Browsing by Title

Although there are many effective ways to treat major depressive disorder, its prevalence is not decreasing. Active research is needed to find more ways to treat and prevent depressive episodes. Observational studies have shown that unhealthy diet is associated with increased risk of depression. The aim of this review is to examine current evidence concerning dietary intervention as a treatment for depression. Furthermore, the effect of dietary intervention to depressive symptoms among people without clinical depression is examined. For time being, three randomized controlled trials of dietary treatment for depression have been made in Australia. In two of these studies diet intervention group had significantly greater decrease in depressive symptoms compared to control group. One study did not find difference between intervention and control groups. In this study, however, both of the groups improved their diet during the intervention period which can distract the interpretation of the result. In studies among people with non-clinical depressive symptoms dietary improvements had positive outcomes in two intervention studies. Lack of control group distracts the interpretation of results in these studies. Finnish intervention study did not find decrease in depressive symptoms after dietary intervention, but in this study the symptoms were quite mild in the beginning. Depressive symptoms have also been used as a secondary outcome in studies concerning dietary treatment of lifestyle diseases. Meta-analysis of these studies shows that about half of the studies found decreasing in depressive symptoms after intervention period. So far there is not much research done about the effectiveness of dietary intervention as a treatment for depression. However, the current evidence seems promising and no negative effects have been found. More research is needed to ensure if dietary intervention could be an effective treatment for depression either as a separate intervention or together with other treatment.

Ihmisen tiedonkäsittelyn ja päätöksenteon tukena käytetään yhä enenemissä määrin teknologioita, jotka sisältävät tekoälyä. Näiden teknologioiden kanssa jatkuva vuorovaikuttaminen vaikuttaa myös meidän kognitiivisiin prosesseihimme. Sovellusten inhimillistämisen vuoksi ihmiset näyttäisivät suhtautuvan tekoälyä sisältävään teknologiaan eri tavalla kuin muihin teknologioihin. Tekoälysovelluksia käytetään ihmisen oman kognition tukena, mutta näiden teknologioiden käyttäminen ei ainoastaan paranna tiedonkäsittely- ja päätöksentekoprosessejamme vaan saattaa myös vääristää niitä. Tekoälyä sisältävät teknologiat mahdollistavat suurten datamäärien käsittelyn ja ne voivat olla apuna havaintoprosessiemme parantamisessa. Ihminen saattaa kuitenkin luottaa liikaa koneen tekemiin päätöksiin ja meidän voi olla vaikea ymmärtää tekoälysovellusten päätöksentekoprosesseja. Järjestelmät, jotka jäljittelevät ihmisten välisiä kommunikaatiotapoja helpottavat vuorovaikutustamme koneiden kanssa. Koneiden näyttäessä ihmismäisemmiltä tai niiden puhuessa ihmisen tavalla sovellamme niiden kanssa kommunikoimiseen samankaltaisia käytösnormeja, kun ihmisten kanssa kommunikoitaessa. Koneiden ihmisenkaltaisuus herättää meissä myös epämukavuuden tunteita. Tekoälyteknologioiden kehitys on tapahtunut niin nopeasti, ettei tutkimustietoa niiden vaikutuksista ihmisiin ole ehtinyt kertyä tarpeeksi. Psykologinen tieto on hyödyllistä näiden uusien sovellusten suunnittelussa ja tutkittaessa niiden vaikutuksia kognitiivisiin prosesseihin. Aiempi tutkimus ja teoriat ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta ja ihmisen kognitiivisista prosesseista toimivat hyvänä pohjana tutkittaessa tekoälyteknologioiden vaikutuksia meihin.

Tavoitteet. Halkiopuhe ja sen erityispiirteet ovat kiinnostaneet tutkijoita jo pitkään. Skandina-viassa yleisin halkiotyyppi on huuli-suulakihalkio, joka vaikuttaa ääntöväylän rakenteisiin merkittävästi ja muuttaa samalla halkiopotilaan artikulaatiota. Tutkimus on aiemmin painottu-nut halkiotyyppien yleiseen käsittelyyn ja vasta viime vuosina on keskitytty yksityiskohtai-semmin tiettyihin halkiotyyppeihin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli koota yhteen tutki-mustietoa hammasvalliartikulaatiovirheiden esiintyvyydestä yksipuolisissa huuli-suulakihalkioissa ja mahdollisuuksista ennustaa kyseisten äännevirheiden ilmaantuvuutta myöhemmällä iällä. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena Ovid MEDLINE-, Pubmed- ja Scopus-tietokannoista. Hakulauseke oli ”cleft palate AND unilateral AND dental consonant”. Aineistoa rajattiin valintakriteereiden perusteella ensisijaisesti otsikoiden ja abst-raktien perusteella, toissijaisesti tarkastelemalla koko tekstiä. Artikkeleissa käsiteltiin ham-masvalliartikulaatiovirheiden esiintyvyyttä yleisesti halkiolapsilla sekä mahdollisia keinoja en-nakoida ilmaantuvia artikulaatiovirheitä. Tulokset ja johtopäätökset. Lapsilla, joilla on yksipuolinen huuli-suulakihalkio (unilateral cleft lip and palate, UCLP), esiintyy hammasvalliäännevirheitä jopa kaksi kertaa enemmän kuin normaalisti kehittyvillä lapsilla. Suurin osa äännevirheistä on vääristymiä ja vain pieni osa korvauksia. /r/-virhe on äännevirheistä sitkein, ja neljännes halkiolapsista tarvitsee puhetera-piaa 6-vuotiaana. Pojilla esiintyy hammasvalliäännevirheitä huomattavasti enemmän kuin ty-töillä, ja he tarvitsevat puheterapiaa tyttöjä enemmän. Äännevirheiden esiintyvyys muuttuu lapsen kasvaessa, ja osa virheistä voi korjaantua spontaanisti. Halkiolasten PCC-A (per cent correct consonants adjusted for age), joka mittaa sekä artikulatorista että fonologista taitoa, on huomattavasti vertailuryhmän lasten arvoja pienempi. PCC-A:n avulla voidaan mahdolli-sesti ennustaa halkiolasten myöhäisempiä artikulatorisia ja fonologisia taitoja. Konsonanttien tuoton avulla tämä ei nykyisen tiedon perusteella ole vielä mahdollista.