Browsing by Subject "puheterapia"

Tavoitteet. Eläinten läsnäololla on rauhoittava ja mielialaa parantava vaikutus ihmiseen, ja 2000-luvulla sitä on opittu hiljalleen hyödyntämään myös kuntoutuksessa. Eläinavusteisuuden suosio on kasvanut puheterapeuttienkin keskuudessa, mutta eläinavusteista puheterapiaa käsittelevä tutkimus on vielä hyvin vähäistä. Tämä tutkielma pyrki vastaamaan eläinavusteista puheterapiaa koskevan suomenkielisen tutkimustiedon puutteeseen selvittäen eläinavusteisen puheterapian piirteitä ja vaikuttavuutta. Tarkastelussa olivat erityisesti tavat, joilla eläimiä on hyödynnetty ja vaikutukset, joita eläimillä on havaittu olevan eläinavusteista puheterapiaa käsittelevien tutkimusten terapiajaksoilla. Menetelmät. Tutkielma toteutettiin integroivan kirjallisuuskatsauksen keinoin. Tiedonhaku tehtiin Scopus ja Ovid Medline -tietokannoista hakulausekkeella ”(speech OR communication) AND therapy AND animal* AND NOT (robot* or electr*) AND (assist* ADJ2 therapy)”. Tutkielman aineisto koostui viidestä tutkimuksesta, jotka täyttivät mukaanottokriteerit: ne olivat vertaisarvioituja, englanninkielisiä, saatavilla maksutta Helsingin yliopiston kirjaston kautta ja käsittelivät puheterapeutin toteuttamaa eläinavusteista puheterapiaa. Aineistoa analysoitaessa tutkimusten olennaiset sisällöt kerättiin taulukkoon niiden keskinäisen vertailun helpottamiseksi. Tulokset ja johtopäätökset. Aineistossa kuvattiin useita erilaisia eläinten hyödyntämistapoja, mutta useammassa tutkimuksessa toistuvia eläinavusteisen puheterapian elementtejä olivat eläimen kanssa liikkuminen, käskyjen antaminen eläimelle sekä eläimen koskettaminen. Eläinavusteisen puheterapian vaikutusten havaittiin painottuvan ennemminkin pragmaattisten kuin kielellisten taitojen paranemiseen, sillä kaikissa tutkimuksissa raportoitiin kuntoutujien sosiaalisen käytöksen lisääntyneen eläimen mukaanoton myötä kielellisten testien tulosten paranematta merkittävästi. Eläinten läsnäolo kohensi myös kuntoutujien viihtymistä ja motivaatiota kuntoutusprosessissa. Eläinavusteisesta puheterapiasta hyötyvät siis erityisesti sellaiset kuntoutujat, jotka kaipaavat lisämotivaatiota kuntoutukseen, helpotusta terapia- tai vuorovaikutustilanteisiin liittyvään jännitykseen ja joiden terapian tavoitteena ovat pragmaattisten ja vuorovaikutustaitojen harjoittelu. Tulokset ovat hyödynnettävissä eläinavusteisen puheterapian suunnittelussa ja toteutuksessa tai esimerkiksi eläinavusteista puheterapiaa koskevien yhtenevien käytänteiden ja suositusten luomisessa.

Animal-assisted interventions aim to enhance human health, wellbeing and quality of life. The goal is to support and improve physical, psychical and social competence of an individual. Animal-assisted interventions have gained interest in Finland and the methods involving a therapy animal have been commonly utilized in psychotherapy as well as in physiotherapy. Interestingly, speech therapists are also interested in incorporating animals, especially dogs, into different speech therapy processes. In fact, there are already several Finnish speech therapists who offer canine-assisted speech therapy to their clients. The aim of this study is to review pros and cons of utilizing animal-assisted intervention methods in autism speech therapy. The study focuses especially on social interaction difficulties typically manifested in children with autism spectrum disorder. Systematic retrieval of literature was conducted by using keywords, such as animal-assisted therapy, canine, dog, autism spectrum disorder, communication, social, and their combinations. Altogether seven scientific articles were selected for further investigation. Content of these selected publications was analyzed qualitatively. The thesis aims to answer whether canine-assisted intervention methods can support autism speech therapy process and what kind of effects canine-assisted interventions have been reported to have on children with autism spectrum disorder. Canine-assisted interventions have shown potential as beneficial occupational therapy method for children with autism. Canine-assisted interventions increased social interaction among children with autism spectrum disorder. Positive changes were also observed in prosocial behavior as well as in verbal communication. A therapy dog was seen as a motivator and social catalyst that made situations requiring social interaction more pleasant thus explaining the positive changes seen in autistic children. These observed positive changes in autistic children in the presence of a therapy dog support the idea that, when applied properly, canine-assisted therapy methods could in fact enhance therapy progress and help autistic children reach the specific goals set for therapy. Although practical experiences may support the use of a dog in speech therapy, more research from logopedic point of view is needed so that the use, efficiency and benefits of animal-assisted intervention methods in speech therapy could be based on research.

Tavoitteet. Lähes kolmanneksella puheen- ja kielenkehityksen häiriöistä kärsivillä lapsilla on tarkkaavuuden ongelmia. Ongelmat voivat vaikuttaa puheterapian onnistumiseen, koska ne voivat ilmetä esimerkiksi tehtäviin keskittymisen vaikeutena, vaikeutena noudattaa annettuja ohjeita tai tehtävien tekemisen välttelynä. Erilaisten musiikkiaktiviteettien on todettu parantavan tarkkaavuutta ja kielen kehitystä. Laulun tiedetään kiinnostavan vauvaa luontaisesti puheäänen lisäksi ja äidin laulun vaikutuksesta lapsen käyttäytymiseen on tutkittu jonkun verran. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kerätä viimeisen kymmenen vuoden aikana syntynyttä tutkimustietoa laulamisen vaikutuksesta lapsen tarkkaavuuteen. Lisäksi tarkoituksena oli pohtia, miten laulamisen vaikutuksia voidaan hyödyntää puheterapiassa. Menetelmät. Tutkimusmenetelmänä oli kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Tutkimuksen aineisto kerättiin aineistohaulla kahdesta kansainvälisestä viitetietokannasta. Tutkimuksen kohteena oli neljä kansainvälisissä julkaisuissa ilmestynyttä vertaisarvioitua artikkelia, jotka olivat ilmestyneet vuosina 2013-2016. Tulokset ja johtopäätökset. Kaksi tutkimuksista vertaili puhetta ja laulua. Kumpikaan esitystapa ei ollut toista tehokkaampi ylläpitämään lapsen tarkkaavuutta. Iloinen, lapselle suunnattu esitystapa sen sijaan vaikutti lapsen tarkkaavuuden ylläpitämiseen. Aidin laulamisen vaikutusta koskevan tutkimuksen mukaan laulu vaikutti lapsen tarkkaavuuden kohdentamiseen ja ylläpiti lapsen tarkkaavuutta. Mainittuja tuloksia voidaan hyödyntää puheterapiassa terapeutin esitystapaa valittaessa ja laadittaessa kotiharjoitteita. Hyödynnettävyyttä heikentää kuitenkin se, että tutkimustieto koski vain enintään noin vuoden ikäisiä ja pääosin tyypillisesti kehittyneitä lapsia. Neljännessä tutkimuksessa vertailtiin laulun ja puheen vaikutuksia tekstin ymmärtämiseen autismin kirjon henkilöillä. Tilastollisesti merkittävää eroa eri esitystavan kuulleiden ryhmien välillä ei ollut.

Tavoitteet. Parkinsonin tauti on aivojen tyvitumakkeen hermoratoihin vaikuttava liikehäiriösairaus, jossa myös nielemisen hermotus saattaa vaurioitua. Nielemisvaikeudet ovatkin hyvin yleinen oire Parkinsonin taudissa. Aiheesta löytyy vuosikymmenien ajalta tutkimusta, mutta silti kattava yhtenäisten kuntoutuskäytänteiden luomiseen riittävä tutkimustieto uupuu. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia logopedisiä interventioita käytetään nielemisvaikeuksien kuntoutukseen Parkinsonin taudissa, sekä tarkastella kyseisten interventioiden vaikuttavuutta. Tavoitteena oli luoda hahmotettava yhteenveto näiden interventioiden kokonaisuudesta. Menetelmät. Tämän kandidaatintutkielman menetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Tutkimusartikkelit valikoitiin sähköisen aineistohaun kautta neljästä elektronisesta tietokannasta, jotka olivat Scopus, Ovid Medline, Cinahl ja Pubmed. Hakusanoina käytettiin englanninkielisiä termejä ”Parkinson’s disease” (Parkinsonin tauti), dysphagia (dysfagia), ”swallowing disorder*” (nielemis-häiriö), swallow* (nieleminen), ”speech therap*” (puheterapia) ja intervent* (interventio) sekä näiden synonyymeja. Tutkimusartikkelit karsittiin mukaanottokriteerien perusteella ja lopulliseksi aineistoksi muodostui seitsemän vuosina 2002-2018 julkaistua alkuperäistutkimusta. Yksi artikkeli poimittiin manuaalisesti. Aineisto analysoitiin systemaattisesti soveltaen sisällönanalyysin menetelmää. Tulokset ja johtopäätökset. Parkinsonin tautiin liittyvien nielemisvaikeuksien kuntoutukseen käytettävien logopedisten interventioiden havaittiin tässä tutkimuksessa jakautuvan pääosin kahteen tyyppiin: 1) nielemistä epäsuorasti helpottavat kompensatoriset strategiat ja manööverit sekä 2) suorat terapiamenetelmät ja kuntoutusohjelmat. Joissakin aineiston tutkimuksissa nämä interventiot menivät osin limittäin. Kummastakin interventiokategoriasta löytyi vaikuttavaa näyttöä tarjoavia interventioita nielemisvaikeuksien kuntoutukseen Parkinsonin taudissa, mutta kaikista tutkituista interventioista ei saatu vaikuttavuustietoa. Aineiston ja tutkimusasetelmien puolesta parasta näyttöä tässä tutkimuksessa saatiin Expiratory Muscle Strength Training - ja Video-Assisted Swallow Therapy -terapiamenetelmistä sekä nesteen sakeuttamisesta ja voimallisesta nielemisestä kompensatorisina keinoina. Heikompaa, mutta huomionarvoista näyttöä saatiin ääniterapian vaikutuksista nielemiseen. Tuloksiin tulee suhtautua kriittisesti, sillä aineistona oli vain seitsemän tutkimusta. Laajemmat tutkimukset logopedisistä nielemisinterventioista Parkinsonin taudissa ovat tarpeen, sillä olemassa oleva näyttö ei riitä yhtenäisten kuntoutuskäytänteiden luomiseen.

Tavoitteet. Parkinsonin taudin puheterapeuttinen kuntoutus ja tutkimus on perinteisesti keskittynyt motorisiin vaikeuksiin, kuten puheen, äänen ja nielemisen ongelmiin. Sairaus voi kuitenkin aiheuttaa myös kielellis-kognitiivisia vaikeuksia, kuten ongelmia sananlöytämisessä ja pragmatiikassa. Ongelmat voivat vaikuttaa suuresti tautia sairastavan elämänlaatuun. Tutkimustietoa tarvitaan myös kliinisen kuntoutustyön tueksi. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää Parkinsonin tautiin liittyvien kielellis-kognitiivisten vaikeuksien puheterapeuttisen kuntoutuksen nykytilaa ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. Tutkielmassani selvitän, saavatko Parkinsonin tautia sairastavat henkilöt puheterapiaa kielellis-kognitiivisiin vaikeuksiinsa. Lisäksi tutkin, millaisia menetelmiä Parkinsonin taudin kielellis-kognitiivisessa puheterapiassa käytetään ja miten tätä tulisi kehittää. Menetelmät. Tutkielman menetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Aineiston keräsin Ovid Medline -tietokannasta. Muodostin hakulausekkeen termeistä Parkinson* (Parkinsonin tauti), language (kieli), speech therapy/language therapy (puheterapia) ja practice (käytäntö). Lisäksi käytin manuaalista hakua. Valikoin aineistoon seitsemän vertaisarvioitua artikkelia. Analysoin aineiston esimerkiksi tarkastelemalla artikkelien yhtäläisyyksiä ja eroja, ja jäsensin tulokset tutkimuskysymysten mukaan. Tulokset ja johtopäätökset. Parkinson-potilaat jäivät usein ilman puheterapiaa, ja kuntoutusresurssit olivat vähäisiä. Kielellis-kognitiivisia vaikeuksia kuntoutettiin huomattavasti vähemmän kuin motorisia vaikeuksia. Käytettyjä menetelmiä olivat yleisimmin erilaisten kompensatoristen keinojen harjoittelu, mutta menetelmiä ei tutkimuksissa avattu tarkemmin. Menetelmien vaikuttavuudesta ei ollut tietoa saatavilla, sillä tutkimusta aiheesta ei ole. Kielellis-kognitiivisten vaikeuksien kuntoutukselle oli kuitenkin tarvetta ja halua sekä potilaiden että puheterapeuttien keskuudessa. Syitä terapian toteutumattomuuteen olivat esimerkiksi terapia-ajan rajallisuus ja puheterapeuttien tiedonpuute. Parkinsonin taudin puheterapiaa kehitettiin esimerkiksi soveltamalla afaattisille henkilöille suunniteltua kuntoutusta ja hyödyntämällä läheisten osallistumista. Arkikeskustelu oli kuntoutuksen keskeisenä tavoitteena. Tulevaisuuden menetelmissä yksilöllinen ja holistinen lähestymistapa sekä taudin psykososiaalisten vaikutusten huomioiminen esitettiin tärkeiksi huomion kohteiksi. Myös monimuototerapia tuotiin esiin mahdollisena kuntoutusmenetelmänä. Jatkotutkimusta olisi hyödyllistä tehdä muun muassa Parkinsonin taudin puheterapeuttisen kuntoutuksen saatavuudesta ja menetelmistä Suomessa.

Tavoitteet. Moniammatillinen yhteistyö on tärkeä osa puheterapeutin työtä. Vaikka kommunikaatio-ohjaaja ja tulkki ovat puheterapeutille hyvin erilaiset yhteistyötahot, tähtää yhteistyö heidän kanssaan asiakkaan kommunikaation onnistumiseen. Aiempaa tutkimusta puheterapeutin, kommunikaatio-ohjaajan ja tulkin yhteistyöstä on vähän, mutta se korostavaa sujuvan yhteistyön merkitystä. Tutkimuksen tavoitteena on eritellä puheterapeutin, kommunikaatio-ohjaajan ja tulkin moniammatilliseen yhteistyöhön vaikuttavia edistäviä ja estäviä tekijöitä sekä työnkuvien rajapintoja, joissa voi esiintyä päällekkäisyyksiä. Tutkimus luo pohjaa puheterapeutin ja kommunikaatio-ohjaajan sekä puheterapeutin ja tulkin yhteistyön kehittämiselle. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin integroivan kirjallisuuskatsauksen keinoin. Systemaattinen haku suoritettiin helmikuussa 2021 Scopus, Ovid Medline ja Pubmed -tietokannoista. Hakulauseke muodostettiin yhdistämällä puheterapia ja puhetta tukeva ja korvaava kommunikaatio sekä puheterapia ja tulkkaus roolijakoon tai moniammatilliseen yhteistyöhön. Lopulliseen aineistoon otettiin mukaan englanninkieliset alkuperäistutkimukset, jotka olivat saatavilla ilman erillistä maksua ja jotka vastasivat tutkimuskysymyksiin. Näin valikoidut artikkelit analysoitiin tutkimuskysymyksistä luotujen teemojen avulla. Tulokset ja johtopäätökset. Puheterapeutin ja kommunikaatio-ohjaajan sekä puheterapeutin ja tulkin yhteistyöhön vaikuttavat tekijät olivat samankaltaisia tutkimusten kesken ja jakautuivat neljään eri osa-alueeseen. Osa-alueet olivat kokemus ja tieto, käytettävissä oleva aika, roolijako sekä yhteistyötaidot ja kommunikaatio. Työnkuvien rajapintoja ei tutkimusaineistossa eritelty, mutta yhteistyötahojen ammattien ja roolien tunteminen olivat yhteistyötä edistäviä tekijöitä. Tietoisuutta tässä tutkimuksessa käsitellyistä ammattiryhmistä ja yhteistyöhön liittyvistä tekijöistä tulee lisätä jo koulutusohjelmissa. Puheterapeutin ja kommunikaatio-ohjaajan välisen yhteistyön tueksi tulisi luoda kansallinen malli tai suositus, jotta yhteistyö toteutuisi tasavertaisesti alueesta riippumatta. Puheterapeutin ja tulkin välistä yhteistyötä edistää kolmivaiheinen toimintatapa, jossa tulkki ja puheterapeutti keskustelevat ennen ja jälkeen varsinaisen tulkkaustilan-teen. Tutkimusta puheterapeutin, kommunikaatio-ohjaajan ja tulkin yhteistyöstä tarvitaan lisää, jotta moniammatillisen yhteistyön käytänteitä voidaan kehittää.

Puhetta tukevat ja korvaavat viestinnän keinot (AAC) ovat mahdollistaneet usealle puhevammaiselle keinon itseilmaisuun ja tasavertaisempaan osallisuuteen yhteiskunnassa. Vaikka moni puhevammainen läheisineen on ottanut nämä keinot osaksi arkeaan, ovat tutkimukset osoittaneet monen luopuvan näiden käytöstä. Luopumisen taustalta on tunnistettu tekijöitä, jotka rajoittavat näiden keinojen käyttöä, onnistuneen käyttöönoton taustalta taas edistäviä tekijöitä. Aiemmissa katsauksissa on keskitytty puhevammaisten, heidän läheistensä sekä eri ammattiryhmien kokemuksiin, mutta puheterapeuttien näkemyksiä aiheesta ei vielä ole koostettu. Heidän asiantuntemuksensa voisi tuoda aiheesta arvokasta lisätietoa. Tämän tutkielman tarkoituksena onkin kartoittaa ja koota puheterapeuttien näkemyksiä puhetta tukevien ja korvaavien viestinnän keinojen käyttöä rajoittavista ja edistävistä tekijöistä. Tutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Tutkimusartikkelit katsaukseen haettiin joulukuussa 2023 Scopus- ja PubMed-tietokannoista ja hakulausekkeissa käytettiin tutkimuskysymysten kannalta olennaisia termejä. Katsauksen lopullinen aineisto koostui kuudesta artikkelista, jotka täyttivät aineistolle asetetut kriteerit ja vastasivat tutkimuskysymyksiin. Artikkelit oli julkaistu vuosina 2006–2023 ja käsittelevät yhteensä 694 puheterapeutin näkemyksiä aiheesta. Aineiston tarkemman analyysin myötä koostettiin tutkimuskysymysten kannalta oleellisimmat tiedot yhteen ja artikkelien keskiset tiedot taulukoitiin. Puheterapeuttien näkemykset rajoittavista ja edistävistä tekijöistä olivat pitkälti samansuuntaisia aiemman tutkimustiedon kanssa. Negatiiviset asenteet ja uskomukset, tuen puute sekä haasteet itse puhetta tukeviin ja korvaaviin viestinnän keinoihin liittyen rajoittivat näiden käyttöä. Edistävät tekijät puheterapeutit näkivät puolestaan rajoittaville tekijöille käänteisinä. Puheterapeutit kokivat voivansa osaltaan edistää puhetta tukevien ja korvaavien viestinnän keinojen käyttöä, mikäli heillä oli tähän aikaa ja resursseja. Tämän katsauksen tulokset viittaavatkin siihen, että puheterapiaresursseja lisäämällä voitaisiin vähentää rajoittavia tekijöitä ja samalla edistää puhetta tukevien ja korvaavien viestinnän keinojen käyttöä. Koska aihetta ei vielä ole tutkittu Suomessa, olisi tulevaisuudessa perusteltua selvittää näyttäytyvätkö rajoittavat ja edistävät tekijät samanlaisina Suomen kontekstissa.