Browsing by Subject "lammas"
Now showing items 21-25 of 25
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2011)Lisensiaatin tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta, jossa käsitellään Toxoplasma gondii – alkueläintä ja sen vaikutusta lampaisiin ja ihmisiin sekä kokeellisesta osasta, jossa tutkittiin T. gondii – alkueläin vasta-aineiden esiintyvyyttä lampailla Suomessa. T. gondii on laajalle levinnyt zoonoottinen alkueläin, jonka pääisäntänä toimivat kissaeläimet ja väli-isäntinä lähes kaikki tasalämpöiset eläimet. T. gondii voi aiheuttaa vakavia seurauksia mm. lampaalle sekä ihmiselle. Toksoplasmoosi aiheuttaa lampaalle ohimenevän kuumeen sekä mahdollisesti abortointeja ja sikiökuolemia, mikäli tartunta on saatu tiineyden aikana. T. gondii – alkueläimen aiheuttamat infektiot ovat hyvin yleisiä ihmisillä, mutta kliininen tauti rajoittuu suurilta osin riskiryhmiin. Raskauden aikana saatu toksoplasmoosi voi aiheuttaa sikiövaurioita myös ihmisellä. T. gondii -alkueläimellä infektoitunut lampaanliha on eräs mahdollinen lähde ihmisten tartunnoille. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen, EFSA, suosittelee, että loista tulisi alkaa monitoroida lampailla, kun sopivat serologiset menetelmät ovat saatavilla. T. gondii - alkueläimen esiintyvyydestä lampailla Suomessa ei ole aiempaa tietoa, mutta sen oletettiin olevan samankaltainen kuin muissa Pohjoismaissa. Ruotsissa alkueläintä löytyy 19 % lampaista ja Norjassa 16 %. T. gondii – alkueläimen esiintyvyys määritettiin tutkimalla 1940 lammasseerumia kaupallisella suoralla agglutinaatiotestillä (Toxo-Screen DA). Näytteet ovat kerätty ympäri Suomea 97 tilalta ja jokaiselta tilalta tutkittiin 20 näytettä. Käytetty testi havaitsee IgG- luokan T. gondii vasta-aineet seeruminäytteestä agglutinaation avulla. T. gondii – vasta-aineita löytyi maan laajuisesti 477 lampaalta 1940 tutkitusta eli seroprevalenssi on 24,6 %. Tuloksen 95 %:n luottamusväli on 22,7% – 26,5%. Matalin esiintyvyys alkueläimellä oli Lapin läänissä ja korkein Ahvenanmaalla. Seroprevalenssitulos on oletettua suuruusluokkaa. Tutkituista tiloista 76 %:lla löytyi ainakin yksi lammas, jolta havaittiin vasta-aineita loista vastaan. Suhteellisesti eniten tiloja, jossa oli ainakin yksi seropositiivinen lammas, oli Itä-Suomen läänissä ja vähiten Lapin läänissä. Tutkimuksessa tutkittiin vain yli vuoden ikäisiä lampaita, joten karitsojen T. gondii - vasta-aineiden esiintyvyydestä ei saatu tietoa. Se on yleensä aikuisia lampaita matalampi. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että T. gondii – alkueläintartuntoja esiintyy Suomessa lampailla ja että lampaat altistuvat T. gondii – alkueläimelle varsinkin eteläisimmissä osissa Suomea. Suomalainen lampaan liha on potentiaalinen tartunnan lähde ihmisten T. gondii – infektioille, mikäli lihaa ei käsitellä tavoilla, jotka tuhoavat loisen, esimerkiksi riittävällä kuumennuksella tai pakastamalla.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Tuotantoeläinten hyvinvointi kiinnostaa kuluttajia koko ajan enemmän ympäri maailmaa. Vuoden 2015 lopussa eläinoikeusjärjestön salaa kuvaamat ja julkisuuteen vuotamat videot eri teurastamoilta osoittavat, että eläinten kohtelussa teurastamoilla on parantamisen varaa myös Suomessa. Uudet asiat tyypillisesti pelottavat eläimiä, erityisesti silloin, kun niille ei anneta aikaa tottua tilanteeseen. Eläinten teuraskuljetuksiin ja teurastamolla olemiseen liittyy tämän vuoksi runsaasti niitä stressaavia tekijöitä. Pelokas eläin on vaikea käsitellä – se saattaa ryntäillä holtittomasti tai kieltäytyä kokonaan liikkumasta – mikä johtaa henkilökunnan runsaaseen voimankäyttöön tilanteen hallitsemiseksi ja aikatauluissa pysymiseksi. Teurastamoympäristössä eläinten hyvinvointiongelman takana on tyypillisesti kaksi perustavanlaatuista puutetta. Toisaalta eläintilojen, lastauslaitureiden tai kuljetusautojen suunnittelussa ei tavallisesti ole huomioitu riittävästi, miten eläimet havainnoivat ympäristöään, millaiset tekijät kiinnittävät niiden huomion ja mitä siitä seuraa. Ympäristön häiriötekijöiden runsas määrä johtaa eläinten pysähtelyyn, liikkumishaluttomuuteen ja muuhun vaikeaan käsiteltävyyteen. Toisaalta eläimiä käsitteleviä henkilöitä ei ole koulutettu tarkkailemaan ja ymmärtämään eläinten käyttäytymistä tai hyödyntämään niillä luonnostaan olevia käyttäytymismalleja rauhallisella ja järkevällä tavalla. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittää, mitä tällä hetkellä tiedetään eläinten luonnollisen käyttäytymisen huomioimisesta niiden käsittelyssä sekä eläintilojen suunnittelussa. Painopiste oli erityisesti teurastamoympäristöissä, mutta joiltakin osin hyödynnettiin tietoa myös muista sellaisista eläintiloista ja käsittely-ympäristöistä, joissa eläinten eläimet joutuvat epämiellyttäviksi kokemiensa hoitotoimenpiteiden kohteeksi. Tällaisia ovat esimerkiksi lampaiden keritseminen tai lähes puolivillien ja jo ihmisten läheisyyttä kaihtavien nautojen rokotukset, punnitukset ja lääkinnät. Eläinten liikuttamisessa tulisi hyödyntää ensisijaisesti niiden pakoaluetta eli luontaista tarvetta säilyttää tietty etäisyys uhkaksi kokemaansa asiaan, kuten vieraaseen ihmiseen. Pakoalueen rajan tuntumassa pysyttelevä ihminen saa eläimen liikkumaan, mutta rauhallisesti ja kiihtymättä, kunhan se ei näe liikkumista estäviä tekijöitä tiellään. Tuotantoeläimet ovat erityisen herkkiä visuaalisille signaaleille sekä äkillisille äänille. Kulkureittien muuttaminen sellaiseksi, etteivät eläimet näe äkillisiä liikkeitä ympärillään tai odottavia ihmisiä edessään tai joudu kulkemaan muuttuvien lattiapintojen tai selkeiden saumojen yli vähentävät eläinten pysähtelyä ja vastaanhangoittelua. Useimpien eläinten käsittely on helpointa pieninä, 4–5 eläimen ryhminä, jolloin ne saavat tukea toisistaan, mutta eivät pääse pakkautumaan hankalasti hajotettaviksi tiiviiksi laumoiksi. Siipikarjan ja porojen ihmiskontaktien määrä ja pituus tulee pyrkiä minimoimaan. Sujuva eläintenkäsittely teurastamoympäristössä on monen pienen osatekijän muodostama kokonaisuus. Merkittäviä parannuksia voidaan kuitenkin hyvin usein saada aikaan jo henkilökunnan koulutuksella sekä pahimpien häiriötekijöiden poistamisella sekä eläinten hyvinvoinnin vaarantumisesta kertovien tapahtumien jatkuvalla seurannalla.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)Alfa2-adrenerginen agonisti deksmedetomidiini on laajassa käytössä sedatiivina eläimillä. Deksmedetomidiini kuitenkin aiheuttaa pienille märehtijöille voimakkaita kardiovaskulaarimuutoksia (mm. bradykardia ja vasokonstriktio) sekä hypoksemiaa heikentäen siten kudosten hapensaantia. Kalsiumkanavan salpaaja verapamiili laajentaa hengitysteitä ja pienentää verenkierron perifeeristä vastusta, ja on ihmisillä käytössä sydän- ja verisuonisairauksien hoidossa. Tämän tutkielman tarkoituksena oli tutkia verapamiilin vaikutuksia deksmedetomidiinin aiheuttamaan hypoksemiaan lampailla. Tutkielman kirjallisuuskatsauksessa käsiteltiin sydän- ja verenkiertoelimistön sekä hengityselimistön rakennetta ja toimintaa, märehtijöiden erityispiirteitä, deksmedetomidiinin ja verapamiilin vaikutuksia. Tutkielman kokeellisessa osiossa 12 suomenlammasta sai kaksi eri hoitoa satunnaisessa järjestyksessä: verapamiili-esilääkitys (0,05 mg/kg) 5 min ennen deksmedetomidiinilla aiheutettua sedaatiota (5 µg/kg) ja deksmedetomidiini ilman esilääkitystä. Lampailta mitattiin 40 minuutin ajan sydämen minuuttitilavuus, keskuslaskimopaine, valtimoverenpaine, sydämen lyöntinopeus sekä valtimoveren happi- ja hiilidioksidiosapaineet. Muuttujia verrattiin hoitojen välillä sekä ajan suhteen. Verapamiili sai aikaan merkitsevän sydämen lyöntinopeuden ja sydämen minuuttitilavuuden nousun ja vähensi perifeeristä vastusta ennen deksmedetomidiinin antamista. Deksmedetomidiini-injektion jälkeen ryhmien välillä ei todettu merkitseviä eroja. Yhteenvetona, verapamiili ei merkitsevästi estänyt deksmedetomidiinin aiheuttamaa hypoksemiaa eikä kardiovaskulaarimuutoksia.
-
(2021)Verenlasku on tärkeä osa teurastusta ja se parantaa huomattavasti lihan säilyvyyttä. Tässä kirjallisuuskatsauksessa perehdytään asioihin, jotka vaikuttavat verenlaskun tehokkuuteen ja käytännön suorittamiseen märehtijöillä. Teurastusta ja verenlaskua säädellään lainsäädännöllä, mutta teurastustapoja on kuitenkin käytössä useita. Vaihtelua on esimerkiksi eläimen tainnutustavassa, asennossa ja verenlaskun toteuttamistavassa. Verenlasku voidaan toteuttaa rintapistolla tai kaulaviillolla. Myös kaulaviillon paikassa on vaihtelua. Merkittävä ero näiden kahden tekniikan välillä on se, mitkä verisuonet katkaistaan. Rintapistolla katkaistaan sydämestä lähtevä verisuoni, joka jakautuu arteria carotis communiksiksi ja arteria vertebralikseksi. Kaulaviillolla katkaistaan ainoastaan a. carotis communikset, joten veri pääsee päähän edelleen a. vertebraliksesta. Eläinsuojelullisesti tämä aiheuttaa ongelman erityisesti rituaaliteurastuksessa, jossa eläintä ei tainnuteta ennen verenlaskua. Eläin, jolla ainoastaan kaulasuonet on katkaistu, menettää tajuntansa hitaammin kuin eläin, jolle on tehty rintapisto. Sydämen pumppaus tehostaa veren poistumista ruhosta. Tämän vuoksi elintarvikehygienian kannalta kannattaa pyrkiä siihen, että sydän ei pysähdy heti tainnutuksessa ja verenlasku aloitetaan nopeasti tainnutuksen jälkeen. Eläimen tajunta ei saa palautua tainnutuksen jälkeen, joten myös siksi verenlaskun on tapahduttava nopeasti. Naudoilla lisähaastetta verenlaskuun tuo taipumus valeaneurysmamuodostukseen, joka hidastaa verenvuotoa tai jopa lopettaa sen. Valeaneurysmamuodostus on kaulaviillolla tehdyn verenlaskun ongelma. Tutkimuksissa on huomattu, että valeaneurysmia muodostui vähemmän viilloissa, jotka tehtiin korkealle kaulaan. Valeaneurysmia muodostuu ilmeisesti korkean verenpaineen vuoksi. Siksi naudoilla niitä muodostui enemmän, jos verenlasku tehtiin eläimen roikkuessa linjassa. Toisaalta rintapistolla tehty verenlasku on nopeampaa silloin, kun eläin roikkuu linjassa verenlaskun alussa. Tappavalla tainnutusmenetelmällä on mahdollista viivästyttää verenlaskua niin, että sitä ei tehdä välittömästi tainnutuksen jälkeen. On kuitenkin huomattu, että jo minuuttien viivytys vähentää ruhosta poistuneen veren määrää. Jäännösveri on kuitenkin lähinnä elimissä, eikä viivytys merkittävästi nosta lihan verimäärää. Puutteellinen verenlasku on mahdollista havaita esimerkiksi lihan punaisuudesta ja tällöin ruho on hylättävä lihantarkastuksessa. Verenlaskuun vaikuttavia tekijöitä on paljon ja niitä on tutkittu melko paljon, mutta osa tuloksista on ristiriidassa keskenään. Lisäksi joitain osatekijöitä on tutkittu huomattavasti vähemmän kuin toisia. Kirjallisuuskatsauksen perusteella on mahdollista toteuttaa verenlasku niin, että se on tehokasta ja eläimelle mahdollisimman vähän stressiä aiheuttavaa. Inhimillisen virheen mahdollisuus on kuitenkin aina olemassa ja näitä tilanteita varten on oltava riittävät keinot taata, että eläin ei kärsi.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2017)Viime vuosina Yersinia enterocolitican bioserotyypin 2/O:9 esiintyminen on lisääntynyt Euroopassa. Bioserotyyppi 4/O:3 on pitkään ollut yleisin ihmisten yersinioosia aiheuttava kanta, mutta myös bioserotyypin 2/O:9 on todettu olevan patogeeninen ihmisille. Bioserotyypin kantoja on eristetty sioista, lampaista ja naudoista, mutta ne eivät pääosin aiheuta tautia eläimillä. Suomessa tätä bioserotyyppiä on erittäin harvoin eristetty eläimistä. Y. enterocolitican tunnistus on pitkään tapahtunut pääosin bio- ja serotyypityksen avulla. Näiden menetelmien heikkous on kuitenkin herkkyys ympäristön vaikutuksille. Multilocus sequence typing (MLST) – menetelmän avulla bakteereita voidaan tunnistaa sekvensoimalla bakteerin ylläpitogeenejä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia eri lähteistä peräisin olevia Y. enterocolitica - kantoja MLST-menetelmällä, joka perustuu seitsemään ylläpitogeeniin (Hall ym. 2015), ja tämän avulla vertailla suomalaisten ja eurooppalaisten kantojen eroavaisuuksia. Lisäksi tavoitteena oli pystyttää toimiva seitsemään ylläpitogeeniin perustuva Yersinia MLST-menetelmä Elintarvikehygienian- ja ympäristöterveyden osastolle. Yhteensä tutkittiin 10 Y. enterocolitica –kantaa, joiden oletettiin alustavien bioserotyypitystulosten perusteella kuuluvan biotyppiin 2 ja serotyyppiin O:9. Suomalaiset kannat oli eristetty lampaiden (4/10), myyrän (1/10) ja ihmisen ulosteesta (1/10). Suomalaisia kantoja verrattiin Sveitsissä ja Saksassa eristettyihin kantoihin, jotka oli eristetty sian nielurisasta (1/10), villisian nielurisasta (1/10) ja ihmisen ulosteesta (2/10). Kantojen puhtaus varmistettiin veri- ja selektiivilevyllä, ja tyypitettiin kaupallisella testillä sekä bio- ja serotyypitysmenetelmillä. MLST-menetelmää varten tutkittavien kantojen DNA eristettiin kaupallisella menetelmällä ja lisäksi DNA:n laatu ja määrä optimoitiin. Kannoista monistettiin MLST-karakterisointia varten PCR:n avulla seitsemän ylläpitogeeniä (aarf, dfp, galR, glnS, hemA, rfaE ja speA). Ennen tutkimusta, PCR-ajo optimoitiin kaikille geeneille. Saadut PCR-tuoteet sekvensoitiin ja sekvenssejä vertailtiin Yersinia MLST-tietokantaan sekä aiempiin tutkittuihin sekvenssityyppeihin. Kaikkien suomalaisista lampaista eristettyjen kantojen MLST-sekvenssityypit muistuttivat toisiaan. Yksi ulkomaalaisista kannoista osoittautui tyypityksessä bioserotyypiksi 1A/O:5, joka näkyi myös poikkeavana MLST-sekvenssityyppinä. Suomalaisesta myyrästä eristetty kanta muistutti profiililtaan lampaista eristettyjen kantojen MLST-tyyppejä. Pääosin kaikki yhdeksän bioserotyypin 2/O:9 kantaa muistuttivat huomattavasti toisiaan. Eroavaisuudet olivat pääosin ihmisistä eristettyjen kantojen välillä. Myös MLST-profiilit vastasivat tietokannan O:9 -serotyypin kantoja. Seitsemästä tutkitusta geeneistä geenin rfaE osalta emme saaneet luotettavia tuloksia. Geenin galR kohdalla saimme laadukasta sekvenssiä vain yhteen suuntaan sekvensoidessa. Muiden geenien kohdalla MLSTmenetelmän pystyttäminen onnistui odotetusti. Suomesta eläimistä eristettyjen kantojen profiilit olivat hyvin samankaltaisia, viitaten niiden olevan läheistä alkuperää. Tämä on tärkeä tekijä selvitettäessä bioserotyypin leviämisreittejä Suomessa. Villieläinten on epäilty olevan bioserotyypin 2/O:9 reservuaari. Tutkimuksemme lampaiden, villisian ja myyrän samankaltaiset MLST-profiilit tukevat tätä hypoteesia edelleen. Tuloksia arvioitaessa tulee myös huomioida MLST-menetelmän mahdollinen heikko kyky erottaa geneettisesti läheisiä kantoja.
Now showing items 21-25 of 25