Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

  • Musiikki kielen oppimisen edistäjänä - miten laulaminen voi tukea toisen/vieraan kielen omaksumista 
    Rantsi, Anne (2019)
    Tavoitteet. Aiemmat tutkimukset osoittavat, että musiikin harrastaminen parantaa kuulohavaintojen erottelukykyä ja siihen liittyviä muistin, tarkkaavuuden ja ennakoivien prosessien toimintoja. Musiikin harrastamisen hyödyt ulottuvat tätä kautta myös äidinkielen ja toisen/vieraan kielen omaksumiseen. Laulut sisältävät musiikillisia elementtejä kuten melodian, ennustettavan rytmin, mutta myös sanoja. Täten musikaalisten elementtien prosessointi lauluja opetellessa voisi tukea fonologista prosessointia enemmän kuin instrumenttia soittaessa. Tutkimuksessa selvitetään voiko laulaminen tukea lasten toisen/vieraan kielen omaksumista ja mitkä mekanismit laulamisessa mahdollisesti oppimista auttavat. Menetelmät. Tutkielman menetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Tutkimusaineisto kerättiin aineistohaun kautta kolmesta kansainvälisestä viitetietokannasta hakulausekkeella (second OR L2 OR foreign) AND language AND (learning OR acquisition) AND (singing OR song) AND (child* OR toddler OR preschool). Aineisto koostui kuudesta vertaisarvioidusta artikkelijulkaisusta, jotka olivat ilmestyneet kansainvälisissä tieteellisissä aikakauslehdissä vuosina 2010–2018. Tulokset ja johtopäätökset. Valikoitujen kuuden tutkimusartikkelin perusteella voidaan sanoa, että laulaminen voi tukea toisen/vieraan kielen omaksumista. Neljän tutkimusartikkelin mukaan laulun avulla toista tai vierasta kieltä opetetut oppivat kieltä tilastollisesti merkitsevästi ainakin jollain mitattavalla kielen osa-alueella. Kahdessa tutkimusartikkelissa oppimista havaittiin vain niin vähän, ettei tulos ollut tilastollisesti merkitsevä. Yhdessäkään kuudesta tutkimuksesta ei tutkittu suoranaisesti sitä, millä mekanismeilla laulaminen tukee toisen/vieraan kielen omaksumista. Aiheesta tarvitaan lisää laadukasta tutkimustietoa. Jatkotutkimuksissa tulisi hyödyntää jo olemassa olevia tutkimuksia. Erityisesti kaivattaisiin satunnaistettuja, kontrolloituja ja kokeellisia tutkimuksia, joissa tulisi tutkia myös sitä, millä mekanismeilla laulaminen tukee toisen/vieraan kielen omaksumista.
  • Muutosvalmiuden ambivalenssi psykoterapiassa 
    Antila, Asta Minea (2020)
    Objective. Ambivalence refers to a state where there is incongruity between different factors driving an agent towards and away from change. An ambivalent person will sometimes act against change, even though they want to change and are aware of effective methods of change. In psychotherapy, ambivalence often manifests as the rejection of guidance, avoiding meaningful topics and engaging in other unproductive behaviors that work against the goals of treatment. The objective of this review is to examine the connection between ambivalence in psychotherapy clients and the outcome of treatment. Methods. A search was done using Google Scholar, Helka and PubMed databases. “Ambivalence” and “resistance” were used as keywords combined with ”psychotherapy”, ”therapy”, ”psychotherapy outcomes” and ”psychotherapy drop-out rate”. Predefined criteria were followed when choosing the final material. Results and conclusions. The evidence reviewed here indicates a possible connection between client ambivalence and the outcome of psychotherapy. Counter-change talk in client dialogue, which is used to measure client ambivalence, was found to be connected to resistance in psychotherapy, disconnects in the therapeutic relationship and poor outcome. However, the evidence was not unequivocal: one study found that clients who reported feeling ambivalent about treatment before the initiation of therapy had better outcomes when compared with clients who approached treatment with exaggerated positivity. Harmful ambivalence can be difficult to notice before additional problems arise. Psychotherapists should receive basic training on how to discern and solve ambivalence. Methods that are specifically designed to resolve ambivalence should also be integrated into standard practices more efficiently. Some examples of methods that are both effective and easy to integrate are the two-chair technique and motivational interviewing. In addition to paying more attention to ambivalence on the clinical field, more research is needed.
  • Muuttujat maahanmuuttajien mielenterveyden taustalla 
    Vartiainen, Erika (2018)
    The aim of this review is to examine the mental health of immigrants and the riskfactors as well as factors which offer resilience towards mental disorders. The previous studies on immigrants’ mental health have been bringing up elevated risk and healthy immigrant effect. I will get into the examination through these and as themes I’ll have the three-phase trajectory of immigration and heterogeneity of immigrants. The three-phase trajectory includes the following phases: pre-migration, migration and post-migration. Each phase includes specific risks and vulnerabilities. Adversities in these phases have their effects on incidence of specific mental health issues. Factors post-migration can be moderating the effects that pre-migration has. Especially refugees and asylum seekers seem to have high amounts of psychological symptoms. Risk of post-traumatic stress disorder is significantly higher amongst refugees than what it is in general population. The risk can be even ten times higher for them. Other symptoms that can be found in immigrant populations are for example anxiety and depression symptoms. Overall research indicates heterogeneity of immigrants. They differ widely by the reasons and type of immigration, age, sex and socioeconomic status. Therefore mental health of them and their psychological symptoms vary as well. The best way to affect on mental health of immigrants is when they are encountered as individuals, taking into consideration their individual needs.
  • Myöhään puhumaan alkavien lasten kielelliset taidot kouluiässä 
    Jokinen, Milla (2017)
    Tavoitteet. Myöhään puhumaan alkavat lapset ovat lapsia, joilla on 2 vuoden iässä pieni sanavarasto tai ei lainkaan sanoja, tai he eivät vielä yhdistele sanoja. Puolet näistä lapsista saavuttaa ikätoverinsa 4 vuoden ikään mennessä, ja tässä tutkimuksessa keskityttiin näihin lapsiin ja heidän myöhempiin kielellisiin taitoihinsa. Heillä puheen viive nähdään usein hyvänlaatuisena, mutta seurantatutkimukset eivät ole pelkästään positiivisia heidänkään kohdallaan. Vaikka yleisesti ottaen myöhään puhumaan alkaneet lapset pärjäävät kielellisesti keskitasoisesti kouluiässä, on huomattu, että heidän suoriutumisensa voi olla kielellisesti tyypillisesti kehittyneitä heikompaa. Aiemmassa tutkimuksessa on nähtävissä kaksi näkökulmaa: se, että viiveestä toivutaan, ja se, että viive on jossain määrin pysyvä ja lapset tulisi nähdä kielellisen erityisvaikeuden yhtenä alaryhmänä. Tässä tutkimuksessa on tarkoitus selvittää tarkemmin myöhään puhumaan alkavien lasten kouluiän kielellisiä taitoja ja sitä, ennustaako lapsuuden pieni sanasto tai sanayhdistelmien puuttuminen (ns. late talker -status) myöhempiä taitoja. Menetelmät. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kuvailevaa kirjallisuuskatsausta. Artikkeleja etsittiin kahdesta tietokannasta hakulausekkeella "late talk*" AND (outcome OR school)”. Tulokseksi saatiin 5 tutkimukseen sopivaa artikkelia. Tulokset saatiin näitä artikkeleja analysoimalla. Tulokset ja johtopäätökset. Myöhään puhumaan alkavien lasten kielellinen suoriutuminen kouluiässä oli keskitasoista, mutta usein verrokkeja hiukan huonompaa. Lapsuuden late talker -status ennusti myöhempiä kielellisiä taitoja, mutta vain osittain ja suurin osa vaihtelusta jäi selittymättä. Tutkimuksissa oli myös ristiriitaisia näkemyksiä siitä, onko myöhään puhumaan alkavilla lapsilla ennemmin riski myöhemmille kielellisille vai lukemisen vaikeuksille. Kielellisten taitojen ennustaminen on vaikeaa, eikä late talker -status yksinään automaattisesti johda kielellisiin vaikeuksiin. Aihetta olisi hyvä tutkia myös niin, että myöhään puhumaan alkavia lapsia verrattaisiin toisiinsa, jotta saataisiin selville, miksi osalla ongelmat jatkuvat ja osalla ei. Myös suomenkielinen tutkimus olisi tarpeen. Kuitenkin, jos lapsen ainoa ongelma on puheen viive, tukitoimiksi riittävät tilanteen seuraaminen ja vanhempien kannustaminen tukemaan lasta normaalin vuorovaikutuksen keinoin.
  • Myöhään puhumaan oppivien lasten varhaiset tukimenetelmät 
    Jaakola, Sara (2018)
    Tavoitteet. Noin 10–20 %:lla lapsista tuottavan puheen kehitys ei etene ikätasoi-sesti ja heihin viitataan kirjallisuudessa myöhään puhumaan oppivina lapsina (eng. late talker). Tutkimuksissa on havaittu, että noin puolet myöhään puhumaan oppivista lapsista saavuttaa tuottavan puheen kehityksessä ikätoverinsa kolman-nen ikävuoden aikana, mutta lopuilla puhekielen ongelmat jatkuvat. Tutkimuksis-sa on esitetty, että kielellisten ongelmien kuntoutus tulisi aloittaa mahdollisimman varhain ja tästä syystä kiinnostus myöhään puhumaan oppivien lasten varhaisia tukimenetelmiä kohtaan on kasvanut. Tutkimuksessa selvitetään, minkälaisia varhaisia tukimenetelmiä myöhään puhumaan oppiville lapsille on olemassa ja eroavatko ne puhekielen kuntouttamisessa vaikuttavuudeltaan. Menetelmät. Tutkimusmenetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta, joka on aineistolähtöinen tutkimusmenetelmä, jolla tuotetaan aiempaan tietoon perustuvaa kumulatiivista tietoa. Toistettavissa olevan kirjallisuushaun hakulau-sekkeena käytettiin (late talk*) AND ((early intervention) OR (early treatment)). Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimusaineiston kahdessa artikkelissa arvioitiin pu-heterapeutin toteuttamien sanojen oppimismenetelmien vaikuttavuutta lapsen tuottavaan sanastoon. Kuudessa artikkelissa tutkittiin tutkijoiden ohjeistuksella tapahtuvan vanhempien toteuttaman intervention vaikuttavuutta etenkin lapsen tuottavaan sanastoon, mutta myös laajemmin puhekielen taitojen kehitykseen. Tutkimuksissa saatiin positiivisia tuloksia intervention vaikuttavuudesta sekä tuot-tavaan että ymmärtävään puheeseen. Tutkimustulokset tukevat sitä näkemystä, että myöhään puhumaan oppivat lapset voivat hyötyä varhaisista tukimenetelmis-tä.
  • Myötätuntokeskeinen terapia syömishäiriöiden hoidossa 
    El Fellah, Ali (2022)
    Objective. Compassion is defined as a capability to experience one’s personal or another’s suffering and also feel motivated to relieve encountered suffering. Eating disorders are psychiatric disorders consisting of problems with food and eating-related behaviors which cause clinically significant distress. Eating disorder prevalence has seen a major surge in recent years. In addition, the disorders are quite often long-lasting, greatly reducing quality of life, and they are resistant to many of the commonplace treatment methods. The situation at hand actively motivates to seek and develop new and more effective treatments for eating disorders. Shame and self-criticism generally co-occur with eating disorders and are linked with greater psychopathology, while compassion works to some extent as an antagonist to them and is known to decrease psychopathology as well. Compassion can be learned and compassion-focused therapy (CFT, suom. myötätuntokeskeinen terapia) focuses on just that with its methods. The objective of this literature review is to examine the potential benefits and opportunities of compassion-focused therapy for the treatment of eating disorders. In addition, the focus is on the increased experience of shame that may be associated with eating disorders and the benefits of treating it. Methods. The literature for this review was gathered from PubMed-, Scopus, and Google Scholar - databases combining the search terms “eating disorders” and “compassion-focused therapy”. Results and conclusions. According to several studies, compassion-focused therapy has been found to be beneficial in treating eating disorders. The shame and self-criticism associated with eating disorders are alleviated with compassionate training, which reduces both specific eating disorder symptomatology and, more broadly, psychopathology, which promotes treatment response to conventional therapies. Promisingly, Compassion-focused therapy has been found to work particularly well alongside standard treatment, thereby reaching for traits of psychopathology, such as symptom-sustaining feelings of shame which are not directly reached by other methods.
  • Mystiset kokemukset aivotutkimuksen näkökulmasta 
    Vaalasranta, Liisa (2020)
    Tavoitteet. Mystiset kokemukset ovat harvinaislaatuisia kokemuksia, joita kuvaa vähentynyt tietoisuus itsestä ja voimakkaat yhteyden kokemukset ympäröivän maailman tai jonkin itseä suuremman voiman kanssa. Mystisiä kokemuksia pidetään yleensä hyvin merkityksellisinä, jopa elämän- ja maailmankatsomusta mullistavina kokemuksina, ja niille annetaan usein hengellisiä merkityksiä. Mystisiä kokemuksia on pyritty tutkimaan kartoittamalla tiettyjen aivotoiminnan häiriöiden yhteydessä ilmeneviä hengellisiä kokemuksia sekä hengellisen harjoittamisen, erityisesti meditaation, aikaisia aivotapahtumia. Viime vuosina kiinnostavaa uutta tietoa mystisiin kokemuksiin liittyvistä aivotoiminnan muutoksista on saatu aiheuttamalla tällaisia kokemuksia niin kutsuttujen psykedeelisten aineiden avulla. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on luoda katsaus ajankohtaisiin teorioihin ja tutkimusnäyttöön mystisten kokemusten aikaisista aivotapahtumista. Menetelmät. Kirjallisuuskatsaus toteutettiin hakemalla erityisesti viimeisen 20 vuoden aikana ilmestyneitä aihepiirin tieteellisiä tutkimuksia laajasti eri tietokantoja hyväksikäyttäen. Käytettyjä hakusanoja olivat muuan muassa: mystiset kokemukset ja aivokuvantamistutkimus ja mystisten kokemusten neuraaliset korrelaatit. Tulokset ja johtopäätökset. Mystisten kokemusten fenomenologiset piirteet viittaavat tunne- ja kehollista tietoa käsittelevien aivoalueiden rooliin näissä kokemuksissa, ja osalla näiden aivoalueiden toimintahäiriöistä kärsivistä ihmisistä esiintyy poikkeavia kehollisia kokemuksia, jotka saatetaan tulkita hengellisiksi tai mystisiksi. Sekä kokeneet meditaation harjoittajat että psykedeelisten aineiden vaikutuksen alla olevat henkilöt kuvaavat mystisen ykseyskokemuksen piirteet täyttäviä kokemuksia. Meditaation ja psykedeelisten aineiden piirissä tehdyn aivokuvantamistutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että mystisiin kokemuksiin saattaa liittyä aivojen lepotilaverkoston toiminnan muuttuminen tällaisten kokemusten aikana. Meditaatiotutkimuksessa lepotilaverkoston vähentynyt aktivaatio on yhdistetty mielen vaeltamisen lakkaamiseen meditatiivisen tilan aikana. Psykedeelisissä tiloissa lepotilaverkoston toiminnan vaimeneminen ja konnektiivisuuden heikentyminen on yhdistetty itsen katoamisen kokemuksiin. Lisäksi alustavaa tutkimusnäyttöä on lepotilaverkoston ja niin kutsuttujen tehtäväsuuntautuneiden aivoverkostojen keskinäisten suhteiden muuttumisesta mystisten ykseyskokemusten aikana. Meditaation harjoittaminen on pitkällinen prosessi, johon liittyy monia hienovaraisia muutoksia kokemuksessa ja aivotoiminnassa, eivätkä täysimittaiset mystiset kokemukset ole todennäköisesti tahdonalaisesti tuotettavissa tutkimusolosuhteissa. Sen sijaan psykedeelisten aineiden avulla pystytään melko luotettavasti aiheuttamaan täysimittaisia mystisiä kokemuksia laboratorio-oloissa, mikä saattaa avata uuden oven näiden kokemusten aivoperustan tutkimiseen.
  • Näköharhat psykoosisairauksissa – kuvantamistutkimuksen löydöksiä 
    Högman, Sini (2024)
    Tarkoitus: Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on selvittää, mikä kuvantamistutkimuksen perusteella selittää psykoosisairauksissa esiintyviä näköharhoja. Näköharhat on yhdistetty psykoosisairauksissa heikompaan toimintakykyyn, vaikeampiin harhaluuloihin sekä suurempaan kuolleisuuteen, ja ne lisäävät sairauden aiheuttamaa psyykkistä kärsimystä pelkoa herättävän ja todentuntuisen erityisluonteensa takia. Kuitenkin näköharhoja on tutkittu melko vähän psykoosisairauksien kontekstissa. Otoskoot jäävät usein pieniksi seurauksena näköharhojen korkeasta yhteisesiintyvyydestä yleisempien ja paremmin tunnettujen kuuloharhojen kanssa. Tuloksia on saatu vertailemalla sekä kuulo- että näköharhoista kärsiviä potilaita vain kuuloharhoista kärsiviin, ja näitä tuloksia esitellään tässä katsauksessa. Menetelmät: Kirjallisuuskatsauksen aineisto haettiin Pubmedin tietokannasta hakusanoilla (imaging) AND ("visual hallucinations") AND (schizophrenia) ja (imaging) AND ("visual hallucinations") AND (psychosis). Tulokset: Näköharhojen taustalla näyttäisi tulosten perusteella voivan vaikuttaa visuaalisen tiedon prosessointiin osallistuvien hermoverkostojen koordinaatiohäiriöitä. Salienssiverkosto SAL:n, keskeisimmin aivosaaren, DMN:a säätelevä vaikutus näyttää olevan heikompaa, mikä saattaa puolestaan myötävaikuttaa assosiaatiokorteksilla heräävään sisäsyntyiseen hyperaktivaatioon, mitä DMN tavallisesti hillitsee. Tämä spontaani, tavallista voimakkaampi aktivaatio saattaa tulla tulkituksi ulkosyntyiseksi ja ilmetä monimutkaisten näköharhojen muodossa. Primäärin näköaivokuoren toiminnan hiljaisuus saattaa heikentää normaalien palauteyhteyksien säätelevää vaikutusta assosiaatiokorteksille. Lisäksi SAL:n toimintahäiriö saattaa vaikuttaa ympäristön visuaalisten ärsykkeiden salienssiarviointiin, tuottaen merkitystä satunnaisille havainnoille. Poikkeavuutta nähdään myös tarkkaavuuden säätelyyn osallistuvilla alueilla, millä voi olla roolinsa tässä prosessointihäiriössä. Hyperkonnektiivisuus hippokampukseen voi viitata näköharhojen aikana aktivoituviin muistiedustuksiin, voimistunut konnektiivisuus mantelitumakkeeseen taas niiden mahdolliseen pelkoa herättävään sisältöön tai traumamuistojen osallisuuteen. Hippokampuksen rakenteessa olevat poikkeavuudet viittaavat hermoston kehityksen aikaiseen häiriöön osatekijänä näköharhojen taustalla. Lisäksi psykoosisairauksien näköharhoihin liittyy todennäköisenä myötävaikuttajana voimistunut dopaminerginen välittäjäainetoiminta, mikä puolestaan voi painottaa visuaalista prosessointia entistä enemmän kohti sisäsyntyistä aktivaatiota.
  • Näkövammaisen vanhemman ja näkevän lapsen vuorovaikutus 
    Ihalin, Meeri (2019)
    The aim of this study was to find out how the interaction between visually impaired parents and their sighted children has been studied and what differences have been observed between these children and sighted children of sighted parents. Methods. The research method was an integrative review. A qualitative analysis of the content was used to process the material. Results. Interaction between sighted children and their visually impaired parents has been studied by interviewing, observing, calculating child interaction behaviors, following the child's and adult's eyesight, using eye movement tests and standardized tests.
  • Neuraalisten oskillaatioiden merkitys muistitoiminnoissa 
    Mononen, Riikka (2019)
    Memory is based on the brain’s ability to save information from the surroundings of the animal. Memory has three main functions: the encoding and consolidation of new memory traces and the retrieval. Oscillations are cyclic variations occurring in time. Neural oscillations are brain’s electric activity that can be viewed in cellular level or in the level of brain areas. The aim of this thesis is to review recent models about the role of neural oscillations in the encoding and consolidation of long term memories. Memory traces form when the connections of the neurons active in the encoding are strenghtened. New memory traces are stabilized to the long term memory in the consolidation processes. Consolidation contains both the strenghtening of local synaptic connections (synaptic consolidation) and the system consolidation, which solidifies the memory traces to the already existing information networks. According to the standard model of system consolidation new memory traces are saved simultaneously to the short term memory storage in the hippocampus and the long term storage in the cortex. The consolidation of the memory traces occurs when the memory traces in hippocampus are repeatedly reactivated which strengthens the analogous memory traces in the cortex. Neural oscillations are part of the memory processes both in awake state and sleep. In the awake state the main process is the encoding of new memories which for declarative memories is thought to occur mainly in hippocampus, mediated by for example gamma and theta oscillations. During the sleep the processes of the system consolidation are presumably in the main role, mediated by neural oscillations characteristic for different sleep stages (for example sharp-wave ripples and sleep spindles in slow wave sleep). Slow wave sleep is thought to be specifically important for the consolidation occurring in the sleep. On the other hand the role of lighter sleep stages may be greater than it has earlier been assumed. There is no complete understanding of the roles of different sleep stages and sleep time neural oscillations, and different partly contradictory, partly complementary models have been proposed.
  • Neuropsychological Assessment of Cognitive Impairment in Multiple Sclerosis 
    Etholén, Tatu Juhani (2020)
    Multiple Sclerosis is a progressive demyelinating neurodegenerative disease with an unknown etiology and thus far with no known cure. It is the most common neurodegenerative disease affecting young adults. Despite the fact that it has been known since the discovery of multiple sclerosis in1869 that cognitive impairment is involved in the progression of the disease, it is still not routinely assessed in its treatment. Instead, measuring the disease's progression usually involves assessing the capabilities related to motor functioning and the interest in the cognitive aspect begun to resurface over a hundred years later. According to current research evidence, cognitive impairment is present in approximately half of the cases, increasing with age from onset of the disease. This review presents the current state of treatment and the surrounding debate related to whether measuring cognitive functioning should also be a routine examination involving patients suffering from multiple sclerosis, and how the measuring of such symptoms should be much more widespread (Finnish Käypä hoito -suositus: aguideline for proper treatment created for medical professionals) Some options to assess cognitive impairment with neuropsychological test batteries are presented. Several screening procedures, including very easy and quick to administer in clinical settings, are also presented. Additionally, some new measurement methods requiring less staff involvement, are discussed, including computerized testing.In spite of the overwhelming evidence about the cost/benefit ratio, routine cognitive testing is stille not routinely applied.
  • Neurotiedettä ja psykologiaa mielenfilosofisen eksternalismin silmälasein 
    Kuutti, Leo (2018)
    There is apparent dualism in the internalist philosophy of mind, where a division is made between the mind and the world. In classic Cartesian dualism, the division between the mind and the world is made by separating the mind and the body from each other. Aim of this thesis was to parallelize the results and theories of neuroscience and psychology with externalist philosophy of mind. Externalist philosophy of mind poses a question to the more classical views whether an internalist and brain bound perspective is enough to explain the mind. According to the radical interpretations of externalism the mind builds on the factors of the environment, or even emerges from the relationship between man and the world. According to more moderate interpretations the relationship between mind and the world is only interactive. Externalism has also been used as a research framework for other sciences. For example, linguists Lakoff and Johnson proposed that language evolves from embodiment to abstraction. Example of this sort of development is the word “language” itself which originates from Old Latin word (lingua) meaning the tongue. The 4E –model of externalism as defined by Shaun Gallagher is used in this thesis as a framework of inquiry. The model partitions externalist theories in to four categories. The mind is embodied because mental states are affected not only by the brain, but by the states of the body as well. The mind is embedded because the mind needs an environment to function. The mind is enacted because it’s active and adapts to the environment. The mind is also extended because it’s not bound only to neural processes. The thesis progresses by covering the phenomena of neuroscience and psychology partitioned in classes defined by the 4E –model. Models addressed in the context of enactivism are cyclical by nature. Classical example of cyclical model in the field of psychology is perceptual cycle by Ulrich Neisser. A similar theme is present in Friston’s and Kiebel’s model of predictive coding. Motif’s related to embodiment have been long present in the form of for example James-Lange theory and nowadays in “The Somatic Marker Hypothesis” by Antonio Damasio. Theory of Embodied Cognition is likewise discussed in the part dealing with embodiment. Extended mind refers to the significance which objects outside of the skull can possess in relation to cognition. Another human can also be relevant to cognition, of which a traditional example is Vygotsky's Zone of Proximal Development. Mirror neurons, empathy and social neuroscience will all be covered in the extended mind chapter. Themes present in the embeddedness partition are cultural. Theory of mind, perception of time and existential questions are intertwined with our cultural environment. Applications of externalist paradigm go from mobile mental health services, experience of art, evolutionary psychology and semantic memory to transcultural perspectives, artificial intelligence and existential questions. Wrapped up in to one definition the aim of externalist research of the mind is to probe the interface between man and the world.
  • Nielemisvaikeudet henkilöillä, joilla on autismikirjon häiriö 
    Kriikkula, Alexandra (2019)
    Tavoitteet. Aiemman tutkimuksen perusteella tiedetään syömisvaikeuksia esiintyvän usein henkilöillä, joilla on autismikirjon häiriö. Syömisvaikeuksia jaettu taitojen puutteeseen pohjautuviin vaikeuksiin, joissa kyse on kykenemättömyydestä syödä, ja käytökseen perustuviin vaikeuksiin eli haluttomuuteen syödä. Aiempi tutkimus autismikirjon henkilöiden syömisvaikeuksista on usein keskittynyt haluttomuuteen syödä, joten on epäselvää, kuinka paljon autismikirjon henkilöiden syömisvaikeuksista selittyy taitojen puutteella kuten nielemisvaikeuksilla ja motorisilla ongelmilla. Mahdollisten nielemisvaikeuksien tunnistaminen on tärkeää kliinisessä työssä arvioinnissa ja kuntoutuksen toteuttamisessa. Tämän integroivan kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittää nielemisvaikeuksien osuutta autismikirjon henkilöiden syömisvaikeuksissa. Lisäksi tarkasteltiin, miten näitä nielemisvaikeuksia oli arvioitu ja kuntoutettu. Menetelmät. Tutkimusmenetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Tutkimusaineisto kerättiin kolmesta eri tietokannasta: Pubmedista, Web of sciencesta ja Ovid Medlinesta. Hakulauseke oli muotoa: autis* AND (dysphagi* OR swallow* OR motor feeding skills). Lopulliseen tutkimusaineistoon valikoitui valintakriteereiden mukaisesti viisi tutkimusartikkelia, jotka oli julkaistu vuosina 2003–2016. Kaikki artikkelit olivat vertaisarvioituja, englanninkielisiä ja ilmaiseksi saatavilla Helsingin yliopiston kirjaston tietojärjestelmän kautta. Tulokset ja johtopäätökset. Tämän katsauksen tulosten perusteella kävi ilmi, että autismikirjon henkilöiden nielemisvaikeuksista tehty tutkimus oli vähäistä, vaihtelevaa laadultaan ja sitä oli tehty vain lapsilla. Tulosten perusteella voitiin todeta korkeintaan, että nielemisvaikeuksia ja motorisia syömisvaikeuksia vaikuttaisi esiintyvän myös autismikirjon lapsilla. Autismikirjon lasten syömisvaikeuksien kuntoutusta oli tulosten perusteella lähestytty käyttäytymisterapeuttisesta viitekehyksestä, vaikka taustalla olisi ollut myös motorisia ongelmia. Tutkimuksissa käytetyt kuntoutus- ja arviointimenetelmät voivat tarjota ideoita kliiniseen työhön, mutta lisää tutkimusta tarvitaan.
  • Nimeäminen monikielisessä afasiassa 
    Kauppinen, Elina (2022)
    Tavoitteet. Arviolta 25 000 henkilöä sairastaa Suomessa vuosittain aivoverenkiertohäiriön, ja heistä noin kolmasosalla ilmenee afasiaa sen seurauksena. Afasian tyypillisin oire on nimeämiseen vaikeus. Valtaosa maailman ihmisistä käyttää arjessaan useampaa kuin yhtä kieltä, mutta tutkimuskirjallisuus on keskittynyt lähinnä yksikielisyyteen, joten tutkimustietoa monikielisyydestä tarvitaan lisää. Kuvasta nimeäminen on yksi eniten käytettyjä sanahaun arviointimenetelmiä. Tässä kandidaatintutkielmassa tarkastellaan monikielisen henkilön, jolla on afasia, kuvasta nimeämistä, ja verrataan sitä yksikielisen henkilön, jolla on afasia, kuvasta nimeämiseen Menetelmät. Kandidaatintutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Aineistohaku suoritettiin joulukuussa 2016 EBSCO ja SCOPUS Elsevier tietokannoista. Hakulause muodostettiin yhdistämällä afasia ja nimeäminen monikielisyyteen. Poissulkukriteereinä olivat etenevä afasia, aivovamma, yli 65 vuoden ikä, dementia sekä kolme- tai nelikie-lisyys. Lopulliseen aineistoon valittiin tutkimukset, jotka vastasivat tutkimuskysymyksiin ja joista oli kokoteksti saatavilla Helsingin yliopiston tunnuksilla. Lopullinen aineisto koostui seitsemästä artikkelista, jotka analysoitiin sisällönanalyysin keinoin. Tulokset ja johtopäätökset. Monikielisen henkilön, jolla on afasia, kuvasta nimeämisessä ilmenee samoja virheitä kuin yksikielisellä henkilöllä. Ainoa merkittävä näissä tutkimuksissa löytynyt ero on koodinvaihto, josta on vaikeaa tietää, onko kyseessä kiertokeino vai interferenssi. Vaikuttaa siltä, että sanan samankaltaisuus kielissä aiheuttaa interferenssiä.
  • Nimeämisen ja fonologian yhteys luku- ja kirjoitustaidon kehitykseen 
    Eteläpää, Krista (2023)
    Tavvoitteet. Luku- ja kirjoitustaidon kehitys rakentuu aiemmin omaksuttujen kielellisten taitojen perustalle. Nimeäminen ja fonologia ovat keskeisiä lukivalmiustaitoja, joiden on havaittu ennustavan luku- ja kirjoitustaidon kehitystä. Lukivaikeuksien taustalla on nähty usein vaikeuksia nimeämisen ja fonologian osa-alueilla. Kaksoisvaikeus hypoteesin mukaan nimeäminen ja fonologia vaikuttavat lukemiseen ja kirjoittamiseen erillisinä tekijöinä ja vaikeudet molemmilla osa-alueilla ennustavat sitkeämpiä lukivaikeuksia. Selvitettävänä on, kuinka kielen säännön mukaisuus vaikuttaa siihen, miten taidot ennustavat luku- ja kirjoitustaidon kehitystä ja onko yhteys samanlainen kuin kaksoisvaikeushypoteesissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten nimeäminen ja fonologia ovat yhteydessä luku- ja kirjoitustaidon tyypilliseen kehitykseen. Näkökulmana tutkimuksessa on ortografiselta säännönmukaisuudeltaan erilaisten kielten vertailu, jotta voidaan tutkia, onko nimeämisellä ja fonologialla universaali rooli lukemisen ja kirjoittamisen ennustajina. Menetelmät. Menetelmänä tutkielmassa käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Tiedonhaku tehtiin Scopus-tietokannasta. Hakulausekkeena oli: (“phonological awareness” OR “phonology”) AND (“naming” OR “rapid automatized naming”) AND (“predict*”) AND (“reading” AND “spelling”) AND (“longitudinal” OR “development”) AND NOT (“impairment”). Tutkimusaineisto koostui viidestä vuosina 2011-2019 julkaistusta artikkelista, joista kolme valikoitiin hakutuloksista ja kaksi otettiin mukaan käsinpoimintana. Aineisto analysoi tiin nostamalla artikkeleista esiin tutkimusten pääpiirteet, vertailemalla niitä toisiinsa ja etsimällä tutkimuksista vastauksia tutkielman tutkimuskysymyksiin. Tulokset ja johtopäätökset. Nimeäminen ja fonologia ennustivat luku- ja kirjoitustaidon kehitystä samansuuntaisesti ortografiselta säännönmukaisuudeltaan erilaisissa kielissä. Nopean nimeämisen havaittiin olleen pääasiassa yhteydessä lukusujuvuuteen ja se nähtiin taitojen universaalina ennustajana. Fonologinen tietoisuus oli pääasiassa yhteydessä oikeinkirjoitukseen ja siinä havaittiin enemmän vaihtelua kielten välillä. Nimeämisen rooli taitojen ennustajana kasvoi seurannan myötä, kun taas fonologisten taitojen havaittiin olleen yhteydessä kehitykseen etenkin varhaisimmassa lukemisen ja kirjoittamisen taitojen omaksumisen vaiheessa. Tulosten perusteella kaksoisvai keushypoteesi saa tukea, eli nimeäminen ja fonologia näyttäisivät vaikuttavan erillisinä tekijöinä luku- ja kirjoi tustaidon kehityksen taustalla. Nopealla nimeämisellä ja fonologisella tietoisuudella on ennustearvoa luku- ja kir joitustaidon kehitykselle. Vaikeudet nimeämisessä ja fonologiassa ovat usein lukivaikeuksien taustalla, joten niitä kannattaa kliinisessä työssä arvioida ja seurata jo varhain.
  • Nimeämisen kuntoutuksen hermostollinen perusta kroonisessa afasiassa 
    Heikkilä, Anna (2020)
    Tavoitteet. Anomiaa eli sananlöytämisen vaikeutta ilmenee lähestulkoon kaikilla afaattisilla henkilöillä ja se on afasian pysyvin oire. Nimeämisen kuntoutuksen taustalla tiedetään olevan monimutkainen molemmat aivopuoliskot käsittävä hermoverkosto. Kuntoutuksen hermostolliset mekanismit ovat kuitenkin monelta osin vielä epäselviä ja saadut tulokset osin ristiriitaisia. Tämän integroidun kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on kartoittaa, miten nimeämisen kuntoutus näkyy aivotasolla kroonisessa afasiassa ja millaiset hermostolliset tekijät ovat yhteydessä kuntoutuksen vaikuttavuuteen. Menetelmä. Kandidaatintutkielman menetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Artikkelit haettiin Ovid Medline -tietokannasta. Hakusanoina käytettiin englanninkielisiä termejä aphasi* (afasia), treatment (hoito), therap* (terapia), rehabilitation (kuntoutus), anomia, naming (nimeäminen), "word-finding" (sanan löytäminen), neural (hermostollinen), neuroimaging (aivokuvantaminen), plasticity (muovautuvuus), reorganization (uudelleen järjestäytyminen). Rajausten jälkeen tutkimusaineistoon valikoitui seitsemän tutkimusartikkelia. Tulokset ja johtopäätökset. Tämän kirjallisuuskatsauksen perusteella kroonisessa afasiassa voidaan saavuttaa merkittäviä tuloksia nimeämisen kuntoutuksella. Tulosten perusteella kummankin aivopuoliskon alueilla on keskeinen rooli nimeämisen kuntoutuksessa. Kuntoutuksen seurauksena on havaittavissa paljon yksilöiden välistä vaihtelua aivojen hermostollisissa muutoksissa. Kuntoutuksen seurauksena voidaan havaita vasemman ja oikean aivopuoliskon aktivaation kasvua, joka viittaa aivojen toiminnalliseen uudelleen aktivaatioon ja uudelleen järjestäytymiseen. Toisaalta osalla kuntoutujista on havaittavissa vasemman ja/tai oikean aivopuoliskon aktivaation laskua, joka näyttäisi viittaavan tehostuneeseen tiedonkäsittelyyn. Saatujen tulosten perusteella vasemman ja oikean puolen alin otsalohkopoimu (inferior frontal gyrus, IFG) on keskeinen aivoalue nimeämisen kuntoutuksessa. Kuntoutuksen aikana voidaan havaita aktivaatiomuutoksia kummankin aivopuoliskon IFG-alueella. Lisäksi ennen kuntoutusta havaittu vasemman puolen IFG-alueen aktivaatiotaso ja alueen mahdollinen vaurio näyttävät olevan keskeisiä tekijöitä kuntoutusennusteen kannalta.
  • Nopeutunut unohtaminen pitkällä aikavälillä (ALF) : tuore ilmiö temporaalilohkon epilepsian tutkimuskentässä 
    Päiviö, Elisa (2016)
    ALF is an memory impairment in which the temporal lobe epilepsy patient has problems with memory retention during an interval of days or weeks, while performing normally in standardised memory tests. ALF has been found for verbal, visual and autobiographical material, but it seems not to be material specific. ALF is associated with older age and higher intelligence, but its causes are unknown. It seems that hippocampal abnormalities contribute to poor memory retention only 24 hours after initial learning. After this point epileptic discharges seem to be more important contributors. The results are contradictory, however, and it is possible that ALF is associated with abnormalities outside the hippocampal region. Treatment possibilities for ALF are unclear. Seizure control with antiepilectic medication and rehearsal of learned material seem to be the best suggestions in the light of current knowledge.
  • Nostavatko vanhuusiässä ilmenevät psykoosioireet riskiä sairastua muistisairauteen? 
    Karhunen, Oona (2019)
    Goals: Minor cognitive impairment (MCI) is believed to be an intermediate state between regular aging and dementia, especially Alzheimer's disease. MCI have been used to detect older adults who have a high risk of developing dementia. However, it has not proved to be efficient in separating those who will progress to dementia from those who will not. Neuropsychiatric symptoms have been suggested as another mean to achieve better sensitivity. Neuropsychiatric symptoms are more prevalent in older adults with MCI than in those with regular cognitive functioning. Certain neuropsychiatric symptoms together with MCI increase the risk of dementia more than MCI without the neuropsychiatric symptom. Most of the research literature around neuropsychiatric symptoms and the risk of dementia has focused on depression and anxiety symptoms. However, among neuropsychiatric symptoms psychotic symptoms separate older adults with MCI from those with regular cognitive functioning most prominently. In this bachelors thesis I investigate whether psychotic symptoms increase the risk of decline in cognitive functions towards MCI and dementia in older adults. Methods: Literature was searched from an online database PubMed with entries "dementia AND delusions" and "Alzheimer's disease AND delusions". The final material consists of two reviews and five research articles. Results: In the light of research literature, psychotic symptoms increase the risk of dementia in older adults treefold in comparison with older adults with regular cognitive functioning. Different psychotic symptoms have different relations. Visual hallucinations increase the risk of decline in cognitive functioning, whereas both delusions and hallucinations increase the risk of dementia. The risk of dementia increases as the number of psychotic symptoms increases. The psychotic symptoms increase the risk of dementia independently of cognitive functioning. Dementia related psychotic symptoms can appear before cognitive impairment. This backs up the hypothesis that dementia related neuropsychiatric symptoms can arise during dementia prodrome before cognitive deficits arise. Scanning for psychotic symptoms can help detect dementias in their early phases.
  • Nukkumaanmenoa edeltävän digitaalisen median käytön vaikutus uneen 
    Alakiikonen, Aino (2020)
    Objectives. Over the last few decades, the usage of various digital devices has increased significantly. As people spend time on digital media especially in the evenings before bedtime, there has been a growing interest in researching the potential effects of digital media usage on sleep. The association between digital media usage and negative sleep outcomes can be explained by three different mechanisms: circadian effects of exposure to light from screens, stimulation from media content, and displacement of time spent sleeping by time spent using devices. The objective of this thesis was to review recent randomized controlled experiments regarding the effects of pre-sleep digital media usage on sleep and compare their study designs and results. Methods. Experimental studies were searched on PubMed and Ovid Mediline databases using the terms digital media, electronic media, screen light, blue light and sleep. Seven randomized controlled experiments published within the last five years were selected. All the studies had controlled the use of digital media and used both subjective and objective sleep measures. Results and conclusions. Most of the studies indicated that the pre-sleep usage of digital media has a negative effect on sleep. There were associations between the usage of digital media and sleep architecture, sleep onset latency, suppression of melatonin secretion and subjective sleepiness. In addition, each of the three mechanisms were supported by the studies. However, there were notable differences in the study designs between the studies, which made it difficult to assess the significance of the individual factors. There is a need for laboratory experiments with larger sample sizes as well as real-life studies to increase ecological validity. This would help specify recommendations regarding the use of digital media in order to improve human health and wellbeing.
  • Nuorten tunnekylmät piirteet ja rikollisuus: Naapuruston, väkivallan todistamisen ja tovereiden vaikutus 
    Kaisto, Soila (2018)
    Objective. Studies have shown that callous-unemotional traits in adolescents predict delinquency but only recently the moderators and mediators of this association have become of interest. The aim of this review of literature is to discuss the effects of neighborhood, witnessing violence and peers on delinquent behaviour of callous-unemotional youth. Results and conclusions. The role of the neighborhood was not unambiguous. One study found that the callous-unemotional traits were more stronly associated with delinquent behaviour in higher risk neighborhoods, another study concluded that the effects of callous-unemotional traits on delinquent behaviour was invariant across the levels of neighborhood disorder whereas third one neighborhood had an effect on the quality, not quantity, of delinquent behaviour. Witnessing violence fully mediated the relationship between callous-unemotional traits and all types of delinquency, but exposure to violence in the form of direct victimization mediated only the relationship between callous-unemotional traits and substance delinquency. Callous-unemotional traits were associated with a greater likelihood of adolescent offending in groups compared to other antisocial youth and assuming the role of a leader in the group. These results can be interpreted in the light of the callous-unemotional traits these adolescents have (i.a. lack of empathy and remorse, shallow emotions, being less sensitive to punishment, sensation-seeking). These explain their tendency towards delinquency independent of the neighborhood context and manipulation of others in group crime, among other things.

Yhteystiedot

HELSINGIN YLIOPISTO