Browsing by Subject "ahdistuneisuushäiriöt"
Now showing items 1-6 of 6
-
(2020)Tavoitteet. Behavioraalinen inhibitio (BI) on yksi keskeisimmistä lapsuuden ahdistuneisuushäiriöiden riskitekijöistä. Leikki-ikäisenä ilmenevän BI:n on todettu ennustavan voimakkaasti myöhempiä ahdistuneisuushäiriöitä sekä olevan yhteydessä laajempiin tunne-elämän ja sopeutumisen ongelmiin. BI on temperamenttitaipumus, jota kuvaa pelokkuus, epävarmuus ja vetäytyminen uusia asioita, tilanteita ja ihmisiä kohdatessa. BI:n ja ahdistuksen välistä yhteyttä sääteleviksi tekijöiksi on tunnistettu esimerkiksi vanhemman ylisuojelevaisuus sekä lapsen heikot sosiaaliset taidot ja huonot kokemukset vertaissuhteissa. Ahdistuneisuushäiriöiden ehkäisyssä intervention kohderyhmäksi voidaan valikoida BI:n takia erityisen suuressa riskissä olevia lapsia, ja samalla ohjata heitä laajemmin positiiviselle sosioemotionaaliselle kehityspolulle. Tässä katsauksessa tarkastellaan behavioraalisesti inhiboituneille leikki-ikäisille lapsille kehitettyjä interventioita sekä niiden tehokkuutta BI:n ja ahdistuneisuushäiriöiden vähentämisessä. Menetelmät. Katsauksessa käsitellyt interventiotutkimukset haettiin Scopus- ja PsycInfo -tietokannoista hakusanoilla behavioraalinen inhibitio, ujous tai sosiaalinen vetäytyminen, preventio tai interventio ja lapset. Tulokset ja johtopäätökset. Behavioraalisesti inhiboituneille lapsille kehitetyissä interventioissa pyritään vaikuttamaan ensisijaisesti ahdistusriskiä sääteleviin tekijöihin: vanhemman ylisuojelevaisuuteen, lapsen sosiaalisiin taitoihin tai molempiin. Interventioiden vaikutus BI:oon oli vaihtelevaa. BI väheni selvästi vain interventiossa, joka yhdisti sekä vanhempiin että lapsiin kohdistettuja toimia. Interventiot vähensivät kuitenkin johdonmukaisesti lasten ahdistusoireilua, ahdistuneisuushäiriöitä ja internalisoivia ongelmia, ja myös tämä muutos näkyi selkeimmin yhdistetyssä interventiossa. Behavioraalisesti inhiboituneille lapsille suunnatut interventiot vaikuttavat lupaavalta suunnalta lasten ahdistuneisuushäiriöiden sekä myöhempien tunne-elämän ja sopeutumisen ongelmien ehkäisyssä. Interventioista tarvitaan kuitenkin lisää monipuolista tutkimusta, jotta niitä voidaan soveltaa laajasti käytäntöön.
-
(2022)Tavoitteet. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli tutkia hyväksymis- ja omistautumisterapian tuloksellisuutta eri ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa aikuisilla. Katsaus keskittyy sosiaalisten tilanteiden pelkoon, yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön, paniikkihäiriöön ja julkisten paikkojen pelkoon. Näiden ahdistuneisuushäiriöiden hoitoon tarkastellaan myös internet-pohjaista hyväksymis- ja omistautumisterapiaa. Aiemmissa tutkimuksissa on saatu alustavaa näyttöä hyväksymis- ja omistautumisterapian tuloksellisuudesta ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa. Menetelmät. Tutkimuksia hyväksymis- ja omistautumisterapian soveltuvuudesta ja tuloksellisuudesta ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa haettiin PubMed-tietokannasta hakusanoilla acceptance and commitment therapy ja anxiety. Haku rajattiin vuosiin 2011-2021 ajankohtaisen tutkimustiedon saamiseksi. Artikkeleita etsittiin myös manuaalisesti jo valittujen artikkeleiden kirjallisuusluetteloista. Katsaukseen valikoitui kriteerien perusteella yhteensä seitsemän tutkimusartikkelia. Tulokset ja johtopäätökset. Tulokset hyväksymis- ja omistautumisterapian tuloksellisuudesta eri ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa olivat moninaisia. Katsaus vahvisti alustavaa näyttöä, että yksilömuotoinen hyväksymis- ja omistautumisterapia on tehokas sosiaalisten tilanteiden pelon, yleistyneen ahdistuneisuushäiriön, paniikkihäiriön ja julkisten paikkojen pelon hoidossa. Hyväksymis- ja omistautumisterapian ja kognitiivisen käyttäytymisterapian välillä ei havaittu eroa niissä tutkimuksissa, joissa odotuslistan sijaan kontrollina käytettiin aktiivista kontrolliryhmää. Lisätutkimusta tarvitaan etenkin ryhmämuotoisesta ja internet-pohjaisesta hyväksymis- ja omistautumisterapiasta sekä aktiivisen kontrolliryhmän sisältäviä tutkimuksia useampien ahdistuneisuushäiriöiden osalta.
-
(2022)Tavoitteet. Interoseption on esitetty olevan autonomisen hermoston toimintaa koskeva subjektiivinen aistimus, joka muodostaa pohjan yksilön omalle arviolle siitä, miltä kehossa kullakin hetkellä tuntuu. Interoseption poikkeavan toiminta on liitetty moniin sairauksiin. Viime vuosina on tutkittu interoseptioon kohdistuvia interventioita, joilla voitaisiin hoitaa ahdistuneisuushäiriöitä. Hoidon tavoitteena on tällöin potilaan yleisen ahdistuneisuusherkkyyden väheneminen, jolloin voitaisiin vaikuttaa laajemmin ahdistuneisuuden eri muotoihin. Käytetyin interoseptioon kohdistuva hoitomuoto on ollut interoseptiivinen altistaminen. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli perehtyä siihen, minkälaisia interoseptioon kohdistuvia interventioita on kokeiltu ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa ja minkälaisia ovat olleet näiden interventioiden tulokset. Menetelmät. Tutkielmaa varten on haettu aineistoa Google Scholar- ja Scopus -tietokannoista sekä Helka:n kokoelmista hakusanoilla interoception, interoceptive, interoceptive interventions, interoception AND intervention, interoceptive exposure, anxiety AND intervention, anxiety sensitivity AND interoception, mental health AND interoception, pychopathology AND interoception. Lisäksi on etsitty julkaisuja edellä mainitulla tavalla löydettyjen julkaisujen lähdeluetteloista. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksissa käytettiin yleisimmin interoseptiivistä altistamista. Interoseptiivinen altistaminen sisälsi fyysistä toimintaa sekä erilaisia tapoja hengittää, jolloin tarkoituksena oli altistaa potilas niille tuntemuksille, joita tämä koki ahdistavina. Lisäksi käytettiin erilaisia rentoutuskeinoja, tarkoituksena parantaa potilaan interoseptiivistä kyvykkyyttä. Tutkimuksissa käytetyt interventiot olivat melko yksinkertaisia toteuttaa ja hoitotuloksia voitiin saada nopeasti. Rajoitetusti niistä oli saatavilla myös hoidon pitkäaikaista vaikuttavuutta tukevaa seurantatietoa. Kaikissa tutkituissa interventioissa yleinen ahdistuneisuusherkkyys väheni merkitsevästi. Tulokset vahvistivat aiempaa käsitystä, että nämä interventiot vaikuttavat ahdistuneisuuden muodosta riippumatta yleiseen ahdistuneisuusherkkyyteen ja siten vähentävät potilaan ahdistuneisuutta. Myös niissä tutkimuksissa, joissa mitattiin interoseptiivisen kyvykkyyden muutoksia, todettiin kyvykkyyden lisääntyminen samanaikaisesti ahdistuneisuusherkkyyden vähenemisen kanssa. Interoseptioon kohdistuvat interventiot näyttäisivät mahdollistavan sen, että samalla hoidolla voisi hoitaa monenlaista ahdistuneisuusoireilua. Näin ollen potilaan tilanne saattaisi kohentua nopeammin. Koska interoseptioon kohdistuvat interventiot vähentävät yleistä ahdistuneisuusherkkyyttä, voisi niitä hyödyntää myös muun altistamishoidon täydentäjinä tai osana erilaisia terapiaprosesseja.
-
(2017)This literature review focuses on the diagnostic criteria for selective mutism and its treatment. Selective mutism occurs in 0.3-1 % of the population. Its key features are anxiety and a consistent failure to speak in certain social situations despite speaking in others. The duration of the disturbance is at least one month. In the ICD-10 disease classification it is categorized as a disorder of social functioning with onset specific to childhood and adolescence. In the DSM-5 classification selective mutism is categorized as an anxiety disorder. Its comorbidity with other anxiety disorders, especially social phobia, is high. There are no international treatment recommendations for selective mutism, but individually designed cognitive-behavioral psychotherapy is preferred. If psychotherapy is insufficient, selective serotonin reuptake inhibitor fluoxetine may be considered. It is important to identify selective mutism as it has a major impact on one’s quality of life and ability to function. It also causes social disadvantages and weakens academic capacity and self-esteem. Sometimes selective mutism is interpreted as extreme shyness and the disorder remains undiagnosed. Increasing awareness of selective mutism among those working with the young and families is important in order to identify the disorder and start appropriate treatment as early as possible. Early treatment is important because it can improve the prognosis and reduce the human suffering caused by the disorder.
-
(2020)Tavoitteet. Ahdistuneisuushäiriöistä kärsii Suomessa noin 4–11 prosenttia nuorista ja ne ovat maailmanlaajuisesti yleisin nuorten mielenterveyshäiriö. On huomattu, että ahdistus saattaa nuorilla johtaa esimerkiksi sosiaalisiin ja akateemisiin ongelmiin sekä mielenterveysongelmiin. Kognitiivisen käyttäytymisterapian ja altistuksen on todettu olevan tehokkaita nuorten ahdistuksen hoitomuotoja, mutta monet jäävät silti vaille asianmukaista apua. Mobiilisovellusten hyödyntäminen ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa voisi lisätä hoidon saavutettavuutta. Tutkimusta aiheesta on vasta vähän eikä mobiilisovellusten tehokkuudesta nuorten ahdistuksen hoidossa ole vielä selkeää näyttöä. Tässä katsauksessa perehdytään tämän hetkiseen tutkimustietoon nuorten ahdistuneisuushäiriöiden hoitoon tarkoitetuista mobiilisovelluksista ja pyritään selvittämään, millaisia haasteita ja mahdollisuuksia kyseisiin mobiilisovelluksiin liittyy. Menetelmät. Aineisto haettiin Google Scholar - ja PsycINFO-tietokannoista. Hakusanoina käytettiin muun muassa adolescent anxiety mobile apps, youth mobile apps mental health ja anxiety mobile applications. Aineiston hakua tehtiin myös jo löydettyjen artikkeleiden lähteiden pohjalta. Aineiston haussa suosittiin uudempia julkaisuja. Tulokset ja johtopäätökset. Nuorten ahdistuneisuushäiriöiden hoitoon tarkoitettuja mobiilisovelluksia löytyi kolme kappaletta: SmartCAT 2.0, Anxiety Coach ja Mindshift. Kaikki sovellukset sisälsivät joitakin kognitiivisen käyttäytymisterapian hoitoelementtejä esimerkiksi psykoedukaatiota, altistusta sekä kognitiivista uudelleenmuotoilua. Näistä mobiilisovelluksista tehdyissä tutkimuksissa oli lukuisia rajoitteita, jotka tekevät johtopäätösten tekemisestä hankalaa. Vielä on esimerkiksi epäselvää, mitkä elementit mobiilisovelluksissa ovat vaikuttavia ja ovatko vaikutukset pitkäkestoisia. Tutkimusten perusteella vaikuttaisi kuitenkin siltä, että kyseisistä sovelluksista on mahdollista oppia uutta tietoa ja niitä voidaan käyttää omien oireiden arvioimiseen. Lisäksi mobiilisovellukset koetaan helpoiksi käyttää, vaikkakin niiden käyttö vähenee ajan myötä. Mobiilisovellukset saattavat myös tehostaa terapiahoitoa, kun niitä käytetään yhdessä kognitiiviseen käyttäytymisterapian kanssa. Tällöin esimerkiksi kotitehtävien tekeminen näyttäisi lisääntyvän ja terapiahoitoa voisi mahdollisesti jopa lyhentää, kun siihen yhdistetään mobiilisovellusten käyttöä. Aiheesta tarvitaan kuitenkin vielä lisää tutkimusta.
-
(2024)Tavoitteet: Ahdistuneisuushäiriöt ovat yleisiä mielenterveyden häiriöitä, joiden ydinoireena on liiallinen pelko tai ahdistus. On esitetty, että yksi ahdistusoireiden kehittymistä selittävä ja oireita ylläpitävä tekijä on toimimaton tunnesäätely. Ahdistuneisuushäiriöihin liittyy usein myös samanaikaisia uniongelmia, ja on mahdollista, että kyky säädellä tunnereaktioita tarkoituksenmukaisesti välittyy unen kautta. Aiemmissa tutkimuksissa erityisesti REM-uni on liitetty tunnetiedon käsittelyyn, mutta sen tarkemmista vaikutuksista tunnesäätelyyn tiedetään vähemmän. Tämän kandidaatintutkielman tavoitteena oli selvittää, liittyykö ahdistuneisuushäiriöihin REM-unen muutoksia, ja miten REM-uni tunnesäätelyyn vaikuttaa. Menetelmät: Kirjallisuuskatsauksen lähdemateriaali haettiin PubMed-, APA PsychINFO- ja Google Scholar -tietokannoista hakutermejä ”REM sleep”, ”paradoxical sleep” ja ”polysomnography”, ”anxiety disorder”, ”panic disorder” ja ”phobia” sekä ”emotion regulation”, ”emotion management”, ”emotion control”, ”reappraisal”, ”distraction”, ”suppression” ja ”emotional reactivity”. Tulokset ja johtopäätökset: Kirjallisuuskatsauksen perusteella ainakin yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön ja paniikkihäiriöön saattaa liittyä REM-unen poikkeavuuksia. Lisäksi on jonkin verran näyttöä siitä, että REM-uni on yhteydessä tunnereaktiivisuuteen ja -säätelyyn, joskin tämän yhteyden yleistyminen ahdistuneisuushäiriöihin on toistaiseksi epäselvää. Tarkempaa tutkimusta unen muutoksista eri ahdistuneisuushäiriöissä sekä REM-unen tunnesäätelyvaikutuksista tarvitaan. Yksi mahdollinen hypoteesi REM-unen, ahdistuneisuuden ja tunnesäätelyn vuorovaikutuksesta on, että REM-unen häiriintyminen voimistaa tunnereaktiivisuutta ja hankaloittaa tunnesäätelyä, mikä edelleen lisää ahdistusta ja voi lopulta johtaa ahdistuneisuushäiriön kehittymiseen. Tieto ahdistuneisuushäiriöiden taustamekanismeista on tärkeää, jotta häiriöitä osattaisiin nykyistä paremmin ennaltaehkäistä ja hoitaa.
Now showing items 1-6 of 6