Browsing by Subject "ennaltaehkäisy"

Chronic pain is a disabling condition with remarkable economic costs and great resistance to treatment. Therefore, it is important to find new methods to recognize patients with high risk of developing chronic pain and to prevent the transition to chronicity. The purpose of this review is to present and evaluate the evidence of cognitive–behavioral interventions as preventive care for chronic pain. The fear–avoidance model of pain suggests that a minority of people with acute pain develop a persistent disability through avoidance behavior thriven by cognitive factors such as pain catastrophizing, fear of movement and false fear–avoidance beliefs. Indeed, psychological factors have been shown to predict the development of chronic pain even better than biomedical factors. Cognitive–behavioral interventions targeting these risk factors appear to be useful in preventing chronic pain and especially in pain-related work absenteeism. It is however unclear whether the positive effects of cognitive–behavioral interventions are mediated through the change in psychological risk factors or rather some other factors, such as therapeutic rapport or peer support that positively affect commitment to treatment. It is important to develop standardized treatment protocols in the future. The effect of intervention timing and the level of psychological risk on the preventive efficacy of cognitive–behavioral interventions should also be further studied. Developing more accurate screening tools to recognize patients with elevated risk of chronic pain in primary care is also crucial for efficient preventive care of pain conditions. In addition to work absenteeism, more attention should be paid to the effects of these early interventions on pain symptoms and patients’ quality of life.

Työuupumuksen riskitekijöitä ja ennaltaehkäisyä on tutkittu laajalti, mutta usein keskittyen työympäristöön liittyviin tekijöihin. Useimmiten työntekijällä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa työympäristön tekijöihin suoraan, minkä vuoksi on tärkeää huomioida myös yksilölliset riskitekijät ja työntekijän mahdollisuudet ennaltaehkäistä työuupumusta sitä kautta. Terveydenhuollon ammattilaisilla esiintyy huomattavasti työuupumusta ja etenkin vallitsevan covid-19 pandemian seurauksena työuupumuksen ennaltaehkäiseminen heidän kohdallaan on ensiarvoisen tärkeää. Tämän katsauksen tarkoituksena on koota kirjallisuutta työuupumuksen riskitekijöistä sekä ennaltaehkäisevistä mekanismeista työntekijän eli yksilön näkökulmasta käsin terveydenhuollon ammattilaisilla. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä työntekijän mahdollisuuksista ennaltaehkäistä omaa mahdollista työuupumustaan. Tätä tarkoitusta varten kirjallisuutta kerättiin PubMed, PsycInfo sekä Medline (Ovid) tietokannoista hakusanoilla ”burnout AND prevent*”, syksyn 2021 aikana. Kirjallisuudesta valittiin terveydenalan ammattilaisia koskevaa tutkimustietoa. Kirjallisuudessa ilmenneitä yksilöllisiä riskitekijöitä työuupumukselle olivat demografiset tekijät (ikä, sukupuoli, naimattomuus, etnisyys jne.), persoonallisuuspiirteet, heikot coping-strategiat ja defenssimekanismit sekä mielenterveydelliset tekijät (emotionaalinen älykkyys, samaistuttavat omakohtaiset kokemukset asiakkaan kanssa). Näiden riskitekijöiden vaikutus on näytön mukaan osittain ristiriitaista. Työntekijän mahdollisuudet vaikuttaa työuupumuksensa ennaltaehkäisyyn yksilöllisten tekijöiden kautta, ovat rajalliset. Osa riskitekijöistä on luonteeltaan sellaisia, että niitä on jopa mahdoton muuttaa. Kuitenkin tunnistamalla omat riskitekijänsä työntekijällä on mahdollisuus vaikuttaa niihin tekijöihin, joita voi muuttaa. Esimerkiksi toimivimpien coping-keinojen opettelu, resilienssin ja kommunikaatiokeinojen kehittäminen ovat keinoja, joilla omaa työuupumuksen ennaltaehkäisyä voi tehostaa. Tulevaisuudessa työuupumuksen ennaltaehkäisevien interventioiden kehittämisessä on tärkeää huomioida työympäristön tekijöiden vaikuttamisen lisäksi työntekijän ominaisuuksien tuomat riskitekijät. Tunnistamalla työntekijöihin itseensä liittyviä riskitekijöitä, voidaan interventioita kohdentaa tehokkaammin ja siten ennaltaehkäistä työuupumusta juuri heidän kohdalla, jotka ovat siihen taipuvaisimpia.