Browsing by Subject "fenologia"
Now showing items 1-2 of 2
-
(2020)Haitalliset vieraslajit ovat merkittävin uhka luonnon monimuotoisuudelle elinympäristöjen vähenemisen ja pirstoutumisen ohella. Vain pieni osa ihmisen alkuperäiseltä esiintymisalueeltaan uudelle alueelle tarkoituksella tai vahingossa siirtämistä vieraslajeista osoittautuu haitalliseksi, mutta ne saavat aikaan valtavaa vahinkoa alueen alkuperäisille lajeille ja luontotyypeille sekä ihmisille merkittävää taloudellista tai terveydellistä haittaa. Euroopan eliölajeista noin 5 % luokitellaan vieraslajeiksi, joista edelleen 10–15 prosenttia haitallisiksi vieraslajeiksi. Suomessa haitallisia vieraslajeja on luokiteltu noin 0,6 % eliölajeista. Uuden vieraslajin vakiintumiseen ja täyden levinneisyyden saavuttamiseen uudella alueella kestää keskimäärin 150 vuotta lajin saapumisesta. Leviämisvauhtia voi nopeuttaa vieraslajin sopeutuminen uuteen alueeseen, sopivien elinympäristöjen lisääntyminen sekä ilmaston lämpeneminen. Ilmaston lämpeneminen tulee myös helpottamaan uusien haitallisten vieraslajien saapumista Suomeen ja lisäämään niiden todennäköisyyttä selvitä hengissä ja levitä täällä. Jättipalsami (Impatiens glandulifera) on yksivuotinen, vain siemenistään leviävä kookas ruohovartinen kasvilaji, joka on Suomessa haitallinen vieraslaji. Kookas- ja nopeakasvuinen jättipalsami valloittaa tehokkaasti erityisesti kosteampia ja puolivarjoisia elinympäristöjä, ja leviää tehokkaasti virtaavan veden kuljettaessa siemeniä vesistössä eteenpäin. Jättipalsami voi syrjäyttää samalta kasvupaikalta valo- ja häirintäkilpailun avulla matalakasvuisempia ruohovartisia lajeja sekä houkutella sokeripitoisella medellä pölyttäjähyönteisiä muiden lajien luota. Jättipalsamikasvusto voi myös vähentää maanpäällisten ja maanalaisten selkärangattomien hyönteislajien ja -ryhmien monimuotoisuutta, sekä kasvien siemenpankin monimuotoisuutta. Tutkin pro gradu -työssäni kymmentä jättipalsamikasvustoa Itä- ja Pohjois-Helsingin alueella poikkeuksellisen kuumalla ja kuivalla kasvukaudella 2010. Seurasin kasvustoissa jättipalsamiyksilöiden kasvun fenologiaan eli ilmiasuun liittyviä muuttujia: korkeus, varren paksuus, lehtien lukumäärä, kukkien lukumäärä ja siemenkotien lukumäärä. Seurasin myös jättipalsamin ja muiden kasvustojen valtalajien peittävyyden kehitystä. Seurantajakson (18.5. –17.8.) jälkeen otin kasvustoilta näytteet maaperäanalyysiä varten ja keräsin kasvustoilta siemenkodat. Laskin siemenkotien sisältävien siementen määrät ja määritin kasvuston keskimääräisen siementuotantokapasiteetin 1 m2 alueella. Jättipalsamin fenotyyppinen plastisuus on korkea, eli se voi sopeutua hyvin elinympäristön muutoksiin, kuten valon saatavuuteen varjoisemmilla kasvupaikoilla. Varjossa kasvavat jättipalsamit tehostavat kasvuaan ja yhteyttävät tehokkaammin. Fenologiaseurannasta keräämäni mittausdatan alustavien tarkastelujen mukaan päätin tarkastella tilastollisesti kasvupaikan valoisuuden (kolme valoisuusluokkaa) vaikutusta jättipalsamin korkeuteen, mutta en löytänyt valoisuusluokkien välillä merkittävää eroa. Valoisammilla kasvupaikoilla kasvavat jättipalsamit kasvoivat keskimäärin paksummiksi, tuottivat enemmän lehtiä, kukkia ja siemenkotia sekä siemeniä. Kasvukauden 2010 olosuhteet vaikuttivat kasvustojen mittaustuloksiin ja siemenmääriin. Siementen määriin kasvustoissa vaikutti myös 8.8.2010 poikkeuksellisen rajun Sylvi-myrskyn rankkasadekuurot ja voimakkaat tuulenpuuskat.
-
(2021)Ilmastonmuutos koettelee ankarimmin planeettamme pohjoisia alueita. Näiden alueiden eliöyhteisöt ovat ennestään erityisen herkkiä ympäristön muutoksille. Vaikka arktisen ympäristön fysikaaliset muutokset ovat jo monin paikoin nähtävillä, ovat tiedot näiden muutosten vaikutuksista alueen eliöyhteisöihin ja ekologisiin vuorovaikutussuhteisiin edelleen hyvin puutteelliset. Pohjoisten keväiden aikaistuminen altistaa yhteisöt fenologiselle irtautumiselle, jossa läheisessä ekologisessa vuorovaikutuksessa olevat lajit ajautuvat esiintymisaikojensa suhteen erilleen. Pölyttäjähyönteisen sekä pölytettävän kukkakasvin tapauksessa tästä voi olla seurauksena pölytystehon väheneminen. Tämän ja ilmastomuutoksen muiden seurausten ennustamiseksi käytetään usein nk. ajan ja tilan rinnastus –menetelmää. Menetelmän oletuksena on, että eliöt reagoivat ympäristötekijöihin samalla tavalla, tapahtuivatpa ne sitten ajallisesti tai paikallisesti. Selvittääkseni, onko arktisella alueella havaittavissa fenologista irtautumista, tarkastelen lapinvuokon sekä lajin pölyttäjäyhteisöön kuuluvan 14 hyönteisheimon fenologiaa Koillis-Grönlannissa. Tarkastellakseni, miten ilmaston vaihtelu vuosien välillä kuvastuu hyönteisaktiviteetin ajoittumiseen ja lajiryhmien väliseen vaihteluun, hyödynnän kahdenkymmenen vuoden aikasarjaa (jatkossa: aikasarja-aineisto). Selvittääkseni, miten ilmaston vaihtelu tilassa heijastuu paikallisiin eroihin pölyttäjäaktiviteetin fenologiaan, seuraan hyönteisaktiviteetin ajoittumisen yhden kasvukauden aikana maaston eri osissa (jatkossa: tila-aineisto). Molemmista aineistoista selvitän, mikä ympäristötekijä määrittää voimakkaimmin pölyttäjäyhteisön fenologiaa, keskittyen lumenlähtöpäivään ja lämpösummaan. Lopuksi arvioin, kuinka hyvin ajallinen ja paikallinen ulottuvuus vastaavat toisiaan. Näin pyrin selvittämään sitä, kuinka käyttökelpoinen ajan ja tilan rinnastus –menetelmä on pohjoisten pölyttäjäyhteisöjen tutkimuksessa. Totesin lumenlähtöpäivän selittävän lapinvuokon pölyttäjäyhteisön fenologiaa kokonaisuutena parhaiten. Tämä pätee sekä tila- että aikasarja-aineistossa. Lumenlähtöpäivän ja lämpösumman vaihdellessa eri lajiryhmien ajoitus muuttuu eri tavoin. Muutokset tilassa ja ajassa olivat lapinvuokon tärkeimpien pölyttäjäryhmien kohdalla suhteellisen yhteneväiset, mutta eräiden muiden ryhmien (esim. kukkakärpästen) kohdalla ja samalla koko yhteisön tasolla ennusteet olivat heikompia. Tulokseni osoittavat, että ilmaston vaihdellessa arktisissa yhteisöissä on nähtävissä fenologista irtautumista. Yhteisön sisällä eri lajiryhmät reagoivat sekä lumenlähtöpäivään että lämpösummaan eri tavoin. Tämä altistaa yhteisöjä fenologiselle irtautumiselle ympäristön edelleen muuttuessa. Pölyttäjäfenologiaa tutkittaessa ajan ja tilan rinnastus -menetelmä näyttää toimivan hyvin lapinvuokon ja tämän kasvilajin tärkeimpien pölyttäjäheimojen kohdalla. Koko yhteisön tasolla rinnastuksen ennusteet ovat kuitenkin puutteelliset, sillä joidenkin ryhmien ennusteet eroavat toisistaan merkittävästi sekä ajassa että tilassa. Tulevaisuudessa tulisikin selvittää tarkemmin sitä, kuinka nyt havaittu pölyttäjäyhteisön fenologinen epäyhtenäisyys heijastuu lajien välisiin vuorovaikutussuhteisiin eri trofiatasojen välillä.
Now showing items 1-2 of 2