Browsing by master's degree program "Degree Programme in Veterinary Medicine"
Now showing items 21-40 of 190
-
(2023)Euroopan komissio määrittelee elintarvikepetoksen seuraavien kriteerien avulla: lainsäädännön rikkominen, tahallisuus, taloudellinen hyötyminen ja asiakkaan harhaanjohtaminen. Kansainvälisten arvioiden mukaan suurin osa elintarvikepetoksista jää havaitsematta. Elintarvikepetoksiin liittyvä valvontatyö Suomessa on yksi osa kunnallista elintarvikevalvontaa, ja elintarvikepetosvalvonta asettaa uudenlaisia haasteita viranomaisvalvonnalle. Viranomaisten rajallisten valmiuksien ja resurssien vuoksi tarkastuksilla keskitytään kuitenkin pitkälti elintarvikkeiden turvallisuuteen, eikä elintarvikepetosten havaitsemiseen. Tämän alkuperäistutkimuksen sisältävän lisensiaatintutkielman tarkoituksena oli selvittää, 1) millaisia tarkastusmenetelmiä elintarvikevalvojat ovat elintarvikevalvonnan tarkastuksilla ilmi tulleiden epäkohtien havaitsemiseen käyttäneet, 2) kuinka moni epäkohdista täyttää Euroopan komission määrittelemät elintarvikepetoksen kriteerit ja 3) millaisia epäkohtia havaittiin tapauksissa, jotka täyttivät elintarvikepetosmääritelmän kriteerit, mihin asiakokonaisuuteen ne liittyivät, ja mitä tarkastusmenetelmiä niiden havaitsemiseen oli käytetty. Tutkimus tehtiin analysoimalla liha-alan laitosten Oiva-tarkastuskertomukset vuodelta 2017. Analysoitava materiaali rajattiin käsittämään C- tai D-arvosanan (korjattavaa tai huono) saaneet Oiva-rivit, joita oli yhteensä 299 kappaletta. Aineiston taulukointiin ja analysointiin käytettiin Microsoft Excel- ja SPSS-ohjelmistoja. Käytetyimmät tarkastusmenetelmät, kun tarkastellaan kaikkia C- tai D-arvosanan saaneita Oiva-rivejä, olivat tilojen tarkastus (46 %), omavalvontakirjanpidon tarkastus (14 %) sekä omavalvontasuunnitelman tarkastus (12 %). Käytettyä tarkastusmenetelmää ei pystytty aineiston perusteella määrittämään kaikille Oiva-riveille (11 %). Kaikki elintarvikepetoksen kriteerit täyttäviä tapauksia todettiin tässä aineistossa vain yksi kappale. Kyseinen tapaus liittyi lihan alkuperän väärentämiseen sekä lihan markkinoimiseen väärillä tiedoilla. Kolmen muun tapauksen kohdalla muut elintarvikepetoskriteerit täyttyivät, mutta tahallisuuden kohdalla kriteerin täyttyminen määriteltiin ”mahdolliseksi” tai ”ei tietoa”. Lisäksi aineistosta löytyi 11 muuta tapausta, jotka aineiston perusteella saattavat täyttää elintarvikepetoksen kriteerit, sillä esimerkiksi toimijan taloudellista hyötymistä voitiin pitää todennäköisenä tai asiakkaiden harhaanjohtamista voitiin pitää mahdollisena. Näiden tapausten toteamisessa käytetyistä tarkastusmenetelmistä yleisimmät olivat ”tilojen tarkastus” sekä ”omavalvontakirjanpidon tarkastus”. Elintarvikepetoskriteerit osittain tai kokonaan täyttävistä tapauksista selvästi yleisimpänä erottui epäkohdat pakkausmerkinnöissä (40 %), mikä on ollut myös viime vuosina yleisin Euroopan komission AAC-järjestelmään raportoitu elintarvikepetostyyppi. Tutkimuksen tulosten mukaan vähintään 4,7 %:ssa kaikista tarkastetuista liha-alan laitoksista ja teurastamoista esiintyi asiakasta harhaanjohtavia epäkohtia, joista on voinut syntyä oikeudetonta taloudellista hyötyä tekijälle. Arvion mukaan noin joka toisen tutkimusaineistoon sisältyneen Oiva-rivin tarkastuksen yhteydessä oli kuvattu epäkohtia, joiden johdosta toimija on saanut tai voinut saada taloudellisia etuja. Näin ollen toimija voi saada taloudellisen kilpailuedun olemalla noudattamatta lainsäädännön vaatimuksia tai sen nojalla annettuja kehotuksia, määräyksiä tai kieltoja, ja tällä tavoin heikentää lainsäädäntöä noudattavien yritysten mahdollisuuksia pärjätä markkinoilla. Tarkastajien riskiperusteista työtä elintarvikepetosten havaitsemiseksi voitaisiin edesauttaa tutkimalla elintarvikepetoksia Suomessa. Tulisi selvittää, millaiset elintarvikkeet ovat alttiimpia elintarvikepetoksille Suomessa, minkä tyyppisiä elintarvikepetoksia Suomessa tehdään, ja millaiset tarkastusmenetelmät niiden havaitsemiseen soveltuisivat.
-
(2022)Epilepsia on koirien yleisin krooninen neurologinen sairaus. Ihmislääketieteestä tiedetään, että yli 80 %:lla epilepsiaa sairastavista ihmisistä on havaittu itsestään syntyneiden eli spontaanien epileptisten kohtausten lisäksi epilepsian liitännäissairauksia ja yli 50 %:lla useampi kuin yksi liitännäissairaus. Eläinlääketieteessä kiinnostus epilepsian liitännäissairauksia kohtaan on lisääntynyt, kun kroonisten sairauksien hoidossa on alettu korostaa potilaan kokonaisvaltaista hyvinvointia. Liitännäissairauksien ajatellaan olevan yleisiä myös idiopaattista epilepsiaa sairastavilla koirilla. Idiopaattista epilepsiaa sairastavista koirista esimerkiksi noin 70 %:lla on raportoitu liitännäissairauksiksi laskettavia käyttäytymisen muutoksia, jotka voivat vaikuttaa koiraan liittyviin hoitopäätöksiin sekä sen elämänlaatuun. Epilepsian ja liitännäissairauden välinen suhde voi olla vaihteleva. Epilepsian liitännäissairaus voi syntyä yhteisen sairauksille altistavan tekijän seurauksena, aiheuttaa epilepsian kehittymisen tai olla seurausta epilepsiasta tai epilepsian hoidossa käytetystä kohtauksenvastaisesta lääkityksestä. Koirien idiopaattisen epilepsian liitännäissairaudet johtuvat nykytietämyksen mukaan ennen kaikkea aivojen sähköisen toiminnan häiriöistä tai kohtauksenvastaisesta lääkityksestä. Ihmisillä epilepsian liitännäissairaudet voivat olla fyysisiä sairauksia, kognitiivisen toiminnan muutoksia tai psykiatrisia häiriöitä. Koirilla toistaiseksi tunnistetut idiopaattisen epilepsian liitännäissairaudet ovat käytökseen ja kognitiiviseen toimintaan liittyviä muutoksia ja häiriöitä. Käytökseen liittyviä muutoksia idiopaattista epilepsiaa sairastavilla koirilla ovat esimerkiksi ahdistuneisuus, pelokkuus ja levottomuus. Kuten epilepsiaa sairastavilla ihmisillä, myös idiopaattista epilepsiaa sairastavilla koirilla havaitaan aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriötä, joka esiintyy koirilla esimerkiksi ylivilkkautena, impulsiivisuutena ja keskittymiskyvyn heikkenemisenä. Kognitiivisina muutoksina on lisäksi havaittu muistin toiminnan häiriöitä ja puutoksia tarkkaavaisuudessa sekä havainnoinnissa. Idiopaattista epilepsiaa sairastavien koirien koulutettavuuden on todettu olevan heikompaa terveisiin koiriin verrattuna. Koirilla kohtauksenvastaisen lääkityksen aiheuttamia liitännäissairauksia ovat lääkityksen aikaansaamat haitalliset käytösmuutokset, kuten levottomuus, ahdistuneisuus ja apaattisuus. Usean kohtauksenvastaisen lääkkeen yhdistelmähoidon on todettu aiheuttavan enemmän haitallisia käytösmuutoksia verrattuna ainoastaan yhden kohtauksenvastaisen lääkkeen käyttöön. Lisäksi korkean kohtaustiheyden ja vakavan kohtauskuvan on havaittu lisäävän tiettyjen käytösmuutosten, kuten aggressiivisuuden ja ahdistuneisuuden, esiintymisen riskiä. Tässä kirjallisuuskatsauksessa esitellään yleisesti koirilla esiintyvää idiopaattista epilepsiaa ja esitetään kootusti nykyisen tutkimustiedon perusteella millaisia liitännäissairauksia koirien idiopaattisen epilepsian yhteydessä on raportoitu esiintyvän. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on lisätä tietoa epilepsian liitännäissairauksista praktiikkaa tekevien eläinlääkäreiden keskuudessa. Toivottavaa on, että mahdolliset käytökselliset ja kognitiiviset muutokset voidaan huomioida koiran hyvinvoinnin ja kohtauksenvastaisen lääkehoidon sopivuuden arvioinnissa. Idiopaattista epilepsiaa sairastavan koiran mahdollisista liitännäissairauksista tulee lisäksi opettaa koiran omistajaa, jotta omistaja ymmärtää epilepsian mahdolliset vaikutukset koiransa elämään ja kykenee näin arvioimaan koiran päivittäistä olotilaa.
-
(2024)Tietyissä koiraroduissa, kuten labradorinnoutajissa ja cockerspanieleissa, valikoivan jalostuksen seurauksena rodun edustajat ovat jakautuneet käyttö- ja näyttelylinjaan. Vaikka koirien käyttäytymisestä on tehty muutaman viime vuosikymmenen aikana paljon tutkimuksia esimerkiksi vertaillen eri rotujen, sukupuolten ja eri tehtävissä toimivien koirien käyttäytymistä, rotulinjan vaikutuksesta käyttäytymiseen on saatavilla niukasti tietoa. Kognitiivinen tutkimus on yksi käyttäytymistutkimuksen haara, joka käsittelee kaikkea tiedon hankintaan, käyttöön ja käsittelyyn liittyvää. Kaksi laajasti koirilla tutkittua kognitiivista ominaisuutta ovat kontaktihakuisuus ja impulsiivisuus. Kontaktihakuisuudella tarkoitetaan taipumusta hakea kontaktia ihmisestä vaikeassa ongelmatilanteessa ja impulsiivisuudella taipumusta tehdä harkitsemattomia valintoja tai toimintoja. Näillä on todettu olevan vaikutusta esimerkiksi koiran koulutettavuuteen, rohkeuteen ja suoriutumiseen erilaisissa tehtävissä. Tämä tutkimusosion sisältävä lisensiaatintutkielma keskittyi vertailemaan näitä kahta ominaisuutta käyttö- ja näyttelylinjaisten labradorinnoutajien ja cockerspanieleiden välillä. Vertailu tehtiin mahdottoman tehtävän ja sylinteritestin avulla, jotka ovat laajasti käytössä olevia testausmenetelmiä näiden ominaisuuksien tutkimiseen. Hypoteesina oli, että linjojen väliltä löytyy eroja kummassakin ominaisuudessa. Aineisto koostui 225 labradorinnoutajasta ja 90 cockerspanielista, jotka jaoteltiin linjoihin sukutaulun mukaan. Vaikka linjojen väliltä löytyi joitakin eroja, ne olivat yllättävän pieniä. Käyttölinjaiset cockerspanielit olivat kontaktihakuisempia näyttelylinjaisiin verrattuna. Labradorinnoutajissa ero oli vain suuntaa antava. Impulsiivisuuden osalta sen sijaan ei löydetty eroja linjojen väliltä kummassakaan rodussa. Lisäksi näyttelylinjaisissa cockerspanieliuroksissa korostui taipumus luovuttaa mahdottomassa tehtävässä kesken testausajan. Nämä tulokset viittaavat siihen, että linjojen syntyyn johtanut valikoiva jalostus on vaikuttanut koirien kontaktihakuisuuteen mutta ei impulsiivisuuteen.
-
(2023)Suomessa kastroidaan vuosittain noin 2500 poroa, eikä toimenpiteessä yleensä käytetä kivunlievitystä. Kivunlievitystä tullaan kuitenkin vaatimaan, kun uusi eläinten hyvinvointilaki tulee voimaan. Tästä syystä porojen kipukäyttäytymistä on tärkeä tutkia. Kipututkimusta voidaan tehdä käyttäytymistutkimuksen avulla, jonka tärkeä apuväline on etogrammi. Etogrammilla tarkoitetaan tietyn eläinlajin kaikkia tyypillisiä käyttäytymismalleja, ja niiden kuvauksia. Työn tavoitteena on luoda porolle etogrammi, jonka avulla voidaan tutkia sen akuuttia kastraatiokipua. Lisäksi kuvataan, kuinka tehdään etogrammi lajille, jolle sellaista ei ole aikaisemmin tehty. Oletuksena on, että etogrammi poikkeaa jonkin verran muille märehtijöille tehdyistä etogrammeista. Tutkimuksen aineistona oli 55 hirvasta eli urosporoa, jotka oli jaettu viiteen ryhmään. Ryhmistä yksi kastroitiin perinteisellä menetelmällä, yksi ryhmä sai tulehduskipulääkkeen, yksi paikallispuudutteen, yksi sekä kipulääkkeen että paikallispuudutteen ja yksi ryhmä toimi kiinnipitokontrollina. Porojen käsittelyt videoitiin. Etogrammin tekeminen aloitettiin alustavalla havainnoinnilla muutamasta kuvatusta videosta. Kun käyttäytymisten määritelmät oli tehty, koodattiin videot etogrammin avulla kahdessa osassa siten, että eläimen etu- ja takapää koodattiin erikseen samaan tiedostoon. Tuloksena oli porolle tehty etogrammi. Käyttäytymiset oli jaettu useampaan luokkaan (esimerkiksi jalat, pään ja kaulan liikkeet sekä abdomen) ja niille oli tehty tarkat määritelmät. Osa käyttäytymisistä etsittiin myös jälkikäteen CowLog-ohjelman avulla tuotetusta datasta, kuten esimerkiksi pään liikkeiden jaksot. Käyttäytymiset jaoteltiin myös kestonsa perusteella pitkäkestoisiin ja lyhytkestoisiin käyttäytymisiin. Työn tuloksena saatiin tehtyä porolle etogrammi akuutin kastraatiokivun tutkimiseen. Etogrammi oli pääpirteissään samanlainen kuin naudalle ja lampaalle tehdyt etogrammit. Tutkimusasetelma vaikutti siihen, että monet muilla lajeilla etogrammissa käytetyt asennot jätettiin pois. Käyttäytymisten määritelmät puolestaan erosivat siten, että porolla käytettiin kehon rakenteisiin/osiin perustuvia määritelmiä ja muilla määritelmät oli usein tehty käyttäytymisen kohteiden perusteella. Poron etogrammissa ollut vatsalihasten jännittyminen ei esiintynyt muiden märehtijöiden etogrammeissa. Jatkossakin etogrammia voidaan käyttää poron akuutin kastraatiokivun tutkimisessa ja tarvittaessa sitä voitaisiin kehittää myös toimenpiteen jälkeisen kivun tutkimiseen, lisäämällä siihen asennot ja niiden määritelmät.
-
(2022)Tämä lisensiaatintutkielma on kirjallisuuskatsaus, jossa tarkastellaan hajuerottelukoirien luotettavuutta syöpien diagnosoinnissa ja erityisesti tekijöitä, jotka siihen vaikuttavat. Koirat ovat taitavia erottelemaan erilaisia hajuja ja koiria käytetäänkin yleisesti esimerkiksi huumeiden tai ihmisten etsimiseen. 1980-luvulla julkaistiin ensimmäinen tutkimus koirasta, joka oli tunnistanut omistajansa melanooman ja sen jälkeen aihetta onkin tutkittu melko paljon. Syöpäseulonnat ovat usein melko kalliita ja joskus epämukavia tai jopa kivuliaita. Tällaisissa tapauksissa olisikin hyödyllistä, jos koira voisi haistaa mahdollisen syövän esimerkiksi virtsa- tai uloshengitysnäytteestä. Hajuerottelukoirien käyttöön syöpien diagnosoinnissa liittyy kuitenkin monia ongelmia, jotka vaikuttavat sekä luotettavuuteen että tutkimusten käytännöllisyyteen. Yksi tärkeimmistä ongelmista on koirien yksilölliset ominaisuudet, joiden vuoksi erot luotettavuudessa ovat suuria. Vaikka koulutuksella voidaankin vaikuttaa paljon siihen, kuinka tarkasti koira syövän hajun tunnistaa, yksilön ominaisuudet määrittävät kuitenkin hyvin pitkälti sen, voidaanko koiraa lopulta käyttää tehtävässä. Tämä taas vaikuttaa siihen, kuinka tehokasta koirien kouluttaminen on; mikäli yksilön ominaisuudet eivät lopulta sovikaan tehtävään, joudutaan koira pudottamaan pois koulutuksesta, jolloin siihen on tuhlattu resursseja turhaan. Lisäksi koulutusmetodeissa ja tutkimusasetelmissa on paljon eroja, jotka vaikuttavat luotettavuuteen. Karkeasti tutkimukset voidaan jakaa erottelu- ja seulontatutkimuksiin. Erottelututkimuksessa koiran tulisi erottaa positiivinen syöpänäyte negatiivisten näytteiden joukosta, seulontatutkimuksessa taas koiran tulisi tunnistaa syöpänäytteet, mutta toisaalta myös kyetä ilmoittamaan, jos kaikki näytteet ovatkin negatiivisia. Erilaiset tutkimukset vaativat koiralta erilaisia asioita ja näin ollen koiran palkkaaminen oikeasta suorituksesta ei ole yksiselitteistä, vaan koira voidaan palkata esimerkiksi jokaisesta oikein tunnistetusta positiivisesta näytteestä tai toisaalta jokaisesta oikein tunnistetusta näytteestä, oli näyte sitten positiivinen tai negatiivinen. Oikean palkkaamistavan käyttäminen lisää koiran motivaatiota ja antaa koiralle selkeän kuvan siitä, mitä siltä odotetaan. Olisikin tärkeää päättää alusta alkaen, aiotaanko koiraa käyttää erottelu- vai seulontatutkimuksiin ja valita koulutustavat sen mukaisesti. Koirien käyttö syöpien diagnosoinnissa on lupaavaa, mutta tutkimus on vielä melko pienimuotoista ja hajanaista, jolloin yksilön suoritukset vaikuttavat paljon tutkimustuloksiin. Parhaimmillaan hyvä hajuerottelukoira voi tunnistaa syöpänäytteen erittäin luotettavasti, mutta laajamittainen käyttö vaatii vielä paljon lisätutkimusta.
-
(2022)Lääketutkimuksen prekliinisessä vaiheessa tärkeässä roolissa ovat farmakologiset ja toksikologiset tutkimukset, jotka monilta osin hyödyntävät eläinkokeita. Rotta on yksi yleisimmistä koe-eläimistä niiden helppohoitoisuuden, nopean lisääntymisen, sopeutumiskyvyn ja vuosikymmenten ajalta saatavan tutkimustiedon takia. Kliinistä patologiaa hyödynnetään sekä lääketieteessä että tutkimuksessa ja sitä käytetään niin eläinten, kuin ihmistenkin elimistön sairaustilojen selvittämiseen. Lääketutkimuksessa sitä hyödynnetään lisäksi selvitettäessä lääkeaineiden vaikutusta elimistössä. Hematologista tutkimusta käytetään veren solujen tutkimiseen, hyytymistekijöiden mittaamista veren hyytymisajan selvittämiseen ja kliinistä kemiaa elimistön elinten ja elinjärjestelmien toiminnan mittaamiseen. Eläinten fysiologiset erot voivat vaikuttaa eläinkokeiden tuloksiin. Eläimillä erityisesti ikä, sukupuoli, laji ja kanta vaikuttavat metaboliaan, hormonitoimintaan ja kudosten toimintaan, jotka edelleen vaikuttavat esimerkiksi lääkeaineiden toimintaan elimistössä ja kliinisen patologian arvoihin. Myös koeolosuhteet vaikuttavat eläinkokeiden tuloksiin. Koe-eläinten hyvinvointia pyritään parantamaan 3R:n periaatteiden avulla. Tässä tutkielmassa määritettiin viitearvot Orion Oyj:n tutkimuksissa 2015-2020 kontrolleina käytetyille 8-15 viikon ikäisille Wistar-rotille hematologian, hyytymistekijöiden ja kliinisen kemian arvojen osalta erikseen uroksilla ja naarailla. Tulosten analysoimiseen käytettiin Excel-taulukko-ohjelmaa, GraphPad Prism 8-ohjelmaa ja MedCalc tilasto-ohjelmaa. Sukupuolten välillä havaittiin tilastollisesti merkitseviä eroja MCV-, MCHC-, NEUT-, SPA-, ALB-, ALP-, AMY-, CRE-, GLOB-, GLU-, NA- ja TP-arvoissa. Aiemmissa tutkimuksissa oli saatu sekä samankaltaisia että eroavia tuloksia. Lisätutkimukset tutkimusaineistoa laajentamalla ovat tarpeen, jotta tässä tutkimuksessa havaitut erot sukupuolten välillä voidaan varmistaa. Tämän tutkimuksen tuloksiin pohjaten, on kuitenkin perusteltua jatkossa ottaa huomioon mahdollinen sukupuolivaikutus kliinisen kemian verinäytetuloksia vertailtaessa. Tässä tutkielmassa vertailtiin lisäksi uroksilta sydänpunktiona ja hännästä saatujen verinäytteiden vaikutusta kliinisen patologian tuloksiin. Tilastollisesti merkitseviä eroja havaittiin RCB-, HGB-, HCB, EO%-, ALB-, ALT-, AMY-, TBIL-, BUN-, CA-, PHOS-, GLU, NA+-, K+- ja TP-arvoissa, jotka olivat suurempia sydänveressä kuin häntäveressä, sekä MCH- , MCHC- ja RET-arvoissa, jotka olivat suurempia häntäverestä mitattuna. Tulokset ovat suurelta osin erilaisia, kuin kirjallisuudessa. Myös verinäyttenottopaikkaa vertaillessa tutkimusaineistoa tulee laajentaa, jotta todelliset erot voidaan todentaa. Verinäytteen ottopaikalla vaikuttaisi kuitenkin olevan vaikutusta kliinisen patologian parametreihin, joten tutkimuksissa kannattaa valita yksi näytteenottopaikka, jota käytetään kaikissa vertailtavissa määrityksissä. Tässä tutkielmassa havaittiin, että viitearvot voivat erota sekä tutkimuslaitosten ja -laboratorioiden että eläimen sukupuolen sekä näytteenottopaikan välillä. Siksi viitearvot käytössä oleville kliinisen patologian parametreille on hyödyllistä määrittää laboratoriokohtaisesti. Tällä voidaan mahdollisesti myös parantaa tulosten tulkintaa ja sitä voitaisiin tulevaisuudessa hyödyntää kontrollieläinten määrän vähentämiseen 3R:n periaatteiden mukaisesti.
-
(2023)HBS (hemorrhagic bowel syndrome) on viime vuosina yleistynyt nautojen suolistosairaus. Sille on kirjallisuudessa useita eri nimiä, kuten hemorraginen jejuniitti, jejunal hemorrhage syndrome (JHS), jejunal hematoma ja intraluminal intestinal hemorrhage syndrome. Sairauden tarkka määritelmä on edelleen epäselvä, mutta siihen liittyy äkillinen ja voimakas verenvuoto ohutsuolessa. Saatavilla oleva tieto on hajanaista ja yksittäiset lähteet voivat antaa voimakkaastikin toisistaan poikkeavan kuvan sairaudesta. Vaihtelevien nimitystenkin vuoksi tiedonhaku aiheesta ei ole aina helppoa ja eläinlääkärin voi olla vaikeaa muodostaa sairaudesta sellainen yhtenäinen ja ajantasainen käsitys, joka auttaisi sen tunnistamisessa ja hoidossa käytännön työssä. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on koota tämänhetkinen aihetta käsittelevä tieto yhtenäiseksi ja suomenkieliseksi kokonaisuudeksi. Sairaus raportoitiin ensimmäisen kerran Yhdysvalloissa vuonna 1991, ja sen jälkeen sitä on todettu ympäri maailmaa. Suomessa sairaus raportoitiin ensimmäisen kerran vuonna 2008. Aiheuttajaksi on epäilty klostridibakteereja, hometoksiineja, shiga-toksiinia tuottavaa Escherichia colia, pilaantunutta rehua, energiapitoista ja vähäkuituista rehua ja korkeaan maidontuotantoon pyrkiviä olosuhteita. Mitään yksittäistä taudinaiheuttajaa ei olla kuitenkaan saatu osoitettua varmasti. Sairaus alkaa usein hyvin äkillisesti eikä oireita välttämättä ehditä havaita ennen kuolemaa. Oireet johtuvat yleensä verenhukasta, verihyytymän aiheuttamasta suolitukoksesta tai suolen seinämän vaurioitumisesta. Mahdollisia oireita voivat olla laajentunut vatsaontelo, syömättömyys tai huonosyöntisyys, alentunut maidontuotanto, ulosteen määrän väheneminen, veriuloste ja vatsaontelokipu. Usein diagnoosi voidaan varmistaa vasta laparotomiassa tai raadonavauksessa. Niissä yleisin löydös on selvästi rajautuva tummanpunainen tai violetti ohutsuolen osa, jossa todetaan verenvuotoa. Sairautta voidaan hoitaa konservatiivisesti tai leikkauksella. Parhaat tulokset on saatu riittävän varhaisessa vaiheessa toteutetulla leikkaushoidolla. Kolmesta leikkaustekniikasta ensisijainen menetelmä on suolen hierominen oikeanpuoleisessa laparotomiassa verihyytymän hajottamiseksi. Ennuste on yleensä heikko, mutta sairaalaolosuhteissa on päästy myös kohtalaisiin ennusteisiin. Kirjallisuuskatsauksessa havainnollistuu aiheen monimutkaisuus ja siihen liittyvän yhtenäisen tutkimustiedon puute. Sairauden aiheuttajista, altistavista tekijöistä, hoitokeinoista ja ennusteesta on saatu hyvin vaihtelevia ja toisistaan eroavia tuloksia. Varmaa ja käytäntöön sovellettavissa olevaa tietoa on vielä hyvin vähän. Raadonavausten ja diagnoosiin pyrkivien leikkausten hyöty korostuu niin tähän kuin muihinkin nautojen sairauksiin liittyvän tiedon kartuttamisessa. Lisätutkimukselle on ehdottomasti tarvetta.
-
(2021)Lagotto romagnolo (LR) -koirarodulla esiintyy useita neurologisia sairauksia, joiden neuropatologiset muutokset tunnetaan. Hermosolujen sisäisten inkluusiokappaleiden yhteyttä sairauksiin sekä oireiluun ei tunneta. Ihmisillä aivokudoksen hermosolujen sisäiset proteiinikertymät, eli inkluusiokappaleet, ovat neuropatologisesti tyypillisiä tietyille hermostorappeumasairauksille. Inkluusiokappaleiden ajatellaan aiheuttavan hermosolujen toimintahäiriötä, jolloin hermosolut päätyvät ohjelmoituun solukuolemaan. Tämä aiheuttaa aivoalueiden rappeutumisen ja hermostolliset oireet. Toisaalta inkluusiokappaleiden on myös epäilty suojaavan soluja väärin laskostuneen proteiinin vaikutuksilta ja hidastavan aivojen rappeutumismuutoksia. Lisensiaatintutkielman kirjallisuuskatsaukseen on kerätty tietoa ihmisillä ja koirilla esiintyvistä hermosolujen sisäisistä, ei- infektiivisistä inkluusiokappaleista, niiden merkityksestä hermostorappeumasairauksien kehittymiseen sekä kliinisten oireiden ja rappeutuvien aivoalueiden välisestä yhteydestä. Tutkimusosuuden tavoitteena on selvittää, onko LR-koirien hermostollisten oireiden ja näiden inkluusiokappaleiden välillä yhteys ja eroaako hermostollisesti oireilleiden inkluusiokappalemäärä oireettomien inkluusiokappalemäärästä. Tutkimushypoteesi on, että hermostollisesti oireilevilla LR-koirilla hermosolujen sisäisiä inkluusiokappaleita on enemmän. Tutkimuksella tuotetaan lisää tietoa LR-koirilla esiintyvistä inkluusiokappaleista. Aineistona oli Helsingin Yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan patologian ja parasitologian oppiaineen LR-koirien ruumiinavaustutkimusten yhteydessä otetut histologiset aivoleikkeet vuosilta 2012–2018. Tutkimukseen hyväksyttiin näytteiden laadun sekä koirien esitietojen perusteella yhteensä 23:n koiran leikkeet isoaivoista, väli- ja keskiaivoista, pikkuaivoista sekä ydinjatkoksesta yhteensä yhdeksältä alueelta, jotka mikroskopoitiin inkluusiokappaleiden varalta (kyllä/ei). Hermosolujen sisäisten inkluusiokappaleiden esiintymistä verrattiin esitietojen hermostolliseen oireiluun. Näistä 23:sta koirasta valittiin kuusi oireillutta ja kuusi oireetonta naaraskoiraa inkluusiokappalemäärien vertailuun kuvaamalla samat aivoalueet mikroskooppikameralla, kunnes saavutettiin 100 hermosolua per tutkittu alue. Kuvista laskettiin inkluusiokappaleet. Suurimmalla osalla koirista havaittiin inkluusiokappaleita eri puolilla aivoja (19/23 kpl). Oireettomista koirista inkluusiokappaleita oli 87 %:lla (13/15) ja oireilleista 75 %:lla (6/8). Inkluusiokappaleiden esiintymisen ja oiretaustan välillä ei havaittu assosioitumista (p=0,589). Tutkittaessa 23 koiraa havaittiin inkluusiokappaleita motorisella aivokuorella vain oireettomilla koirilla; oireettomuuden ja inkluusiokappaleiden välillä todettiin tilastollisesti merkitsevä yhteys (p=0,007), joka monivertailukorjauksen jälkeen tulkittiin edelleen merkitseväksi (p=0,056). Kuuden oireilleen ja oireettoman LR-koiran inkluusiokappalemäärien (oireilleilla 132 ja oireettomilla 302 inkluusiokappaletta) ero ei ollut merkitsevä (p=0,310). Aivoaluekohtaisten inkluusiokappalemäärien erot näiden kahden ryhmän välillä eivät olleet merkitseviä. Tulosten mukaan inkluusiokappaleita voi esiintyä LR-koiralla oiretaustasta riippumatta. Oireettomilla inkluusiokappaleita oli enemmän ja yleisemmin kuin oireilleilla, mikä on vastoin tutkimushypoteesia. Näiden tulosten sekä kirjallisuuden valossa LR- koirilla havaitut inkluusiokappaleet voisivat olla hermosoluja suojaavia, jolloin aivoja rappeuttavat muutokset ja hermostollisten oireiden alkaminen viivästyisivät tai estyisivät. Tutkimuksessa saatuja tuloksia ei voida yleistää Suomen lagottopopulaatioon, sillä otoskoko oli pieni eikä se ollut satunnaisotanta.
-
(2023)Koliitti eli paksusuolen tulehdus aiheuttaa hevosille äkillistä ripulia, joka voi johtaa kuolemaan tai eutanasiaan. Koliitin muina oireina on usein ähkytyyppistä vatsaontelokipua sekä kuumetta ja verinäytteessä nähdään usein leukopeniaa. Koliitin aiheuttajat voidaan jakaa infektiivisiin ja ei-infektiivisiin aiheuttajiin. Infektiivisistä aiheuttajista erityisesti hevosten koronavirusta on alkanut esiintyä enenevissä määrin myös Suomessa viimeisen viiden vuoden aikana. Muista infektiivisistä aiheuttajista Suomessa on tiedettävästi ollut yksi salmonella epidemia vuonna 2001. Ei-infektiivisien aiheuttajien määrää haittaa Suomessa yleinen hevosten hiekansyönti, mikä voi aiheuttaa samankaltaisia oireita kuin koliitti, joten tämä erittelydiagnoosi olisi hyvä pitää mielessä ripulipotilasta tutkiessa. Tämä tutkimus oli osa kanadalaisen yliopiston, Ontario Veterinary College, University of Guelph kansainvälistä tutkimusta koliitin esiintyvyydestä eri maissa vuosina 2016-2020. Kriteereinä oli, että potilas on yli yhden vuoden ikäinen ja ripuli on alkanut enintään 48 tuntia ennen sairaalaan saapumista tai 24 tuntia sen jälkeen. Kriteerit täyttäviä potilaita löytyi 156 vuosien 2016-2020 välillä. Potilaista kerättiin kattavasti tietoa Yliopistollisen hevossairaalan potilastietokannasta. Tutkimuksessa tarkasteltiin kriteerit täyttävien hevosten esitietoja, statusta ja oireita sairaalaan tulohetkellä, sairaalassa tehtyjen tutkimusten tuloksia, hoitoa ja lopputulosta. Hevospotilaista eniten oli suomenhevosia, toiseksi eniten puoliverisiä ja potilaita oli eniten syksyllä ja talvella. Hevosille annetuista diagnooseista yleisin oli ähky (105kpl), seuraavaksi yleisin koliitti (33kpl), sitten muu ripuli (10kpl), ohutsuolentulehdus (4kpl) ja muu diagnoosi. Ähkyistä 39:llä ja koliiteista kahdella havaittiin kuitenkin myös kliinisesti merkittävä määrä hiekkaa paksusuolessa ja lisäksi kaikista tapauksista 12:lla hiekkaa oli pieni määrä. Potilaista vain 25:ltä tutkittiin ulostenäyte, suurimmalta osalta salmonella ja lisäksi muutamalta Clostridium difficile ja vain neljältä potilaalta koronavirus. Näistä ulostenäytteistä vain yhdellä oli positiivinen tulos ja se oli koronavirusta. Ensimmäinen koronavirusnäyte otettiin vuonna 2019, joten aikaisemmista potilaista ei voida tietää onko sitä ollut muillakin. Ylipäätään ulostenäytteitä on otettu todella vähän tutkimuksen teon aikoihin, joten aikaisempien ripulipotilaiden infektiivisyyttä ei voida täysin poissulkea. Viimeisen viiden vuoden aikana koronapotilaiden määrä on kuitenkin ollut nousussa Suomessa ja myös muissa Pohjoismaissa. Tuloksista saadaan hyvää dataa koliitin esiintymisestä Suomessa, mutta tulosten luotettavuutta varten dataa pitäisi kerätä spesifimmin juuri Suomen oloista ja tänne sopivilla kriteereillä, kun nyt kriteerit tulivat Kanadasta.
-
(2024)Hevosen astma on yleisesti esiintyvä krooninen tulehduksellinen hengitystiesairaus, johon liittyy hengitysteiden herkistymistä pölylle, keuhkoputkien supistumistaipumusta sekä lisääntynyttä limaneritystä. Astma voidaan jakaa oireiden voimakkuuden perusteella lievään/kohtalaiseen astmaan sekä vakavaan astmaan. Astman tyypillisin oire on alentunut suorituskyky, minkä lisäksi voidaan havaita yskää, sierainvuotoa sekä vakavassa muodossa levossa esiintyvää hengitysvaikeutta. Mastsolut ovat tärkeässä roolissa ihmisen astman syntymekanismissa ja myös hevosen lievän/kohtalaisen astman alatyyppiin liittyy kohonnut mastsolujen osuus keuhkohuuhtelunäytteessä (bronchoalveolar lavage, BAL). Tämä astman alatyyppi on kuitenkin vielä melko huonosti tunnettu. Myös oireettomilla hevosilla voidaan toisinaan havaita kohonneita mastsoluosuuksia BAL-näytteissä, mutta tämän löydöksen kliininen merkitys on yhä epäselvä. Tutkimusosuuden tavoitteena oli selvittää Yliopistollisen hevossairaalan hengitystieoireilevien potilashevosten sekä oireettomien tutkimushevosten BAL-näytteiden mastsoluosuuksien mahdollisia eroja sekä mastsoluosuuteen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksen aineistoon valikoitiin ne hevoset, joiden BAL-näyte oli tutkittu Yliopistollisen eläinsairaalan keskuslaboratoriossa vuosina 2005–2020. Hevosista kerättiin taulukkoon signalmentti, esitiedot, näytteenottokuukausi, tutkimuslöydökset, diagnoosi sekä jatkohoito. Tutkimuksessa tarkasteltiin aineiston muuttujien eroja kahden eri ryhmän välillä oireilun sekä BAL-näytteen mastsoluosuuden mukaan jaoteltuna sekä muuttujien välisiä korrelaatioita. Tilastollisen merkitsevyyden rajana pidettiin p < 0,05. Aineistoon kerättiin yhteensä 291 hevosta, joista oireilevia oli 74,9 % (n=218) ja oireettomia 25,1 % (n=73). Hevosten ikä vaihteli 1–24 vuoden välillä. Roduista aineistossa oli eniten puoliverisiä ratsuhevosia (n=101), suomenhevosia (n=79) sekä lämminverisiä ravihevosia (n=52). Sukupuoleltaan hevoset olivat pääasiassa ruunia (n=143) ja tammoja (n=119). Yleisimmät omistajan raportoimat oireet olivat yskä (n=114) ja alentunut suorituskyky (n=100). Aineiston hevosista 26,8 %:lla (n=78) diagnosoitiin lievä/kohtalainen astma ja 8,6 %:lla (n=25) vakava astma. BAL-näytteen kohonnut mastsoluosuus (≥2 %) havaittiin 55,3 %:lla (n=161) aineiston hevosista. Oireettomista hevosista jopa 63 %:lla (n=46) todettiin kohonnut mastsoluosuus. BAL-näytteen mastsoluosuudessa ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa oireilevien ja oireettomien hevosten välillä (p=0,096). Kliinisesti merkittäviä korrelaatioita mastsoluosuuksien sekä muiden muuttujien välillä ei todettu. Tutkimuksen perusteella BAL-näytteen mastsoluosuuden viitearvoa voisi olla syytä nostaa nykyisestä (<2 %), jotta arvoa voitaisiin hyödyntää luotettavammin astmadiagnostiikassa. BAL-näytteen mastsoluosuutta tulisi kuitenkin aina tulkita yhdessä hevosen historian, esitietojen ja muiden tutkimuslöydösten kanssa. Yksittäisten oireettomilla hevosilla ilmenevien merkittävän korkeiden (>5 %) mastsoluosuuksien kliininen merkitys on epäselvä ja aiheesta tarvitaan lisää tutkimustietoa.
-
(2022)Osteokondroosi on yksi yleisimmistä hevosilla esiintyvistä nivelsairauksista ja merkittävin nivelensisäisten irtopalojen aiheuttaja. Sairaus on taustasyiltään monitekijäinen eli sen ilmenemiseen vaikuttavat sekä geenit että useat ympäristötekijät. Osteokondroosia esiintyy laajasti eri rotuisilla hevosilla. Kaikkein yleisimmin sairautta tavataan lämminverisillä, täysiverisillä ja puoliverisillä hevosroduilla. Tämä tutkielma on kirjallisuuskatsaus hevosen nivelensisäisiin irtopaloihin ja erityisesti osteokondroosiin niiden aiheuttajana. Katsauksen tarkoituksena on koota yhteen tämänhetkinen tieto hevosen osteokondroosin etiologiasta, esiintyvyydestä, patogeneesista, kliinisestä kuvasta, diagnostiikasta, hoidosta, ennusteesta ja ennaltaehkäisystä keskittyen kliiniseen näkökulmaan. Nivelensisäisiä irtopaloja seulotaan rutiininomaisesti röntgentutkimuksilla etenkin ravihevospopulaatiosta ennen hevosten kilpauraa. Röntgenseulontaa tehdään yleisesti myös esimerkiksi ostotarkastusten yhteydessä. Kaikki nivelensisäiset irtopalat eivät kuitenkaan ole seurausta osteokondroosista. Osteokondroosilla tarkoitetaan vaurioita, jotka ovat seurausta endokondraalisen eli rustosyntyisen luutumisen häiriöstä. Luutumisen häiriön taustalla on kasvuruston paikallinen verisuonituksen epäonnistuminen, joka johtaa ruston hapenpuutteeseen ja kuolioitumiseen. Nivelesisäisiä irtopaloja voi osteokondroosin lisäksi syntyä esimerkiksi traumaattisen murtuman seurauksena. Ligamenttien kiinnityskohtien avulsiomurtumia esiintyy erityisesti vuohisnivelen alueella. Kliinisesti osteokondroosipotilaiden tyypillisin oire on sairaan nivelen täyttyminen. Sairaus voi aiheuttaa myös ontumaa vaurion vakavuusasteesta riippuen. Diagnoosi tehdään useimmiten röntgentutkimuksella. Lisäksi diagnostiikassa voidaan hyödyntää myös ultraäänitutkimusta ja muita kuvantamismenetelmiä. Osteokondraaliset irtopalat hoidetaan useimmiten kirurgisesti niveltähystyksen avulla. Tähystyksessä irtopala poistetaan, vauriokohta puhdistetaan ja nivel huuhdellaan. Osteokondroosi on yksi yleisimmistä kirurgiaa vaativista tuki- ja liikuntaelimistön sairauksista hevosilla. Hevosen käyttötarkoituksesta sekä vaurion vakavuudesta riippuen sairautta voidaan hoitaa myös konservatiivisesti. Konservatiivinen hoito koostuu useimmiten kipulääkityksestä ja kontrolloidusta liikunnasta. Ennusteeseen vaikuttavia tekijöitä ovat vaurion sijainti ja laajuus, oireiden voimakkuus ja hevosen käyttötarkoitus. Pääosin ennuste urheilukäyttöön palaamiselle on kirurgisen hoidon jälkeen hyvä tai erinomainen. Vakavat vauriot voivat hoitamattomana aiheuttaa niveleen tulehdustilan, jonka seurauksena niveleen voi kehittyä ajan kuluessa nivelrikko.
-
(2023)Hevosilla esiintyy synnytysvaikeuksia harvoin, mutta ne ovat aina hätätapauksia. Synnytysvaikeus voi aiheutua tammasta tai varsasta johtuvasta syystä ja hoito riippuu aina ongelman aiheuttajasta. Hevosen synnytys on nopea tapahtuma ja sen aikana ilmenevät ongelmat on ratkaistava ripeästi, jotta tamma ja varsa selviävät hengissä. Yleisin synnytysvaikeuden aiheuttaja hevosella on varsan virheasento. Virheasennoista tyypillisin on yhden tai molempien etujalkojen virheasento, jossa jalka on koukussa etupolvesta tai olkanivelestä. Myös muut jalkojen ja kaulan virheasennot ovat mahdollisia. Muita varsasta johtuvia synnytysvaikeuden syitä ovat muun muassa sikiön kehityshäiriöt, kaksostiineydet ja varsan suuri koko suhteessa tammaan. Tammasta johtuvia synnytysvaikeuden syitä ovat mm. kohtukierre, polttoheikkous ja ennenaikainen istukan irtoaminen. Synnytysvaikeus pyritään aina hoitamaan mahdollisimman pienin toimenpitein. Ensin tila yritetään korjata tamman ollessa hereillä. Ellei tämä onnistu, suositellaan tamman kuljettamista sairaalahoitoon, jossa se voidaan turvallisesti nukuttaa ja tarvittaessa leikata. Tamman siirtäminen ei kuitenkaan aina ole mahdollista, joten joskus tamma joudutaan nukuttamaan synnytysvaikeuden hoitamiseksi talliolosuhteissa. Keisarinleikkauksia ei suositella tehtäväksi muualla kuin sairaalassa, mutta kotitallilla voidaan tietyissä tilanteissa tehdä esimerkiksi fetotomia tai hätäsektio. Synnytysvaikeus lisää riskiä synnytyksenjälkeisille komplikaatioille. Yleisin komplikaatio on niin kutsuttu jälkeisten jääminen, jossa sikiökalvot jäävät osittain kiinni kohtuun synnytyksen jälkeen. Jälkeisten jääminen ei itsessään ole hengenvaarallinen tila, mutta se voi johtaa esimerkiksi henkeä uhkaavaan kohtutulehdukseen. Muita tammaan kohdistuvia komplikaatioita ovat mm. eriasteiset verenvuodot, repeämät, kohtuprolapsi ja tyrät. Varsalle voi synnytysvaikeudesta koitua hapenpuute, joka pahimmillaan johtaa kuolemaan. Hapenpuutteesta kärsineille varsoille voi tulla erilaisia hermostollisia oireita ja niiden sisäelimet saattavat vaurioitua. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoitus on koota tietoa hevosten synnytysvaikeuksista käyttäen lähteenä mahdollisimman kattavasti tuoreinta tutkimustietoa aiheesta. Työn tavoitteena on toimia tietolähteenä eläinlääkäreille ja eläinlääketieteen opiskelijoille.
-
(2024)Tulehduksellinen suolistosairaus (IBD) tarkoittaa ryhmää suolistosairauksia, joiden taustalla on epänormaali valkosolujen keräytyminen suoliston seinämiin ja ravintoaineiden heikentynyt imeytyminen. Yleisimpiä kliinisiä oireita ovat laihtuminen, toistuvat ähkyt, letargia ja ripuli. Muita mahdollisia oireita ovat sairauden tyypistä riippuen erilaiset iho-oireet, ventraaliödeema, depressio, lievä kuume ja ruokahaluttomuus. Kliiniset oireet ja diagnostisten testien tulokset hevosilla ovat vaihtelevia, ja diagnoosi perustuu muiden sairauksien poissulkemiseen. IBD-diagnostiikassa käytettyihin menetelmiin kuuluvat verinäytteiden tutkiminen, vatsaontelon ultraäänitutkimus, glukoosin tai ksyloosin imeytymistestit, duodenum- tai peräsuolibiopsiat ja vatsaontelonestenäytteen tutkiminen. Lisäksi diagnostiikkaan kuuluu muun muassa hammasongelmien, suolistoloisten ja paksusuolen hiekkakeräymän poissulkeminen. Diagnoosi voidaan lopullisesti vahvistaa vain laparoskopiassa tai laparotomiassa otetun koko suolen seinämän paksuisen (full thickness) biopsian tai ruumiinavauksen histopatologisen tutkimuksen perusteella. Hoito perustuu mahdollisten sairautta aiheuttavien ja ylläpitävien antigeenien välttämiseen. Suositeltava ruokavalio sisältää hyvin sulavaa karkearehua pieninä annoksina useita kertoja päivässä ruoansulatuksen ja imeytymisen parantamiseksi. Ensisijaisena lääkityksenä on pitkä kuuri prednisolonia tai deksametasonia laskevalla annoksella. Normaalia tiheämpi loislääkitys voi olla kannattavaa. Työn tavoitteena oli kerätä tietoa suomalaisten eläinlääkäreiden käsityksistä hevosten IBD:n kliinisistä oireista sekä heidän käytännöistään diagnosoida ja hoitaa sairautta. Tavoitteena oli selvittää, miten sairauden diagnostiikka ja hoito kentällä vastaavat kirjallisuudesta löytyvää tietoa, ja mitä mahdollisia ristiriitoja tutkimustiedon ja eläinlääkäreiden käytäntöjen välillä on. Helmikuun 2023 aikana toteutettuun kyselytutkimukseen vastasi 26 hevospraktiikkaa tekevää eläinlääkäriä. Yleisimpiä hevosten IBD:n oireita olivat vastaajien käsityksen mukaan heikentynyt suorituskyky, löysä uloste, liikkumishaluttomuus, kiukkuisuus ja laihtuminen. Käytetyimpiä diagnostisia menetelmiä olivat verinäytteiden tutkiminen, vatsaontelon ultraäänitutkimus, rektalisointi, mahalaukun tähystys, ulostenäytteen tutkiminen ja peräsuolibiopsia. Yleisimmät hoitomenetelmät olivat ruokavalio ja prednisolonilääkitys. Vastauksista kävi ilmi, että diagnosointikäytännöissä on eroja eläinlääkäreiden välillä ja sairautta epäillään useammanlaisilla oireilla kuin kirjallisuudessa on kuvattu. Kyselyn vastaajat kokivat tarvitsevansa lisää koulutusta aiheesta. Kaikki kyselyssä mainitut oireet, joista ei ole mainintoja kirjallisuudessa IBD:hen liittyen, olivat useamman kuin yhden eläinlääkärin mielestä IBD:n oireita. Vastaajista 50 %:n mielestä liikkumishaluttomuus ja kiukkuisuus olivat usein IBD:hen liittyviä oireita. Suolistotulehduksen todennäköisyyttä voidaan arvioida mittaamalla ultraäänen avulla suolen seinämän paksuutta. Vastaajien näkemys normaalin suoliston paksuudesta vaihteli melko paljon. Jos käytössä on liian matala viitearvo suolen seinämän paksuudelle, virhepositiiviset diagnoosit voivat lisääntyä. Vastauksissa prednisolonikuurien pituus vaihteli paljon, 1–2 viikosta kahdeksaan viikkoon. Yleensä tarvittava kuurin pituus IBD:n hoidossa on vähintään kolme viikkoa.
-
(2022)Hippokampuksella on keskeinen rooli muistiin liittyvissä prosesseissa. Hippokampuksen vaurio heikentää työmuistia. Histaminerginen neuronijärjestelmä säätelee epileptisten kohtausten voimakkuutta ja kohtauksiin liittyvää neuronikuolemaa. Histamiini 1 (H1) ja 3 (H3) reseptoreilla on keskeinen rooli tässä säätelyssä. H1-reseptorin puuttuminen lisää nuorilla hiirillä epileptisten kohtausten voimakkuutta ja hermosoluvaurioita useilla aivoalueilla, joista hippokampus on yksi pahimmin vaurioituvista aivoalueista. Työssä on kirjallinen osuus, jossa perehdytään tämänhetkiseen tietoon koirien epilepsiasta, hippokampuksesta, histamiinista ja H1-reseptorin aivoja suojaavasta vaikutuksesta epileptistyyppisissä kohtauksissa. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää tarkemmin aivojen histaminergisen hermojärjestelmän säätelyvaikutusta epileptisen aktiivisuuden aikana sekä siihen liittyvässä hermosoluvauriossa kehittyvien aivojen hippokampuksessa. Hypoteesina on, että H1-reseptori (H1R) agonisti vähentää epileptistyyppistä hermoverkkoaktiivisuutta ja näin myös hermosoluvaurioita. Tutkimuksemme tehtiin 7 päivän ikäisillä rotan hippokampusleikkeillä, joita viljeltiin monielektrodialustalla viikon ajan. Leikkeistä mitattiin spontaania hermoverkkoaktiivisuutta 64 elektrodin välityksellä ja tämän jälkeen leikkeet altistettiin kuudeksi tunniksi 2 µM kainiinihapolle (KA:lle), joka aiheuttaa epileptistyyppisen hermoverkkoaktiivisuuden. Mittauksen pituus oli jokaisena mittausajankohtana 30 minuuttia. Kuuden tunnin jälkeen KA huuhdeltiin pois ja leikkeen toipumista seurattiin 2 vuorokautta, jolloin tehtiin kolme mittausta. Tämän jälkeen tehtiin Spike2-ohjelmalla analyysejä, joissa tutkittiin epileptistyyppisen aktiivisuusjakson osuus koko mittausjaksosta, epileptistyyppisen aktiivisuusjakson pituus, aktiivisuuspiikkien taajuus, yksittäisen sähköisen tapahtuman kesto ja muoto sekä aktiivisuuden eteneminen hippokampuksen osa-alueelta toiselle. Tutkimuksessa verrattiin kahdenlaisia leikkeitä: 1. leikkeet, jotka käsiteltiin ainoastaan KA:lla ja 2. leikkeet, joille oli ensin laitettu 1 µM H1R-agonisti ja siitä puolen tunnin kuluttua KA. H1R-agonistilla ja KA:lla 30 min käsitellyillä leikkeillä (n=11) esiintyi tilastollisesti merkittävästi vähemmän iktaali-tyyppistä aktiivisuutta koko tallennusjakson aikana (P=0.023) kuin kontrollileikkeillä (n=14). Lisäksi H1R-agonistilla ja KA:lla 30 min käsitellyillä leikkeillä aktiivisuuspiikit olivat pienempiä kuin kontrollileikkeissä niiden aktiivisuus aktiivisuuskartalla oli fragmentoituneempaa eikä levinnyt tasaisesti koko leikkeisiin kuten kontrollileikkeissä. Leikkeissä, joita oli käsitelty 6 tuntia KA:lla yhdessä H1R-agonistin kanssa ja annettu sen jälkeen toipua 24 tuntia (n=12), esiintyi tilastollisesti merkittävästi pienempi taajuus eli vähemmän aktiivisuutta (P=0.0052) juuri ennen iktaali-tyyppisen jakson alkua kuin leikkeillä, joita oli käsitelty pelkästään 6 tuntia KA:lla toipumisajan ollessa sama (n=12). Tutkimuksen perusteella H1R-agonisti vähentää epileptistyyppistä aktiivisuutta hippokampuksessa ja näin myös suojaa hermosoluvaurioilta. Tätä voidaan hyödyntää tulevaisuudessa uudentyyppisen epilepsialääkkeen kehityksessä.
-
(2023)Aistinjärjestelmät ovat eliöiden selviytymisen kannalta on elintärkeitä, sillä ne mahdollistavat reagoimisen ympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Aistinjärjestelmät välittävät jatkuvasti informaatiota muuttuvasta ympäristöstä keskushermostoon. Vedessä aistinjärjestelmiin kulkeutuvat viestit välittyvät eri tavalla kuin ilmassa. Hylkeillä, jotka elävät suurimmaksi osaksi vedessä on havaittu useita rakenteellisia eroja aistinjärjestelmissä maanisäkkäisiin verrattuna. Rakenteellisten erojen arvellaan olevan seurausta hylkeiden elinympäristöstä, josta merkittävissä osassa on vesi. Kirjallisuuskatsauksessa perehdytään yleisesti eri aistinjärjestelmien anatomiaan sekä kuvaillaan hylkeiden erityispiirteitä näissä rakenteissa. Kirjallisuuskatsauksessa keskitytään tarkemmin hylkeiden elinympäristön kannalta merkittävimpiin aisteihin, joita ovat kuulo- ja näköaisti sekä ihon aistit. Kirjallisuuskatsauksessa on kuvailtu merkittävimpiä eroja hylkeiden aistinjärjestelmien anatomiassa verrattuna maanisäkkäisiin sekä muihin eväjalkaislajeihin. Tutkielmassa on myös pyritty selvittämään mahdollisia syitä anatomisten poikkeavuuksien taustalla. Kuulo- ja tuntoaisti ovat hylkeille yhtä merkittäviä kuin näköaisti maanisäkkäille. Kuulo- sekä tuntoaistin merkitys kuitenkin korostuu sameammassa ja syvässä vedessä, missä näköaistin käyttö on rajoittuneempaa. Tutkielmassa havaittiin eroja kuuloaistinjärjestelmän anatomiassa maanisäkkäiden ja hylkeiden välillä erityisesti välikorvan rakenteissa. Hylkeiden välikorvassa sijaitsevat kuuloluut sekä tärykalvo ovat suuremmat verrattuna maanisäkkäiden vastaaviin rakenteisiin. Lisäksi hylkeiden välikorvassa on onteloita, joiden on arveltu liittyvän paineentasaukseen hylkeen sukeltaessa syvällä vedessä. Hylkeiden korvanrakenteet mahdollistavat hylkeille kuuloaistin optimoimisen erityisesti vedessä. Kuuloaistin lisäksi myös tuntoaistin merkitys hylkeillä korostuu ympäristössä, jossa näkyvyys on heikko. Hylkeillä havaittiinkin kirjallisuuskatsauksessa eroja erityisesti naaman alueella sijaitsevien viiksikarvojen rakenteessa ja sijainnissa verrattuna maanisäkkäiden vastaaviin rakenteisiin. Hylkeiden viiksikarvojen hermotuksen havaittiin olevan moninkertainen verrattuna maanisäkkäiden viiksikarvoihin. Useimmille maanisäkkäille näköaisti on kaikista aisteista merkittävin, mutta hylkeille sen merkitys ei kuitenkaan ole niin hallitseva. Tutkielmassa havaittiin, että hylkeiden näköaisti on sopeutunut paremmin vedessä elämiseen, jossa silmään tulevan valon määrä on huomattavasti vähäisempi ja valon taittuminen silmän rajapinnassa olematonta. Silmän rakenteen sopeutuessa erityisesti veden ominaisuuksiin ei sen toimivuus ole optimaalinen maalla.
-
(2024)Metsästysharrastus on suosittu aktiviteetti Suomessa. Lihahygienian toteutuminen riistalihankäsittelyketjussa on edellytys turvallisen elintarvikkeen takaamiseksi. Metsästäjien täytyy ymmärtää lihahygienian merkitys ja osata minimoida riskit lihavälitteisten sairastumisten synnylle toimimalla hyviä hygieniakäytäntöjä noudattaen. Tutkimusten mukaan riistalihan mikrobiologinen laatu on pääosin hyvä, mutta monenlaisia riskejä lihahygienian heikkenemiselle esiintyy riistanpyyntitilanteen ja saaliinkäsittelyn yhteydessä. Riistalihan mikrobiologinen laatu vaihteleekin jonkin verran ja hygieniakäytäntöjen pettämisellä on lihahygieniaa heikentäviä vaikutuksia. Riistalaukauksen onnistuminen on yksi merkittävimpiä pyyntitilanteen aikaisia keinoja hyvän lihahygienian ylläpidossa. Vitaalialueille eli hengissä pysymisen kannalta elintärkeiden elimien alueelle rintaonteloon osunut onnistunut riistalaukaus aiheuttaa tajunnanmenetyksen ja kuoleman lähes välittömästi ja laukauksen onnistuminen on siten eläinsuojelullisestikin tärkeää. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on tuoda esille riistanpyyntitilanteen, erityisesti riistalaukauksen, ja lihahygienian yhteyttä ja esitellä lihahygieniaa heikentäviä riskitekijöitä sekä epäonnistuneen riistalaukauksen mahdollisia seurauksia. Riskien tiedostamisella ja tunnistamisella riskejä voidaan ehkäistä lisäten siten riistalihan elintarviketurvallisuutta. Hyviä hygieniakäytäntöjä noudattamalla riistalihavälitteisten sairastumisten riski minimoituu. Epäonnistunut riistalaukaus voi johtaa muun muassa eläimen haavoittumiseen ilman välitöntä tappovaikutusta ja vatsaontelo-osumassa suolen sisällön aiheuttamaan lihojen kontaminaatioon. Haavakkoeläin on sekä lihahygieeninen että eläinsuojelullinen ongelma. Haavakkostressin yhteydessä lihaksen energiavarastot vähenevät ja seurauksena on taipumus muodostua kaadon jälkeen DFD-lihaa eli tervalihaa. Vatsaontelo-osumassa suolensisällön valuminen vatsaonteloon aiheuttaa lihojen kontaminoitumista ja voi johtaa sekä pilaajabakteerien lisääntymiseen että kohonneeseen riskiin patogeenisten sairauksia aiheuttavien bakteerien esiintymiseen lihassa. Sekä mikrobiologisesti kontaminoituneen lihan että tervalihan muodostumisen tapauksessa lihan säilyvyys ja turvallisuus ovat huomattavasti heikentyneet. Metsästyksessä käytetyt ammukset voivat jättää lihaan metallijäämiä patruunan sirpaloituessa osumassa. Riistalihassa onkin todettu kohonneita metallipitoisuuksia johtuen patruunamateriaalien aiheuttamasta vierasmateriaali- ja vierasainejäämistä, ja nämä aiheuttavat fysikaalisen ja kemiallisen lihahygieniariskin. Onnistunut riistalaukaus vaatii oikeanlaisen ammuksen valinnan metsästystilanteeseen. Laukauksen on oltava tehokas, mutta säästettävä lihaa mahdollisimman paljon. Onnistunut riistalaukaus pyrkii huomioimaan myös patruunan sirpaloitumisriskin.
-
(2023)Tämä on eläinlääketieteen lisensiaatintutkielma, kartoittava kirjallisuuskatsaus koirien ja kissojen yleisimmistä ihosiirteistä. Ihosiirteiden käyttö ei ole yleistä, mutta niille on suuri tarve silloin, kun haavaa ympäröivää ihoa ei ole riittävästi haavan suoraa sulkua varten. Työn tavoitteena on esitellä ihosiirteet, perustella, miksi ihosiirteitä tarvitaan, millä perusteella siirteistä valitaan sopivin ja miten kyseinen siirre toteutetaan. Ensisijaisesti pieneläinten haavat suljetaan yhdistämällä haavan reunat toisiinsa suoraan, toissijaisesti käytetään haavajännitettä vähentäviä tekniikoita. Näin saadaan suljettua valtaosa eläinten haavoista. Lopuissa, harvinaisissa tapauksissa käytetään ihosiirteitä. Erilaisista siirteistä valitaan ensisijaisesti yksinkertaisin ja vähiten kudosvaurioita aiheuttava siirre. Viimesijaisesti tai siirrehoidon epäonnistuttua haavat hoidetaan avoimina. Ihosiirteet, toteuttamisen yleiset yksityiskohdat ja komplikaatiot esitellään yleisesti. Subdermal plexus- ja axial pattern -siirteiden leikkaustekniikat esitellään yksityiskohtaisesti ja niistä esitetään havainnoivia kuvia. Siirteiden komplikaatiot ja käyttökohteet on kerätty siirteitä käsittelevistä kokeellisista ja vertailevista tutkimuksista sekä tapausselostuksista. Näitä julkaisuja tarkastellaan myös kokonaisuutena, tutkimustiedon kattavuuden ja tutkimuskysymysten kartoittamiseksi. Työ pohjustetaan teoriaosuudella, jossa kerrataan tiivistetysti ihon makroanatomiaa ja haavan paranemisen fysiologiaa niiltä osin, kuin se on siirteiden kannalta olennaista. Tarkasteltuja kokeellisia tutkimuksia, tapausselostuksia ja -sarjoja on kymmeniä. Siirretyypeittäin tutkimusten määrä on kuitenkin pienehkö. Tutkimusten vertailu on hankalaa, koska tutkimusten pienen määrän lisäksi niiden kirjaamiskäytännöt vaihtelevat. Voidaan kuitenkin päätellä, että ihosiirreleikkaukset ovat turvallisia, niihin liittyy paljon lieviä komplikaatioita, mutta vähän vakavia komplikaatioita. Ihosiirteen pääasiallinen tarkoitus, haavan primaari sulku toteutuu, sillä komplikaatioista huolimatta lähes kaikissa tutkituissa potilastapauksissa valtaosa siirteistä on selviytynyt elinvoimaisena.
-
(2024)Ikääntyneiden hevosten osuus hevospopulaatiossa on kasvamassa. Ikääntyneillä hevosilla esiintyy erilaisia kroonisia sairauksia ja monesti useita sairauksia samanaikaisesti. Tässä kirjallisuuskatsauksessa käydään läpi hevosen normaalin ikääntymisen merkkejä elinryhmittäin, yleisimpiä ikääntyneiden hevosten sairauksia ja niiden esiintyvyyttä. Kaikki eliöt ikääntyvät, mutta eliöiden enimmäisikä vaihtelee lajeittain. Hevosen katsotaan olevan ikääntynyt sen ollessa 15-vuotias tai vanhempi. Hevosen normaaliin ikääntymiseen kuuluvat muutokset hampaissa, suoliston mikrobistossa, lihasmassan väheneminen ja jänteiden rakenteen muuttuminen. Normaaliin ikääntymiseen liittyvät muutokset ovat usein lieviä, eivätkä vaikuta merkittävästi hevosen elämänlaatuun, lukuun ottamatta hampaiden silottumista. Mikäli hevosella on selkeitä oireita tai havaittavia muutoksia, ovat ne yleensä merkkejä sairaudesta. Iäkäs hevonen ei aina ole sairas, mutta alttius sairauksille kasvaa iän myötä. Omistajat tunnistavat hevosensa ikääntymisen ja sairauden merkkejä, mutta eivät välttämättä yhdistä niitä sairauksiin. Kuitenkin lähes kaikilla ikääntyneillä hevosilla on todettavissa jokin epänormaali muutos tai sairauden oire eläinlääkärin tutkimuksen perusteella. Osa muutoksista ovat harmittomia eivätkä vaikuta hevosen elämänlaatuun, mutta osa muutoksista aiheuttavat esimerkiksi jatkuvaa kipua tai voi pitkälle edetessään johtaa hevosen lopettamiseen. Useamman sairauden yhtäaikainen esiintyminen on ikääntyneillä hevosilla yleistä ja voi vaikuttaa voimakkaasti hevosen elinikään. Ikääntyneen hevosen hoitaminen vaatii omistajalta sitoutumista, sillä monet niillä esiintyvistä sairauksista on parantumattomia ja voivat vaatia hoidollisesti merkittävää työpanosta omistajalta. Tästä huolimatta ikääntyneille hevosille tarjotaan usein vähemmän sairaudenhoitoa ja ennaltaehkäisevää hoitoa kuin ne tarvitsisivat.
-
(2024)Vastasyntyneillä varsoilla ei ole lainkaan vasta-aineita veressään, minkä vuoksi ne tarvitsevat heti synnyttyään ternimaitoa, josta vasta-aineita imeytyy ruuansulatuskanavan kautta verenkiertoon. Mikäli vasta-aineiden saaminen epäonnistuu, varsat eivät pysty taistelemaan ympäristön patogeeneja vastaan ja ovat suuressa riskissä sairastua vakaviin yleistulehduksiin, jotka voivat johtaa sepsikseen ja kuolemaan. Epäonnistunutta vasta-aineiden saantia kutsutaan FPT:ksi (failure of passive transfer) eli vasta-ainepuutokseksi. FPT on tärkeä tunnistaa nopeasti ja luotettavasti heti sairaan varsan vierellä. Yliopistollisessa Hevossairaalassa FPT:n tunnistamiseen käytetään SNAP-foal IgG -pikamenetelmää, jolla mitataan varsan veren vasta-ainepitoisuutta semikvantitatiivisesti. Menetelmä ei kuitenkaan ole täysin luotettava, minkä vuoksi tutkimus vaihtoehtoisista menetelmistä oli tarpeen. Lisensiaatintyön tutkimusosuudessa verrattiin SNAP-testiä uuteen LUCIA foal IgG -menetelmään ja tulokset tarkistettiin SRID:llä (Single Radial Immunodiffusion), joka on vasta-ainepitoisuuden määrityksessä käytetty standardimenetelmä. Tutkimukseen käytettiin Hevossairaalan potilasvarsoista kerättyjä ylijäämäverinäytteitä. Kaikki menetelmät suoritettiin valmistajien ohjeiden mukaisesti. Lisäksi tutkittiin LUCIA-menetelmään vaikuttavia mahdollisia virhelähteitä, kuten näytteiden pitkää säilytysaikaa ja eri verituotteesta määritystä, sillä näitä ei ollut tutkittu aikaisemmin. Molemmille vertailtaville menetelmille laskettiin niiden luotettavuudesta kertovat herkkyys ja tarkkuus sekä ennustearvot. Odotuksena oli, että LUCIA täysin kvantitatiivisena menetelmänä on luotettavampi. Aiempien tutkimusten perusteella odotettiin, että SNAP-testin tarkkuus olisi heikko. Tutkimuksessa todettiin odotusten mukaisesti, että LUCIA on herkempi kuin SNAP-menetelmä ja sen negatiivinen ennustearvo on huomattavasti parempi. Vastoin odotuksia, molemmat testit olivat kuitenkin tarkkuudeltaan yhtä hyviä. Tutkimuksessa todettiin, että LUCIA:n tuloksiin ei vaikuttanut näytteiden pitkä jääkaappisäilytys eikä käytetty verituote. SNAP-testin käytössä oli suurempi todennäköisyys virheisiin ja sen tulokset olivat vaikeampia tulkita kuin numeerisen vastauksen antavan LUCIA-testin. LUCIA todettiin kaiken kaikkiaan luotettavammaksi menetelmäksi ja sen antama numeerinen tulos voi helpottaa hoitopäätösten tekoa
-
(2022)Ontuminen on hevoselle hyvinvointiongelma ja yksi yleisimmistä syistä, miksi eläinlääkäri tutkii hevosen. Ontumatutkimukset vievät ison osan hevospraktikoiden työajasta ja sen tavoitteena on tunnistaa ontuma ja paikallistaa sen aiheuttaja. Ontumatutkimuksissa hevosen liikkumista on perinteisesti arvioitu subjektiivisesti, mutta se ei useiden tutkimusten perusteella ole luotettava tapa arvioida hevosen ontumisen astetta. Hevosten objektiivista ontumatutkimusta varten on kehitelty useita erilaisia menetelmiä, joista yksi vaihtoehto ovat inertiaaliset sensorit. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on esitellä hevosten ontumatutkimuksiin kehitetyt inertiaaliset sensorit ja selvittää soveltuvatko ne hevosen ontuman arviointiin ja millä edellytyksillä. Katsauksessa keskitytään inertiaalisten sensoreiden ominaisuuksiin eläinlääkärin näkökulmasta. Hevosille kehitetyt inertiaaliset sensorit ovat langattomia hevoseen ulkoisesti kiinnitettäviä liiketunnistimia, jotka koostuvat valmistajasta riippuen kiihtyvyysanturista, gyroskoopista ja magnetometristä. Laitteisto on siirrettävissä helposti paikasta tai hevosesta toiseen ja laitteistoa voidaan käyttää missä tahansa olosuhteissa, joissa voidaan suorittaa perinteinen visuaalinen ontumatutkimus. Laitteistoa voi käyttää käynnissä tai ravissa ja soveltuu käytettäväksi myös ratsastaessa tai ajaessa. Antureiden tutkimuksen aikana keräämä informaatio tallentuu järjestelmässä olevalle muistikortille tai siirtyy langattomasti tietokoneelle, jossa tieto analysoidaan tarkoitukseen suunnitellulla ohjelmistolla. Keskeisimmät analysoitavat arvot ovat antureiden kiinnityskohtien vertikaaliset siirtymät, joiden perusteella voidaan tehdä päätelmiä hevosen symmetriasta. Saatuja tuloksia voidaan tilanteesta riippuen verrata standardiin, saman hevosen aiempaan liikkumiseen tai verrata jalkapareja keskenään. Inertiaalisia sensoreita on verrattu useissa tutkimuksissa visuaaliseen havainnointiin ja muihin objektiivisiin ontuman tunnistus menetelmiin (voimalevy, optinen liikkeen tunnistus). Inertiaaliset sensorit mittaavat hevosen liikkumista tarkasti ja niillä on todettu olevan riittävän hyvä toistettavuus kliinistä käyttöä varten. Niiden avulla voidaan havaita niinkin lievät ontumat, joita ihmissilmä ei kykene erottamaan. Menetelmä soveltuu käytettäväksi myös ympyrällä sekä taivutuskokeiden ja diagnostisten puudutusten tulosten objektiiviseen arvioon. Mittausvirheitä voi syntyä, jos iho liikkuu kiinnityskohdassa luurakenteeseen nähden tai jos anturit kiinnitetään hevoseen epäsymmetrisesti esimerkiksi lonkkakyhmyihin. Katsauksen perusteella inertiaaliset sensorit soveltuvat apuvälineeksi arvioida hevosen ontumaa, mutta eivät korvaa eläinlääkäriä, jonka tehtäväksi jää edelleen arvioida ontuman merkitystä hevoselle, paikallistaa ontumisen aiheuttaja ja suunnitella jatkohoito ja seuranta. Inertiaalisista sensoreista voisi olla hyötyä erityisesti aloitteleville hevospraktikoille ja sellaisille hevospraktikoille, jotka eivät ole erikoistuneita ortopediaan, mutta tekevät hevosille ontumatutkimuksia. Laitteistosta voisi olla hyötyä myös kokeneemmille hevosortopedeille silloin, kun arvioidaan lieviä ontumia tai vastetta puuduteinjektiolle. Inertaaliset sensorit soveltuvat myös ontuman kehityksen seurantaan, jos saman eläinlääkärin ei ole mahdollista tutkia hevosta uudestaan.
Now showing items 21-40 of 190