Browsing by Issue Date

Tavoitteet. Autismikirjoon liittyy usein kielellisen kehityksen vaikeuksia. Puheen ymmärtämi-sen vaikeudet ovat usein vaikea-asteisia ja puheen tuoton ongelmia haastavampia kuntout-taa. Näiden vaikeuksien kuntoutuksessa hyödynnetään usein samankaltaisia menetelmiä, kuin esimerkiksi kehityksellisen kielihäiriön kuntoutuksessa. Dialoginen lukeminen on yksi hyväksi todetuista kuntoutusmenetelmistä, jota voidaan hyödyntää puheen ymmärtämisen kuntoutuksessa. Autismikirjossa esiintyvien puheen ymmärtämisen vaikeuksien kuntoutus-menetelmiä ja -keinoja, taikka niiden vaikutuksia ei ole juuri tutkittu. Tässä tutkimuksessa selvitetään, millaisilla keinoilla dialogista lukemista voidaan hyödyntää juuri autismikirjon las-ten puheen ymmärtämisen kuntoutuksessa, ja minkälaisia vaikutuksia kyseisellä kuntoutuk-sella on puheen ymmärtämiseen lapsilla, joilla on autismikirjon häiriö. Menetelmät. Tämä tutkielma toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Aineisto haettiin ja kerättiin Scopus- ja Ovid Medline -tietokannoista käyttäen hakulauseketta ”autism AND in-tervention AND child* AND speech comprehension OR language comprehension OR liste-ning comprehension”. Tutkimuksen aineisto koostui viidestä, vuosina 2019–2023 julkaistusta tutkimusartikkelista. Tulokset ja johtopäätökset. Autismikirjon lasten puheen ymmärtämisen kuntoutuksessa dia-logisessa lukemisessa hyödynnetään erityyppisiä, asteittain vaikeutuvia kysymyksiä, joilla lasta houkutellaan tekemään päätelmiä ja löytämään yhteyksiä tarinasta. Lukemiseen voi-daan yhdistää kirjallisia tehtäviä, joissa sovelletaan käytettyjä ymmärtämisen strategioita tai harjoitellaan uutta sanastoa. Kuntoutuksessa korostuu opitun soveltaminen uusiin tilanteisiin. Dialogisen lukemisen vaikutukset autismikirjon lasten puheen ymmärtämiselle ovat positiivi-sia, mutta eivät kovin vahvoja. Dialoginen lukeminen kehittää autismikirjon lasten puheen ymmärtämistä, mutta ei yksinään riitä kuntoutukseksi.

Abstract: Aim: Dissociative Identity Disorder (DID) remains a debated mental health disorder, though it is recognized in diagnostic manuals such as DSM-V and ICD-10. A notable aspect of DID is inter-identity amnesia, often reported by patients but inconsistently observed in experimental settings. This study aims to review experimental research on long-term memory dysfunction in DID. The first aim is to review if inter-identity occurs objectively or if it is only subjective and does that vary across different memory parts. The second aim is to review if there are other characteristic impairments in long-term memory in DID. Methods: The systematic literature search was conducted in OvidMedline using keywords “experimental”, “DID”, “dissociative identity disorder”, “inter-identity amnesia”, and “long-term memory” and their combinations. In addition, the references of the found articles were checked. The 14 articles published between 2002–2022 were included. Results and conclusions: Based on this review, the inter-identity amnesia is not objective in DID. Instead, it seems to be subjective and occur in all long-term memory parts. However, DID patients seem to have a distinct simulation style differing from healthy simulators. In addition to the inter-identity amnesia, the long-term memory seems to be impaired in other ways in DID. The most evident impairments in long-term memory in general seem to be that DID patients perform overall worse in all kinds of long-term memory tasks and that they have slower reaction times in semantic and procedural memory tasks. It remains unclear if the other impairments are connected to patients simulating subjective inter-identity amnesia. Subjective inter-identity amnesia and the other impairments of long-term memory should be further studied in everyday life context.

Tavoitteet. Suulakihalkio on yksi tyypillisimmistä synnynnäisistä rakenteellisista epämuodostumista, jossa suulaki ei sulaudu täysin yhteen raskausaikana. Halkio suulaessa voi hankaloittaa lapsen artiku- laatiotaitoja sekä kykyä puhua selkeästi. Suulakihalkion sulkuleikkauksen ajankohta ja sen vaikutukset lapsen kielellisiin taitoihin on suhteellisen laajasti tutkittu aihe ja siitä on vuosien varrella saatu erilaisia tuloksia. Suurin osa tuloksista näyttää kuitenkin viittaavan varhaisemman leikkausajankohdan olevan optimaalisempi puheen kehityksen näkökulmasta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan sulkuleikkauksen ajankohdan vaikutusta lapsen artikulaatiotaitoihin ja onko leikkauksen myöhemmällä ajankohdalla jo- tain negatiivisia vaikutuksia. Menetelmät. Tämän tutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Lopulliset haut aineistolle tehtiin joulukuussa 2023 OvidMedline ja Scopus -tietokannoista. Osa tutkimuksista otettiin myös mukaan käsinpoiminnan kautta. Lopulliseksi hakulausekkeeksi muodostui: (cleft palate) AND ((surgery OR surgical) adj2 (time OR timing)) AND (phonological development OR articula- tion). Hakulausekkeen tuottamia tuloksia rajattiin tutkimuskysymysten ja artikkelien sisällön mukaan, ja lopulta tutkielmaan sisällytettiin yhteensä 6 tutkimusartikkelia. Artikkelit on julkaistu viimeisen 16 vuoden aikana. Aineiston tarkempaa avaamista ja analysointia varten osa tutkimuksien sisällöistä kir- jattiin taulukkoon. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksista saatiin erilaisia tuloksia leikkausajankohdan vaikuttavuu- desta artikulaatiotaitoihin. Eroa artikulaatiotaidoissa ei huomattu kuuden ja 12 kuukauden ryhmien vä- lillä, kun taas 12 kuukauden jälkeisissä ryhmissä huomattiin enemmän artikulaatiovirheitä. Ryhmien välillä, jossa leikkausajankohta sijoittui 12 ja 36 kuukauden välille, huomattiin myöhemmän ajankoh- dan ryhmällä vaikeuksia artikulaatiotaidoissa verrattuna varhaisemman ajankohdan ryhmään. Tulevai- suudessa tutkimusta voisi toteuttaa muillakin kielillä ja tarkastella eri leikkausmenetelmien ja näiden ajankohtien toimivuutta keskenään.

Tiivistelmä: Tavoitteet: Vaikka unien näkemistä on tutkittu laajalti, luotettavia unien näkemistä ennustavia elektrofysiologisia tekijöitä ei toistaiseksi ole tunnistettu. Myös unien näkemiseen ja niiden muistamiseen liittyvien prosessien mahdolliset eroavaisuudet ovat pitkälti tuntemattomia. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli selvittää, minkälaiset tekijät aivojen sähköfysiologiassa vaikuttavat unien raportoimiseen sekä kartoittaa, onko aivojen unenaikaisesta aktiivisuudesta mahdollista tunnistaa nimenomaan unien muistamisen kannalta keskeisiä prosesseja. Menetelmät: Tähän integratiiviseen kirjallisuuskatsaukseen sisällytettiin tutkimuksia, jotka käsittelevät unien näkemiseen ja raportoimiseen liittyviä aivojen elektrofysiologisia tapahtumia sekä REM- että NREM-unen aikana. Katsaukseen valittiin ainoastaan terveillä koehenkilöillä tehtyjä tutkimuksia. Tutkimuksia etsittiin sekä PubMed- ja Google Scholar -tietokannoista että aiheeseen liittyvien artikkeleiden lähdeluetteloista. Tulokset ja johtopäätökset: Tutkimuskirjallisuudessa unien raportoimisen on havaittu olevan yhdenmukaisimmin yhteydessä matalataajuisen aktiivisuuden vähenemiseen, korkeataajuisen aktiivisuuden lisääntymiseen sekä EEG-synkronian vähenemiseen. Tutkimusnäyttö aiheesta on kuitenkin osin ristiriitaista, eivätkä kaikki tutkimukset ole onnistuneet tunnistamaan unien näkemisen elektrofysiologisia korrelaatteja. Vaikka tutkimuskirjallisuudessa ei ole juurikaan eroteltu unien näkemiseen liittyviä prosesseja niiden muistamiseen liittyvistä prosesseista, vaikuttaa siltä, että temporaali- ja frontaalialueiden aktiivisuus on keskeistä nimenomaan unimuistojen muodostumisen ja tallentamisen kannalta. Unien tutkimiseen liittyy laajoja metodologisia eroavaisuuksia ja rajoitteita, joiden huomioiminen on keskeistä tulevaisuuden tutkimuksissa.

Tavoitteet: Uupumus on yksilön psyykkistä hyvinvointia ja terveyttä voimakkaasti muokkaava tila. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittää, voiko kognitiivinen sulautuminen itsessään olla yhteydessä uupumusoireiluun. Kognitiivista sulautumista on tutkittu esimerkiksi yhtenä osana hyväksymis- ja omistautumisterapiaa. Se on kognitiivinen prosessi, joka tarkoittaa samaistuvaa suhtautumistapaan omia mielenesisäisiä ajatussisältöjä kohtaan. Tutkin tässä kirjallisuuskatsauksessa sitä, onko kognitiivisen sulautumisen yhteyttä uupumusoireilun tutkittu pelkän kognitiivisen sulautumisen näkökulmasta ilman muita siihen läheisesti liittyvistä psyykkisiä prosesseja. Menetelmät: Kirjallisuuskatsausta varten artikkelihaku suoritettiin Helsingin yliopiston Helka- portaalin tarkennetulla haulla hyödyntäen hakusanoja ”cognitive fusion” yhdistettynä hakusanoihin ”exhaustion” ja/tai ”burnout” sekä tarkastelemalla sitä kautta löytyneiden artikkelien lähdeluetteloista löytyvää kirjallisuutta. Tulokset ja johtopäätökset: Kirjallisuuskatsauksen perusteella vaikuttaa siltä, että kognitiivinen sulautuminen voi olla yhteydessä uupumiseen ja esimerkiksi tunne-elämään, energiatasoon ja toimintakykyä haastavaan stressiin. Lisäksi kognitiivinen sulautuminen vaikuttaa olevan transdiagnostinen riskitekijä monenlaiseen muuhun psykiatriseen oireiluun. Tutkimustietoa kognitiivisen sulautumisen ja uupumisoireilun yhteydestä, yhteyttä selittävistä tekijöistä, kausaliteetistä tai pelkkään kognitiiviseen defuusioon tähtäävistä interventioista uupumuksen hoidossa on kuitenkin vielä vähän, ja ilmiötä tulisi tutkia vielä lisää kattavamman ymmärryksen saavuttamiseksi.

Tavoitteet: Afasia on aikuisiällä esiintyvä kielelliskognitiivinen häiriö, joka voi vaikuttaa moniin eri elämän osa-alueisiin. Tämän vuoksi sitä olisi tarpeen tarkastella afaattiselle henkilölle merkityksellisen, arjen toimintakyvyn huomioivan toiminnallisen kommunikaation näkökulmasta. Jotta puheterapian vaikutuksia afaattisen henkilön toiminnalliseen kommunikaatioon voitaisiin tarkastella, tulisi käytössä olla arviointivälineitä, jotka tuovat esiin afaattisen henkilön kommunikaatiokykyjä ja niiden käytön tehokkuutta. Lisäksi olisi olennaista saada käyttöön terapiamuotoja, jotka tähtäävät vuorovaikutuksen sujumiseen häiriökeskeisen kielellisten toimintojen palauttamisen sijaan. Tämän kanditutkielman tarkoituksena on tarkastella sosiaalisesti suuntautuneen ryhmämuotoisen puheterapian vaikutuksia afaattisten henkilöiden toiminnalliseen kommunikaatioon sekä niitä arviointivälineitä, joilla terapian vaikuttavuutta on tutkittu. Menetelmät: Tutkimusmenetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Tiedonhaku tehtiin Ovid Medline- ja Scopus-tietokannoista erilaisia hakutoimintoja hyödyntäen. Hakulausekkeeksi muodostui: (aphasia) AND (functional communication OR everyday communi- cation OR interpersonal communication OR conversation) AND (group therapy OR group treatment OR group conversation treatment). Tutkimusaineisto muodostui kuudesta artikkelista, joista yksi otettiin mukaan käsinpoimintana. Artikkelit oli julkaistu vuosina 2006–2023, ja niissä oli kaikissa kyse afaattisten henkilöiden ryhmäpuheterapiainterventioista. Aineistosta poimittiin tarkemman analyysin myötä tutkimuskysymysten kannalta tärkeimmät tiedot. Tulokset ja johtopäätökset: Toiminnallista kommunikaatiota mitattiin tutkimuksissa itsetäytettävillä ja läheisten tai hoitajien täyttämillä kyselylomakkeilla ja arviointiasteikoilla sekä diskurssia ja keskustelevaa puhetta tarkastellen erilaisissa haastatteluissa ja kertomuksissa. Sosiaalisesti suuntautuneilla ryhmämuotoisilla puheterapiainterventioilla oli pääosin positiivinen vaikutus toiminnalliseen kommunikaatioon ainakin jollain arviointimenetelmällä mitattuna verrattaessa ennen interventiota saatuihin tuloksiin. Jatkossa olisi olennaista saada tarkempi käsitys toiminnallisen kommunikaation eri osa-alueista, jotta myös arviointivälineitä saataisiin systemaattisemmiksi. Toisaalta olisi tärkeää myös saada enemmän tietoa myös siitä, mitkä sosiaalisesti suuntautuneen ryhmäterapian sisällölliset elementit ovat yhteydessä muutokseen, jotta kuntoutuksesta saataisiin kohdistetumpaa ja yhdenmukaisempaa.

Tavoitteet. Toisen kielen oppijalla tarkoitetaan sellaista monikielistä lasta, joka oppii äidinkielensä lisäksi kodin ulkopuolella toisen kielen esimerkiksi päiväkodissa tai koulussa. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia L2-kielen sanaston kehitystä tukevia menetelmiä on tutkittu toisen kielen oppijoilla varhaiskasvatuksessa ja ovatko nämä menetelmät olleet vaikuttavia sanaston oppimisen kannalta. Menetelmät. Tutkimusmenetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Aineisto haettiin joulukuussa 2023 Proquest ERICistä hakulausekkeella ”(dual language learner) OR (english language learner) OR (second language learner) OR (emergent bilingual) AND (early childhood education) AND support)” ja tammikuussa 2024 Scopuksesta lähes vastaavasti muotoillulla hakulausekkeella. Hakutulokset käytiin läpi ja lopullinen aineisto muodostui kuudesta artikkelista, jotka oli julkaistu vuosina 2010–2017. Aineiston analyysia varten artikkeleihin tutustuttiin huolellisesti ja niistä etsittiin vastaukset tutkimuskysymyksiin. Tärkeimmät tiedot kerättiin myös taulukkoon. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimusaineiston kuudessa artikkelissa tutkittiin erilaisia keinoja tukea sanaston kehitystä toisen kielen oppijoilla. Erityisesti näissä tutkimuksissa korostuivat satukirjan lukemiseen perustuvat interventiot, joita tutkittiin neljässä mukana olleessa tutkimuksessa. Nämä tutkimukset antoivat viitteitä siitä, että dialoginen ja lasta mahdollisimman paljon osallistava satukirjan lukeminen tukee lasten sanaston kehitystä. Lisäksi lapset näyttäisivät hyötyvän siitä, että opetukseen otetaan opittavan L2-kielen lisäksi mukaan lasten kotikieli ja lapsia kannustetaan toistamaan uusia sanoja ääneen. Tutkijoiden suunnittelema 18 viikkoinen opetusinterventio osoittautui myös vaikuttavaksi sanaston kehityksen kannalta ja mielenkiintoista oli, että lapset oppivat yhtä paljon kielellisestä lähtötasosta riippumatta. Lisäksi todettiin olevan mahdollista, että mitä monipuolisempaa opettajien opetustilanteissa käyttämä kieli on, sitä tehokkaammin lasten sanasto kehittyy. Kaiken kaikkiaan tutkielmassa löydettiin suuntaviivoja sille, millä keinoilla sanaston kehitystä voitaisiin vaikuttavasti tukea.

Tavoitteet: Vaikka psykoterapiat ovat tehokkaita hoitoja, niiden vaikuttavuudessa on parannettavaa. Yksi ratkaisukeino on potilaan rutiininomainen tulosten seuranta routine outcome monitoring eli ROM. ROM:n avulla mitataan hoidon kannalta asiaankuuluvia tulosmuuttujia kuten potilaan oireita ja tämän pohjalta hoitoa sopeutetaan vastaamaan paremmin potilaan tarpeisiin. Vaikka ROM:n hyödystä hoidon vaikuttavuuteen on empiiristä näyttöä, osa terapeuteista vastustaa menetelmää. Katsaukseni tavoite on tutkia terapeuttien kielteisiä asenteita ROM:ia kohtaan sekä pohtia mahdollisia tekijöitä asenteiden taustalla. Pohdin myös keinoja asenteiden muuttamiseksi. Menetelmät: Kirjallisuushaku tehtiin syksyllä 2023 Scopus ja Google Scholar tietokantoihin termein (ROM OR ”routine outcome monitoring”) AND (therapist OR clinician) sekä (ROM OR ”routine outcome monitoring”) AND (implementation). Katsaus rajattiin mielenterveystyön ammattilaisten asenteiden tarkasteluun. Tulokset ja pohdinta: Terapeuttien havaittiin olevan huolissaan erityisesti ROM:iin liittyvistä käytännönjärjestelyistä. Menetelmän mahdollinen vaikutus työnkuvaan, asemaan ja terapiasuhteeseen herättävät myös epäilyksiä. Asenteissa ROM:ia kohtaan löytyi eroja tutkimuksen toteutusmaasta, terapeutin teoreettisesta suuntauksesta ja käyttömäärästä riippuen. Katsauksessa keskustellaan ROM:n käyttöönottoa helpottavista tekijöistä.

Tavoitteet: Post-traumaattista stressihäiriötä, eli PTSD:tä, sairastavilla esiintyy runsaasti heikkoa hoitovastetta. Häiriön yksilöllistä oireilua saattavat hallita traumaan liittyvät tunnetilat, jolloin niiden uniikkeihin toimintamekanismeihin tulisi kohdentaa tarkoin valittua hoitoa. Yksi näistä PTSD:ssä usein toistuvista, hallitsevista tunnetiloista on häpeä. Itsemyötätunnon harjoittamista tulisi tutkia häpeäpainotteisen PTSD:n hoidossa, sillä niiden on todettu lieventävän häpeälle tyypillisiä itsekriittisiä ja itseä tuomitsevia toimintamalleja. Tutkielman pääasiallisena tavoitteena on selvittää, auttavatko itsemyötätuntoiset menetelmät häpeäpainotteisen PTSD:n oirekuvan lievittymisessä. Samalla kartoitetaan PTSD-oireiden, häpeän ja itsemyötätunnon välisiä kahdenkeskisiä yhteyksiä sekä selvitetään, vaikuttaako itsemyötätuntoisuus eri tavoin geneeriseen kuin traumaan liittyvään häpeään. Menetelmät: Tutkimuskirjallisuutta haettiin Google Scholar, Ovid Medline, PubMed sekä Helka -tietokannoista. Käytettyjä hakusanoja ja niiden yhdistelmiä olivat “ptsd”, “self-compassion”, “shame” ja “trauma”. Tulokset ja johtopäätökset: Itsemyötätuntoiset menetelmät vaikuttivat lupaavilta häpeäpainotteisen PTSD:n hoidossa. Traumaan liittyvä häpeä sääteli itsemyötätunnon ja PTSD-oireiden välistä yhteyttä. PTSD-oireet, häpeä ja itsemyötätunto ilmensivät mielekkäitä kahdenkeskisiä yhteyksiä. Lisäksi itsemyötätuntoisuus osoitti samankaltaista yhteyttä niin geneeriseen kuin traumaan liittyvään häpeään. Tulokset itsemyötätunnon traumaan liittyvää häpeää sekä siitä kärsivien PTSD-oireita lievittävistä vaikutuksista saattavat olla yleistettävissä ainoastaan interpersonaalista väkivaltaa kokeneisiin yksilöihin. Tulevaisuudessa olisi hyvä tutkia lisää itsemyötätunnon ja häpeäpainotteisen PTSD:n yhteyttä myös toisenlaista traumaa kokeneiden populaatiossa sekä keskittää huomioita erilaisiin PTSD:tä ylläpitäviin ja sen oirekuvaa hallitseviin tunnetiloihin.

Målsättning Med röststörning avses att rösten inte håller för de krav som ställs på den. Röststörning inverkar negativt på kommunikationsförmågan vilket har följder för en individs fysiska och sociala välbefinnande och kan leda till social isolering, depression, försämrad livskvalitet och arbetsoförmögenhet. Röstterapi är en vanlig rehabiliteringsform för olika röststörningar. Den är verkningsfull om klienten är följsam, det vill säga närvarar och följer de råd som vårdgivaren ger. Forskning har ändå visat att många klienter varken inleder eller fullföljer av läkare rekommenderad röstterapi. Utan adekvat rehabilitering finns det risk att klientens röststörning fortsätter eller förvärras vilket har negativa konsekvenser för individen själv, men också för sjukvården och samhällsekonomin. Det har gjorts undersökningar för att utreda vad som ligger bakom klienternas beteende men man har ännu inte påvisat samband som förklarar orsakerna. Uppsatsen ger en överblick av de forskningsresultat som för närvarande finns att tillgå gällande faktorer som påverkar inledande av och följsamhet i röstterapi. Den söker också svar på frågan om man bland dessa faktorer har identifierat sådana som vårdande instans kan påverka för att stöda klienter att inleda och engagera sig i sina terapier. Metod Uppsatsens metod var integrativ litteraturöversikt. En slutlig sökning gjordes i februari 2024 i Ovid Medline och Scopus. Som sökuttryck i Ovid Medline användes: ((voice or vocal or dysphoni*) adj1 (therap* or treat* or habilitat* or rehab*)) AND ((adher* or complian* or dropout* or no-show or initiat* or attend* or "patient* perception*" or perception or attitude* or resist* or motivat* or self-efficacy or coping or change or attrit* or barrier* or facilitator* or missed*)) och i Scopus: (voice OR vocal OR dysphoni*) W/1 (therap* OR treat* OR habilitat* OR rehab*) AND (adher* OR complian* OR dropout* OR no-show OR initiat* OR attend* OR "patient* perception*" OR perception OR attitude* OR resist* OR motivat* OR self-efficacy OR coping OR change OR attrit* OR barrier* OR facilitator* OR missed*). Som material valdes sju artiklar utgivna mellan 2020 och 2023. Artiklarna analyserades mot bakgrund av forskningsfrågorna och beskrevs närmare i tabellform. Resultat och slutledningar Få demografiska faktorer inverkade på inledande av eller följsamhet i röstterapi. Socioekonomiska, relationella och social-kognitiva faktorer inverkade däremot på klientbeteendet och behöver undersökas vidare. Det behövs också koncensus kring hur olika begrepp definieras, operationaliseras och mäts Det finns belägg som stöder utövande av telepraktik, interdisciplinär bedömning, möjligast korta tidsintervall mellan interdisciplinär bedömning och intervention, information om röstterapins nytta och upplägg, stöd av klienters motivation och självförmåga, samt uppmärksammande av terapeutisk allians för att minska hindren för och främja inledande av och följsamhet i röstterapi.