Browsing by Title

Sikojen tummaa kyynelvuotoa on aiemmin pidetty lähinnä merkkinä kliinisestä sairaudesta tai huonosta ilmanlaadusta. Viimeaikaisissa tutkimuksissa vuoto on kuitenkin yhdistetty myös erilaisiin stressitekijöihin. Mikäli kyynelvuodon määrä kertoo eläimen kokemasta stressistä, voisi se olla hyödyllinen apuväline arvioitaessa sikojen hyvinvointia tilaolosuhteissa. Silmävuodon käyttöä hyvinvoinnin arvioinnin apuvälineenä on aiemmin käytetty yleisesti rotilla, joilla nopeasti kehittyvän punaisen kyynelvuodon aiheuttaa Harderin rauhasen aktivaatio. Sama rauhanen löytyy myös sioilta, joten on mahdollista, että ilmiön taustalla on samankaltainen mekanismi molemmilla lajeilla. Tämän lisensiaatintyön kirjallisessa osassa kuvattiin sikojen kyynelvuotoon liittyvät anatomiset ja fysiologiset tekijät sekä nykytietämys silmävuodon yhteydestä stressiin. Työn kokeellisessa osassa tutkittiin lihasikojen silmävuodon kehittymistä tilaolosuhteissa sekä sen yhteyttä ikään, kasvuun, sukupuoleen ja kokeellisesti aiheutettuihin stressitekijöihin. Tutkimus tehtiin kolmessa erässä, yhteensä mukana oli 80 karsinaa ja 1160 sikaa. Kussakin erässä eläimet jaettiin tutkimuskarsinoihin hännän tyypin (typistetyt hännät tai typistämättömät hännät), virikemateriaalitarjonnan (150 g olkea päivittäin eläintä kohti tai ei lainkaan olkea) sekä elintilan (1,21 m2 tai 0,73 m2 tilaa eläintä kohti) mukaan. Kyynelvuodon määrä pisteytettiin yksilöllisesti erikseen kummastakin silmästä asteikolla 1-4 pienemmästä vuodosta suurempaan, kolme kertaa viikossa yhdeksän viikon ajan. Samalla arvioitiin myös eläinten häntävauriot. Jokaisella tutkimusviikoilta valittiin tilastoanalyysiin kultakin yksilöltä korkein havaittu pisteluku. Kerätty data analysoitiin käyttäen logistista regressiomallia erikseen jokaiselle neljälle pisteluvulle. Pisteiden 1 ja 2 määrät vähenivät tutkimusjakson aikana ja korreloivat negatiiviseti keskimääräisen päiväkasvun kanssa. Pisteiden 4 määrä sen sijaan kasvoi tutkimusjakson aikana ja korreloi positiivisesti keskimääräisen päiväkasvun kanssa. Sukupuolella, oljen tarjoamisella tai elintilalla ei ollut vaikutusta pisteisiin. Tutkimuksessa pisteiden 1 määrä väheni ja pisteiden 4 määrä nousi selkeän häntävaurion ilmenemistä edeltävän viikon aikana. Tulokset viittaavat kyynelvuodolla olevan yhteys sian ikään, kasvuun ja koettuun stressiin. Elintilalla tai oljen tarjoamisella ei ollut tutkimuksessa vaikutusta kyynelvuotoon. Mikäli kyynelvuotoa halutaan käyttää sikojen hyvinvoinnin arvioinnissa, tulee huomioida iän ja kasvun vaikutus vuodon määrään.

Clostridium botulinum, an obligate anaerobic spore-forming bacterium, produces botulinum neurotoxin (BoNT), the most potent known natural toxin. Botulism is a potentially fatal disease caused by BoNT, mostly transmitted through contaminated food and leading to flaccid paralysis. In nature, C. botulinum can disseminate via oxygen-resistant spores. Understanding the genetic regulation of sporulation is crucial for controlling spores in food. In C. botulinum Group I ATCC 3502, it has been observed that the role of the sporulation regulator SigK is more diverse than that of other sporulation sigma factors, potentially regulating stress response in addition to sporulation. In the less studied strain C. botulinum Group II Beluga a binding site for SigK has been identified in the promoter of the BoNT encoding gene bontE, suggesting that SigK may regulate BoNT production. This licentiate thesis focuses on the role of SigK in the C. botulinum Group II strain Beluga. The aim of the study was to determine how deletion of sigK, the gene encoding SigK, would affect bacterial growth, toxin production, sporulation, and spore physiology. The study was conducted by comparing the wild-type strain Beluga PbontE-SNAP (WTPbontE-SNAP) with the sigK deletion mutant Beluga ΔsigK PbontE-SNAP (ΔsigKPbontE SNAP), both of which were tagged with the reporter snap gene under the control of the bontE promoter to monitor the expression of the bontE gene. Although ΔsigKPbontE-SNAP initiated sporulation normally, fewer mature spores were observed compared to WTPbontE-SNAP. Even though in ΔsigKPbontE-SNAP no heat resistant spores were detected, phase-bright spores were seen in phase contrast microscopy, indicating that the sporulation process was initiated successfully. Another important finding was that the spores produced by ΔsigKdid not germinate as frequently as those of WT, which could indicate structural problems of ΔsigK spores. However, some parts of the spore coat had likely been successfully formed, as the addition of lysozyme to the recovery medium did not result in the destruction of ΔsigK spores. In addition to sporulation, deletion of sigK also partially negatively impacted vegetative growth. The total amount of toxin produced was reduced in the ΔsigK strain only in the early time points, which could be explained by the slower growth of the strain. The findings suggest that in C. botulinum Group II Beluga, SigK is a late-stage sporulation factor that mainly regulates genes necessary for spore coat formation. Experiments regarding spore structure should be performed using electron microscopy. Also, since the conditions used in this study were optimal for bacteria, the experiments could be repeated under stressful conditions as well. This study provides a basis for elucidating the entire sporulation cascade in Beluga. This knowledge could contribute to control C. botulinum spores in food in the future

Traumat ovat yksi yleisimpiä eläinten ja ihmisten päivystykseen hakeutumisen syitä. Kuvantamistutkimuksilla on näiden potilaiden hoidossa keskeinen rooli. Traumapotilas on potilas, jolla on ulkoisen voiman aiheuttama äkillinen vakava tai hengenvaarallinen fyysinen vamma. Traumapotilaat ovat usein monivammapotilaita, joilla on vaurioita useammassa kehon osassa. Kuvantamismenetelmät ovat tärkeitä etenkin eläimillä, joiden oireiden arviointi on haastavaa. Eläimet eivät tuo oireitaan samalla tavalla esille kuin ihmiset. Tietyntyyppiset vammamekanismit aiheuttavat tiettyjä vammoja. Vammamekanismi huomioidaan koko tutkimus- ja hoitoprosessin ajan. Mitä suuremmasta vammaenergiasta on kyse, sitä todennäköisemmin potilaalla on merkittäviäkin kudosvaurioita, vaikka kliininen tilanne näyttää hyvältä ja vakaalta. Ihmislääketieteessä traumapotilaan kuvantaminen jaetaan alkuvaiheen kuvauksiin, tietokonetomografiatutkimukseen (TT) ja kontrolli- sekä lisäkuvauksiin. Alkuvaiheen kuvauksiin kuuluvat perinteisistä diagnostisen kuvantamisen menetelmistä muodostuvat rintaontelon ja lantion röntgenkuvaus sekä kohdennettu ultraäänitutkimus. Trauma-TT tutkimus tarkoittaa koko kehon kuvausta, jossa kuvataan pää, kaularanka, rintakehä ja vatsaontelo sekä lantio. Ihmislääketieteessä trauma-TT on yleisesti käytössä päivystystutkimuksissa. Koirilla ja kissoilla traumapotilaiden alkuvaiheen kuvantaminen on hyvin varustelluilla klinikoilla samankaltainen kuin ihmisillä, mutta TT-tutkimusta käytetään vähemmän. Eläinlääketieteessä TT-tutkimus on käytössä enimmäkseen valikoituihin tutkimuksiin. Eläinlääketieteessä TT-tutkimuksen käytön haasteena on laitteiden rajallinen saatavuus, korkeat kustannukset sekä traumapotilaiden kriittinen tila että kuvaukseen liittyvät anestesiatarpeet. Isoimmilla paikkakunnilla kontrolli- ja lisäkuvauksiin eläinlääketieteessä on lähes samanlaiset mahdollisuudet kuin ihmislääketieteessä. Ihmislääketieteessä TT-tutkimus on todettu hyödylliseksi traumapotilaan vammojen diagnosoinnissa. Traumapotilaiden kuvaukseen on luotu protokollia, mutta protokollissa on vaihtelua sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Useimmiten monivammapotilaalle suositellaan trauma-TT tutkimusta, koska sillä saadaan nopeasti iso määrä tarkkaa tietoa suuresta elinjoukosta. Koirilla ja kissoilla TT-tutkimuksen käyttöä traumapotilailla on tutkittu vähemmän kuin ihmisillä. Viimeisimmissä tutkimuksissa on saatu merkittäviä tuloksia TT-tutkimuksen hyödyistä koira- ja kissatraumapotilaille. Trauma-TT:n on todettu olevan huomattavasti sensitiivisempi havaitsemaan ilmarinta kuin perinteiset kuvantamismenetelmät ja sillä on saatu poissuljettua perinteisillä kuvantamismenetelmillä epäiltyjä vammoja, kuten rintakehän ja vatsaontelon vammoja. Tämän kirjallisuuskatsauksen perusteella voidaan todeta, että trauma-TT tutkimuksesta hyötyvät etenkin koira- ja kissamonivammapotilaat. Resursseja TT-tutkimuksen suorittamiseen Suomessa on jo olemassa, mutta tarvitaan koulutusta näiden resurssien hyödyntämiseen, esimerkiksi kouluttamalla päivystävät eläinlääkärit tulkitsemaan TT-kuvista potilaan selkeimmät ja suurimmat vammat käyttäen apuna strukturoitua tarkistuslistaa. Tämä kirjallisuuskatsaus tarjoaa eläinlääkäreille yhteenvedon TT-tutkimuksen mahdollisuuksista ja hyödyistä koira- ja kissatraumapotilailla tämänhetkisen tutkimustiedon perusteella. Trauma-TT:tä hyödyntämällä parannetaan traumapotilaan tilan ja ennusteen arviointia sekä helpotetaan hoitopäätöksien tekemistä.

Syventävät opintomme koostuvat kahdesta Eläinlääkärilehteen julkaistavaksi tarjotusta artikkelista: Vapaana elävät hevoset muodostavat laumoja ja käyttävät suurimman osan päivästään laiduntamiseen, jolloin ne liikkuvat ruoan perässä pitkiäkin matkoja. Hevosen käyttäytyminen ei ole juurikaan muuttunut kesyyntymisen aikana, toisin kuin sen elinympäristö. Sopeutumisvaikeudet muuttuneeseen elinympäristöön voivat aiheuttaa erilaisia käyttäytymishäiriöitä, kuten kutomista, imppaamista, itsensä runtelua sekä puun, ulosteen, kuivikkeiden ja maan syömistä. Nämä ovatkin tuttuja ongelmia hevosihmisten parissa. Käyttäytymishäiriöiden syinä saattavat olla perinnöllisyys, matkiminen, karkearehun vähäisyys sekä liikunnan, sosiaalisten kontaktien tai virikkeiden puute. Käyttäytymishäiriöitä on perinteisesti hoidettu estämällä käyttäytyminen esimerkiksi sitomalla kutova hevonen kiinni. Eettisesti ja terapeuttisesti parempi menetelmä on kuitenkin yrittää löytää häiriökäyttäytymisen aiheuttaja ja korjata hevosen elinolosuhteet. Liikunnan ja karkearehun lisääminen, sekä mahdollisuus sosiaalisiin kontakteihin parantavat usein tilannetta. Tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää tiettyjen häiriökäyttäytymismallien yleisyyttä Suomen hevospopulaatiossa. Aihetta ei ole aiemmin selvitetty Suomessa. Haastattelimme kyselykaavakkeen avulla hevosen omistajia, hoitajia tai valmentajia vuonna 1997. Hevosia oli otoksessa 114 kpl, näistä 68 oli ratsuja ja 46 ravureita. Kartoitimme mm. kutomisen, itsensä vaurioittamisen, puremisen, potkimisen, vikuroinnin, kielellä puuhastelun, imppauksen, ilman nielemisen sekä ulosteen-, kuivikkeiden- ja maansyömisen esiintyvyyttä. Lisäksi kysyttiin tarhataanko hevosta hiekkatarhassa sekä lastaustavasta ja -ajasta. Tuloksia käsiteltäessä vertailimme ratsuja ja ravureita, eri sukupuolia sekä rotuja keskenään. Käyttäytymismallit jaoimme stereotypioihin, aggressiiviseen käyttäytymiseen sekä suuhun liittyviin häiriöihin. Lisäksi laskimme ei-toivottujen käyttäytymismallien, sekä yksittäisten käyttäytymimallien esiintymistä. Tulosten analysointiin käytimme CHI2 - ja Fisherin testiä sekä logistista regressioanalyysiä. Yksi tai useampi ei-toivottu käyttäytymismalli oli 67,5%:lla, stereotypioita 13,2%:lla, aggressiivista käytöstä 19,3%:lla ja suuhun liittyviä häiriöitä 52,6%:lla hevosista. Suuhun liittyvien häiriöiden osuus oli huomattava. Suurin osa oli jonkin ei-toivotun kohteen syömistä, näistä erityisesti ulosteensyöntiä näytti esiintyvän eniten hiekkatarhassa tarhattavilla ratsuilla. Karkearehun vähäisyys on luultavasti merkittävä altistava tekijä suuhun liittyvien käyttäytymishäiriöiden esiintymisessä.

Escherichia coli O157 on merkittävä elintarvikevälitteinen patogeeni, joka voi aiheuttaa etenkin alle 5 vuotiaille lapsille hemorraagista koliittia sekä hemolyyttis-ureemisen syndrooman (HUS). Tartunnan voi saada riittämättömästi kypsennetystä (naudan) lihasta, pastöroimattomasta maidosta, vihannesten, kasvisten tai veden välityksellä, mutta myös suorassa kontaktissa nautaan. Enterohemorraaginen E. coli (EHEC) tarkoittaa patogeenisinä pidettyjä E. coli -kantoja, jotka on yhdistetty ihmistapauksiin. Tyypillinen EHEC-kanta tuottaa shigatoksiinia, pystyy aiheuttamaan ns. A/E-vaurion ja sillä on 60 MDa plasmidi sytoplasmassaan. EHEC-termi käsittää O157-serotyypin lisäksi muitakin tyyppejä, mutta O157 on ollut niistä yleisin. Suomessa on aiemmin tutkittu nautojen E. coli O157-prevalenssia teurastamonäytteistä vuonna 1997, jolloin 1,3 % ulostenäytteistä oli positiivisia, sekä vuosina 2003–2005, jolloin positiivisia näytteitä oli vuosittain alle 1 %. Nyt haluttiin selvittää prevalenssi tilatasolla ja samalla selvittää tilakohtaisia riskitekijöitä, jotka vaikuttavat bakteerin eritykseen ulosteissa. Kesällä 2004 kerättiin uloste- ja pintapuhtausnäytteitä 14 lihakarjatilalta ja samalla tilanomistajilta kysyttiin tilan tuotostietoja, navetan olosuhteita, eläintietoja, lannan käsittelyä, eläinten ruokintaa, juomavettä ja tilan terveystietoja koskevia tietoja. Lisäksi kiinnitettiin huomiota tilan lähiympäristöön, koneiden yhteiskäyttöön naapureiden kanssa sekä tilalla työskenteleviin ja vieraileviin ihmisiin. Näytteet tutkittiin bakteriologisesti Helsingin Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitoksessa (EELA, nyk. Evira). Kolmelta tilalta eristettiin E. coli O157-bakteeri, jolloin prevalenssi oli 21,4 %. Koska tutkimukseen osallistui vain neljätoista lihakarjatilaa, oli tilastollisesti merkitsevien johtopäätösten tekeminen mahdotonta. E. coli O157-positiiviset tilat olivat tämän tutkimuksen mukaan kuitenkin hieman suurempia kuin tilat, joilta ei eristetty bakteeria. Ruokinnan, lannankäsittelyn ja muiden tilanhoitorutiinien merkitystä eritykseen oli vaikea arvioida, joten lisätutkimuksia aiheesta tarvitaan.

Yhdeksän ratsuhevosta suoritti viisi kertaa juoksumatolla kilpailurasitustestin kuumassa ja kosteassa kahden viikonvälein. Kilpailurasitustestin jälkeen hevosille annettiin nenä-nieluletkun kautta glukoosi-elektrolyyttiliuosta javiimeisellä kerralla pelkkää vettä. Vuorokauden kuluttua kilpailurasitustestin alusta hevoset suorittivat vakioidun rasitustestin, jossa seurattiin hevosten palautumista kilpailurasitustestistä. Rasituksessa syntyi paljon ylimääräistä lämpöä, joka poistetaan elimistöstä pääasiassa hikoilemalla. Hien mukana hevoset menettävät runsaasti nesteitä ja elektrolyyttejä. Nesteiden menetyksen arvioimiseksi hevosten paino mitattiinennen ja jälkeen rasitustestien. Niiden rektaalilämpö mitattiin ja hevosilta otettiin verinäytteitä rasitustestin aikana ja sen jälkeen. Plasmasta määritettiin plasmanmäärä, kokonaisproteiinit ja osmolaalisuus. Lisäksi siitä mitattiin natriumin, kloridin, kaliumin, kalsiumin, magnesiumin, aldosteronin ja argiini-vasopressiinin pitoisuudet. Hevosten painon palautuminen oli nopeampaa kokeen edetessä. Lisäksi hevosten plasmamäärä lisääntyi, plasmanosmolaalisuus laski, natriumin ja kloridin menetysrasitustestin aikana väheni ja kloridipitoisuus palautui nopeammin rasituskertojen lisääntyessä. Muutokset johtuvat hevosten sopeutumisesta kuumaan ja kosteaan ilmastoon. Glukoosi-elektrolyyttiliuoksen antaminen nopeutti hevosten palautumista rasituksen aiheuttamasta neste- ja elektrolyyttihukasta paremmin kuin pelkän veden antaminen. Viidennen kilpailurasitustestin jälkeen, jolloin hevosille annettiin vettä nenä-nieluletkun kautta, painon palautuminen oli huomattavasti hitaampaa, kun sitä verrataan muihin testikertoihin.

Keuhkohuuhtelunäytteiden (bronchoalveolar lavage, BAL) ottaminen koirilta ja hevosilta on yleisesti käytössä oleva diagnostinen menetelmä. Keuhkohuuhtelunäytteet soveltuvat lähinnä diffuusien keuhkomuutosten tutkimiseen. Paikallisten muutosten diagnosoimiseen menetelmä ei sovellu yhtä hyvin, eikä menetelmää voi tavallisesti käyttää bakteriologisten määritysten tekemiseen. Tavallisesti BAL-näytteen yhteydessä saatuja eukaryoottisoluja käytetään lähinnä sytologisiin määrityksiin. Huuhtelunäytteen sisältämien tulehdussolupopulaatioiden perusteella on mahdollista tehdä päätelmiä analysoitavan sairauden luonteesta ja vakavuudesta. Keuhkohuuhtelunäyteestä on perinteisesti määritetty mahdollisia patogeenimikrobeja ja -viruksia ja myöskin BAL-solujen tai BAL-huuhtelunesteen sisältämiä proteiineja tai peptidejä. Tosiaikainen kvantitatiivinen käänteiskopiointia hyödyntävä polymeraasiketjureaktio-menetelmä (RT-QPCR tai QPCR) on tehokas tapa solujen ilmentämien geenituotteiden määrän mittaamiseen. Menetelmä on yleisesti käytössä ja on syrjäyttänyt käytännössä kokonaan muut menetelmät, joita on aiemmin käytetty geenien ilmentämien tuotteiden kvantitointiin. QPCR-menetelmää on käytetty hevosten keuhkohuuhtelunäytteiden sisältämien eukaryoottisolujen geeniekspression tutkimiseen, sen sijaan julkaisuja koirien keuhkohuuhtelunäytesolujen analysointiin ei ole julkaistu. Julkaisuissa ei kuitenkaan ole yleensä tarkemmin kuvattu näytteiden ottamiseen, tutkittavan ribonukleiinihapon (RNA) eristämiseen tai muihin vaiheisiin liittyviä työvaiheita taikka vaiheisiin liittyviä ongelmakohtia. Yleisimmin tutkimuksen kohteena ovat olleet inflammaatiotapahtumassa mukana olevat geenit kuten eri interleukiinit ja kasvutekijät. Tämä kirjallisuuskatsauksen muodossa esitettävä lisensiaatintyö luo katsauksen hevosten ja koirien keuhkohuuhtelunäytteiden käsittelymenetelmiin, ja työssä esitetään aiempien julkaisujen ja Eläinlääketieteellisen tiedekunnan tutkijoiden kanssa käytyjen keskustelujen perusteella menetelmäehdotuksia keuhkohuuhtelunäytteiden ottamiseen ja niiden käsittelemiseen. Näiden ehdotusten avulla on mahdollista määrittää luotettavasti huuhtelunäytteiden sisältämien eukaryoottisolujen ilmentämien geenituotteiden määrä kvantitatiivisella PCR:llä. Suositeltavana menetelmänä on TaqMan®-kemiaan perustuva menetelmä. Näytteiden käsittelyn vaiheet kuten nukleiinihappojen eristäminen, käänteiskopiontireaktio ja itse polymeraasiketjureaktioajo pystytään suorittamaan tavanomaisilla kaupallisesti saatavilla olevilla pakkauksilla niiden valmistajien ohjeita seuraamalla. Edellä mainittujen ehdotusten mukaisesti määritettäessä keuhkohuuhtelunäytesolujen ekspressiotuotteita kvantitatiivisella polymeraasiketjureaktiolla tulee eniten huomiota kiinnittää realistiseen koejärjestelyyn sekä huolelliseen näytteenottoon ja sitä seuraavaan RNA:n eristämisvaiheeseen. Yksittäisistä vaiheista juuri RNA:n eristämisen yhteydessä tapahtuvat virheet muodostavat suurimman virhelähteen. Lisäksi huomiota tulee kiinnittää realistiseen tutkimussuunnitelmaan, käytettäviin TaqMan®-koettimiin olivat ne sitten itse suunniteltuja tai kaupallisesti hankittuja sekä saatujen tulosten merkittävyyteen.

Toxoplasma gondii on alkueläin, joka pystyy elämään parasiittina useimmissa lämminverisissä eläimissä, myös ihmisessä, sekä linnuissa ja matelijoissa. Vain kissaeläimissä tapahtuu toksooplasman suvullistalisääntymistä. Tässä tutkimuksessa pyrittiin kartoittamaan toksoplasma-infektion yleisyyttä suomalaisissa kisasoissa vasta-ainemäärityksen avulla. Näytteiksi kerättiin seerumia 141:ltä kissalta. Näytteet tutkittiin toksoplasma-spesifisten IgG-vasta-aineidenvaralta suoralla agglutinatiotestillä. Lisäksi kerättiin 110ulostenäytettä, joista etsittiin T. gondii-ovokystiasedimentaatiomenetelmällä. Aineisto oli peräisin pääasiassa löytökissoista. Toksoplasma-seroprevalenssiksi kokoaineistossa saatiin 44,7 %. Positiiviset tulokset esiintyivät useimmin vanhoilla (> 5v.) uroskissoilla. Myös naaraiden aineistossa prevalenssi kohosi iän myötä. Toksoplasman kaltaisia ovokystia löytyi yhdestä kymmenen kissan yhteisnäytteestä.

Tämä lisensiaatin tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja kokeellisen osuuden, jossa tutkittiin suomalaisten kanien Toxoplasma gondii IgG-vasta-aine-esiintyvyyttä. Toxoplasma gondii on solunsisäinen alkueläin, joka kuuluu Apicomplexa-jakson Sarcocystiidae-heimoon. Lisääntymisessä on sekä suvuton että suvullinen vaihe. Suvullinen vaihe tapahtuu vain pääisännässä, kissaeläimessä, ja sen tuloksena syntyvä ookysta kehittyy sopivissa olosuhteissa isännän ulkopuolella infektiiviseksi muodoksi eli sporuloituneeksi ookystaksi. Väli-isäntänä voi toimia mikä tahansa tasalämpöinen eläin, ihminen ja kani mukaan luettuna. Kanin tartunta on usein oireeton, joten terveellä kanilla voi olla T. gondii -vasta-aineita. Kliinisessä muodossa esiintyy esimerkiksi kuumetta, syömättömyyttä, painonlaskua ja ripulia. Lisäksi voi esiintyä neurologisia oireita, kuten lihasvärinää ja ataksiaa. Kliiniset oireet ovat epäspesifiset eikä niiden perusteella voi tehdä diagnoosia. Diagnoosi voidaan tehdä serologisilla, biologisilla tai histologisilla menetelmillä sekä näiden yhdistelmällä. Lemmikkikanien toksoplasma-vasta-aineiden esiintyvyyttä ei ole aiemmin tutkittu Suomessa ja muuallakin maailmassa on tehty vain muutama tutkimus aiheesta. Esiintyvyyden tutkiminen on tärkeää, jotta saadaan käsitys tartunnan yleisyydestä Suomessa. Ulkomaisissa tutkimuksissa usealla oireettomalla kanilla on esiintynyt toksoplasma-vasta-aineita. Oireettoman tartunnan saaneen kanin käyttäminen jalostukseen voi aiheuttaa poikasille toksoplasmoosista johtuvia ongelmia. Oireettomat lihakanit voivat toimia tartunnanlähteenä ihmisille. Lisäksi neurologisten oireiden ja silmäsairauksien taustalla voi olla toksoplasmoosi. Aiemmin tehdyt prevalenssitutkimukset keskittyvät lihakaneihin, sillä lihakanien kasvatus on yleistä useissa maissa ja mahdollisesta tartuntariskistä ollaan kiinnostuneita. Euroopassa lemmikkikaneja on tutkittu vain Tsekissä vuonna 2010, jolloin vasta-aine-esiintyvyydeksi saatiin 19,2%. Hypoteesimme oli, että Suomessa esiintyvyys olisi noin puolet tästä (10%), sillä Suomen ilmasto-olosuhteet eivät ole yhtä hyvät ookystien säilymiselle tai kanien ulkoilulle ja täten ookystille altistumiselle. Näytteinä oli 290 kesykanin seeruminäytettä, joista 271 oli kerätty aiemmin ELL Johanna Mäkitaipaleen väitöskirjatyön yhteydessä ja 19 oli diagnostisia näytteitä. Suurin osa tutkituista kaneista oli lemmikkikaneja ja loput lihakaneja, joita kasvatettiin pienimuotoisesti samankaltaisissa oloissa kuin lemmikkikaneja. Kanien omistajat täyttivät kyselylomakkeen, jossa kysyttiin kanien hoidosta ja olosuhteista. Näytteet tutkittiin kaupallisella suoralla agglutinaatiotestillä (Toxo-Screen DA), jolla määritetään IgG-luokan T. gondii -vasta-aineita. Näytteistä 10 oli positiivisia, jolloin prevalenssiksi saatiin 3,45%. Tämä on huomattavasti hypoteesiamme ja aiempia ulkomaisia tutkimuksia alhaisempi tulos. Tulos osoittaa, että toksoplasma-vasta-aineita ei esiinny Suomessa kaneilla yhtä paljon kuin lemmikki- ja lihakaneilla muualla maailmassa.

Koiran eturistisiteen repeämän ensisijainen hoito on kirurgia. Parhaana tekniikkana pidetään polven biomekaniikkaa muuttavaa TPLO-leikkausta (tibial plateau leveling osteotomy). TPLO-leikkauksen jälkeen todetaan vähemmän komplikaatioita muihin ristisideleikkauksiin verrattuna. Tämän retrospektiivisen tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Yliopistollisessa eläinsairaalassa vuosina 2008–2018 tehtyjen TPLO-leikkausten komplikaatiot sekä selvittää komplikaatioiden ilmenemiseen vaikuttavia tekijöitä. Hypoteesina oli, että suurin osa komplikaatioista on vähäisiä eli hoidettavissa ilman kirurgiaa. Tutkimukseen valittiin kaikki aikavälillä 2008–2018 TPLO-tekniikalla leikatut koirat. Potilailla todetut komplikaatiot kirjattiin ylös ja luokiteltiin operaation aikaisiin, merkittäviin eli kirurgiaa vaativiin ja vähäisiin eli ilman kirurgiaa paraneviin komplikaatioihin. Potilaiden preoperatiiviset eli ennen leikkausta otetut, postoperatiiviset eli heti leikkauksen jälkeen otetut ja kontrollikäynnillä otetut röntgenkuvat arvioitiin. Kaikista röntgenkuvista mitattiin sääriluun yläpään nivelpinnan kulma (TPA, tibial plateau angle). Lisäksi postoperatiivisista kuvista määritettiin käytetyn sahan säteen koko, nivelpinnan siirtymä, sääriluun kyhmyn leveys ja mahdollisen osteotomialinjassa olevan raon leveys. Nivelpinnan siirtymä määritettiin myös kontrollikuvista 6–8 viikon kuluttua leikkauksesta. Leikattuja koiria oli yhteensä 121. Molempien jalkojen leikkaus oli tehty 14 koiralle, joten leikkausten kokonaismäärä oli 135. Tutkimuspotilaista 43,0 % oli uroksia ja 57,0 % naaraita. Potilaiden ikä oli 6,3 ± 3,1 vuotta (keskiarvo ± keskihajonta) ja paino 26,1 ± 16,2 kg. Tutkimuksen osallistui 53 eri rodun koiria. Oikean takajalan TPLO-leikkauksia oli 55,6 % ja vasemman takajalan 44,4 %. Ristisiderepeämistä 39,3 % oli osittaisia ja 60,7 % täydellisiä. Nivelkierukan vaurioituminen todettiin 55,8 %:lla potilaista TPLO- leikkauksen yhteydessä. Potilaiden preoperatiivinen TPA oli 28,0 ± 5,3° ja postoperatiivinen TPA 6,9 ± 3,0°. Tutkimuksessa havaittiin isokokoisten koirien (vähintään 15 kg) preoperatiivisen TPA:n olevan merkitsevästi pienempi (p < 0,001) kuin pienikokoisilla koirilla (< 15 kg). Komplikaatioita todettiin 67/135 leikkauksesta (49,6 %). Komplikaatioista suurin osa (64,4 %) oli vähäisiä, 18,4 % merkittäviä ja 17,2 % operaation aikaisia, eli tutkimuksen hypoteesi toteutui. Merkittävien komplikaatioiden vuoksi 13 potilasta (9,6 %) jouduttiin leikkaamaan uudestaan. Merkittävien komplikaatioiden määrä vastasi aiemmissa tutkimuksissa todettua. Osteomyeliitti oli yleisin merkittävistä komplikaatioista (4/135, 3,0 %). Tässä tutkimuksessa ei havaittu tilastollisesti merkitseviä komplikaatioiden ilmenemiselle altistavia tekijöitä. Potilailla, joilla oli yksi tai useampi muu merkittävä ongelma, kuten patellaluksaatio tai neurologinen sairaus, oli kaksi kertaa suurempi paine (OR = 2) saada vähintään yksi komplikaatio, kuin potilailla, joilla ei ollut ristisidevaurion lisäksi muita merkittäviä ongelmia.