Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Faculty of Veterinary Medicine

 

Recent Submissions

  • Korhonen, Iiris (2022)
    Hepatit E är en virussjukdom orsakad av hepatit E virus (HEV), som beroende på genotyp har förmåga att infektera både djur och människor. Den zoonotiska genotypen HEV-3 är allmän i Europa och smittar typiskt till människor via svinkött eller kontakt med svin. Denna licentiatavhandling inkluderar en originalstudie och en litteraturöversikt, med fokus på HEV:s uppkomst och antikroppars uppkomst mot viruset, särskilt i svinkött. I litteraturöversikten framkom att antikroppar mot HEV förekommer globalt både hos människor och svin, och således är sjukdomen allmän. Svinet har ofta infektionen vid några månaders ålder, och har tillfrisknat då den anländer till slakteriet ungefär vid halvårsålder. Efter infektionen har individen antikroppar mot viruset, och således har svinen vanligtvis i slakterierna anti-HEV-antikroppar. Svinet är en reservoar för sjukdomen, vilket betyder att svinpopulationer kan självständigt behålla viruset en lång tid och således fungera som en infektionskälla för människan. Akuta anti-HEV antikroppars förekomst berättar att individen har en nuvarande eller nyligen inträffad HEV-infektion, medan kroniska antikroppar berättar om en tidigare infektion. Antikroppars förekomst kan undersökas med enzymkopplad immunadsorberande analys (ELISA), men det har inte utvecklats en kommersiell ELISA-metod som känner igen skilt djurens akuta HEV-antikroppar, och endast få som känner igen kroniska. Ifall en sådan forskning var möjlig, kunde det fås information om hur länge sen infektionen framkommit. Därför inkluderar vi i denna licentiatavhandling en originalstudie där vi undersöker ifall människospecifika ELISA-förpackningar kan användas för svin. Vi använder oss av 60 köttsaftprov från svin som undersöks för IgM- och IgG-antikroppar med ELISA. Vi inkluderar även enstaka serumprov från älg och vitsvanshjort i studien, samt två svinprov som tidigare visat sig innehålla totalantikroppar. Målet med denna studie är således att redogöra ifall IgM-och IgG- antikroppar kan undersökas från djur med denna ELISA-förpackning, och att påpeka hur viktigt utveckling av en sådan ELISA-metod vore. Enligt tidigare studier har 86 % av svinens serumprov antikroppar, och således kan vi anta ett liknande resultat ifall förpackningarna fungerar för djur. Tidigare forskningar har dock inte visat dessa förpackningar tillämpar sig för djur. Alla prov som undersöktes gav negativa resultat, och således kan vi anta att människospecifika ELISA-förpackningar inte kan användas för djur.
  • Kymäläinen, Amanda (2022)
    Mikrobilääkeresistenssi on merkittävä maailmanlaajuisesti lisääntyvä ongelma, joka uhkaa ihmisten ja eläinten terveyttä kaikkialla maailmassa. Yli puolet maailmalla käytetyistä antibiooteista on käytössä ruoantuotantoon käytettävillä elämillä. Mikrobilääkkeiden säännöllinen käyttö eläintuotannossa kuitenkin lisää bakteerien todennäköisyyttä tulla mikrobilääkkeille vastustuskykyisiksi. Moniresistentit bakteerit aiheuttavat vaikeahoitoisia infektioita ja lisääntynyttä kuolleisuutta mikrobilääkehoitovaihtoehtojen vähentyessä. Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu, että resistenttien mikrobien tutkiminen jätevedestä voisi tarjota nopean ja tehokkaan menetelmän mikrobilääkeresistenssin arvioimiseen. Tähän lisensiaatin tutkielmaan sisältyvän alkuperäistutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Etelä-Afrikan teuraseläinten mikrobilääkeresistenssiprofiilia tutkimalla eteläafrikkalaisten teurastamoiden jätevesissä esiintyviä zoonoottisia mikrobilääkkeille resistenttejä bakteereja. Työssä selvitettiin, mitä nämä bakteerit ovat ja mille mikrobilääkkeille ne ovat resistenttejä. Lisäksi työssä haluttiin selvittää, onko teurastamoiden lattiakaivoista ja jätevesitankeista otetuissa näytteissä eroja, ja miten eri teurastamoilta otetut näytteet eroavat toisistaan. Tutkimusprojekti (SAAW, South African Abattoir Wastewater) toteutettiin yhteistyössä Pretorian yliopiston kanssa. Työssä tutkittiin kuudelta eteläafrikkalaiselta teurastamolta toukokuussa 2022 kerätyt jätevesinäytteet (n=18) ja lattiakaivoista otetut pyyhkäisynäytteet (n=15). Näytteistä etsittiin laajakirjoisia beetalaktamaasientsyymejä (ESBL) tuottavia bakteereja, karbapenemaaseja tuottavia enterobakteereja, metisilliiniresistenttejä Staphylococcus aureus - bakteereja, vankomysiiniresistenttejä enterokokkeja sekä Candida auris -hiivasieniä viljelemällä näytteet mikrobilääkeresistenttejä kantoja seuloville maljoille. ESBL-entsyymejä tuottavia kantoja seulovalta maljalta eristettiin Escherichia coli (n=60) - ja Klebsiella pneumoniae (n=24) -bakteereja. Karbapenemaaseja tuottavia enterobakteereja seulovalta maljalta eristettiin Acinetobacter baumannii (n=16) -, Acinetobacter pittii (n=3) - ja Acinetobacter nosocomialis (n=2) -bakteereja. Tutkimuksessa ei havaittu yhtään S. aureus -bakteeria, vankomysiiniresistenttiä Enterococcus faecalis - tai Enterococcus faecium -bakteeria tai C. auris -hiivasientä. Isolaattien mikrobilääkeresistenssiä tutkittiin kiekkoherkkyys- ja liemilaimennosmenetelmällä. Kaikki ESBL-maljalta eristetyt E. coli - ja K. pneumoniae -kannat osoittautuivat ESBL:n tuottajiksi. Näistä kannoista suurin osa (76,2–100 %) oli resistenttejä kefotaksiimille, keftatsidiimille ja kefepiimille. Vastaavasti 0,0–1,2 % niistä oli resistenttejä kefoksitiinille, meropeneemille, kolistiinille, piperasilliini-tatsobaktaamille ja keftolotsaani-tatsobaktaamille. Tutkimuksessa havaittiin yksittäinen meropeneemiresistentti E. coli -kanta ja yksittäinen kolistiiniresistentti K. pneumoniae -kanta. Karbapenemaaseja tuottavia enterobakteereja seulovalta maljalta kaikki tunnistetut Acinetobacter -suvun bakteerit olivat herkkiä meropeneemille. Kaikki A. baumannii -kannat olivat herkkiä myös kolistiinille. Tutkimuksen tulokset antavat lupaavia viitteitä jätevesiseurannan soveltuvuudesta zoonoottisten moniresistenttien bakteerien havaitsemiseen teuraseläimistä. On mahdollista, että tulevaisuudessa eläimissä esiintyvät taudinaiheuttajat voitaisiin havaita samasta jätevesinäytteestä sen sijaan, että näytteitä joudutaan ottamaan yksittäisistä eläimistä. Tämä edellyttää sitä, että teurastamolla eläimistä peräisin oleva jätevesi kerääntyisi yhteen samaan paikkaan. Lisätutkimusta kuitenkin tarvitaan esimerkiksi näytteenottopaikan ja näytetyypin optimoimiseksi.
  • Parma, Viivi (2022)
    Tämän lisensiaatintutkielman kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on koota yhteen tämänhetkinen tutkimustieto Chiari-tyyppisen epämuodostuman, kallo-kaularankaliitoksen ahtauman ja syringomyelian yleisyydestä, etiologiasta, patogeneesistä, diagnostiikasta, oireista ja niihin liitetyistä kuvantamislöydöksistä, hoidosta ja ennusteesta, sillä tasolla, jolla kliinistä työtä tekevän praktikon olisi hyvä tuntea aihetta. Aihe on oleellinen uuden, etenkin oireita koskevan tutkimustiedon takia. Pienten brakykefaalisten koirarotujen suosion lisääntymisen myötä Chiari-tyyppisen epämuodostuman, kallo-kaularankaliitoksen ahtauman ja syringomyelian yleisyys koirapopulaatiossa saattaa lisääntyä, mikä lisää tarvetta tunnistaa näiden rakenteellisten poikkeamien aiheuttamat oireet. Chiari-tyyppiselle epämuodostumalle, kallo-kaularankaliitoksen ahtaumalle ja syringomyelialle alttiita ovat brakykefaaliset pienet rodut. Se on erityisen yleistä cavalier kingcharlesinspanielilla ja chihuahualla. Chiari-tyyppinen epämuodostuma on kallo-kaularankaliitoksen ja useiden kallon luiden kehityshäiriö, jossa kallon koko on suhteessa liian pieni aivojen kokoon nähden. Tämän seurauksena aivot järjestäytyvät kallon sisällä uudelleen ja pikkuaivot tyräytyvät niska-aukkoon. Chairi-tyyppisen epämuodostuman taustalla uskotaan olevan takaraivon rustoliitoksen liian aikainen luutuminen. Kallo-kaularankaliitoksen ahtaumassa kallon ja kaularangan luiset rakenteet ovat normaalia lähempänä toisiaan, ja alueen hermokudokselle jää normaalia vähemmän tilaa. Syringomyelia on selkäytimen nesteontelotauti, jota todetaan usein Chiari-tyyppisen epämuodostuman yhteydessä. Syringomyelian syntymekanismi on vielä epäselvä, mutta sen uskotaan kehittyvän aivo-selkäydinnesteen virtaamisen häiriön seurauksena. Parhaiten diagnoosiin päästään korkeakenttämagneettikuvauksella. Chiari-tyyppistä epämuodostumaa ja syringomyeliaa voidaan hoitaa oireenmukaisesti pääasiassa yhdistelmällä tulehduskipulääkkeitä ja pregabaliinia tai gabapentiinia, sekä kirurgisesti. Chiari-tyyppinen epämuodostuma, kallo-kaularankaliitoksen ahtauma ja syringomyelia aiheuttavat kivuksi tulkittavia oireita, käytösmuutoksia ja motorisia puutoksia. Kivuksi tulkittavia oireita ovat ääntely, pään ja naaman hankaaminen, koskettamisen ja harjaamisen välttely, katkonainen uni, haluttomuus kiivetä portaita tai hypätä, sekä kosketusarkuus. Kivuliailla koirilla on voimakkaampi brakykefalia kuin oireettomilla koirilla. Kipuun liitettyjä rakenteita ovat isoaivojen rostaalisten osien lytistyminen ja hajulohkojen ventraalinen kiertyminen, lyhyt kallonpohja ja korkea kallonmuoto, jyrkkä otsapenger, ydinjatkeen taipuminen ja ensimmäisen ja toisen kaulanikaman alueen yläpuolinen kompressio. Syringomyelialle tyypillinen oire on ilman raapiminen, jota todetaan koirilla nesteontelon ollessa halkaisijaltaan yli 4 mm. Motoriset puutokset voidaan neurologisessa tutkimuksessa paikallistaa nesteontelon aiheuttaman selkäytimen vaurion sijainnin mukaan. Käytösmuutosten uskotaan olevan seurausta kivusta. Chiari-tyyppisen epämuodostuman, kallo-kaularankaliitoksen ahtauman ja syringomyelian oireiden tunnistaminen auttaa eläinlääkäreitä diagnoosiin päätymisessä. Tunnistamalla oireisiin liitettyjä rakenteita voidaan pyrkiä välttämään ja suosimaan tiettyjä rakenteellisia piirteitä jalostuksessa. Näin voitaisiin pyrkiä välttämään kipua ja kärsimystä tulevissa sukupolvissa sellaisilla roduilla, joissa on todettu yleisesti Chiari-tyyppistä epämuodostumaa ja syringomyeliaa. Kallo-kaularankaliitoksen ahtauman osuutta oireiden aiheuttajana tulisi tutkia lisää.
  • Lehtomäki, Elina (2022)
    Hippokampuksella on keskeinen rooli muistiin liittyvissä prosesseissa. Hippokampuksen vaurio heikentää työmuistia. Histaminerginen neuronijärjestelmä säätelee epileptisten kohtausten voimakkuutta ja kohtauksiin liittyvää neuronikuolemaa. Histamiini 1 (H1) ja 3 (H3) reseptoreilla on keskeinen rooli tässä säätelyssä. H1-reseptorin puuttuminen lisää nuorilla hiirillä epileptisten kohtausten voimakkuutta ja hermosoluvaurioita useilla aivoalueilla, joista hippokampus on yksi pahimmin vaurioituvista aivoalueista. Työssä on kirjallinen osuus, jossa perehdytään tämänhetkiseen tietoon koirien epilepsiasta, hippokampuksesta, histamiinista ja H1-reseptorin aivoja suojaavasta vaikutuksesta epileptistyyppisissä kohtauksissa. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää tarkemmin aivojen histaminergisen hermojärjestelmän säätelyvaikutusta epileptisen aktiivisuuden aikana sekä siihen liittyvässä hermosoluvauriossa kehittyvien aivojen hippokampuksessa. Hypoteesina on, että H1-reseptori (H1R) agonisti vähentää epileptistyyppistä hermoverkkoaktiivisuutta ja näin myös hermosoluvaurioita. Tutkimuksemme tehtiin 7 päivän ikäisillä rotan hippokampusleikkeillä, joita viljeltiin monielektrodialustalla viikon ajan. Leikkeistä mitattiin spontaania hermoverkkoaktiivisuutta 64 elektrodin välityksellä ja tämän jälkeen leikkeet altistettiin kuudeksi tunniksi 2 µM kainiinihapolle (KA:lle), joka aiheuttaa epileptistyyppisen hermoverkkoaktiivisuuden. Mittauksen pituus oli jokaisena mittausajankohtana 30 minuuttia. Kuuden tunnin jälkeen KA huuhdeltiin pois ja leikkeen toipumista seurattiin 2 vuorokautta, jolloin tehtiin kolme mittausta. Tämän jälkeen tehtiin Spike2-ohjelmalla analyysejä, joissa tutkittiin epileptistyyppisen aktiivisuusjakson osuus koko mittausjaksosta, epileptistyyppisen aktiivisuusjakson pituus, aktiivisuuspiikkien taajuus, yksittäisen sähköisen tapahtuman kesto ja muoto sekä aktiivisuuden eteneminen hippokampuksen osa-alueelta toiselle. Tutkimuksessa verrattiin kahdenlaisia leikkeitä: 1. leikkeet, jotka käsiteltiin ainoastaan KA:lla ja 2. leikkeet, joille oli ensin laitettu 1 µM H1R-agonisti ja siitä puolen tunnin kuluttua KA. H1R-agonistilla ja KA:lla 30 min käsitellyillä leikkeillä (n=11) esiintyi tilastollisesti merkittävästi vähemmän iktaali-tyyppistä aktiivisuutta koko tallennusjakson aikana (P=0.023) kuin kontrollileikkeillä (n=14). Lisäksi H1R-agonistilla ja KA:lla 30 min käsitellyillä leikkeillä aktiivisuuspiikit olivat pienempiä kuin kontrollileikkeissä niiden aktiivisuus aktiivisuuskartalla oli fragmentoituneempaa eikä levinnyt tasaisesti koko leikkeisiin kuten kontrollileikkeissä. Leikkeissä, joita oli käsitelty 6 tuntia KA:lla yhdessä H1R-agonistin kanssa ja annettu sen jälkeen toipua 24 tuntia (n=12), esiintyi tilastollisesti merkittävästi pienempi taajuus eli vähemmän aktiivisuutta (P=0.0052) juuri ennen iktaali-tyyppisen jakson alkua kuin leikkeillä, joita oli käsitelty pelkästään 6 tuntia KA:lla toipumisajan ollessa sama (n=12). Tutkimuksen perusteella H1R-agonisti vähentää epileptistyyppistä aktiivisuutta hippokampuksessa ja näin myös suojaa hermosoluvaurioilta. Tätä voidaan hyödyntää tulevaisuudessa uudentyyppisen epilepsialääkkeen kehityksessä.
  • Ripatti, Miina (2022)
    Tässä kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan seleenin merkitystä naudan ravinnossa ja sen vaikutuksia naudan terveyteen ja tuotokseen. Työn pääpaino on seleenin merkitys kliinisten sairauksien esiintyvyyteen tai niiden esiintyvyyden ehkäisyyn, seleenin puutoksen tai liikasaannin oireet, diagnostiikka ja hoito. Lisäksi käsitellään erilaisia seleenilisiä ja lopuksi pohditaan naudan seleenin saannin vaikutuksia ihmiselle ravinnon kautta. Seleeni on välttämätön hivenaine, jota lehmä saa luonnollisessa muodossa ravinnon mukana tai lisäravinteena orgaanisessa tai epäorgaanisessa muodossa. Elimistössä seleeni on rakenteellisena osana glutationiperoksidaasientsyymissä ja muissa selenoproteiineissa. Nämä selenoproteiinit suojaavat soluja vapaiden happiradikaalien aiheuttamilta vaurioilta. Vaikka seleenin tarve naudalla on kohtalaisen alhainen, niin monilla alueilla ympäri maailman, mukaan lukien Suomessa, jää rehun seleenipitoisuus liian pieneksi. Seleenilannoitteilla saadaan tuotettua seleenipitoisempaa rehua ja tarvittaessa seleeniä voidaan antaa erilaisia seleenipitoisia lisärehuja. Seleeninsaantia voidaan todentaa määrittämällä seleenipitoisuus verestä, seerumista, maidosta ja kudoksista tai määrit-tämällä veren glutationiperoksidaasiaktiivisuus. Suomessa etenkin seleenilannoitteita käyttämättömien luomutilojen naudoilla on todettu merkittävästi muita nautoja pienempiä seleenipitoisuuksia. Nautakarjassa seleenin puutteella voi olla merkittäviä taloudellisia vaikutuksia, jotka liittyvät heikentyneeseen immuniteettiin ja hedelmällisyyteen. Seleenin puute voi aiheuttaa myös kliinisen sairauden, joka tunnetaan nimellä nutritionaalinen lihasrappeuma. Seleenimyrkytys on tänä päivänä harvinainen. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoitus on käsitellä seleenin merkitystä naudan terveydelle. Seleeninpuutteen merkityksen lisäksi sen on tarkoitus herättää keskustelua seleenin liikasaannin haitoista ja siitä, onko seleenin lisäys aina oikea vaihtoehto yritettäessä korjata karjatason ongelmia. Kirjallisuuskatsaus tuo myös esille, että seleenin saantiin liittyy olettamuksia ja virheellisiä käsityksiä, joita ei ole voitu tieteellisissä tutkimuksissa todistaa.