Browsing by Subject "lahopuu"

Yksi aikamme suurimmista ongelmista on biodiversiteetin nopea köyhtyminen. Suurin uhka lajiston monimuotoisuuden vähenemiselle ovat elinympäristöjen sirpaloituminen ja katoaminen. Suomessa suurin yksittäinen syy metsälajien harvinaistumiselle ja uhanalaistumiselle, sekä toiseksi yleisin syy lajien katoamiselle, on metsiemme käytön tehostumisen myötä vähentynyt lahopuun määrä ja laatu. Metsiemme noin 20 000–25 000 lajista noin 20–25 % on lahopuusta riippuvaisia saproksyylejä, joista ainakin 523 lajia on uhanalaistunut. Jopa valtapuulajeillamme elävä saproksyylilajisto on vaikeuksissa, sillä kuusella, männyllä ja koivulla, on kullakin yli 100 Suomen punaisella listalla, eli lajien uhanalaisiuusasteelta arvioitavaa lajia. Suomen maapinta-alasta valtaosan kattavissa talousmetsissä fokus on viime vuosikymmeninä ollut puun tuotoksen tehostamisessa. Samaan aikaan kaupunkimetsissä on alettu arvostaa metsien aineettomia hyötyjä, esimerkiksi virkistäytymisympäristönä. Kaupunkimetsien muuttunut käyttö ja kasvava ymmärrys lahopuun tärkeydestä biodiversiteetille mahdollistaakin lahopuun määrän lisäyksen ja siten biodiversiteetin suojelun kaupunkimetsissä. Tässä tutkimuksessa lahopuuston diversiteettiä, eli määrä ja laatua tutkittiin hoidetuissa ja hoitamattomissa kaupunkimetsissä, sekä luonnontilaisen kaltaisissa metsissä. Metsien lahopuujatkumon ja luonnontilaisuuden määrityksessä käytettiin apuna metsien luonnontilaisuudesta indikoivia kääpälajeja. Lahopuuston tilavuus, kappalemäärä ja diversiteetti erosivat merkittävästi eri metsäluokkien välillä. Lahopuuston tilavuus oli pienin hoidetuissa kaupunkimetsissä 12,09 m3/ha, keskiverto hoitamattomissa kaupunkimetsissä 60,50 m3/ha ja suurin luonnontilaisen kaltaisissa metsissä 72,03 m3/ha. Suurin lahopuun tilavuus 181,85 m3/ha mitattiin luonnontilaisen kaltaisessa metsässä ja matalin 1,69 m3/ha hoidetussa kaupunkimetsässä. Lahopuiden ja lahopuukappaleiden määrä oli pienin hoidetuissa kaupunkimetsissä, noin 3 kertaa suurempi hoitamattomissa kaupunkimetsissä ja noin 5 kertaa suurempi luonnontilaisen kaltaisissa metsissä. Luonnontilaisen kaltaisissa metsissä oli hoidettuihin kaupunkimetsiin verrattuna yli 5 kertaa enemmän kuusi-, 8 kertaa enemmän koivu-, ja 6 kertaa enemmän haapalahopuuta, eikä hoidetuissa kaupunkimetsissä ollut lainkaan mäntylahopuuta. Luonnontilaisen kaltaisten metsien lahopuuston diversiteetti oli hoidettuihin kaupunkimetsiin verrattuna kolminkertainen. Lahopuuston diversiteetin ja indikaattorikääpien esiintymien perusteella metsien rakenteellinen ja lajistollinen monimuotoisuus oli huomattavasti korkeampi luonnontilaisen kaltaisissa metsissä kuin kaupunkimetsissä, erityisesti hoidetuissa kaupunkimetsissä

Metsätalouden seurauksena lahopuu on vähentynyt Suomen metsissä ja siten useat lahopuusta riippuvaiset lajit ovat päätyneet uhanalaisiksi. Lahopuun määrän lisäämiseksi metsähakkuiden yhteydessä on alettu jättämään säästöpuita ja tekopökkelöitä. Tekopökkelöt hyödyttävät lahotessaan lahopuusta riippuvaisia lajeja, kuten kolopesiviä myrkkypistiäisiä. Kolopesivät myrkkypistiäiset rakentavat pesänsä yleensä kovakuoriaisten puiden runkoihin kaivamiin koloihin. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, millaista myrkkypistiäislajistoa tekopökkelöt tukevat, millaiset ja miten sijoitetut tekopökkelöt ovat hyödyllisimpiä myrkkypistiäisille, onko tekopökkelön vai ympäristön laatu merkittävämpää myrkkypistiäisille ja eroavatko eri ekologisten ryhmien (mesipistiäiset, petoina elävät myrkkypistiäiset ja pesäloiset) myrkkypistiäiset pesäpaikkavaatimuksiltaan. Tutkimuksen aineisto kerättiin kesällä 2021 Keski-Suomessa Viitasaarella, kuusivaltaisilta eri tavoin käsitellyiltä metsäkuviolta. Kuvioista kahdeksan oli harvennuksia, tuoreita päätehakkuita kahdeksan ja vanhoja päätehakkuita kymmenen. Tekopökkelöiden myrkkypistiäislajistoa tutkittiin keinopesien avulla. Keinopesät koostuivat muoviputkilosta, jonka sisällä oli eri kokoisia järviruo’on (Phragmites australis) korsia, monenlaisten myrkkypistiäislajien houkuttelemiseksi. Keinopesiä kiinnitettiin yhteensä 120 kappaletta teko- ja luonnonpökkelöihin, sekä kantoihin. Puulajeina oli kuusi ja koivu, sekä yksi haapa. Pökkelöistä ja metsäkuvioilta mitattiin niiden laatua kuvaavia muuttujia. Keinopesät olivat maastossa keväästä syksyyn, jolloin ne haettiin säilytykseen ulkovarastoon. Keinopesät siirrettiin huoneenlämpöön alkuvuonna 2022 pistiäisten aikuiseksi kehittymisen vauhdittamiseksi. Korret avattiin ja aikuiset myrkkypistiäiset tunnistettiin pesittäin lajilleen mikroskooppia apuna käyttäen. Tilastolliset analyysit suoritettiin R-Studiolla. Yksilö- ja lajimäärän muutoksia suhteessa selittäviin muuttujiin arvioitiin yleistetyillä lineaarisilla sekamalleilla (GLMM). Selittävinä muuttujina toimivat lämpötila, pökkelön korkeus, kaarnan peittävyys, alustan tyyppi, puulaji, lahopuun määrä, ravintokasvien määrä, hakkuutyyppi, pökkelön sijainti ja pesäkolojen määrä. Myrkkypistiäislajiyhteisöjen erilaisuutta arvioitiin NMDS-analyysillä. Sen avulla havainnollistettiin lajiyhteisöjen erilaisuutta eri hakkuutyyppien välillä. Keinopesistä löydettiin kolopesiviä myrkkypistiäisiä ja niiden myrkkypistiäispesäloisia yhteensä yli 3000 yksilöä. Petoina eläviä myrkkypistiäisiä löytyi eniten harvennusmetsistä, joissa oli alhaisempi lämpötila kuin tuoreilla ja vanhoilla päätehakkuilla. Mesipistiäisiä, jotka ruokailevat sekä toukka että aikuisvaiheessa medellä ja siitepölyllä, löytyi eniten tuoreilta ja vanhoilta päätehakkuilta. Näillä kuvioilla oli korkeamman lämpötilan lisäksi aurinkoisempaa ja enemmän ravintokasveja kuin harvennusmetsissä. Kaikkia myrkkypistiäisiä löytyi eniten korkeilta pökkelöiltä, joiden rungoilla oli vain vähän kaarnaa. Myrkkypistiäiset suosivat enemmän teko- ja luonnonpökkelöitä kuin kantoja. Pökkelön ympäristön ominaisuudet olivat kuitenkin tärkeämpiä kuin pökkelön ominaisuudet niin lajimäärälle kuin yksilörunsaudelle. Koska eri ekologisten ryhmien lajit suosivat erilaisia elinympäristöjä, tekopökkelöitä kannattaa jatkossakin tehdä sekä pääte- että harvennushakkuiden yhteydessä. Tekopökkelöitä tehdessä kannattaa myös huomioida niiden monipuolinen sijoittuminen reunoille ja keskelle hakkuuta, jotta niitä jää hakkuualueelle monenlaisiin ympäristöoloihin. Tekopökkelö tulisi katkaista mahdollisimman korkealta, sillä korkeisiin pökkelöihin mahtuu enemmän pesiä kuin mataliin ja matalat pökkelöt ovat alttiimpia kosteudelle, sekä pesien homehtumiselle kuin korkeat pökkelöt.