Browsing by Subject "lapset"

Tavoitteet. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitä autismikirjon häiriön lasten arvioinnissa tulisi nykyistä paremmin huomioida, kun heille valitaan sopivaa AAC-keinoa. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää, onko arvioinnin tueksi olemassa tutkimusten tukemia arviointimenetelmiä. Aiempien tutkimusten perusteella puheterapeuttien toteuttama AAC-keinoja tarvitsevien autismikirjon häiriön lasten arviointi perustuu vielä liiaksi tuttujen ja helposti saatavilla olevien menetelmien käyttöön, kokemusperäiseen, koulutuksissa ja kollegoilta saatuun tietoon sekä tutkimuksiin. Ilman tarkempia ohjeistuksia ja suoria, systemaattisia arviointimenetelmiä esimerkiksi symbolifunktion tai muiden taitojen kehityksen ongelmat saattavat jäädä löytämättä, jolloin lapsi ei saa tarpeittansa vastaavaa AAC-keinoa. Menetelmät. Tutkimuksen menetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus, johon etsittiin aineistoa kolmesta tieteellisestä tietokannasta. Hakusanoina käytettiin termejä autismikirjon häiriö, AAC-keinot ja arviointi, jotka hakulausekkeessa olivat muodossa autis* ja asd, aac ja augmentative and alternative communication sekä assess* ja evaluat*. Hakutuloksista valittiin artikkeleita ensin otsikon ja abstraktin perusteella, ja näistä koko tekstin perusteella valittiin 9 artikkelia. Yksi artikkeli valittiin hakutuloksista löytyneen artikkelin lähdetiedoista. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimustulosten perusteella autismikirjon häiriön lapsilta kannattaa arvioida nykyistä paremmin symbolifunktiota, semanttista organisointia ja kategorisointia, yhdistämis- ja jäljittelytaitoja sekä taitojen vakiintumista ja yleistymistä. Tutkimusten koehenkilömäärät olivat kuitenkin pieniä, minkä vuoksi tulokset ovat vain suuntaa antavia. Havaitsemista ja symboleiden ymmärtämistä voidaan tutkia ComFor-arviointimenetelmällä, jonka reliabiliteetti ja validiteetti todettiin hyviksi. Semanttista organisointia ja kategorisointia voidaan tutkia muokatulla MTS-testillä, mutta menetelmä tarvitsee vielä lisää tutkimusta.

Tavoitteet. Tutkimuksen tavoitteena oli kerätä yhteen uutta tutkimustietoa digiteknologian ja lasten tarkkaavaisuuden yhteyksistä. Näkökulmana oli erityisesti pyrkiä löytämään tietoa digiteknologian pitkäaikaisvaikutuksista lasten tarkkaavaisuusmekanismien kehittymiseen. Tutkimuksessa vertaillaan digiteknologian eri osa-alueista (ruutuaika, televisio, videopelit ja multitasking) saatuja tuloksia toisiinsa ja tuodaan esille uusia hyödyllisiä tutkimussuuntauksia. Tutkimuksessa käsitellään myös digiteknologian hyödyntämistä kouluympäristössä tarkkaavaisuuden näkökulmasta. Menetelmät. Katsaukseen valittiin lähteitä kymmeneltä viime vuodelta. Tiedonhaku toteutettiin PubMed-, PsycINFO- ja Scopus-tietokannoista erilaisilla yhdistelmillä hakusanoja ”screen time”, ” digital multitasking”, ”video games”, ”attention”, ”children” ja ”classroom”. Kyseessä ei ole systemaattinen katsaus, vaan hakutuloksista valittiin suoraan vain aiheeseen sopivat julkaisut. Tulokset ja johtopäätökset. Teknologian osa-alueiden vaikutukset tarkkaavaisuuteen riippuvat todennäköisesti mediasisällöstä sekä siitä, milloin ja missä kontekstissa teknologiaa käytetään. Ruutuaika, television katselu ja digitaalinen multitasking ovat yhteydessä heikompaan tarkkaavaisuuteen. Videopeleihin liittyvä tutkimustieto on vielä ristiriitaista, sillä osa tuloksista tukee videopelien positiivista vaikutusta tarkkaavaisuudelle, kun taas osassa on saatu negatiivisia tuloksia. Digiteknologian pitkäaikaisista vaikutuksista tarkkaavaisuuden kehittymiselle ei löytynyt tarpeeksi tutkimuksista saatuja tuloksia, joten sitä on tärkeä tutkia tulevaisuudessa. Muita kiinnostavia näkökulmia tulevalle tutkimukselle ovat muiden muassa teknologian ja tarkkaavaisuuden väliseen yhteyteen vaikuttavat moderaattorit, digiteknologiset apuvälineet koulunkäynnissä sekä mobiilipelit.

Tavoitteet. Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on selvittää, miten toimivia halkiovauvojen syömisen tukemiseen käytettävissä olevat keinot ovat sinä aikana, kun halkioita ei vielä ole suljettu ja kun vauva ei vielä syö kiinteää ravintoa. Huuli- ja suulakihalkiovauvojen hoidosta ei ole Käypä hoito suositusta. Aikaisempien tutkimusten ja opinnäytetöiden mukaan halkiovauvojen syömisen tukemiseen on olemassa erilaisia keinoja ja välineitä, mutta syömistä ei juurikaan tueta synnytyssairaalassa eikä neuvolassa. Etenkin vaikeimmissa tilanteissa vauva voi kuitenkin saada apua syömisvaikeuksiin perehtyneeltä puheterapeutilta. Menetelmät. Tutkielman menetelmänä käytettiin kuvailevaa kirjallisuuskatsausta. Aineisto kerättiin seuraavista viitetietokannoista: ProQuest, MEDLINE (ProQuest), EBSCO ja Scopus. Hakulausekkeeseen sisältyivät englanninkieliset vastineet termeille halkio, syöminen, imeminen ja ravitsemus. Valintakriteerien mukaan artikkelien tuli olla vertaisarvioituja ja englanninkielisiä, käsitellä halkiovauvojen syömisvaikeuksia ennen korjausleikkauksia ja artikkelin tuli olla saatavilla maksutta. Haku tuotti 424 artikkelia, joista valintakriteerien avulla kirjallisuuskatsauksen aineistoksi valikoitui seitsemän vuosina 1997–2016 julkaistua tutkimusartikkelia. Tulokset ja johtopäätökset. Halkiovauvojen syömisen tukena ennen korjausleikkauksia on käytettävissä monenlaisia riittävän hyvin toimivia keinoja. Tässä aineistossa esiin nousivat pehmeä tuttipullo, Pigeon-pullotutti, pitkänokkainen syöttökuppi, lusikka, lääkeruisku ja rintaruokinta. Halkion tyyppi ja koko sekä vauvan syömistaidot vaikuttavat syömisen sujumiseen. Huulihalkiovauvoilla syömisen ongelmat tyypillisesti ovat lievempiä kuin muilla halkiovauvoilla. Pelkästään halkiotyypin perusteella voidaan kuitenkin tehdä vain karkeita päätelmiä kullekin vauvalle parhaiten soveltuvasta keinosta syömisen tukemiseksi, ja syömisratkaisut arvioidaan yksilöllisesti.

Tavoitteet. Kansainvälisen toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden luokituksen eli ICF:n hyödyntämistä puhetta tukevaa ja korvaavaa viestintää käyttävän lapsen kuntoutuksessa on tutkittu aiemmin vain vähän siitä huolimatta, että se on yleisesti hyväksytty kuntoutuksen työväline, joka mainitaan esimerkiksi Kelan palvelukuvauksessa. Tämän kandidaatintutkielman tavoitteena oli selvittää, kuinka ICF-viitekehystä voidaan käyttää puhetta tukevaa ja korvaavaa viestintää eli AAC:tä käyttävän lapsen kuntoutuksessa ja millaista hyötyä siitä voi hänelle olla. Menetelmät. Tutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Tiedonhaku tehtiin Ovid Medline, Scopus ja PubMed -tietokannoista. Hakulauseke oli muotoa: (AAC OR "augmentative and alternative communicat*" OR "communication aid*" OR “aided communication”) AND (ICF OR “ICF-CY” OR "international classification of functioning") AND (child* OR young* OR youth OR adolesc*). Tutkielmaan valikoitui viisi vuosina 2013–2022 julkaistua artikkelia, jotka koskivat puhetta tukevaa ja korvaavaa viestintää käyttävän lapsen kuntoutusta ja joissa käytettiin ICF-viitekehystä. Aineiston analyysin avulla artikkeista valikoitiin tämän tutkielman kannalta oleelliset tiedot, jotka myös teemoiteltiin kirjallisuuskatsauksen tulososioon. Artikkelien keskeisimmät tulokset taulukoitiin. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkielmassa huomattiin, että ICF-viitekehystä käytettiin puhetta tukevaa ja korvaavaa viestintää käyttävien lasten kuntoutusaiheisissa tutkimuksissa monin eri tavoin. Tutkimuksissa käytettiin viitekehyksinä ICF:ään pohjautuvia ICF-CY-, CSI-CY- ja CP-A-viitekehyksiä, joiden avulla jäsenneltiin ja arvioitiin puhetta tukevaa ja korvaavaa viestintää käyttävien lasten vuorovaikutukseen liittyviä asioita. Yleisimpiä ICF:n käyttötarkoituksia olivat lapsen viestintätaitoihin, viestintätavoitteisiin sekä AAC:n käyttöä haittaaviin tekijöihin liittyvät käyttötavat. Osa tutkijoista pohti ICF-pohjaisten viitekehysten käytöstä olevan hyötyä AAC:tä käyttävän lapsen kuntoutuksessa esimerkiksi arvioinnin ohjaamisessa, kuntoutustulosten parantamisessa sekä palveluiden ja käytäntöjen kehittämisessä. Puheterapeuttien kokemuksia ICF:n käytöstä ja sen hyödyistä olisi tärkeää selvittää tulevaisuudessa.

Tavoitteet. Lukutaito on hyvin olennainen taito täysipainoiselle osallistumiselle yhä enemmän teknologiaan perustuvassa yhteiskunnassa. Kaksi- ja monikielisyys on maailmalla yksikielisyyttä tyypillisempää ja kaksikielisten määrä Suomessa on kasvanut paljon viime vuosikymmeninä. Kaksikielistä kielenkehitystä on tutkittu paljon ja aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet eroja kaksikielisessä kielenkehityksessä verrattuna yksikielisiin. Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella esikoulu- ja kouluikäisten kaksikielisten lasten lukutaitoa kokonaisvaltaisesti. Lisäksi tutkitaan lukutaidon taustalla olevia kielellisiä ja kognitiivisia taitoja sekä lukemiseen yhteydessä olevia taustamuuttujia. Menetelmät. Tutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Tiedonhaku tehtiin Scopus- ja Ovid Medline-tietokannoista helmikuussa 2023. Hakulausekkeena oli (exp Multiligualism/ or bilingual*.mp.) AND (“reading skill*” OR “literacy skill*” AND child*.mp). Lopulliseen tutkimusaineistoon valikoitui tarkastelun jälkeen neljä artikkelia ja lisäksi kaksi artikkelia valittiin mukaan käsinpoimintana. Artikkelit oli julkaistu vuosina 2015–2022. Aineistoa analysoitaessa tutkimuskysymysten kannalta oleellista tietoa kerättiin taulukoihin. Tulokset ja johtopäätökset. Kaksikielisten lasten tekninen lukutaito ja luetun ymmärtäminen näyttäytyivät hieman heikompina yksikielisiin verrattuna. Myös lukutaidon taustalla olevat kielelliset taidot, kuten sanavarasto, syntaktiset ja morfologiset taidot näyttäytyivät hieman yksikielisiä heikompina. Lukutaidon taustalla olevien taitojen yhteys lukutaitoon vaihteli eri kieliparien kohdalla. Kaksikielisten lasten lukutaitoa tutkittiin yhdellä tai molemmilla lapsen omaksumista kielistä, ja lukutaitoa ja sen taustalla olevia taitoja mitattiin yksikielisille standardoiduilla testeillä ja kokeellisilla menetelmillä. Kaksikielisten lasten lukutaidon arvioinnissa ei ole käytössä standardoituja menetelmiä, mikä tulee ottaa huomioon tuloksia tulkitessa, ja arvioinnissa saatetaan hyödyntää esimerkiksi dynaamista arviointia. Tämän vuoksi kaksikielisten lasten lukutaidon tutkimus myös suomen kielellä olisi tärkeää, jotta osataan tunnistaa poikkeavuudet normaalista kehityksestä ja tukea oikeita taitoja

Tavoitteet. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että selektiivinen mutismi on hoitamattomana usein paheneva ja pitkäaikainen häiriö. Tutkimukset osoittavat myös, että selektiivistä mutismia kannattaa hoitaa ja että erityisesti riittävän varhain aloitettu hoito on tutkitusti tehokasta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa selektiivisen mutismin yleisesti käytettyjä ja tieteellisesti tutkittuja kuntoutuskäytänteitä ja pohtia eri lähestymistapojen ja menetelmien mahdollista soveltuvuutta lasten puheterapeuttiseen kuntoutukseen. Koska selektiivisen mutismin etiologia ja kuntoutuskäytänteet ovat pääosin vakiintumattomia, tarvittaisiin lisää etenkin vertailevaa tutkimusta eri menetelmien tehokkuudesta. Tutkimuksessa selvitetään yleisimpiä selektiivisen mutismin hoitokäytänteitä ja luodaan kokonaiskuvaa vallalla olevista taustateorioista sekä pyritään selvittämään käytänteitä, joita puheterapeuttikin voisi työssään mahdollisesti hyödyntää. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, jossa aineisto koostui tieteellisistä artikkeleista, jotka haettiin hakulausekkeen avulla kahdesta alan eri elektronisesta tietokannasta. Tulokset ja johtopäätökset. Lapset, joilla on selektiivinen mutismi, hyötyivät kuntoutuksesta. Näyttöä löytyi siitä, että käyttäytymisterapeuttiset menetelmät olivat tehokkaita ja lisäsivät lasten puhetta tilanteissa, joissa he eivät aiemmin olleet puhuneet. Erityisesti nuoremmat, alle kouluikäiset lapset hyötyivät interventiosta. Puhumisen lisäksi tärkeäksi kuntoutukselliseksi tavoitteeksi nousi ahdistuksen vähentäminen. Moniammatillinen yhteistyö ja lähiympäristön ohjaaminen ovat tärkeä osa lapsen selektiivisen mutismin kuntoutusta, missä myös puheterapeutin rooli voi olla keskeinen.

Tavoitteet. Suurin osa kuulovammaisista lapsista syntyy normaalisti kuuleville vanhemmille, joiden oma kuuloympäristö poikkeaa lapsensa omasta. Musiikki on usein tärkeä osa ihmisten arkea. Suomalaisten kuulovammaisten lasten musiikin harrastaminen on kuitenkin vähäistä, vaikka musiikin harrastamisesta olisi hyötyä myös kuulovammaisten lasten kielelliselle kehitykselle. Aikaisempi tutkimus aiheesta on keskittynyt etenkin kielen kehityksen jälkeen kuulovamman saaneiden sisäkorvaistutetta käyttävien aikuisten tutkimukseen. Näissä tutkimuksissa on havaittu musiikista nauttimisen olevan heikompaa kuin ennen sisäkorvaistutteen saamista. Nauttimisen mittaamiseen ei myöskään ole vakiintunutta tapaa. Suomessa asennetaan 30 lapselle sisäkorvaistute vuosittain, ja puheterapeuttinen kuntoutus on näiden lasten elämässä tärkeää. Menetelmä. Tämän tutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Tiedonhaku toteutettiin Scopus ja Pubmed -tietokannoista tammikuussa 2023 hakulausekkeella (”cochlear implant” OR ”hearing aid” OR “hearing impairment” OR ”hearing deficit” OR deaf) AND (child* OR pediatric) AND (“music enjoyment” OR “music appreciation”). Tiedonhaun tuloksena tutkimusaineisto muodostui viidestä tutkimusartikkelista, jotka oli julkaistu vuosina 2015–2022. Artikkelit oli kaikki julkaistu eri maissa. Tulokset ja johtopäätökset. Kaikissa artikkeleissa oli hyödynnetty eri menetelmää nauttimisen mittaamiseen. Menetelminä hyödynnettiin useimmiten kyselyä, jonka joko lapsi itse tai lapsen vanhemmat täyttivät. Yhdessä tutkimuksessa hyödynnettiin menetelmää, jossa lapsen käytöstä havainnoitiin. Tulosten perusteella lapset pääosin nauttivat musiikista kuulovammasta huolimatta, ja tämä tulos toistui lasten iästä tai asuinmaasta riippumatta. Uutta tutkimusta kuitenkin tarvitaan, sillä tällä hetkellä käytössä ei ole yhtä vakiintunutta tapaa mitata musiikista nauttimista. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää kliinisessä puheterapiatyössä motivoivan kuntoutuksen suunnittelemiseen sekä ohjaamaan perheitä musiikin harrastamiseen. Jatkotutkimusta tarvitaan esimerkiksi vakiintuneemman menetelmän kehittämiseen ja lasten ja nuorten oman mielipiteen selvittämiseen.

Tavoitteet. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten Lidcombe-ohjelmalla saavutetut tulokset lasten kehityksellisen änkytyksen kuntoutuksessa pysyvät pitkällä aikavälillä. Lidcombe-ohjelma tiedetään aiemman tutkimuksen perusteella tehokkaaksi menetelmäksi alle kouluikäisten lasten änkytyksen hoidossa, mutta vielä ei ole tehty paljonkaan tutkimusta siitä, miten hyvin ohjelman avulla saavutettu puheen sujuvuus säilyy puheterapiakontaktin päättymisen jälkeen. Lisäksi tarkoituksena oli kartoittaa tekijöitä, jotka ovat yhteydessä Lidcombe-ohjelmalla saavutettuihin tuloksiin. Menetelmät. Tutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Tutkimusaineisto kerättiin hakemalla artikkeleita kahdesta elektronisesta tietokannasta (PubMed ja Web of Science) hakulausekkeella ”Lidcombe AND (stutter* OR stammer*) AND (follow-up OR long-term)”. Lopulliseen aineistoon valikoitui kuusi Lidcombe-ohjelman pitkäaikaisseurantatutkimusta, joihin perehdyttiin sisällönanalyysin avulla. Tulokset ja johtopäätökset. Tulokset osoittivat, että pääosalla lapsista puhe pysyi sujuvana tai lähes sujuvana myös Lidcombe-ohjelman päättymisen jälkeen. Pienelle osalle lapsista änkytysoireet kuitenkin palasivat. Lidcombe-ohjelman tuloksiin yhteydessä olevista tekijöistä pohdittiin änkytyksen määrää ennen kuntoutuksen alkua, muita kielellisiä häiriöitä, sukupuolta, vanhempien roolia sekä muita yksilöllisiä ominaisuuksia, kuten ikää ja sukutaustaa.

The integration of immigrants into Finnish society has become an increasingly important social and equality issue, which underlines the importance of supporting the integration and development of immigrant children. The immigrants in the migration process can be burdened with risks, which can be realized especially among young people because they can also be affected by the difficult situation of their parents in addition to their own stressful experiences. With regard to the mental well-being, research suggests that the majority of immigrant children are doing well, but a small number have persistent problems, that according to research seems to be due an accumulation of stress. The need for support for children and adolescents with an immigrant background is emerged in education, where they perform worse than the general population, which can be influenced by language skills in addition to the mental load. There have been various attempts to solve these problems, one of them being musical interventions; they could support, for example, emotional regulation skills that could alleviate cumulative stress. In addition, it could support parenthood and thus contribute to the overall well-being of the immigrant family. Past research demonstrate that musical interventions have potential in supporting language development, and language has been rased as one of the most important areas where migrant children needs to be supported. This paper examines research evidence on the potential of music training, music interventions and musical interaction in supporting the development of young immigrants. The search of the literature was conducted using OvidMedline database. There is very little research on supporting the development of immigrant children through music, limited to a few studies conducted outside Finland. Individual studies indicated the potential benefits of music interventions in increasing orientation to mainstream culture and supporting language learning especially in terms of phonological awareness. There is preliminary evidence on the impact of music interventions on internalizing and externalizing behavior problems and the effect was found in the externalizing symptoms. It is important to be able to provide migrant children support which is not obstructed by for example lack of language skills. If music interventions are greeted with satisfaction among parents, such as in previous studies, parents might integrate better in health care system, thus supporting the well-being of the whole family, which would also support the child's development.

Tavoitteet. Tämän kandidaatintutkielman tavoitteena on tutkia, miten autismikirjon häiriö vaikuttaa tunteiden havaitsemiseen sellaisilla lapsilla ja nuorilla, joilla on autismikirjon häiriö. Lisäksi tavoitteena on selvittää, millaisia eroja eri tunnetilojen havaitsemisessa autismikirjon häiriön lapsilla ja nuorilla on. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu henkilöiden, joilla on autismikirjon häiriö, havaitsevan muiden ihmisten tunnetiloja poikkeavasti. Aspergerin oireyhtymä-diagnoosin saaneilla henkilöillä on havaittu olevan vaikeuksia jopa perustunteiden tunnistamisessa. Autismikirjon henkilöiden on havaittu tunnistavan iloisen kasvonilmeen lähes yhtä hyvin kuin tyypillisesti kehittyneet henkilöt, mutta esimerkiksi pelon tunnistaminen on heille vaikeampaa. Tämän lisäksi autismikirjon henkilöt tarvitsevat enemmän aikaa tunnetilan tunnistamiseen. Menetelmät. Tämän tutkimuksen tutkimusmenetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Kirjallisuushaku suoritettiin helmikuussa 2018 kahdessa eri tietokannassa hakulausekkeella ”((autis* OR asd) AND emotion*) AND (reception OR recognition OR perception)”. Artikkeleita löytyi yhteensä 172 kappaletta, joista lopulliseen aineistoon valikoitui kymmenen artikkelia. Tulokset ja johtopäätökset. Kuudessa tutkimuksessa havaittiin autismikirjon lasten ja nuorten tunnistavan muiden ihmisten tunnetiloja merkitsevästi heikommin kuin tyypillisesti kehittyneet koehenkilöt. Ilo oli useassa tutkimuksessa autismikirjon henkilöille helpompi tunnistaa kuin kielteiset tunteet, kuten suru, viha ja pelko. Toisaalta, myöskin ilon tunnistaminen kasvonilmeistä oli autismikirjon henkilöille merkitsevästi vaikeampaa kuin tyypillisesti kehittyneille verrokeille yhdessä tutkimuksessa. Lisäksi ilon tunnistaminen kehon liikkeestä oli autismikirjon koehenkilöille merkitsevästi vaikeampaa kuin negatiivisten tunteiden tunnistaminen. Suurimmassa osassa katsaukseen valikoituneista tutkimuksista oli tutkittu ainoastaan hyvätasoisia autismikirjon henkilöitä. Tämän vuoksi katsauksen tutkimustuloksia ei voida yleistää koskemaan koko autismikirjoa, ja tulevaisuudessa olisi tärkeää tutkia myös heikkotasoisempien autismikirjon henkilöiden kykyä tunnistaa muiden ihmisten tunnetiloja. Lisäksi suurin osa tähän katsaukseen valikoituneista tutkimusartikkeleista tutki perustunteiden havaitsemista. Jatkotutkimuksissa olisi hyvä selvittää ja erotella myöskin kompleksisten tunteiden havaitsemista autismikirjon häiriössä.