Browsing by Author "Kataja, Minttu"

Suomessa pitkään harjoitettu maatalous on luonut elinympäristöjä lukuisille kulttuuriympäristöihin erikoistuneille eliölajeille. Viime vuosikymmeninä maaseutumaisemamme luonne on muuttunut ja perinnemaisemiin sopeutuneiden lajien elinympäristöt käyneet harvinaisiksi. Uhanalaisia lajeja on metsien jälkeen toiseksi eniten juuri perinnebiotoopeilla. Eräs maatalouden muutoksista kärsinyt lajiryhmä on lantakuoriaiset, sillä muun muassa rehupeltojen laidunnus ja karjan sisäruokinta ovat johtaneet niittyjen ja luonnonlaitumien umpeenkasvuun. Lantakuoriaisiin lukeutuu myös tutkimukseni kohde isolaakasittiäinen (Onthophagus gibbulus). Se on ainoa maassamme jäljellä oleva laakasittiäisten sukua edustava laji. Suomesta jo hävinneeksi luultu isolaakasittiäinen löydettiin uudestaan vuonna 1995 Someron Häntälän Rekijokilaaksosta. Tämä on tiettävästi edelleen lajin ainoa esiintymä Suomessa. Maamme isolaakasittiäiskannasta tiedetään hyvin vähän, vaikka laji onkin suppean esiintymisalueensa takia äärimmäisen uhanalainen. Tämän työn tarkoituksena on hankkia perustietoa isolaakasittiäiskannan koosta, lajin fenologiasta, sekä esiintymän laajuudesta lajin suojelun tueksi. Tutkimukseni pyrkii vastaamaan kysymyksiin: Minkälainen elinkierto lajilla on Suomessa? Missä ja kuinka runsaana isolaakasittiäistä Suomessa tavataan? Tätä selvittääkseni tarkastelin uhanalaisten lajien löytörekisteritietoja, sekä suoritin havainnointia maastossa syyskesällä 2004. Populaatiokoon arvioimista varten käytin pyynti-jälleenpyynti -menetelmää, missä elävänä pyytävistä kuoppapyydyksistä saadut yksilöt merkittiin kukin omalla koodillaan. Analyyseissä käytin kahta toisiaan täydentävää populaatiokoon estimoimiseen tarkoitettua menetelmää. Tutkin myös lajin tilajakaumaa pääesiintymän sisällä, eli selvitin ovatko yksilöt sijoittuneet elinalueelleen tasaisesti, vai suosivatko ne erityisesti tietynlaisissa paikoissa sijaitsevia lantaläjiä. Mikäli suosivat, niin miksi? Näin sain merkittävää lisätietoa paikallisten ympäristöolojen vaikutuksesta isolaakasittiäiskantaan. Suojelun kannalta yksilöiden keskittyminen tiettyihin läjiin voi toisaalta lisätä kannan häviämisriskiä, mutta siitä voi olla myös etua yksilöiden lisääntymismenestykselle. Tutkimuksessani selvisi, että isolaakasittiäinen lentää läpi kesän ja ainakin osa kannasta kykenisi lisääntymään myös keväällä, mikäli lantaa olisi saatavilla. Tunnettu pääesiintymä on ainoa paikka, missä lajia on runsaslukuisena. Populaation koko on siellä noin 3000 5000 yksilöä. Laji on jossain määrin kyennyt levittäytymään myös uudelleen laidunnuskäyttöön otetuille lähilaitumille. Lisäksi löysin pääesiintymältä linnuntietä 3,3 km koilliseen toisen aiemmin tuntemattoman paikalliskannan, jossa isolaakasittiäistä esiintyy - joskaan ei runsaslukuisena. Isolaakasittiäisen tilajakauman analysointi osoitti, että yksilöt ovat sukupuolesta riippumatta merkittävissä määrin kasautuneet nimenomaan tiettyihin läjiin. Kasautumista selittäviksi tekijöiksi osoittautuivat pienen mittakaavan ympäristövaihtelut. Laji suosii lantaläjiä, jotka sijaitsevat avoimilla ja paahteisilla rinteillä, joilla myös aluskasvillisuuden on oltava lyhyttä. Isolaakasittiäiskanta on pääesiintymällä runsaslukuinen ja ylittää sekä demografiselle että geneettiselle stokastisuudelle yleisesti asetetut raja-arvot. Lajin esiintymisalue on kuitenkin niin suppea ja riippuvainen jokavuotisesta laidunnuksesta, että laji on vaarassa kuolla sukupuuttoon, mikäli sen suojeluun ei kiinnitetä jatkuvasti huomiota. Häntälässä suojelu on tähän asti toteutettu lähinnä sopimuksilla maanomistajien kanssa. On kyseenalaista riittävätkö nämä toimet turvaamaan lajin säilymisen. Niin isolaakasittiäisen kuin monien muidenkin perinnemaisemien eliölajien säilymisen kannalta on äärimmäisen tärkeää, että jokilaakson laiduntamista jatketaan vuosittain ja riittävässä mittakaavassa.