Browsing by Issue Date

Tarkoitus: Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on selvittää, mikä kuvantamistutkimuksen perusteella selittää psykoosisairauksissa esiintyviä näköharhoja. Näköharhat on yhdistetty psykoosisairauksissa heikompaan toimintakykyyn, vaikeampiin harhaluuloihin sekä suurempaan kuolleisuuteen, ja ne lisäävät sairauden aiheuttamaa psyykkistä kärsimystä pelkoa herättävän ja todentuntuisen erityisluonteensa takia. Kuitenkin näköharhoja on tutkittu melko vähän psykoosisairauksien kontekstissa. Otoskoot jäävät usein pieniksi seurauksena näköharhojen korkeasta yhteisesiintyvyydestä yleisempien ja paremmin tunnettujen kuuloharhojen kanssa. Tuloksia on saatu vertailemalla sekä kuulo- että näköharhoista kärsiviä potilaita vain kuuloharhoista kärsiviin, ja näitä tuloksia esitellään tässä katsauksessa. Menetelmät: Kirjallisuuskatsauksen aineisto haettiin Pubmedin tietokannasta hakusanoilla (imaging) AND ("visual hallucinations") AND (schizophrenia) ja (imaging) AND ("visual hallucinations") AND (psychosis). Tulokset: Näköharhojen taustalla näyttäisi tulosten perusteella voivan vaikuttaa visuaalisen tiedon prosessointiin osallistuvien hermoverkostojen koordinaatiohäiriöitä. Salienssiverkosto SAL:n, keskeisimmin aivosaaren, DMN:a säätelevä vaikutus näyttää olevan heikompaa, mikä saattaa puolestaan myötävaikuttaa assosiaatiokorteksilla heräävään sisäsyntyiseen hyperaktivaatioon, mitä DMN tavallisesti hillitsee. Tämä spontaani, tavallista voimakkaampi aktivaatio saattaa tulla tulkituksi ulkosyntyiseksi ja ilmetä monimutkaisten näköharhojen muodossa. Primäärin näköaivokuoren toiminnan hiljaisuus saattaa heikentää normaalien palauteyhteyksien säätelevää vaikutusta assosiaatiokorteksille. Lisäksi SAL:n toimintahäiriö saattaa vaikuttaa ympäristön visuaalisten ärsykkeiden salienssiarviointiin, tuottaen merkitystä satunnaisille havainnoille. Poikkeavuutta nähdään myös tarkkaavuuden säätelyyn osallistuvilla alueilla, millä voi olla roolinsa tässä prosessointihäiriössä. Hyperkonnektiivisuus hippokampukseen voi viitata näköharhojen aikana aktivoituviin muistiedustuksiin, voimistunut konnektiivisuus mantelitumakkeeseen taas niiden mahdolliseen pelkoa herättävään sisältöön tai traumamuistojen osallisuuteen. Hippokampuksen rakenteessa olevat poikkeavuudet viittaavat hermoston kehityksen aikaiseen häiriöön osatekijänä näköharhojen taustalla. Lisäksi psykoosisairauksien näköharhoihin liittyy todennäköisenä myötävaikuttajana voimistunut dopaminerginen välittäjäainetoiminta, mikä puolestaan voi painottaa visuaalista prosessointia entistä enemmän kohti sisäsyntyistä aktivaatiota.

Logopedisellä tutkimuskentällä kaksikielisten lasten normatiivisesta kielellisestä kehityksestä ei ole yhtä selkeää linjaa, minkä takia kaksikielisyydestä tarvitaan lisää tutkimusta puheterapeuttisen arvioinnin ja kuntoutuksen tueksi. Koodinvaihdolla tarkoitetaan kahden kielen omaksumiseen kuuluvaa ilmiötä, jossa lapsi vaihtaa kieltä puhuessaan yhden lausuman tai lauseen sisällä. Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on tutkia, millä tavoin toisen kielen dominanssi ilmenee simultaanisesti kaksikielisten lasten koodinvaihdossa ja miten ikä tai kielitaito määrittelevät koodinvaihdon dominanssia lapsen puheessa. Lisäksi halutaan selvittää, mitä menetelmiä näiden tutkimusongelmien arvioinnissa käytetään. Kandidaatintutkielman menetelmä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Tutkielmassa tarkasteltavat artikkelit etsittiin Scopus ja Ovid Medline- tietokannoista. Hakulausekkeena oli ((bilingual* OR “dual* language*” OR “bi-lingual*”) AND (“code-switch*” OR codeswitch* OR “code switch”) AND (child* OR preschool* OR toddler*) AND NOT (“sign language*”)). Tutkielmaan valittiin lopullisesta 44: stä hakutuloksesta neljä artikkelia ja yksi haettiin käsin poimintana. Hakusanat esiintyivät artikkeleiden abstraktissa, otsikossa tai avainsanoissa. Artikkelit olivat englanninkielisiä ja ne oli julkaistu vuosien 2014–2022 välillä. Aineiston analyysissa keskityttiin erityisesti tulos- ja pohdintaosion analysointiin, jotta varmistuttiin siitä, että artikkelit vastaavat asetettuihin tutkimuskysymyksiin. Lisäksi tulokset taulukoitiin, jotta niitä oli helpompi analysoida sekä verrata tutkimuksia keskenään. Tutkimusten tavoitteena oli tutkia kielten välistä dominanssia. Tutkimustulosten perusteella saatiin yhteneväisiä tuloksia koodinvaihdon dominanssin ilmenemisen osalta neljässä viidestä tutkimuksessa. Kielitaito ja/tai ikä määrittelevät koodinvaihdon dominanssia kaikissa paitsi yhdessä tutkimuksessa. Tulevaisuudessa tarvitaan lisää tutkimusta simultaanisesti kaksikielisten lasten normatiivisesti kielen kehityksestä ja siihen liittyen koodinvaihdosta ja dominanssista. Lisää tutkimusta tarvitaan, jotta puheterapeuttinen arviointi ja diagnosointi helpottuu sekä osataan tunnistaa epätyypillinen kielellinen kehitys.

Tavoitteet: Vaikka psykoterapiat ovat tehokkaita hoitoja, niiden vaikuttavuudessa on parannettavaa. Yksi ratkaisukeino on potilaan rutiininomainen tulosten seuranta routine outcome monitoring eli ROM. ROM:n avulla mitataan hoidon kannalta asiaankuuluvia tulosmuuttujia kuten potilaan oireita ja tämän pohjalta hoitoa sopeutetaan vastaamaan paremmin potilaan tarpeisiin. Vaikka ROM:n hyödystä hoidon vaikuttavuuteen on empiiristä näyttöä, osa terapeuteista vastustaa menetelmää. Katsaukseni tavoite on tutkia terapeuttien kielteisiä asenteita ROM:ia kohtaan sekä pohtia mahdollisia tekijöitä asenteiden taustalla. Pohdin myös keinoja asenteiden muuttamiseksi. Menetelmät: Kirjallisuushaku tehtiin syksyllä 2023 Scopus ja Google Scholar tietokantoihin termein (ROM OR ”routine outcome monitoring”) AND (therapist OR clinician) sekä (ROM OR ”routine outcome monitoring”) AND (implementation). Katsaus rajattiin mielenterveystyön ammattilaisten asenteiden tarkasteluun. Tulokset ja pohdinta: Terapeuttien havaittiin olevan huolissaan erityisesti ROM:iin liittyvistä käytännönjärjestelyistä. Menetelmän mahdollinen vaikutus työnkuvaan, asemaan ja terapiasuhteeseen herättävät myös epäilyksiä. Asenteissa ROM:ia kohtaan löytyi eroja tutkimuksen toteutusmaasta, terapeutin teoreettisesta suuntauksesta ja käyttömäärästä riippuen. Katsauksessa keskustellaan ROM:n käyttöönottoa helpottavista tekijöistä.

Tavoitteet: Valemuistot ovat normaali osa adaptiivista muistitoimintaa, ja niitä aiheuttavat usein ulkoiset häiriötekijät ja muistin rekonstruktiivisuus. Valemuistot ovat suuri ongelma rikosoikeudelle erityisesti virheellisten silminnäkijätunnistusten vuoksi, jotka ovat johtaneet lukemattomien syyttömien henkilöiden tuomitsemiseen. Vielä ei ole kuitenkaan löydetty luotettavaa keinoa erottaa valemuistoja todellisista muistoista. Valemuistojen syntymekanismeja on tutkittu paljon, mutta niiden neuraalisesta perustasta tiedetään vasta vähän. Tutkielman tavoitteena oli tarkastella valemuistoja koskevia neurotieteen löydöksiä kognitiivisten teorioiden valossa sekä arvioida, voisiko neurotieteen aivotutkimusmenetelmillä havaita valemuistoja rikosoikeudessa. Menetelmät: Tutkimuskirjallisuutta haettiin Ovid Medline, PubMed, APA PsycInfo ja Google Scholar -tietokannoista hakusanoilla ”false memory”, ”neuroscience”, ”imaging” ja ”neural” sekä aiheeseen liittyvien artikkelien lähdeluetteloista. Tuloksista rajattiin pois tutkimukset, joissa valemuistot olivat syntymekanismiltaan patologisia, sekä tutkimukset, joissa aivokuvantaminen oli suoritettu mieleen painamisen aikana. Tulokset ja johtopäätökset: Tutkimusnäytön perusteella valemuistot ja todelliset muistot aktivoivat aivoja osittain samalla tavalla, mutta huomattavia eroavaisuuksiakin on havaittavissa. Valemuistojen kannalta keskeisiä aivoalueita vaikuttavat olevan erityisesti etuotsalohkojen ja limbisen järjestelmän rakenteet. Aiheeseen liittyvä tutkimusnäyttö on kuitenkin vielä vähäistä ja jokseenkin ristiriitaista, ja siihen liittyy monia käytännön ongelmia. Jatkotutkimusta vaaditaan ennen kuin aivotutkimusmenetelmiä voidaan luotettavasti hyödyntää rikosoikeudessa todellisten muistojen ja valemuistojen erottamiseen.

Tavoitteet. Antisosiaalinen persoonallisuushäiriö (ASPD) on moninkertaisesti valtaväestöä yleisempää mielenterveyspotilaiden, päihteidenkäyttäjien ja rikollisten keskuudessa, ja sen on todettu olevan yhteydessä vakavampaan mielenterveys- ja päihdehäiriöoireiluun. ASPD-diagnoosin saaneiden ei ole kuitenkaan havaittu vastaavan tehoon niin hyvin kuin muu väestö, minkä lisäksi heidän on havaittu olevan hoitoa karttavia sekä lopettavan sen ennenaikaisesti. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan ASPD-diagnoosin saaneiden henkilöiden ja niiden henkilöiden, joiden lähisukulaisella on ASPD-diagnoosi, riskiä keskeyttää internetissä toteutettu psykoterapia muuhun väestöön verrattuna. Lisäksi tarkastellaan sitä, ovatko henkilöt hyötyneet terapiasta, mikäli ovat sen suorittaneet loppuun. Menetelmät. Tutkimusaineisto koostui HUSin nettiterapiadatasta, THL:n potilasrekisteridatasta sekä DVV:n rekisteridatasta. ASPD-diagnoosina käytettiin ICD-10 -tautiluokituksen diagnoosia F60.2. Nettiterapian keskeyttämisalttiutta tutkittiin logistisella regressioanalyysillä erikseen 70 % ja 100 % suoritettujen terapiaistuntojen perusteella. Lisäksi terapian vähintään 70 %:sti loppuun saattaneiden potilaiden kohdalla tarkasteltiin heidän oirepistemuutostensa avulla sitä, olivatko he hyötyneet nettiterapiasta. Tulokset ja johtopäätökset. Sekä ASPD-diagnoosin saaneilla että niillä henkilöillä, joiden lähisukulaisella on ASPD-diagnoosi, havaittiin olevan huomattavasti kohonnut riski keskeyttää terapia. Riski oli suurempi ASPD-diagnoosin saaneilla. Toisaalta terapian vähintään 70 %:sti loppuun saattaneen antisosiaalisen väestön selkeän enemmistön havaittiin hyötyneen terapiasta. Näin ollen tutkimus antaa alustavia tuloksia antisosiaalisen väestön hyötymisestä nettiterapiana tarjottavasta psykoterapiasta, joskin erityistä huomiota tulisi kohdistaa antisosiaalisen väestön motivoimiseen terapiassa käymiseen erityisesti hoidon alussa. Kaiken kaikkiaan yksilön antisosiaalinen tausta tulisi havaita mahdollisimman varhain.

Tavoitteet: Post-traumaattista stressihäiriötä, eli PTSD:tä, sairastavilla esiintyy runsaasti heikkoa hoitovastetta. Häiriön yksilöllistä oireilua saattavat hallita traumaan liittyvät tunnetilat, jolloin niiden uniikkeihin toimintamekanismeihin tulisi kohdentaa tarkoin valittua hoitoa. Yksi näistä PTSD:ssä usein toistuvista, hallitsevista tunnetiloista on häpeä. Itsemyötätunnon harjoittamista tulisi tutkia häpeäpainotteisen PTSD:n hoidossa, sillä niiden on todettu lieventävän häpeälle tyypillisiä itsekriittisiä ja itseä tuomitsevia toimintamalleja. Tutkielman pääasiallisena tavoitteena on selvittää, auttavatko itsemyötätuntoiset menetelmät häpeäpainotteisen PTSD:n oirekuvan lievittymisessä. Samalla kartoitetaan PTSD-oireiden, häpeän ja itsemyötätunnon välisiä kahdenkeskisiä yhteyksiä sekä selvitetään, vaikuttaako itsemyötätuntoisuus eri tavoin geneeriseen kuin traumaan liittyvään häpeään. Menetelmät: Tutkimuskirjallisuutta haettiin Google Scholar, Ovid Medline, PubMed sekä Helka -tietokannoista. Käytettyjä hakusanoja ja niiden yhdistelmiä olivat “ptsd”, “self-compassion”, “shame” ja “trauma”. Tulokset ja johtopäätökset: Itsemyötätuntoiset menetelmät vaikuttivat lupaavilta häpeäpainotteisen PTSD:n hoidossa. Traumaan liittyvä häpeä sääteli itsemyötätunnon ja PTSD-oireiden välistä yhteyttä. PTSD-oireet, häpeä ja itsemyötätunto ilmensivät mielekkäitä kahdenkeskisiä yhteyksiä. Lisäksi itsemyötätuntoisuus osoitti samankaltaista yhteyttä niin geneeriseen kuin traumaan liittyvään häpeään. Tulokset itsemyötätunnon traumaan liittyvää häpeää sekä siitä kärsivien PTSD-oireita lievittävistä vaikutuksista saattavat olla yleistettävissä ainoastaan interpersonaalista väkivaltaa kokeneisiin yksilöihin. Tulevaisuudessa olisi hyvä tutkia lisää itsemyötätunnon ja häpeäpainotteisen PTSD:n yhteyttä myös toisenlaista traumaa kokeneiden populaatiossa sekä keskittää huomioita erilaisiin PTSD:tä ylläpitäviin ja sen oirekuvaa hallitseviin tunnetiloihin.

Tavoitteet. Autismikirjon häiriö on kehityksellinen keskushermoston häiriö, joka vaikuttaa yksilön tapaan olla sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Haasteet sosiaalisessa vuorovaikutuksessa vaikuttavat yksilön osallistumismahdollisuuksiin, sosiaalisten suhteiden rakentamiseen sekä elämänlaatuun. Musiikki-interventiot saattavat aiempien tutkimusten perusteella tarjota työkalun sosiaalisten vuorovaikutushaasteiden kuntoutukseen. Tämän kandidaatin tutkielman tavoitteena on selvittää, millä tavoin musiikkia hyödynnetään autismikirjon sosiaalisten vuorovaikutusvaikeuksien kuntoutuksessa. Lisäksi tavoitteena on tarkastella, kuinka vaikuttavia musiikkia hyödyntävät interventiot ovat kyseisten haasteiden kuntoutuksessa. Menetelmät. Tutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Tiedonhaku suoritettiin helmikuussa 2023 OvidMedline ja Scopus -tietokannoista. Hakulausekkeena käytettiin (autism* OR autistic*) AND (music* OR music therapy) AND (“social skill*” OR “social behav*”’). Lopulliseen aineistoon valikoitui kuusi tutkimusartikkelia, jotka olivat julkaistu vuosina 2014–2023. Aineistoa analysoitiin kokoamalla ja taulukoimalla tutkimusten keskeiset asiat sekä peilaamalla niitä tutkimuskysymyksiin. Tulokset ja johtopäätökset. Musiikkia hyödynnettiin autismikirjon sosiaalisten vuorovaikutusvaikeuksien kuntoutuksessa pitkälti musiikkiterapian muodossa. Interventioissa painottui aktiivinen musiikin luominen yhdessä hyödyntäen erilaisia soittimia sekä laulamista. Interventioissa oli suurta vaihtelua sisällön sekä keston kannalta. Interventioiden tulokset olivat hieman vaihtelevia sosiaalisen vuorovaikutuksen kehityksen kannalta. Suuressa osassa tutkimuksia havaittiin kuitenkin positiivista kehitystä lasten vuorovaikutuksessa sekä sosiaalisissa taidoissa. Tulosten perusteella musiikin käyttö interventioissa on monipuolinen työkalu, joka voi kannustaa erityisesti vuorotteluun vertaisten kanssa sekä tukea jaetun tarkkaavuuden taitojen kehittämistä. Tulosten yleistettävyyden sekä menetelmien kehittämisen kannalta tutkimusta tarvitaan kuitenkin lisää eri ikäryhmistä sekä interventioista.

Tavoitteet. Autismikirjon häiriö on jo varhain lapsuudessa havaittavissa oleva oireiden kirjo, jota voidaan yleisellä tasolla kuvata sosiaalisissa vuorovaikutustaidoissa ja kommunikaatiossa ilmenevinä pulmina ja poikkeavina käyttäytymismalleina. Vuorovaikutustaidot ovat vuorovaikutustilanteissa käytettäviä, sekä kielellisiä, että ei-kielellistä taitoja ja strategioita, joiden päämääränä on vuorovaikutukseen osallistuvien henkilöiden välisen tiedonvaihdon molemminpuolinen sujuvuus. Autismikirjolla olevien lasten vuorovaikutustaitoja pyritään kuntouttamaan logopedisin menetelmin huomioiden vuorovaikutuksen eri osa-alueet. Tällaiselle logopediselle kuntoutukselle ei kuitenkaan ole yleistä konsensusta tai hoitosuositusta. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää autismikirjolla olevien lasten kuntoutuksessa käytettyjä logopedisiä interventioita sekä niiden vaikutuksia näiden lasten vuorovaikutustaitoihin. Menetelmät. Kandidaatintutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Tutkimusaineisto kerättiin käyttämällä hakulauseketta (Speech language therapy intervention) AND (autism spectrum disorder in children OR ASD in children) AND (communication skills). Tulokset ja johtopäätökset. Autismikirjolla olevien lasten vuorovaikutustaitoja voidaan kuntouttaa erilaisin logopedisin menetelmin. Käytettyjen interventioiden näytönaste vaihteli, mutta selvästi käytetyimmät menetelmät ovat näyttöön perustuvia käytänteitä, joiden vaikuttavuus on tämän tutkimuksen valossa tilastollisesti merkitsevää. Tulokset tukivat aiempaa käsitystä siitä, että vanhempien ja muiden lähi-ihmisten rooli on merkittävä autismikirjolla olevien lasten vuorovaikutustaitojen kuntoutuksessa. Lisäksi tutkimustulokset tukivat edeltävän tiedon mukaista ajatusta siitä, että interventiot pyritään aloittamaan jo varhaislapsuudessa, ja että tukea todennäköisesti tarvitaan myös lapsuuden myöhemmissä vaiheissa. Tulokset antoivat viitteitä siitä, että puheterapeuttien keskuudessa on jonkinlainen konsensus autismikirjolla olevien lasten vuorovaikutustaitojen kuntoutusmenetelmistä kansainvälisellä tasolla, ja että on olemassa suuntaviivoja sille, mitä näyttöön perustuvia käytänteitä tämän kohderyhmän kohdalla suositaan. Vastaavaa, interventiomenetelmien vaikuttavuutta selvittävää tutkimusta tarvitaan lisää hoitosuositusten aikaansaamiseksi ja resurssien oikeinkohdistamiseksi.

Tavoitteet. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että lapsilla, joilla on kehityksellinen kielihäiriö, on suurentunut riski käyttäytymisen ja tunne-elämän ongelmiin. Tämän kandidaatintutkielman yhtenä tarkoituksena on vetää yhteen aiempaa tutkimusta kehityksellisen kielihäiriön rinnalla tyypillisimmin esiintyvistä tunne- ja käytösongelmien piirteistä. Toisena kiinnostuksen kohteena on, ovatko jotkin kielen osa-alueet vahvemmin yhteydessä ongelmalliseen käyttäytymiseen kuin toiset. Menetelmät. Tutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Haku tehtiin tammikuussa 2023 Ovid Medline ja PsycInfo -tietokannoista erilaisia hakutoimintoja hyödyntäen. Lopulliseksi hakulausekkeeksi muodostui: (child developmental language disorder behavioral problems) OR (developmental language disorder OR specific language impairment OR language problem*) AND (emotio* problem* OR emotio* outcome* OR sosio* emotio* develop*) AND (behavio* problem* OR behavio* outcome* OR behavio* disorder*). Hakutuloksia karsittiin valintakriteereiden mukaisesti, kunnes päädyttiin kuuteen vuosien 2003–2021 aikana julkaistuun artikkeliin, joissa tutkittavien iät vaihtelivat 2–7-vuoden välillä. Aineiston analysointia, vertailua ja tulosten yhteenvetoa varten artikkeleiden keskeisimmät sisällöt taulukoitiin. Tulokset ja johtopäätökset. Kehityksellisen kielihäiriön yhteydessä tunneongelmat olivat hieman yleisempiä, kuin käytösongelmat. Yleisin tunneoire oli vetäytyvyys, ja käytösoireista aggressiivinen käytös. Lapset, joilla on kehityksellinen kielihäiriö, voivat tarvita tyypillisiä lapsia enemmän tukea tunnesäätelytaitojen kehitykseen. Kielen osa-alueiden yhteyksistä tunne- ja käytösongelmiin ei saatu yhteneviä tuloksia. Merkitseviä eroja tunne- ja käytösoireiden ilmenemisessä ei tullut esille, kun verrattiin lapsia, joilla oli pelkästään tuottamisen ongelmia, lapsiin, joilla oli ongelmia sekä ymmärtämisessä että tuottamisessa. Tutkimuksissa, joissa kielellinen osaaminen jaettiin useampaan osa-alueeseen, ymmärtämiseen painottuvat ongelmat olivat kuitenkin vahvemmin yhteydessä tunne- ja käytösongelmiin. Yhtenäisemmän tutkimuksen tekeminen voisi antaa tärkeää tietoa puheterapiakuntoutuksen kohdentamisen kannalta.

Tavoitteet. Tämän kandidaatintutkielman tavoitteena oli tutkia syväaivostimulaation vaikutusta Parkinson-potilaiden äänenlaatuun sekä syväaivostimulaation erilaisten asetusten ja kohdistuspaikan tuottamia eroja äänenlaadussa. Äänen ja puheen ongelmat ovat Parkinson-potilailla yleisiä, mutta syväaivostimulaation vaikutuksesta näihin on ollut vain vähän tietoa. Kliininen konsensus on ollut, että syväaivostimulaatio huonontaisi potilaiden äänenlaatua, mutta aiheesta tehty tutkimus ei ole täysin tukenut tätä väitettä. Aiempaa tutkimusta syväaivostimulaation stimulaatioasetusten ja stimulaatiopaikan kohdistuksen vaikutuksista on tehty vain vähän. Menetelmät. Tutkielma toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Aineistona käytettiin kuutta tieteellistä alkuperäistutkimusta. Aineisto kerättiin Medline ja Scopus tietokannoista tammikuussa 2023 hakulausekkeella ”Deep brain stimulation” AND ” Parkinson*” AND “voice”. Kaikki tutkimukset olivat vertaisarvioituja, saatavilla avoimesti verkossa tai Helsingin yliopiston käyttäjätunnuksilla ja niiden julkaisukieli oli englanti. Artikkelit oli julkaistu viimeisen viiden vuoden aikana vuosien 2018 ja 2022 välillä. Aineisto läpikäytiin systemaattisesti. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksen perusteella syväaivostimulaatiolla ei juurikaan ollut vaikutusta Parkinson potilaiden äänenlaatuun. Suurimmalla osalla mittareista ei saatu tilastollisesti merkitseviä tuloksia ja ne tulokset, joissa tilastollista merkitsevyyttä saatiin esiin, olivat ristiriitaisia osan viitatessa äänenlaadun paranemiseen ja osan huononemiseen. Tulokset olivat saman suuntaisia myös stimulaation asetuksia ja stimulaation tarkkaa paikkaa tarkastelleissa tutkimuksissa. Tutkielmassa saatiin kuitenkin viitteitä siitä, että sähkövirran kokonaismäärän arvoilla eli TEED-arvoilla olisi yhteys äänenlaatuun. Pienemmällä sähkövirran kokonaismäärällä voitaisiin saada äänen kannalta parempia lopputulemia. Jatkotutkimusta tarvittaisiin myös siitä, millaista puheterapiaa syväaivostimulaatiota saaneille potilaille olisi syytä antaa.