Browsing by Title

Syventävät opintomme koostuvat kahdesta Eläinlääkärilehteen julkaistavaksi tarjotusta artikkelista: Vapaana elävät hevoset muodostavat laumoja ja käyttävät suurimman osan päivästään laiduntamiseen, jolloin ne liikkuvat ruoan perässä pitkiäkin matkoja. Hevosen käyttäytyminen ei ole juurikaan muuttunut kesyyntymisen aikana, toisin kuin sen elinympäristö. Sopeutumisvaikeudet muuttuneeseen elinympäristöön voivat aiheuttaa erilaisia käyttäytymishäiriöitä, kuten kutomista, imppaamista, itsensä runtelua sekä puun, ulosteen, kuivikkeiden ja maan syömistä. Nämä ovatkin tuttuja ongelmia hevosihmisten parissa. Käyttäytymishäiriöiden syinä saattavat olla perinnöllisyys, matkiminen, karkearehun vähäisyys sekä liikunnan, sosiaalisten kontaktien tai virikkeiden puute. Käyttäytymishäiriöitä on perinteisesti hoidettu estämällä käyttäytyminen esimerkiksi sitomalla kutova hevonen kiinni. Eettisesti ja terapeuttisesti parempi menetelmä on kuitenkin yrittää löytää häiriökäyttäytymisen aiheuttaja ja korjata hevosen elinolosuhteet. Liikunnan ja karkearehun lisääminen, sekä mahdollisuus sosiaalisiin kontakteihin parantavat usein tilannetta. Tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää tiettyjen häiriökäyttäytymismallien yleisyyttä Suomen hevospopulaatiossa. Aihetta ei ole aiemmin selvitetty Suomessa. Haastattelimme kyselykaavakkeen avulla hevosen omistajia, hoitajia tai valmentajia vuonna 1997. Hevosia oli otoksessa 114 kpl, näistä 68 oli ratsuja ja 46 ravureita. Kartoitimme mm. kutomisen, itsensä vaurioittamisen, puremisen, potkimisen, vikuroinnin, kielellä puuhastelun, imppauksen, ilman nielemisen sekä ulosteen-, kuivikkeiden- ja maansyömisen esiintyvyyttä. Lisäksi kysyttiin tarhataanko hevosta hiekkatarhassa sekä lastaustavasta ja -ajasta. Tuloksia käsiteltäessä vertailimme ratsuja ja ravureita, eri sukupuolia sekä rotuja keskenään. Käyttäytymismallit jaoimme stereotypioihin, aggressiiviseen käyttäytymiseen sekä suuhun liittyviin häiriöihin. Lisäksi laskimme ei-toivottujen käyttäytymismallien, sekä yksittäisten käyttäytymimallien esiintymistä. Tulosten analysointiin käytimme CHI2 - ja Fisherin testiä sekä logistista regressioanalyysiä. Yksi tai useampi ei-toivottu käyttäytymismalli oli 67,5%:lla, stereotypioita 13,2%:lla, aggressiivista käytöstä 19,3%:lla ja suuhun liittyviä häiriöitä 52,6%:lla hevosista. Suuhun liittyvien häiriöiden osuus oli huomattava. Suurin osa oli jonkin ei-toivotun kohteen syömistä, näistä erityisesti ulosteensyöntiä näytti esiintyvän eniten hiekkatarhassa tarhattavilla ratsuilla. Karkearehun vähäisyys on luultavasti merkittävä altistava tekijä suuhun liittyvien käyttäytymishäiriöiden esiintymisessä.

Escherichia coli O157 on merkittävä elintarvikevälitteinen patogeeni, joka voi aiheuttaa etenkin alle 5 vuotiaille lapsille hemorraagista koliittia sekä hemolyyttis-ureemisen syndrooman (HUS). Tartunnan voi saada riittämättömästi kypsennetystä (naudan) lihasta, pastöroimattomasta maidosta, vihannesten, kasvisten tai veden välityksellä, mutta myös suorassa kontaktissa nautaan. Enterohemorraaginen E. coli (EHEC) tarkoittaa patogeenisinä pidettyjä E. coli -kantoja, jotka on yhdistetty ihmistapauksiin. Tyypillinen EHEC-kanta tuottaa shigatoksiinia, pystyy aiheuttamaan ns. A/E-vaurion ja sillä on 60 MDa plasmidi sytoplasmassaan. EHEC-termi käsittää O157-serotyypin lisäksi muitakin tyyppejä, mutta O157 on ollut niistä yleisin. Suomessa on aiemmin tutkittu nautojen E. coli O157-prevalenssia teurastamonäytteistä vuonna 1997, jolloin 1,3 % ulostenäytteistä oli positiivisia, sekä vuosina 2003–2005, jolloin positiivisia näytteitä oli vuosittain alle 1 %. Nyt haluttiin selvittää prevalenssi tilatasolla ja samalla selvittää tilakohtaisia riskitekijöitä, jotka vaikuttavat bakteerin eritykseen ulosteissa. Kesällä 2004 kerättiin uloste- ja pintapuhtausnäytteitä 14 lihakarjatilalta ja samalla tilanomistajilta kysyttiin tilan tuotostietoja, navetan olosuhteita, eläintietoja, lannan käsittelyä, eläinten ruokintaa, juomavettä ja tilan terveystietoja koskevia tietoja. Lisäksi kiinnitettiin huomiota tilan lähiympäristöön, koneiden yhteiskäyttöön naapureiden kanssa sekä tilalla työskenteleviin ja vieraileviin ihmisiin. Näytteet tutkittiin bakteriologisesti Helsingin Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitoksessa (EELA, nyk. Evira). Kolmelta tilalta eristettiin E. coli O157-bakteeri, jolloin prevalenssi oli 21,4 %. Koska tutkimukseen osallistui vain neljätoista lihakarjatilaa, oli tilastollisesti merkitsevien johtopäätösten tekeminen mahdotonta. E. coli O157-positiiviset tilat olivat tämän tutkimuksen mukaan kuitenkin hieman suurempia kuin tilat, joilta ei eristetty bakteeria. Ruokinnan, lannankäsittelyn ja muiden tilanhoitorutiinien merkitystä eritykseen oli vaikea arvioida, joten lisätutkimuksia aiheesta tarvitaan.

Yhdeksän ratsuhevosta suoritti viisi kertaa juoksumatolla kilpailurasitustestin kuumassa ja kosteassa kahden viikonvälein. Kilpailurasitustestin jälkeen hevosille annettiin nenä-nieluletkun kautta glukoosi-elektrolyyttiliuosta javiimeisellä kerralla pelkkää vettä. Vuorokauden kuluttua kilpailurasitustestin alusta hevoset suorittivat vakioidun rasitustestin, jossa seurattiin hevosten palautumista kilpailurasitustestistä. Rasituksessa syntyi paljon ylimääräistä lämpöä, joka poistetaan elimistöstä pääasiassa hikoilemalla. Hien mukana hevoset menettävät runsaasti nesteitä ja elektrolyyttejä. Nesteiden menetyksen arvioimiseksi hevosten paino mitattiinennen ja jälkeen rasitustestien. Niiden rektaalilämpö mitattiin ja hevosilta otettiin verinäytteitä rasitustestin aikana ja sen jälkeen. Plasmasta määritettiin plasmanmäärä, kokonaisproteiinit ja osmolaalisuus. Lisäksi siitä mitattiin natriumin, kloridin, kaliumin, kalsiumin, magnesiumin, aldosteronin ja argiini-vasopressiinin pitoisuudet. Hevosten painon palautuminen oli nopeampaa kokeen edetessä. Lisäksi hevosten plasmamäärä lisääntyi, plasmanosmolaalisuus laski, natriumin ja kloridin menetysrasitustestin aikana väheni ja kloridipitoisuus palautui nopeammin rasituskertojen lisääntyessä. Muutokset johtuvat hevosten sopeutumisesta kuumaan ja kosteaan ilmastoon. Glukoosi-elektrolyyttiliuoksen antaminen nopeutti hevosten palautumista rasituksen aiheuttamasta neste- ja elektrolyyttihukasta paremmin kuin pelkän veden antaminen. Viidennen kilpailurasitustestin jälkeen, jolloin hevosille annettiin vettä nenä-nieluletkun kautta, painon palautuminen oli huomattavasti hitaampaa, kun sitä verrataan muihin testikertoihin.

Keuhkohuuhtelunäytteiden (bronchoalveolar lavage, BAL) ottaminen koirilta ja hevosilta on yleisesti käytössä oleva diagnostinen menetelmä. Keuhkohuuhtelunäytteet soveltuvat lähinnä diffuusien keuhkomuutosten tutkimiseen. Paikallisten muutosten diagnosoimiseen menetelmä ei sovellu yhtä hyvin, eikä menetelmää voi tavallisesti käyttää bakteriologisten määritysten tekemiseen. Tavallisesti BAL-näytteen yhteydessä saatuja eukaryoottisoluja käytetään lähinnä sytologisiin määrityksiin. Huuhtelunäytteen sisältämien tulehdussolupopulaatioiden perusteella on mahdollista tehdä päätelmiä analysoitavan sairauden luonteesta ja vakavuudesta. Keuhkohuuhtelunäyteestä on perinteisesti määritetty mahdollisia patogeenimikrobeja ja -viruksia ja myöskin BAL-solujen tai BAL-huuhtelunesteen sisältämiä proteiineja tai peptidejä. Tosiaikainen kvantitatiivinen käänteiskopiointia hyödyntävä polymeraasiketjureaktio-menetelmä (RT-QPCR tai QPCR) on tehokas tapa solujen ilmentämien geenituotteiden määrän mittaamiseen. Menetelmä on yleisesti käytössä ja on syrjäyttänyt käytännössä kokonaan muut menetelmät, joita on aiemmin käytetty geenien ilmentämien tuotteiden kvantitointiin. QPCR-menetelmää on käytetty hevosten keuhkohuuhtelunäytteiden sisältämien eukaryoottisolujen geeniekspression tutkimiseen, sen sijaan julkaisuja koirien keuhkohuuhtelunäytesolujen analysointiin ei ole julkaistu. Julkaisuissa ei kuitenkaan ole yleensä tarkemmin kuvattu näytteiden ottamiseen, tutkittavan ribonukleiinihapon (RNA) eristämiseen tai muihin vaiheisiin liittyviä työvaiheita taikka vaiheisiin liittyviä ongelmakohtia. Yleisimmin tutkimuksen kohteena ovat olleet inflammaatiotapahtumassa mukana olevat geenit kuten eri interleukiinit ja kasvutekijät. Tämä kirjallisuuskatsauksen muodossa esitettävä lisensiaatintyö luo katsauksen hevosten ja koirien keuhkohuuhtelunäytteiden käsittelymenetelmiin, ja työssä esitetään aiempien julkaisujen ja Eläinlääketieteellisen tiedekunnan tutkijoiden kanssa käytyjen keskustelujen perusteella menetelmäehdotuksia keuhkohuuhtelunäytteiden ottamiseen ja niiden käsittelemiseen. Näiden ehdotusten avulla on mahdollista määrittää luotettavasti huuhtelunäytteiden sisältämien eukaryoottisolujen ilmentämien geenituotteiden määrä kvantitatiivisella PCR:llä. Suositeltavana menetelmänä on TaqMan®-kemiaan perustuva menetelmä. Näytteiden käsittelyn vaiheet kuten nukleiinihappojen eristäminen, käänteiskopiontireaktio ja itse polymeraasiketjureaktioajo pystytään suorittamaan tavanomaisilla kaupallisesti saatavilla olevilla pakkauksilla niiden valmistajien ohjeita seuraamalla. Edellä mainittujen ehdotusten mukaisesti määritettäessä keuhkohuuhtelunäytesolujen ekspressiotuotteita kvantitatiivisella polymeraasiketjureaktiolla tulee eniten huomiota kiinnittää realistiseen koejärjestelyyn sekä huolelliseen näytteenottoon ja sitä seuraavaan RNA:n eristämisvaiheeseen. Yksittäisistä vaiheista juuri RNA:n eristämisen yhteydessä tapahtuvat virheet muodostavat suurimman virhelähteen. Lisäksi huomiota tulee kiinnittää realistiseen tutkimussuunnitelmaan, käytettäviin TaqMan®-koettimiin olivat ne sitten itse suunniteltuja tai kaupallisesti hankittuja sekä saatujen tulosten merkittävyyteen.

Toxoplasma gondii on alkueläin, joka pystyy elämään parasiittina useimmissa lämminverisissä eläimissä, myös ihmisessä, sekä linnuissa ja matelijoissa. Vain kissaeläimissä tapahtuu toksooplasman suvullistalisääntymistä. Tässä tutkimuksessa pyrittiin kartoittamaan toksoplasma-infektion yleisyyttä suomalaisissa kisasoissa vasta-ainemäärityksen avulla. Näytteiksi kerättiin seerumia 141:ltä kissalta. Näytteet tutkittiin toksoplasma-spesifisten IgG-vasta-aineidenvaralta suoralla agglutinatiotestillä. Lisäksi kerättiin 110ulostenäytettä, joista etsittiin T. gondii-ovokystiasedimentaatiomenetelmällä. Aineisto oli peräisin pääasiassa löytökissoista. Toksoplasma-seroprevalenssiksi kokoaineistossa saatiin 44,7 %. Positiiviset tulokset esiintyivät useimmin vanhoilla (> 5v.) uroskissoilla. Myös naaraiden aineistossa prevalenssi kohosi iän myötä. Toksoplasman kaltaisia ovokystia löytyi yhdestä kymmenen kissan yhteisnäytteestä.

Tämä lisensiaatin tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja kokeellisen osuuden, jossa tutkittiin suomalaisten kanien Toxoplasma gondii IgG-vasta-aine-esiintyvyyttä. Toxoplasma gondii on solunsisäinen alkueläin, joka kuuluu Apicomplexa-jakson Sarcocystiidae-heimoon. Lisääntymisessä on sekä suvuton että suvullinen vaihe. Suvullinen vaihe tapahtuu vain pääisännässä, kissaeläimessä, ja sen tuloksena syntyvä ookysta kehittyy sopivissa olosuhteissa isännän ulkopuolella infektiiviseksi muodoksi eli sporuloituneeksi ookystaksi. Väli-isäntänä voi toimia mikä tahansa tasalämpöinen eläin, ihminen ja kani mukaan luettuna. Kanin tartunta on usein oireeton, joten terveellä kanilla voi olla T. gondii -vasta-aineita. Kliinisessä muodossa esiintyy esimerkiksi kuumetta, syömättömyyttä, painonlaskua ja ripulia. Lisäksi voi esiintyä neurologisia oireita, kuten lihasvärinää ja ataksiaa. Kliiniset oireet ovat epäspesifiset eikä niiden perusteella voi tehdä diagnoosia. Diagnoosi voidaan tehdä serologisilla, biologisilla tai histologisilla menetelmillä sekä näiden yhdistelmällä. Lemmikkikanien toksoplasma-vasta-aineiden esiintyvyyttä ei ole aiemmin tutkittu Suomessa ja muuallakin maailmassa on tehty vain muutama tutkimus aiheesta. Esiintyvyyden tutkiminen on tärkeää, jotta saadaan käsitys tartunnan yleisyydestä Suomessa. Ulkomaisissa tutkimuksissa usealla oireettomalla kanilla on esiintynyt toksoplasma-vasta-aineita. Oireettoman tartunnan saaneen kanin käyttäminen jalostukseen voi aiheuttaa poikasille toksoplasmoosista johtuvia ongelmia. Oireettomat lihakanit voivat toimia tartunnanlähteenä ihmisille. Lisäksi neurologisten oireiden ja silmäsairauksien taustalla voi olla toksoplasmoosi. Aiemmin tehdyt prevalenssitutkimukset keskittyvät lihakaneihin, sillä lihakanien kasvatus on yleistä useissa maissa ja mahdollisesta tartuntariskistä ollaan kiinnostuneita. Euroopassa lemmikkikaneja on tutkittu vain Tsekissä vuonna 2010, jolloin vasta-aine-esiintyvyydeksi saatiin 19,2%. Hypoteesimme oli, että Suomessa esiintyvyys olisi noin puolet tästä (10%), sillä Suomen ilmasto-olosuhteet eivät ole yhtä hyvät ookystien säilymiselle tai kanien ulkoilulle ja täten ookystille altistumiselle. Näytteinä oli 290 kesykanin seeruminäytettä, joista 271 oli kerätty aiemmin ELL Johanna Mäkitaipaleen väitöskirjatyön yhteydessä ja 19 oli diagnostisia näytteitä. Suurin osa tutkituista kaneista oli lemmikkikaneja ja loput lihakaneja, joita kasvatettiin pienimuotoisesti samankaltaisissa oloissa kuin lemmikkikaneja. Kanien omistajat täyttivät kyselylomakkeen, jossa kysyttiin kanien hoidosta ja olosuhteista. Näytteet tutkittiin kaupallisella suoralla agglutinaatiotestillä (Toxo-Screen DA), jolla määritetään IgG-luokan T. gondii -vasta-aineita. Näytteistä 10 oli positiivisia, jolloin prevalenssiksi saatiin 3,45%. Tämä on huomattavasti hypoteesiamme ja aiempia ulkomaisia tutkimuksia alhaisempi tulos. Tulos osoittaa, että toksoplasma-vasta-aineita ei esiinny Suomessa kaneilla yhtä paljon kuin lemmikki- ja lihakaneilla muualla maailmassa.

Koiran eturistisiteen repeämän ensisijainen hoito on kirurgia. Parhaana tekniikkana pidetään polven biomekaniikkaa muuttavaa TPLO-leikkausta (tibial plateau leveling osteotomy). TPLO-leikkauksen jälkeen todetaan vähemmän komplikaatioita muihin ristisideleikkauksiin verrattuna. Tämän retrospektiivisen tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Yliopistollisessa eläinsairaalassa vuosina 2008–2018 tehtyjen TPLO-leikkausten komplikaatiot sekä selvittää komplikaatioiden ilmenemiseen vaikuttavia tekijöitä. Hypoteesina oli, että suurin osa komplikaatioista on vähäisiä eli hoidettavissa ilman kirurgiaa. Tutkimukseen valittiin kaikki aikavälillä 2008–2018 TPLO-tekniikalla leikatut koirat. Potilailla todetut komplikaatiot kirjattiin ylös ja luokiteltiin operaation aikaisiin, merkittäviin eli kirurgiaa vaativiin ja vähäisiin eli ilman kirurgiaa paraneviin komplikaatioihin. Potilaiden preoperatiiviset eli ennen leikkausta otetut, postoperatiiviset eli heti leikkauksen jälkeen otetut ja kontrollikäynnillä otetut röntgenkuvat arvioitiin. Kaikista röntgenkuvista mitattiin sääriluun yläpään nivelpinnan kulma (TPA, tibial plateau angle). Lisäksi postoperatiivisista kuvista määritettiin käytetyn sahan säteen koko, nivelpinnan siirtymä, sääriluun kyhmyn leveys ja mahdollisen osteotomialinjassa olevan raon leveys. Nivelpinnan siirtymä määritettiin myös kontrollikuvista 6–8 viikon kuluttua leikkauksesta. Leikattuja koiria oli yhteensä 121. Molempien jalkojen leikkaus oli tehty 14 koiralle, joten leikkausten kokonaismäärä oli 135. Tutkimuspotilaista 43,0 % oli uroksia ja 57,0 % naaraita. Potilaiden ikä oli 6,3 ± 3,1 vuotta (keskiarvo ± keskihajonta) ja paino 26,1 ± 16,2 kg. Tutkimuksen osallistui 53 eri rodun koiria. Oikean takajalan TPLO-leikkauksia oli 55,6 % ja vasemman takajalan 44,4 %. Ristisiderepeämistä 39,3 % oli osittaisia ja 60,7 % täydellisiä. Nivelkierukan vaurioituminen todettiin 55,8 %:lla potilaista TPLO- leikkauksen yhteydessä. Potilaiden preoperatiivinen TPA oli 28,0 ± 5,3° ja postoperatiivinen TPA 6,9 ± 3,0°. Tutkimuksessa havaittiin isokokoisten koirien (vähintään 15 kg) preoperatiivisen TPA:n olevan merkitsevästi pienempi (p < 0,001) kuin pienikokoisilla koirilla (< 15 kg). Komplikaatioita todettiin 67/135 leikkauksesta (49,6 %). Komplikaatioista suurin osa (64,4 %) oli vähäisiä, 18,4 % merkittäviä ja 17,2 % operaation aikaisia, eli tutkimuksen hypoteesi toteutui. Merkittävien komplikaatioiden vuoksi 13 potilasta (9,6 %) jouduttiin leikkaamaan uudestaan. Merkittävien komplikaatioiden määrä vastasi aiemmissa tutkimuksissa todettua. Osteomyeliitti oli yleisin merkittävistä komplikaatioista (4/135, 3,0 %). Tässä tutkimuksessa ei havaittu tilastollisesti merkitseviä komplikaatioiden ilmenemiselle altistavia tekijöitä. Potilailla, joilla oli yksi tai useampi muu merkittävä ongelma, kuten patellaluksaatio tai neurologinen sairaus, oli kaksi kertaa suurempi paine (OR = 2) saada vähintään yksi komplikaatio, kuin potilailla, joilla ei ollut ristisidevaurion lisäksi muita merkittäviä ongelmia.

Trichinella-suvun loiset ovat maailmanlaajuisesti levinneitä sukkulamatoja, jotka ovat infektiivisiä useille eläinlajeille ja tarttuvat myös ihmiseen. Loiset aiheuttavat ongelmia muun muassa lihateollisuudessa, haittaavat tuotantoeläinten terveyttä ja ovat elintarviketurvallisuusriski. Eri Trichinella-lajien infektiivisyys eri isäntäeläinlajeissa vaihtelee. Esimerkiksi Trichinella spiralis aiheuttaa rotassa voimakkaamman infektion kuin Trichinella nativa, mutta syytä loislajien erilaiseen infektiviteettiin samassa isäntäeläinlajissa ei tiedetä. Trichinella-loisten elämänkiertoon kuuluu sekä enteraali- eli suolistovaihe että parenteraalivaihe eli suoliston ulkopuolella tapahtuva vaihe. Vielä on epävarmaa, missä vaiheessa elämänkiertoa loislajien selviytyminen rotassa eroaa toisistaan. Tutkielmani kokeellisen osuuden tarkoituksena oli selvittää rotan ulosteita tutkimalla, kiinnittyykö toinen tutkituista Trichinella-lajeista (T. spiralis tai T. nativa) paremmin suolen seinämään ja tuleeko toinen nopeammin ulos suolesta. Mikäli rotan heikosti infektoivat T. nativa -loiset tulevat T. spiralis -loisia nopeammin ulosteen mukana ulos suolistosta, voidaan olettaa suolistovaiheen immuunipuolustuksen olevan ainakin osatekijä rotan kyvyssä puolustautua T. nativa –infektioita vastaan. Työ suoritettiin infektoimalla kuusi rottaa T. spiralis -loisella ja kuusi rottaa T. nativa -loisella. Lisäksi tutkimuksessa oli mukana kolme kontrollirottaa, joita ei infektoitu. Rottien ulosteet kerättiin seitsemän viikon ajalta, ja näytteet tutkittiin FLOTAC-menetelmällä. Ulosteista etsittiin Trichinella-loisten aikuis- ja toukkamuotoja. Ulostenäytteistä ei löytynyt yhtään loista. Kokeen jälkeen rotat lopetettiin ja niiden suolet tutkittiin, mutta suolistakaan ei löytynyt loisia. Lopetettujen eläinten lihasnäytteitä tutkimalla eläinten todettiin infektoituneen kyseessä olleelle loislajille tyypillisellä voimakkuudella. Kontrollirotista ei löydetty loisia. Koska rottien ulosteista tai suolista ei löytynyt loisia huolimatta onnistuneista infektoinneista, voidaan todeta käytetyn menetelmän olleen kokeeseen sopimaton. Mikäli loisia olisi löytynyt ulosteista, olisi ollut tarpeellista verrata eri lajeilla infektoitujen ryhmien tuloksia. Tieto siitä, tapahtuuko rotan suolistossa jotain, mikä heikentää toisen Trichinella-lajin infektiivisyyttä, olisi ollut merkittävä. Saadut tulokset olisivat olleet hyödyksi pohdittaessa parempia keinoja Trichinella-tartuntojen ennaltaehkäisyyn ja infektioiden hoitoon.

Tulehduskipulääkkeet ovat Suomessa yksi käytetyimmistä lääkeaineryhmistä koirilla. Kennelliitto on asettanut eri lääkeaineryhmille dopingvaroajat, joita tulee noudattaa Kennelliiton alaisissa kokeissa ja kilpailuissa. Kennelliiton varoaikojen pituudet eivät kuitenkaan perustu minkäänlaiseen tieteelliseen tutkimustietoon. Lisäksi dopingsäännöissä ei oteta kantaa siihen, onko lääkeaineella näytteenottohetkellä enää minkäänlaista vaikutusta elimistössä, vaan jäämien osalta noudatetaan ns. nollatoleranssia eli koiralta otetuissa näytteissä ei saa löytyä minkäänlaisia jäämiä käytetyistä lääkkeistä. Lääkeainejäämiä etsitään ensisijaisesti virtsanäytteestä, ja verinäyte otetaan vain erityistapauksissa, esimerkiksi jos virtsanäytettä ei saada tai jos on syytä epäillä, että koiralle on annettu alkoholia. Tässä kirjallisuuskatsauksessa on koottu yhteen koirille soveltuvien Suomessa markkinoilla olevien tulehduskipulääkkeiden farmakokineettiset tiedot. Työssä on keskitytty nimenomaan koirilla tehtyihin tutkimuksiin. Tulehduskipulääkkeiden eliminaationopeudessa esiintyy selviä eroja yksilöiden ja rotujen välillä, mikä on otettava huomioon varoaikoja määritettäessä. Tärkeimpien eliminaatioelinten eli maksan ja munuaisten vajaatoiminta hidastaa lääkeaineiden eliminaatiota, kuten myös tulehdukselliset tilat elimistössä johtuen tulehduskipulääkkeiden voimakkaasta sitoutumisesta proteiineihin. Tulehduskipulääkkeille on myös tyypillistä päätyminen enterohepaattiseen kiertoon, mikä voi pidentää lääkkeen eliminaatioaikaa. Tarkasteltaessa eri tulehduskipulääkkeiden eliminaatioparametreja koiralla, tuntuu Kennelliiton niille määräämä 28 vuorokauden varoaika tarpeettoman pitkältä. Useita tulehduskipulääkkeitä ei myöskään edes pystytä havaitsemaan virtsasta, koska ne eliminoidaan suurimmalta osalta tai lähes kokonaan ulosteiden kautta, jolloin negatiivinen virtsanäyte ei välttämättä takaa sitä, että koiralla ei olisi lääkeainetta elimistössä. Toisaalta taas virtsaan eliminoituvien lääkkeiden metaboliitteja voi löytyä virtsasta pitkään vielä senkin jälkeen kun lääkeainepitoisuus on plasmassa laskenut jo mittausherkkyyksien alle. Koirilla noudatettavien dopingvaroaikojen pituudet tulisikin laatia tieteellisen tutkimustietoon perustuen.

Tässä syventävien opintojen tutkielmassa on tarkoitus kirjallisuuskatsauksena selvittää tulehdusvastetta ja tulehdusvasteessa vaikuttavia muuttujia koiran kroonisissa immuunivälitteisissä suolistotulehduksissa. Tutkielmassa tarkastellaan koirien kroonisia immuunivälitteisiä suolistotulehduksia, joihin kuuluvat koiran small intestinal bacterial overgrowth eli SIBO, ruoka-aineyliherkkyydet ja irlanninsettereiden perinnöllinen gluteiiniyliherkkyys sekä jossain määrin myös koirien IgA-puutos. Kirjallisuudessa koiran kroonisiin suolistotulehduksiin luetaan kuuluvaksi myös koiran IBD eli inflammatory bowel disease. Kirjallisuudessa koiran IBD:tä pidetään yleensä omana sairautena, joka jakautuu useaan eri ryhmään suolen limakalvon histologisten löydösten perusteella. Tässä tutkielmassa päädytään kuitenkin siihen, että IBD ei ole koiralla sairaus vaan seuraus inflammatorisesta vasteesta. Tutkielmassa käsitellään myös humaanilääketieteessä saavutettuja tutkimustuloksia suoliston tulehdusvasteesta ihmisten IBD:ssä. Lisäksi kartoitetaan ihmisten IBD:hen kehitettyjä uusia sytokiineihin perustuvia lääkityksiä. Ihmisillä IBD:hen luokitellaan lähinnä Crohnin tauti ja ulseratiivinen koliitti. Sytokiineilla on keskeinen asema suoliston immuunivasteen säätelyssä ja kudostuhojen säätelyssä. Kroonisessa suolistotulehduksessa proinflammatoristen eli tulehdusta aiheuttavien ja anti-inflammatoristen eli tulehdusta estävien sytokiinien määrät ovat epätasapainossa. Proinflammatoristen sytokiinien määrä on noussut jonkin immunologisen ärsykkeen vuoksi korkeaksi. Anti-inflammatoristen sytokiinien määrä on puolestaan alhainen tai niiden toiminta on jostain syystä häiriintynyt. Normaalisti anti-inflammatorinen vaste hillitsee inflammaatiota ja kudostuhoa. Immuunivälitteiset sairaudet ovat usean eri altistavan tekijän yhdistelmä. Altistavia tekijöitä ovat mm. perimä, ikä, sukupuoli, ympäristötekijät, ravintoaineet sekä virus- ym. infektiot. Tutkimalla elimistön immunologisessa ja inflammatorisessa järjestelmässä vaikuttavia muuttujia ja ymmärtämällä niiden toimintaa voidaan ymmärtää paremmin myös kroonisten immuunivälitteisten enteropatioiden etiologiaa ja patogeneesia. Tämä mahdollistaa puolestaan kroonisten enteropatioiden tehokkaamman diagnostisoinnin ja paremmat hoitotulokset.