Browsing by Title
Now showing items 780-799 of 961
-
(2018)Lepakot ovat suuri, monimuotoinen ja ekologisesti merkittävä nisäkäslahko. Viime vuosikymmenien aikana ne ovat paljastuneet myös merkittävien zoonottisten taudinaiheuttajien kantajiksi. Suomessa esiintyy kolmetoista lepakkolajia, joista suurin osa esiintyy täällä levinneisyysalueensa pohjoislaidalla ja joiden kantamista taudinaiheuttajista on tehty vielä hyvin vähän tutkimuksia. Tutkielmassani selvitän korona- ja paramyksovirusten esiintymistä eteläisen Suomen lepakoilla vuosina 2013-2016. Lisäksi pyrin kerätyn aineiston perusteella selvittämään, onko näytteitä luovuttaneiden lepakoiden iällä, näytteiden keruukuukaudella tai näytteiden keruualueella vaikutusta löydettyjen virusten esiintyvyyteen. Aineistona käytettiin muiden tutkimusprojektien yhteydessä lepakoilta kerättyjä uloste- ja anaalipyyhkäisynäytteitä sekä lepakoiden päivehtimispaikoilta kerättyjä ulostenäytteitä. Näytteistä eristettiin RNA ja ne seulottiin koronaviruksia ja paramyksoviruksia tunnistavilla ja optimoiduilla kvantitatiivisilla käänteistranskriptio- PCR-menetelmillä (RT-qPCR) ja löydökset varmistettiin tavallisilla käänteistranskriptio-PCR-menetelmillä (RT-PCR). Jälkimmäisistä reaktioista saadut tuotteet myös sekvensoitiin. Ulostenäytteiden seulonnan tuloksista kertyneestä aineistosta tehtiin tilastolliset analyysit yleistetyillä lineaarisilla sekamalleilla, joissa vastemuuttujana käytettiin viruksen esiintymistä ja mallin muuttujina näytteen luovuttaneen lepakon ikäryhmää ja lajia, näytteen keräyskuukautta ja eliömaakuntaa, josta näyte oli kerätty. Mallien satunnaistekijöinä käytettiin näytteiden keräyskuntaa tai näytteiden keräysvuotta. Sekvenssiaineistosta tehtiin fylogeneettiset analyysit käyttäen suurimman todennäköisyyden (Maximum Likelihood) menetelmää ja Bayesilaista menetelmää, joiden tuloksina saatiin kaksi fylogeneettista puuta. Neljän vuoden aineistosta todettiin yhteensä 18 lepakkoyksilöä, jotka kantoivat koronaviruksia, mutta paramyksoviruksia ei aineistosta löydetty. Tilastolliseen tarkasteluun hyväksyttiin 77 ulostenäytettä, joista 13 oli positiivisia koronaviruksille. Anaalipyyhkäisynäytteistä kerättiin 38 kappaletta ja näistä 5 oli positiivisia koronaviruksille. Päivehtimispaikoilta kerättyjä ulostenäytteitä tutkittiin 28 kappaleitta ja näistä 4 oli koronaviruspositiivisia. Koronaviruksia löydettiin Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Savon eliömaantieteellisiltä alueilta. Uloste- ja anaalipyyhkäisynäytteiden perusteella koronaviruksia esiintyy Suomessa pohjanlepakoilla, isoviiksisiipoilla, vesisiipoilla ja viiksisiipoilla. Tutkielmassa esitellään ensimmäinen pohjanlepakon beetakoronaviruslöytö. Tämä virus ryhmittyy fylogeneettisissa puissa samaan haaraan muiden saman lepakkosuvun kantamien beetakoronavirusten kanssa ja on samalla melko läheistä sukua MERS-koronavirukselle. Tutkielmassa esitellään myös ensimmäinen isoviiksisiipan koronaviruslöytö, joka fylogeneettisten analyysien perusteella ryhmittyy samaan fylogeneettisen puun haaraan luxemburgilaisen ruskosiipan alfakoronaviruksen kanssa. Eniten koronaviruksia löydettiin vesisiipoilta, jotka suurimmalta osin ryhmittyivät samaan fylogeneettisen puun haaraan. Merenkurkussa sijaitsevasta Mustasaaren kunnasta kerätystä vesisiipan ulostenäytteestä löydetty sekvenssi kuitenkin sijoittui erilleen muista suomalaisista sekvensseistä ja eteläisestä Euroopasta todettujen sekvenssien joukkoon, mikä voi viitata tämän alueen lepakkopopulaation ja sen kantamien virusten levinneen Suomeen läntistä reittiä. Tutkielman tulokset luovat hyvän pohjan jatkotutkimuksille, joissa voidaan selvittää virusten tarkempaa esiintyvyyttä sekä niiden tarkempia ominaisuuksia.
-
(2005)Perinteisesti ympäristönsuojelussa on kiinnitetty huomiota lähinnä myrkyllisiin yhdisteisiin. Suuret sinällään vaarattomien aineiden materiaalivirrat ovat jääneet huomiotta. Schmidt-Bleek (2002) korostaa näiden materiaalivirtojen merkitystä ja nostaa tavoitteeksi tuotteiden ja palveluiden dematerialisoinnin. Tuotteiden ja palveluiden materiaalienkulutusta mittaamaan on kehitetty Wuppertal-instituutissa MIPS-mittari. MIPS tulee sanoista material input per service-unit eli materiaalipanos palvelusuoritetta kohti. Kuljetuksien materiaalienkulutusta on tutkittu Suomen oloissa vähän ja maailmallakin vain rajoitetusti. Tämän vuoksi kuljetuksien materiaalien kulutusta tutkimaan perustettiin FIN-MIPS-Liikenne -hanke, jonka tarkoituksena on verrata keskenään eri kuljetusmuotoja. Tämän osatutkimuksen tarkoituksena on selvittää raideliikenteen materiaalienkulutus MIPS-laskentamenetelmän avulla. Tarkastelun kohteina olivat Kouvola–Pieksämäki-rata ja rakenteilla oleva Kerava–Lahti-oikorata. Kouvola–Pieksämäki-rata on vanha yksiraiteinen rataosuus, joita on runsaasti Suomen rataverkolla. Kerava–Lahti-oikorata taas edustaa modernia ratarakentamista. Rataosuuksilta poimittiin erilaisia ratatyyppejä: normaalirakenne, kallioleikkaus, silta ja tunneli. Näiden materiaalinkulutus tutkittiin, jotta saataisiin kuva siitä, mitkä rakenteet ovat olennaisia ratainfrastruktuurin materiaalipanoksessa. Myös kaluston materiaalipanos tutkittiin. Tämän lisäksi rataosuuksia tarkasteltiin tapaustutkimuksina. Tällöin tutkittiin myös ratapihojen, varikoiden, konepajojen, asemien, tehtaiden ja radanpidon vaikutus raideliikenteen materiaalipanokseen. Palvelusuoritteena oli henkilö- ja tonnikilometrit, joita tarkasteltiin kolmella erilaisella liikennetasolla. MIPS-luvut laskettiin neljässä eri kategoriassa: abioottiset luonnonvarat, bioottiset luonnonvarat, vesi ja ilma. Bioottiset materiaalipanokset olivat kuitenkin hyvin pieniä ja liittyivät ainoastaan muutamaan kulutettuun aineeseen. Abioottisen materiaalipanoksen muodostumisen kannalta olennaisimpia olivat maarakennustoimenpiteet. Veden kulutus taas koostui suurimmaksi osaksi pois paikoiltaan siirretystä sadevedestä. Ilman kulutuksen muodostumisessa keskeinen merkitys oli sähkönkulutuksella ja rakenteilla, joissa käytettiin runsaasti betonia. Kouvola-Pieksämäki radan materiaalipanos oli kaikissa kategorioissa Kerava-Lahti oikoradan materiaalipanosta alhaisempi, koska Kouvola-Pieksämäki rata on yksiraiteinen ja maarakennustoimenpiteiltään yksinkertaisempi. Kaluston osuus MIPS-luvusta oli alhaisin abioottisessa kategoriassa. Vesi-MIPS-lukuun ja erityisesti ilma-MIPS-lukuun kalusto vaikutti huomattavasti. Kaluston merkitys kasvoi liikenteen vilkastuessa.
-
(2007)Suomessa pitkään harjoitettu maatalous on luonut elinympäristöjä lukuisille kulttuuriympäristöihin erikoistuneille eliölajeille. Viime vuosikymmeninä maaseutumaisemamme luonne on muuttunut ja perinnemaisemiin sopeutuneiden lajien elinympäristöt käyneet harvinaisiksi. Uhanalaisia lajeja on metsien jälkeen toiseksi eniten juuri perinnebiotoopeilla. Eräs maatalouden muutoksista kärsinyt lajiryhmä on lantakuoriaiset, sillä muun muassa rehupeltojen laidunnus ja karjan sisäruokinta ovat johtaneet niittyjen ja luonnonlaitumien umpeenkasvuun. Lantakuoriaisiin lukeutuu myös tutkimukseni kohde isolaakasittiäinen (Onthophagus gibbulus). Se on ainoa maassamme jäljellä oleva laakasittiäisten sukua edustava laji. Suomesta jo hävinneeksi luultu isolaakasittiäinen löydettiin uudestaan vuonna 1995 Someron Häntälän Rekijokilaaksosta. Tämä on tiettävästi edelleen lajin ainoa esiintymä Suomessa. Maamme isolaakasittiäiskannasta tiedetään hyvin vähän, vaikka laji onkin suppean esiintymisalueensa takia äärimmäisen uhanalainen. Tämän työn tarkoituksena on hankkia perustietoa isolaakasittiäiskannan koosta, lajin fenologiasta, sekä esiintymän laajuudesta lajin suojelun tueksi. Tutkimukseni pyrkii vastaamaan kysymyksiin: Minkälainen elinkierto lajilla on Suomessa? Missä ja kuinka runsaana isolaakasittiäistä Suomessa tavataan? Tätä selvittääkseni tarkastelin uhanalaisten lajien löytörekisteritietoja, sekä suoritin havainnointia maastossa syyskesällä 2004. Populaatiokoon arvioimista varten käytin pyynti-jälleenpyynti -menetelmää, missä elävänä pyytävistä kuoppapyydyksistä saadut yksilöt merkittiin kukin omalla koodillaan. Analyyseissä käytin kahta toisiaan täydentävää populaatiokoon estimoimiseen tarkoitettua menetelmää. Tutkin myös lajin tilajakaumaa pääesiintymän sisällä, eli selvitin ovatko yksilöt sijoittuneet elinalueelleen tasaisesti, vai suosivatko ne erityisesti tietynlaisissa paikoissa sijaitsevia lantaläjiä. Mikäli suosivat, niin miksi? Näin sain merkittävää lisätietoa paikallisten ympäristöolojen vaikutuksesta isolaakasittiäiskantaan. Suojelun kannalta yksilöiden keskittyminen tiettyihin läjiin voi toisaalta lisätä kannan häviämisriskiä, mutta siitä voi olla myös etua yksilöiden lisääntymismenestykselle. Tutkimuksessani selvisi, että isolaakasittiäinen lentää läpi kesän ja ainakin osa kannasta kykenisi lisääntymään myös keväällä, mikäli lantaa olisi saatavilla. Tunnettu pääesiintymä on ainoa paikka, missä lajia on runsaslukuisena. Populaation koko on siellä noin 3000 5000 yksilöä. Laji on jossain määrin kyennyt levittäytymään myös uudelleen laidunnuskäyttöön otetuille lähilaitumille. Lisäksi löysin pääesiintymältä linnuntietä 3,3 km koilliseen toisen aiemmin tuntemattoman paikalliskannan, jossa isolaakasittiäistä esiintyy - joskaan ei runsaslukuisena. Isolaakasittiäisen tilajakauman analysointi osoitti, että yksilöt ovat sukupuolesta riippumatta merkittävissä määrin kasautuneet nimenomaan tiettyihin läjiin. Kasautumista selittäviksi tekijöiksi osoittautuivat pienen mittakaavan ympäristövaihtelut. Laji suosii lantaläjiä, jotka sijaitsevat avoimilla ja paahteisilla rinteillä, joilla myös aluskasvillisuuden on oltava lyhyttä. Isolaakasittiäiskanta on pääesiintymällä runsaslukuinen ja ylittää sekä demografiselle että geneettiselle stokastisuudelle yleisesti asetetut raja-arvot. Lajin esiintymisalue on kuitenkin niin suppea ja riippuvainen jokavuotisesta laidunnuksesta, että laji on vaarassa kuolla sukupuuttoon, mikäli sen suojeluun ei kiinnitetä jatkuvasti huomiota. Häntälässä suojelu on tähän asti toteutettu lähinnä sopimuksilla maanomistajien kanssa. On kyseenalaista riittävätkö nämä toimet turvaamaan lajin säilymisen. Niin isolaakasittiäisen kuin monien muidenkin perinnemaisemien eliölajien säilymisen kannalta on äärimmäisen tärkeää, että jokilaakson laiduntamista jatketaan vuosittain ja riittävässä mittakaavassa.
-
(2022)Sustainability is a normative concept embedding ethical commitments. A central ethical issue in the sustainability debate and sustainability science regards moral standing. Moral standing is a philosophical concept that means that a being matters morally for their own sake and that there are direct duties owed to the being. It is widely accepted in contemporary ethics that, in addition to humans, at least some sentient nonhuman animals have moral standing. However, the dominant academic and political discourse of sustainability has hitherto focused only on the moral claims of humans without a critical examination of this anthropocentrism. In anthropocentrism, a view of moral standing, only humans have moral standing or they have a much higher moral standing than any nonhumans. Animal and environmental ethicists have questioned anthropocentrism through philosophical arguments. Nevertheless, the academic discourse of sustainability has been disconnected from the philosophical research on moral standing. There is, thus, a research gap in examining moral standing within sustainability science by drawing also on ethical research. This master’s thesis integrates the two distinct fields of knowledge, that is, sustainability science and ethical research on moral standing. The aim is to answer the following research questions: (1) What kind of anthropocentric and non-anthropocentric conceptions of sustainability are there in sustainability literature? (2) What kind of conceptions of sustainability ensue from the main philosophical views of moral standing? (3) How plausible are the different anthropocentric and non-anthropocentric conceptions of sustainability? The thesis applies the philosophical method for investigating the plausibility of alternative views. With animal ethical arguments, I defend the plausibility of a sentiocentric and unitarian conception of sustainability that considers the interests of all sentient beings equally. Also, I present a typology of the main anthropocentric and non-anthropocentric conceptions of sustainability based on philosophical literature on moral standing. My typology characterises the key features of what I call the strong variety of anthropocentric sustainability, the weak variety of anthropocentric sustainability, sentiocentric sustainability, biocentric sustainability and ecocentric sustainability. In addition, this research employs interdisciplinary literature related to the topic and reviews the anthropocentric and non-anthropocentric conceptions of sustainability in sustainability literature. Based on my analysis, I contend that the dominant conceptions of sustainability maintain anthropocentric speciesism, that is, discrimination according to species classification within an anthropocentric worldview. This bias is present, for example, in the conceptions of sustainability of the Brundtland Report, the United Nations’ Agenda 2030, the planetary boundaries framework as well as IPCC reports examined in this thesis. Some non-anthropocentric conceptions of sustainability are starting to emerge in academic discourses: interspecies sustainability, posthuman sustainability, ecocentric sustainability, multispecies sustainability, what I call multicriterial sustainability and defences of the animal ethical dimensions of sustainability. Hitherto, the discourse of sustainability has, still, rarely questioned anthropocentric speciesism. I argue that the anthropocentric conceptions of sustainability lack plausibility for five reasons. Firstly, it is morally wrong to engage in speciesist discrimination. It is wrong to disregard sentient nonhuman animals’ interests and equal duties owed to these creatures in the context of sustainability. Secondly, anthropocentric speciesism is connected to discrimination against certain animalised and marginalised humans, such as indigenous peoples. Thirdly, normative claims require ethical justification, which makes it unacceptable to assume anthropocentrism without critical examination. Sustainability science should consider ethical research on moral standing and aim at overcoming the speciesist bias through critical reflection. Fourthly, from a psychological perspective, it is valuable to oppose oppressive systems that, according to research by Melanie Joy, distance humans from reality and their authentic experience. Fifthly, the sentiocentric equality of all sentient beings protects environment and wellbeing by opposing the animal industry. Also the biocentric and ecocentric conceptions of sustainability lack plausibility, despite their non-anthropocentrism, as only sentient beings have interests. I conclude that there is a duty to embrace the sentiocentric and unitarian conception of sustainability that commits to the equality of all sentient beings, which eliminates discrimination. This conclusion entails a duty to transform the paradigm of sustainability science and the discourse of sustainability. In future research, it is essential to further develop this sentiocentric conception of sustainability, examine its possible challenges and how societies and the academic world could implement it.
-
(2023)Cellular agriculture (CA) is an overarching concept for biotechnologies using animal or plant cells or microbes to produce agricultural goods industrially. Although these technologies are promoted as green innovations allowing food and material production sustainably “without fields”, multiple technical and socio-ecological concerns remain. As increasing amounts of public money are invested in developing food biotechnologies in the name of the green transition, it becomes crucial to analyze which food futures are advanced at the expense of others. While located in the nexus of the sociology of expectations and social scientific research on alternative proteins, the study is also inspired by ecofeminist perspectives on food systems. Analyzing how relevant stakeholders (industry vanguards, researchers, policy-makers, and NGO representatives) situate CA vis-à-vis the current food system and envision its future in Finland, it builds from 15 semi-structured in-depth interviews and a secondary data set consisting of media and industry websites. Concretely, I explore 1) how CA is defined and framed as a solution to the crises of industrial agriculture; 2) what types of vanguard visions can be identified, and how the prevalent visions intend to structure the field; and 3) what types of uncertainties, or narrative silences, the stakeholders identify regarding the future of CA in the Finnish context. The study identifies eight vanguard visions (increased efficiency, controlled environment, environmental restoration, less livestock more ethically, enhancement through molecularization, feeding the growing population, local revitalization through technology, and clean technology for green growth). It illustrates how the vanguards link their visions to the broader sociotechnical imaginary of carbon neutrality in Finland in order to gain public acceptance and attract future funding. Moreover, the concept of narrative silences structures the analysis of the potential consequences of a successful sociotechnical revolution. Those consequences are divided into creative (e.g., the creation of new energy demand) and destructive ones (e.g., the damaging impacts for farmers and more-than-human rural livelihoods). Lastly, I argue that future research on CA should engage in thinking how food biotechnologies could support the re-worlding of technoscience while asking critical questions regarding ownership and the dominant growth-driven sustainability paradigm.
-
(2019)In a national assessment of threatened habitat types published in December 2018, the state of brooks in Finland was evaluated poor throughout the country. The situation is the worst in the channels of clay rich areas that have a long history of agriculture and are suffering from excessive nutrient loads. The developmental direction of all flowing water habitat types is negative compared to the assessment given in 2008. Currently there are tens of thousands of kilometers of brooks in the need of restoration.The problem with the already accomplished restorations is that they are limited only to specific and short parts of the channels. Because the restorations usually do not include monitoring, the data available of the effects of the restorations is limited. The problem is global, which has led to only small development in the restoration methods in the past decades. In order to improve the condition of brooks in Finland, there is a need for new planning methods focusing on the drainage basins and the importance of monitoring. Methods developed in Central Europe and North America focus in considering the restoration area and its drainage basin as one unit, mapping of the original characteristics of the ecosystem and specifying the goals of restoration. In the presence of specific goals, the monitoring will become an integral part of the restoration plan. This study investigated the effect of setting specific goals for the restoration, and whether it could offer solutions in improving the situation of brooks in Finland. This study applies to brooks in general, but through the restoration example used, focuses especially in the restoration of channels in agricultural areas. This study describes the first extensive restoration of agricultural brook completed in Finland. Kumianoja, located in Hämeenkoski, was restored to flow in its original meandering shape of the channel in the length of approximately one kilometer. With the documentation of this restoration, this study creates an overview of brook restoration planning and the different stages of its execution. The study was part of the “Sustainable management and restoration of dredged agricultural streams (KURVI)”-project (2016-2018) of the Finnish Environment Institute that was funded by the Ministry of the Environment. The goal of the project was to develop methods for improving the state of the flowing waters damaged by the agricultural land drainage according to the Strategy for Protection and Restoration of Small Water Bodies published in 2015 and the goals of the Water act renewed in 2011.
-
(2018)The insulin/insulin-like growth factor signaling pathway plays an important role in the regulation of growth and development, metabolism, lifespan, reproduction and stress response of an organism. As the pathway is evolutionarily conserved, Drosophila melanogaster serves as a powerful model for characterizing the underlying molecular mechanisms and genetic components, which may further appear as potential therapeutic targets for metabolic disorders. Drosophila has eight genes encoding insulin-like peptides (DILPs), which display stage- and tissue-specific expression patterns. Furthermore, the expression of DILPs is regulated by nutritional status. To date, only few transcription factors have been shown to regulate the expression of the dilp genes: for instance Dachshund and Eyeless are known transcriptional activators of dilp5 and dFOXO is a known transcriptional activator of dilp6. Since transcription factors directly regulating the expression of dilps are not yet well known, there is a need to study them further. The aim of this master’s thesis was to screen for novel transcriptional regulators of the dilp genes and study their phenotypic effects in vivo. For this purpose Drosophila S2 cells were transfected with vectors containing the promoter regions of all the dilp genes and with a library of 822 transcription factors. Promoter activity of the dilp genes was further measured by using the Dual-Luciferase® Reporter Assay System. Some of the revealed potential regulators were further studied in vivo to confirm their regulatory functions by using RNA interference to silence these factors or overexpressing them and by performing quantitative real-time PCR to measure dilp expression levels. Subsequently, organismal growth and development were assessed and effects on larval metabolic profiles were monitored. The screen revealed a few potential transcriptional regulators, among which Spalt-related (Salr) was selected for further study. It was shown to act as an activator of dilp6 expression. dilp6 is an interesting target among the dilp network due to its central role as a communicator between two of the important organs involved in insulin signaling: the brain and the fat body. Subsequently, both Salr and DILP6 were shown to have a role in controlling growth and development of larvae. Based on the experiments in this thesis Spalt-related seems to have a broader role as a metabolic regulator, which is not limited to its function as a regulator of dilp6. Thus, it might act as an important link between the insulin signaling pathway and other pathways regulating growth and metabolism in Drosophila.
-
(2015)Tutkimuksessa haluttiin määrittää aikaisempaa tietämystä tarkemmin sytoplasmisen A2-tyypin fosfolipaasi α:n (cPLA2α) substraattispesifisyys sekä sitä rajoittavat tekijät. Tätä varten entsyymin geeniä ekspressoitiin bakulovirusmenetelmällä viljellyissä Spodoptera frugiperda- soluissa. Entsyymi eristettiin ja sen aktiivisuus määritettiin. Aktiivista puhdistettua entsyymiä käytettiin useissa pienillä unilamellaarisilla vesikkeleillä ja miselleillä (makrosubstraatteina) tehdyissä glyserofosfolipidien hydrolyysikokeissa, jotka analysoitiin massaspektrometrisellä menetelmällä. Tutkimuksissa selvitettiin glyserofosfolipidien tyydyttyneisyyden, asyyliketjujen pituuden ja polaaristen pääryhmien vaikutusta hydrolyysiin. Lisäksi tutkittiin keskenään positionaalisten isomeerien hydrolyysin eroja. Tutkimus vahvisti, että cPLA2α todellakin on spesifinen arakidonihappoa sisältäville glyserofosfolipideille. Lisäksi sen todettiin hydrolysoivan merkittävästi 1,2-dilinolenoyyli-sn- glysero-3-fosfatidyylikoliinia. Muita lyhytketjuisia ja tyydyttymättömiä glyserofosfolipidejä se hydrolysoi pieniä määriä. Eri glyserofosfolipidien polaarisista pääryhmistä se hydrolysoi parhaiten fosfatidihappoa, toiseksi parhaiten fosfatidyyliglyserolia ja kolmanneksi parhaiten fosfatidyylikoliinia. Tärkeimmäksi hydrolyysiä rajoittavaksi tekijäksi osoittautui substraattien sitoutuminen entsyymin aktiiviseen keskukseen ja toissijaiseksi niiden kyky irtautua kalvosta/misellistä. cPLA2α:n kohonnut aktiivisuus on yhdistetty muun muassa lukuisiin eri syöpiin, tulehduksellisiin autoimmuunisairauksiin ja neurodegenaratiivisiin sairauksiin. Tutkimuksesta saatua tietoa voitaneen käyttää tulevaisuudessa cPLA2α:a inhiboivien täsmälääkkeiden kehittelyyn kyseisten sairauksien hoitoon.
-
(2019)Today it is desirable to utilise and reproductive sidestream materials from the industry. The food industry generates lot of sidestream waste which could be utilised in various products. Grain hulls are one example. The aim of this work was to study the structure and chemical features of sidestream oat and barley hulls from the industry. Furthermore, the potential to use hull fractions with pulp to produce kraft paper was examined. The grain structure and chemical features of oat and barley have been studied extensively in the food industry but hulls barely at all. The intention was to study lipids, hemicellulose sugars and lignins. From the perspective of paper production, it was important to examine hulls fibres (anatomy), fibre separation and fibre wall fibrillation. Kraft paper must possess specific mechanical properties. Sufficient fibrillation and fibre network of the plant fibres renders paper durable. The hull fibres were examined with a light microscope. The hulls were macerated before microscopy. Compounds, lipids, organic acids and sugars were extracted with hexane and acetone in the Accelerated Solvent Extraction. The samples were analysed with gas chromatography-mass spectrometry. The hemicellulose sugars of the hulls were isolated with methanolysis and analysed with a gas chromatography-flame ionization detector. The hull lignins were defined with pyrolysis-gas chromatography-mass spectrometry. The other compounds of the samples were extracted with acetone by Accelerated Solvent Extraction before pyrolysis determination. The oat and barley hulls were milled with a disc refiner and added to the softwood (pine) pulp in a Valley hollander beater. The pulp was milled for 90 min and the pulp filtration was measured with a Schopper-Riegler freenes tester. Also, water retention value was calculated. Sheets of paper were made with a conventional sheet mould. The aim grammage of the paper sheets was 60 g/m². The mechanical, physical and optical properties of the paper sheets were measured. The properties measured were thickness, density, surface smoothness/roughness, air permeability, opacity, light scattering, light absorption, brightness, tensile strength, breaking strength, elongation, bursting strength and tearing strength. Half of the paper sheets were calandered. The chemical properties of oat and barley hulls did not differ significantly from each other. The same hemicellulose sugars were found in the hulls of both grains, however more mannose and arabinose were found in oat hulls. The hulls of both grains had almost the same total hemicellulose quantity. The quantity and quality of lignins were also similar in both grain hulls. Guaiacyl lignin was dominant in both hulls. Minor differences in hemicellulose sugars does not have an impact on paper production. The hull fibres were very similar in microscopic examination, but oat hulls were somewhat longer than barley hulls. These differences did not impact the separation of fibres, the fibrillation of fibre wall or paper making. Oat hulls were harder, which became most apparent in the calandering and appearance of the sheets. Barley hulls were darker but the mechanical and physical properties of the grain hull paper sheets were quite similar. The hull fractions amount in the pulp (10% or 20%) did not significantly impact the results. The milled hull fractions were not distributed evenly in the sheets, the fibres did not separate properly and no internal or external fibrillation occurred. As mentioned before, the sheets were not homogeneous and the standard deviation of the sheet properties were partly significant. Adding the hull fractions to the pulp was successful and the milled hull fractions did not fall off the sheets. Calandered sheets were smooth and glossy. Moreover, the sheets were visually pleasing. This study indicated that it is possible to use hull fractions for paper and kraft paper production. The paper mostly met the same quality requirements as commercial paper. More research is needed for further optimisation. More research into the chemical properties of oat and barley hulls is also needed, because of the hulls of both grains contain antioxidant components and could provide more information about advanced fibre separation and fibre wall fibrillation.
-
(2019)Ilmastonmuutos on yksi suurimmista eliöiden runsauteen vaikuttavista tekijöistä. Keskilämpötilat nousevat pohjoisella pallonpuoliskolla etenkin talvella, mikä vaikuttaa talvehtiviin lintuyhteisöihin. Osa lajeista hyötyy lämpenemisestä ja osalle siitä on haittaa. Lauhtuvista talvista hyötyvät esimerkiksi eteläiset, lämpöä suosivat lajit, jotka leviävät pohjoista kohti. Pohjoiset lintulajit joutuvat taas vetäytymään pohjoiseen vähentyvistä elinalueista johtuen. Kylmien alueiden linnuilta voi loppua elintila, sillä ne eivät voi vetäytyä loputtomasti. Euroopassa esimerkiksi Jäämeri rajoittaa monien lajien leviämistä enää pohjoisemmaksi. Suomessa on talvella huomattavasti vähemmän lintuja kuin kesällä, sillä suurin osa linnuistamme muuttaa pois talveksi. Tämä saattaa tulevaisuudessa muuttua, mikäli talvet muuttuvat leudommiksi. Osa muuttajista voi viivytellä mahdolli-simman pitkään ennen muutolle lähtöä ja osa saattaa jäädä jopa yrittämään talvehtimista. Tästä seuraa, että lintuyhtei-söt voivat muuttua enemmän lämpöä suosiviksi, jolloin yhteisöjä dominoivat eteläiset, lämpöä suosivat lajit. Talvisia lintuyhteisöjen muutoksia voidaan tutkia esimerkiksi talvilintulaskentojen avulla, joita Suomessa on tehty vapaaehtoisten toimesta jo noin 60 vuoden ajan. Tässä tutkimuksessa selvitin runsastuvatko eteläiset lämpöä suosivat lajit suhteessa pohjoisiin, kylmää sietäviin lajeihin Suomessa. Tutkimukseni aineistona olivat talvilintulaskennat koko Suomen alueelta alkaen talvesta 1956/1957 talveen 2014/2015. Aineisto sisältää yhteensä 609 laskentareittiä, joista jokaista reittiä oli laskettu vähintään 15 kertaa. Lisäksi selvitin, voidaanko joulukuun muuttuvilla koko Suomen keskilämpötiloilla selittää talvisten lintuyhteisöjen muutoksia. Keskilämpötilat olivat saatavilla vuodesta 1961. Suomen talviset lintuyhteisöt ovat muuttuneet enemmän lämpöä suosiviksi. Muutoksen voi aiheuttaa esimerkiksi muutaman eteläisen lajin yksilömäärien runsastuminen tai kylmää suosivien lajien katoaminen alueelta. Joulukuun nousevat keskilämpötilat selittivät puolestaan yhteisöjen muuttumista vuositasolla. Tulokset voivat tarkoittaa sitä, että leudon-tuvat alkutalvet tulevat muuttamaan lintuyhteisöjä myös jatkossa. Tutkimukseni osoitti, että lintuyhteisöt muuttuvat ilmastonmuutoksen myötä. Pohjoisille leveyksille jää yhä enemmän talvehtivia lajeja ja pohjoisen lajirikkaus saattaa jopa nousta. Koska ilmastonmuutos vaikuttaa lintuihin, on erittäin todennäköistä, että se vaikuttaa myös muihin eliöyhteisöihin. Linnut reagoivat ympäristön muutoksiin erittäin nopeasti, joten niiden avulla on mahdollista havaita muutoksia lyhyellä aikajänteellä. Suomalaiset lintulaskenta-aineistot ovat kansainvälisesti vertailtuna hyvin kattavat. Ne sisältävät arvokasta tietoa lintujen määristä, joten niitä on tärkeää hyödyntää tutkimuksessa myös tulevaisuudessa. Lisäksi on tärkeää tutkia ilmastonmuu-toksen ja elinympäristöjen muutosten yhteisvaikutusta lintuyhteisöihin, sillä nämä kaksi tekijää voivat vaikuttaa merkittävästi lajien kannankehityksiin.
-
(2010)Elinympäristön vaikutusta eliölajien esiintymiseen voidaan tutkia habitaattimallinnuksen keinoin. Havainnot lajin esiintymisestä ja puuttumisesta eri kohdissa maisemaa suhteutetaan tilastollisen mallin avulla ympäristötekijöihin, jolloin saadaan kuva lajin elinympäristövaatimuksista. Tällöin oletetaan, että laji esiintyy kaikkialla siellä, missä sen elinympäristövaatimukset täyttyvät. Metapopulaatioteorian valossa näin ei kuitenkaan aina ole: maisemassa voi olla runsaasti lajille soveltuvia mutta asuttamattomia kasvupaikkoja, koska uusien yksilöiden leviäminen ja vanhojen häviäminen eivät välttämättä ole yksittäisten kasvupaikkojen tasolla tasapainossa. Siten myös lajin leviämiskyky vaikuttaa siihen, millaiseksi sen levinneisyyskuvio maisematasolla muodostuu. Tässä työssä keskityn tammen (Quercus robur) alueellisen levinneisyyden mallintamiseen. Tammen suhteellinen harvinaisuus Suomessa sekä sen rooli luonnon monimuotoisuuden merkittävänä tukipilarina tekevät siitä mielenkiintoisen kohdelajin ekologiselle tutkimukselle. Tutkimuskohteekseni valitsin Wattkastin saaren, n. 5 km2:n alueen Länsi-Turunmaalta. Wattkastissa on tutkittu kahdeksan vuoden ajan tammella elävien hyönteisyhteisöjen rakennetta ja kannanvaihteluita, ja saaressa kasvaa yli 1800 luonnonvaraista tammea, joiden tarkat sijainnit tiedetään. Tässä ympäristössä tutkin, rajoittaako tammen alueellista levinneisyyttä ensisijaisesti sopivien elinympäristöjen tilajakauma vai pikemminkin sen leviämiskyky. Yhdistin tammen esiintymiskuviota kuvaavaan habitaattimalliin kokeellisen aineiston, jonka avulla arvioin tammen paikallisen esiintymiskuvion ja tammelle soveltuvien elinympäristöjen tilajakauman vastaavuutta. Kokeellisen aineiston muodostivat 104 Wattkastiin vuonna 2004 istutettua pikkutammea, joiden selviytymisen ja kasvupaikkaolot kartoitin syksyllä 2009. Tutkin yleistetyillä lineaarisilla malleilla puiden menestymiseen - siis selviytymiseen ja kuntoon - vaikuttavia tekijöitä. Etsin potentiaalisia selittäjiä tammen menestymiselle kasvupaikan ympäristötekijöistä sekä istutetun puun sijainnista suhteessa luontaisiin tammikasvustoihin. Lisäksi tutkin habitaattimallin avulla, selittävätkö ympäristötekijät tammen nykyisen esiintymiskuvion Wattkastissa. Havaitsin, että istutetut puut olivat selviytyneet keskimäärin hyvin ja ettei niiden menestyminen riippunut sijainnista suhteessa luontaisiin tammikasvustoihin. Habitaattimallin selitysaste oli vain 19 %, eli kasvupaikkatekijät selittivät heikosti tammen nykyisen esiintymiskuvion Wattkastissa. Tulosten perusteella tammen paikallinen esiintymiskuvio ei vastaa sille soveltuvien elinympäristöjen jakaumaa maisemassa, joten tammen levinneisyyttä Wattkastissa rajoittaa ilmeisesti sen leviämiskyky. Tulokseni viittaavat siihen, ettei tammen elinympäristön laadussa ole suuria vaihteluita Wattkastin sisällä, koska sopivia kasvupaikkoja on tarjolla tammen nykyesiintymiseen nähden runsaasti. Tämä on tammihyönteistutkimusten kannalta kiinnostava tulos, koska se tarkoittaa, että aiemmat havainnot isäntäpuun sijainnin ja hyönteisten kannanvaihteluiden välisestä yhteydestä edustavat todellisia, tilaan sidottuja populaatioprosesseja eivätkä isäntäpuun välittämiä eroja elinympäristön laadussa. Lisäksi tutkimukseni osoittaa, että yhdistämällä habitaattimallinnukseen kokeellinen lähestymistapa saadaan realistisempi kuva lajin levinneisyyttä rajoittavista tekijöistä kuin tutkimalla pelkästään ympäristötekijöiden vaikutusta lajin esiintymiseen. Jos lajin rajoittunut leviämiskyky on vaikuttanut sen esiintymiskuvion syntyyn, pelkästään ympäristötekijöihin perustuva levinneisyysmalli liioittelee levinneisyyttä. Kokeellisen tutkimuksen avulla on tällaisessa tapauksessa mahdollista paljastaa myös leviämiskyvyn rooli esiintymiskuvion taustalla.
-
(2018)The aim of this study was to provide information about using citizen science in biology education. Citizen science is a form of scientific research, where public can participate in data collection or other phases of research. It is important to study educational use of citizen science, because citizen science has a lot of potential to increase students´ interest towards biology and knowledge about scientific research. In addition, citizen science could provide meaningful ways to use information and communication technology (ICT) in education. Using ICT, such as computers and smartphones, has become very common way to collect data in citizen science projects. This is a case study about using citizen science project called Matoseuranta, as part of biology education. Research questions were: (1.) How the teachers that participated in Matoseuranta experience the educational use of citizen science? (1.1) What benefits and challenges there is in the educational use of citizen science, according to the teachers? (2.) How well data collecting with mobile application is suited in citizen science project that is used in education? (2.1) What challenges and benefits there were related to collecting data with Matoseuranta-application according to the teachers? (2.2) How the teachers evaluate their skills and knowledge executing fieldwork that includes ICT? Survey was used to collect data from teachers that participated in Matoseuranta. 49 teachers answered to the survey (n=49). Open-end questions were used to collect qualitative data about teachers´ experiences about educational use of citizen science (1.1) and mobile app (2.1). This qualitative data was then categorised using qualitative content analysis. Likert-scaled questionnaire based on TPACK (=technological pedagogical content knowledge), was used to collect quantitative data about teachers´ self-efficacy related to executing fieldwork that includes using ICT (2.2). According to teachers, the most important benefit of educational use of citizen science was the autenthic research context, which increased student motivation. In addition, teachers mentioned that Matoseuranta increased students´ knowledge about scientific research. The unreliability of collected data was the most often mentioned challenge. Teachers felt that collected data was not reliable because students had no prior experience in executing scientific research. The mobile app was suited well in data collecting, because it provided an easy way to send data to researchers. In addition, few teachers mentioned that the app motivated students. Unfortunately, the app had many technical issues, which was the most often mentioned challenge about using the app. Most of the teachers felt that they master the use of technology and the skills needed in executing fieldwork. However, only few teachers felt that they have sufficient skills to execute fieldwork that icludes using ICT in a meaningful way. Based on the results of this study, it would be important to offer more citizen science projects that are suited in educational use to teachers. It would be beneficial to study what types of projects (theme, execution, ICT) teachers would want to use in their teaching. Results confirm prior assumption, that the task value is a very important factor influencing student motivation. It is important to make sure that students feel their work in school is meaningful. This study also suggest, that there is a need to provide training and materials about how ICT can be used in biology fieldwork.
-
(2023)Lung cancer, the current leading cause of death by cancer, can be categorized into small cell lung cancer (SCLC) and non-small cell lung cancer (NSCLC), lung adenocarcinoma of NSCLC being the most common. Advances have been made in lung adenocarcinoma treatment based on the tumor genetic profile, especially with epidermal growth receptor (EGFR) gene mutated lung cancers. The initial responses of targeted therapy have promising outcomes, but the patients acquire drug resistance against the selective EGFR tyrosine kinase inhibitors (TKIs), such as osimertinib. To find a way to prevent, revert, or bypass various EGFR TKI resistance mechanisms, they are studied in hopes of discovering new ways to inhibit or degrade EGFR, to target the bypass mechanisms, or tumor heterogeneity. This study aims to target intratumor heterogeneity of EGFR expression to prevent Osimertinib resistance/enhance Osimertinib efficacy in PC9 cells. It was detected that PC9 cells were a heterogeneous population, that could be separated into EGFR-low expressing and EGFR-high expressing cells. Based on clustered regularly interspaced short palindromic repeats (CRISPR) screening, EGFR-low cells had enriched expression of Ariadne RBR E3 Ubiquitin Protein Ligase 2 (ARIH2) and RING finger protein 7 (RNF7) genes compared to EGFR-high cells. These genes encode proteins that are part of a ubiquitylation complex E3-E3 ligase, possibly mediating proteasomal degradation of EGFR. To verify this, the genes are first knocked out (KO) in PC9 EGFR-low cells with CRISPR-Cas9 method. Second, parental cells are treated with pevonedistat, which is an E3-E3 ligase activator inhibitor. The effects of ARIH2/RNF7 KO cells, and pevonedistat-treated cells are analyzed with flow cytometry. Lastly, an in vitro drug experiment to see, if the combination of osimertinib and pevonedistat would have a synergistic effect in killing PC9 EGFR-low cells. RNF7 KO cells and pevonedistat-treated cells appeared to have elevated levels of EGFR, insinuating EGFR is proteasomally degraded by E3-E3 ligase. The results of in vitro drug experiment looked promising as the combination drug treatment seemed to be the most effective. The E3-E3 ligase is an appealing target for cancer therapy but it has not been researched much in lung cancer context. Also, pevonedistat is still on clinical trials and has cytotoxic effects, therefore, the proteasomal degradation pathway of EGFR requires to be more studied.
-
(2018)Metsällä on vahva asema suomalaisessa yhteiskunnassa niin historiallisesti, taloudellisesti kuin kulttuurillisestikin. Metsällä on myös merkittävä rooli maapallon hiilen kierrossa, mikä tekee metsien hoidosta ja metsätaloudesta keskeisiä kysymyksiä kansainvälisessä ilmastopolitiikassa. Kesällä 2017 Suomessa käytiin laaja julkinen keskustelu Euroopan parlamentin tulevasta metsien käyttöä säätelevästä LULUCF-päätöksestä. Keskustelu tarjoaa mielenkiintoisen mahdollisuuden tutkia metsien, ilmastonmuutoksen ja suomalaisuuden suhdetta. Heinäkuussa 2017 Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta teki ehdotuksen maankäytöstä, maankäytön muutoksesta ja metsätaloudesta (ns. LULUCF-sektori) aiheutuvien kasvihuonekaasujen päästöjen ja poistumien sisällyttämisestä EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan puitteisiin. Esitys pohjasi komission aiempaa esitykseen ja sen tavoitteena oli panna täytäntöön Pariisin ilmastosopimuksen mukaiset velvoitteet hiilinielujen kasvattamisesta. Esitys koettiin Suomen metsäteollisuuden ja Suomen hallituksen parissa kohtelevan Suomen metsäsektoria epäoikeudenmukaisesti, sillä se uhkasi rajoittaa hallituksen tavoitetta lisätä metsähakkuita merkittävästi. Ympäristöjärjestöt sekä monet metsä- ja ilmastotutkijat kritisoivat tätä hallituksen tavoitetta voimakkaasti. Tämän tutkimuksen tavoitteena on diskurssianalyysin avulla selvittää, millaisia puhetapoja Euroopan parlamentin hiilinielupäätöksenteosta tehdyssä uutisoinnissa esiintyi kesän 2017 aikana. Erityisenä kiinnostuksen kohteena ovat eri toimijoiden valitsemat diskursiiviset strategiat ja kuinka valittujen puhetapojen avulla rakennettiin tukea omalle näkemykselle – pyrittiin oman puhetavan hegemonisointiin. Parlamentin hiilinielupäätöksentekoa käsittelevien uutisten diskurssianalyyttinen tarkastelu nostaa esiin kaksi valta-aseman saavuttanutta diskurssia. Käytän näistä hegemonisoituneista diskursseista nimiä metsäisen taistelun diskurssi ja eettisen metsätalouden diskurssi. Molemmissa diskursseissa Suomen hallituksen tavoite kasvattaa hakkuita näyttäytyi positiivisena. Tutkimusajanjakso ajoittui keskelle Suomen satavuotisjuhlavuotta. Tämän voidaan katsoa vaikuttaneen yhteiskunnalliseen keskusteluun helpottaen isänmaallisuutta korostavien diskurssien rakentamista. Molemmat hegemonisen aseman saavuttaneista diskursseista perustuivat isänmaallisuutta ja suomalaisia hyveitä painottavaan retoriikkaan. Tutkimus nosti esiin myös kaksi hakkuiden kasvattamiseen kriittisesti suhtautuvaa diskurssia. Ne eivät kuitenkaan saavuttaneet hegemonista valta-asemaa, eivätkä juuri kyenneet uhkaamaan valtadiskursseja. Näistä ei-hegemonisista diskursseista käytetään tässä tutkimuksessa nimiä ilmastokiireen diskurssi ja kansallisen itsekkyyden diskurssi. Molemmat nojaavat hegemonisia diskursseja vahvemmin tutkijoiden auktoriteettiin asiantuntijoina ja abstraktille tasolle jääneeseen argumentointiin ilmastonmuutoksen pysäyttämisen kiireellisyydestä. Näin ympäristönsuojelijoiden argumentaatio ei onnistunut vetoamaan suomalaisten tuntemuksiin yhtä voimakkaasti kuin hakkuiden kasvattamista tukevien toimijoiden retoriikka. Metsäteollisuuden etujärjestöt käyttävät merkittävää taloudellista ja poliittista valtaa Suomessa. Ympäristöjärjestöillä ja tutkijoilla ei ole käytössään vastaavaa valtaa. Tutkimuksen pohjalta tämä ei kuitenkaan täysin selitä sitä, että ympäristönsuojelijat eivät onnistuneet rakentamaan diskurssia, joka olisi pystynyt haastamaan metsähakkuiden kasvattamista tukevien diskurssien hegemonisoitumisen.
-
(2022)Talousmetsissä on huomattavasti vähemmän lahopuuta kuin luonnontilaisissa metsissä. Noin 25 % metsälajeista on riippuvaisia lahopuusta, ja lahopuun väheneminen on syynä monen lajin uhanalaisuuteen. Talousmetsiin on luotu lisää lahopuuta tekopökkelöiden avulla. Tekopökkelöitä tehdään harvennus- tai päätehakkuissa katkaisemalla puu noin 1–5 m korkeudelta. Tekopökkelöiden teko on yleistynyt 1990-luvulta lähtien, mutta niitä hyödyntävää lajistoa, etenkin lintuja, on tutkittu Suomessa vasta vähän. Tutkin, mitkä lintulajit käyttävät teko- ja luonnonpökkelöitä ja eroavatko niiden lajistot toisistaan. Lisäksi tutkin, millaisia pökkelöitä linnut käyttävät. Keräsin tutkimusaineistoni Viitasaarelta Keski-Suomesta tuoreilta päätehakkuilta, vanhoilta päätehakkuilta ja harvennushakkuilta. Laskin yhteensä 78 tekopökkelöstä ja 69 luonnonpökkelöstä (puulajeina kuusi ja koivu) lintujen syönnösjälkien ja pesäkolojen määrän sekä määritin ne tehneet lajit. Mittasin myös pökkelöistä ja tutkimuskuvioista ympäristömuuttujia selvittääkseni, millaisia pökkelöitä linnut käyttävät. Tutkimuskuvioilla ja niiden lähistöllä suoritettiin lisäksi lintujen linjalaskennat, jotta pystyin vertaamaan, eroavatko tutkimuskuvioiden lintulajiston laji- tai parimäärät lähialueen lintulajistosta. Vertasin tutkimusalueen linjalaskenta-aineistoa myös pohjoisen Keski-Suomen lintujen vakiolinjalaskenta-aineistoon saadakseni tietää, eroaako tutkimusalue yleisesti pohjoisen Keski-Suomen lintulajistosta laji- tai parimäärän suhteen. Käytin tilastollisissa analyyseissä lineaarisia sekamalleja ja yleistettyjä lineaarisia sekamalleja. Tutkimukseni perusteella linnut käyttävät tekopökkelöitä pesintään ja ruokailuun. Suurin osa syönnösjäljistä ja koloista oli tikkojen tekemiä, todennäköisesti käpytikan. Pökkelötyypillä (teko- tai luonnonpökkelö) ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä pökkelön syönnösjälkien tai pesäkolojen määrään. Pökkelöllä oli tilastollisesti merkitsevästi enemmän syönnösjälkiä, kun pökkelö oli korkeampi, paksumpi, pidemmälle lahonnut, kaarnan peittävyys oli alhaisempi tai pökkelö sijaitsi lähellä metsän reunaa. Kolojen määrä oli tilastollisesti merkitsevästi suurempi, kun pökkelö oli korkeampi, paksumpi tai kun metsäkuviolla oli vähemmän maalahopuuta. Kolojen tai syönnösjälkien määrään ei vaikuttanut tilastollisesti merkitsevästi se, sijaitsiko pökkelö harvennushakkuulla vai päätehakkuulla säästöpuuryhmässä, keskellä päätehakkuuta tai päätehakkuun reunassa. Linjalaskennoissa tutkimuskuvioiden lintulajisto ei eronnut laji- tai parimäärältään lähialueen linnustosta. Tutkimusalueen lintulajisto ei myöskään poikennut pohjoisen Keski-Suomen linnustosta lajimäärältään, joten tuloksiani voi pitää yleistettävissä laajemminkin. Parimäärät olivat tutkimusalueen laskentalinjoilla alhaisempia, koska linjat olivat lyhyempiä kuin vakiolinjat. Tulosteni perusteella linnut hyötyvät eniten korkeammista ja paksummista tekopökkelöistä, jotka sijaitsevat lähellä metsän reunaa. Ajan myötä pökkelön lahotessa siitä tulee paremmin lintujen käyttöön soveltuva.
-
(2023)Metsätalouden seurauksena lahopuu on vähentynyt Suomen metsissä ja siten useat lahopuusta riippuvaiset lajit ovat päätyneet uhanalaisiksi. Lahopuun määrän lisäämiseksi metsähakkuiden yhteydessä on alettu jättämään säästöpuita ja tekopökkelöitä. Tekopökkelöt hyödyttävät lahotessaan lahopuusta riippuvaisia lajeja, kuten kolopesiviä myrkkypistiäisiä. Kolopesivät myrkkypistiäiset rakentavat pesänsä yleensä kovakuoriaisten puiden runkoihin kaivamiin koloihin. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, millaista myrkkypistiäislajistoa tekopökkelöt tukevat, millaiset ja miten sijoitetut tekopökkelöt ovat hyödyllisimpiä myrkkypistiäisille, onko tekopökkelön vai ympäristön laatu merkittävämpää myrkkypistiäisille ja eroavatko eri ekologisten ryhmien (mesipistiäiset, petoina elävät myrkkypistiäiset ja pesäloiset) myrkkypistiäiset pesäpaikkavaatimuksiltaan. Tutkimuksen aineisto kerättiin kesällä 2021 Keski-Suomessa Viitasaarella, kuusivaltaisilta eri tavoin käsitellyiltä metsäkuviolta. Kuvioista kahdeksan oli harvennuksia, tuoreita päätehakkuita kahdeksan ja vanhoja päätehakkuita kymmenen. Tekopökkelöiden myrkkypistiäislajistoa tutkittiin keinopesien avulla. Keinopesät koostuivat muoviputkilosta, jonka sisällä oli eri kokoisia järviruo’on (Phragmites australis) korsia, monenlaisten myrkkypistiäislajien houkuttelemiseksi. Keinopesiä kiinnitettiin yhteensä 120 kappaletta teko- ja luonnonpökkelöihin, sekä kantoihin. Puulajeina oli kuusi ja koivu, sekä yksi haapa. Pökkelöistä ja metsäkuvioilta mitattiin niiden laatua kuvaavia muuttujia. Keinopesät olivat maastossa keväästä syksyyn, jolloin ne haettiin säilytykseen ulkovarastoon. Keinopesät siirrettiin huoneenlämpöön alkuvuonna 2022 pistiäisten aikuiseksi kehittymisen vauhdittamiseksi. Korret avattiin ja aikuiset myrkkypistiäiset tunnistettiin pesittäin lajilleen mikroskooppia apuna käyttäen. Tilastolliset analyysit suoritettiin R-Studiolla. Yksilö- ja lajimäärän muutoksia suhteessa selittäviin muuttujiin arvioitiin yleistetyillä lineaarisilla sekamalleilla (GLMM). Selittävinä muuttujina toimivat lämpötila, pökkelön korkeus, kaarnan peittävyys, alustan tyyppi, puulaji, lahopuun määrä, ravintokasvien määrä, hakkuutyyppi, pökkelön sijainti ja pesäkolojen määrä. Myrkkypistiäislajiyhteisöjen erilaisuutta arvioitiin NMDS-analyysillä. Sen avulla havainnollistettiin lajiyhteisöjen erilaisuutta eri hakkuutyyppien välillä. Keinopesistä löydettiin kolopesiviä myrkkypistiäisiä ja niiden myrkkypistiäispesäloisia yhteensä yli 3000 yksilöä. Petoina eläviä myrkkypistiäisiä löytyi eniten harvennusmetsistä, joissa oli alhaisempi lämpötila kuin tuoreilla ja vanhoilla päätehakkuilla. Mesipistiäisiä, jotka ruokailevat sekä toukka että aikuisvaiheessa medellä ja siitepölyllä, löytyi eniten tuoreilta ja vanhoilta päätehakkuilta. Näillä kuvioilla oli korkeamman lämpötilan lisäksi aurinkoisempaa ja enemmän ravintokasveja kuin harvennusmetsissä. Kaikkia myrkkypistiäisiä löytyi eniten korkeilta pökkelöiltä, joiden rungoilla oli vain vähän kaarnaa. Myrkkypistiäiset suosivat enemmän teko- ja luonnonpökkelöitä kuin kantoja. Pökkelön ympäristön ominaisuudet olivat kuitenkin tärkeämpiä kuin pökkelön ominaisuudet niin lajimäärälle kuin yksilörunsaudelle. Koska eri ekologisten ryhmien lajit suosivat erilaisia elinympäristöjä, tekopökkelöitä kannattaa jatkossakin tehdä sekä pääte- että harvennushakkuiden yhteydessä. Tekopökkelöitä tehdessä kannattaa myös huomioida niiden monipuolinen sijoittuminen reunoille ja keskelle hakkuuta, jotta niitä jää hakkuualueelle monenlaisiin ympäristöoloihin. Tekopökkelö tulisi katkaista mahdollisimman korkealta, sillä korkeisiin pökkelöihin mahtuu enemmän pesiä kuin mataliin ja matalat pökkelöt ovat alttiimpia kosteudelle, sekä pesien homehtumiselle kuin korkeat pökkelöt.
-
(2023)Stories matter for climate change, as they help us make sense of the complexity, uncertainty and abstract nature of the phenomenon as well as imagine alternative, potentially better futures and process our emotions. In this thesis I look at how the most culturally relevant stories about climate change relate to those of climate activists. To study the culturally relevant climate change stories, a literary review is conducted. Based on the review, an analytical framework is created. In the framework, the different cultural perspectives on climate change are grouped under six categories called climate change tropes. The tropes are i) Climate Change Apocalypse, ii) Techno-optimism, iii) Business-as-usual, iv) Romantic Ecotopia v) Sustainable Growth and vi) Systemic Change. The stories in each trope share a similar plot and/or setting, a guiding emotion and an approach to solutions. To gather empirical data, two climate change storytelling workshops are hosted for climate activists. The participants are Finnish climate activists predominately from the group Elokapina (Extinction Rebellion of Finland). The workshops consist of two creative writing exercises and a semi-structured focus-group interview. In the first exercise, the participants are asked to write a story about climate change and in the second to write an ideal ending to this story. The interview is divided into three sections conducted before, in-between and after the writing. The stories written and the data from the interviews are analysed using a qualitive content analysis. The previously created analytical framework is used to look for similarities as well as differences in the stories the activists tell to those present in literature. In addition to the storylines, the emotions and the sense of authorship these activists experience in relation to the story of climate change are analysed. The stories of the activists are diverse and multifaceted. Most stories written in the first exercise relate to the trope of Climate Change Apocalypse. The activists’ emotions correspond the trope, being dominantly fear, sadness and guilt. The ideal endings relate most to the trope of Systemic Change. The emotion of radical hope associated with the trope, while not exclusively worded by the participants comes out in the action of being an activist and hoping for better futures even in the face of well-justified despair. All other tropes are also mentioned in discussion. In addition, three novel storylines emerge: misanthropy, individual change and climate changed living. In turn, a novel emotion emerging from the data is love. These storylines’ and emotions’ relationship to the six tropes is explored in analysis. In terms of authorship, the participants express a sense of collective authorship and shared responsibility. Lastly, risks about storytelling climate change are identified. As a complex phenomenon climate change does not necessarily comply to narrative format. This may lead to over-simplification of the issue. To counter this risk, I suggest building awareness around telling stories of climate change, as well as advocating for a multitude of stories rather than a single one – as there are as many stories about climate change as there are people telling them. There is also a risk of a story lock-in, where viewing one story of climate change as truth and thus the only possible future may hinder action. Yet, community-based and creative approaches can be useful in escaping these lock-ins and imagining alternatives.
-
(2019)Lack of Ectodysplasin (EDA), caused by a mutated Eda gene, leads to a syndrome called hypohidrotic ectodermal dysplasia (XLHED) with defects in ectodermal organs such as teeth, hair and sweat glands. The molar teeth of Eda knock out (Eda KO) mice are absolutely and relatively smaller and have fewer cusps than the wild type (WT) molar teeth. In the absence of the EDA protein, the receptor of the EDA signalling pathway (EDAR) remains functional, and therefore EDA-protein therapy can rescue the development of ectodermal organs. The aim of this study was to determine EDA sensitivity windows and to describe the Edar expression pattern in developing mouse lower molars. Eda KO mouse skulls treated with EDA for 24 hours at different stages of development were imaged using x-ray microtomography. The response was studied by analysing the cusp patterns and size proportions of lower molars. In situ hybridisation was used to detect the Edar expression in the developing Eda KO and WT molars at different stages. The results show that molars are sensitive to EDA at the early stages of crown patterning, at the time when Edar is expressed in the primary enamel knot and the secondary enamel knots. The Edar expression pattern suggests that EDA signalling regulates molar size and cusp development through these signalling centres. EDA-treatment during a sensitivity window enhances the growth of the EDA sensitive molar, thereby breaking the previously reported inhibitory cascade –rule. The results of this study provide information for optimising the EDA therapy for XLHED patients.
-
Testing a novel methodology to assess carbon degradation in different coastal soft-sediment habitats (2023)Coastal habitats contribute significantly to global carbon cycling. These ecosystems store carbon into the sediment and provide a crucial ecosystem service of sequestering carbon from atmosphere. In situ carbon degradation assessment methods in coastal sediments have not been widely developed. A novel, cost-effective method for assessing degradation rates, ROMA (rapid organic matter assessment), has been developed recently, but it has not been tested yet in cool, shallow subtidal coastal areas. In this Master’s thesis, the aim is to test the ROMA methodology in shallow coastal habitats in Northern Baltic Sea. To investigate the method, following research questions were studied: (1) can carbon degradation be assessed by using the ROMA- method in the shallow coastal habitats, (2) whether carbon degradation rates differ between two sites with varying sediment characteristics, (3) how various diversity metrics and environmental context can be linked to carbon degradation rates. Results of this study show that ROMA method is feasible to assess carbon degradation rates in shallow coastal areas. There was a difference in the degradation rates between the study sites with different environmental characteristics, but the driver for the carbon degradation still seemed somewhat unclear. The methodology should be developed and trialled further, as it is promising cost-effective way to measure carbon degradation in situ.
-
(2022)Mercury (Hg) is a heavy metal acknowledged as a worldwide contaminant that accumulates in organisms and biomagnifies in food webs. The organic methylmercury (MeHg) species is harmful to animals, including humans, and mainly derived from the diet. The dietary Hg consumed by fish is mostly removed through the intestine, but some of the MeHg bioaccumulates, especially in the white muscle tissue of fish. Perch (Perca fluviatilis) and roach (Rutilus rutilus) are commonly found fish species in Finland. Perch has additional im-portance as it is the national fish of Finland, a popular food fish, as well as a monitoring species used to evaluate the chemical status of lakes. Seasonal variation of Hg in muscle tissue of fish is supposedly caused by starvation in winter, which condenses Hg in the muscle, and growth dilution in summer, which refers to fast somatic growth during the growing season, which dilutes Hg in the muscle. Similar to winter, spawning has also been found to condense Hg in muscle tissue of fish due to high energy investment into gonad development. Seasonal variation of Hg and variables driving seasonal changes have been shown to differ between fish species. Seasonal variation has been studied mainly during the open-water season. However, less is known about how winter conditions under ice affect Hg levels in fish. In this MSc thesis, I asked (Q1) How total mercury (THg) content in the muscle tissue of perch and roach change annually? (Q2) How THg bioaccumulation in the muscle tissue of perch and roach change annually? (Q3) What are the factors explaining annual variation in THg content in the muscle tissue of perch and roach? The practical application of results was to discuss if annual variation should be considered in monitoring programs and human health questions. The materials used in this study were collected from Lake Pääjärvi monthly from March 2020 to March 2021. Fish were collected using gillnet series. Length, weight, sex, sexual maturity, stomach fullness, Fulton’s condition factor (K), and muscle THg were determined from each fish. The annual length-corrected THg content variation was tested using analysis of variance. The annual THg bioaccumulation variation in the relationship between muscle and fish length was tested using simple linear regression analysis, and the seasonal variation in THg bioaccumulation was tested with LOESS regression analysis. Variables affecting seasonal variation were tested with stepwise multiple linear regression analysis. THg content of perch was the highest in winter and spring and the lowest in fall, while roach showed no significant seasonal variation. THg bioaccumulation of both species was highest in winter, spring, and early summer and lowest in fall. Perch displayed more substantial seasonal variation than roach. Biological and environmental variables that explained the THg content of perch were length, ice thickness, gonadosomatic index (GSI), light, and condition factor. Variables that explained the THg content of roach were length, sex, and total phosphorus (Tot-P). This study confirmed that starvation in winter, growth dilution in summer, and spawning in spring/early summer are vital factors driving seasonal variation. Due to evident seasonal variation, monitoring month should be pre-set in current monitoring programs.
Now showing items 780-799 of 961