Browsing by Subject "valikoiva puhumattomuus"

This literature review focuses on the diagnostic criteria for selective mutism and its treatment. Selective mutism occurs in 0.3-1 % of the population. Its key features are anxiety and a consistent failure to speak in certain social situations despite speaking in others. The duration of the disturbance is at least one month. In the ICD-10 disease classification it is categorized as a disorder of social functioning with onset specific to childhood and adolescence. In the DSM-5 classification selective mutism is categorized as an anxiety disorder. Its comorbidity with other anxiety disorders, especially social phobia, is high. There are no international treatment recommendations for selective mutism, but individually designed cognitive-behavioral psychotherapy is preferred. If psychotherapy is insufficient, selective serotonin reuptake inhibitor fluoxetine may be considered. It is important to identify selective mutism as it has a major impact on one’s quality of life and ability to function. It also causes social disadvantages and weakens academic capacity and self-esteem. Sometimes selective mutism is interpreted as extreme shyness and the disorder remains undiagnosed. Increasing awareness of selective mutism among those working with the young and families is important in order to identify the disorder and start appropriate treatment as early as possible. Early treatment is important because it can improve the prognosis and reduce the human suffering caused by the disorder.

Selective mutism is a children’s psychiatric disorder. Children with selective mutism won’t talk in certain situations, for example in school, despite talking at home with family members. Previously selective mutism was seen as an independent disorder. Research has shown that selective mutism has prominent comorbidity with anxiety disorder, therefore selective mutism is now seen as a specific children’s anxiety disorder or as a symptom of social phobia. Since anxiety plays a notable role in selective mutism, treatments to decrease anxiety have been used to treat selectively mute children. Selective mutism has been shown to be a resilient disorder. Longer duration of symptoms makes the treatment more challenging. Selective mutism is a rare disorder and because of that there is a limited amount of research of selective mutism and its treatment. Most of the research are case studies. Controlled experiments that includes control groups are rare. Clinicians may find it hard to propose a certain treatment for selectively mute patient since there is not unified treatment recommendations. Cognitive-behavioral interventions are primary when treating selective mutism. These interventions include for example self-modeling, stimulus fading and rewarding. Patient’s muteness creates extra challenge, and parents are usually essential help during the assessment and treatment. If therapeutic treatment doesn’t seem to be efficient, medical treatment can be considered. Selective serotonin reuptake inhibitor (SSRI), fluoxetine, is found to be effective when treating adults with social anxiety and some researchers have presented its applicability to treat children’s selective mutism. More research of the treatment of selective mutism is needed to be able to give the best evidence-based information for the clinicians who are dealing with selectively mute patients. Because selective mutism is such a rare disorder, it would be desirable to collect research data internationally and work together with researchers from different countries. Reliable estimations of treatment possibilities could be made if big enough data could be collected.

Tavoitteet. Selektiivinen mutismi on ahdistuneisuushäiriö, johon liittyy tilannekohtaista puhumisen vaikeutta sellaisissa tilanteissa, joissa puhumista odotetaan. Selektiivinen mutismi on yhteydessä muihin ahdistuneisuushäiriöihin, erityisesti sosiaalisten tilanteiden pelkoon, ja siihen voi liittyä myös kielellisiä häiriöitä. Tiettyä syytä selektiiviselle mutismille ei ole löytynyt, mutta esimerkiksi geeniperimää, haastavia perhesuhteita sekä traumataustaa on esitetty selittäviksi tekijöiksi. Joidenkin aiempien tutkimusten mukaan maahanmuuttajataustaisilla lapsilla on korkeampi riski selektiiviseen mutismiin, mutta tutkimusnäyttö aiheesta on ristiriitaista. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitä piirteitä maahanmuuttajataustaisten lasten selektiiviseen mutismiin liittyy. Lisäksi tarkastellaan, millaisia perhetaustoja selektiivisesti mutistisilla maa-hanmuuttajataustaisilla lapsilla on. Menetelmät. Tutkielman menetelmänä käytettiin integratiivista kirjallisuuskatsausta. Tiedonhaku tehtiin Scopus- ja Ovid Medline -tietokannoista helmikuussa 2023. Hakulausekkeena oli (”selective mutism” OR ”elective mutism”) AND (immigra* OR migra* OR bilingua* OR multilingua*). Lopulliseen aineistoon valikoitui viisi tutkimusartikkelia, jotka on julkaistu vuosina 2000–2018. Aineisto analysoitiin lukemalla tutkimukset sekä poimimalla niiden pääpiirteet ja vastaukset tutkimuskysymyksiin. Tulokset ja johtopäätökset. Maahanmuuttajataustaisilla selektiivisesti mutistisilla lapsilla havaittiin esiintyvän merkittävää ahdistuneisuutta, jonka määrä oli yhteydessä mutistisen käyttäytymisen määrään. Selektiivinen mutismi alkoi oireilla maahanmuuttajataustaisilla lapsilla myöhemmässä iässä kuin ei-maahanmuuttajataustaisilla, ja siihen liittyi enemmän sosiaalista ahdistusta, mutta vähemmän neurologiseen kehityshäiriöön viittaavia piirteitä. Maahanmuuttajataustaisilla lapsilla esiintyi enemmän prososiaalista käyttäytymistä ja heillä oli korkeampi sosiaalinen kyvykkyys. Maahanmuuttajataustaisten lasten mutistinen käytös oli yhteydessä vanhempien orientoitumiseen valtakulttuuria kohtaan, ja lisäksi selektiivinen mutismi oli yhteydessä traumaattisiin kokemuksiin, perheen sisäisen kommunikaation vaikeuksiin ja vanhempien välisiin konflikteihin. Näyttö maahanmuuttajataustaisten lasten selektiivisen mutismin piirteistä ja perhetaustoista on suuntaa antavaa, ja aiheesta tarvittaisiin lisää tutkimusta, jotta ymmärrys maahanmuuttajataustaisten lasten selektiivisestä mutismista parantuisi ja jotta sitä voitaisiin hyödyntää kliinisessä työssä.