Browsing by Subject "neuroplastisuus"

Empatian ansiosta pystymme eläytymään toisten ihmisten asemaan ja toimimaan todennäköisemmin heidän hyväkseen. Empatia tarkoittaa kykyä kokea ja ymmärtää toisen tunteita ja sen ajatellaan koostuvan emotionaalisesta empatiasta, kognitiivisesta empatiasta sekä tunteiden säätelystä. Empatiaa on tutkittu paljon ja aivokuvantamismenetelmien ansiosta sen neuraalisesta perustasta alkaa olla jo kattavasti tietoa. Yhtä hyvin ei vielä tunneta sitä, miten aivot muovautuvat pitkällä aikavälillä empatian kehittymisen seurauksena ja minkälaisten harjoitusten avulla muutoksia on mahdollista saada aikaan. Katsaukseni tarkoituksena on tiivistää tämänhetkinen tutkimustieto empatian neuraalisesta perustasta ja tarkastella empatian kehittämiseen liittyviä muutoksia aivoissa sekä samalla kartoittaa sitä, minkälaisilla harjoituksilla kyseiset muutokset on saatu aikaan. Empatiaan liittyy laaja verkosto eri aivoalueita, mutta keskeisimpiä niistä ovat aivosaaren etuosa (AI), pihtipoimun etuosa (ACC) ja pihtipoimun keskiosa (MCC). Yksilöiden väliset erot empatiassa näkyvät aivoissa mm. harmaan aineen tilavuuden sekä aktivoitumisen voimakkuuden eroissa tietyillä aivoalueilla. Jatkuva altistuminen sosioemotionaalisille ärsykkeille voi parantaa empatiaa pitkällä aikavälillä. Tutkimustulosten perusteella empatiaa voidaan kehittää mm. lukemalla fiktiivistä kirjallisuutta tarinaan eläytyen, kuuntelemalla musiikkia, opettelemalla soittamaan jotakin soitinta, meditatiivisilla harjoituksilla, empatiaharjoittelulla sekä myötätuntoharjoittelulla. Harjoitusten yhteydessä on havaittu muutoksia etuotsalohkon tilavuudessa sekä AI:n, ACC:n ja MCC:n aktivoitumisen voimakkuudessa. Näyttäisi siltä, että empatiaan liitettyjen aivoalueiden voimakas aktivoituminen voi saada huomion kiinnittymään jopa liiallisesti toiselta tarttuneisiin tunteisiin, jolloin altruistinen käytös vähenee. Toisaalta myötätuntoharjoittelu näyttäisi heikentävän empatiaan liitettyjen aivoalueiden aktiivisuutta ja vahvistavan omien tunteiden säätelyä. Tällöin ihmisen on helpompi katsoa toisen näkökulmasta eläytymättä liikaa hänen tunteisiinsa, mikä parantaa altruistisen käytöksen todennäköisyyttä. Voidaankin sanoa, että myös liiallinen empaattisuus häiritsee ihmisten toimivaa vuorovaikutusta, mutta tämä tuskin on usein isoimpana ongelmana.

The syndrome of cerebral palsy (CP) includes motor impairments that results from a brain lesion occurring pre-, intra- or postnatally. Setting diagnosis of CP is usually happened during first years of life, and the more accurate is the diagnosis the more probably are the chances of individual’s rehabilitation. There are many ways of classifying a subtype of CP. Anyways concerning with rehabilitation the main focus may be among neuroplastic factors. The better the usable interventions are based on the supporting of neuroplasticity, the more efficient are the methods which are used within rehabilitation of CP, probably. This review concerns of neural plasticity and the special features of it during pathology of CP. The invasive and non-invasive interventions supporting neural plasticity among CP are the core features in this review. There has been used main index words during literature search, like ”cerebral palsy”, ”neurorehabilitation”, ”neuroplasticity”, ”pharmacology” and ”neonatal”. The main outcomes of literature search pointed that extreme intensive, a great number of repetitions was the key factor for the efficient interventions with parameters of neuroplasticity and general functioning and these findings were ensured with computerized scanning methods among central nervous system. Especially constraint-induced movement interventions pointed to be important factor with the role of neural plasticity. In the other words, the stronger limb was restricted and the functions must be performed with more weaker limb. There were also obtained some promising early phase interventions: pharmacological therapies, progenitor cells, hypothermia and the role of predisposing genetic variants (preventive method). Selective serotonin reuptake inhibitors could be useful with supporting of neural plasticity, and the progenitor cells could probably fix some already progressed, harmful neural connections. Hypothermia has probably the key role of restricting the lesion size and with some other factors during an acute phase (like apoptosis and encephalopathy). Some selective genetic variants could help of preparing prenatally for the chance of pathology of CP. There is some evidence that magnesium sulphate has some neuroprotective effects, but the newest results are challenging this hypothesis. There are no identical clinical outcomes of effects of maternal magnesium sulphate medication, thus much more research must be conducted in the future. The interventions within the syndrome of CP probably will develop with more selective ways in the future. The evolution of technics will also be making possible some whole new research methods. Despite the great evolution of the health care system during 20th and 21st century, the prevalence has not been declined. This points out that our methods we are using nowadays cannot inhibit the pathology of CP, but there will be much potential developing among neurosupportive interventions. Anyways, the latest methods will need much more research so that we can somehow exactly operationalize the harm-benefit ratios of interventions among human beings.