Browsing by Subject "fasilitaatio"

Eliölajit ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa niin fysikaalisen ympäristönsä, kuin muiden eliölajienkin kanssa. Nämä vuorovaikutukset voivat olla osapuolille negatiivisia, neutraaleja tai positiivisia. Fasilitaatio tarkoittaa sitä, että joku laji edesauttaa toisen lajin selviytymistä. Äärimmäinen esimerkki fasilitaatiosta on perustajalaji. Perustajalaji on laji, joka pelkällä läsnäolollaan tarjoaa muille eliöille kriittisiä resursseja, joita ilman muut lajit eivät voi selviytyä. Nämä resurssit voivat olla esimerkiksi ravintoa, suojaa tai elintilaa. Alustaansa kiinnittyvät simpukat ovat perustajalajeja, joita tavataan kaikilta maailman merialueilta. Esiintyessään tiheinä kasvustoina kalliorannoilla ne tarjoavat lukuisille selkärangattomille eläimille suojaa aallokon voimalta ja pedoilta, ravintoa ja elintilaa lisääntyneen sedimentaation myötä, sekä runsaasti sekundaarista kiinnittymispintaa. Alustaansa kiinnittyvät simpukat muodostavat perustan habitaatille, joka lopulta muotoutuu simpukoiden ja muiden lajien yhteisvaikutuksella. Vähäsuolaisessa ja -lajisessa Itämeressä sinisimpukka (Mytilus trossulus x edulis) on alustaansa kiinnittyvänä simpukkana erittäin tärkeässä roolissa. Sinisimpukkaa esiintyy pinnan läheltä aina kymmenien metrien syvyyteen asti, kunhan kiinnittymiseen sopivaa alustaa vain on tarjolla. Simpukoiden esiintymiseen Itämeressä vaikuttavat monet tekijät, joista tärkeimpinä ovat aallokko joka aiheuttaa fysikaalista stressiä, ja alhainen, itää ja pohjoista kohti pienentyvä suolapitoisuus joka aiheuttaa fysiologista stressiä. Paikoin erittäin runsaina esiintyvät sinisimpukat edesauttavat sedimentin kertymistä muodostamansa kolmiulotteisen matriisin onkaloihin mikä mahdollistaa myös pehmeän pohjan lajien esiintymisen kalliorannoilla. Sinisimpukkayhteisössä onkin piirteitä sekä pehmeistä, että kovista pohjista, mikä tekee niistä edullisia elinympäristöjä runsaalle määrälle erilaisia selkärangattomia eläimiä. Tässä tutkimuksessa tutkittiin sisäsaaristosta ulkosaaristoon voimistuvan aallokon vaikutusta sinisimpukka-rakkohauru -yhteisön rakenteeseen kolmella lähellä toisiaan sijaitsevilla merialueilla läntisellä Suomenlahdella, missä suolapitoisuus laskee läntisimmän ja itäisimmän tutkimusalueen välillä ainoastaan muutamilla promillen kymmenyksillä. Näytteitä noudettiin sukeltamalla 36:sta eri pisteestä kolmen metrin syvyydeltä rakkohauruvyöhykkeeltä, neljältä eri avoimuusvyöhykkeeltä. Näytteistä havaitut eläintaksonit tunnistettiin ja eläinten yksilömäärät laskettiin, ja sinisimpukoiden sekä rakkohaurun (Fucus vesiculosus) kuivapaino määritettiin. Tilastollisilla menetelmillä selvitettiin eliöyhteisön rakenteen eroja näillä kolmella alueella, sekä kasvavan avoimuuden vaikutusta. Lisäksi selvitettiin korreloivatko tavattujen eläinlajien yksilömäärät sinisimpukan tai rakkohaurun biomassan kanssa. Sinisimpukka oli kaikilla näytepisteillä runsain tavattu laji, ja jäljessä yksilömääristä puhuttaessa sinisimpukkayksilöitä ei huomioida. Alueet eivät eronneet toisistaan taksonien tai eläinyksilöiden kokonaismäärien osalta, mutta yksittäisillä taksoneilla eroja kuitenkin havaittiin. Avoimuudella havaittiin olevan merkittävä vaikutus eliöyhteisön rakenteeseen. Avoimuuden kasvaessa havaittujen taksonien määrä laski ja runsaimmat taksonit vaihtuivat sedimenttiä suosivista nilviäisistä vapaasti uiviin äyriäisiin, sen sijaan eläinten kokonaisyksilömäärissä merkitseviä eroja ei havaittu. Merkittävä osuus tavatuista yksittäisistä taksoneista korreloi negatiivisesti kasvavan avoimuuden kanssa, avoimuuden kanssa positiivisesti korreloivia taksoneita oli vähemmän. Sinisimpukoiden biomassan kanssa havaittiin korrelaatiota usealla taksonilla, kaikki positiivisia, sen sijaan rakkohaurun biomassan kanssa korrelaatiota havaittiin ainoastaan yhdellä taksonilla. Tämä tutkimus osoittaa, että avoimuudella on selkeä vaikutus perustajalajina toimivan sinisimpukan ympärille muotoutuneeseen eliöyhteisöön ja sen rakenteeseen. Suolapitoisuuden vähäinen lasku tutkimusalueiden välillä sen sijaan ei vielä merkitsevästi vaikuta sinisimpukkayhteisön rakenteeseen, vaikka yksittäisillä lajeilla - merkittävimpänä juuri sinisimpukka - viitteitä vaikutuksista havaittiinkin. Sinisimpukan merkitys muuhun lajistoon on merkittävä, rakkohaurun merkitys on sen sijaan varsin vähäinen.