Browsing by Issue Date

Eosinofiilit ovat valkosoluja, jotka ovat tärkeitä välittäjäsoluja erityisesti allergisissa reaktioissa, tulehdusprosesseissa ja puolustuksessa parasiittejä vastaan. Veren ja kudosten eosinofilia tunnistetaan yhdeksi tärkeimmäksi toimijaksi immuniteetissa loisia vastaan ja allergisten sairauksien patogeneesissä. Termit ’’pulmonaarinen eosinofilia’’ ja ’’keuhkojen eosinofiilinen tulehdus’’ kattavat kirjallisuudessa laajan alan tarttuvia ja ei-tarttuvia keuhkosairauksia koirilla ja kissoilla, joihin liittyy eosinofiilien tunkeutuminen keuhkoihin, ja toisinaan myös perifeerinen veren eosinofilia. Termistö ja sairauksien luokittelu kuitenkin vaihtelee kirjallisuudessa ja tutkimuksissa runsaasti. Vain muutamat tutkimukset ovat käsitelleet koiran ja kissan eosinofiilisten keuhkosairauksien kirjoa laajemmin. Keuhkojen eosinofiilinen tulehdus liittyy moniin, taudinkuvaltaan toisiaan muistuttaviin oireyhtymiin. Tässä kirjallisuuskatsauksessa tehdään katsaus koirien ja kissojen eosinofiilisiin keuhkosairauksiin, joista käsitellään kissan astmaa, koiran eosinofiilistä bronkopneumopatiaa ja eosinofiilistä bronkiittia sekä koiran ja kissan eosinofiilistä keuhkotulehdusta aiheuttavia loisia. Näiden sairauksien etiologiaa ja patofysiologiaa, anamneesia, oireita, diagnostiikkaa sekä hoitoa ja ennustetta käsitellään yleisesti. Keuhkojen eosinofiilinen tulehdus voi kehittyä vasteena lois-, sieni- tai kasvainsairauksille tai immunologisena vasteena tuntemattomalle laukaisijalle. Eosinofiilisten keuhkotulehdusten jaottelussa hyödynnetään hematologiaa, diagnostista kuvantamista ja bronkoskopiaa sekä keuhkohuuhtelunäytteen sytologista arviointia. Tarkan diagnoosin asettaminen voi olla vaikeaa, sillä oireenkuva ja rintaontelon kuvantamislöydökset voivat olla päällekkäisiä. Eosinofiilisille keuhkotulehduksille on ominaista yskä, keuhkokudoksen eosinofilia, ja usein myös veren eosinofilia. Useimmissa tapauksista etiologia ei selviä. Eosinofiilinen keuhkosairaus (eosinophilic lung disease, ELD) terminä tunnetaan hyvin ihmis- ja eläinlääketieteessä, ja sen ajatellaan voivan koiralla johtaa erilaisiin kliinisiin oireyhtymiin: eosinofiiliseen bronkiittiin, eosinofiiliseen bronkopneumopatiaan sekä eosinofiiliseen granulomatoosiin, joista eosinofiilistä bronkopneumopatiaa ja eosinofiilistä bronkiittia pidetään yleisempinä kuin eosinofiilistä granulomatoosia. On vielä epäselvää, onko niillä sama etiopatogeneesi vai edustavatko ne täysin erillisiä sairausprosesseja. Kissoilla hengitysteiden eosinofiilinen tulehdus voi viitata löydöksenä loisten lisäksi allergeenien aiheuttamaan yliherkkyysreaktioon, kuten astmaan. Vaste glukokortikoidihoitoon on liitetty immuunitoiminnan parametrien normalisoitumiseen kissan astmassa sekä koiran eosinofiilisessä bronkopneumopatiassa ja eosinofiilisessä bronkiitissa. Pitkittynyt tai jopa elinikäinen hoito on usein tarpeen, koska pahenemisvaiheet ovat yleisiä. Loisten mahdollisuus eosinofiilisen keuhkotulehduksen ja hengitystieoireilun aiheuttajana on tärkeää pitää erotusdiagnoosina myös Suomessa, erityisesti nuorilla koirilla ja kissoilla. Lisätutkimusta aiheesta tarvitaan. Tutkimukset, joissa määritellään tiukemmat eosinofiilisten keuhkosairauksien alaryhmät, voivat tarjota parempaa ymmärrystä taudin molekyylimekanismeista ja taustalla olevasta immunopatogeneesistä, ja sen myötä parempaa hoitoa ja elämänlaatua, ennakoitavampaa hoitovastetta ja jopa sairauksista parantumista.

Koiran synnytyksen ajankohtaa on tärkeä arvioida, jotta synnytykseen osataan valmistautua pentujen hyvinvoinnin ja kuolleisuuden vähentämiseksi ja nartun hyvinvoinnista huolehtimiseksi. Synnytyksen ajankohtaa voi kuitenkin olla vaikea arvioida, mikäli LH-piikin tai ovulaation ajankohta ei ole tiedossa, sillä nartun tiineyden pituus vaihtelee astutuksesta laskien 57–72 vuorokautta. Sikiöiden kypsyyden arviointi puolestaan on oleellista, mikäli luonnolliseen synnytykseen joudutaan puuttumaan käynnistämällä se, tai tekemällä keisarileikkaus, esimerkiksi nartun terveydentilan heikentyessä. Tällöin on oleellista, että sikiöt ovat riittävän kypsiä, jotta ne selviytyvät kohdunulkoisessa elämässä. Elinten kypsymisessä tapahtuu merkittävää elinkelpoisuuteen vaikuttavaa kypsymistä aivan tiineyden lopussa, joten elinkelpoisuuden ja kypsyyden arviointi painottuukin tiineyden viimeiseen viikkoon. Muutamankin päivän ero oikeaan synnytyksen ajankohtaan voi olla kriittinen pennun selviytymisen kannalta. Koiran sikiöiden kypsyyden ja elinkelpoisuuden sekä synnytyksen ajankohdan arvioinnista ultraäänikuvantamisella on saatavilla useita melko uusia tutkimuksia. Uudemmissa tutkimuksissa käytettävien ultraäänilaitteistojen teknologinen kehitys on mahdollistanut yksityiskohtaisemman ja tarkemman sikiöiden kehityksen kuvantamisen vanhempiin tutkimuksiin verrattuna. Teknologian kehitys on mahdollistanut myös muun muassa emon ja sikiön verenkierron muutosten arvioinnin hyödyntämisen synnytyksen ajankohdan ja sikiön kehityksen arvioinnissa doppler-menetelmän avulla. Ultraäänikuvantamisella voidaan myös seurata, milloin mikäkin elin on ensimmäisen kerran havaittavissa ja, kuinka elimet kehittyvät ja siten arvioida synnytyksen ajankohtaa ja sikiön kypsyyttä. Kirjallisuudessa on kuvattu sikiön kehityksessä nähtävien eri ultraäänihavaintojen ajankohtia tiineyden eri vaiheissa. Synnytyksen ajankohtaa ja tiineyden kestoa voidaan arvioida lisäksi perinteisemmällä menetelmällä eli erilaisilla alkion/sikiön mittauksilla, mutta niiden luotettavuus ja käytettävyys heikkenevät aivan tiineyden loppuvaiheessa. Sikiöiden kehityksen ja kypsymisen lisäksi normaalin synnytyksen taustalla on tiineyden ja synnytyksen aikainen nartun normaali hormonitoiminta. Synnytyksen käynnistymiseen liittyy tarkasti säädeltyä hormonien vuorovaikutusta, jotka johtavat keltarauhasten tuhoutumiseen, progesteronitason laskuun ja synnytyksen käynnistymiseen. Synnytyksen lähestyessä voidaan nähdä muutoksia eri hormonien pitoisuuksissa, joista merkittävin on progesteronin voimakas lasku. Tämän lisäksi nartun käytöksessä ja ruumiinlämmössä on mahdollista havaita muutoksia synnytyksen lähestyessä, mutta nämä eivät ole täysin luotettavia mittareita synnytyksen ajankohdan ennustamiselle. Ultraäänikuvantamisen on todettu olevan toimiva keino tutkia synnytyksen ajankohtaa ja sikiön kehitystä. Sikiön kypsyyden arvioinnin kohdalla ultraäänikuvantamisella ei kuitenkaan ole onnistuttu vielä kuvaamaan yksiselitteistä ja yksinään käyttökelpoista ja luotettavaa menetelmää kypsyyden määrittämiseksi. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on koota yhteen tietoa sikiön kypsyyden ja elinkelpoisuuden arvioimisesta sekä synnytyksen ajankohdan määrittämisestä erityisesti ultraäänikuvantamisella ja pohtia näiden tietojen hyödyntämistä kliinisessä työssä.

Mikrobilääkeresistenssi määritellään mikro-organismien kyvyksi selviytyä tai kasvaa sellaisen mikrobilääkkeen vaikutuksen alaisena, jolle kyseisen mikro-organismin on aiemmin todettu olevan herkkä. Kyseinen mikrobilääke pystyy siis tavallisesti estämään samaan lajiin kuuluvien mikro-organismien kasvun tai tappamaan ne. Mikro-organismit voivat olla luonnostaan resistenttejä tietyille mikrobilääkkeille tai mikrobilääkeresistenssi voi kehittyä geneettisen valinnan tai muuntumisen seurauksena. Mikrobilääkeresistenssi on globaali laajeneva terveysongelma, jota voidaan hillitä mikrobilääkkeiden oikean aikaisella ja sopivan suuruisen annoksen käytöllä. Mikrobilääkkeen valinta tulisi aina perustua näytteenottoon ja bakteriologiseen herkkyysmääritykseen. Mikrobilääkkeiden kokonaiskulutus eläimillä on Suomessa matalaa, verrattuna moniin Euroopan maihin tai Yhdysvaltoihin. Mikrobilääkkeiden kulutuksesta 70% tapahtuu Yhdysvalloissa, Brasiliassa ja Kiinassa. Mikrobilääkkeiden käyttöä eläinten hoitoon on rajoitettu, jolla pyritään suojaamaan kriittisten reserviantibioottien toimivuus ihmisten hengenvaarallisten infektioiden hoidossa. Tämän tutkielman tarkoituksena oli luoda ajantasainen kirjallisuuskatsaus hevosten lisääntymiselinten infektioissa käytettävistä mikrobilääkehoidoista. Hevosten lisääntymiselinten infektioiden mikrobilääkehoidon haasteena on hankala näytteenotto suuren kontaminaatioriskin takia. Tällä hetkellä mikrobilääkkeitä käytetään hevosten lisääntymistieteessä siemennesteen laadun ja säilyvyyden parantamiseen, endometriitin ja plasentiitin hoitoon sekä varsomisesta seuranneiden infektioiden hoitoon.

Lymfooma on kissojen yleisin, mutta alidiagnosoitu ja -hoidettu kasvainsairaus. Kissojen lymfoomatutkimuksia on tehty vähän ja niiden otoskoot ovat pieniä. Lymfooman hoito perustuu kemoterapiaan, johon osa kissoista vastaa ja toiset ei. Lymfooman ennusteessa ja potilaiden elossaoloajoissa on suurta vaihtelua, ja ennustetekijöitä on tunnistettu vain muutama. Tutkielman tavoitteena oli tutkia kissan lymfooman esiintyvyyttä, diagnostiikkaa, hoitoa ja ennustetta sekä tuottaa samalla uutta suomenkielistä tietoa kissan lymfoomasta ja hoidosta. Tutkielman tutkimusosio perustui Yliopistollisessa pieneläinsairaalassa vuosina 2010–2020 epäillyn tai varmennetun lymfooman takia hoidettujen kissojen muodostamaan potilasaineistoon. Aineisto kerättiin hakukriteerien avulla ProvetNet-potilastietokannasta rajatuista 387 kissasta, joista 63 sairasti sytologisen tai histopatologisen näytteen avulla varmennettua lymfoomaa. Lymfoomaa sairastaneiden kissojen hoitokertomuksista kerättiin potilaiden taustatiedot, kliiniset oireet, laboratorio-, kuvantamis- ja sytologisten tutkimusten tulokset, diagnosoidun lymfooman tyyppi ja anatominen sijainti, käytetyt hoitomuodot ja elossaoloaika diagnostisesta näytteenotosta kissan kuolemaan tai eutanasiaan. Tiedot kirjattiin Excel-taulukkoon, muutettiin numeeriseen muotoon ja tilasto-ohjelmaan analysointia varten. Tutkimustulokset yhtenivät aikaisempien tutkimusten kanssa. Suurin osa lymfoomapotilaista oli keski-ikäisiä maatiaiskissoja ja FIV:n (feline immunodeficiency virus) eli kissan immuunikatoviruksen ja FeLV:n (Feline leukaemia virus) eli kissan leukemiaviruksen osalta negatiivisia. Uroksia (n=35) oli naaraita (n=28) enemmän. Suurin osa todetuista lymfoomista sijaitsi ruoansulatuskanavassa, primaarielimen ulkopuolelle levinneinä. Hoitovasteet ja elossaoloajat vaihtelivat, eikä selkeitä ennustetekijöitä todettu. Suurin osa kissoista, joille kemoterapia aloitettiin, vastasi hoitoon nopeasti tai heikkeni nopeasti hoidosta huolimatta. Yksittäisten potilaiden kohdalla elossaoloajat olivat kirjallisuudessa esitettyä pidempiä, hoitomuodoista riippumatta. Vaikka kissan lymfooma on harvoin parannettavissa, voidaan erilaisilla hoidoilla saavuttaa laadukasta elinaikaa kuukausia tai jopa vuosia lymfoomatyypistä ja potilaan lähtötilanteesta riippumatta. Omistajille tulisi kertoa eri hoitovaihtoehdoista ja tehdä hoitokokeiluja solunsalpaajilla, kortisonilla ja B12-vitamiinilisällä nykyistä aktiivisemmin myös pelkän sytologiaan perustuvan diagnoosin perusteella.

Kampylobakterioosi on ollut yleisin ihmisten elintarvikevälitteinen ruuansulatuskanavan infektio EU:n alueella jo vuodesta 2007 ja yleisin raportoitu zoonoosi vuodesta 2005. Yleisimmät kampylobakterioosin aiheuttajat ovat Campylobacter jejuni ja C. coli, ja niitä esiintyy yleisesti erityisesti lintujen suolistossa. Yleisin elintarvikevälitteisen tartunnan aiheuttaja on raaka tai huonosti kypsennetty siipikarjan liha. Kampylobakteerit voivat aiheuttaa elintarvikevälitteisiä epidemioita, mutta sairastapaukset ovat yleensä sporadisia. Kampylobakterioosi rajoittuu tavallisesti itsestään 3–4 päivässä, mutta vakavissa tapauksissa tarvitaan mikrobilääkitystä ja mahdollisesti sairaalahoitoa. Vuosittain raportoidaan kymmeniä kuolemantapauksia EU:n alueella. Kampylobakterioosi voi aiheuttaa vakavia jälkitauteja, kuten reaktiivista artriittia ja Guillain-Barrén oireyhtymän. Broileriparvet saavat kampylobakteeritartunnan yleensä tilalle saapumisen jälkeen ympäristöstä. Bakteerin kolonisoiduttua lintujen suolistoon, ne alkavat erittää bakteeria ulosteissaan enenevässä määrin. Kampylobakteereita on pidetty perinteisesti harmittomina kommensaaleina bakteereina siipikarjan suolistossa. Tutkimuksissa on kuitenkin käynyt ilmi, että C. jejuni-tartunta aiheuttaa linnuissa muutoksia vaikkei näkyviä oireita ilmaantuisikaan. Vuonna 2015 löydettiin uusi kampylobakteeri C. hepaticus, joka aiheuttaa munintakanoille spotty liver -nimistä maksatulehdusta. Tulehdus aiheuttaa muninnanlaskua ja lisääntynyttä kuolleisuutta. Kampylobakteereilla on todettu mikrobilääkeresistenssiä mm. tetrasykliineitä ja fluorokinoloneja vastaan. Fluorokinoloniresistenssin on havaittu lisääntyneen EU:ssa sekä ihmisiltä että tuotantoeläimiltä eristetyillä C. jejuni- ja C. coli-kannoilla. Suomessa kampylobakteerien resistenssitilanne on ollut hyvä kansainvälisesti vertailtuna, mutta heikentyvä resistenssitilanne aiheuttaa huolta vaikeiden tautitapausten hoidossa maailmanlaajuisesti. Ihmisillä ja siipikarjalla esiintyviä kampylobakteereita ja mikrobilääkeresistenssitilannetta seurataan EU:ssa. Vuonna 2003 Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat direktiivin tiettyjen zoonoosien ja niiden aiheuttajien seurannasta. Direktiivin tavoitteena on mm. varmistaa zoonoottisten bakteerien ja niihin liittyvän mikrobilääkeresistenssin seuranta jäsenmaissa. Komission täytäntöönpanopäätöksessä (EU 2020/1729) on vahvistettu yhdenmukaiset säännöt koskien mikrobilääkeresistenssin seurantaa ja raportointia kaudelle 2021–2027. Mikrobikriteeriasetuksen (EY 2073/2005) mikrobiologiset vaatimukset on suunnattu elintarvikealan toimijoille käytettäväksi osana omavalvontaa varmistamaan markkinoille saatettavien tuotteiden turvallisuus. Lisäksi uudella eläinlääkeasetuksella (EU 6/2019) pyritään hillitsemään mikrobilääkeresistenssin kehittymistä EU:n alueella mm. rajaamalla tietyt antibiootit vain ihmisten käyttöön, sekä tekemällä pakolliseksi kerätä eläinlajikohtaista mikrobilääkkeiden käyttötietoa. Suomessa on lisäksi käytössä kansallinen kampylobakteerivalvontaohjelma maa- ja metsätalousministeriön zoonoosiasetuksen (316/2021) mukaisesti sekä FINRES-Vet seurantaohjelma. Tämä lisensiaatintyö antaa kirjallisuuskatsauksen muodossa ajankohtaista tietoa kampylobakteerien esiintymisestä broilereilla ja munintakanoilla, sekä kampylobakterioosista ihmisillä. Työssä kuvataan kampylobakteereilla esiintyvän mikrobilääkeresistenssin mekanismeja ja laajuutta ja sen merkitystä ihmisille. Työhön on myös ajantasaisesti koottu kampylobakteerien ja niillä esiintyvän mikrobilääkeresistenssin seurantaan liittyvä lainsäädäntö EU:n tasolla ja Suomessa.

Tämä tutkielma on toteutettu kirjallisuuskatsauksena ja sen tarkoituksena on perehtyä naudan immuunipuolustuksen aiheuttamaan tulehdusreaktioon ja tulehdusta kuvaaviin mittareihin, joita käytännön praktikko voi hyödyntää työssään. Immuunipuolustuksen normaali toiminta on elämän edellytys. Syntymän jälkeen vasikka on riippuvainen ternimaidosta saaduista vasta-aineista, sillä naudan istukka ei läpäise niitä. Tulehdusreaktio on tyypillinen vaste elimistön kohdatessa sille vierasta materiaalia. Tulehdusreaktiota säätelevät immuunipuolustuksen eri solut ja viestiaineet, jotka saavat aikaan sekä paikallisia että systeemisiä reaktioita. Tyypillisiä paikallisia muutoksia ovat kudoksen kuumotus, turvotus, punoitus, kipu, toiminnan heikkeneminen ja systeemisiä kuumeen nousu. Näitä käytetään hyödyksi arvioitaessa tulehdusreaktiota ja sen voimakkuutta. Glutal-testi ja California Mastitis Test (CMT) ovat naudan äärellä suoritettavia pikatulehdustestejä, jotka ovat tällä hetkellä yleisesti käytössä lämmön mittaamisen lisäksi. Glutal-testin luotettavuus heikkenee, kun testi hyytyy 8—15 minuutin välillä. Testi perustuu fibrinogeeni- ja gammaglobuliinipitoisuuksiin plasmassa, joiden pitoisuuksien kasvuun kuluu tulehdusreaktion alkuvaiheessa muutama päivä. Tämän vuoksi testi voi jäädä virhenegatiiviseksi akuutin tulehdusreaktion ensipäivinä. Naudan akuutin faasin proteiineista seerumin amyloidi A (SAA) ja haptoglobiini saavuttavat korkeimpia plasmapitoisuuksia akuutissa tulehdusreaktiossa, kun taas fibrinogeenin, ceruloplasmiinin, hapan alfa-1 glykoproteiinin (AGP) ja inter alpha trypsin inhibitor heavy chain 4:n (ITIH4) pitoisuudet jäävät alhaisemmiksi. Näistä SAA ja fibrinogeeni ovat käytössä käytännön praktiikassa. SAA on akuutin faasin proteiineista herkin mittari ja sen avulla voidaan havaita myös piileviä tulehdusreaktioita. SAA:n pitoisuudet muuttuvat nopeasti, minkä vuoksi sitä voitaisiin hyödyntää tulehdusreaktion kehittymisen ja paranemisen seurantaan. Glutal-testin lisäksi fibrinogeenin pitoisuuden voi määrittää ulkopuolisessa laboratoriossa tai omalla vastaanotolla lämpöhaudemenetelmällä. Lämpöhaudemenetelmän etuina ovat testin edullisuus sekä vastauksen saaminen nopeasti. Naudan valkosolujen käyttö tulehdusdiagnostiikassa ei ole kovin yleistä, sillä niiden määrä voi pysyä suhteellisen muuttumattomana tulehdusreaktiosta huolimatta. Neutrofiilien nuoruusmuotojen esiintyminen naudan veressä on muita lajeja tavallisempaa, sillä niiden tarpeen kasvaessa naudalla ei ole kunnollista valkosolujen varastoa luuytimessä, josta vapauttaa kypsiä neutrofiilejä. Plasman rauta- ja albumiinipitoisuuden on havaittu laskevan akuutin tulehdusreaktion yhteydessä. Kroonisen tulehduksen tunnistaminen on välillä haastavaa vähäoireisilta eläimiltä. Anemian esiintyminen kroonistuneissa tulehdustiloissa on mahdollista. Lisäksi sairauden loppuvaiheessa fibrinogeenipitoisuudet voivat laskea tavallista matalammiksi. Useamman tuloksiltaan toisiaan vahvistavan testin tekeminen lisää niiden luotettavuutta. Naudan kliininen yleistutkimus ja omistajan haastattelu ovat diagnostisten testien ohella tärkeä osa tulehdusdiagnostiikkaa. Löydöksiä tulisikin arvioida aina kokonaisuutena ja mahdollisten mikrobilääkehoitojen perustua todelliseen tarpeeseen.

Hevosen astma on yleisesti esiintyvä krooninen tulehduksellinen hengitystiesairaus, johon liittyy hengitysteiden herkistymistä pölylle, keuhkoputkien supistumistaipumusta sekä lisääntynyttä limaneritystä. Astma voidaan jakaa oireiden voimakkuuden perusteella lievään/kohtalaiseen astmaan sekä vakavaan astmaan. Astman tyypillisin oire on alentunut suorituskyky, minkä lisäksi voidaan havaita yskää, sierainvuotoa sekä vakavassa muodossa levossa esiintyvää hengitysvaikeutta. Mastsolut ovat tärkeässä roolissa ihmisen astman syntymekanismissa ja myös hevosen lievän/kohtalaisen astman alatyyppiin liittyy kohonnut mastsolujen osuus keuhkohuuhtelunäytteessä (bronchoalveolar lavage, BAL). Tämä astman alatyyppi on kuitenkin vielä melko huonosti tunnettu. Myös oireettomilla hevosilla voidaan toisinaan havaita kohonneita mastsoluosuuksia BAL-näytteissä, mutta tämän löydöksen kliininen merkitys on yhä epäselvä. Tutkimusosuuden tavoitteena oli selvittää Yliopistollisen hevossairaalan hengitystieoireilevien potilashevosten sekä oireettomien tutkimushevosten BAL-näytteiden mastsoluosuuksien mahdollisia eroja sekä mastsoluosuuteen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksen aineistoon valikoitiin ne hevoset, joiden BAL-näyte oli tutkittu Yliopistollisen eläinsairaalan keskuslaboratoriossa vuosina 2005–2020. Hevosista kerättiin taulukkoon signalmentti, esitiedot, näytteenottokuukausi, tutkimuslöydökset, diagnoosi sekä jatkohoito. Tutkimuksessa tarkasteltiin aineiston muuttujien eroja kahden eri ryhmän välillä oireilun sekä BAL-näytteen mastsoluosuuden mukaan jaoteltuna sekä muuttujien välisiä korrelaatioita. Tilastollisen merkitsevyyden rajana pidettiin p < 0,05. Aineistoon kerättiin yhteensä 291 hevosta, joista oireilevia oli 74,9 % (n=218) ja oireettomia 25,1 % (n=73). Hevosten ikä vaihteli 1–24 vuoden välillä. Roduista aineistossa oli eniten puoliverisiä ratsuhevosia (n=101), suomenhevosia (n=79) sekä lämminverisiä ravihevosia (n=52). Sukupuoleltaan hevoset olivat pääasiassa ruunia (n=143) ja tammoja (n=119). Yleisimmät omistajan raportoimat oireet olivat yskä (n=114) ja alentunut suorituskyky (n=100). Aineiston hevosista 26,8 %:lla (n=78) diagnosoitiin lievä/kohtalainen astma ja 8,6 %:lla (n=25) vakava astma. BAL-näytteen kohonnut mastsoluosuus (≥2 %) havaittiin 55,3 %:lla (n=161) aineiston hevosista. Oireettomista hevosista jopa 63 %:lla (n=46) todettiin kohonnut mastsoluosuus. BAL-näytteen mastsoluosuudessa ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa oireilevien ja oireettomien hevosten välillä (p=0,096). Kliinisesti merkittäviä korrelaatioita mastsoluosuuksien sekä muiden muuttujien välillä ei todettu. Tutkimuksen perusteella BAL-näytteen mastsoluosuuden viitearvoa voisi olla syytä nostaa nykyisestä (<2 %), jotta arvoa voitaisiin hyödyntää luotettavammin astmadiagnostiikassa. BAL-näytteen mastsoluosuutta tulisi kuitenkin aina tulkita yhdessä hevosen historian, esitietojen ja muiden tutkimuslöydösten kanssa. Yksittäisten oireettomilla hevosilla ilmenevien merkittävän korkeiden (>5 %) mastsoluosuuksien kliininen merkitys on epäselvä ja aiheesta tarvitaan lisää tutkimustietoa.

Emakon ternimaito on porsaiden ensimmäisen vuorokauden aikana tärkeä niiden kasvua edistävä tekijä. Ternimaidon määrän ja immunoglobuliinipitoisuuden tiedetään olevan porsaiden kasvuun vaikuttavia muuttujia, mutta ternimaidon metabolisen profiilin tutkimus on verrattain tuore tutkimuskohde. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on tarkastella tunnettuja emakon ternimaidon metaboliitteja, näiden vaikutusta porsaiden terveyteen ja niiden määrän vaihteluun liittyviä tekijöitä sekä tunnistaa mahdollisia uusia metaboliitteja. Rasva on ternimaidossa tärkein porsaiden energian lähde ja rasvahappokoostumuksella voi olla merkitystä energian hyödyntämisessä, lyhytketjuiset ja tyydyttymättömät rasvahapot voivat olla porsasterveydelle hyödyllisimpiä. Laktoosin määrä kuvaa laktogeneesin kehittyneisyyttä, mutta voi aikaistaa porsaiden suoliston sulkeutumista ja häiritä riittävää immunoglobuliinien saantia. Arginiini on porsaille välttämätön aminohappo, joka edistää sikiöterveyttä ja emakon utareen kehittymistä, mistä syystä sen määrä voi olla vähäinen hyvin kasvavien emakoiden ternimaidossa. Kreatiini voi edistää porsaiden kasvua ja arginiinin hyödyntämistä. Tauriini edistää porsaiden kasvua ja hermoston kehittymistä sekä vähentää porsaskuolleisuutta. Asetaatti edistää painon kehitystä. N-asetyyliglukosamiini vähentää porsaskuolleisuutta. Kreatiini, myo-inositoli ja O-fosfokoliini voivat edistää IgG:n imeytymistä toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Inositolien korkea määrä on kuitenkin yhdistetty myös heikentyneeseen kasvuun ja lisääntyneeseen porsaskuolleisuuteen. Glysiini on porsaille tärkeä aminohappo, jonka korkea määrä voi kuitenkin viitata emakon heikentyneeseen kuntoon. Dimetyyliamiini ja cis-akonitaatti lisäävät porsaskuolleisuutta. Histamiini, allantoiini ja lyhytketjuiset rasvahapot, kuten butyraatti, voivat kuvastaa emakon parempaa ravitsemustilaa ja normaalimikrobiston laatua. Mannitoli voi toimia tulehduksen indikaattorina. Ternimaidon määrään ja laatuun voidaan oleellisesti vaikuttaa lopputiineyden aikaisella ruokinnalla. Oikeanlainen kuitu voi merkittävästi vaikuttaa ternimaidon määrään ja laatuun. Emakoiden arginiini- ja β-hydroksi-β-metyylibutyraattilisillä on myös merkittäviä vaikutuksia. Myös runsasenergisen rehun lisä voi edistää laktaatiotulosta. Ensikoiden ja neljännen porsimiskerran jälkeisten emakoiden ternimaidon määrä ja laatu ovat verrattain heikompia. Rodulla ja porsimisen vuodenajalla on vaikutusta ternimaidon koostumukseen, mutta näiden merkitys ei ole vielä tiedossa. Liian aikainen porsiminen voi heikentää ternimaidon määrää ja laatua. Ternimaidon koostumuksen paremmalla tuntemisella voidaan edistää porsaiden ja emakoiden terveyttä. Uudet tutkimukset moderneilla runsastuottoisilla emakoilla voivat lisätä tietoa ternimaidon metaboliittien merkityksestä.

Nautojen hengitystietulehduskompleksi (BRD) on Suomessa suurin syy kuolleisuuteen ja antibioottikuureihin vasikkakasvattamoissa, tartuttaen keskimäärin noin puolet vasikoista. Rokottaminen hengitystietulehduksia vastaan yleistyy, vaikka rokotteiden tehosta vasikoilla on ristiriitaisia tutkimustuloksia, ja tutkittuun tietoon pohjautuvien rokotusohjelmien laatiminen on ollut haastavaa. Tämän tutkielman tarkoituksena oli luoda katsaus hengitystietulehdusrokotteiden tehoon lihantuotannossa. Rokotusten vaikutuksia suomalaisissa loppukasvattamoissa ei ole aiemmin tutkittu. Tutkimusosuudessa hyödynnettiin teurastamolta saatuja tietoja valittuihin loppukasvattamoihin päätyneiden sonnien hengitystieindikaatioon annetuista antibioottikuureista, kuolleisuudesta ja lihantarkastuslöydöksistä. Hypoteesina oli, että rokotukset saapuessa vasikkakasvattamoon vähentäisivät hengitystieindikaatioon annettavia antibioottikuureja ja kuolleisuutta loppukasvattamossa sekä keuhkohylkäyksiä. Rokotuksilla vaikutti tutkimuksessa olevan antibioottikuureja ja kuolleisuutta vähentävä vaikutus, mutta keuhkohylkäysten osalta tulokset olivat ristiriitaisia. Lisätutkimukset hengitystietulehdusrokotteista suomalaisessa kasvatusjärjestelmässä ovat tärkeitä, jotta rokotusohjelmien laatiminen ja tehon seuranta tiloilla helpottuu.

Kanin (Oryctolagus cuniculus) anatomian tunteminen on hyödyllistä pieneläimiä hoitavalle eläinlääkärille, sillä kani on yleinen lemmikki suomalaisissa talouksissa. Tämän kirjallisuuskatsauksen muotoon kirjoitetun lisensiaatintyön tarkoituksena on kuvailla kanin anatomia, ja lisäksi kuvailun yhteydessä käsitellään lyhyesti anatomian merkitystä kanin elimistön toimintaan. Kirjallisuudessa kanin anatomiaa käsitellään kuvallisissa atlaksissa, jotka ovat hyvin vanhoja teoksia, sekä uudemmissa tutkimuksissa, jotka ovat usein keskittyneet ihmisen ja kanin anatomian erojen selventämiseen. Kani on jäniseläimiin kuuluva nisäkäs, joka elää laumassa ja on kasveja ravintonaan käyttävä saaliseläin. Lajin anatomiassa näkyvät sopeumat tällaiseen elämään: prominentit aistielimet, voimakkaat lihakset, sekä takasuolifermentoijan ruoansulatuskanava. Ihmisen suorittama domestikaatio ja jalostus on muuttanut kania vain vähän, mutta jotkin jalostuksen tuotteena saavutetut piirteet voivat altistaa kanin terveysongelmille. Kanin iho on hyvin ohutta, mikä on otettava huomioon hoitotilanteissa. Ohutta ihoa peittää tiivis turkki, joka auttaa kania sopeutumaan erilaisiin ilmastoihin. Kanin tuki- ja liikuntaelimistölle on ominaista, että luusto on kevyt eläimen painoon nähden, mutta lihakset ovat voimakkaat. Pään luusto on ohutta, ja siihen kiinnittyvät hampaat, jotka kanilla kasvavat jatkuvasti. Purulihaksisto on keskittynyt poskien ympärille ja on tehokas jauhamisliikkeen tuottamisessa. Jauhamisliike on ehdottoman tärkeää kasvinsyöjälle. Kanin sydämessä on erikoisuus, jota ei ole muilla kotieläiminä pidettävillä nisäkkäillä: molemmat eteis-kammioläpät ovat kaksiosaisia. Lisäksi kanilla on kaksi etuonttolaskimoa. Kanin rintaontelossa sijaitsee kanin koko elämän ajan kateenkorva. Ruoansulatuselimistön keskeisin osa on umpisuoli, jossa ruokamassan fermentointi tapahtuu. Paksusuolessa on erikoistunut osa, jonka avulla kani muodostaa kahdenlaisia papanoita. Maksa sijaitsee muille kotieläimille tyypillisesti, mutta sen kaudaalinen lohko omaa ohuen tyviosan, jonka ympäri lohko voi torsioitua. Kanin lisääntymiselimistössä on merkittäviä seikkoja sekä uroksilla, että naarailla: uroksella inguinaalikanava säilyy avonaisena läpi elämän, ja naaraalla on kaksi kohdunkaulaa. Kanin silmät ja korvalehdet ovat huomattavan suuret, sillä niillä on tärkeä funktio petoeläinten havaitsemisessa.