Browsing by Title

Aim: Self-concealment is a trait-like tendency that relates to an individual’s willingness to disclose intimate, painful, or otherwise sensitive personal information. This paper examines the connection between self-concealment and help-seeking considering the much-discussed service gap phenomenon which affects most individuals with mental disorders. Methods: Relevant studies were identified by searching the Google Scholar, APAPsycNet, and ScienceDirect databases. The search was conducted by specifying the term “self-concealment” with other search terms all relating to an individual’s help-seeking attitudes, intentions, and behavior. Since most of the identified studies relied on samples of college students, ethnic minorities, or non-western populations, the general discussion on help-seeking was contextualized accordingly. Conclusions: Self-concealment emerges as having a two-fold connection to help-seeking. On one hand, it increases psychological distress, which in turn increases help-seeking intentions; on the other hand, it has a negative connection to help-seeking attitudes. In fact, high self-concealment might be best understood as creating a kind of approach–avoidance-conflict. Additionally, studies show that certain ethnic minorities appear to have a higher propensity for self-concealment in contrast to their majority counterparts. Finally, the actual impact of self-concealment on help-seeking is brought into question. Although help-seeking attitudes have a relatively impressive correlation with self-concealment, they may not be a sufficient indicator of help-seeking intentions or actual behavior. Self-concealment might ultimately have a negligible role in explaining help-seeking intentions and behavior.

Playing various video games is one of the most popular leisure activities among children and adolescents around the world. Since childhood and adolescence are an important time for cognitive development, it is important to understand how playing video games during childhood and adolescence can have a lasting impact on brain development and on social and cognitive functions. Previous research has shown that those who play video games do better in various tasks that concern attention and cognitive control as well as spatial reasoning and problem solving than those who do not play video games. The research area regarding the child's socioemotional development is very debated and the evidence between game content and violent behaviour is contradictory. The purpose of this overview is to highlight what is known about the impact of video games on the cognitive functions and social abilities of children and adolescents as well as possible connections to the brain. The database PubMed and Scopus were used to collect relevant articles for this overview. The studies found that playing video games improves the cognitive abilities of children and adolescents. Some studies have also found that the earlier children start playing actively, the more their cognitive abilities benefit. Regarding the connection between violent video games and aggressive behaviour, studies shows that frustration and competition in the game can lead to aggressive thoughts and feelings, but that the social context in which you play in influences the behaviour more than the game content itself. Studies on the effects of video games on children's and adolescents’ abilities and development are to some extent very contradictory. Thus, more research is needed on how video games can affect children's development to better understand the exact impact of games on the brain.

Tavoitteet. Primaari progressiivinen afasia (PPA) on etenevä muistisairaus, joka kuuluu otsaohimolohkorappeumiin. Kielelliset vaikeudet ovat sairauden keskeinen piirre. PPA:ta sairastavilla henkilöillä ilmenee sananlöytämisvaikeuksia, jotka näkyvät sekä luonnollisessa puheessa että nimeämistehtävissä. Näitä sananlöytämisvaikeuksia voidaan aiemman tutkimuksen perusteella kuntouttaa. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, mitä puheterapeuttisia menetelmiä sananlöytämisvaikeuksien kuntoutukseen on käytetty ja onko kuntoutus ollut vaikuttavaa PPA:ta sairastavien henkilöiden sanan löytämiseen. Menetelmät. Tutkimusmenetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Aineisto kerättiin kolmesta tietokannasta: Scopus, Ovid Medline ja Web of Science. Hakulausekkeissa esiintyivät sanat: primary progressive aphasia, semantic dementia, word/lexical retrieval, anomia, word-finding, treatment, intervention ja therapy. Hakulausekkeen käyttö tuotti yhteensä 121 artikkelia. Tutkielman aineistoksi valittiin kuusi artikkelia. Aineiston valintaan vaikuttivat mm. artikkelien kieli, ilmestymisvuosi, otoskoko ja se, miten hyvin ne vastasivat tutkimuskysymyksiin. Aineistoksi valituista kuudesta artikkelista poimittiin tutkimuskysymysten kannalta olennaiset asiat, jotka esitettiin tulososiossa. Tulokset ja johtopäätökset. Tulosten perusteella PPA:ssa esiintyviä sananlöytämisvaikeuksia voidaan kuntouttaa useilla menetelmillä. Menetelmistä suurin osa perustui kuvan nimeämiseen. Näissä menetelmissä kuntoutujille tarjottiin mm. semanttisia, fonologisia ja ortografisia vihjeitä nimeämisen tueksi. Lisäksi tutkimuksissa oli käytetty NARNIA-keskustelumenetelmää ja CIAT-ryhmäpelimenetelmää, jotka tähtäsivät kokonaisten lauseiden käyttöön. Suurin osa tutkimuksiin osallistuneista henkilöistä hyötyi kuntoutuksesta, mikä näkyi parantuneena sanan löytämisenä. Osalla vaikutus yleistyi laajemmaksi sanan löytämisen sujuvuudeksi eli yleistyi myös muihin kuin kuntoutuksessa harjoiteltuihin sanoihin. Koska PPA on etenevä sairaus, kuntoutuksella ei voida täysin estää kielellisten vaikeuksien ilmenemistä. Suoralla, puheterapeuttisella kuntoutuksella voidaan parantaa PPA:ta sairastavien henkilöiden sanan löytämistä ja siten edistää heidän kommunikointi- ja toimintakykyään.

Word segmentation from continuous speech is an important step in the early development of speech and language. Even though there has been some research in this area, the exact mechanisms of word segmentation are not yet known. Most of the research has been conducted using behavioural methods that are based on the shifting of the infant’s attention, but these methods do not permit one to study the earliest steps of infant development. Recent advances in brain research methods have allowed the investigation of word segmentation in new-born babies, and new information shows that the basis for word segmentation is evident very early on in development, even from birth. The goal of this thesis is to review the recent findings on word segmentation abilities of infants under the age of one year. A literary search was conducted in the PubMed database using the search terms "word segmentation development infants". The articles chosen for this thesis were mostly experimental research articles on word segmentation skills, with the subjects being infants under the age of one year. Newer articles were preferred, and some additional articles were chosen from the references of already chosen articles. Based on the recent brain imaging experiments, even new-born infants can segment words from continuous speech. At least prosody and the transitional probabilities of syllables are word segmentation cues that are available to the new-born. Segmenting words from the edges of utterances seems to be easier than segmenting utterance medial words. Infant directed speech includes multiple amplified word segmentation cues in comparison to adult directed speech, and it seems to facilitate earlier word segmentation. The amount of speech an infant hears very early on might affect later word segmentation abilities. When social learning is possible, infants might segment words easier in social contexts, at least when compared to learning through videos. Word segmentation seems to utilize the same brain regions as phonological short-term memory and thus the development of phonological short-term memory might be connected to the development of word segmentation abilities.

Selective mutism is a children’s psychiatric disorder. Children with selective mutism won’t talk in certain situations, for example in school, despite talking at home with family members. Previously selective mutism was seen as an independent disorder. Research has shown that selective mutism has prominent comorbidity with anxiety disorder, therefore selective mutism is now seen as a specific children’s anxiety disorder or as a symptom of social phobia. Since anxiety plays a notable role in selective mutism, treatments to decrease anxiety have been used to treat selectively mute children. Selective mutism has been shown to be a resilient disorder. Longer duration of symptoms makes the treatment more challenging. Selective mutism is a rare disorder and because of that there is a limited amount of research of selective mutism and its treatment. Most of the research are case studies. Controlled experiments that includes control groups are rare. Clinicians may find it hard to propose a certain treatment for selectively mute patient since there is not unified treatment recommendations. Cognitive-behavioral interventions are primary when treating selective mutism. These interventions include for example self-modeling, stimulus fading and rewarding. Patient’s muteness creates extra challenge, and parents are usually essential help during the assessment and treatment. If therapeutic treatment doesn’t seem to be efficient, medical treatment can be considered. Selective serotonin reuptake inhibitor (SSRI), fluoxetine, is found to be effective when treating adults with social anxiety and some researchers have presented its applicability to treat children’s selective mutism. More research of the treatment of selective mutism is needed to be able to give the best evidence-based information for the clinicians who are dealing with selectively mute patients. Because selective mutism is such a rare disorder, it would be desirable to collect research data internationally and work together with researchers from different countries. Reliable estimations of treatment possibilities could be made if big enough data could be collected.

Tavoitteet. Selektiivinen mutismi on ahdistuneisuushäiriö, johon liittyy tilannekohtaista puhumisen vaikeutta sellaisissa tilanteissa, joissa puhumista odotetaan. Selektiivinen mutismi on yhteydessä muihin ahdistuneisuushäiriöihin, erityisesti sosiaalisten tilanteiden pelkoon, ja siihen voi liittyä myös kielellisiä häiriöitä. Tiettyä syytä selektiiviselle mutismille ei ole löytynyt, mutta esimerkiksi geeniperimää, haastavia perhesuhteita sekä traumataustaa on esitetty selittäviksi tekijöiksi. Joidenkin aiempien tutkimusten mukaan maahanmuuttajataustaisilla lapsilla on korkeampi riski selektiiviseen mutismiin, mutta tutkimusnäyttö aiheesta on ristiriitaista. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitä piirteitä maahanmuuttajataustaisten lasten selektiiviseen mutismiin liittyy. Lisäksi tarkastellaan, millaisia perhetaustoja selektiivisesti mutistisilla maa-hanmuuttajataustaisilla lapsilla on. Menetelmät. Tutkielman menetelmänä käytettiin integratiivista kirjallisuuskatsausta. Tiedonhaku tehtiin Scopus- ja Ovid Medline -tietokannoista helmikuussa 2023. Hakulausekkeena oli (”selective mutism” OR ”elective mutism”) AND (immigra* OR migra* OR bilingua* OR multilingua*). Lopulliseen aineistoon valikoitui viisi tutkimusartikkelia, jotka on julkaistu vuosina 2000–2018. Aineisto analysoitiin lukemalla tutkimukset sekä poimimalla niiden pääpiirteet ja vastaukset tutkimuskysymyksiin. Tulokset ja johtopäätökset. Maahanmuuttajataustaisilla selektiivisesti mutistisilla lapsilla havaittiin esiintyvän merkittävää ahdistuneisuutta, jonka määrä oli yhteydessä mutistisen käyttäytymisen määrään. Selektiivinen mutismi alkoi oireilla maahanmuuttajataustaisilla lapsilla myöhemmässä iässä kuin ei-maahanmuuttajataustaisilla, ja siihen liittyi enemmän sosiaalista ahdistusta, mutta vähemmän neurologiseen kehityshäiriöön viittaavia piirteitä. Maahanmuuttajataustaisilla lapsilla esiintyi enemmän prososiaalista käyttäytymistä ja heillä oli korkeampi sosiaalinen kyvykkyys. Maahanmuuttajataustaisten lasten mutistinen käytös oli yhteydessä vanhempien orientoitumiseen valtakulttuuria kohtaan, ja lisäksi selektiivinen mutismi oli yhteydessä traumaattisiin kokemuksiin, perheen sisäisen kommunikaation vaikeuksiin ja vanhempien välisiin konflikteihin. Näyttö maahanmuuttajataustaisten lasten selektiivisen mutismin piirteistä ja perhetaustoista on suuntaa antavaa, ja aiheesta tarvittaisiin lisää tutkimusta, jotta ymmärrys maahanmuuttajataustaisten lasten selektiivisestä mutismista parantuisi ja jotta sitä voitaisiin hyödyntää kliinisessä työssä.

Tavoitteet. Sanasujuvuudella tarkoitetaan kielelliskognitiivista prosessia, jossa sanoja haetaan mentaalisesta leksikosta tiettyjen rajoitusten mukaisesti tyypillisimmin yhden minuutin aikana. Semanttisessa sanasujuvuudessa asioita nimetään semanttisista kategorioista ja foneemisessa sanasujuvuudessa sanoja nimetään tietyllä alkukirjaimella. Aiemman tutkimuksen perusteella on todettu, että sanasujuvuustaito ja siihen tarvittavat sanahakustrategiat kehittyvät lapsuudessa sekä, että semanttisessa sanasujuvuudessa suoriudutaan foneemista sanasujuvuustehtävää paremmin. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata tutkimusaineistosta semanttisen ja foneemisen sanasujuvuuden kehitystä tyypillisesti kehittyvillä lapsilla ja vertailla eri tehtävätyyppien kehityslinjoja keskenään. Menetelmät. Kandidaatin tutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta, johon aineisto haettiin Ovid Medline- ja Scopus-tietokannoista. Tietokannoista aineistoon valikoitui neljä artikkelia sekä lisäksi yksi artikkeli poimittiin mukaan käsin. Lopulliseksi hakulausekkeeksi muodostui: ”verbal fluency” AND (”semantic fluency” OR semantic) AND (”phonemic fluency” OR phonemic OR “letter fluency”) AND Development AND (children OR childhood). Tulokset ja johtopäätökset. Semanttinen sanasujuvuus kehittyy lineaarisesti lapsuuden aikana, mutta vastaavaa selkeää kehityskulkua ei nähdä foneemisessa sanasujuvuudessa, vaikka lapset siinä suoriutuvat selkeästi aikuisia huonommin. Kehityslinjat eri kielissä olivat lähellä toisiaan. Sananhakustrategiat kehittyvät lapsuuden aikana ja ne tehostavat sanasujuvuustaitoa. Osassa sanahakustrategioissa saavutetaan aikuismainen taso lopputeini-iässä. Sukupuolen vaikutuksesta sanasujuvuuteen saatiin eriäviä tuloksia. Vanhempien koulutustason todettiin vaikuttavan semanttiseen sanasujuvuuteen, mutta ei foneemiseen sanasujuvuuteen. Semanttinen ja foneeminen sanasujuvuus on mitä todennäköisimmin kielenkäytön omat alataitonsa. Semanttiseen ja foneemiseen sanasujuvuuteen tarvitaan todennäköisesti osittain omia kognitiivisia taitojaan, mutta todennäköisesti osittain myös samoja. Tutkimusta sanasujuvuustaidon kehityksestä lapsilla tarvitaan lisää, jotta sanasujuvuustehtävien hyöty kliinisessä käytössä voidaan todistaa.

Differing from the previous view of the development of diseases, the past few centuries research has recognised the developmental nature of diseases and the impact of prenatal factors. Different personality disorders have also been linked to adverse prenatal factors. Recent studies have focused on the effects of risk factors such as being born premature or small for gestational age, being exposed to prenatal stress or teratogens, and maternal nutrition during gestation. The effects of these factors on later personality disorders have differed according to the study and the methods it has used, but there seems to be a rather consistent connection between prenatal adversity and personality disorders. The most probable explanation for this is that an adverse prenatal environment affects the fetus’s neurodevelopment, causing a metaplastic state that exposes the individual to later adversity.

Tavoitteet. Sähköisesti kuulohermoa stimuloiva sisäkorvaistute voi tarjota vaikeasti kuulovammaiselle lapselle mahdollisuuden päästä käsiksi kuulonvaraiseen tietoon, ja on fonologisen kehityksen edellytys. Kuitenkin sähköisesti ja akustisesti stimuloitu hermosolu toimivat eri tavoin, ja tämän takia sisäkorvaistutteella äänien ja puheen havaitseminen ei ole samanlaista kuin terveen kuulon kanssa. Aikaisempi tutkimus on todistanut aikaisen implantoinnin tärkeäksi sisäkorvaistutelapsille, sillä näin heillä on mahdollisuus saada kuulokokemusta herkkyyskausien aikana. Tässä tutkielmassa tavoitteena on selvittää ja havainnoida sisäkorvaistutelasten fonologista kehitystä, sekä luoda aiheesta suomenkielistä tietoa. Tutkielmassa tarkastellaan sisäkorvaistutelasten ja normaalikuuloisten lasten fonologisen kehityksen eroavaisuuksia. Lisäksi selvitetään, miten implantointi-ikä sekä kuuloikä vaikuttavat fonologiseen kehitykseen sisäkorvaistutelapsilla. Menetelmät. Tämän kandidaatintutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Virallinen tiedonhaku tehtiin Ovid Medline- ja Scopus -tietokannoissa alkuvuodesta 2023. Valmiiksi rajatun aiheen myötä hakulausekkeen muodostaminen oli yksinkertaista. Hakulausekkeena oli: (”cochlear implantation” OR ”cochlear* implant*) AND (phonolog* adj3/W3 develop*) AND NOT INDEX (MEDLINE). Tällä lausekkeella kandidaatintutkielmaan valikoitui viisi vuosina 2018–2020 julkaistua tutkimusta. Aineisto analysoitiin huolellisesti, ja tutkimusten pääpiirteistä, sekä tutkimuskysymyksiin vastaavista kohdista muodostettiin taulukot. Tulokset ja johtopäätökset. Sisäkorvaistutetta käyttävien lasten fonologinen kehitys oli erilaista normaalikuuloisiin lapsiin verrattuna, ja kehitys eteni hitaammalla tahdilla. Sisäkorvaistutelapsilla esiintyi esimerkiksi enemmän fonologisia prosesseja kuin normaalikuuloisilla verrokeilla, ja heidän frikatiivin tuoton taidoissa, sekä äänen- ja konsonantintunnistuksen taidoissa oli eroa normaalikuuloisiin lapsiin verrattuna. Hyvään fonologisten taitojen tasoon sisäkorvaistutelapsilla oli yhteydessä matala implantointi-ikä, sekä suuri kuulokokemuksen määrä. Sisäkorvaistutelapset tulee implantoida mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta fonologinen kehitys pääsee tapahtumaan herkkyyskausien aikana. Tämä parantaa sisäkorvaistutelasten mahdollisuuksia ottaa ikätoverinsa kiinni puheen ja kielen kehityksessä. Aiheesta olisi tärkeää saada lisää suomenkielistä tutkimusta, jotta tuloksia voisi paremmin yleistää kliiniseen työhön.

Tiivistelmä - Referat - Abstract Tavoitteet: Sisäkorvaistute on sähköinen kuulon apuväline, joka mahdollistaa puhutun kielen omaksumisen vaikeasta kuuloviasta kärsivälle lapselle. Sen avulla on mahdollista saavuttaa tyypillisesti kuulevien lasten ikänormit puhutun kielen tuoton ja ymmärryksen osalta. Aiemmassa tutkimuksessa on huomattu, että suurimmalla osalla istutetta käyttävistä lapsista kielenkehitys on viivästynyttä ainakin jollain kielen osa-alueella. Pragmaattisilla taidoilla tarkoitetaan kykyä käyttää kieltä ja eleitä ottaen huomioon kontekstin asettamat vaatimukset ja puhekumppanin tarpeet. Pragmaattiset taidot ovat tärkeä osa lapsen sosiaalista hyvinvointia. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, eroavatko sisäkorvaistutetta käyttävien lasten pragmaattiset taidot tyypillisesti kuulevien lasten taidoista uusimman tutkimuskirjallisuuden mukaan. Lisäksi tavoitteena oli tarkastella sitä, mitkä tekijät olivat yhteydessä sisäkorvaistutetta käyttävien lasten pragmaattisiin taitoihin. Menetelmät. Tutkielman menetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Aineisto kerättiin helmikuussa 2021 suorittamalla haku Scopus ja PubMed -tietokannoista. Hakusanoiksi rajattiin tutkimuskysymysten kannalta relevantit termit, ja lopulliseksi hakulausekkeeksi muodostui "cochlear implant" AND child* AND pragmatic AND (language OR development OR skill OR abilit*). Aineisto rajattiin koskemaan 20112021 julkaistuja vertaisarvioituja artikkeleita, jotka vastasivat ainakin toiseen tutkimuskysymykseen. Lopulliseen aineistoon valikoitui 6 vuosina 20132020 julkaistua artikkelia, jotka analysoitiin soveltuvin sisällönanalyysin keinoin. Tulokset ja johtopäätökset. Sisäkorvaistutetta käyttävien lasten pragmaattiset taidot erosivat tyypillisesti kuulevien lasten taidoista, mutta tulokset olivat osin ristiriitaiset. Eroavaisuuksia ryhmien välillä ei ilmennyt kaikissa tämän katsauksen tutkimuksissa eikä myöskään kaikilla pragmatiikan osa-alueilla. Sisäkorvaistutetta käyttävillä lapsilla oli puutteita ilmausten tunnesisällön tunnistamisessa prosodian perusteella, verbaalisten kielikuvien ymmärtämisessä ja he omaksuivat hallitsevamman roolin keskusteluissa kuulevien verrokkien kanssa. Pragmaattiset taidot olivat yhteydessä implantointi-ikään, leksikaalisiin taitoihin sekä sanasujuvuuteen. Pragmatiikka on laaja kielen osa-alue, jonka kattava tutkiminen on vaikeaa. Lisätutkimus sisäkorvaistutetta käyttävien lasten pragmaattisista istutetta käyttävien lasten sosiaalisen hyvinvoinnin lisäämiseksi.