Browsing by Subject "maapuu"

Työn taustaongelmana on kaupunkimetsien kuluminen, jota aiheuttaa esimerkiksi metsiin kohdistuva virkistyskäyttö. Yksi mahdollinen ratkaisukeino kulumisvaurioiden torjumiseksi on maahan kaadettujen puiden eli maapuiden jättäminen maastoon, jolloin ne ehkäisevät maaston kulumista ja lisäävät paikallisesti metsän rakenteellista ja pienilmastollista monimuotoisuutta. Tämä työ on osa Kaupunkiekologisen tutkimusryhmän tutkimusta. Työssä selvitettiin puun kaatamisen ja maahan jättämisen vaikutusta metsän pohjakerroksessa elävään eläimistöön käyttäen mallieliölajina maakiitäjäisiä (Coleoptera, Carabidae). Tutkimuksen maastotyöt tehtiin Helsingissä 18 eri koealalla. Koealat valittiin mustikkatyypin metsistä, joiden valtapuulajina oli kuusi ja puuston ikä yli 80 vuotta. Koejärjestelyssä 12 arvotulla koealalla kaadettiin puu syksyllä 1998: kuudella alalla kaadettu puu jätettiin paikoilleen (maapuukäsittely), kuudella alalla puu poistettiin (pienaukkokäsittely) ja kuudella alalla ei tehty mitään toimenpiteitä (kontrolli). Maakiitäjäisaineisto kerättiin kuoppapyydyksin ensimmäisenä ja kolmantena kesänä puun kaatamisesta. Maakiitäjäiset luokiteltiin kirjallisuuden perusteella erilaisiin ekologisiin ryhmiin, jotta niitä voitaisiin käyttää metsäelinympäristössä tapahtuvan muutoksen mallieliöinä. Maakiitäjäiset ryhmiteltiin metsä-, avomaa- ja yleislajeiksi ja luokitusta tarkennettiin vielä lajien suosiman pienelinympäristön perusteella. Hypoteesin mukaan varjoisia ja puolikosteita-kosteita pienelinympäristöjä suosivat maakiitäjäislajit hyötyisivät maapuusta, ja valoisia ja kuivia-puolikosteita pienelinympäristöjä suosivat lajit hyötyisivät latvuskerrokseen muodostuneesta valoaukosta. Maapuun ja latvuskerrokseen muodostuneen aukon vaikutuksen tutkimisessa maakiitäjäislajien yksilömääriin käytettiin lineaarista sekamallia (LME). Yhteensä 12 maakiitäjäislajia analysoitiin. Käsittelytyyppien lajimäärä arvioitiin tilastollisella rarefaktiomenetelmällä. Maakiitäjäisten lajimäärä oli suurempi maapuu- ja pienaukkokäsittelyssä kuin kontrollissa ensimmäisenä tutkimusvuotena, mutta toisena tutkimusvuotena lajimäärissä ei havaittu eroja. Maapuu- ja pienaukkokäsittelyllä näytti olevan vain pieni vaikutus maakiitäjäisten lajikoostumukseen, eli niissä metsä-, avomaa- ja yleislajien osuudet olivat melko samankaltaisia. Maapuukäsittelyllä ja pienaukkokäsittelyllä oli vaikutusta tutkittuihin maakiitäjäisiin, mutta vaikutus riippui sijaintipaikasta käsittelyssä ja tietyillä lajeilla myös tutkimusvuodesta. Tutkimuksessa asetettu hypoteesi, jonka mukaan maakiitäjäisten vaste maapuuhun ja valoaukkoon riippuisi johdonmukaisesti niiden pienelinympäristön kosteus- ja valoisuuspreferenssistä, ei saanut tukea. Verrattuna kontrolliin maapuulla ja latvuskerrokseen muodostuneella valoaukolla ei näyttäisi olevan eroa tai niillä oli negatiivinen vaikutus yksilömäärään suurimmalla osalla tutkituista maakiitäjäislajeista molempina tutkimusvuosina. Pienaukkokäsittely näytti olevan suurimmalle osalle tutkituista maakiitäjäislajeista haitallinen toimenpide verrattuna kontrolliin. Myöskään maapuukäsittely ei näyttänyt hyödyttävän lajeja kontrolliin verrattuna, mutta toisaalta maapuun jättämisestä ei näyttänyt olevan haittaa suurelle osalle tutkituista maakiitäjäislajeista. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että maakiitäjäisten kannalta parempi vaihtoehto on, ettei kaupunkimetsän latvuskerrokseen tehdä aukkoja poistamalla yksittäisiä puita. Olemassa olevat maapuut voi sen sijaan jättää maastoon. Kaupunkimetsissä kannattaa edistää luontaisten rakennepiirteiden, kuten maapuiden säilymistä. Tällä kokeellisella tutkimuksella saatiin tietoa maapuu- ja pienaukkokäsittelyn lyhytaikaisvaikutuksesta maakiitäjäisten lajikoostumukseen ja yksilömääriin, ja jatkoseurantaa tarvitaan, jotta saataisiin myös tietoa niiden merkityksestä lajiston monipuolisuuden kannalta pidemmällä ajanjaksolla.