Browsing by Title

Tavoitteet: Työuupumus on yleinen ongelma psykologeilla ja muilla mielenterveystyötä tekevillä. Työuupumusta on useimmiten tutkittu suhteessa työhön ja työympäristöön liittyviin tekijöihin, ja yksilökohtaisista eroista on yleisimmin tarkasteltu demografisia tekijöitä kuten ikää tai sukupuolta. Kuitenkin myös persoonallisuuden on havaittu olevan yhteydessä työuupumukseen. Tutkielman tavoitteena on tarkastella persoonallisuuden yhteyttä psykologien ja mielenterveysalan ammattilaisten työuupumukseen työhön liittyvät erityiset kuormitustekijät huomioiden. Menetelmät: Tutkimuskirjallisuus haettiin PubMedista, Ovid Medlinesta ja muista tieteellisistä tietokannoista hakutermeillä “burnout OR work stress OR occupational stress”, ”psychologists OR mental health professionals” ja ”personality traits”. Tulokset ja johtopäätökset: Tutkimusnäytön perusteella persoonallisuudella on yhteys psykologien ja mielenterveystyötä tekevien työuupumukseen. Erityisesti korkea neuroottisuus sekä matala ulospäinsuuntautuneisuus ja sovinnollisuus vaikuttavat olevan yhteydessä psykologien lisääntyneeseen uupumisoireiluun, mutta taustalla vaikuttavia tekijöitä ei vielä tunneta tarkasti. Koska työuupumus on mielenterveysalalla yleinen ongelma ja työhön liittyy erityisiä kuormitustekijöitä, aihetta tulisi tutkia lisää.

This literature review examines how different personality traits are associated with the placebo-effect. Studies from the past decade are reviewed, and the state of the evidence and the possible mechanisms that might explain the connections are discussed. In these recent studies, personality traits have explained about 25 % of the strength of the placebo effect. The specific traits that are found to affect the placebo effect are optimism and pessimism as well as traits that are associated with the dopamine system, namely novelty seeking and extraversion. In addition, some studies have found agreeableness, and ego-resiliency to affect placebo effect. However, the results are not entirely consistent between different studies. Based on the reviewed studies it seems likely that personality traits and their connections to the placebo effect depend on situational and environmental factors: it is the interaction between personality traits and environment that modifies the placebo effect. Thus, the effect of personality traits on the placebo effect is not constant over time but dependent on the environmental factors. In addition, studies also suggest that personality traits and their effect on the placebo effect are mediated via the opioid and the dopamine systems. Finally, replications and new studies are needed to shed more light on the placebo effect.

The change happening after a traumatic event is referred to as posttraumatic growth. Meaning making model offers a conceptual framework for posttraumatic growth. According to the Meaning Making Model, recovering from a trauma inquires processing the trauma i.e. meaning making. Meaning making attempts are common for trauma survivors. They predict posttraumatic growth that is one type of construct meaning in the Meaning Making Model. Most growth experienced the ones who experienced very traumatic events, had enough support and adequate adaptive coping strategies. Meaning making attempts don’t always lead to meanings made, and prolonged meaning making attempts lead to worse adaptation. Regarding other variables, especially religiousness and age predict posttraumatic growth. Optimism is suggested to be a confounding variable.

Tavoitteet. Pragmaattisilla taidoilla tarkoitetaan kykyä käyttää kieltä ja eleitä tilanteeseen sopivalla tavalla eli konteksti ja puhekumppani huomioiden. Pragmaattiset taidot ovat tärkeässä osassa lapsen sosiaalisen kanssakäymisen ja yhteiskunnassa toimimisen kannalta. Pragmaattisten taitojen luotettava ja kattava arviointi on varhaisen kuntoutustarpeen sekä tehokkaiden interventioiden havaitsemiseksi inhimillisesti ja yhteiskunnallisesti tärkeää. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten CELF-testin (Clinical Evaluation of Language Fundamentals) pragmaattisten taitojen osiota on käytetty aikaisemmassa tutkimuksessa kehitykselliseen kielihäiriöön tai autismikirjon häiriöön liittyen. Menetelmät. Tutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Aineisto ke-rättiin keväällä 2022 suorittamalla haku Scopus, Ovid medline ja PsycInfo -tietokannoista. Lopullisia hakulausekkeita muodostui tietokantojen hakutoimintojen erojen vuoksi kaksi. Kumpaankin pyrittiin sisällyttämään tutkimusaiheen kannalta oleelliset termit CELF (Clinical Evaluation of Language Fundamentals), kieli- tai vuorovaikutushäiriö (language or interact* disorder / impairment) sekä pragmaattiset taidot (pragmatic skills). Aineisto rajattiin koskemaan englanninkielisiä vertaisarvioituja artikkeleita, jotka vastasivat ainakin toiseen tutkimuskysymykseen. Lopulliseen aineistoon valikoitui 3 vuosina 2016−2021 julkaistua artikkelia, jotka analysoitiin soveltuvin sisällönanalyysin keinoin. Tulokset ja johtopäätökset. CELF-testi on kehityksellisen kielihäiriön arvioinnissa varsin laajasti käytössä oleva testi. Tähän tutkimukseen löytyi aineistoa kuitenkin hyvin niukasti, jonka pohjalta voitiin todeta, että CELF-testin pragmatiikan osiota ei ole valittujen häiriöalueiden tutkimuksessa laajemmin käytetty, vaan pragmatiikan arviointiin on useimmiten valikoitunut jokin muu arviointimenetelmä. Tuloksista käy ilmi, että testiä on käytetty interventioiden vaikuttavuuden arvioinnissa, kuitenkin lisää tutkimusta laaja-alaisen arviointimenetelmän käytettävyydestä ja luotettavuudesta tarvitaan.

Tiivistelmä Psilosybiinin terapeuttisia vaikutuksia tutkittiin jo 1950- ja 1960-luvuilla, mutta tutkimus tyrehtyi, kun psilosybiini luokiteltiin laittomaksi huumausaineeksi 1970-luvulla. Kiinnostus psilosybiinin terapeuttiseen potentiaaliin on herännyt 2000-luvulla uudelleen. Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA on nimennyt psilosybiiniavusteisen psykoterapian läpimurtoterapiaksi masennuksen sekä hoitoresistentin masennuksen hoidossa vuonna 2018. Tässä katsauksessa tarkasteltiin, minkälaisia tuloksia psilosybiiniavusteisen psykoterapian vaikutuksesta masennukseen on saatu 2000-luvulla tehdyissä kliinisissä tutkimuksissa. Tutkimustulosten lisäksi tarkasteltiin tutkimusten puutteita ja hoidon turvallisuutta. Tutkimusaineisto kerättiin PubMed-tietokannasta syys- ja lokakuun 2021 aikana. Moderni tutkimus psilosybiiniavusteisen psykoterapian vaikutuksesta masennukseen on vasta hyvin alkuvaiheessa. Tulokset ovat positiivisia: potilaiden masennusoireet olivat kaikissa tutkimuksissa merkitsevästi vähentyneet heti hoidon jälkeen ja vaikutus kesti muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen. Tutkimusten otoskoot ovat kuitenkin pieniä ja vain puolet tutkimuksista on plasebokontrolloituja. Plasebokontrolloiduissa tutkimuksissa on käytetty ristikkäisasetelmaa, sokkoutus on haastavaa ja sen onnistumisesta on raportoitu puutteellisesti. Nämä tekijät heikentävät efektikokojen luotettavuutta. Huolellisesti toteutettuna psilosybiiniavusteinen psykoterapia on turvallinen hoitomuoto. Psilosybiinin sivuvaikutukset olivat ohimeneviä, eikä vakavia sivuvaikutuksia havaittu lainkaan.

Syöpäsairaudet ovat yleisin kuolinsyy maailmassa, ja parantumattomaan syöpään liittyy usein potilaan elämänlaatua merkittävästi haittaavaa ahdistus- ja masennusoireilua. Usein tähän psyykkiseen ahdinkoon liittyy eksistentiaalista kärsimystä, joka juontuu esimerkiksi kuolemanpelosta, elämän merkityksettömäksi kokemisesta, yksinäisyydestä ja toivottomuudesta. Psykedeeliavusteisia hoitomuotoja pidetään yhtenä tulevaisuuden mahdollisuutena osana palliatiivista hoitoa syöpäsairailla, sillä psykedeelien tuottamiin tajunnantilan ja kognition muutoksiin sekä henkisiin kokemuksiin on liitetty eksistentiaalisen kärsimyksen vähenemistä ja elämän merkitykselliseksi kokemisen lisääntymistä. Klassisten psykedeelien kentältä erityisesti psilosybiini on herättänyt lääketieteellistä kiinnostusta, sillä sitä on käytetty vuosituhansien ajan eri ihmisyhteisöissä sakramentaalisiin ja parantaviin tarkoituksiin. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on selvittää, miten psilosybiini on yhteydessä ahdistuksen ja masennuksen vähenemiseen syöpäsairailla potilailla. Tiedonkeruumenetelmänä käytettiin systemaattista aineistohakua Scopus- ja Web of Science -tietokannoista. Mukaan valikoitui viisi yksittäistä tutkimusta, joista neljässä tutkittiin syöpää sairastavien henkilöiden masennus- ja ahdistusoireiden muutosta suhteessa psilosybiinin nauttimiseen kontrolloidussa tutkimusympäristössä. Viides tutkimus on seurantatutkimus yhdelle edellä mainituista kokeellisista tutkimuksista. Tutkimusten valintakriteerinä oli, että koehenkilöiden ahdistusta ja masennusta oli mitattu jollakin kvantitatiivisella menetelmällä ja että tutkimus oli julkaistu vuoden 2000 jälkeen. Tämän katsauksen tulokset osoittivat, että psilosybiini yhdessä kokemukseen valmistelevien ja sitä integroivien tapaamisten kanssa tuottaa merkittävää ahdistuksen ja masennuksen vähenemistä. Koehenkilöt arvioivat psilosybiinikokemukset itselleen merkityksellisiksi ja luonteeltaan henkisiksi. Muutokset olivat myös ajassa pysyviä. Psilosybiinin tuottamilla mystisillä kokemuksilla löydettiin myös olevan medioiva rooli psilosybiinin tuottamien positiivisten vaikutusten välittymisessä, vaikka yhteys ei ollutkaan enää 4,5 vuoden seurantajakson päättyessä tilastollisesti merkitsevä. Tämä katsaus antaa viitteitä siitä, että psilosybiinillä on potentiaalia syöpäsairaiden potilaiden masennus- ja ahdistusoireilun vähentämisessä sekä elämänlaadun parantamisessa osana palliatiivista hoitoa. Psilosybiinin vaikutusmekanismeiksi ahdistus- ja masennusoireilun vähentämisessä on ehdotettu henkisyyden kokemuksia sekä juurtuneiden ajattelu- ja käyttäytymismallien muuttumista, mutta varmuutta ei toistaiseksi ole. Tähän katsaukseen valittujen tutkimusartikkelien osalta rajoitteisiin lukeutuu mahdollisesti vinoutunut otos, jossa lähtötason kiinnostus psykedeeleihin voi olla valtaväestöä suurempi, sekä keskusteluhoidon ja psilosybiinin yhteisvaikutus, jota ei voitu vakioida. Tulevaisuudessa tarvitaan jatkotutkimuksia entistä kattavammalla otannalla tulosten vahvistamiseksi sekä laadullista tutkimusta psilosybiinin vaikutusmekanismien tarkemmaksi ymmärtämiseksi.

Tavoitteet: Palliatiivisen hoidon tarve tulee kasvamaan tulevaisuudessa väestön ikääntyessä. Psyykkinen oireilu, kuten mieliala-, ahdistuneisuus- ja eksistentiaalinen oireilu, on palliatiivisen hoidon piirissä yleistä, ja sen hoitaminen on toistaiseksi osoittautunut haastavammaksi kuin peruspopulaatiossa. Psykedeeliavusteinen psykoterapia (psychedelic-assisted psychotherapy, PAT) on hoitomuoto, jonka soveltamista psykiatriaan on alettu 2000-luvulla tutkia uudestaan lähes täydellisen parikymmentä vuotta kestäneen tauon jälkeen. Tässä tutkielmassa arvioidaan kirjallisuudessa kertynyttä näyttöä psykedeeliavusteisen terapian sovellettavuudesta, tehokkuudesta ja turvallisuudesta palliatiivisen hoidon kontekstissa. Menetelmät: Tutkimuskirjallisuus haettiin PubMed-, Web of Science - ja Google Scholar -tietokannoista hakusanalla ”psychedelic-assisted psychotherapy palliative care”. Tutkimuksia etsittiin myös aiheeseen liittyvien artikkeleiden lähdeluetteloista. Tulokset ja johtopäätökset: Tulosten mukaan psykedeeliavusteinen terapia on turvallinen ja hyvin palliatiivisen hoidon kontekstiin soveltuva hoitomuoto. Tutkimuksissa saavutettiin efektikooltaan suuria vaikutuksia potilaiden ahdistus-, masennus- ja eksistentiaalisissa oireiden hoidossa. Tutkimusta on kuitenkin tehty vielä kohtuullisen vähän ja tulosten tulkintaa rajoittaa tietyt metodologiset haasteet, kuten sokkouttamisen vaikeus ja odotusvaikutukset. Psykedeeliavusteinen terapia on kuitenkin lupaava hoitomuoto, jonka tutkimus tulee todennäköisesti lisääntymään lähivuosina entisestään.

Tavoitteet. Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on luoda katsaus psykogeenis-ten äänihäiriöiden kuntoutusmenetelmiin sekä niiden vaikuttavuuteen. Tässä kirjalli-suuskatsauksessa pyrin kartoittamaan psykogeenisten äänihäiriöiden syntymekanisme-ja, interventioita sekä puheterapian roolia häiriön hoidossa. Lisäksi pyrin selvittämään erilaisten kuntoutusmenetelmien vaikuttavuutta. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena, jonka aineisto on koostettu tieteellisistä artikkeleista. Artikkelit ovat valikoituneet hakulausekkeen pe-rusteella. Hakulausekkeeni ovat: (psychogenic AND speech disorders) AND (speech therapy). Tulokset ja johtopäätökset. Psykogeenisiä äänihäiriöitä arvioidaan ja hoidetaan monitie-teellisesti. Äänen arvioinnissa käytetään endoskooppisia tutkimuksia, äänen akustista analyysia sekä erilaisia kyselylomakkeita. Psykologisten taustatekijöiden arviointi suori-tetaan potilashaastatteluin ja kyselylomakkein. Psykogeenisten äänihäiriöiden kuntou-tuksessa yhdistyvät ääniterapia sekä psykologinen kuntoutus. Ääniterapiaa toteutetaan fonaatiota tavoittelevilla konservatiivisilla ääniharjoituksilla. Psyykkisiä taustatekijöitä hoidetaan keskustelemalla asiakkaan kanssa äänihäiriön synnyttäneistä sekä ylläpitä-vistä tekijöistä sekä kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmiä hyödyntäen. Ääniterapia tehoaa hyvin psykogeenisten äänihäiriöiden hoidossa edellyttäen, että terapiaan sisältyy äänihäiriötä ylläpitävän psyykkisen kuormituksen lievittäminen. Erityisesti kognitiivinen käyttäytymisterapia on osoittautunut tässä tehokkaaksi. Lisää tutkimusta tarvittaisiin siitä, millä ehdoin puheterapeutti voi toimia hoitavana ammattilaisena psykogeenisen äänihäiriön hoidossa ja riittääkö esimerkiksi Suomessa opiskellun logopedian opintokokonaisuuteen sisältyvän psykologian oppimäärä häiriön hoitoon.

In organizations it is more and more common to understand that time is not the only resource employees possess. The concept of psychological capital is intended to describe those people’s psychological resources that positively affect the quality of work. Psychological capital depicts people’s ability to appraise situations positively and succeed in goals based on confidence, motivation and failure tolerance. It can be developed intentionally and it is a measurable concept. It consists of four dimensions: hope, optimism, resilience and self-efficacy. Psychological capital has an effect, among other things, on work performance and well-being. So far, there is only preliminary evidence that psychological capital can be developed with short intervention trainings. However, the scope of the interventions so far have been narrow. Research on the development of psychological capital is very limited and more research is needed. This review states that by understanding the antecedents of psychological capital more comprehensive and effective interventions can be developed. In addition, the shortcomings of the research and suggestions for future studies are highlighted.

BACKGROUND: There are challenges in differentiating psychotic depression from bipolar disorder and schizophrenia, and it is thus meaningful to investigate the differences between these disorders. A substantial number of psychotic depression patients get a later diagnosis of bipolar disorder or schizophrenia. QUESTIONS: (1) What are the differences in clinical picture, clinical outcome and social functioning of psychotic depression when compared to bipolar disorder and schizophrenia? (2) Does the clinical picture differentiate between those whose diagnosis shifts to bipolar disorder or schizophrenia and those who retain their diagnosis of psychotic depression? RESULTS: Diagnostic judgement of psychotic depression differs from that of bipolar disorder and schizophrenia. The latter require longer follow-ups, whereas psychotic depression can be transitory. The clinical picture of psychotic depression patients whose diagnosis switched to bipolar disorder and schizophrenia resembled those disorders even at baseline. Those shifting from psychotic depression to bipolar disorder had more positive and fewer negative symptoms, whereas those shifting to schizophrenia had worse functioning and more psychotic symptoms. There were no significant differences between the clinical picture of psychotic depression and bipolar disorder. Schizophrenics, on the other hand, have more involuntary treatment and were more likely to harm others, when compared to patients of psychotic depression. Conversely, psychotic depression patients were more prone to deliberate self-harm and have physical health problems. Patients of psychotic depression have, overall, better social outcome than schizophrenics. Bipolar disorder patients seem to have higher education but more unemployment and worse social relationships than psychotic depression patients. All in all, the outcome of psychotic depression is much better than schizophrenia’s but does not significantly differ from that of bipolar disorder. CONCLUSIONS: It seems that challenges to differentiate psychotic depression from bipolar disorder and schizophrenia are linked to shorter follow-up. Though some differences may be observable even at baseline, differences in clinical picture, clinical outcome and social functioning become more evident in longer follow-up.