Browsing by Subject "perinataalinen pakko-oireinen häiriö"

Katsauksen pyrkimyksenä on avata raskaudenaikaisen ja synnytyksenjälkeisen pakko-oireisen häiriön syntymekanismeja, kliinisiä erityispiirteitä sekä oireisiin liittyvää stigmaa ja häiriön mahdollisia hoitomuotoja. Pakko-oireinen häiriö eli OCD on yleinen, joskin välillä huonosti tunnistettu mielenterveyden häiriö, jonka keskiössä ovat mieleen tunkeutuvat epämiellyttävät pakkoajatukset eli obsessiot sekä kompulsiot eli erilaiset käyttäytymiset, joilla pakkoajatusten tuomaa kärsimystä pyritään lieventämään. Pakkoajatuksia esiintyy suurimmalla osalla ihmisistä satunnaisesti, mutta pakko-oireisessa häiriössä niitä ilmestyy suhteessa useammin, ne vievät kohtuuttomasti aikaa ja aiheuttavat merkittävää ahdistusta. Raskaus ja synnytys voivat joillakin vanhemmilla lisätä pakko-oireilua tai laukaista pakko-oireisen häiriön. Ilmiön taustalla ajatellaan olevan niin biologisia tekijöitä kuin myös alttiutta tulkita omia ajatuksia poikkeuksellisen uhkaavina. Pakko-oireet ovat tuoreessa vanhemmuudessa suhteellisen yleinen ilmiö. Pakko- oireilu vaatii hoitoa silloin, kun se haittaa elämää ja aiheuttaa subjektiivista kärsimystä. Hoitamattomana perinataalinen OCD voi vaikuttaa sekä vanhemman että koko perheen hyvinvointiin. OCD:lla ja masennuksella vaikuttaa olevan limittäisyyttä perinataaliaikana, minkä vuoksi sekä pakko-oireiden että masennusoireiden kartoittaminen terveydenhuollossa olisi suotavaa sopivan hoitomuodon löytymiseksi. Perinataaliaikana puhkeavan taudinkuvan kliininen erityispiirre vaikuttaa olevan se, että pakkoajatukset liittyvät keskeisesti lapseen ja sisältävät tabuaiheita, kuten tahallista lapseen kohdistuvaa väkivaltaa. Osa vanhemmista pelkää toimivansa pakkoajatustensa mukaisesti, mutta tutkimusten mukaan pakkoajatuksia ei ole yhdistetty kasvaneeseen riskiin lapsen fyysisestä kaltoinkohtelusta. Vanhempi kokee usein syyllisyyttä, häpeää ja pelkoa pakko-oireilustaan ja saattaa ääritilanteessa vältellä kontaktia tai vuorovaikutusta lapsensa kanssa. Tutkimusten mukaan tabuaiheisiin pakko-oireisiin kohdistuu merkittävää sosiaalista stigmaa, joka hidastaa hoitoon hakeutumista. Mitä paremmin pakkoajatukset ja kompulsiot ymmärretään osaksi mielenterveyden häiriötä, sitä vähemmän stigmaa pakko-oireista häiriötä sairastaviin kohdistuu ja sitä matalampi on kynnys avun hakemiselle.