Browsing by Subject "jalankulku"
Now showing items 1-2 of 2
-
(2002)Kevyen liikenteen kulkutapaosuus on viimeisten kahden vuosikymmenen aikana jatkuvasti vähentynyt henkilöautoliikenteen kasvaessa. Moottoriliikenteen lisääntymisellä on kuitenkin selviä ekologisia (kuten myös taloudellisia ja sosiaalisia) haittavaikutuksia ja siksi tarpeen olisi pyrkiä toisaalta vähentämään liikkumistarvetta ja toisaalta korvaamaan henkilöautoilua kevyen liikenteen - ja joukkoliikenteen - avulla. Tässä tutkimuksessa selvitetään asiantuntijahaastatteluin niitä tekijöitä, jotka kevyen liikenteen käyttöön ja kulkutapaosuuteen vaikuttavat. Tulosten perusteella kevyestä liikenteestä muodostetaan systeemiajatteluun nojautuva laadullinen malli, joka sisältää kevyen liikenteen käyttöön merkittävimmin vaikuttavat tekijät ja näiden tekijöiden väliset vuorovaikutussuhteet. Tutkimuksessa tehtyjen asiantuntijahaastattelujen perusteella tärkeimmät kevyen liikenteen käyttöön vaikuttavat tekijät ovat yhdyskuntarakenne, kevyen liikenteen infrastruktuurin määrä ja laatu sekä ihmisten asenteet, arvot ja elämäntavat. Yhdyskuntarakenne voisi matkaetäisyyksien puolesta antaa mahdollisuudet kevyen liikenteen käyttöön, kattava kevyen liikenteen verkosto voisi luoda siihen muut ulkoiset mahdollisuudet ja ihmisten myönteinen asennoituminen johtaisi kevyen liikenteen valintaan aina silloin kun se olisi mahdollista. Muita merkittäviä tekijöitä ovat moottoriliikenteen määrät ja nopeudet, Suomen aluerakenne, väestön jatkuva ikääntyminen, talouden ja elinkeinorakenteen kehitys, sää- ja ilmasto-olot sekä joukkoliikenteen palvelutaso. Kaikki mainitut tekijät ovat monimutkaisissa vaikutussuhteissa toisiinsa ja lukuisiin muihin tekijöihin. Talouskehitys vaikuttaa väyläinvestointeihin, aluerakenteeseen ja ihmisten asenteisiin, aluerakenne yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskuntarakenne henkilöautoilun ja joukkoliikenteen määriin jne. Näistä vuorovaikutussuhteista muodostuu laadullinen malli, jota voidaan kutsua kevyenliikenteen systeemiksi.
-
(2005)Kevyen liikenteen kulkutapaosuus on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana jatkuvasti vähentynyt autoliikenteen samalla kasvaessa. Autoliikenteen aiheuttamat ekologiset ja yhteiskunnalliset haittavaikutukset ovat yleisessä tietoudessa, ja autoliikenteen kasvu on asetettu kyseenalaiseksi. Kevyen liikenteen kulkutapaosuus ei silti ole noussut huolimatta useista sille asetetuista tavoitteista. Tässä tutkimuksessa selvitetään, millainen kevyen liikenteen asema ja rooli Tiehallinnon liikennesuunnittelussa on ja mistä tekijöistä se muodostuu. Aineistona ovat eri organisaatiotasojen ja aikavälien liikennesuunnitelmat. Tutkimuksen näkökulma on kognitiivinen instituutionäkökulma. Kevyen liikenteen asemaa tarkastellaan tutkimalla, mitkä perustavanlaatuiset käsitykset ja oletukset ohjaavat liikennesuunnittelua Tiehallinnossa ja vaikuttavat siten liikennemuotojen erilaiseen asemaan. Tutkimuksessa osoitetaan, miten nämä suunnittelun lähtökohdat (eli ongelmanasettelu) rajaavat toimintavaihtoehtoja ja keinoja suunnittelussa. Näin kuvataan, millaista liikennepolitiikka Tiehallinnossa harjoitetaan kevyen liikenteen näkökulmasta. Tutkimuksen tuloksena on, että kevyttä liikennettä ei mielletä autoliikenteen tapaan liikenteeksi, jonka sujuvuuden ja toimivuuden koettaisiin olevan välttämätöntä yhteiskunnan ja talouden toiminnan kannalta. Kevyen liikenteen hyödyt ympäristöllisesti ja sosiaalisesti kestävänä liikkumisena tunnetaan, ja vastaavasti autoliikenteen kasvun haitat yleisesti tiedostetaan, mutta se ei ole muuttanut liikennesuunnittelun ongelmanasettelua. Liikenteen määrää koskeva ennuste on liikennesuunnittelun lähtökohtana. Autoliikenteen kasvua pidetään merkkinä taloudellisesta toimeliaisuudesta, eikä siihen siksi haluta puuttua. Autoliikenteen sujuvuuden turvaaminen on edelleen tärkeimmällä sijalla, ja yhteiskunnalliset tavoitteet, kuten kevyen liikenteen edistäminen, pyritään saavuttamaan erillisjärjestelyin, elleivät ne ole saavutettavissa sujuvuuden kanssa samanaikaisesti. Strategisissa, pitkän tähtäyksen suunnitelmissa näkyy selkeä pyrkimys yhteiskunnalliseen liikennepolitiikkaan ja -suunnitteluun. Niiden ohjaus keskipitkän aikavälin suunnitelmiin on kuitenkin heikkoa. Yhteiskunnalliset tavoitteet, mukaan lukien kevyen liikenteen tavoitteet, ovat usein niin väljästi muotoiltuja, että ne jättävät paljon varaa tulkinnoille. Yhteiskunnallisten tavoitteiden taustalla vaikuttavat perinteisen liikennekeskeisen väyläpolitiikan mukaiset näkemykset. Suunnittelussa vastataan taloudellisesta kasvusta aiheutuvaan liikenteen kysyntään liikenneyhteyksiä parantamalla. Liikennemuotoja ja eri tavoitealueita myös tarkastellaan liikennekeskeisen mallin mukaisesti erillisinä, eikä autoliikenteen kehittämisen katsota esimerkiksi vaikuttavan kevyen liikenteen asemaan. Vaikka puhutaan liikennejärjestelmäsuunnittelusta, ei käytännössä kuitenkaan suunnitella kokonaisuutta, vaan sen irrallisia osia.
Now showing items 1-2 of 2