Browsing by Title

Terveellä eläimellä on ruuansulatuskanavassa monimuotoinen mikrobisto, jonka tasapainoon vaikuttavat elinympäristön olosuhteet ja isäntäeläimestä johtuvat tekijät kuten ruuansulatuskanavan pH, peristaltiikka ja käytettävissä olevat ravinteet. Suolistomikrobiston kehittyminen alkaa porsaan syntymisen yhteydessä ja jatkuu koko eliniän. Suolistomikrobiston tasapainolle porsaan vieroitus on suuri muutos, jolloin helposti esiintyy häiriöitä mikrobiston tasapainossa. Suolistomikrobisto stimuloi immuunijärjestelmän ja suolen limakalvon kehittymistä sekä limakalvon limantuotantoa. Toimivan suolistomikrobiston on havaittu suojelevan isäntäeläintä patogeenien mikrobien infektioilta. Probiooteilla pyritään tasapainottamaan suoliston mikrobistoa ja siten ehkäisemään suolistoinfektioita. Probioottien on raportoitu lisäävän kasvua, vähentävän kuolleisuutta ja estävän ripulin esiintymistä. Tässä syventävien opintojen tutkielmassa tutkittiin sian suolistosta eristettyjen maitohappobakteerien antimikrobisia ominaisuuksia. Tavoitteena oli selvittää, voidaanko vieroitusripulia ja ödeematautia aiheuttavan E. coli -bakteerin kasvua inhiboida in vitro sian suolistosta tai ulosteesta eristettyjen maitohappobakteerien antimikrobisten ominaisuuksien avulla. Menetelmänä käytettiin Bioscreen®-kasvatusta, jota varten testikannoista tehtiin kasvusuodokset. Bioscreen®-kasvatuksen avulla selvitettiin, aiheuttaako maitohappobakteerin kasvusuodos patogeenin E. colin kasvun inhiboitumista in vitro. Maitohappobakteerien maitohapon tuoton ja kasvualustan pH:n vaikutuksia kontrolloitiin vastaavasti maito- ja suolahapolla. Tuloksena kahden vuorokauden kasvatuksissa havaittiin jo pelkän pH:n laskun aiheuttavan indikaattoribakteerin kasvun estymistä. Suurin osa 139 testibakteerikannasta esti E. coli -indikaattoribakteerin kasvua vaihtelevasti. E. coli -bakteerin kasvun estymistä testibakteerien kasvusuodosta sisältävällä alustalla verrattiin maitohapon aiheuttamaan kasvunestoon. Voimakkaasti (yli 20 % maitohappoa enemmän) E. coli -bakteerin kasvua estäviä bakteerikantoja oli kolme. Voimakkaasti kasvua estävien testibakteerien kasvunesto positiiviseen kontrolliin verrattuna oli 31-39 %. Suurin osa (102 isolaattia) testikannoista esti indikaattoribakteerin kasvua 0-10 % maitohappoa enemmän. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että 139 testatusta maitohappobakteerikannasta tässä tutkimuksessa kolmen kannan kasvusuodoksella on indikaattoribakteeri E. coli O141 F18-kannan kasvua voimakkaasti inhiboiva vaikutus in vitro. Tulokset viittaavat siihen, että ainakin kyseiset kolme kantaa voivat tuottaa maitohapon lisäksi antimikrobisia yhdisteitä, joiden luonnetta tässä tutkimuksessa ei kuitenkaan voitu tarkemmin selvittää. Näiden antimikrobisilta ominaisuuksiltaan parhaimpien Lactobacillus-kantojen käytettävyys probiootteina ja mahdollisina rokotevektoreina edellyttää myös lisätutkimuksia sekä in vitro että in vivo kokeina.

Tämä lisensiaatin tutkielma on kirjallisuuskatsaus siedätyshoitomuodoista atooppisen dermatiitin hoidossa koiralla. Työn tarkoituksena on antaa lukijalle ajankohtaista tietoa koiran perusimmunologiasta, koiran atooppisen dermatiitin patofysiologiasta, diagnosoinnista ja oireenmukaisesta hoidosta, sekä siedätyshoitomuodoista atooppisen dermatiitin hoidossa koiralla. Työssä käydään läpi kolme siedätyshoitoreittiä ja kerrotaan niiden antotavasta, tehokkuudesta, turvallisuudesta, sekä tiivistetysti niiden hyvistä ja huonoista puolista. Atooppinen dermatiitti on erittäin yleinen ihosairaus koirilla ja sitä esiintyy n. 3-15%:lla koirapopulaatiosta. Jopa 58%:lla iho-oireilevista koirista diagnosoidaan atooppinen dermatiitti. Atooppisen dermatiitin syntyyn liittyy perinnöllinen alttius ja usein IgE-vasta-aineiden tuotanto ympäristön allergeeneja vastaan. Tyypillinen sairastumisikä on 6 kuukauden ja 3 vuoden välillä. Tyypillisimmät oireet ovat kutina ja siitä johtuvat toissijaiset ihomuutokset suunpielissä, silmänympäryksissä, korvissa, mahanalusessa, nivusissa, kainaloissa, varvasväleissä ja perineaalialueella. Allergiset reaktiot johtuvat yleensä liioitellusta ja haitallisesta immuunivasteesta yleensä haitatonta antigeenia, eli allergeenia vastaan. T-lymfosyyteillä on suuri rooli atooppisen dermatiitin patogeneesissä. Eri T-solupopulaatiot hallitsevat eri vaiheissa sairautta. Th2-vaste hallitsee atooppisen dermatiitin akuutissa vaiheessa, kun taas Th1-vaste hallitsee sairauden kroonisessa vaiheessa. Atooppisilla koirilla havaitaan lisääntynyt interleukiini (IL)4-, IL5-, IL6-, IL10-, IL13- ja IL31- sytokiinien tuotanto verrattuna terveisiin koiriin. Siedätyshoito muokkaa Th2-vastetta Th1-vasteen suuntaan, lisäämällä Treg-solujen määrää ja IL10:n tuotantoa ja vähentämällä IL4:n tuotantoa ja IgE-vasta-ainetasoja. Atooppisen dermatiitin oireenmukaiseen hoitoon kuuluvat allergeenin välttäminen, toissijaisten ihotulehdusten hoito, ihoa rauhoittavat shampoopesut, sekä paikalliset ja systeemiset kutinaa hillitsevät lääkkeet. Oireenmukainen hoito lievittää atooppiseen dermatiittiin liittyviä oireita, mutta ei paranna sairautta. Siedätyshoidolla sen sijaan on mahdollista muuttaa sairauden patogeneesiä ja parantaa sairaus. Siedätyshoitoon sisällytettävät allergeenit valitaan allergiatestin, joko intradermaalisen- tai verestä IgE-pitoisuuksia mittaavan testin perusteella. Siedätyshoidossa potilaaseen annostellaan allergeeniuutetta kasvavissa määrin, kunnes saavutetaan ylläpitoannos. Siedätyshoitoa voi antaa koirille ihonalaisesti (SCIT), kielen alle (SLIT) tai suoraan imusolmukkeeseen (ILIT). Kaikissa siedätyshoitomuodoissa vakavat haittavaikutukset ovat harvinaisia. SCIT:ssa ja ILIT:ssa potilasta joudutaan pistämään, kun taas SLIT:ssa allergeeniuute annostellaan suun kautta. SLIT:n tehon on tutkimuksissa todettu olevan verrattavissa SCIT:an tehoon. Toisaalta SLIT:ssa vaaditaan suurempia määriä allergeenejä verrattuna SCIT:aan ja ILIT:aan. Potilaat, jotka eivät vastaa SCIT:aan saattavat vastata SLIT:aan. Eläinlääkäreiden peruskoulutuksessa siedätyshoitoja käsitellään hyvin niukasti. Tämä työ antaa eläinlääkäreille tiivistetysti tietoa siedätyshoidosta ja siedätyshoitoreiteistä, joista eläinlääkäri voi keskustella omistajan kanssa hoitaessaan atooppisesta dermatiitista kärsivää koiraa.

Siilien (Erinaceus europaeus) suolisto- ja keuhkoloisten esiintyvyyttä on tutkittu paljon ulkomailla, mutta suomalaisia tutkimuksia aiheesta on vähän. Siilien yleisimmät loislöydökset ovat sukkulamatoja: Crenosoma striatum, Capillaria aerophila ja muut Capillaria spp. Imumatoja, Brachylaemus erinacei, löydetään sukkulamatoja harvemmin. Heisimatoja ja väkäkärsämatoja löydetään joskus. Näistä loisista C. aerophila on mahdollinen zoonoosi. Kirjallisuuskatsauksessa kerrotaan olennaisia asioista siilistä, kuten fysiologiasta ja kuolleisuutta aiheuttavista tekijöistä, ja perehdytään tarkemmin kirjallisuudessa käsiteltyihin keuhko- ja suolistoloisiin. Alkueläimiä ei tässä tutkielmassa käsitellä. Mahdollisista hoitokeinoista kerrotaan yleisimpien loisten kohdalla. Kirjallisuuskatsauksen lisäksi tutkielma sisältää alkuperäistutkimuksen, joka on tehty keväällä 2019. Tutkimuksen aineistona oli 48 luonnonvaraista siiliä, jotka oli tuotu hoitoon Korkeasaaren villieläinsairaalaan, ja jotka olivat kuolleet tai ne oli jouduttu lopettamaan. Syitä hoitoon tuomiselle olivat mm. heikkokuntoisuus ja erilaiset vammat. Kaikki siilit olivat Uudeltamaalta peräisin. Siilit toimitettiin Eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan tutkittavaksi loisten varalta, kaikilta siileiltä tutkittiin uloste, suoliston sisältö ja keuhkot. Löydetyt loiset tunnistettiin morfologisesti ja matomäärät laskettiin. Ulostenäytteet tutkittiin suoramikroskopoimalla madonmunien ja toukkien varalta, suoliston veteen liuotettu sisältö ja keuhkomadot tutkittiin stereomikroskoopilla loisten löytämiseksi. Imumadot värjättiin lajin tunnistusta varten. Capillaria-munien määrä (epg-arvo, eggs per gram) ulosteessa laskettiin modifioidulla McMaster-menetelmällä, jos siililtä oli saatu tarpeeksi ulostetta sen tekemiseen. Capillaria-munia löydettiin ulosteesta 77 %:lla (37/48) siileistä. Munamäärät vaihtelivat 25–4050 epg/siili. Capillaria-matoja esiintyi suolistossa 75 %:lla (36/48) ja keuhkoissa (Capillaria aerophila) 17 %:lla (8/48) siileistä. Crenosoma striatumeja esiintyi keuhkoissa 81 %:lla (39/48) siileistä ja sukkulamadon toukkia löytyi ulosteesta 63 %:lla (30/48). Imumatoja oli 15 %:lla (7/48) siileistä. Kahdella siilillä oli kärpäsen toukkia suolistossa. Seitsemältä (15 %) siililtä ei löydetty yhtään loista suolistosta tai keuhkoista ja ulosteessa ei ollut loisten munia tai toukkia. Tutkimuksen tarkoituksena oli lisätä tietoa luonnonvaraisten siilien sisäloistilanteesta Suomessa. Tutkimuksen loislöydökset olivat samanlaisia kuin aiemmissakin tutkimuksissa, Capillaria-lajit ja Crenosoma striatumit olivat yleisin ja runsaslukuisin löydös. Tuloksia ei voi kuitenkaan suoraan verrata kaikkiin luonnossa eläviin siileihin, sillä tutkitut siilit olivat sairaita tai loukkaantuneita, mikä on voinut altistaa suuremmalle loistaakalle. Vaikka tutkielmaan on koottu yhteen erilaisia hoitokeinoja loistartunnoille, niin luonnonvaraista siiliä ei tulisi hoitaa tartunnan vuoksi, ellei se uhkaa siilin parantumista tai henkeä. Loiset kuuluvat luontoon ja osaksi luonnonvaraisten eläinten elämää.

Virtaussytometriaan perustuva koneellinen siittiöiden X/Y-lajittelu on vakiintunut naudoilla rutiininomaiseksi menetelmäksi vasikoiden sukupuolen määräämiseksi. Sukupuolilajitellun siemenen käytöllä saavutetaan monia etuja etenkin lypsykarjataloudessa. Lajitellun siemenen hyödyntäminen onkin lisääntynyt sen kaupallistamisen jälkeen niin nautojen keinosiemennyksessä kuin alkiotuotannossakin. Lajittelutekniikkaan ja sukupuolilajiteltuun siemeneen liittyy kuitenkin edelleen useita ongelmia. Siittiöiden lajittelu on hidasta ja kallista, minkä lisäksi sperman hävikki lajittelun aikana on suurta. Lisäksi lajitteluprosessi aiheuttaa siittiöihin muutoksia, jotka heikentävät siittiöiden laatua, liikkuvuutta ja elinkelpoisuutta. Osaksi tästä syystä lajitellun siemenen tiineyttävyys on huonompi kuin perinteisen lajittelemattoman siemenen tiineyttävyys. Edellä mainittuja asioita käsitellään tämän lisensiaatin tutkielman kirjallisuuskatsauksessa. Aikaisemmat tutkimukset ovat antaneet viitteitä siitä, että sukupuolilajitellun siemenen käyttäminen hidastaa alkionkehitystä ja heikentää alkioiden laatua. Tämän tutkielman tutkimusosan tarkoituksena oli ennen kaikkea selvittää, miten lajitellun siemenen käyttö alkiohuuhtelun yhteydessä vaikuttaa alkioiden laatuluokkaan ja kehitysasteeseen. Samalla selvitettiin myös eläimen poikimakerran ja rodun vaikutusta näihin tulosmuuttujiin. Tutkimusosan aineistona oli 1 971 alkiohuuhtelun tiedot Maatalouden Laskentakeskus Oy:n tietokannasta. Huuhtelut olivat tapahtuneet suomalaisilla lypsykarjatiloilla vuosina 2008–2015. Tutkimukseen sisällytettiin ainoastaan ayrshire- (n = 629) ja holstein-rotuiset (n = 1342) eläimet. Huuhdelluista eläimistä 1 329 oli hiehoja ja 642 lehmiä. Alkiohuuhteluista 1 528 oli tehty lajittelemattomalla siemenellä ja 443 lajitellulla siemenellä. Sukupuolilajitellun siemenen käyttö pienensi hiehoilla parhaaseen eli 1-luokkaan kuuluvien alkioiden suhteellista osuutta 6,5 prosenttiyksikköä, kun käytettiin lajiteltua siementä (p < 0,001). Lehmillä vastaava osuuden pieneneminen oli 11,9 prosenttiyksikköä (p < 0,001). Vastaavasti 2- ja 3-luokan alkioiden suhteelliset osuudet kasvoivat sekä hiehoilla että lehmillä lajiteltua siementä käytettäessä. Keskimäärin siirtokelpoisten alkioiden laatuluokka heikkeni lajiteltua siementä käytettäessä hiehoilla 1,28:sta 1,43:een (p < 0,001) ja lehmillä 1,23:sta 1,41:een (p < 0,001). Kehitysasteen osalta erot eivät olleet yhtä selkeitä: hiehoilla keskimääräinen kehitysaste laski ainoastaan hieman, 5,25:stä 5,09:ään, kun käytettiin lajiteltua siementä (p < 0,001). Lehmillä alkioiden kehitysnopeudessa ei havaittu merkitsevää eroa. Siirtokelpoisten alkioiden saanto alkiohuuhteluissa pieneni merkitsevästi sukupuolilajiteltua siementä käytettäessä, hiehoilla keskimäärin 1,4 alkiolla (p < 0,001) ja lehmillä 3,2 alkiolla (p < 0,001) huuhtelua kohti lajittelemattoman siemenen käyttöön verrattuna. Samalla lajitellun siemenen käyttö johti degeneroituneiden alkioiden ja hedelmöittymättömien munasolujen suhteellisen määrän kasvuun. Sukupuolilajitellun siemenen käyttö myös lisäsi huomattavasti nollahuuhteluiden, eli huuhteluiden, joissa ei saatu yhtään siirtokelpoista alkiota, määrää. Hiehoilla nollahuuhteluiden osuus lisääntyi lajiteltua siementä käytettäessä 7,9 %:sta 11,2 %:iin (p = 0,025), lehmillä 9,0 %:sta ja 20,7 %:iin (p < 0,001). Saadut tulokset ovat mielenkiintoisia, mutta myös linjassa aikaisempien tutkimusten kanssa. Muutamista varjopuolistaan huolimatta lajitellun siemenen käyttö on perusteltua ja tietyissä tilanteissa taloudellisesti kannattavaa. Etenkin suomalaisen tuottajan kannalta alkiohuuhteluita tehtäessä oleellisinta on se, kuinka monta lehmävasikkaa luovuttajasta saadaan. Vaikka siirtokelpoisten alkioiden määrä pienenee ja laatu heikkenee alkiohuuhteluissa sukupuolilajiteltua siementä käytettäessä, tuloksena saadaan syntymään enemmän lehmävasikoita pienemmästä määrästä vastaanottajaeläimiä.

Kirjallisuuskatsauksen aihe on ajankohtainen Suomessa ja muualla maailmassa. Sikainfluenssa on sikojen tarttuva hengitystiesairaus, jonka aiheuttaja on herkästi kärsäkontaktissa leviävä influenssa A – virus. Siat sairastuvat usein yllättäen ja samanaikaisesti. Sikainfluenssa voi olla oireeton tai vähäoireinen, mikä hankaloittaa taudin havaitsemista. Sikainfluenssa aiheuttaa sikatiloille tuotantotappioita ja sioille hyvinvointiongelmia. Sikainfluenssa on maailmalla yleinen sikojen hengitystiesairaus. Suomi oli sikainfluenssasta vapaa maa vuoteen 2007 saakka ja vuonna 2009 noin kolmasosa suomalaisista sikaloista oli seropositiivisia sikainfluenssan suhteen. Influenssa A – viruksia esiintyy yleisesti eläimillä ja ihmisillä. Influenssa A – virusten kantajia luonnossa ovat vesilinnut, jotka levittävät influenssaviruksia ulosteissaan. Influenssa A – virukset pystyvät muuntumaan uusiksi alatyypeiksi ja sikaa pidetään eläinlajina, jossa influenssa A – virukset muuntuvat lajista toiseen tarttuviksi. Sikainfluenssa on zoonoosi. Sikainfluenssaviruksia on useita eri alatyyppejä. Maailmalla esiintyvien sikainfluenssavirusten alkuperä ja ominaisuudet vaihtelevat maantieteellisen sijainnin mukaan. Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa nykyään esiintyvät sikainfluenssavirukset ovat kehittyessään eriytyneet geneettisesti ja antigeenisesti toisistaan. Sikapopulaatioissa kiertää yleensä useita eri sikainfluenssavirustyyppejä yhtä aikaa. Tärkeimpiä ja useimmiten eristettyjä sikainfluenssavirusten alatyyppejä ovat H1N1, H1N2 ja H3N2. Sikainfluenssan diagnosointi on tärkeää, jotta virusten leviämistä voidaan ehkäistä ja tautitilanne pysyy ajantasaisena. Sikainfluenssa diagnosoidaan osoittamalla sikainfluenssavirus 1-3 vuorokautta kliinisten oireiden alkamisen jälkeen otetuista virusnäytteistä tai virusvasta-aineet serologisin testein pariseeruminäytteistä. Viruksen osoitusmenetelmät (viruseristys ja RT-PCR) ovat luotettavia ja niillä sikainfluenssavirukset voidaan tyypittää. Serologisten testien (hemagglutinaation inhibitio ja ELISA) luotettavuudessa on puutteita ja etenkin ELISA-testien luotettavuus perustuu tietoon sikapopulaatiossa liikkuvien sikainfluenssavirusten alatyypeistä. Sikainfluenssan jatkuva ja tehokas tautiseuranta on oleellista, jotta serologiset testit saadaan optimoitua. Alueellisesti sikainfluenssan esiintyvyyttä lisäävät suuri sikatiheys, tilojen lyhyet välimatkat, eläinkuljetukset sekä sikojen kontaktit ulkopuolisiin henkilöihin ja tavaroihin. Sikalan bioturvallisuus on tärkein tekijä estettäessä sikainfluenssavirusten pääsy sikalaan. Sikainfluenssan vastustaminen on tärkeää, koska se on osa sikojen hengitystiesairauskompleksia sekä predisponoiva tekijä muiden sikapatogeenien aiheuttamille hengitystiesairauksille. Sikainfluenssan vastustuksessa voidaan suurilla sikatiloilla käyttää apuna kahta tai kolmea virustyyppiä sisältäviä rokotteita, jotka vähentävät sikainfluenssan kliinisiä oireita ja viruksen eritystä ympäristöön.

Sikaruusu on maailmanlaajuisesti levinnyt Erysipelothrix rhusiopathie -bakteerin aiheuttama infektiosairaus, joka yleisimmin aiheuttaa taudin sialle. Myös muut eläimet voivat sairastua. Tauti ilmenee akuuttina, subakuuttina tai kroonisena muotona. Akuutin muodon oireita ovat kuume, punaiset ihovauriot ja apatia. Sairauden kroonisessa muodossa esiintyy nivel- ja sydänläppätulehduksia. Taudin akuuttia muotoa pystytään ehkäisemään tehokkaasti rokotusten avulla, mutta kroonisen muodon niveltulehduksia sen ei ole todettu vähentävän. Muita yleisiä lihasikojen niveltulehdusten aiheuttajia ovat osteokondroosi, Mycoplasmahyosynoviae, Haemophilus parasuis, streptokokit ja Actinomyces pyogenes. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, vähentääkö lihasioille annettu sikaruusurokotus niveltulehdusten hoitotarvetta sikalassa ja ruhohylkäyksiä teurastamolla. Lisäksi seurattiin rokotettujen ja rokottamattomien sikojen muista sairauksista aiheutuneita lääkityksiä sekä kasvunopeutta. Tutkimuksessa oli mukana kymmenen kertatäytteisen lihasikalan kaksi peräkkäistä parttiaa, joista toinen rokotettiin ja toista ei. Parttiakohtaiset tiedot lääkityksistä saatiin terveysseuranta-kaavakkeista ja tiedot ruhohylkäyksistä sekä kasvunopeuksista teurastamon tuloslaskelmista. Rokotettujen ja rokottamattomien sikojen välillä ei todettu tilastollisesti merkitsevää eroa niveltulehdus- ja muiden sairauksien lääkitysten, ruhohylkäysten eikä kasvunopeuden suhteen.

Mykobakteerit ovat ehdottoman aerobeja haponkestäviä sauvoja, joiden muoto, optimikasvulämpötila, kasvunopeus ja taudinaiheutuskyky vaihtelevat suuresti. Suvun tyyppikanta on Mycobacterium tuberculosis. Mykobakteerit infektoivat eläimiä ja ihmisiä. Ihmisille vaarallisin on Mycobacterium tuberculosis , eläimille M. bovis ja M. avium - kompleksin kannat. Maailmassa sairastuu tuberkuloosiin 2 milj. ihmistä ja satoja tuhansia mykobakteerien saastuttamia eläimiä tuhotaan vuosittain. Suomessa uusia tuberkuloositapauksia todetaan noin 400 vuodessa. Mykobakteerien aiheuttamat taudit ovat pääasiallisesti hitaasti eteneviä tauteja, jotka johtavat sairastuneen ihmisen tai eläimen kunnon heikkenemiseen ja lopulta kuolemaan ilman asianmukaista hoitoa. Suomen lähialueilla tavataan runsaasti myös lääkkeille moniresistenttejä M. tuberculosis-kantoja. Eläinten infektiot ovat Suomessa pääsääntöisesti M. avium:in aiheuttamia sikojen infektioita, mutta muualla maailmassa myös nautatuberkuloosia aiheuttava M. bovis ja Johnen tautia aiheuttava M. avium sp. paratuberculosis ovat tärkeitä taudinaiheuttajia erityisesti märehtijöille. Suomi on virallisesti nautatuberkuloosista vapaa maa. Tautitilannetta seurataan erityisesti lihantarkastuksen yhteydessä ja keinosiemennyssonnien terveysvalvontaohjelmassa. Suomessa luonnonolot ovat sellaiset, että ympäristömykobakteereja esiintyy paljon. Esimerkiksi suot ovat mykobakteereille sopivia kasvupaikkoja, koska mykobakteerit kasvavat happamissa olosuhteissa. Tutkimusosassa käsitellään mykobakteerien eristystä lihasikojen elinnäytteistä ja mykobakteerien tunnistusta. Tutkimuksen tarkoitus oli kerätä mahdollisimman paljon kantoja ja tunnistaa ne laji- ja kantatasolle yhteistyössä Kansanterveyslaitoksen mykobakteerireferenssilaboratorion kanssa. Kaikista näytteistä kasvoi ainakin yksi mykobakteerikanta. Joissain tapauksissa kantoja oli useampia. Kaikki PCR-positiiviset kannat olivat M. avium -kompleksin kantoja. Tulosten valossa voidaan olettaa, että lihantarkastuksessa hylätyt ruhot todella ovat mykobakteerien infektoimia ja pääsääntöisesti infektio on M. avium –bakteerin aiheuttama. Lisätutkimusta tarvitaan erityisesti eläinten ja ihmisten epidemiologian selvittämiseksi ja tartuntojen ehkäisemiseksi jatkossa.

In Finland, most meat products are marinated, packaged under modified atmosphere (MA) and cold-storaged at temperatures below 6 °C. Marinades contain many additives such as spices and dried onion products. It has not been investigated whether these onion products are a source of spoilage bacteria typically associated with MA-packaged, cold-storaged meat products. Organisms that may cause spoilage in MA-packaged, cold-storaged meat products are mainly lactic acid bacteria and some enterobacteria. The majority of dried onion products used in Finland originate from few sources. Therefore, problems in the microbial quality of the onion products would have a widespread influence on the quality of Finnish meat products. We studied 30 samples of dried onions; onion powders, onion granules, onion grains and garlic powders. Lactic acid bacteria plate counts were determined on MRS-amfoterisin-B-agar and 193 lactic acid bacterium isolates were characterized by using a library employing 16S and 23S rRNA gene HindIII RFLP patterns as operational taxonomic units in numerical analyses. Enterobacterial plate counts were determined on VRBG-agar. All samples were incubated at 25 °C. Lactic acid bacterium levels varied between 6.7×103 to 4.4×106 CFU/g. Enterobacterial counts were more than 10 CFU/g in only 7 samples of 30, and their plate levels varied between 2.0×101 to 6.0×102 CFU/g. Of the 193 isolates, 34.7 % were identified as Weissella confusa, 35.8 % Weissella cibaria, 8.3% Enterococcus faecium and 6.2 % Pediococcus acidilactici. In addition, 5 isolates were characterized as Leuconostoc citreum and 2 as Lactobacillus plantarum. Lactobacillus brevis, Leuconostoc pseudomesenteroides and Weissella paramesenteroides were also detected. Out of 193 isolates 19 remained unidentified. Neither W. confusa nor W. cibaria, that were the main species identified in the onion samples, have been shown to cause spoilage in MA-packaged, cold-storaged meat products. None of the other LAB species that were identified in this study have been shown to cause spoilage in these products either. Because the enterobacterial levels in the onion products were low, we also conclude that dried onions cannot be considered as a source of psycrotrophic enterobacteria.

TIIVISTELMÄ Tiedekunta: Eläinlääketieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Eläinlääketieteen lisensiaatin koulutusohjelma Tekijä: Eeva-Maria Williamson, ELK Työn nimi: Sisäloisten esiintyminen suomalaisten kissojen ja koirien ulostenäytteissä Mini-FLOTAC-menetelmällä Työn laji: Eläinlääketieteen lisensiaatintutkielma Kuukausi ja vuosi: 12/2023 Sivumäärä: 47 Avainsanat: Sisäloinen, suolistoloinen, keuhkoloinen, Mini-FLOTAC, Toxocara, Capillaria, flotaatiotutkimus Ohjaaja tai ohjaajat: Anu Näreaho, Pia Rapp Työn johtaja: Antti Sukura Osasto: Eläinlääketieteellisten biotieteiden osasto Oppiaine: Eläinlääketieteellinen parasitologia Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Tiivistelmä: Sisäloisten eli loismatojen ja loisalkueläinten esiintymisen ymmärtäminen lemmikkieläimillä on tärkeää niiden mahdollisesti aiheuttamien terveyshaittojen takia. Jotkut loiset voivat myös tarttua ihmiseen. Tämän tutkimuksen päätavoitteena oli selvittää suomalaisten kissojen ja koirien ajankohtaista sisäloistilannetta. Tutkimus antaa uutta tietoa erityisesti löytökissojen sisäloisten esiintyvyydestä Suomessa. Tutkimus tehtiin ulostenäytteistä Mini-FLOTAC-menetelmällä käyttäen flotaatioliuoksena sinkkisulfaattia. Sinkkisulfaatti on tiiviimpää kuin aiemmissa tutkimuksissa käytetty magnesiumsulfaatti ja siinä kelluvat myös painavat loismunat, jotka ovat voineet aiemmin jäädä havaitsematta. Tutkimuksen toisena tavoitteena oli kerätä eläinten esitietoja aineiston kuvailemiseksi ja mahdollisten loistartuntoihin liittyvien taustatekijöiden selvittämiseksi. Tutkielma sisältää myös kirjallisuuskatsauksen, jossa kuvataan aiempia esiintyvyystutkimuksia ja niitä loisia, joita menetelmällä voitaisiin odottaa Suomessa löytyvän. Hypoteesina oli, että löytyvät sisäloiset ja niiden esiintyvyys olisivat samankaltaisia kuin aikaisemmissa tutkimuksissa, ja että loistartuntoja esiintyy enemmän vapaana ulkoilevilla ja raakaruokaa syövillä lemmikeillä. Tämä lisensiaatintutkielma on osa laajempaa meneillään olevaa tutkimusta. Tämän tutkielman puitteissa näytteitä tutkittiin 143. Koirien ulostenäytteistä positiivisia sisäloisille oli 1,2 % (1/86) ja kissojen näytteistä 35,1 % (20/57). Kissojen positiivisista näytteistä 90 % (18/20) oli löytökissoilta, jotka eivät olleet vielä matolääkittyjä. Näytteiden pienestä määrästä johtuen tilastollisia analyyseja ei tehty tässä tutkielmassa. Löytökissojen sisäloistartunnat olivat kuitenkin erittäin yleisiä ja moni löytökissa oli infektoitunut useammalla kuin yhdellä eri loismato- tai alkueläinlajilla. Löytökissojen loishäätölääkitys heti kiinnioton jälkeen on erittäin perusteltua. Tässä otoksessa sisäloisia ei löytynyt ulkoilemattomilta tai valvotusti ulkoilevilta lemmikkikissoilta. Kissojen näytteistä löytyneitä loisia olivat kissan suolinkainen (Toxocara cati), Capillaria-keuhkomato, Taenia-heisimato, Isospora-alkueläin ja Hammondia- tai Toxoplasma-alkueläin. Keuhkomadon (Capillaria aerophila) yleisyys oli yllättävää, sillä sitä ei ole tietääksemme aiemmissa kissojen sisäloistutkimuksissa Suomesta löytynyt. Capillarian munat ovat painavia, ja niiden havaitsemiseen tulee käyttää korkean ominaispainon flotaatioliuosta. Capillaria-keuhkomato kannattaa jatkossa ottaa huomioon diagnostiikassa ja pitää vaihtoehtona kissan keuhko-oireiden aiheuttajana. Koirien ainoasta positiivisesta näytteestä löytyi Strongylida-lahkon munia. Tämän tyyppisiä munia ei voi morfologian perusteella tunnistaa lajitasolle, mutta kyseessä saattaa olla joko Suomessa koirilla esiintyvän Uncinaria stenocephala -hakamadon munia, tai koiran elimistön läpi kulkevia kasvinsyöjän loismadon munia. Kasvinsyöjän loisen munia voi löytyä koiran ulosteesta, jos koira on syönyt jonkin toisen eläimen ulostetta, jossa niitä on esiintynyt. Aiempien tutkimusten perusteella koirilta odotettiin useampia positiivisia suolistoloislöydöksiä. Matalaan esiintyvyyteen vaikuttaa mahdollisesti se, että aineiston koirat olivat yli puolivuotiaita, ja sisäloisten esiintyvyys on korkeampaa pennuilla kuin aikuisilla.

Skyenterrieri on Skotlannin saarilta kotoisin oleva kondrodystrofinen koirarotu. Kondrodystrofia on kehityshäiriö, joka vaikuttaa rustoon ja kasvulevyihin aiheuttaen raajojen lyhytkasvuisuutta tai epäsuhtaista lyhytkasvuisuutta. Kondrodystrofisilla roduilla on normaali aksiaalinen luuranko, mutta lyhentyneet raajat. Kyynärdysplasia eli kyynärnivelen kehityshäiriö on koirien yleisimpiä kehityshäiriöitä ja sitä on löydetty yli 100 koirarodulta. Kyynärdysplasian neljä primäärileesiota ovat: luutumaton processus anconeus, mediaalisen varislisäkkeen sairaus, osteokondroosi ja inkongruenssi. Suurin osa kyynärdysplasian tutkimuksesta on normaalirakenteisista koirista. Kyynärdysplasiaa seulotaan useista roduista jalostuksellisesti, mutta yleisesti käytössä olevien seulontaohjelmien kyynärkuvausohjeet eivät sovellu sellaisinaan kondrodystrofisille roduille. Kondrodystrofisilla roduilla esiintyy kyynärvarren kehityshäiriötä. Kyynärvarren kehityshäiriössä kasvulevyt sulkeutuvat ennenaikaisesti, mikä aiheuttaa värttinä- ja kyynärluun (radius ja ulna) epätasaisen pituuskasvun ja sitä kautta raajojen proksimaaliosien valgusta eli ulospäinkääntymistä, värttinäluun käyryyttä ja olka- ja kyynärluun välisen raon leventymistä eli inkongruenssia. Tuoretta tutkimustietoa kondrodystrofisten rotujen raajojen sairauksista on vähän, mutta tiedossa on että kondrodystrofisilla roduilla esiintyy kyynärnivelongelmia ja skyenterriereillä esiintyy kasvuiässä niin kutsuttua pentuontumista. Tämän vuoksi tutkimuksemme tarkoitus oli kartoittaa skyenterriereiden kyynärnivelen terveystilanne, määrittää kuvausprotokolla, joka on käyttökelpoinen kondrodystrofisten rotujen kyynärnivelien kuvaamiseen ja kehittää tämän perusteella rodulle jalostuksessa käytettävä seulontaohjelma. Tutkimukseen osallistui yhteensä 45 koiraa. Suomessa on arviolta noin 250 skyenterrieriä, eli tutkimuksemme kattaa lähes 20 % Suomen skyenterrieripopulaatiosta. Kaikilta koirilta röntgenkuvattiin molemmat etujalat kolmessa eri projektiossa. Röntgenkuvauksen lisäksi tutkimuksessa kartoitettiin koiran kroonista kipua Helsinki Chronic Pain Index -kyselyllä sekä ontumista omistajille suunnatulla kyselyllä. Kuvausprotokollaksi valittiin koko kyynärvarren kuvaaminen neutraaliasennossa yli 90 asteen kulmassa. Röntgenkuvista mitattiin olkaluun telan ja kyynärluun telaloven rako (humeroulnaarirako) sen leveimmäistä kohdasta. Inkongruenssin aste arvosteltiin asteikolla: INC 0 normaali, INC 1 lievä, INC 2 kohtalainen ja INC 3 vakava. Nivelet arvosteltiin erikseen, mutta koira sai INC-arvosanan huonomman nievelen mukaan. Inkongruenssin havaittiin olevan yleistä tutkituilla skyenterriereillä. Tutkimuksen 45 koirasta yhteensä 22 koiraa (49%) saivat INC-luokan 2 tai 3 ja ainoastaan yksi koira oli luokassa INC 0. Inkongruenssin ja ontumisen välillä oli selvä yhteys (P = 0,05), kaikkien aikuisena ontuneiden koirien INC-luokka oli 2 tai 3. Ontumisen suhteellinen osuus oli INC 2 ja INC 3 luokkaan kuuluvilla koirilla oli 8,6 -kertainen (95% luottamusväli: 1,9-39,4) verrattuna INC 0 ja INC 1 luokan koirilla. Myös koiran painon ja INC-luokan välillä oli tilastollinen yhteys (P = 0,04).