Browsing by Subject "interventio"

Tavoitteet: Ahdistushäiriöt ovat yleisimpiä lasten ja nuorten mielenterveyden häiriöitä, ja häiriötasoisesta ahdistuksesta kärsivistä vain noin 20–40 % saa riittävää hoitoa. Hoitamaton ja/tai pitkittynyt ahdistus aiheuttaa Suomessa useiden satojen miljoonien eurojen kustannuksia vuosittain, jonka lisäksi kyseessä on aina riski yksilön elämänlaadun pitkäaikaiselle heikkenemiselle. Varhaisia ja vaikuttavia interventioita tarvitaan siis enemmän ja niiden saatavuutta on parannettava. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli tarkastella lasten ja nuorten ahdistuneisuuden hoidon vaikuttavuutta aikarajoitetuilla, kognitiivis-behavioraalisen terapian (KBT) viitekehykseen perustuvilla interventioilla, kuten Terapiat etulinjaan-hankkeessa kehitetyllä Lasten ja nuorten ahdistuksen kognitiivinen lyhytinterventiolla (ALI). Menetelmät: Kirjallisuuskatsaus toteutettiin etsimällä julkaisuja PubMed-, Scopus- ja Web of Science -tietokannoista yhdistelemällä hakusanoja ”brief”, “time limited”, ”cognitive behavioral therapy”, ”anxiety”, ”youth”, “children”, “adolescent”, “Scandinavia”, ja “parent” sekä artikkeleiden lähdeluetteloita tarkastelemalla. Lisäksi lähdemateriaalina hyödynnettiin mm. Käypä hoito -suosituksia. Tulokset ja johtopäätökset: Tutkimuskirjallisuuden perusteella, aikarajoitettu KBT on lasten ja nuorten ahdistuksen hoidossa vaikuttava hoitomuoto, joskin efektikoot ovat keskimäärin pienempiä kuin pidemmissä KBT-hoidoissa. ALI:n sisältö vastaa määritelmiä kognitiivis-behavioraalista lyhytterapiasta, joilla saavutettavissa oleva oireiden lieveneminen voi vähentää lasten ja nuorten päivittäistä kärsimystä ja arjen haittaa, myös Pohjoismaissa. Vanhempien osallistaminen hoitoon voi olla yhteydessä lasten ja nuorten hoidon tulosten parempaan pysyvyyteen, suurempaan yleisen toimintakyvyn paranemiseen sekä sekundääristen oireiden, kuten masennuksen lievenemiseen. Tulevassa tutkimuksessa voidaan tarkastella ALI:n vaikuttavuuden seurannan tuloksia suomalaisten palveluiden arjessa ja vertailla niitä kansainvälisesti toteutettuihin tutkimuksiin.

Tavoitteet. Tiettyihin neurologisiin sairauksiin liittyy kohonnut dysfagian eli nielemisvaikeuden riski. Nielemisen kuntoutuksen tavoitteet ja menetelmät riippuvat siitä, mihin motorisiin tai sensorisiin häiriöihin nielemisongelmat perustuvat. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että hengityslihasten voiman harjoittaminen auttaa lisäämään maksimaalista uloshengitysvoimaa, mikä taas voi auttaa yskimällä poistamaan henkitorveen päätynyttä vierasta ainetta. Tämän tutkimuksen tarkoitus on arvioida uloshengityslihasten voiman lisäämiseen tähtäävän EMST-menetelmän vaikuttavuutta dysfagian kuntoutuksessa potilailla, joilla on jokin neurologinen sairaus. Lisäksi tutkimuksessa pyritään selvittämään, onko vaikuttavuus yhteydessä potilaan diagnoosiin tai dysfagian vaikeusasteeseen. EMST-menetelmän oletetaan lisäävän paitsi maksimaalista uloshengitysvoimaa, myös parantavan nielemiseen osallistuvien suun, nielun ja kurkunpään lihasten toimintaa ja auttavan näin kieliluun ja kurkunpään nousemista nielemisen aikana. Menetelmät. Tutkimuksen menetelmä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Hakulausekkeeseen sisältyi EMST-menetelmään (expiratory muscle strength training) ja dysfagiaan liittyviä haku-sanoja. Aineisto haettiin PubMed-, Scopus- ja Cinahl -tietokannoista ja se käsitti yhteensä 10 tutkimusta, joista 7 oli satunnaistettuja kontrolloituja kokeita ja 3 prospektiivisia kliinisiä kokeita. Tulokset ja johtopäätökset. Maksimaalinen uloshengitysvoima lisääntyi koeryhmässä merkitsevästi kaikissa tutkimuksissa, joissa se oli muuttujana. Nielemisen turvallisuutta mittaavat P/A-pisteet paranivat koeryhmällä viidessä yhdeksästä tutkimuksesta, joissa pisteet olivat mitattavana muuttujana. Subjektiivisessa nielemiseen liittyvässä elämänlaadussa ei nähty muutosta yhdessäkään tutkimuksessa, jossa se oli muuttujana. Siihen, oliko menetelmän vaikuttavuus yhteydessä sairausdiagnoosiin tai dysfagian vaikeusasteeseen, ei saatu katsauksen aineiston perusteella selvää vastausta. Tutkimuksen perusteella EMST-menetelmä on helppokäyttöinen ja hyvin siedetty, ja se sopii hyvin neurologisten potilaiden lieväasteisen dysfagian kuntoutukseen. Menetelmä voi soveltua myös ennakoivaan kuntoutukseen etenevissä neurologisissa sairauksissa.

Tavoitteet. Interoseption on esitetty olevan autonomisen hermoston toimintaa koskeva subjektiivinen aistimus, joka muodostaa pohjan yksilön omalle arviolle siitä, miltä kehossa kullakin hetkellä tuntuu. Interoseption poikkeavan toiminta on liitetty moniin sairauksiin. Viime vuosina on tutkittu interoseptioon kohdistuvia interventioita, joilla voitaisiin hoitaa ahdistuneisuushäiriöitä. Hoidon tavoitteena on tällöin potilaan yleisen ahdistuneisuusherkkyyden väheneminen, jolloin voitaisiin vaikuttaa laajemmin ahdistuneisuuden eri muotoihin. Käytetyin interoseptioon kohdistuva hoitomuoto on ollut interoseptiivinen altistaminen. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli perehtyä siihen, minkälaisia interoseptioon kohdistuvia interventioita on kokeiltu ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa ja minkälaisia ovat olleet näiden interventioiden tulokset. Menetelmät. Tutkielmaa varten on haettu aineistoa Google Scholar- ja Scopus -tietokannoista sekä Helka:n kokoelmista hakusanoilla interoception, interoceptive, interoceptive interventions, interoception AND intervention, interoceptive exposure, anxiety AND intervention, anxiety sensitivity AND interoception, mental health AND interoception, pychopathology AND interoception. Lisäksi on etsitty julkaisuja edellä mainitulla tavalla löydettyjen julkaisujen lähdeluetteloista. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksissa käytettiin yleisimmin interoseptiivistä altistamista. Interoseptiivinen altistaminen sisälsi fyysistä toimintaa sekä erilaisia tapoja hengittää, jolloin tarkoituksena oli altistaa potilas niille tuntemuksille, joita tämä koki ahdistavina. Lisäksi käytettiin erilaisia rentoutuskeinoja, tarkoituksena parantaa potilaan interoseptiivistä kyvykkyyttä. Tutkimuksissa käytetyt interventiot olivat melko yksinkertaisia toteuttaa ja hoitotuloksia voitiin saada nopeasti. Rajoitetusti niistä oli saatavilla myös hoidon pitkäaikaista vaikuttavuutta tukevaa seurantatietoa. Kaikissa tutkituissa interventioissa yleinen ahdistuneisuusherkkyys väheni merkitsevästi. Tulokset vahvistivat aiempaa käsitystä, että nämä interventiot vaikuttavat ahdistuneisuuden muodosta riippumatta yleiseen ahdistuneisuusherkkyyteen ja siten vähentävät potilaan ahdistuneisuutta. Myös niissä tutkimuksissa, joissa mitattiin interoseptiivisen kyvykkyyden muutoksia, todettiin kyvykkyyden lisääntyminen samanaikaisesti ahdistuneisuusherkkyyden vähenemisen kanssa. Interoseptioon kohdistuvat interventiot näyttäisivät mahdollistavan sen, että samalla hoidolla voisi hoitaa monenlaista ahdistuneisuusoireilua. Näin ollen potilaan tilanne saattaisi kohentua nopeammin. Koska interoseptioon kohdistuvat interventiot vähentävät yleistä ahdistuneisuusherkkyyttä, voisi niitä hyödyntää myös muun altistamishoidon täydentäjinä tai osana erilaisia terapiaprosesseja.

Tavoitteet. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että selektiivinen mutismi on hoitamattomana usein paheneva ja pitkäaikainen häiriö. Tutkimukset osoittavat myös, että selektiivistä mutismia kannattaa hoitaa ja että erityisesti riittävän varhain aloitettu hoito on tutkitusti tehokasta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa selektiivisen mutismin yleisesti käytettyjä ja tieteellisesti tutkittuja kuntoutuskäytänteitä ja pohtia eri lähestymistapojen ja menetelmien mahdollista soveltuvuutta lasten puheterapeuttiseen kuntoutukseen. Koska selektiivisen mutismin etiologia ja kuntoutuskäytänteet ovat pääosin vakiintumattomia, tarvittaisiin lisää etenkin vertailevaa tutkimusta eri menetelmien tehokkuudesta. Tutkimuksessa selvitetään yleisimpiä selektiivisen mutismin hoitokäytänteitä ja luodaan kokonaiskuvaa vallalla olevista taustateorioista sekä pyritään selvittämään käytänteitä, joita puheterapeuttikin voisi työssään mahdollisesti hyödyntää. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, jossa aineisto koostui tieteellisistä artikkeleista, jotka haettiin hakulausekkeen avulla kahdesta alan eri elektronisesta tietokannasta. Tulokset ja johtopäätökset. Lapset, joilla on selektiivinen mutismi, hyötyivät kuntoutuksesta. Näyttöä löytyi siitä, että käyttäytymisterapeuttiset menetelmät olivat tehokkaita ja lisäsivät lasten puhetta tilanteissa, joissa he eivät aiemmin olleet puhuneet. Erityisesti nuoremmat, alle kouluikäiset lapset hyötyivät interventiosta. Puhumisen lisäksi tärkeäksi kuntoutukselliseksi tavoitteeksi nousi ahdistuksen vähentäminen. Moniammatillinen yhteistyö ja lähiympäristön ohjaaminen ovat tärkeä osa lapsen selektiivisen mutismin kuntoutusta, missä myös puheterapeutin rooli voi olla keskeinen.

Tavoitteet. Parkinsonin tauti on aivojen tyvitumakkeen hermoratoihin vaikuttava liikehäiriösairaus, jossa myös nielemisen hermotus saattaa vaurioitua. Nielemisvaikeudet ovatkin hyvin yleinen oire Parkinsonin taudissa. Aiheesta löytyy vuosikymmenien ajalta tutkimusta, mutta silti kattava yhtenäisten kuntoutuskäytänteiden luomiseen riittävä tutkimustieto uupuu. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia logopedisiä interventioita käytetään nielemisvaikeuksien kuntoutukseen Parkinsonin taudissa, sekä tarkastella kyseisten interventioiden vaikuttavuutta. Tavoitteena oli luoda hahmotettava yhteenveto näiden interventioiden kokonaisuudesta. Menetelmät. Tämän kandidaatintutkielman menetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Tutkimusartikkelit valikoitiin sähköisen aineistohaun kautta neljästä elektronisesta tietokannasta, jotka olivat Scopus, Ovid Medline, Cinahl ja Pubmed. Hakusanoina käytettiin englanninkielisiä termejä ”Parkinson’s disease” (Parkinsonin tauti), dysphagia (dysfagia), ”swallowing disorder*” (nielemis-häiriö), swallow* (nieleminen), ”speech therap*” (puheterapia) ja intervent* (interventio) sekä näiden synonyymeja. Tutkimusartikkelit karsittiin mukaanottokriteerien perusteella ja lopulliseksi aineistoksi muodostui seitsemän vuosina 2002-2018 julkaistua alkuperäistutkimusta. Yksi artikkeli poimittiin manuaalisesti. Aineisto analysoitiin systemaattisesti soveltaen sisällönanalyysin menetelmää. Tulokset ja johtopäätökset. Parkinsonin tautiin liittyvien nielemisvaikeuksien kuntoutukseen käytettävien logopedisten interventioiden havaittiin tässä tutkimuksessa jakautuvan pääosin kahteen tyyppiin: 1) nielemistä epäsuorasti helpottavat kompensatoriset strategiat ja manööverit sekä 2) suorat terapiamenetelmät ja kuntoutusohjelmat. Joissakin aineiston tutkimuksissa nämä interventiot menivät osin limittäin. Kummastakin interventiokategoriasta löytyi vaikuttavaa näyttöä tarjoavia interventioita nielemisvaikeuksien kuntoutukseen Parkinsonin taudissa, mutta kaikista tutkituista interventioista ei saatu vaikuttavuustietoa. Aineiston ja tutkimusasetelmien puolesta parasta näyttöä tässä tutkimuksessa saatiin Expiratory Muscle Strength Training - ja Video-Assisted Swallow Therapy -terapiamenetelmistä sekä nesteen sakeuttamisesta ja voimallisesta nielemisestä kompensatorisina keinoina. Heikompaa, mutta huomionarvoista näyttöä saatiin ääniterapian vaikutuksista nielemiseen. Tuloksiin tulee suhtautua kriittisesti, sillä aineistona oli vain seitsemän tutkimusta. Laajemmat tutkimukset logopedisistä nielemisinterventioista Parkinsonin taudissa ovat tarpeen, sillä olemassa oleva näyttö ei riitä yhtenäisten kuntoutuskäytänteiden luomiseen.

Änkytys on heterogeeninen puheen sujuvuuden häiriö, joka voi vaikuttaa negatiivisesti änkyttävän henkilön vuorovaikutusasenteisiin, elämänlaatuun ja psyykkiseen hyvinvointiin. Änkytyksen kuntoutuksessa korostetaankin nykyään moniulotteisesta näkökulmaa, jossa otetaan huomioon myös sen psykologiset ulottuvuudet. Mindfulness- ja hyväksymispohjaiset interventiot saattavat aiempien tutkimusten perusteella tarjota työkalun psyykkisten haasteiden huomioimiseksi. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella, millä tavoin mindfulness- ja hyväksymispohjaisia menetelmiä on hyödynnetty änkytyksen kuntoutuksessa. Lisäksi tavoitteena on kuvata ja analysoida, millaisia vaikutuksia mindfulness- ja hyväksymispohjaisilla menetelmillä on viimeisimpien tutkimusten mukaan ollut änkyttävien henkilöiden puheen sujuvuuteen, vuorovaikutukseen, ja psyykkiseen hyvinvointiin. Kandidaatintutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Hakulausekkeena oli (ABS (mindfulness) OR ABS (acceptance)) AND (ABS (stutter*) OR ABS (stammer*)). Tiedonhaku tehtiin Scopus ja Ovid Medline -tietokannoissa helmikuussa 2022. Tutkimukseen valikoitui tarkastelun jälkeen neljä artikkelia ja lisäksi yksi artikkeli otettiin mukaan käsinpoimintana. Artikkelit oli julkaistu vuosina 2019–2021. Mindfulness- ja hyväksymispohjaisia menetelmiä hyödynnettiin hyvin eri tavoin eri interventioissa. Osassa ne oli integroitu tiiviisti terapiakokonaisuuteen, kun toisissa ne olivat erillisenä komponenttina. Menetelmän painotus myös vaihteli lyhyestä mindfulnessharjoituksesta änkytysterapian lomassa mindfulnessiin koko terapian pääpainona. Interventioiden tulokset sujuvuuden suhteen olivat melko vaihtelevia ja osin jopa vastakkaisia, erityisesti niiden tutkimusten kohdalla, joissa oli käytetty pidemmän ajan seurantaa. Kaikissa tutkimuksessa saavutettiin kuitenkin positiivisia tuloksia, kun tarkasteltiin vuorovaikutukseen ja psyykkiseen hyvinvointiin liittyviä vaikutuksia erilaisin mittarein arvioituna. Välttämiskäyttäytyminen ja änkytyksen negatiivinen vaikutus tutkittavien elämään väheni. Kohentumista havaittiin tietoisuustaidoissa, kommunikaatioasenteissa, vuorovaikutustaidoissa ja elämänlaadussa. Tulosten perusteella mindfulness- ja hyväksymispohjaisia menetelmien hyödyntämistä voidaan harkita erityisesti, kun tavoitteena on parantaa psyykkistä hyvinvointia ja arjen toimijuutta. Näyttöä aiheesta on kuitenkin vielä vähän ja lisää tutkimusta tarvitaan empiirisen tiedon laajentamiseksi, menetelmien kehittämiseksi ja kliinisten sovellusten muokkaamiseksi.

Tavoitteet. Musiikki ja kieli koostuvat hyvin samankaltaisista elementeistä ja niitä prosessoidaan osittain samoilla aivoalueilla ja samanlaisilla aivomekanismeilla. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että jos lapset suoriutuvat musiikillisia taitoja mittaavista tehtävistä hyvin, he menestyvät usein myös kielellisissä testeissä verrokkejaan paremmin. Lukutaidon saavuttamisen kannalta erityisen tärkeässä asemassa pidetään fonologista tietoisuutta. Sen kehittäminen musiikillisten keinojen avulla on aiemmissa tutkimuksissa esimerkiksi helpottanut lukivaikeuksia. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälaisia musiikillisia keinoja alle kouluikäisten, tyypillisesti kehittyneiden lasten fonologisen tietoisuuden kehittämiseksi on käytetty ja miten kestoltaan ja musiikillisilta keinoiltaan erilaiset musiikki-interventiot ovat vaikuttaneet fonologisen tietoisuuden kehittymiseen. Menetelmät. Tutkimusmenetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Aineisto kerättiin kahdesta kansainvälisestä elektronisesta tietokannasta, jotka olivat Scopus ja Web of Science. Hakusanoina käytettiin valitun aiheen englanninkielisiä termejä phonological awareness, phonological skills ja music. Tuloksia rajattiin valintakriteereiden perusteella, ja päädyttiin viiteen kriteerit täyttävään interventiotutkimukseen, jotka oli julkaistu vuosina 2009-2018. Aineistosta poimittiin vastauksia erityisesti asetettuihin tutkimuskysymyksiin ja olennaisimpia asioita esitettiin myös taulukoissa. Tulokset ja johtopäätökset. Valituissa tutkimuksissa oli käytössä hyvin erilaisia musiikillisia keinoja. Useissa tutkimuksissa soitettiin instrumentteja ja laulettiin lastenlauluja. Joissakin opeteltiin alkeellisia musiikinkirjoitusmenetelmiä ja tanssittiin rytmiltään erilaisten kappaleiden tahtiin. Yhdessä tutkimuksessa lapset eivät koskeneet lainkaan fyysisiin soittimiin vaan opiskelu tapahtui tietokoneohjelman avulla. Lyhin interventio kesti 20 päivää ja pisin 13 kuukautta. Kolmessa tutkimuksessa fonologinen tietoisuus kasvoi tilastollisesti merkitsevästi jollakin mitatulla fonologisen tietoisuuden osa-alueella alku- ja loppumittauksen välillä. Selkeää vastausta siihen, mikä intervention keston ja intensiivisyyden tulisi olla, jotta fonologinen tietoisuus kasvaa tilastollisesti merkitsevästi, ei saatu. Intervention pituus ei siis suoraan ole yhteydessä sen tehokkuuteen, vaan siihen vaikuttavat monet muutkin seikat, kuten todennäköisesti käytetyt menetelmät. Aiheesta tarvitaan lisää sellaista tutkimusta, jossa varioidaan sekä käytettyjä musiikillisia keinoja että intervention kestoa ja intensiivisyyttä, jotta saadaan selville millaiset interventiot kehittävät kaikkein tehokkaimmin alle kouluikäisten lasten fonologista tietoisuutta.

Tavoitteet. Hyvin ennenaikaisena syntyneillä keskosilla voi olla kypsymättömyytensä vuoksi syömisvaikeuksia. Vaikeudet voivat hidastaa keskosen kehitystä ja pidentää heidän sairaalassa viettämäänsä aikaa, joten syömiseen voidaan alkuvaiheessa tarvita tukitoimia. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että oraalisella stimulaatiolla ja syömiseen liittymättömällä imemisellä voi olla positiivinen vaikutus keskosen varhaisiin syömistaitoihin. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisilla oraalisen stimulaation interventioilla keskosten varhaisia syömistaitoja pyritään tukemaan ja miten interventiot vaikuttavat heidän syömistaitoihinsa. Menetelmät. Tutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Artikkelit haettiin Ovid Medline ja Scopus-tietokannoista. Hakulausekkeena oli: (preterm) AND (”feeding skill*” OR sucking) AND (intervention*) AND (non-nutritive OR “oral stimulation”) AND NOT (pain*). Aineistoksi valikoitui viisi vertaisarvioitua artikkelia, joiden sisältöä analysoitiin laadullisesti ja tuloksia vertailtiin keskenään. Tutkimusartikkeleista haettiin vastauksia kahteen tutkimuskysymykseen: 1. Millaisilla oraalisen stimulaation interventioilla keskosten varhaisia syömistaitoja pyritään tukemaan? ja 2. Miten oraalisen stimulaation interventiot vaikuttavat keskosen syömiseen? Tulokset ja johtopäätökset. Oraalisella stimulaatiolla havaittiin positiivisia vaikutuksia keskosten syömiseen kaikissa viidessä tutkimuksessa. Heidän sairaalajaksonsa lyhentyivät, imeminen tehostui ja siirtyminen nenämahaletkusta itsenäiseen syömiseen nopeutui. Interventioilla näytti myös olevan positiivinen vaikutus keskosen imettämisen onnistumiselle sekä vanhemman ja keskosen vuorovaikutukselle. Oraalinen stimulaatio keskosten hoidon tukena on kustannustehokas ja helppo keino, joka ei vaadi erikoisvälineistöä. Sairaalajakson lyhentymisellä ja keskosten terveyden parantumisella on katsottu olevan myös kansantaloudellisesti merkitystä. Jatkossa olisi tarpeen tutkia varhaisvaiheen jälkeen jatkuvien interventioiden vaikutuksia keskosten syömisvaikeuksiin ja voitaisiinko niiden avulla vähentää keskosten myöhemmin tarvitsemia puheterapiajaksoja.

Attention-deficit hyperactivity disorder (ADHD) is a developmental disorder that causes difficulties in pragmatic language and social interactions. This study aimed to examine what kind of interventions have been offered to children with ADHD and how these interventions have affected pragmatic language skills. This study is a literature review. The search of empirical literature was conducted using four different databases. The search statement was (”attention deficit hyperactivity disorder” OR ADHD) AND pragmatic* AND (language OR communication) AND (therapy OR intervention OR program OR treatment). Six articles met the review inclusion criteria. Participants in the studies were aged between 5 and 11. There were 5 to 16 participants in each study. In four studies pragmatic language skills were practiced with playmates. The focus was on children’s self-knowledge as well as their verbal and nonverbal communication. Parents were involved in all interventions and school teachers participated in one study. The most common assessment measures used were Children’s Communication Checklist (CCC) and Pragmatics Observational Measure (POM). The pragmatic skills of children with ADHD did improve as a result of the studied interventions. Whilst the effect size was large (d=0,97-1,67), children’s pragmatic skills remained lower compared to their play mates and typically developed children of the same age. However, the sample sizes were small and there were no control groups or randomized participation. So far there is very little evidence on which spesific pragmatic skills can be improved in interventions and how different intervention techniques work. According to the reviewed studies interventions are beneficial when they involve parents and peer-to-peer interactions.

Lapsen kiintymyssuhdetyylin on todettu olevan yhteydessä moniin erilaisiin riskitekijöihin mielenterveyden, sosiaalisen toimintakyvyn ja käytöksen suhteen, ja siksi yritykset parantaa kiintymyssuhdeturvallisuutta ovat perusteltuja. Kiintymyssuhdeturvallisuuteen vaikuttavia interventioita on tutkittu aiemmin, ja todettu vanhemman sensitiivisyyden ja reflektiokyvyn olevan tärkeitä tekijöitä kiintymyssuhteen laadun muodostumisessa. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on tutkia, onko käsitys vanhemman sensitiivisyyteen ja reflektiokykyyn perustuvien interventioiden vaikuttavuudesta muuttunut uudemmilla tutkimuksilla. Oletus on, että sensitiivisyyteen ja reflektiokykyyn vaikuttavat interventiot vaikuttavat merkitsevästi lapsen kiintymyssuhteeseen varhaislapsuudessa. Tiedonkeruumenetelmänä käytettiin systemaattista aineistohakua OvidMedline- ja Scopus- tietokannoista. Yli kymmenen vuotta vanhoja meta-analyyseja ei tarkasteltu, eikä mukaan otettu analyyseja, jotka käsittelivät rajattua joukkoa, kuten esimerkiksi adoptoituja lapsia tai jonkin riskiryhmän äitejä, kuten esimerkiksi päihdeongelmasta kärsiviä äitejä. Mukaan valikoitui kolme meta-analyysia vuosilta 2015–2017, jotka pitivät sisällään yhteensä 74 interventiotutkimusta. Ne kaikki tutkivat sitä, miten lapsen kiintymyssuhdeturvallisuus parantuu vaikuttamalla vanhemman sensitiivisyyteen, reflektiokykyyn tai molempiin. Tämän katsauksen tulokset osoittivat, että vanhemman sensitiivisyyteen ja reflektiokykyyn vaikuttavat interventiot vaikuttavat merkitsevästi lapsen kiintymyssuhdeturvallisuuteen. Tutkimuskirjallisuus viimeisten vuosien ajalta toistaa tuloksia, joita saatiin jo 20 vuotta sitten. Tutkijoilla näyttää olevan vahva yhteisymmärrys siitä, että vanhemman sensitiivisyys ja reflektiokyky ovat tärkeitä tekijöitä lapsen kiintymyssuhdeturvallisuuden kannalta. Käsitteiden välisiä yhteyksiä sekä erilaisia interventioihin vaikuttavia tekijöitä, kuten kestoa ja ikää, olisi syytä tutkia tarkemmin, sillä siitä voidaan saada arvokasta tietoa interventioiden tuloksellisuudesta. Kiintymyssuhdeturvallisuuteen vaikuttavilla interventioilla voidaan vaikuttaa ihmisen psykologiseen, sosiaaliseen ja terveydelliseen hyvinvointiin pitkälle aikuisuuteen asti.