Browsing by Title

Clostridium perfringens on yleinen bakteeri kaikkialla ympäristössä ja se kuuluu eläinten ja ihmisen suoliston normaaliflooraan. C. perfringens muodostaa itiöitä, jotka kestävät hyvin lämpöä, kylmyyttä ja kuivuutta. C. perfringensin A-tyyppi on yleinen ruokamyrkytyksen aiheuttaja kaikkialla maailmassa. Ruokamyrkytyksen oireet aiheuttaa C. perfringensin A-tyypin muodostama enterotoksiini. Enterotoksiinia vapautuu, kun bakteeri itiöityy ohutsuolessa. Enterotoksiini vahingoittaa ohutsuolen epiteelisoluja, ja seurauksena on äkillinen vatsakipu ja ripuli. Enterotoksiinin muodostusta koodaa cpe-geeni. PCR-menetelmällä voidaan luotettavasti tutkia, onko C. perfringens –kanta positiivinen cpe-geenin suhteen. Enterotoksiinipositiiviset C. perfringens –kannat ovat usein muita lämmönkestävämpiä. Niiden itiöt eivät tuhoudu, kun ruokaa kuumennetaan. Hidas jäähdytys ja epätäydellinen uudelleenkuumennus mahdollistavat bakteerin nopean lisääntymisen ruoassa. Lihan kontaminoitumista teurastamolla pidetään mahdollisena tartuntareittinä, sillä ruokamyrkytyksen taustalla on usein edellisenä päivänä valmistettu liharuoka. Tutkimuksessa määritettiin 61 sian ulostenäytteen C. perfringens –pitoisuus. Jokaisesta näytteestä pyrittiin kuumennuskäsittelyllä saamaan esiin lämmönkestävät kannat. Näytteistä 97% sisälsi C. perfringensiä ja 27%:ssa näytteistä oli lämmönkestäviä itiöitä. Näytteet olivat kuudelta eri tilalta ja ne oli otettu pääosin emakoilta. C. perfringens –pitoisuuksissa havaittiin sekä tila- että yksilökohtaista vaihtelua. C. perfringens –kantoja eristettiin näytteistä yhteensä 268. Kun kannat tutkittiin PCR:llä, kaikki osoittautuivat enterotoksiininegatiivisiksi.

Clostridium perfringens on gram-positiivinen, itiöitä muodostava, anaerobinen sauvabakteeri. Se on yleinen maaperässä ja ihmisten ja eläinten suolistossa. C. perfringens on yksi yleisimpiä ruokamyrkytyksen aiheuttajia maailmassa. Clostridium-sukuun kuuluu muitakin ihmisille ja eläimille vahingollisia bakteereja, jotka ovat yleisiä maaperässä. Näitä ovat mm. Clostridium botulinum ja Clostridium tetani. Ruokamyrkytyksen oireet ovat yleensä lievät, siksi kaikkia tapauksia ei edes raportoida. Oireisiin kuuluu tavallisesti ripuli, vatsakipu, ja harvemmin kuume ja oksentelu. Ruokamyrkytys liittyy usein joukkoruokailuun, missä ruokaa ei ole kuumennettu kunnolla. Yleensä kyseessä on liharuoka. Ruokamyrkytyksen aiheuttaa C. perfringensin tuottama enterotoksiini. Enterotoksiinia koodaa cpe-geeni, jota on todettu vain pienellä osalla kannoista. Enterotoksiinipositiivisten kantojen esiintymistä on määritetty eläinten ulosteista ja lihasta, joissa sen esiintyminen on vaihdellut, mutta maaperästä ei ole juuri tehty tutkimuksia. Tämä tutkimus on osa elintarvike- ja ympäristöhygienian laitoksen tutkimusprojektia, joka selvittää C. perfringensin epidemiologiaa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka paljon maaperässä esiintyy enterotoksiinipositiivisia C. perfringens –kantoja, sekä vaikuttaako 15 minuuttia kestävä kuumennus 100 oC lämpötilassa enterotoksiinipositiivisten kantojen esiintymiseen. C. perfringensin eristämiseen ja varmistamiseen käytettiin Pohjoismaisen elintarvikkeiden metodiikkakomitean menetelmäehdotusta C. perfringensin määrittämiseen elintarvikkeista. Enterotoksiinipositiivisten kantojen esiintyminen tutkittiin PCR-menetelmällä. Tutkituista maanäytteistä (71) 88,7 % oli C. perfringensiä. Kantoja eristettiin 187 kappaletta, joista kuumennettuja oli kolme. Yhdestä näytteestä löytyi kaksi enterotoksiinipositiivista kantaa. Samasta näytteestä eristettiin myös kaksi negatiivista kantaa. Kuumennuksen vaikutusta enterotoksiinipositiivisten kantojen esiintymiseen ei pystytty arvioimaan, sillä kuumennetuista näytteistä ei löytynyt yhtään positiivista.

Tutkimamme bakteeri, Faecalibacterium prausnitzii kuuluu terveen aikuisen ihmisen normaaliin suoliston mikrobistoon yhtenä sen runsaslukuisimmista edustajista. Crohnin taudissa, johon liittyy suoliston mikrobiston epätasapainoa (dysbioosi), Clostridium leptum -ryhmään kuuluvan F. prausnitzii -bakteerin määrän on havaittu olevan normaalia alhaisempi. Kahdessa eri tutkimuksessa tavoitteenamme oli selvittää, miten F. prausnitzii -bakteerin tai sen aineenvaihduntatuotteiden tuominen ennakoivasti eläimeen vaikuttaa tulehduksen kulkuun ja vakavuuteen, sekä toimiiko hoito myös suolesta riippumatonta reittiä (intraperitoneaali-injektio) käyttäen. Mallintamiseen käytettiin trinitrobentseeni sulfonihappo- (TNBS) suolistotulehdusta hiirillä. Sekä Faecalibacterium prausnitzii -bakteerin että sen aineenvaihduntatuotteita sisältävän kasvuliuoksen (supernatantti) osoitettiin hillitsevät tulehdusta TNBS-tulehdusmallissa hiirillä. Käyttämiemme tulehduksen arvosteluperusteiden mukaan molemmat hoidot näyttivät edesauttavan normaalin terveydentilan saavuttamista. Ne hillitsivät esitulehduksellisten sytokiinien tuotantoa sekä vaikuttivat suotuisasti suolenontelon mikrobilajiston tasapainoon koehiirten suolistotulehduksessa. Supernatantti myös lisäsi tulehdusta lievittävän interleukiinin, IL-10 tuotantoa Hoidot tehosivat myös sovelletussa TNBS-mallissa intraperitoneaaliruiskeena: hoidettujen hiirten kuolleisuus väheni kontrolliryhmiin nähden merkittävästi. Näin ollen bakteerin tai siitä valmistetun supernatantin ei tarvitse olla suolenontelossa vaikuttaakseen tulehdusta hillitsevästi.

Kaikki Cryptosporidium-sukuun kuuluvat alkueläimet ovat solunsisäisiä parasiitteja, jotka voivat infektoida yli 150 nisäkäslajin lisäksi myös lintuja, matelijoita, sammakkoeläimiä ja kaloja. Kryptosporideja esiintyy kaikkialla maailmassa. Tutkituin Cryptosporidium-laji on Cryptosporidium parvum, joka on varsinkin nuorten vasikoiden parasiitti. Muita naudoilla esiintyviä kryptosporidilajeja ovat Cryptosporidium bovis, Cryptosporidium ryanae ja Cryptosporidium andersoni. Kryptosporidioosiksi kutsutaan Cryptosporidium-alkueläimen aiheuttamaa tautia, jonka tyypillisin oire on itsestään rajoittuva lievä ripuli. Kryptosporidioosi diagnosoidaan etsimällä Cryptosporidium-alkueläimen ookystamuotoja ulostenäytteistä. Yleisimmin käytössä oleva menetelmä on joko värjättyjen tai värjäämättömien näytteiden mikroskopointi. Cryptospordium-alkueläimiä voidaan tutkia suoraan ulostenäytteistä, mutta yleensä näytteet konsentroidaan ennen varsinaista diagnosointia. Konsentrointimenetelmillä pyritään kasvattamaan ulostenäytteiden ookystien määrää suhteessa näytetilavuuteen, jolloin niiden havaitseminen helpottuu. Konsentrointi tapahtuu käyttämällä apuna erilaisia sentrifugointi- ja flotaatiomenetelmiä sekä tietyn tiheyden omaavia suola- tai sokeriliuoksia. Kryptosporideille on viime vuosina kehitetty myös useita polymeraasiketjureaktioon (PCR) perustuvia molekylaarisia tunnistusmenetelmiä. Tutkimuksen tarkoituksena oli verrata keskenään Cryptosporidium-alkueläinten diagnostiikassa käytettäviä analyysimenetelmiä sekä kartoittaa kryptosporidien esiintymistä vasikoilla. Ulostenäytteet kerättiin vasikoiden kolmivaihekasvattamosta, jossa vasikat olivat keskimäärin alle kuukauden ikäisiä. 64 näytettä sisälsivät riittävästi ulostetta, jotta ne voitiin hyväksyä tutkimukseen. Tutkimuksen kokeellisessa osassa tarkasteltiin kolmea yleisimmin käytössä olevaa kryptosporidien konsentrointimenetelmää, jotka olivat natriumkloridiflotaatio, sokeriflotaatio ja formaliini-etyyliasetaattimenetelmä. Cryptosporidium-ookystien havaitsemiseen konsentroiduista ulostenäytteistä käytettiin sekä Ziehl-Neelsen värjäysmenetelmää että polymeraasiketjureaktiota (PCR). Kahdeksan kryptosporidien suhteen positiivista ulostenäytettä tyypitettiin DNA-sekvensoinnin avulla, jotta saatiin tietoa Suomessa esiintyvien Cryptosporidium-lajien prevalensseista. Analysoiduista 64 ulostenäytteestä 19 (29,7 %) oli PCR-menetelmällä kryptosporidien suhteen positiivisia. DNA-sekvensointiin valituista kahdeksasta näytteestä seitsemän oli genotyypiltään C. bovis ja yksi C. ryanae. Verratuista Cryptosporidium-alkueläinten diagnostiikassa käytettävistä menetelmistä Ziehl-Neelsen värjäys sopii varsinkin kliinisten näytteiden analysointiin, jotka sisältävät paljon ookystia. PCR-menetelmää kannattaa käyttää näytteille, joiden ookystamäärä on vähäinen tai joiden parasitologinen status halutaan selvittää laji- tai genotyyppitasolle asti. Tämän tutkimuksen perusteella kryptosporidien diagnostiikassa käytettävistä konsentrointimenetelmistä toimivin on natriumkloridiflotaatio, ja se voidaan ongelmitta yhdistää joko PCR-menetelmään tai Ziehl-Neelsen-värjäykseen.

Cryptosporidium on ympäristössä laajalle levinnyt, alkueläimiin kuuluva parasiitti. Organismi eristettiin ensimmäisen kerran vuosisadan alussa, mutta vasta muutamien vuosikymmenten ajan sen aiheuttama uhka sekä eläinten että ihmisten terveydelle on ymmärretty. Cryptosporidium on yksi Protozoa-pääjakson edustaja. Alajaksoista se kuuluu Sporozoiin, joten se liikkuu lähinnä lipumalla, ja elinkierto tapahtuu vakuoleissa suoliston epiteelin pinnallisimmassa kerroksessa. Lisääntyminen on sekä suvullista että suvutonta. Sporozoa-alajakso jakaantuu edelleen kolmeen luokkaan, joista Coccidia-luokka käsittää epiteelisolujen parasiitteja. Cryptosporidium-suku kuuluu tähän ryhmään. Suvun sisäisessä taksonomiassa esiintyy toistaiseksi vielä hurjasti epäselvyyksiä, sillä tämänhetkiset spesifikaatiokriteerit ovat riittämättömät vahvistamaan perinteisesti nimetyt lajit, ja geneettinen tietomäärä on tällä hetkellä vielä rajallista. Yleisesti on kuitenkin tunnettua, että lajeista Cryptosporidium parvum on ollut vastuussa lukuisista sekä kotieläinten että ihmisten kliinisistä sairaustapauksista. Erilaiset endoparasitaarisesti elävät prototsoat käyvät läpi myös elinvaiheen isännän ulkopuolella, ja koska nämä muodot pystyvät usein pitkiäkin aikoja selviämään ulkomaailmassa varsin epäsuotuisissakin olosuhteissa kuvataan niitä termillä kestomuoto. Näihin kestomuotoihin kuuluvat myös infektiiviset Cryptosporidium-ookystat, jotka resistenttisyytensä vuoksi aiheuttavat potentiaalisen sekä ympäristön kontaminaatiouhan että ongelman vedenkäsittelylaitoksille. Ihmisille tärkeimmät ookystalähteet lienevät infektoituneet kanssaihmiset, mutta myös lemmikki- ja hyötyeläimiä sekä laboratorioeläimiä on pidettävä mahdollisina ihmisten terveyttä uhkaavina tekijöinä. Ympäristöistä erityisesti ookystilla saastunut vesi on sisällytettävä potentiaalisten infektiolähteiden listaan. Mahdollisina tartuntalähteinä pidetään myös fomiitteja. Cryptosporidium parvumin roolia elintarvikeperäisenä patogeenina ei ole selvitetty riittävästi, mutta parasiitin epidemiologiset piirteet antavat aihetta olettaa kontaminoitujen elintarvikkeiden aiheuttamien kryptosporidioositapausten insidenssin olevan aliarvioidun. Tiedot kryptosporidioosista liittyvät voimakkaasti taloudellisesti merkittäviin tuotantoeläimiin. Kliinisistä infektioista kärsivät pääosin vastasyntyneet. Cryptosporidium parvum kykenee kuitenkin aiheuttamaan jopa henkeäuhkaavan, persistoivan, koleratyyppiseksikin luokitellun ripulin immuunijärjestelmän puutoksista kärsiville ihmisille. Toisaalta myös normaalit, aiemmin terveet henkilöt voivat sairastua. Organismin on todettu aiheuttavan sekä suuria taudinpurkauksia että sporadisia tapauksia ja turistiripulia. Kehitysmaissa sitä pidetään, jopa yhteisötasollakin, johtavana pitkittyneen ripulin aiheuttajana. Alkueläimet eivät lisäänny elimistön ulkopuolella, joten niiden osoittamisessa ollaan pitkälti turvauduttu suoriin menetelmiin. Vuosia organismin diagnosointi on perustunut ookystien osoittamiseen erilaisia värjäysmenetelmiä ja mikroskooppista tutkimusta hyväksikäyttäen. Muita menetelmiä ovat lähinnä immunodiagnostiset tekniikat. Molekyylibiologia on valtaamassa alaa myös parasiitteja tutkivissa laboratorioissa, ja jatkuvasti kehitelläänkin uusia nukleiinihapon detektointiin perustuvia, lähinnä polymeraasiketjureaktioon pohjautuvia menetelmiä myös Cryptosporidiumin diagnostiikassa. Työn tutkimusosassa perehdyttiin erilaisiin Cryptosporidium parvumin osoitusmenetelmiin. Sekä happovärjäysmenetelmä, immunofluoresenssiin perustuva tekniikka, IMS-esikäsittely ja PCR-menetelmä osoittautuivat kaikki melko työläiksi ja vaativiksi. Yhteenvetona voidaan todeta, että diagnostiikka ei ole ongelmatonta, ja uusien, kustannustehokkaiden, luotettavien ja yksinkertaisten menetelmien kehittely sekä saattaminen rutiinilaboratoriotutkimusten apuvälineiksi on toivottavaa.

Clostridium botulinum is an anaerobic rod shaped bacterium. It forms endospores that are commonly found in soils and aquatic sediments. C. botulinum produces one of the most potent neurotoxins that causes dangerous neuroparalytic disease called botulism. Food-borne botulism is an intoxication due to ingestion of preformed neurotoxin in foods. When favouring minimally processed food which safety depends almost only on chilled storage the risk of neurotoxin formation increases. It is essential to know the mechanisms of cold tolerance of C. botulinum when improving the safety of high-risk foods. A rapid temperature downshift causes decrease in the synthesis of most of the proteins in the cell. However the synthesis of structurally related cold shock proteins (Csp) reaches the maximum level after cold shock. It is assumed that these proteins are important for bacterial cold shock response. The exact function and meaning of cold shock proteins is not fully understood but they are believed e.g. to inhibit the formation of unwanted secondary structures of nucleic acids and regulate the synthesis of other proteins. The genome of C. botulinum ATCC 3502 strain contains three cold shock protein coding genes: cspA, cspB and cspC. The meaning of the cold shock proteins for the growth of ATCC 3502 was studied by comparing the growth of wild type strain and cspB- and cspC -mutant strains at different temperatures. The alterations in the expression of cspA-, cspB- and cspC -genes after cold shock were also studied. The results confirm that cspB and cspC genes are related to cold tolerance of the C. botulinum ATCC 3502 strain. cspB and cspC mutant strains grew at 20 °C at a reduced rate compared to C. botulinum ATCC 3502 wild type strain. There was no difference in growth rate between the strains grown at 37 °C and 44 °C. With quantitative RT-PCR, a significant twofold increase in the expression of cspA and cspB was detected for C. botulinum ATCC 3502 wild type strain while the expression of cspC stayed at normal level after cold shock. In cspB mutant strain the expression of cspA increased almost fivefold after cold shock. In cspC mutant strain after cold shock the trend of the expression of the other csp-genes was to decrease or stay at normal level. The results of quantitative RT-PCR method indicate some ability of csp genes to compensate for the functions of down regulated csp gene by other csp genes.

Inclusion bodies are intracellular limited aggregates that consist of subcellular components, such as proteins, that have folded incorrectly, accumulated, and not been eliminated by cells protective systems. Neuronal cytoplasmic inclusion bodies are formed in many human neurodegenerative diseases but have also been found in some canine neurodegenerative diseases. Malfunction of protein degradation systems has been linked to formation of inclusion bodies but the underlying purpose behind inclusion body formation is still often unknown. Lagotto Romagnolo (LR) is an old Italian dog breed. Several neurological diseases, such as benign familial juvenile epilepsy and cerebellar cortical abiotrophy, are known to occur among LR dogs. Eosinophilic neuronal cytoplasmic inclusion bodies have been discovered in brain samples of LR dogs with benign familial juvenile epilepsy and in LRs without clinical signs of disease. This licentiate thesis consists of a literature review and a histological study. The literature review introduces neuronal inclusion bodies and their known contents in general, as well as human and canine diseases linked to these inclusion bodies along with cellular processes that might be linked to the formation of inclusions. The most common staining methods used for neuronal inclusion bodies are also presented briefly. The study is a descriptive, retrospective study aiming to define the content of neuronal cytoplasmic inclusion bodies of LR dogs. The study material consisted of formalin-fixed, paraffin-embedded brain samples from four LR dogs that underwent autopsy at Section for Veterinary Pathology, University of Helsinki, from 2012 to 2018. One female dog with and three female dogs without neurological signs, all with a finding of intraneuronal cytoplasmic inclusions in the brain sections stained with hematoxylin-eosin-stain, were chosen for further stainings. The geniculate nuclei brain samples were stained histochemically for glycoproteins, lipoproteins, basic amino acids, and fibrin. Immunohistochemical stains used were ubiquitin, a-synuclein, β-amyloid, p62, LC3 and 1C2. The inclusions stained positively with Mallory phosphotungstic acid hematoxylin staining (PTAH) in all tested samples. PTAH is a histochemical stain with a high affinity to basic amino acids lysine, arginine, and histidine. Neuronal inclusion bodies that are positive on PTAH have been found as spontaneous age-related lesions in laboratory mice. In electron microscopy, the inclusion material was electron dense and finely granular with some small vesicular profiles without a limiting membrane. In conclusion, the neuronal inclusion bodies in geniculate nuclei of LR dogs in this study contain basic amino acids and not carbohydrates, lipids, or fibrinous material. The inclusion bodies are, however, not targeted for degradation as no p62, LC3 or ubiquitin signal was detected. Aggregation of a-synuclein or β-amyloid were also not detected within the inclusion.

Equine idiopathic focal eosinophilic enteritis (IFEE) is one form of inflammatory bowel disease. The main clinical signs include colic, weight loss, hypoalbuminemia, acute small intestinal obstruction and pain, occasionally tachycardia and diarrhoea. Macroscopic lesions consist of focal or multifocal erythematous, circumferential bands or circumscribed plaques on the serosal surface of the small intestine. Histological hallmark is a severe focal inflammatory cell infiltration, which is dominated by eosinophils and disrupts the tissue architecture of the small intestine. Neutrophils, haemorrage, necrosis, oedema and activated vascular endothelium represent components of an active inflammatory process, at the same time chronicity is observed as fibroplasia, mononuclear leukocytes and neovascularisation are present in the tissue. Recently it has been suggested that IFEE is a focally exacerbated form of diffuse eosinophilic enteritis (DEE). A wide range of cells in the intestine of horses with IFEE have been shown to express mRNA of eotaxin, which is the major cytokine to recruit eosinophils to the tissue. This study was planned to investigate other significant cytokines in IFEE by examing the expression of interleukin (IL)-4, IL-5, tumor necrosis factor- α (TNF-α), interferon-γ (IFN-γ), transforming growth factor-β (TGF-β) mRNA and vascular endothelial growth factor (VEGF). IL-5 is a major activator of eosinophil differentiation and growth, IL-4 stimulates T cells to differentiate to T helper 2 cells and IFN-γ and TNF-α are known to activate macrophages. TGF-β promotes tissue repair and VEGF induces the proliferation of vascular endothelial cells. IL-5, IFN-γ, TNF-α and TGF-β were successfully amplified by PCR from RNA of a horse with IFEE. IL-4 could not be detected. RNA- in situ hybridisation(ISH) was developed for IFN-γ and TGF-β. 16 IFEE cases, 2 DEE cases and 1 case without any gastrointestinal disorders as a healthy control were included in this study. Mucosal epithelium, lymphocytes, macrophages, fibroblasts, vascular endothelium, eosinophils and neurons of the IFEE cases exhibited positive signals in ISH for IFN-γ and TGF-β mRNA and immunohistochemistry for VEGF. Very similar pattern of positive signals was obtained in ISH of the DEE cases as the IFEE cases. The healthy control case expressed positive signals in epithelium, neurons and vascular endothelium in ISH for IFN-γ mRNA and epithelium and neurons in ISH for TGF-β mRNA.

Tämä lisensiaatin tutkielma koostuu kolmesta osasta; kirjallisuuskatsauksesta, kokeellisesta osasta ja liitteistä. Iohexol on ionisoitumaton, trijodattu ja vesiliukoinen röntgenvarjoaine. Iohexolia on hyödynnetty lääketieteessä useita vuosia. Iohexolia on käytetty muun muassa angio- ja myelografiassa, lisäksi iohexolia on hyödynnetty arvioitaessa munuaiskerästen suodattumisnopeutta sekä suoliston läpäisevyyden muutoksia. Hevosen tulehduksellisessa suolistosairaudessa (Inflammatory bowel disease, IBD) suoliston rakenne ja sen läpäisevyys muuttuu; tyypillistä on tulehdussolujen kertyminen suoliston seinämään ja myös sidekudosmuodostusta saattaa esiintyä. Suolisto muutoksia saatetaan havaita sekä ohut- että paksusuolessa. IBD aiheuttaa hevoselle laihtumista, johtuen ravintoaineiden puutteellisesta imeytymisestä ja proteiinien menetyksestä suoleen suoliston häiriötilan yhteydessä. Tällä hetkellä IBD:n diagnostiikka perustuu tyypillisiin oireisiin, kliiniseen tutkimukseen, verinäytteisiin, glukoosin imeytymistestiin ja peräsuolesta otettuun koepalaan. IBD:n diagnostiikka on kuitenkin erittäin haastavaa ja tutkimusmenetelmiin liittyy lukuisia ongelmia, jotka vähentävät niiden luotettavuutta IBD:n diagnostiikassa. Tutkimuksemme tarkoituksena on kehittää hevosen IBD:n diagnostiikkaa entistä helpompaan, luotettavampaan ja turvallisempaan suuntaan. Tämän alustavan tutkimuksen tavoitteet olivat: (1) tutkia voidaanko iohexol havaita hevosen seerumissa oraalisen annostelun jälkeen ja (2) muodostaa iohexolin pitoisuuskuvaaja ajan funktiona terveillä hevosilla. Materiaalimme koostui kymmenestä terveestä hevosesta, joilla ei ollut havaittu laihtumista tai ripulia. Ennen iohexolin annostelua hevosille suoritettiin kliininen tutkimus ja verinäytteet otettiin maha-suolikanavan sairauden poissulkemiseksi. Hevosille suoritettiin myös mahalaukun tähystys. 16 tunnin paaston jälkeen 1 ml/kg Iohexolia annosteltiin 10 % -liuoksena nenämahaletkulla suoraan mahaan ja verinäytteet otettiin 0, 30, 60, 120, 180, 240, 300 ja 360 minuuttia annostelun jälkeen. Iohexolin pitoisuus määritettiin käyttämällä korkean erotuskyvyn nestekromatografiaa. Iohexolin pitoisuuksista tietyillä ajanhetkillä muodostettiin kuvaaja. Hevosilla ei havaittu maha-suolikanavan sairauksia. Kaikki hevoset olivat hyvässä kuntoluokassa ja mahalaukun tähystyksessä ei havaittu merkittäviä muutoksia. Verinäytteiden tulokset olivat viiterajoissa. Kaikki hevoset sietivät iohexolia hyvin ja haittavaikutuksia ei havaittu. Iohexol oli havaittavissa seerumissa 60 minuutin kuluttua annostelusta. Kuvaajassa voitiin havaita kaksi huippua. Statistiset menetelmät tukivat löydöksiä. Iohexol testi oli yksinkertainen suorittaa ja siihen ei liittynyt haittavaikutuksia. Annos 1ml/kg oli havaittavissa seerumissa. Iohexolin pitoisuuskuvaaja muodosti kaksi huippua, ja tämänkaltainen ilmiö on kuvattu kirjallisuudessa aikaisemmin useiden lääkkeiden tapauksessa. Hevosella ilmiö liittyy todennäköisesti maha-suolikanavan rakenteellisiin ja fysiologisiin eroavaisuuksiin ja lisätutkimuksia ilmiön varmistamiseksi tarvitaan. Iohexol näyttää olevan potentiaalinen merkkiaine suoliston läpäisevyyden arviointiin ja lisätutkimuksia IBD:tä sairastavien hevosten seerumin iohexolin pitoisuuksista verrattuna terveiden hevosten seerumin iohexolin pitoisuuksiin on suunnitteilla.

Helsinki Chronic Pain Index (HCPI) is a validated clinical metrology instrument used to measure canine chronic pain. In pain assessment, it is recommended to use validated instruments, and behavioural changes provide the best basis for pain measurement. A measuring instrument is valid when it does what it is intended to do. Validation can be done using many different methods. The aim of this study was to investigate which items of the HCPI are still useful and psychometrically test a new structure of the HCPI (HCPI-E3) after four new questions had been added to the test. The data consisted of 1140 internet-based questionnaire responses from dog owners. The study dogs were divided into different groups based on their reported amount of pain symptoms, pain medications, and other treatments to relieve pain. Based on the comparison of different items, five possible structures of the new HCPI were developed and tested with different statistical methods. Based on the initial item comparison, the “vocalization” item was deleted from the HCPI. Overall, the “ease in” locomotion items showed better criterion validity than the “willingness to” items. Both of the “jumping” items performed excellent compared to the other locomotion item pairs, as well as the new structure containing both “jumping” items and only the “ease in” items from the other locomotion items. Thus, this structure was chosen to be the best candidate for the new structure of the HCPI. Jumping is an easily assessed activity, which does not occur too frequently, possibly making it easier to measure the dog’s willingness to do it compared to gait changes (walking, trotting, and galloping). The HCPI-E3 is a reliable tool for canine chronic pain measurement; however, future validation in the form of repeatability and reliability are still needed.