Browsing by Title

Depression is a significant personal and societal burden, and it is unequally divided in population. The most important risk factors for depression are gender, age, socioeconomic status, marital status and negative experiences in childhood. This literary review considers the connection of depression and socioeconomic status. The study considers 18 exploratory articles of the topic. Low socioeconomic status is associated with psychiatric morbidity. The association with depression is more incoherent, but still significant. Low socioeconomic status is connected especially with the prevalence of depression, that is 1.8 times higher in the lowest class compared to the highest class. The connection with the incidence of depression is weaker. Socioeconomic background has an influence on depression already in childhood, and the socioeconomic background is also inherited in generations. The connection is two-directional because depression can also have negative effects on one’s socioeconomic status. Many physiological, behavioral and social factors have an impact on the connection of depression and socioeconomic status. The social distribution of depression is mainly explained with the stress theory, that focuses on the stress exposure, and on the other hand on social resources to cope with that stress. Lifestyle, diseases, social support, psychosocial stress and access to health care are some important mediators of the connection. That is how the problems are accumulating to those in the weakest positions. In summary, depression is more common in the lowest socioeconomic class. Society structures support the resources on some of its members, and exposes those same individuals to fewer harmful experiences. Also, those in the lower socioeconomic class might be easier left outside of mental care. It is important to take these things into account in political decision-making, mental care and health care.

Masennus on valitettavan yleinen mielialahäiriö. Lisäksi sen yleisyyden on todettu lisääntyneen huomattavasti, mutta silti sen tutkimus ja hoito eivät ole tuottaneet vielä toivottua tulosta. Tämän takia on ehdotettu, että sitä pitää tarkastella oireiden verkostona. Verkostoteorian mukaan taustalla ei ole masennusta aiheuttavaa taustatekijää vaan jokin verkostossa keskeinen masennusoire saa aikaan muita oireita ja näin syntyy kokonaisuus, jota kutsumme masennukseksi. Yksi näkökulma masennuksen taustalle on, että masennus olisi evoluution saatossa syntynyt adaptaatio. Tutkijoiden enemmistön näkemys vaikuttaisi kuitenkin olevan, että kliininen masennus olisi adaptiivisista reaktioista syntynyt toimintahäiriö. Yksittäiset masennusoireet voisivat mahdollisesti olla adaptiivisia, mutta diagnostiset kriteerit täyttävässä kliinisessä masennuksessa oireet esiintyvät ryppäissä. Masennusoireet riippuvat enemmän tilanteesta kuin henkilöstä. Ihmisen kohdatessa erilaisia vastoinkäymisiä oireprofiilit eroavat selkeästi toisistaan. Kun menettää läheisen tai epäonnistuu itselleen tärkeässä tavoitteessa, syntyy erilaisia masennusoirekokonaisuuksia. Masennuksen hoidon kannalta olisi ratkaisevaa ymmärtää, mitkä oireet ovat riskitekijöitä laukaisemaan masennuksen missäkin tilanteessa. Sen ehkäiseminen olisi helpompaa, jos tiedettäisiin, mitkä tekijät aiheuttavat nyky-yhteiskunnassa masennusta. Masennuksen yleisyys saattaa johtua stressaavasta työkulttuurista ja helposti yksinäisestä yksilökeskeisestä kulttuurista. Verkostoteoria voisi tuoda uutta ymmärrystä siihen, missä vaiheessa todennäköisesti adaptiiviset reaktiot muuttuvat diagnosoitavan masennuksen oireverkostoksi.

MDMA (3,4-methylenedioxymethamphetamine) was used as an adjunct to psychotherapy before recreational use of MDMA in the form of “ecstasy” led to its criminalization in the U.S. in 1985. However, MDMA has still been thought to have psychotherapeutically beneficial effects on socioemotional processing. Research into MDMA-assisted psychotherapy (MDMA-AP) for chronic, treatment-resistant post-traumatic stress disorder (PTSD) is moving into Phase III clinical trials in the U.S., and the approval of European Medicines Agency will also be sought. The purpose of this thesis was to assess the efficacy and psychological safety of MDMA-AP. Source material included, and was limited to, placebo-controlled & double-blind clinical (and experimental) studies of pure MDMA’s effects in humans, as well as follow-up and analysis studies based on them, from the last decade. The efficacy of MDMA-AP was found promising at least for chronic, treatment-resistant PTSD. However, MDMA-AP meetings that last for many hours do require, both from the therapists and the patients, more commitment and stamina than meetings of traditional length, and more research is needed on the role of therapists in MDMA-AP’s efficacy. Pure MDMA in a controlled setting was not found to have severe nor non-transient adverse psychological effects in the single doses (≤ 125 mg) used in the studies. Physiological effects were also mostly mild, transient, and highly predictable. The most considerable risks in participating in MDMA-AP treatment might be cardiovascular. MDMA-AP was not found to predispose the participants to problem use of illegal substances outside the research setting; rather, successful treatment protects from it.

Tavoitteet. Teorioiden taustaoletukset muodostavat usein tieteenalan heikoimman lenkin. Joskus ne rajaavat teorian sovellusalueen niin kapeaksi, ettei teoria kuvaakaan todellisuutta, vaan imaginaarista mallimaailmaa, kuten taloustieteesssä. Joskus oletukset ovat niin sallivia, ettei niiden varaan voi rakentaa tieteellisyyden kriteerit täyttävää, falsifioitavaa teoriaa ollenkaan. Tutkielmassa esitellään ja problematisoidaan psykologian taustalta löytyvää dualismia ja sen vaikutuksia. Nykyaikainen dualismi liittää tietoisen mielen ja aivotoiminnan intiimisti toisiinsa, mutta käsittelee niitä silti erillisinä entiteetteinä ja, mikä ongelmallisinta, olettaa mielellä olevan kausaalisia vaikutuksia aivotoimintaan. Dualismi vaikuttaa paitsi teorianmuodostukseen ja jokapäiväisiin tutkimushypoteeseihin myös ihmiskuvaamme ja kliinisiin käytäntöihin psykologiassa ja psykiatriassa. Tutkielmassa dekonstruoidaan käsitteitä kuten holismi, biopsykososiaalinen malli, tiedonkäsittelyn hierarkia ja top-down -kausaliteetti ja kiinnitetään huomio siihen, miten käsitteet ovat omiaan aktivoimaan voimakkaan synnynnäisen illuusion tietoisen aivotoiminnan dualistisesta luonteesta. Menetelmät. Yleisimpiä dualismin ilmenemismuotoja havainnollistetaan esimerkein kymmenestä 2019-2021 ilmestyneestä artikkelista psykologian alan arvostetuimmassa julkaisussa vaikuttavuuskertoimella mitattuna. Artikkelit haettiin Google Scholarista hakumerkkijonolla "consciousness" AND "brain" AND "annual review of psychology". Tulokset ja johtopäätökset. Yhdestä artikkelista ei löytynyt dualistiseen ajatteluun viittaavaa tekstiä lainkaan, yksi oli eksplisiittisen dualistinen ja kahdeksassa dualistiseen ajatteluun viittaavaa kieltä löytyi vaihtelevia määriä. Dualismi ohjaa helposti ajattelua harhaan psykologiassa ja psykiatriassa ja johtaa havaintojen ja tutkimustulosten liian löyhään tulkintaan. Dualismista luopuminen rajaisi teorianmuodostuksen vapausasteita tavalla, joka mahdollistaisi teorioiden testaamisen sanan tieteellisessä merkityksessä. Tämä puolestaan tehostaisi luotettavan tiedon kumuloitumista psykologiassa.

Tavoitteet. Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena oli selvittää mielen teorian ja kielellisten taitojen yhteyttä. Tutkielmassa käsitellään, miten mielen teorian ja kielellisten taitojen yhteys näkyy eri osa-alueilla niin mielen teoriassa kuin kielellisissä taidoissa. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan, miten mielen teorian kehitystä voidaan tukea. Aiemmassa kirjallisuudessa mielen teorian ja kielellisten taitojen on havaittu liittyvän toisiinsa erityisesti varhaislapsuudenaikaisessa kehityksessä. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet myös, että sosiaalinen ympäristö ja lapsen kognitiivisten taitojen kehitys ovat yhteydessä mielen teorian kehitykseen. Menetelmät. Tämä kandidaatintutkielma toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Tutkimusaineisto kerättiin systemaattisen tiedonhaun menetelmillä, ja sitä täydennettiin manuaalisella haulla. Aineistonkeruun jälkeen hakutuloksena saatuja artikkeleita tarkasteltiin laadullisesti tutkimuskysymyksien kautta. Aineistosta saatuja tutkimustuloksia vertailtiin, ja niistä tehtiin yhteenveto. Lopuksi saatuja tuloksia pohdittiin suhteessa esitettyihin tutkimuskysymyksiin, aiempaan kirjallisuuteen sekä niiden laajempaan tieteelliseen ja logopedian alan kliiniseen merkitykseen. Tulokset ja johtopäätökset. Tämän kirjallisuuskatsauksen tuloksien perusteella havaitaan kaksi tutkimuskysymyksiin vastaavaa päätulosta; 1. Mielen teoria ja kielelliset taidot liittyivät tuloksissa toi-siinsa lapsen kehityksessä 10,5 kk–11v iässä 2. Mielen teorian kehitykseen voitiin vaikuttaa positiivisesti kognitiivisten ja vuorovaikutuksellisten tekijöiden välityksellä. Mielen teorian ja kielellisten taitojen yhteys esiintyi tuloksissa sanaston, kieliopin ja pragmatiikan alueilla. Jatkossa tulee erityisesti selvittää mielen teorian ja kielellisten taitojen yhteyttä vanhemmilla lapsilla, nuorilla ja aikuisilla.

Edeltävät tutkimukset ovat osoittaneet roolileikin vaikuttavan lasten kielen kehitykseen. Roolileikkiin lukeutuvista mielikuvitusystävistä on tehty tutkimusta, joiden näkökulma on ollut pitkälti sosiaaliskognitiivinen. Tämän tutkielman tavoitteena on tarkastella vähän tutkittua aihepiiriä mielikuvitusystävien mahdollisesta yhteydestä lasten kielellisiin taitoihin ja luoda perustutkimusta mielikuvitusystävistä logopedian näkökannasta käsin. Tässä kuvailevassa kirjallisuuskatsauksessa tarkasteltiin sitä, onko mielikuvitusystävien kanssa leikkimisen ja kielellisten taitojen välillä yhteyttä ja jos on, niin millainen yhteys. Lisäksi aineiston pohjalta tarkasteltiin lasten mielikuvitusystävien yleisyyttä ja niiden esiintyvyyttä eri sukupuolten välillä. Aineisto kerättiin 22.2.2017 kuudesta eri tieteellisestä tietokannasta englanninkielisen hakulausekkeen avulla. Kuvailevaan kirjallisuuskatsaukseen valittiin mukaanotto- ja poissulkukriteerien perusteella seitsemän artikkelia. Artikkelien analysoinnissa käytettiin apuna kielen osa-järjestelmää. Analysoidut tutkimustulokset osoittivat mielikuvitusystäviä omaavien lasten ja kerronnan taitojen sekä verbaaliin kyvykkyyden välillä positiivisen yhteyden. Lapset, joilla oli mielikuvitusystäviä, ymmärsivät toisten ihmisten näkökulman paremmin ja he osasivat modifioida puhettaan keskustelukumppanille sopivaksi verrattuna lapsiin, joilla ei ollut mielikuvitusystäviä. Leksikon ja ymmärtämisen osalta mielikuvitusystävän omaavat lapset eivät eronneet muista lapsista. Tutkielman artikkeleissa mielikuvitusystävien määrä vaihteli 32–59 %:n välillä ja tutkimukset osoittivat, etteivät mielikuvitusystävät ole yhteydessä lasten sukupuoleen. Lapset, joilla on mielikuvitusystäviä, ovat kerronnan taitojensa myötä helpommin vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Mitä paremmat kertovan puheen taidot lapsella on tarinankerronnassa ennen koulun aloittamista, sitä vaivattomammin he voivat omaksua kielellisiä kokonaisuuksia, ymmärtää motiiveja, jotka vaikuttavat kokonaisuuksien taustalla sekä käyttää kielellisiä taitoja vaativissa tehtävissä.

Extensive amount of health information is available to people especially online, and most Finns have searched the internet for health-related guidance. However, some of the information is erroneous. At individual level, relying on false health assumptions can result in weakened health, whereas at societal level it can lead to, for instance, increased costs. Nevertheless, correcting misinformation can be challenging. The impact of prior information on people’s attitudes and decision making after receiving and accepting new, corrective information is called the continued influence effect. The continued influence effect has been studied quite much but less attention has been paid to its diverse examination from the perspective of health. The objective of this literature review is to clarify the general psychological factors that affect the challenges in correcting health-related misinformation. Studies showed that ensuring the cohesion of the general view about the topic was more effective in correcting false information than merely providing accurate facts. The corrections were the most influential when they included a sufficient explanation for the incorrectness of the original information. In addition, it was noticed that people might have evaluated wrong both the reliability of their memory and the probability of the risks of health disadvantages. People were also more favourable towards health-related knowledge that was in line with their previous expectations. Social consensus was sometimes used as a heuristic in evaluating claims, but yet the familiarity of the claim could create a false illusion of consensus. Moreover, it was noticed that the faster the correction of misinformation happened in media, the more efficient the correction was. Thus, it seems that when it comes to correcting false health information, it is important to tell why misinformation occurred in the first place and also ensure that the corrective information is sufficiently explained and is compatible with other related concepts. Taken into account the expectations and assumptions that are related to health, corrective information should be constructed with the target audience in mind in order to be effective. In addition, it is more difficult to change long-standing false beliefs compared to more recent ones. Therefore, reacting fast is required from media and the establishment when misinformation spreads. This review provides a comprehensive summary about the general psychological challenges in correcting misinformation from the perspective of health-related topics. However, due to the limited themes of the research literature, the conclusions remain partially uncertain. In order to get more knowledge about the continued influence effect precisely in health issues, it would be important to broaden the research topics even more in the future.

Tavoitteet. Puhetta sisältämättömiä oraalimotorisia harjoitteita on käytetty vuosien mittaan puheterapiassa, niin äännevirheitä kuin puhemotorisia häiriöitä kuntouttaessa. Oraalimotoristen harjoitteiden hyödystä on esitetty vuosien mittaan paljon eriäviä näkemyksiä. Tutkimustulokset ovat olleet ristiriitaisia, joten lisää tutkimusta aiheesta tarvitaan. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten oraalimotorista harjoittelua hyödynnetään verbaalimotoriikan kuntoutuksessa. Lisäksi tavoitteena on tarkastella syitä harjoitteiden käytölle, sekä harjoitteiden tutkittua sekä koettua hyötyä. Menetelmät. Tutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Tutkimusaineisto haettiin sähköisestä tietokannasta Scopus, jossa aineistohaku suoritettiin toukokuussa 2022. Hakulauseke muodostettiin puhetta sisältämättömiin oraalimotorisiin harjoitteisiin viittaavista termeistä. Lopulliseen aineistoon valittiin vertaisarvioidut, englanninkieliset alkuperäistutkimukset, jotka vastasivat jompaankumpaan tutkimuskysymyksistä ja olivat ilmaiseksi saatavilla Helsingin yliopiston tunnuksilla. Kandidaatintutkielman lopullinen aineisto koostui seitsemästä artikkelista, joista viisi on kyselytutkimuksia ja kaksi menetelmän tehokkuutta mittaavia tutkimuksia. Tulokset ja johtopäätökset. Puhetta sisältämättömiä oraalimotorisia harjoitteita käytetään kliinisessä työssä myös äännehäiriöiden kuntoutuksessa, vaikka tämänhetkinen kirjallisuus ei tuekaan harjoitteiden käyttöä verbaalimotoriikan kuntoutuksessa. Suuri kontrasti havaittiin koetun ja tutkimusnäytön välillä. Lisää tutkimusta aiheesta tarvitaan, jotta jatkossakin taataan näyttöön perustuvan käytännön harjoittaminen.

Änkytys on heterogeeninen puheen sujuvuuden häiriö, joka voi vaikuttaa negatiivisesti änkyttävän henkilön vuorovaikutusasenteisiin, elämänlaatuun ja psyykkiseen hyvinvointiin. Änkytyksen kuntoutuksessa korostetaankin nykyään moniulotteisesta näkökulmaa, jossa otetaan huomioon myös sen psykologiset ulottuvuudet. Mindfulness- ja hyväksymispohjaiset interventiot saattavat aiempien tutkimusten perusteella tarjota työkalun psyykkisten haasteiden huomioimiseksi. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella, millä tavoin mindfulness- ja hyväksymispohjaisia menetelmiä on hyödynnetty änkytyksen kuntoutuksessa. Lisäksi tavoitteena on kuvata ja analysoida, millaisia vaikutuksia mindfulness- ja hyväksymispohjaisilla menetelmillä on viimeisimpien tutkimusten mukaan ollut änkyttävien henkilöiden puheen sujuvuuteen, vuorovaikutukseen, ja psyykkiseen hyvinvointiin. Kandidaatintutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Hakulausekkeena oli (ABS (mindfulness) OR ABS (acceptance)) AND (ABS (stutter*) OR ABS (stammer*)). Tiedonhaku tehtiin Scopus ja Ovid Medline -tietokannoissa helmikuussa 2022. Tutkimukseen valikoitui tarkastelun jälkeen neljä artikkelia ja lisäksi yksi artikkeli otettiin mukaan käsinpoimintana. Artikkelit oli julkaistu vuosina 2019–2021. Mindfulness- ja hyväksymispohjaisia menetelmiä hyödynnettiin hyvin eri tavoin eri interventioissa. Osassa ne oli integroitu tiiviisti terapiakokonaisuuteen, kun toisissa ne olivat erillisenä komponenttina. Menetelmän painotus myös vaihteli lyhyestä mindfulnessharjoituksesta änkytysterapian lomassa mindfulnessiin koko terapian pääpainona. Interventioiden tulokset sujuvuuden suhteen olivat melko vaihtelevia ja osin jopa vastakkaisia, erityisesti niiden tutkimusten kohdalla, joissa oli käytetty pidemmän ajan seurantaa. Kaikissa tutkimuksessa saavutettiin kuitenkin positiivisia tuloksia, kun tarkasteltiin vuorovaikutukseen ja psyykkiseen hyvinvointiin liittyviä vaikutuksia erilaisin mittarein arvioituna. Välttämiskäyttäytyminen ja änkytyksen negatiivinen vaikutus tutkittavien elämään väheni. Kohentumista havaittiin tietoisuustaidoissa, kommunikaatioasenteissa, vuorovaikutustaidoissa ja elämänlaadussa. Tulosten perusteella mindfulness- ja hyväksymispohjaisia menetelmien hyödyntämistä voidaan harkita erityisesti, kun tavoitteena on parantaa psyykkistä hyvinvointia ja arjen toimijuutta. Näyttöä aiheesta on kuitenkin vielä vähän ja lisää tutkimusta tarvitaan empiirisen tiedon laajentamiseksi, menetelmien kehittämiseksi ja kliinisten sovellusten muokkaamiseksi.

Insomnia and milder sleep problems are common complaints that affect about one third of the adult population. Because of the side-effects of hypnotics there is a growing need for new non-pharmacological treatments for insomnia. In earlier studies mindfulness-based treatments have proven to be effective for example in the treatment of depression and stress symptoms. It has also been demonstrated in multiple studies that mindfulness has many favorable effects on general wellbeing, such as increasing positive affect. The effects of mindfulness on insomnia and sleep have been the focus of large-scale research just for the past few decades. The objective of this thesis was to review the most recent research findings on the effects of mindfulness-based treatments on insomnia and sleep in different contexts, and to evaluate the reliability of these findings and the studies’ limitations. In addition, initial findings on the mechanisms through which mindfulness is thought to improve sleep are reviewed. Latest meta-analyses, systematic reviews, randomized controlled trials and background information were searched form Pubmed and Google Scholar -databases. Three most recent systematic reviews or meta-analyses and six randomised controlled trials published after them were included in the review of the effects of mindfulness on insomnia and sleep. Seven studies were included in the review of the mechanisms between mindfulness and sleep. Research findings accumulated so far indicate quite strongly that mindfulness-based treatments might be an effective approach in treating insomnia and in improving sleep in general. Mindfulness-based therapies might even pose a potential alternative to traditional insomnia treatments. Especially the positive effect of mindfulness on sleep quality was demonstrated in many studies. However, the observed effect sizes varied between different studies. Research findings concerning the mechanisms between mindfulness and sleep suggest that more adaptive cognitive processes seem to play a central role.