Browsing by Title

Ummessaolokausi on lähes viidesosa lypsylehmän tuotoskautta. Ummessaolokauden ruokinta vaikuttaa lehmän maidontuotantoon poikimisen jälkeen. Poikimisen aikoihin lehmän aineenvaihdunnassa tapahtuu suuria muutoksia. Energian tarve kasvaa voimakkaasti maidontuotannon alkaessa, mikä lisää kudosmobilisaatiota. Tiineyden loppuvaiheessa ja tuotoskauden alussa voimistunut ääreiskudosten insuliiniresistensi lisää energian ja ravintoaineiden saantia utareeseen, mutta voi samalla altistaa lehmän erilaisille metabolisille häiriöille. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten ummessaolokauden vapaa ja toisaalta rajoitettu ruokinta vaikuttavat lypsylehmän insuliiniresistenssin kehittymiseen ja voimakkuuteen ummessaolokaudella sekä poikimisen jälkeen. Insuliiniresistenssin voimistuminen voi lisätä lehmien metabolista stressiä ja herkkyyttä erilaisille puerperaalikauden sairauksille. Tutkimuksen hypoteesina oli olettamus, että ennen poikimista vapaasti säilörehulla ruokituilla lehmillä kuntoluokka on korkeampi ennen poikimista ja rasvakudosten mobilisaatio on suurempaa poikimisen jälkeen. Lisäksi ennen poikimista vapaasti säilörehulla syötettyjen lehmien insuliiniresistenssin oletettiin olevan voimakkaampaa kuin rajoitetusti ruokittujen lehmien. Tutkimuksessa oli 16 vähintään toisen kerran poikivaa ay-lehmää. Lehmät jaettiin kahteen kahdeksan lehmän ryhmään, joista toista ryhmää ruokittiin vapaasti säilörehulla koko ummessaolokauden ajan. Toisen ryhmän saamaa kokonaisenergiamäärää rajoitettiin lisäämällä rehuseokseen olkea. Lehmät jaettiin pareihin kuntoluokan ja poikima-ajan perusteella, minkä jälkeen jokaisen parin yksilöt jaettiin eri ruokintaryhmiin arpomalla. Lehmien verestä määritettiin glukoosi- ja insuliinipitoisuuksia kahdeksan viikkoa ennen ja jälkeen poikimisen. Lisäksi lehmille tehtiin kaksi glukoosirasituskoetta. Ensimmäinen rasituskoe tehtiin 11 (±1) ennen odotettua poikimista ja toinen rasituskoe tehtiin 8 (±1) vuorokautta poikimisen jälkeen. Rasituskokeen yhteydessä lehmille annettiin glukoosiinfuusio laskimonsisäisesti ja samaan aikaan mitattiin verestä glukoosi- ja insuliinipitoisuuksia. Näytteiden otto aloitettiin 10 minuuttia ennen infuusion aloittamista ja jatkettiin neljä tuntia infuusion aloittamisesta. Lehmiltä mitattiin elopaino ja ne kuntoluokitettiin kokeen aikana. Ummessaolokauden ruokinnalla ei ollut vaikutusta lehmän kuntoluokan kehittymiseen ennen eikä jälkeen poikimisen. Vapaasti ruokituilla lehmillä veren glukoosipitoisuus oli suurempi koko ummessaolokauden ajan. Ennen poikimista tehdyssä glukoosirasituskokeessa rajoitetusti ruokitulla ryhmällä veren glukoosipitoisuus pysyi kauemmin koholla verrattuna vapaasti ruokittujen pitoisuuteen. Poikimisen jälkeen glukoosiaineenvaihdunnassa ei ollut eroa. Vapaasti ruokitulla ryhmällä veren insuliinipitoisuus oli huomattavasti suurempi ennen poikimista. Ennen poikimista tehdyssä glukoosirasituskokeessa vapaasti ruokituilla lehmillä veren insuliinipitoisuus nousi huomattavasti suuremmaksi ja pysyi suurena pidempään. Ennen poikimista vapaasti ruokitulla ryhmällä ensivaiheen insuliinivaste oli suurempi kuin rajoitetusti ruokituilla, mutta insuliinin herkkyysindeksissä ei ollut eroa ryhmien välillä. Ummessaolokauden ruokinnalla ei ollut vaikutusta kuntoluokan kehittymiseen eikä insuliiniresistenssiin vastoin tutkimuksen hypoteeseja. Saattaa kuitenkin olla, että vapaalla ruokinnalla on vaikutusta insuliiniresistenssin kehittymiseen, mutta sitä ei kyetty todistamaan. Ummessaolokauden ruokinnalla voi olla enemmän merkitystä, mikäli lehmät ovat kauempana niin sanotusta ihannekuntoluokasta kuin tutkimuksessa mukana olleet lehmät.

Nivelrikko eli osteoartriitti on kissoilla hyvin yleinen ja alidiagnosoitu rappeumasairaus, jonka esiintyvyys kasvaa voimakkaasti iän myötä. Edetessään nivelrikko heikentää kissan elämänlaatua. Hoitamattomana nivelrikko tekee liikkumisesta kivuliasta, mikä vaikuttaa kielteisesti kissan mielialaan. Työ toteutettiin tuottamaan suomenkielistä kirjallisuutta kissojen nivelrikosta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää elinympäristön ja ruokinnallisten tekijöiden vaikutuksia kissan nivelrikon syntyyn. Tavoitteena oli kartoittaa nivelrikolta suojaavia ja sille altistavia tekijöitä. Tutkimushypoteesina oli, että kissojen ruokavalioilla ei nähdä merkitsevää yhteyttä nivelrikon esiintyvyyteen, sillä kissojen ruokinta on hyvin yhteneväistä. Toinen hypoteesi oli, että ympäristötekijöillä voi olla vaikutusta nivelrikon esiintyvyyteen. Tutkimukseen hyväksyttiin 460 kissaa, joiden perustietoja, elinympäristöä, terveydentilaa, ruokintaa, liikkumista ja käyttäytymistä koskevia muuttujia selvitettiin omistajille suunnatulla kyselytutkimuksella. Tutkimusaineistoa tarkasteltiin tilastollisin menetelmin. Nivelrikon todettiin olevan hyvin yleistä ja sen esiintyvyyden kasvavan merkittävästi iän myötä. Tutkimuksessa uroskissan kastraatio ja naaraskissan sterilisaatio osoittivat negatiivista korrelaatiota todettuun nivelrikkoon, mikä on ristiriidassa koirilla tehtyihin vastaaviin tutkimuksiin. Ruokinnallisista tekijöistä raakaruoan syöminen aikuisena korreloi negatiivisesti todettuun nivelrikkoon, mikäli ruokavaliosta ainakin puolet oli raakaruokaa. Myös vähintään satunnainen kalan käyttö osoitti negatiivista korrelaatiota todettuun nivelrikkoon muuttujien yhteisvaikutuksia tarkasteltaessa. Tässä tutkimuksessa kissojen raakaruoan koostumusta tai reseptiä ei selvitetty tarkemmin ja sen mahdolliset nivelrikolta suojaavat vaikutusmekanismit jäivät epäselviksi. Ravinnon terveyttä edistävistä komponenteista tarvitaan lisätutkimusta kehittämään lemmikkien ruokintaa sairauksien ehkäisyssä. Ympäristötekijöillä ei havaittu merkitsevää vaikutusta nivelrikkoon, mikä kumosi toisen tutkimushypoteeseista. Kyselytutkimuksen luonteeseen liittyy yleisesti tunnistettuja epävarmuustekijöitä.

Kirjallisuusosuus esittelee tärkeimpien ympäristöperäisten mastiittipatogeenien bakteerien merkitystä utaretulehdusten aiheuttajina sekä kuivikkeiden merkitystä em. mastiittien ilmenemisessä. Tutkimusosuus selvittää aikakaus- ja sanomalehtipaperirouheiden käytännön soveltavuutta kotieläinten kuivitukseen sekä tärkeimpien ympäristöperäisten mastiittipatogeenien bakteerien (E. coli, K. pneumoniaa, S. uberis) kasvua em. materiaaleissa. Aikakaus- ja sanomalehtirouheita käytettiin kotieläinten kuivikkeena yhteensä 49 päivän ajan. Tänä aikana seurattiin kotieläinten puhtautta ja havainnoitiin kuivikemateriaalien käyttöominaisuuksia. Vertailukuivikkeena käytettiin kutterinlastua. Tutkimuksessa ei havaittu eläinten puhtaudessa eroa eri kuivikemateriaaleja käytettäessä, mutta todettiin molemmat paperirouheet erittäin pölyäviksi. Tästä syystä eläintiloissa suoritettiin lisäksi hienopöly- ja pölyn sedimentoitumismittauksia sekä tehtiin paperirouheiden pölyllealtistetulle porsaalle hengityselimistön patologisanatominen tutkimus. Kuivikkeiden pölyävyydessä ei havaittu pölymittausten perusteella eroa, mutta porsaan keuhkoissa havaittiin muutoksia, jotka sopisivat pölyaltistuksen aiheuttamiksi. Ympäristöperäisten mastiittibakteerien kasvua paperirouheissa tutkittiin ymppäämällä tutkittaviin kuivikkeisiin kerrallaan yhtä tutkittavaa bakteeria ja inkuboimalla sitten kuiviketta 1 vrk +18 °C:een lämpötilassa. Vertailukuivikkeena käytettiin silputtua olkea. Bakteeripesäkkeiden lukumäärät kuivikkeessa arvioitiin ennen ja jälkeen inkuboinnin. Aikakaus- ja sanomalehtirouheilla S. uberis -määrät vähenivät jyrkästi inkuboinnin aikana. E. coli- ja K.pneumoniae-bakteerien määrät pysyivät samoina. Oljessa E. coli ja K. pneumoniae -määrät lisääntyivät merkitsevästi.

Kirjoituksessa kuvataan Suomessa esiintyvää Yorkshire-karjujen hedelmättömyyttä aiheuttavaa perinnöllistä puolihäntäsiittiövikaa. Sairaiden karjujen siittiöiden häntien pituus on keskimäärin noin puolet normaalista, ja kaikki siittiöt ovat liikkumattomia. Sairauden on todettu periytyvän resessiivisesti, ja se heikentää ainoastaan karjujen hedelmällisyyttä. Sairauden levinneisyyden selvittämiseksi tehtiin sukupuututkimus, jossa aineistona oli Rauhalinnan karjuaseman karjupopulaatio tammikuussa 1999. Tutkimuksen perusteella ainakin joka neljäs maamme Yorkshire-rotuinen sika kantaa sairauden aiheuttavaa geeniä. Lisäksi kirjoituksen tarkoituksena on selvittää ja kuvata geneettisiä menetelmiä, joiden avulla geenin kantajaeläimet voitaisiin karsia siitoksesta.

Zoonoottisia Capnocytophaga-bakteerilajeja tunnetaan tällä hetkellä kolme; C. canimorsus, C. cynodegmi ja C. canis. Lisäksi on mahdollisesti olemassa vielä neljäs laji, C. stomatis. Näitä bakteereja esiintyy ainakin koirien ja kissojen suuontelossa osana normaalimikrobistoa. Zoonoottisilla Capnocytophaga-bakteereilla on useita tehokkaita virulenssitekijöitä, joiden avulla ne voivat aiheuttaa ihmiselle vakavan infektion, kun ihminen altistuu kissan tai koiran syljelle. Etenkin immuunipuolustukseltaan heikentyneet ihmiset voivat saada jopa kuolemaan johtavan infektion, mutta myös terveillä ihmisillä on todettu vakavia infektioita. Capnocytophaga-bakteerien esiintyvyyttä on tutkittu paljon kissoilla ja koirilla, mutta ei juurikaan muilla eläinlajeilla. Tämän vuoksi näiden bakteerien esiintyvyyttä on tarpeen tutkia myös muilla eläimillä. Tämä lisensiaatintutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosion. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on esitellä zoonoottisten Capnocytophaga-bakteerilajien ominaisuuksia, diagnostiikkaa ja esiintymistä eläimillä sekä niiden aiheuttamia infektioita eläimillä ja ihmisillä. Alkuperäistutkimuksen tavoitteena on selvittää PCR-menetelmää käyttämällä, esiintyykö suomalaisilla naudoilla zoonoottisia Capnocytophaga-bakteerilajeja. Lisäksi tavoitteena on pohtia, muodostavatko nämä bakteerit tartuntariskin nautojen kanssa työskenteleville ihmisille, jotka voivat altistua hoitotoimenpiteiden yhteydessä nautojen syljelle. Hypoteesina on, että Capnocytophaga-sukuun kuuluvien bakteerien esiintyvyys on naudoilla noin 10 %. Tätä tutkimukselle esitettyä hypoteesia tukee se, että tiettävästi ei tunneta yhtäkään tapausta, jossa naudan syljelle altistuminen olisi aiheuttanut ihmiselle Capnocytophaga-infektion. Aineisto koostui 138 nautojen suuontelon limakalvolta otetusta näytteestä, jotka kerättiin viideltä eri lypsykarjatilalta. Näytteitä pyrittiin ottamaan eri-ikäisiltä ja -rotuisilta sekä eri sukupuolta olevilta naudoilta. Zoonoottisten Capnocytophaga-bakteerilajien tunnistaminen näytteistä tehtiin PCR-menetelmällä, jossa käytettiin 16S rRNA -geeniin sitoutuvia alukkeita. PCR-ajon jälkeen tuotteiden monistuminen todettiin agaroosigeelielektroforeesilla. Zoonoottisten Capnocytophaga-bakteerilajien esiintyvyydeksi naudoilla saatiin tässä tutkimuksessa 4,3 %. Tulos on lähes sama kuin hypoteettinen esiintyvyys, kun 95 % luottamusväli (1,8-8,7 %) otetaan huomioon. Yksittäisillä tiloilla esiintyvyys voi saatujen tulosten perusteella olla kuitenkin huomattavasti korkeampaakin (95 % luottamusväli 7,7-37,1 %). Tulosten perusteella suomalaisilla naudoilla esiintyy zoonoottisia Capnocytophaga-bakteereja, mutta ne eivät ole kovin yleisiä. Ne voivat kuitenkin muodostaa mahdollisen tartuntariskin nautojen kanssa työskenteleville ihmisille. Infektioriskiin kannattaa suhtautua erityisen vakavasti, jos ihmisellä on jostain syystä heikentynyt immuunipuolustus.