Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Issue Date

Sort by: Order: Results:

  • Meriläinen, Henrik (2022)
    Koiran krooninen munuaisten vajaatoiminta tarkoittaa koiran munuaisten toimintakyvyn heikentymistä. Tällöin monet munuaisten tärkeistä tehtävistä vaikeutuvat, ja koiralla ilmenee useita oireita. Kroonisessa munuaisten vajaatoiminnassa voi olla taustalla useita potentiaalisia aiheuttajia ja tauti voidaan jakaa erilaisiin ryhmiin. Kyseessä on melko yleinen sairaus, joten pieneläimiä hoitavan eläinlääkärin on syytä hallita sairauden hoito. Tässä kirjallisuuskatsauksessa keskityn erityisesti koirien kroonisen munuaisten vajaatoiminnan hoitoon. Sairauden moninaisesta etiologiasta ja oirekuvasta johtuen hoito on hyvin laaja-alaista. Kroonista munuaisten vajaatoimintaa ei yleensä voida parantaa, mutta oikeilla yksilöllisesti kliinisen oirekuvan ja laboratoriotuloksen perusteella suunnitelluilla hoitomenetelmillä voidaan lisätä merkittävästi potilaan elämänlaatua ja hidastaa sairauden etenemistä. Ennen hoidon aloittamista on tärkeää määritellä potilaan sairauden vakavuusaste. Sairausasteen määrittelyssä käytetään kansainvälisiä IRIS-suosituksia. Suositusten avulla potilas asetetaan johonkin neljästä pääluokasta, ja lisäksi tarkennetaan potilaan luokitusta lisäluokkiin proteinurian ja verenpaineen suhteen. Munuaisten vajaatoiminnan hoidosta on tehty myös IRIS-hoitosuositukset, jotka on määritelty potilaan sairauden vakavuuden mukaan. Tutkielmassa vertailen kansainvälistä IRIS-hoitosuositusta kroonisen munuaisten vajaatoiminnan hoidosta tehtyihin alkuperäistutkimuksiin ja selvitän, kuinka luotettavalla tutkimuspohjalla hoitosuositukset ovat. Tutkielman toimii myös oppaana eläinlääkäreille tuomalla lisätietoa kroonisen munuaisten vajaatoiminnan hoitoon liittyen ja tuo esiin, mitä kaikkia asioita kroonisesti munuaissairaan koiran hoidossa tulisi ottaa huomioon. Kroonisen munuaisten vajaatoiminnan hoito perustuu elämänlaatua kohottaviin tukihoitoihin sekä lääkehoitoihin. Tärkein tukihoitomuoto on koiralle suunniteltu munuaisruokavalio, jossa on kiinnitetty huomiota proteiinin määrään ja laatuun, fosforin määrään, omega-rasvahappoihin sekä antioksidanttien ja kuidun määrään. Munuaissairaan koiran nestetasapainosta huolehtiminen on myös ensiarvoisen tärkeää, koska koiran kyky konsentroida virtsaa on alentunut tai puuttuu kokonaan. Lääkehoidoista erittäin merkittäviä ovat proteinurian sekä korkean verenpaineen hoito, joiden lääkkeellinen hoitaminen kulkevatkin usein käsi kädessä. Myös anemian hoito, elimistön happamoitumisen esto ja tulppariskin vähentäminen ovat tärkeitä lääkkeillä hoidattavia tiloja krooniseen munuaisten vajaatoimintaan liittyen. Krooninen munuaisten vajaatoiminta voi olla myös immuunivälitteistä, jolloin hoitovaihtoehtona voidaan käyttää immunosuppressiivisia lääkkeitä. Tällainen munuaisten vajaatoiminnan tyyppi voidaan joskus jopa parantaa oikealla lääkityksellä. Hoidon ennusteeseen vaikuttaa erityisesti taudin etiologia, mutta myös se, missä vaiheessa sairautta hoidot aloitetaan. Kroonista munuaisten vajaatoimintaa kannattaa kuitenkin hoitaa, koska oikealla hoidolla voidaan tehokkaasti lieventää potilaan oireita ja pidentää elinaikaa, vaikka sairaus ei yleensä itsessään ole parannettavissa.
  • Katainen, Tuuli (2022)
    Tämä lisensiaatintutkielma on kirjallisuuskatsaus, jossa tarkastellaan hajuerottelukoirien luotettavuutta syöpien diagnosoinnissa ja erityisesti tekijöitä, jotka siihen vaikuttavat. Koirat ovat taitavia erottelemaan erilaisia hajuja ja koiria käytetäänkin yleisesti esimerkiksi huumeiden tai ihmisten etsimiseen. 1980-luvulla julkaistiin ensimmäinen tutkimus koirasta, joka oli tunnistanut omistajansa melanooman ja sen jälkeen aihetta onkin tutkittu melko paljon. Syöpäseulonnat ovat usein melko kalliita ja joskus epämukavia tai jopa kivuliaita. Tällaisissa tapauksissa olisikin hyödyllistä, jos koira voisi haistaa mahdollisen syövän esimerkiksi virtsa- tai uloshengitysnäytteestä. Hajuerottelukoirien käyttöön syöpien diagnosoinnissa liittyy kuitenkin monia ongelmia, jotka vaikuttavat sekä luotettavuuteen että tutkimusten käytännöllisyyteen. Yksi tärkeimmistä ongelmista on koirien yksilölliset ominaisuudet, joiden vuoksi erot luotettavuudessa ovat suuria. Vaikka koulutuksella voidaankin vaikuttaa paljon siihen, kuinka tarkasti koira syövän hajun tunnistaa, yksilön ominaisuudet määrittävät kuitenkin hyvin pitkälti sen, voidaanko koiraa lopulta käyttää tehtävässä. Tämä taas vaikuttaa siihen, kuinka tehokasta koirien kouluttaminen on; mikäli yksilön ominaisuudet eivät lopulta sovikaan tehtävään, joudutaan koira pudottamaan pois koulutuksesta, jolloin siihen on tuhlattu resursseja turhaan. Lisäksi koulutusmetodeissa ja tutkimusasetelmissa on paljon eroja, jotka vaikuttavat luotettavuuteen. Karkeasti tutkimukset voidaan jakaa erottelu- ja seulontatutkimuksiin. Erottelututkimuksessa koiran tulisi erottaa positiivinen syöpänäyte negatiivisten näytteiden joukosta, seulontatutkimuksessa taas koiran tulisi tunnistaa syöpänäytteet, mutta toisaalta myös kyetä ilmoittamaan, jos kaikki näytteet ovatkin negatiivisia. Erilaiset tutkimukset vaativat koiralta erilaisia asioita ja näin ollen koiran palkkaaminen oikeasta suorituksesta ei ole yksiselitteistä, vaan koira voidaan palkata esimerkiksi jokaisesta oikein tunnistetusta positiivisesta näytteestä tai toisaalta jokaisesta oikein tunnistetusta näytteestä, oli näyte sitten positiivinen tai negatiivinen. Oikean palkkaamistavan käyttäminen lisää koiran motivaatiota ja antaa koiralle selkeän kuvan siitä, mitä siltä odotetaan. Olisikin tärkeää päättää alusta alkaen, aiotaanko koiraa käyttää erottelu- vai seulontatutkimuksiin ja valita koulutustavat sen mukaisesti. Koirien käyttö syöpien diagnosoinnissa on lupaavaa, mutta tutkimus on vielä melko pienimuotoista ja hajanaista, jolloin yksilön suoritukset vaikuttavat paljon tutkimustuloksiin. Parhaimmillaan hyvä hajuerottelukoira voi tunnistaa syöpänäytteen erittäin luotettavasti, mutta laajamittainen käyttö vaatii vielä paljon lisätutkimusta.
  • Hannukainen, Hanna (2022)
    Juoksutusmahasairaudet ovat vaikeita diagnosoida elävältä vasikalta eikä niiden etiologiaa tunneta. Tämä kirjallisuuskatsaus kokoaa yhteen tutkimustietoa juottoikäisten vasikoiden juoksutusmahan toiminnasta ja sairauksista. Työssä keskitytään mahahaavaan, tulehdukseen ja tympaniaan ja käsitellään niiden etiologiaa, diagnostiikkaa, hoitoa ja ehkäisemistä. Etiologiaa painotetaan, jotta ehkäisemiskeinoja voitaisiin ymmärtää paremmin. Edellä mainitut sairaudet ovat omia diagnoosejaan, mutta niitä esiintyy myös yhdessä ja työssä pohdintaankin näiden sairauksien yhtäläisyyksiä. Työssä pohditaan myös vasikan juoksutusmahasairauksien hoitoa Suomessa sekä lisätutkimuksen tarvetta. Mahahaavan etiologia on tuntematon, mutta todennäköisesti monitekijäinen. Mahahaavaa on neljää tyyppiä: pinnallinen, vertavuotava, rajoittuneen vatsakalvontulehduksen sekä yleistyneen vatsakalvontulehduksen aiheuttava mahahaava. Diagnoosi on vaikea, sillä vasikka voi kuolla ilman edeltäviä oireita tai oireet voivat olla lieviä. Mahahaavan hoito riippuu sen tyypistä ja se sisältää mikrobilääkkeitä, tukihoitoa, mahansuojalääkkeitä ja ruokinnan muutoksen. Spesifejä ehkäisemiskeinoja ei voida antaa, koska etiologia on tuntematon. Mahahaavoilta suojaaviksi tekijöiksi katsotaan kuitenkin muun muassa oikeanlainen ruokinta ja stressin välttäminen. Juoksutusmahan tympanian taustalla on vasikan ruuansulatuskanavassa oleva kaasua tuottava organismi, ruokinnalliset tekijät sekä ruuansulatuskanavan hidastunut liike. Tympania on vakava ja nopeasti etenevä sairaus, jossa juoksutusmahaan kertyy kaasua tai nestettä. Diagnoosi tehdään kliinisen kuvan perusteella. Hoitona on paineen poisto juoksutusmahasta, tukihoito ja mikrobilääkkeet. Ehkäiseminen tapahtuu ensisijaisesti ruokinnallisin keinoin. Juoksutusmahan tulehduksen taustalla on todennäköisesti mikrobit ja ruokinnalliset tekijät. Diagnoosi on haastava nopeasti etenevän taudinkuvan vuoksi, joten hoito aloitetaan oireiden perusteella. Hoitona käytetään mikrobilääkkeitä, ruokinnan korjaamista sekä tukihoitoa. Ehkäisemisessä kiinnitetään huomiota erityisesti ruokintakäytäntöihin ja hygieniaan. Juoksutusmahan haavoilla, tympanialla ja tulehduksella on yhteisiä piirteitä, ja kirjallisuudessa on ehdotettu edellä mainittujen sairauksien olevan saman oireyhtymän eri muotoja. Vielä ei ole perusteita diagnoosien yhdistämiselle, sillä etenkin tulehduksen ja mahahaavan hoidoissa on merkittäviä eroja. Suomessa mahahaavan lääkehoitona voidaan käyttää omepratsolia, sukralfaattia, magnesiamaitoa ja mikrobilääkkeitä. Tympanian hoito perustuu paineen poistamiseen sekä mikrobiylikasvun estämiseen mikrobilääkkein. Juoksutusmahan tulehduksen hoidon perustana ovat mikrobilääkkeet. Lisäksi juoksutusmahasairauksien hoitoon kuuluu tukihoito, stressin välttäminen ja tarvittaessa ruokinnan muutos. Non-steroidaalisten tulehduskipulääkkeiden kanssa tulee noudattaa varovaisuutta niiden aiheuttaman mahahaavariskin vuoksi. Juoksutusmahasairaudet ovat alidiagnosoituja, sillä diagnoosin varmistaminen vaatii vatsaontelon avauksen. Lisätutkimuksia tarvitaan juoksutusmahasairauksien etiologiasta sekä hoidossa käytetyistä lääkkeistä. Jatkossa on tärkeää tehdä enemmän raadonavauksia, jotta mahahaavat voidaan luokitella sijainnin perusteella. On todennäköistä, että mahanpohjukka- ja mahanporttihaavat eroavat etiologialtaan toisistaan.
  • Lepistö, Jenni (2022)
    Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoitus oli koota yhteen aikuisten nautojen vatsakalvotulehduksen eli peritoniitin diagnosointimahdollisuuksia, päivittää hoitokeinot ja etsiä ohjeita ennusteen laatimiseen. Nämä on koottu pohdintaan peruspraktiikkaan soveltuviksi ohjeiksi. Yleisesti peritoniitin diagnosointi on praktiikassa vaikeaa ja hoito aloitetaan usein ilman taustasyyn selvittämistä epäilyn perusteella. Mikäli hoitoon saadaan vaste, jää diagnoosi avoimeksi. Peritoniitti on ulkomaisen kirjallisuuden perusteella melko yleinen sairaus naudoilla. Faban tiedonannon perusteella koodit 201 eli ”naula” tai traumaattinen peritoniitti ja 202 eli muu peritoniitti merkittiin hoitosyyksi 0,6%:lla tuotosseurannan karjasta vuosina 2016–2020. Yleisimpiä taustasyitä peritoniitin taustalla ovat traumaattinen retikuloperitoniitti, perforoivat mahahaavat sekä kirurgian komplikaatiot. Kirjallisuuden ja tutkimusten perusteella diagnostiikan apuna käytetään potilaan historiaa, kliinisiä oireita ja löydöksiä, verinäytteitä (etenkin Glutal-testi), ultraäänidiagnostiikka, peritoneaalinesteen näytteenottoa, vatsaontelon röntgenkuvantamista vierasesineiden todentamiseen ja tarvittaessa laparotomiaa tai laparoskopiaa. Peritoniittiin liittyvät oireet ovat usein ruuansulatuskanavahäiriöille ja tulehdussairauksilla ominaisia. Potilailla esiintyy syömättömyyttä, kuumetta, takykardiaa, pötsin heikentynyttä motoriikkaa, ulosteen konsistenssin ja määrän vaihtelua sekä vaihtelevia vatsaontelon kipuun viittaavia oireita. Perinteinen vierasesinetestin käyttö vatsaontelon kipureaktioiden havaitsemisessa on osoittautunut epäluotettavaksi. Myöskään vatsaontelon kivulle tyypillinen oireilu ei kuitenkaan ole aina tyypillistä traumaattiseen retikuloperitoniittiin ja perforoiviin mahahaavoihin sairastuneilla potilailla. Yleistyneessä peritoniitissa oireet ovat vakavia verrattuna paikalliseen peritoniittin ja liittyvät usein toksemiaan. Glutal-testin hyytyminen nopeasti tukee diagnoosia tulehduksellisesta sairaudesta, mikäli ruumiinlämpö on normaali. Ultraäänitutkimuksella ja peritoneaalinestenäytteellä saadaan lisätietoa vatsaontelon tulehdusmuutosten sijainnista ja laajuudesta, mutta niillä ei saada varmistettua peritoniitin taustasyytä. Jos käytössä ei ole vatsaontelon röntgeniä vierasesineiden poissulkuun, vaatii diagnoosin usein laparotomian tai syy selviää raadonavauksessa. Peritoniitin hoitoon kuuluu tukihoito, mikrobilääketerapia sekä tarvittaessa kirurgia. Tukihoitoon kuuluvat magneetin asettaminen, lepo ja tulehduskipulääke harkinnan mukaan sekä tarvittaessa nesteterapia. Kirurgiaan päädytään, mikäli tukihoidolla ja mikrobilääketerapialla ei saada vastetta. Paikallisessa peritoniitissa ennuste vaihtelee aiheuttajan mukaan kohtalaisesta hyvään, mutta yleistyneen peritoniitin ennuste on aina huono, eikä eläimiä kannata ryhtyä hoitamaan.
  • Börman, Julianne (2022)
    Urinary incontinence is a fairly common problem in neutered female dogs with a prevalence of 5 – 20 %. There are different causes behind urinary incontinence that are divided into being of either neurogenic or non-neurogenic origin that can either be congenital or acquired. The most common type of incontinence in neutered female dogs is urethral sphincter mechanism incompetence (USMI) with a prevalence of up to 60 %. Despite having been researched for nearly 40 years neither the etiology nor pathophysiology of USMI are completely understood. While an estimate of 75-97% of medically treated dogs respond to medication, USMI can become refractory over extended periods of medical administration. There are also some cases where medical management isn’t an option due to contraindicative illnesses or severe side effects from the medicine. Some owners also find it too laboursome to administer lifelong medication thrice a day. Injecting bulking agents into the lumen of the urethra is a way of regaining continence through increased urethral resistance. It’s a minimally invasive technique with minimal side effects and high continence rates. However, the effect can be passing, and additional medication might be needed. More invasive surgical techniques are colposuspension, urethropexy, artificial sphincters and different transpelvic sling techniques. These are associated with lower continence rates, more side effects and longer recovery times. None of these options, however, have been successful in treating all dogs. In this literature review I strive to collect the available information on USMI focusing on the treatment when medication is insufficient, with special focus on bulking agents. I hope to form a better understanding of the disease and to be able to highlight the areas in need of further studies, so that more treatment options to resolve USMI could be developed. There needn’t be one treatment to cure them all, however there should be a more systematic approach to diagnosing USMI in order to facilitate the recognition of the best course of treatment for each dog.
  • Jalkanen, Neea (2022)
    Lääkehoidon haittatapahtumat ovat ihmislääkinnässä yleisiä, minkä johdosta lääkitysturvallisuutta on tutkittu ihmislääketieteen puolella paljon. Tutkimusten perusteella on kansainvälisesti koostettu useita suosituksia sekä prosesseja ihmisten lääkitysturvallisuuden parantamiseksi. Tutkimusten mukaan lähes kaikki lääkehoidon haittatapahtumat olisivat ehkäistävissä lääkehoidon prosessien ja työtapojen paremmalla suunnittelulla sekä toteutuksella. Eläinten lääkehoidossa ilmenee myös haittatapahtumia, mutta ihmispuoleen verrattavissa olevaa tutkimusta eläinten lääkitysturvallisuudesta ja siihen liittyvistä riskeistä on vähän. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää missä määrin ja millaista tutkimusta eläinten lääkitysturvallisuudesta on tehty kansainvälisesti, sekä tunnistaa tutkimustiedon perusteella tiedossa olevat eläinten lääkehoidon keskeisimmät riskitekijät. Hypoteesina on, että kansainvälistä tutkimustietoa aiheesta on vähän, ja että lisää tutkimusta tarvitaan eläinten lääkehoidon riskien kartoittamiseksi sekä lääkitystuvallisuuden parantamiseksi. Tutkielman tutkimusosuus toteutettiin systemaattisena kirjallisuuskatsauksena kansainvälistä PRISMA-ohjeistusta noudattaen, sekä kerätyn kirjallisen aineiston laadullisena sisällönanalyysinä. Ennen kirjallisuushakua muodostettiin mahdollisimman laajasti aihetta kattavat hakutermit sekä aineiston PICOS-mallia mukailevat sisäänotto- ja poissulkukriteerit. Kirjallisuushaku toteutettiin neljässä eri tietokannassa, minkä jälkeen aineistoa karsittiin otsikko-, abstrakti- ja koko tekstin tasolla tutkielman tekijän sekä ohjaajan yhteistyönä. Kerätylle aineistolle tehtiin laadullinen sisällön analyysi, jossa aineisto koottiin yhteen tuloksineen ja johtopäätöksineen, minkä jälkeen aineistosta tunnistettiin esille tulleita eläinten lääkehoidon riskitekijöitä. Tunnistettujen riskien analysointi jatkui riskien luokittelulla ylä- ja alaluokkiin kokonaiskuvan muodostamiseksi. Tutkittavan aineiston koko oli 24 tutkimusta kymmenestä eri maasta. Sisällytetyt tutkimukset jaettiin tyypeittäin neljään eri kategoriaan: yksittäistä lääkityspoikkeamaa kuvaaviin tapaustutkimuksiin, sekä tutkimuksiin turvallisuuskulttuurista, anestesian lääkitysturvallisuudesta ja lääkityspoikkeamista. Laadullisen sisällönanalyysin pohjalta tunnistettiin seuraavat eläinten lääkehoidon riskit: ongelmat kommunikaatiossa, ongelmat toimintakäytänteissä ja johtamisessa, puutteellinen osaaminen ja kokemattomuus, puutteelliset resurssit ja välineet, lääkkeiden ja annostelureittien sekoittuminen, inhimillisen toiminnan rajoitteet sekä puutteellinen turvallisuuskulttuuri. Lääkehoidon haittatapahtumia tiedetään tapahtuvan yleisesti myös eläinten lääkehoidossa, vaikka toistaiseksi tutkimusta yleisyydestä tai keskeisimmistä riskeistä ei ole riittävästi kattavan kansainvälisen kokonaiskuvan saamiseksi. Eläinten lääkitysturvallisuuden riskitekijöiden kartoittamiseksi tarvitaan alan yhteinen haittatapahtumien raportointijärjestelmä, jotta uusien suojauksien kehittäminen pystytään kohdentamaan entistä tarkemmin juuri eläinlääkintäalan tarpeisiin sopiviksi. Tärkeintä eläinten lääkitysturvallisuuden kehittämisessä on useiden ja monipuolisten suojausten samanaikainen käyttö sekä kaikkien eläimiä hoitavien yksiköiden johtoportaiden ajama turvallisuuskulttuuri, joka mahdollistaa sekä ennakoivan riskien hallinnan että tapahtuneista virheistä oppimisen.
  • Miinalainen, Paula (2022)
    Kuivatut siankorvat ovat suosittuja koirien herkkuja. Siankorvien mikrobiologiseen laatuun vaikuttaa moni tekijä, kuten teurastettavien sikojen puhtaus ja siankorvien valmistuksen prosessihygienia. Vaikka kuivattujen siankorvien valmistusketjussa on monia bakteereita tuhoavia tai poistavia vaiheita, ei kaikkia bakteereita saada poistettua. Näin ollen kuluttajalle päätyessään kuivatut siankorvat voivat olla myös patogeenisilla eli tautia aiheuttavilla sekä antibioottiresistenteillä bakteereilla saastuneita. Tämä altistaa sekä koirat että niiden omistajat tartunnoille. Erityisesti pienet lapset, iäkkäät, immuunipuutteiset ja raskaana olevat henkilöt ovat alttiita saastuneiden lemmikinruokien tai infektoituneiden lemmikkien välittämille tartunnoille. Saastuneet siankorvat ovat aiheuttaneet ihmisten salmonellaepidemioita. Epidemioiden seurauksena siankorvien mikrobiologista laatua on tutkittu eri maissa erityisesti Salmonella-bakteerien osalta. Useassa tutkimuksessa on havaittu salmonellan eri serotyyppejä kuivatuissa siankorvissa. Eristettyjen salmonellakantojen joukossa on ollut myös antibioottiresistenttejä kantoja. Ruotsalaisessa tutkimuksessa havaittiin salmonellaa ja ESBL-entsyymiä tuottavia resistenttejä bakteereita kuivatuissa siankorvissa. Suomessa myytävistä siankorvista ei ole julkaistu vastaavia tutkimuksia. Sen vuoksi suomalaiselle siankorvien mikrobiologista laatua selvittävälle tutkimukselle oli tarvetta. Tämän tutkielman tutkimusosiossa oli tavoitteena tutkia salmonellan, resistenttien ESBL/AmpC-entsyymiä tuottavien Escherichia coli -bakteerien ja tuotantolaitoksissa ympäristökontaminanttina esiintyvän patogeenisen Listeria monocytogenes -bakteerin esiintymistä sekä hygieniaindikaattoreina toimivien kokonais- ja enterobakteerien määriä kuivatuissa siankorvissa. Lisäksi tavoitteena oli vertailla kotimaisten ja ulkomaisten siankorvien mikrobiologista laatua keskenään ja selvittää, onko mikrobiologisen laadun kannalta merkitystä, ostetaanko siankorvat pakattuina vai irtotuotteina. Hypoteesina oli, että ulkomaisissa siankorvissa on enemmän bakteereita kuin kotimaisissa, ja että pakatuissa ja irtomyydyissä siankorvissa ei ole eroa bakteereiden osalta. Tutkimusosiossa näytteenä oli yhteensä 50 Suomesta tai ulkomaisista verkkokaupoista ostettua kuivattua siankorvaa. Näytteistä 31 oli alkuperältään kotimaisia ja loput ulkomaisia. Kotimaisista näytteistä 16 oli irtotuotteita ja muut näytteet olivat pakattuja. Näytteiden kokonais- ja enterobakteerien määriä tutkittiin pintaviljelymenetelmällä. ESBL/AmpC-E. colin esiintymistä tutkittiin kefotaksiimi-pitoisella valikoivalla maljalla sekä varmistustesteillä. Salmonellan ja listerian esiintymistä kartoitettiin aluksi PCR-menetelmällä. Positiivisen PCR-tuloksen saaneille näytteille tehtiin näiden bakteerien osalta viljelyt valikoivilla maljoilla sekä varmistustestejä puhdasviljelmistä. Ulkomaisista näytteistä löytyi sekä salmonellaa että ESBL/AmpC-E. colia. Kotimaisista näytteistä löytyi listeriaa, mutta vain PCR-menetelmällä. Kokonais- ja enterobakteerimäärät olivat suurimpia ulkomaisissa pakatuissa näytteissä. Tämä tutkimus osoitti, että koirille tarkoitettujen kuivattujen siankorvien mikrobiologinen laatu vaihtelee huomattavasti, ja että ulkomaisissa siankorvissa voi esiintyä ihmisten terveydelle haitallisia patogeenisia ja/tai resistenttejä bakteereita. Pakatut siankorvat eivät ole pakkaamattomia turvallisempia. Tulosten perusteella kuivattuja siankorvia käsiteltäessä tulee kiinnittää huomiota hyvään hygieniaan.
  • Saastamoinen, Sonja (2022)
    Mausteet ovat monipuolinen ryhmä raaka-aineita, joita käytetään niiden moninaisten käyttötarkoitusten puolesta laajasti elintarviketuotannossa ja -teollisuudessa. Mausteina käytetään erilaisten kasvien osia, esimerkkinä pippuri on marja ja kanelia saadaan puolestaan puun kaarnasta. Suomessa tehdyn maustetutkimuksen perusteella suosituimmiksi mausteiksi nousivat mustapippuri, paprikajauhe, chilimauste ja curry. Yrteistä käytetyimpiä ovat basilika ja oregano. Mausteet kuivatetaan, jotta niiden säilyvyys parantuu, minkä takia ne säilyvätkin mikrobiologisen laatunsa puolesta pitkään. Mausteisiin liittyvät bakteriologiset riskit johtuvatkin ruokamyrkytysbakteerikontaminaatiosta, joka voi tapahtua niin alkutuotannossa kuin myöhemmin varastoinnin, prosessoinnin, tai jakelun tai sen jälkeisissä vaiheissa. Vaikka mausteet yleisesti mielletään turvallisiksi, tiedetään että mausteissa esiintyvät patogeeniset bakteerit voivat aiheuttaa ruokamyrkytysepidemioita. Kirjallisuuskatsauksen perusteella merkittävimmäksi bakteeriksi nousi salmonella. Salmonellan prevalenssi on vaihdellut eri tutkimuksissa aina 0,5 % jopa 18,2 %. Viime vuonna Eurooppaan tuotujen mausteiden valvontanäytteen oton perusteella salmonellan prevalenssiksi saatiin 0,83 %. Mustapippurin havaittiin olevan bakteriologisesti korkeimmassa riskissä, sillä jopa 80 % vuonna 2021 tehdyistä RASFF-hälytyksistä liittyivät mustapippureihin. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on kuvata mausteisiin liittyviä bakteriologisia riskejä ja niiden hallintaa sekä kuvata mausteisiin liitettyjen bakteereiden aiheuttamia ruokamyrkytysepidemioita. Työssä keskitytään vain kuivattuihin mausteisiin ja yrtteihin eikä tuoreita mausteita, nestemäisiä tai esimerkiksi suolaa käsitellä. Rajaus johtuu siitä, että kuivatut mausteet eroavat ominaisuuksiltaan huomattavasti muista maustetyypeistä. Kirjallisuuskatsauksessa keskitystään käsittelemään mausteissa esiintyviä bakteereita, vaikka mausteista voidaankin löytää muitakin mikrobeita. Mausteet on yhdistetty useisiin ruokamyrkytysepidemioihin, joiden merkittävimmät aiheuttajat ovat salmonella ja Bacillus cereus. Mausteiden globaalisuus saattaa vaikeuttaa ruokamyrkytysten selvittämistä, sillä mausteet ovat voineet mennä jakelussa useaan maahan ja näin aiheuttaa laajan kansainvälisen epidemian. Maailmalla salmonella aiheuttamat ruokamyrkytysepidemiat ovat yleisempiä, mutta Suomessa B. cereus on todennäköisempi aiheuttaja. Mausteista on myös löydetty muu muassa Escherichia colia, Staphylococcus aureusta ja Clostridium perfringenstä, mutta ne eivät ole merkittävässä roolissa mausteiden taudinaiheuttajina. Mausteiden kuivaaminen madaltaa mausteiden vesiaktiivisuutta, joka puolestaan estää bakteerien lisääntymistä. Kuivattaminen ei kuitenkaan tapa bakteereita vaan osa niistä voi säilyä elinvoimaisena. Säteilytyksen on havaittu olevan erittäin tehokas keino vähentää bakteereiden ja itiöiden määrää mausteissa. Tehokkuudestaan huolimatta säteilytystä ei käytetä, joten sen tilalle on kehitetty muita dekontaminaatiomenetelmiä muun muassa höyrykäsittelyä tai mikroaaltoja. Vaikka mausteita ei pidetä suurena uhkana ruokamyrkytysten aiheuttajana, kasvaneet RASFF-hälytykset antava viitteitä siitä, etteivät mausteet ole täysin riskittömiä. Erityisesti salmonellan lisääntyminen hälytyksissä on huolestuttavaa ihmisten terveyden kannalta.
  • Huikari, Veera Ilona (2022)
    Nautojen suolistotulehdukset ovat merkittävä hyvinvointia ja tuotantoa heikentävä ongelma maito- ja lihakarjatiloilla. Ripuli ja muut suolistosairaudet voivat aiheuttaa eläinten yleiskunnon heikkenemistä, laskea maidontuottoa ja heikentää kasvua. Bakteerien aiheuttamia suolistotulehduksia voidaan joutua lääkitsemään antibiootein, joiden käyttö tulisi kuitenkin minimoida kasvavan antibioottiresistenssiriskin takia. Virusten aiheuttamia nautojen suolistotulehduksia esiintyy Suomessa säännöllisesti, ja nämä altistavat bakteeritulehduksille. Viruksista tavallisimpia aiheuttajia ovat rota- ja koronavirukset, jotka aiheuttavat akuutteja suolistotulehduksia lähinnä vasikoille, mutta kroonisia koronavirustartuntoja tavataan myös aikuisilla naudoilla. Harvinaisempia nautojen ruuansulatuskanavan infektioita aiheuttavia viruksia ei rutiinisti tutkita, ja niiden kliininen merkittävyys on huonosti tunnettu. Tällä hetkellä Ruokavirasto tutkii nautojen ulostenäytteistä virusten osalta rota- ja koronaviruksia Naudan virusripulivirus (BVDV, bovine viral diarrhea virus) ja naudan herpesvirus 1 ovat taudinaiheuttajia, joiden esiintymistä seuraa Ruokavirasto lakisääteisten seurantaohjelmien avulla, eikä näitä tällä hetkellä esiinny Suomessa. Harvinaisempia suolistotulehdusten aiheuttajaviruksia ei Suomessa tutkita. PCR –tutkimuksen avulla on pystytty kuitenkin eristämään myös muita viruksia ripuloivien nautojen ulostenäytteistä. Niiden osuutta ripulin aiheuttajina tai altistavana tekijänä tutkitaan parhaillaan. Tällaisia viruksia ovat mm. adeno-, herpes- sekä parvovirus. Vaikka nautojen ulostenäytteitä tutkitaan paljon Suomessa, potilasnäytteistä ei usein löydy taudinaiheuttajia, vaikka eläin olisi ollut ripulilla. Tutkielman kokeellisessa osassa tavoitteena oli selvittää PCR-menetelmällä, löytyykö Helsingin yliopiston patologian avaussalille vuonna 2018 ruumiinavaukseen tulleiden nautojen ruuansulatuskanavan elinnäytteistä adeno-, herpes- tai parvoviruksia. Saatuja viruseristyksen tutkimustuloksia tulkittiin suhteessa eläimillä esiintyneisiin oireisiin sekä patologisiin löydöksiin makroskooppisessa ruumiinavauksessa ja histopatologisissa tutkimuksissa. Tutkielman hypoteesina on, että kyseisiä viruksia todetaan näytteissä ja adeno-, herpes- tai parvoviruksinfektio voi liittyä eläimillä todettuihin elämänaikaisiin ruuansulatuskanavan oireisiin Todennäköinen tai mahdollinen adenoviruslöytö tehtiin 45,2 %:sta tutkituista näytteistä, herpesvirusten osalta määrä oli 25,8 % ja parvovirusten 16,2 %. Aineiston 21 naudasta 15:llä oli suolisto-oireita, mutta vain kahdesta oireilleesta tehtiin varma viruslöydös. Tutkimuksessa löytyi yksi viruspositiivinen eläin, jonka elinnäytteestä tehty adenoviruslöydös korreloi sen ruuansulatuskanavan oireisiin sekä makroskooppisiin ja histopatologisiin löydöksiin. Tutkimus osoitti, että tutkittuja viruksia esiintyy suomalaisissa naudoissa
  • Kokko, Evamaria (2022)
    Euroopan unionin alueella kasvatetaan noin 180 miljoonaa lihakania vuosittain. Tuotantokanien pitoa ja hyvinvointia ohjaava EU- ja kansallinen lainsäädäntö kuitenkin puuttuvat. Kotimainen tuotanto on pientä suhteessa muualla Euroopassa tapahtuvaan tuotantoon, mutta kyseessä on kenties yleistyvä tuotantomuoto. Tämä lisensiaatintutkielma on tehty Maatilatalouden kehittämisrahaston (MAKERA) rahoittamassa Kaniinien hyvinvointi Suomessa -hankkeessa (2019–2022), jonka tavoitteena on kartoittaa kotimaista kaninlihantuotantoa. Lisensiaatintyö selvittää, kuinka Suomessa tuotetaan kaninlihaa ja mitä hyvinvointia edistäviä ja vaarantavia tekijöitä kaninlihan tuotantoon liittyy. Lisäksi tavoitteena on pohtia kanien hyvinvoinnin arviointiin soveltuvia menetelmiä sekä tuottajien käsityksiä kanin hyvinvointivaatimuksista, tuotantomuodosta ja sen tulevaisuudesta. Lisensiaatintyön hypoteesin mukaan tuottajien hyvinvointikäsitykset eivät eroa tutkimustiedon mukaisista kanien hyvinvointitarpeista. Selvitys toteutettiin tilavierailuina ja haastatteluina marraskuun 2020 ja kesäkuun 2021 välisenä aikana. Suomessa kaninlihaa kaupallisesti tuottaa arviolta hieman yli kymmen tilaa. Selvitykseen osallistui yhdeksän kaninkasvattajaa, joista seitsemän kasvatti lihaa myyntiin ja loput olivat omatarvekasvattajia. Tilojen yhteenlaskettu vuosittainen tuotantomäärä oli noin 1840 lihakania eli arviolta 2950 kilogrammaa kaninlihaa. Koronapandemia vaikutti tutkimusajankohtana kaninlihan kysyntään. Myyntiin tulee lisäksi sivutuotteita kuten taljoja sekä kuivattuja tassuja ja häntiä. Suomessa kaninlihankasvatus on sivueläinkeino. Liha myydään suoraan tiloilta tai lähialueen ravintoloihin ja kauppoihin. Pito-olosuhteet ja rakenneratkaisut ovat vaihtelevia. Ruokinta perustuu kuivaheinään ja muuhun korsirehuun, joita täydennetään pienellä määrällä väkirehua. Kaneille tarjotaan paljon tilaa, virikkeitä ja runsas kuivitus. Sairaudet ovat vähäisiä ja eläimiä joudutaan lopettamaan erittäin vähän. Teurastus ja lihan käsittely tapahtuvat pääasiassa tilallisen toimesta tilan elintarvikehuoneistossa. Lopetusmenetelmänä on tainnutusjousi ja verenlasku. Selvityksen hypoteesin mukaisesti kasvattajat tuntevat hyvin kanien hyvinvointivaatimukset ja lajityypilliset ominaisuudet. Tuottajat suhtautuvat tuotannon tulevaisuuteen toiveikkaina, mutta odottavat lainsäädännön valmistumista. Kaninlihantuotannossa tärkeimmät hyvinvointitekijät ovat tilan ja resurssien, kuten ruuan, juoman, virikkeiden, lepo- ja piilopaikkojen, riittävyys. Virikkeinen ympäristö ylläpitää kanin aktiivisuutta ja hyvinvointia sekä vähentää yhteenottoja. Ryhmäkasvatus on suositeltavaa nuorille lihakaneilla. Aikuisillakin tulisi olla vähintään näkö- ja hajuyhteys lajitovereihin. Kani on herkkä stressille, olosuhdemuutoksille ja sairauksille, joten tuotannon riskitekijöitä ovat tilan ja resurssien puutteen lisäksi epäsopivat pito-olosuhteet, likaisuus ja suuri tautipaine. Tutkimus selvitti eläinten hoitoa, pitopaikkoja ja omistajien käsityksiä, mutta eläinten hyvinvoinnin objektiivista arviointia varten tarvitaan lisää tutkimusta ja Suomen olosuhteisiin sovellettavia mittareita. Selvityksessä testattu kaniinien hyvinvoinnin arviointimenetelmä Dalmau ym. (2020) ei sovellu käytettäväksi kotimaiseen tuotantoon, vaan se vaatii mukauttamista pienimuotoisempaan kaninlihankasvatukseen
  • Posti, Unna (2022)
    Suomessa metsästystä harrastetaan aktiivisesti. Metsästyksen apuna käytetään usein riistaviettistä koiraa, joten metsästyskoiria on Suomessa paljon. Luonnossa vapaana juokseva koira kohtaa useita eri taudinaiheuttajia, jotka voivat olla terveysriski niin koiralle kuin myös ihmisille. Kirjallisuuskatsaukseni tavoitteena on koota yhteen tietoa näistä taudinaiheuttajista, miten tartunnan voi tunnistaa riistasta tai koirasta, millainen on tartuntareitti ja kuinka tartuntaa voidaan ehkäistä. Katsauksessa keskitytään Suomen kannalta oleellisiin taudinaiheuttajiin. Lisäksi perehdytään taudinaiheuttajien kykyyn tarttua ihmisiin, ihmiselle aiheutuvan sairauden oireisiin sekä tartunnan ehkäisyyn. Tutkielmassa käsitellään myös viranomaistoimin ehkäistäviä ja torjuttavia eläintauteja, jolloin lainsäädäntö velvoittaa tautiepäilyssä toimenpiteitä. Tutkielmaan on sisällytetty luonnonvaraisissa eläimissä esiintyviä viruksia, bakteereja sekä sisä- ja ulkoloisia. Katsauksessa on hyödynnetty aikaisemmin tutkittua tietoa taudinaiheuttajien levinneisyydestä ja esiintyvyydestä suomalaisessa riistassa. Lisäksi katsaukseen on tuotu esille koirilla esiintyneitä tautitapauksia, joihin liittyy riistassa esiintyviä taudinaiheuttajia. Luonnossa vapaana kulkevan koiran suojaaminen taudinaiheuttajilta on haastavaa. Kirjallisuuskatsauksen mukaan merkittävin tartuntariski olivat kypsentämätön riistanliha ja elimet. Riistanliha ja elimet tulisi kypsentää riittävästi ennen tarjoamista koiralle. Lisäksi riistan käsittelystä syntyvä teurasjäte tulee hävittää asianmukaisesti, eikä jättää luontoon koiran saataville. Katsauksessa eniten esiin nousseita taudinaiheuttajia olivat loiset. Tartuntoja ei voida täysin ehkäistä ja tartunnan saanut metsästyskoira voi olla oireeton, joten koiran säännöllinen lääkitseminen loisia vastaan on tärkeä keino ehkäistä oireiden myöhempi alkaminen. Samalla ehkäistään loisten lisääntyminen ja leviäminen ympäristöön. Koira voi toimia oireettomana kantajana myös ihmisille tartunnallisille sairauksille, kuten ekinokokkoosille. Normaalisti terveelle koiralle oireeton tartunta voi olla koiralle kohtalokas, jos koiran immuunipuolustus on heikentynyt. Näin ollen metsästykseen tulisi käyttää vain yleisterveitä koiria. Tutkielman liitteenä on kirjallisuuskatsauksen perusteella koottu taulukko taudinaiheuttajista ja tartuntalähteistä metsästyskoiralle. Taulukossa eniten taudinaiheuttajia esiintyy villisioilla, mikä on huomioitava käytettäessä koiraa apuna villisikojen metsästyksessä.
  • Aho, Varpu (2022)
    Mastitis is economically the most important disease and the second most important welfare issue after lameness in dairy production worldwide. Mastitis diagnosis consists of recognizing the causative pathogen and simultaneous changes in milk parameters, such as somatic cell count. Currently, 27 % of Finnish farms use automatic milking system (AMS) and more than 50 % of all milk is harvested by a milking robot. Large amounts of data are available from AMS, and they can be used to recognize and control mastitis on farms. The aim of this work was to study how different AMS data patterns describe mammary gland infection, and how they can be used in mastitis diagnosis. The most conventional parameter for diagnosing mastitis is somatic cell count (SCC) which describes the number of somatic cells per milliliter of milk. During mastitis, SCC increases, but a significant day-to-day variation is characteristic. SCC is measured in official Dairy Herd Improvement (DHI) programs, and SCC is also counted by sensors in AMS. The most common in-line measured parameter at AMS is electrical conductivity (EC). EC is measured quarter-specifically which makes it good for comparison among different quarters but there are some uncertainties associated with EC. In addition, L-lactate dehydrogenase (LDH) is an enzyme that indicates infection in different tissues and is also detectable with a sensor in some AMS. It’s less mastitis-specific than SCC, but because it has less daily variation, combined with SCC it’s currently an interesting tool for recognizing mastitis in AMS. Descriptive study was conducted using AMS data from 24 cows over 7 months from a Canadian research herd. The data were fragmented and only a few mastitis cases were included. However, the results describe the characteristics of different AMS parameters. Results showed that LDH is high especially in 1st lactation cows until 35 days after calving. As expected, LDH of mastitic cows was substantially higher compared to cows that were healthy or had non-udder illness. Interestingly, the daily variation of LDH in individual cows appears to be greater than expected.
  • Eerola, Emilia (2022)
    Koiran patellaluksaatio eli polvilumpion sijoiltaanmeno on yksi yleisimmistä takajalan ontuman aiheuttajista koiralla. Sen hoidossa käytetään usein kirurgista korjausta, jonka tavoitteena on saada polvilumpio pysymään paikallaan reisiluun telaurassa ja estää näin kipua sekä nivelrikon kehittymistä. Leikkauksessa pyritään suoristamaan polvea ojentavan mekanismin akselia. Tässä retrospektiivisessä tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Yliopistollisessa Eläinsairaalassa vuosina 2011–2020 kirurgisesti korjattuja polvilumpion sijoiltaanmenoja. Hypoteesina oli, että käytetyt hoitokäytännöt ja leikkaustekniikat vastaavat tutkittua tietoa. Tutkimukseen valittiin kaikki aikavälillä 2011–2020 Yliopistollisessa Eläinsairaalassa operoidut polvilumpion sijoiltaanmenon korjausleikkaukset. Tarkastelun kohteena ovat potilasmateriaalin ja leikkaustekniikoiden lisäksi operaatioiden aikana ja niiden jälkeen käytetty kivunlievitys, leikkausten jälkeiset komplikaatiot sekä operaatioiden jälkeiset käynnit Yliopistollisessa Eläinsairaalassa eläinlääkärin tai eläinfysioterapeutin vastaanotolla ja tukihoitovalmisteiden käyttö leikkausten jälkeen. Leikattuja koiria oli yhteensä 137. 27 koiralla operoitiin molemmat polvet, joten leikkausten kokonaismäärä kyseisenä ajanjaksona oli yhteensä 164. Leikatut koirat edustivat 48 eri rotua. Operoidusta patellaluksaatioista 90 % oli mediaalisia, 9 % lateraalisia ja <1 % (1 kpl) luksoi molempiin suuntiin. Patellaluksaation aste oli määritelty 83 % tapauksista. Näistä tapauksista 3 % oli asteeltaan 4/4, 30 % 3/4, 62 % 2/4, 4 % 1/4 ja <1 % (1 kpl) 0/4. Käytettyihin leikkausteniikoihin kuuluivat pehmytkudostekniikat, osteotomiatekniikat: tuberositas tibiaen siirto ja telauran syventäminen, korrektiivinen osteotomiatekniikka TPLO sekä telauraproteesin asennus. Lähes kaikissa leikkauksissa käytettiin useampaa kuin yhtä leikkaustekniikkaa. Leikkauksen jälkeisiä komplikaatioita esiintyi 22 % tapauksista. Tämän tutkimuksen perusteella Yliopistollisen Eläinsairaalan hoitokäytännöt ja leikkaustekniikat vastaavat tutkittua tietoa.
  • Hakolehto, Heli (2022)
    Tämä lisensiaatintutkielma on kirjallisuuskatsaus, jossa käsitellään rantalaidunnuksen vaikutuksia läheisten vesistöalueiden hygieeniselle laadulle ja rantalaidunnuksen vesistön virkistyskäyttäjille aiheuttamaa zoonoottista tautiriskiä. Erityisesti nautakarjaa on aiemmin käytetty rantalaidunten maisemanhoitoon perinteisen maatalouden muovaamilla alueilla. Laiduntavan karjan lannan sisältämä mikrobisto voi heikentää läheisten vesialueiden mikrobiologista laatua päätyessään laitumilta vesistöihin sade- ja valumavesien mukana, eläinten jaloissaan kuljettamassa maa-aineksessa sekä suoraan eläinten käyttäessä vesistöä juomapaikkanaan. Tärkeimmät karjaan liitetyt ulosteperäiset zoonoottiset taudinaiheuttajat ovat Cryptosporidium parvum ja Giardia duodenalis -alkueläimet sekä bakteereista Salmonella spp., Campylobacter spp. ja enterohemorraaginen Escherichia coli O157:H7 eli EHEC. Tautia-aiheuttavat mikrobit, näiden sisältämät resistenssitekijät ja lannan antibioottijäämät voivat lisäksi edistää ympäristökontaktin kautta muodostuvan mikrobilääkeresistenssin kehitystä, jonka aiheuttama uhka kansanterveydelle on huomioitu laajemmin vasta viime vuosina. Vedenkäyttäjien terveyttä pyritään suojaamaan lainsäädännön keinoin. EU:n uimavesidirektiivissä ja tämän perusteella säädetyssä kansallisessa lainsäädännössä todetaan, ettei uimavesi saa aiheuttaa käyttäjälleen terveysvaaraa. Näin ollen uimavesien laatu tulee varmistaa uimakauden aikana säännöllisin näytteenotoin. Lisäksi käyttäjämääriltään suurille rannoille laaditaan uimavesiprofiili, jossa huomioidaan vesistöön kohdistuvat paikalliset riskitekijät ja muut vedenlaatua heikentävät tekijät, kuten alueelliset muutostyöt ja rantalaidunnus. Uimavesivälitteisten epidemioiden raportoiminen on ollut Suomessa lakisääteistä Valtioneuvoston asetuksen (1365/2011) nojalla vuodesta 2012 alkaen, jonka jälkeen maassa on todettu vuoteen 2020 mennessä yhteensä 13 uimavesiepidemiaa. Vedenkäyttäjille suurimman sairastumisriskin on katsottu aiheutuvan jätevesien ja vedenkäyttäjistä itsestään peräisin olevista mikrobeista. Valtaosa Suomessa ja Euroopassa havaituista talous- ja virkistysvesiin liitetyistä taudinpurkauksista ovat olleet norovirusten tai kampylobakteerien aiheuttamia. Myös kryptosporidit ja giardia ovat aikaansaaneet vesivälitteisiä taudinpurkauksia muun muassa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa tasaisin väliajoin. Ilmaston lämpenemisen myötä uimavesien hygieenisen laadunhallinnan haasteiksi muodostuvat lisääntyvät sadetapahtumat ja sademäärien kasvu. Lämpötilan kohotessa pidentynyt uima- ja laidunkausi voivat lisäksi kasvattaa altistuneiden määriä. Lisääntynyt sadanta lisää vesistöihin huuhtoutuvaa mikrobimäärää ja jätevesien ohijuoksutusta, jotka molemmat kasvattavat vesistöjen mikrobikuormitusta. Rankkasateet ja voimistuneet virtaamat voivat myös edistää vesistöjen sedimenttien sekoittumista, jolloin sedimentin mikrobisto voi useiden päivienkin ajan esiintyä vesifaasissa. Toisaalta lisääntyneet vesimäärät voivat myös laimentaa mikrobipitoisuuksia vesistöissä. Muuttuvat olosuhteet luovat tarpeen nopeille ja kustannustehokkaille vesihygieenisille tutkimus- ja riskinarviointimenetelmille sekä maankäytön suunnittelulle, mikä turvaa sekä perinteisen maisemanhoidon, ympäristön monimuotoisuuden että virkistyskäytön toteutumisen myös tulevaisuudessa.
  • Isokotamäki, Lotta (2022)
    Laktaatti on elimistön energia-aineenvaihdunnan sivutuotteena syntyvä molekyyli. Laktaattia muodostuu normaalissa eläimen aineenvaihdunnassa pieniä määriä, mutta veren laktaattipitoisuuden noustessa kyseessä on todennäköisesti patologinen tila. Laktaatti tuotetaan laktaattidehydrogenaasientsyymin avulla pyruvaattimolekyylistä. Laktaatin määrä verenkierrossa lisääntyy, mikäli glykolyysireaktiossa syntyvät pyruvaattimolekyylit eivät pääse jatkamaan energiantuotantoketjua sitruunahappokiertoon ja oksidatiiviseen fosforylaatioon. Useimmiten tätä reaktiosarjaa rajoittaa reaktiossa tarvittavan hapen puute. Veren laktaattipitoisuuden nousu eli hyperlaktatemia jaetaan tyypin A ja tyypin B luokkiin hyperlaktatemiaan johtaneiden taustasyiden perusteella. Tyypin A hyperlaktatemiassa kudoksien hapenpuute johtaa laktaatin lisäntymiseen verenkierrossa. Tyypin B hyperlaktatemiassa kudoksissa on riittävä määrä happea, mutta sen hyödyntäminen ei syystä tai toisesta onnistu, jolloin normaali energiatuotannon ketju katkeaa. Laktaattiarvon mittaaminen erilaisista effuusionesteistä ja tuloksen vertaaminen plasman laktaattipitoisuuteen voi antaa tärkeää tietoa nesteen tyypistä ja ohjata hoitopäätöksen tekemistä. Septisessä nesteessä eli tulehduseritteessä laktaattipitoisuus on yleensä selkeästi madaltunut verrattuna veren laktaattipitoisuuteen. Pahanlaatuisissa kasvainsairauksissa on myös havaittu effuusionesteen laktaatin selkeää madaltumista. Akuuttipotilaalla laktaatin mittaaminen osana muiden laboratorioarvojen tutkimista sekä hyvää yleistutkimusta saattaa antaa viitteitä potilaan ennusteesta ja tilan vakavuudesta. Parhaan arvion potilaan ennusteesta saa, mikäli laktaattiarvon mittaamista toistetaan hoidon edetessä. Normaali tai vain hieman koholla oleva veren laktaatti antaa potilaalle hyvän ennusteen, kun taas voimakkaasti koholla oleva laktaatti lisää menehtymisen todennäköisyyttä. Sairaalahoidossa potilaan vastetta hoitoon voidaan arvioida seuraamalla veren laktaattia. Potilaan ennustetta heikentää, mikäli laktaatti nousee edelleen tai ei lähde laskemaan. Tutkielma tarjoaa suomalaisille eläinlääkäreille kattavan katsauksen laktaatin käytöstä diagnostisena työkaluna. Toivon, että tämän kirjallisuuskatsauksen myötä laktaatin tutkiminen osana akuuttipotilaan alkudiagnostiikkaa yleistyy. Laktaatin mittaamista hyödyntämällä voitaisiin parantaa potilaan tilan ja ennusteen arviointia sekä helpottaa hoitopäätöksien tekemistä.
  • Knaapi, Laura (2022)
    Lääketutkimuksen prekliinisessä vaiheessa tärkeässä roolissa ovat farmakologiset ja toksikologiset tutkimukset, jotka monilta osin hyödyntävät eläinkokeita. Rotta on yksi yleisimmistä koe-eläimistä niiden helppohoitoisuuden, nopean lisääntymisen, sopeutumiskyvyn ja vuosikymmenten ajalta saatavan tutkimustiedon takia. Kliinistä patologiaa hyödynnetään sekä lääketieteessä että tutkimuksessa ja sitä käytetään niin eläinten, kuin ihmistenkin elimistön sairaustilojen selvittämiseen. Lääketutkimuksessa sitä hyödynnetään lisäksi selvitettäessä lääkeaineiden vaikutusta elimistössä. Hematologista tutkimusta käytetään veren solujen tutkimiseen, hyytymistekijöiden mittaamista veren hyytymisajan selvittämiseen ja kliinistä kemiaa elimistön elinten ja elinjärjestelmien toiminnan mittaamiseen. Eläinten fysiologiset erot voivat vaikuttaa eläinkokeiden tuloksiin. Eläimillä erityisesti ikä, sukupuoli, laji ja kanta vaikuttavat metaboliaan, hormonitoimintaan ja kudosten toimintaan, jotka edelleen vaikuttavat esimerkiksi lääkeaineiden toimintaan elimistössä ja kliinisen patologian arvoihin. Myös koeolosuhteet vaikuttavat eläinkokeiden tuloksiin. Koe-eläinten hyvinvointia pyritään parantamaan 3R:n periaatteiden avulla. Tässä tutkielmassa määritettiin viitearvot Orion Oyj:n tutkimuksissa 2015-2020 kontrolleina käytetyille 8-15 viikon ikäisille Wistar-rotille hematologian, hyytymistekijöiden ja kliinisen kemian arvojen osalta erikseen uroksilla ja naarailla. Tulosten analysoimiseen käytettiin Excel-taulukko-ohjelmaa, GraphPad Prism 8-ohjelmaa ja MedCalc tilasto-ohjelmaa. Sukupuolten välillä havaittiin tilastollisesti merkitseviä eroja MCV-, MCHC-, NEUT-, SPA-, ALB-, ALP-, AMY-, CRE-, GLOB-, GLU-, NA- ja TP-arvoissa. Aiemmissa tutkimuksissa oli saatu sekä samankaltaisia että eroavia tuloksia. Lisätutkimukset tutkimusaineistoa laajentamalla ovat tarpeen, jotta tässä tutkimuksessa havaitut erot sukupuolten välillä voidaan varmistaa. Tämän tutkimuksen tuloksiin pohjaten, on kuitenkin perusteltua jatkossa ottaa huomioon mahdollinen sukupuolivaikutus kliinisen kemian verinäytetuloksia vertailtaessa. Tässä tutkielmassa vertailtiin lisäksi uroksilta sydänpunktiona ja hännästä saatujen verinäytteiden vaikutusta kliinisen patologian tuloksiin. Tilastollisesti merkitseviä eroja havaittiin RCB-, HGB-, HCB, EO%-, ALB-, ALT-, AMY-, TBIL-, BUN-, CA-, PHOS-, GLU, NA+-, K+- ja TP-arvoissa, jotka olivat suurempia sydänveressä kuin häntäveressä, sekä MCH- , MCHC- ja RET-arvoissa, jotka olivat suurempia häntäverestä mitattuna. Tulokset ovat suurelta osin erilaisia, kuin kirjallisuudessa. Myös verinäyttenottopaikkaa vertaillessa tutkimusaineistoa tulee laajentaa, jotta todelliset erot voidaan todentaa. Verinäytteen ottopaikalla vaikuttaisi kuitenkin olevan vaikutusta kliinisen patologian parametreihin, joten tutkimuksissa kannattaa valita yksi näytteenottopaikka, jota käytetään kaikissa vertailtavissa määrityksissä. Tässä tutkielmassa havaittiin, että viitearvot voivat erota sekä tutkimuslaitosten ja -laboratorioiden että eläimen sukupuolen sekä näytteenottopaikan välillä. Siksi viitearvot käytössä oleville kliinisen patologian parametreille on hyödyllistä määrittää laboratoriokohtaisesti. Tällä voidaan mahdollisesti myös parantaa tulosten tulkintaa ja sitä voitaisiin tulevaisuudessa hyödyntää kontrollieläinten määrän vähentämiseen 3R:n periaatteiden mukaisesti.
  • Mikkonen, Venla (2022)
    Norovirus on merkittävä ruuansulatuskanavan patogeeni, joka aiheuttaa ihmisillä vuosittain infektioita ympäri maailman. Norovirukset voidaan jaotella kymmeneen eri genoryhmään, joissa on pääasiassa lajispesifisiä infektion aiheuttajia. Genoryhmän II norovirukset aiheuttavat infektioita sekä sioille että ihmisille, mutta pääasiassa sian ja ihmisen norovirukset ovat kuitenkin eri genotyyppejä. Mielenkiinnon on herättänyt kyseisten genotyyppien geneettinen samankaltaisuus ja norovirustestien lajispesifisyys, sillä joissakin tutkimuksissa on todettu ihmisen norovirustestin antaneen positiivisia tuloksia sian noroviruksille. Noroviruksen 15216-2-ISO-standardin mukaisen genoryhmän II PCR (eng. polymerase chain reaction)-testin tavoitteena on havaita noroviruksen genomi riskielintarvikkeista, kuten marjoista ja hedelmistä. Pääsääntöisesti testi on suunniteltu havaitsemaan ihmisten noroviruksia. Tässä alkuperäistutkimuksessa keskityttiin selvittämään noroviruksen 15216-2-ISO-standardin noroviruksen genoryhmän II mukaisten alukkeiden lajispesifisyyttä reaaliaikaisella RT-PCR (eng. reverse transcriptase polymerase chain reaction)-testillä, sillä aiempien tutkimuksien tulokset ovat herättäneet jatkotutkimuksen tarpeen. Ennen tutkimuksen tekoa uskoimme ristireaktioiden olevan mahdollisia genoryhmän II sian ja ihmisen koroviruksien samankaltaisen genomin vuoksi. Tutkimuksemme on tietääksemme ensimmäinen, jossa tutkitaan ihmisen genoryhmän II noroviruksille säädetyn 15216-2-ISO-standardin lajispesifisyyttä sian noroviruksen suhteen. Tutkimuksessa käytimme pakastettuja ja tuoreita sian ulostenäytteitä. Tutkimme yhteensä 100 testattavaa ulostenäytettä, yhden sian norovirukselle positiiviseksi todetun ulostenäytteen sekä 11 sian ulostetta sisältävää jätevesinäytettä. Teimme ulosteista ulostesuspensiot ja eristimme suspensioista RNA:ta kaupallisen eristyssarjan avulla. Tämän jälkeen monistimme näytteessä mahdollisesti olevaa noroviruksen RNA:ta DNA:na reaaliaikaisen käänteiskopioinnin ja polymeraasiketjureaktion avulla. Tutkimme näytteitä kahdessa erilaisissa testiolosuhteissa. 15216-2-ISO-standardin alukkeiden lisäksi testasimme positiivisen tuloksen antaneet ulostenäytteet ja kolme voimakkaimman tuloksen antanutta sian ulostenäytettä sisältävää jätevesinäytettä COG2R ja COG2F -alukkeilla. Saimme tutkimuksessamme 15216-2-ISO-standardin mukaisilla alukkeilla positiivisen tuloksen sian norovirukselle jo aiemmin sian norovirukselle positiiviseksi todetusta sian ulostenäytteestä. Lisäksi saimme positiivisia tuloksia seitsemästä muusta sian ulostenäytteestä ja yhdeksästä sian ulostetta sisältävistä jätevesinäytteistä kyseisillä alukkeilla. Kaikki seitsemän positiivisen tuloksen antanutta sian ulostenäytettä antoivat positiivisen tuloksen myös COG2R ja COG2F -alukkeilla. Kolme kyseisillä alukkeilla testaamaamme sian ulostetta sisältävää jätevesinäytettä antoivat positiivisen tuloksen. Tuloksemme tukevat ajatustamme siitä, että 15216-2-ISO-standardin mukainen RT-qPCR-testi havaitsee sian noroviruksia, sillä tutkimuksemme osoitti, että 15216-2-ISO-standardin mukainen RT-qPCR-testi voi antaa positiivisen tuloksen ainakin yhdelle sian noroviruksen genotyypille. Tutkimuksemme perusteella emme vielä osaa sanoa, antaako testi positiivisen tuloksen kaikille sian noroviruksen genoryhmän II genotyypeille, joten jatkotutkimuksissa positiivisen tuloksen antaneet näytteet sekvensoidaan tai muulla tavoin varmistetaan sian noroviruksiksi.
  • Suhonen, Sonja (2022)
    Potilasnäytteistä määritettävissä biokemiallisissa mittauksissa viitearvot kuvataan usein viitevälinä, joka kattaa 95 % terveestä populaatiosta. Viitearvojen sisällä oleva tulos on niin kutsutusti ”normaali” ja tätä hyödynnetään kliinisessä päätöksentekoprosessissa. Laboratoriot voivat käyttää laitevalmistajien määrittämiä tai muiden laboratorioiden viitearvoja. Viitearvot voidaan myös määrittää laboratorion omasta potilasmateriaalista. Aikaisemmissa tutkimuksissa on viitteitä sukupuolen, iän ja muiden tekijöiden vaikutuksista koirien kliinisen kemian ja hematologian parametreihin. Hyytymistutkimusten osalta tieteellisiä tutkimuksia on vähemmän. Tutkimuksen tavoitteena on määritellä Orionilla käytössä olevien pre-kliinisissä kokeissa käytettävien beagle koirien laboratoriokohtaiset viitearvot kliinisessä kemiassa, hematologiassa ja hyytymistekijöissä. Viitearvoja luotaessa otetaan huomioon koirien sukupuoli ja ikä. Biologisten tekijöiden vaikutuksia tutkitaan tilastollisen analyysin avulla hyödyntäen GraphPad Prism 5.0 (Graphpad, USA) ohjelmistoa. Lisäksi tavoitteena on kartoittaa tieteellisessä kirjallisuudessa raportoidut viitearvot sekä mahdollisesti koirilla viitearvoihin vaikuttavat sekoittavat biologiset tekijät kuten sukupuoli, ikä tai rotu. Tutkimusaineistona toimii Orion Oyj:ssa koirilta ajanjaksona 12.11.2014 – 28.6.2020 lääketutkimuksien yhteydessä tai terveystarkkailutarkoituksissa otettujen verinäytteiden tulokset. Lääketutkimuksissa eläimistä otettiin verinäytteitä ja tämän tutkimuksen aineistoon on sisällytetty annostelemattoman kontrolliryhmän tai ennen annostelua otettujen pre-dose verinäytteiden tulokset. Lisäksi aineistoon sisällytetään koirien terveystarkkailu verinäytteiden tuloksia. Tässä tutkimuksessa havaittiin sukupuoleen liittyviä vaihteluja kliinisen kemian (ALT, amylaasi, urea, kreatiniini, kokonaisproteiini, globuliini), hematologian (retikulosyyttien määrä, retikulosyyttien prosenttiosuus, trombosyytit, valkosolujen määrä) ja hyytymistutkimuksen (APTT) parametrien kohdalla. Ikään liittyviä vaihteluja havaittiin kliinisen kemian (ALP, amylaasi, fosfaatti, natrium, kalium, kokonaisproteiini, globuliini) ja hematologian (punasolujen määrä, hemoglobiini, hematokriitti, MCV, MCHC, retikulosyyttien määrä, retikulosyyttien prosenttiosuus, trombosyytit, valkosolujen määrä, monosyyttien määrä, monosyyttien prosenttiosuus, eosinofiilien prosenttiosuus) kohdalla. Tämän aineiston perusteella laboratoriokohtaisten viitearvojen määritteleminen eri ikäisille ja sukupuolta oleville koirille on aiheellista. Tutkimuksen tuloksia voidaan jatkossa käyttää laboratoriokohtaisina viitearvoina kliinisissä kokeissa oleville beagle-koirille, niin tutkimuksen kohteena olleessa koe-eläinyksikössä, kuin mahdollisesti myös muissa beagle-rotuisia koiria käyttävissä tutkimuksissa.
  • Kupiainen, Jenna (2022)
    Tämän lisensiaatintutkielman kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on tuoda lisätietoa eläinlääkäreille ja koiranomistajille koirilla esiintyvien virusperäisten suolistoinfektioiden taudinaiheuttajista sekä niiden ehkäisystä. Suomessa ei ole juurikaan tutkittu virusperäisiä suolistoinfektioita, joten kirjallisuuskatsaus on kirjoitettu Euroopan näkökulmasta. Koirien virusperäiset suolistoinfektiot ovat yleisiä, mutta taudinaiheuttajaa ei yleensä tutkita, ellei kyseessä ole akuutti, vakava sairastuminen pennulla. Koiran parvovirus (canine parvovirus 2, CPV-2) kuuluu parvovirusten heimoon (Parvoviridae) ja se on yhä tänä päivänä merkittävä akuutin, vakavan maha-suolitulehduksen aiheuttaja kesyillä ja villeillä koiraeläimillä. CPV-2 tarttuu suorassa ja epäsuorassa kontaktissa ja virus on erittäin stabiili ympäristössä. Vakavat sairastumiset ovat tyypillisesti pennuilla, jotka ovat iältään kuudesta viikosta kuuteen kuukauteen. CPV-2-infektioon kuuluu nopea taudinkulku, joka johtaa kuolemaan 2–3 vuorokauden kuluttua oireiden alkamisesta. Toinen merkittävä maha-suolitulehdusta aiheuttava virus on koiran koronavirus (canine coronavirus, CCoV), joka kuuluu koronavirusten heimoon (Coronaviridae). Pääsääntöisesti CCoV aiheuttaa vain lievän, itsestään rajoittuvan maha-suolitulehduksen nuorelle pennulle. Vakava tautimuoto esiintyy yleensä yhdessä CPV-2:n kanssa. CPV-2:sta tunnetaan useita serotyyppejä ja CCoV:sta useita genotyyppejä. Näillä esiintyy maantieteellistä jakautumista ja etenkin enemmän tutkitulla CPV-2:lla eri serotyyppejä esiintyy eri puolilla Eurooppaa. CCoV:n genotyypeillä taudinaiheutuskyky vaihtelee lievästä vakavaan. Toistaiseksi virusten evoluutio ei ole vaikuttanut diagnosointimenetelmiin. Molempien virusten osoittamiseen spesifisin ja sensitiivisin menetelmä on PCR. Viime vuosina on tutkittu myös muita mahdollisia maha-suolitulehdusta aiheuttavia viruksia. Kobuvirusta ja sirkovirusta on tutkittu tällä hetkellä eniten, mutta ei kuitenkaan vielä riittävästi, jotta niiden taudinaiheutuskyky olisi selvä. Nykytiedon mukaan nämä virukset tuskin ovat pääaiheuttajina maha-suolitulehduksessa, mutta voivat esiintyä sekainfektiona yhdessä CPV-2:n ja CCoV:n kanssa. Suomessa tautitilanne CPV-2:n osalta on tällä hetkellä hyvin hallinnassa rokotusten avulla. CCoV:ta vastaan ei Suomessa rokoteta, sillä viruksen todellinen esiintyvyys ei ole tiedossa ja taudinkuva on itsestään rajoittuva. CPV-2:n tautipurkaukset ovat vaikeasti kontrolloitavia, joten niiden ehkäisy on tärkeää.
  • Kivistö, Kanerva (2022)
    Crimean Congo haemorrhagic fever (CCHF) is an emerging, tick-borne viral pathogen. Found on three continents, it is the most widespread of all tick-borne pathogens, but accurate geographical limits and epidemiology in Africa are still mostly unknown. Ticks act as both vectors and reservoirs, and the transmission cycle involves both wild and domestic animals and may occasionally spill over to humans. Further healthcare-related infections from human to human are common. With a high mortality rate and no cure or vaccine, CCHF is considered a major public health threat in endemic countries. This licentiate thesis consists of a literature review and an experimental work section. The literature review covers the basics of tick ecology, tick-borne diseases and viral haemorrhagic fevers with a focus on Africa and Kenya. These are used as foundations to understand CCHF in detail, encompassing virology, epidemiology, diagnostics, symptoms, treatment and prevention. The experimental work entails PCR-screening of ticks collected from South-eastern Kenya for the CCHF virus. The main objective of the study was to find whether CCHF is circulating in free-roaming ticks collected from two conservancies in the Taita Hills area. Taita Hills are located in Taita-Taveta county, near the Helsinki University research centre in Wundanyi. The ticks were collected by the Vapalahti virology team in 2018. This thesis involved the RNA extraction and measurement from the ticks and screening for CCHF virus with RT-qPCR. The results were negative for all 57 units of ticks processed. The study was a part of a larger research project, “Preparedness for emerging zoonotic infections in Kenya”. Previous publications on CCHF are lacking from this part of Kenya, so this study was a valuable part of primary research to establish the geographical limits and members of the enzootic cycle in Taita Hills. It would be essential to continue examining ticks from animal sources in addition to human serology, to further establish evidence of possible CCHF occurrence in the area. Mapping the prevalence and epidemiology of zoonotic and tick-borne pathogens is especially critical now, when climate change and diminishing biodiversity stir and alter disease emergence in an unprecedented manner.