Browsing by Title

Clostridium botulinum on klostridien sukuun kuuluva, anaerobinen, gram positiivinen sauvabakteeri, joka kykenee tuottamaan ympäristön stressitekijöille resistenttejä itiöitä ja useille eläinlajeille myrkyllistä botuliinitoksiinia. Ympäristöolosuhteet ja ravintoaineet vaikuttavat C. botulinumin kasvuun, itiöitymiseen ja toksiinituotantoon. Hiilihydraattien, aminohappojen ja proteiinien tiedetään vaikuttavan sekä kasvuun että toksiinituotantoon monilla C. botulinum kannoilla. Myös monet vitamiinit vaikuttavat kasvuun usealla C. botulinum kannalla. Ympäristön stressitekijöiden lisääntyminen ja ravintoaineiden vähentyminen kasvuympäristöstä ovat tavallisimpia itiöitymisen laukaisevia tekijöitä. Kasvatusalustoilla olevien yksittäisten ravintoaineiden vaikutus itiöitymiseen vaihtelee C. botulinum -kannasta riippuen. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää vaikuttavatko 1. erilaiset kasvatusalustat (ravinnerikkaat kasvatusalustat TPGY-agar, TPGY-liemi, lihauuteagar, keltuaisagar tai RCM-agar eli vahvistettu klostridien kasvatusalusta -agar). Kontrollialustoina pelkkä agar tai pelkkä vesi. 2. kasvuston tiheys (kasvatusalustoina lihauuteagar ja TPGY-liemi, tutkimuksen aloitukseen käytettyä kantaviljelmää laimennettiin 1:5 ja 1:100 molemmilla kasvatusalustoilla) ja 3. kasvusukupolvi (viljelmän siirrostus tuoreeseen kasvatusliemeen 24 tunnin välein [sarja 1] ja 48 tunnin välein [sarja 2]) C. botulinum -kannan Beluga kasvuun, itiöitymiseen ja toksiinituotantoon. Lisäksi tutkittiin vaikuttaako 4. kasvatusalusta (TPGY-agar, lihauuteagar tai keltuaisagar) C. botulinum -kannan ATCC 3502 kasvuun, itiöitymiseen ja toksiinituotantoon. Kantojen kasvua, itiöitymistä ja toksiinituotantoa seurattiin anaerobisissa olosuhteissa, kannalla Beluga 30 °C:ssa ja kannalla ATCC 3502 37 °C:ssa. 1.&4. Kasvatusalustan oletettiin vaikuttavan kasvuun, itiöitymiseen ja toksiinituotannon, ollen voimakkaampaa ravinnerikkailla kasvatusalustoilla kuin kontrollialustoilla. 2. Kasvun, itiöitymisen ja toksiinituotannon oletettiin olevan voimakkaampaa, kun kantaviljelmää laimennetaan kasvatusalustalle 1:5. 3. Kasvusukupolven ei oletettu vaikuttavan C. botulinum -kannan Beluga kasvuun, itiöitymiseen tai toksiinituotantoon. 1. Solu- ja itiömäärä sekä toksiinipitoisuus olivat korkeampia ravinnerikkailla kuin kontrollialustoilla (pelkkä agar ja pelkkä vesi). Solumäärä oli korkein TPGY-agarilla ja lihauuteagarilla TPGY-liemen kanssa. Korkeimmat itiömäärät laskettiin keltuaisagarilla, TPGY-agarilla ja lihauuteagarilla TPGY-liemen kanssa. Korkeimmat toksiinipitoisuudet mitattiin TPGY-pohjaisilla kasvatusalustoilla. Kasvatusalustalla olevat ravinteet tukivat kasvua, itiöitymistä ja toksiinituotantoa, solu- ja itiömäärään sekä toksiinipitoisuuden jäädessä huomattavasti alhaisemmiksi kontrollialustoilla. 2. Solumäärä nousi TPGY-liemessä yhtä korkeaksi molemmissa laimennoksissa ensimmäisen 24 tunnin aikana, lihauuteagarilla solumäärä eri laimennoksissa oli samaa suurusluokkaa vasta, kun viljelmiä oli inkuboitu 144 tuntia. Lihauuteagarilla itiömäärä oli samaa suuruusluokkaa molemmissa laimennoksissa inkubaatioajan lopulla, mutta TPGY agarilla itiömäärä jäi alhaisemmaksi 1:100 laimennoksessa. Toksiinipitoisuudet olivat sekä lihauuteagarilla, että TPGY-liemessä samaa suuruusluokkaa molemmissa laimennoksissa inkubaatioajan lopulla. Toksiinipitoisuudet olivat korkeampia TPGY-liemessä kuin lihauuteagarilla. Tulosten perusteella kasvuston alkutiheydellä oli vain pieni vaikutus kasvuun, itiöitymiseen ja toksiinituotantoon. TPGY-liemi pystyi tukemaan kasvua ja toksiinimuodostusta lihauuteagaria paremmin, sillä erot laimennosten välillä tasoittuivat nopeasti. Lihauuteagar puolestaan tuki itiöitymistä paremmin. 3. Solu- ja itiömäärä sekä toksiinipitoisuus laskivat kasvusukupolvesta toiseen molemmissa sarjoissa. Solujen kyky itiöityä ja tuottaa toksiinia vaikutti heikentyvän kasvusukupolvesta toiseen. Uuteen kasvatusliemeen siirtäminen saattaa suosia hitaammin itiöityviä soluja, jolloin kasvusukupolvesta toiseen tapahtuva valinta heikentää solupopulaation kykyä tuottaa itiöitä. 4. Kannalla ATCC 3502 kasvu oli voimakkainta, kun kasvatusalustana käytettiin TPGY-agaria. Kasvatusalustalla ei ollut selkeää vaikutusta itiöitymiseen tai toksiinituotantoon. Solu- ja itiömäärä oli samaa suuruusluokkaa kaikilla tutkituilla kasvatusalustoilla. Toksiinipitoisuus oli kaikilla kasvatusalustoilla samaa suuruusluokkaa.

Tämä työ on kirjallisuuskatsaus ja sen tarkoitus on perehdyttää lukijaa kasvavan koiran ruokintaan sekä väärästä ruokinnasta johtuviin luustosairauksiin. Työn ensimmäinen osa on katsaus normaalin koiran kasvuun, sen ravintovaatimuksiin ja eri ruokintamahdollisuuksiin. Kolmen eri dieetin ravintoainesisältöä tarkastellaan ja tasapainotetaan kalsiumin, fosforin, A- ja D-vitamiinin suhteen. Työn toinen osa käsittelee ensin luukudoksen anatomiaa ja aineenvaihduntaa. Sen jälkeen käyn läpi luun kannalta tärkeiden ravintoaineiden ylitarjonnasta tai puutoksista mahdollisesti johtuvat luustosairaudet.

Hevonen on saman kokoluokan tuotantoeläimiin verrattuna lihaksistoltaan ainutlaatuinen. Hevosella voi lihasmassaa olla kehonpainosta jopa 50 %, kun taas tuotantoeläimillä vastaava luku on noin 30–40 %. Hevosen lihaksisto on kehittynyt nykyisen kaltaiseksi evoluution ja ihmisen tekemien jalostusvalintojen yhteisvaikutuksesta. Hevosurheilu on tuonut mukanaan myös terveysongelmia, kuten kilpahevosilla yleisen lannehalvaussyndrooman. Tämän tutkielman tarkoituksena on tehdä kirjallisuuskatsaus lihaksiston sikiöaikaiseen kehitykseen selkärankaisilla, satelliittisolujen rooliin lihasvaurion korjaamisessa, hevosen lihaksiston tyypillisiin piirteisiin, lihassyykoostumukseen ja treenin vaikutukseen, sekä lannehalvaussyndroomaan. Lisäksi tutkielmassa pohditaan hiukan tulevaisuuden diagnostiikka- ja hoitomuotoja. Aihe on tärkeä, sillä jalostus tuo mukanaan myös lihassairauksia, joiden mekanismien ymmärtämisessä ymmärrys hevosen lihaksiston normaalista toiminnasta on olennaista. Selkärankaisen lihaksiston sikiöaikainen kehitys on monimutkainen ja tarkkaan säädelty prosessi. Selkärankaisten lihaksistosta löytyy kolmea lihassolutyyppiä: poikkijuovaisia sydän- ja luustolihassoluja sekä sileälihassoluja. Luustolihaksiston kehitys alkaa sikiön päänpuoleisesta osasta ja eri alkion solukerroksista irtoaa ja kulkeutuu esilihassoluja, jotka erilaistuvat lopulta useiden säätelytekijöiden vaikutuksesta myosyyteiksi, jotka liittyvät yhteen lihasputkiksi. Osa esilihassoluista jää lepotilaan, ja näitä soluja kutsutaan satelliittisoluiksi. Nisäkkäiden lihaksiston regeneraatiokyky perustuu näihin soluihin, sillä ne kykenevät aktivoitumaan, jakautumaan ja erilaistumaan lihasvaurion seurauksena. Satelliittisolujen käyttöä terapiamuotona ihmisten lihassairauksissa on tutkittu, mutta toistaiseksi tekniikat vaativat vielä lisää tutkimusta. Luustolihassoluja muodostavat lihassyyt voidaan jakaa myosiinin raskaan ketjun mukaan hitaisiin ja nopeisiin lihassyytyyppeihin. Hitaat ovat tyypin I ja nopeat tyypin II lihassyitä. Tyyppi II voidaan edelleen jakaa alatyyppeihin IIA, IIB ja IIX, ja lisäksi tyypit muodostavat hybridityyppejä I/IIA, IIA/IIX ja IIX/IIB. Hevosella on nykykäsityksen mukaan tunnistettu esiintyvän lihassyytyyppejä I, I/IIA, IIA, IIA/IIX, ja IIX. Lihasmassan määrän lisäksi myös hevosella esiintyvät lihassyytyypit eroavat muista suurista nisäkkäistä, kuten laamasta ja siasta, joilta löytyy tyypin IIB-lihassyitä, toisin kuin hevoselta. Hevosyksilön lihassyytyyppikoostumukseen vaikuttavat mm. sen rotu, ikä ja käyttötarkoitus. Erilaisella treenillä voidaan lihassyytyyppikoostumukseen vaikuttaa. Etenkin kilpahevosia vaivaava lannehalvaussyndrooma on iso ongelma hevosurheilussa. Syndrooma voidaan jakaa sporadiseen ja toistuvaan muotoon, ja toistuva muoto edelleen toistuvaan rasitusperäiseen lannehalvaukseen sekä kahteen polysakkaridien kertymäsairauteen. Koska sairaus aiheuttaa hevoselle voimakasta kipua, ja voi johtaa jopa kuolemaan, ovat sairaiden yksilöiden aikainen tunnistaminen kilpailukäytön välttämiseksi sekä akuuttien lannehalvausepisodien ennaltaehkäisy olennaisessa roolissa. Tämän kirjallisuuskatsauksen loppupäätelmänä syndrooman eri muotojen diagnosointiin voitaisiinkin tulevaisuudessa käyttää mikro-RNA profiileja ja hoitoon esimerkiksi geeniterapiaa, mikäli hevosurheilun dopingsäännökset tulevaisuudessa sen sallivat.

Porsasboosteri on naudan ternimaitoa sisältävä ravintolisävalmiste, joka on tarkoitettu vastasyntyneen porsaan lisäravinnoksi tilanteissa, joissa ternimaidon saanti on vaikeutunut. Tämän kokeen tarkoitus oli testata valmisteen toimivuutta ja kustannushyötyä käytännön tilaolosuhteissa. Kenttäkokeen I-vaiheessa kaikki Porsasboosteriryhmän porsaat (n=423) saivat yhden annoksen porsasboosteripastaa 12 h kuluessa syntymästä. Alle 1200g painavat porsaat saivat uuden annoksen 12 h kuluessa ensimmäisestä annoksesta. Kontrolliryhmän porsaat (n=471) eivät saaneet lisäravinteita. Porsasboosteriryhmän kuolleisuus oli 3,4% matalampi (10,4 %) kuin kontrolliryhmässä (13,8 %). Porsasboosteriryhmän porsaskohtainen kasvu syntymästä vieroitukseen oli 5,96 kg. Tämä oli 140 g (2,3%) vähemmän kuin kontrolliryhmässä (6,1 kg). Kenttäkokeen II-vaiheessa vain Porsasboosteriryhmän (n=129) alle 1200g painavat tai muuten elinvoimaisuudeltaan heikot porsaat saivat annoksen Porsasboosteripastaa 12 h kuluttua syntymästä. Annos uusittiin 12 h kuluessa ensimmäisestä annoksesta. Porsasboosteripahnueiden normaalikokoiset porsaat sekä kontrollipahnueiden porsaat (n=126) eivät saaneet lisäravinteita. Porsasboosteriryhmän kuolleisuus oli korkeampi (13,9 %) kuin kontrolliryhmässä (8,7 %). Porsasboosteriryhmän porsaskohtainen kasvu syntymästä vieroitukseen oli 7,02 kg. Tämä oli 60 g (0,85%) enemmän kuin kontrolliryhmässä (6,96 kg). Tulosten perustella voidaan todeta, että Porsasboosteripastalla oli I-vaiheen kokeessa kuolleisuutta alentava vaikutus. II-vaiheen kokeessa Porsasboosterilla näytti olleen jonkin verran kasvua parantava vaikutus. Jos lasketaan tuloksellista hyötyä ja käytetään yksikkönä vieroitettua porsasta, saadaan 3,4 % alhaisemmalla kuolleisuudella vieroitettua noin 0,3-0,4 porsasta enemmän per pahnue. Porsaan hinta välityksessä on noin 50 €. Näin laskettuna 0,3-0,4 vieroitettua porsasta enemmän tekee voittoa 15-20 € pahnuetta kohden. Porsasboosterin hinta ohjeen mukaan käytettynä on n. 0,4-0,5 € porsasta kohden; käytännössä pahnuekohtainen kustannus voisi olla luokkaa 1,5-3 € (Porsasboosteri kolmelle-kuudelle heikoimmalle porsaalle). Laskelmista voidaan päätellä, että Porsasboosterin käyttö on taloudellisesti kannattavaa.

Kampylobakteerit ovat yleisin bakteeriperäisen suolistotulehduksen aiheuttaja maailmanlaajuisesti. Ne aiheuttavat kuumeista ripulitautia, joka voi kestää jopa viikon. Ihmisten tautitapauksissa yleisimmin esiintyviä lajeja ovat termotolerantit Campylobacter jejuni ja Campylobacter coli. Kampylobakteeritartunta saadaan tyypillisimmin saastuneesta elintarvikkeesta tai juomavedestä. Kampylobakteerit ovat zoonoottisia eli ne voivat siirtyä eläimistä ihmisiin ja päinvastoin. Monet eläinlajit kantavat kampylobakteereita oireetta, jonka vuoksi bakteeri voi päätyä elintarvikkeisiin tartunnan saaneen eläimen välityksellä. Kampylobakteereiden esiintyvyyttä on tutkittu laajasti tuotantoeläimillä ja jonkin verran luonnonvaraisilla eläimillä, mutta rottien osalta tutkimustieto on edelleen puutteellista. Kaupunkirotat elävät ihmisasutuksen keskellä ja niillä on potentiaalia levittää erilaisia taudinaiheuttajia ihmisiin. Tämän alkuperäistutkimuksen sisältävän tutkielman tavoite oli selvittää, esiintyykö rotilla ihmisten terveyden kannalta merkityksellisiä kampylobakteerikantoja. Tutkimuksen hypoteesina oli, että ainakin osa rotilla esiintyvistä kampylobakteerikannoista on ihmisten terveyden kannalta merkityksellisiä. Tutkimusaineisto oli kerätty Helsingin kaupunkirottaprojektissa, joka on vuodesta 2018 lähtien käynnissä ollut, Tuomas Aivelon johtama monitieteinen tutkimushanke. Aineisto koostui 201 näytteestä, jotka oli kerätty Uudenmaan alueelta pyydetyistä rotista (Rattus norvegicus). Näytteitä oli otettu sekä kuolleista että elävistä eläimistä. Näytteet oli viljelty selektiivisille kasvatusmaljoille, jotka inkuboitiin termofiilisille kampylobakteereille sopivissa olosuhteissa. Kampylobakteereille positiivisista näytteistä oli tehty puhdasviljelmiä, joista bakteerien genominen DNA oli eristetty ja sekvensoitu Illuminalla. Tässä tutkielmassa isolaattien kokogenomisekvenssejä analysoitiin käyttäen vapaasti saatavilla olevia bioinformatiikan työkaluja: Microbial Genomes Atlas Online (MiGa), PubMLST Campylobacter jejuni/coli, ResFinder ja Comprehensive Antibiotic Resistance Database (CARD). Analyyseihin lukeutui lajintunnistus, MLST-tyypitys ja mahdollisten mikrobilääkeresistenssien selvitys. Tutkituista näytteistä oli eristetty 22 kampylobakteeri-isolaattia, joista 18 tunnistettiin Campylobacter jejuni-lajin edustajiksi. Muita neljää isolaattia ei kyetty tunnistamaan luotettavasti, ja ne todennäköisesti edustavat uusia aiemmin kuvaamattomia Campylobacterales-lahkon lajeja. MLST-tyypityksessä havaittiin, että Campylobacter jejuni-kantojen joukossa esiintyi sekvenssityyppejä ST-45 (ST-45 CC), ST-3904 (ST-45 CC), ST-11 (ST-45 CC) ja ST-9477. Lisäksi löydettiin uusi sekvenssityyppi, ST-11770. Näistä erityisesti ST-45 on aikaisemmin ollut yleisin siipikarjalla Suomessa tavattu sekvenssityyppi ja yleinen Suomessa myös ihmisten infektioissa. Mikrobilääkeresistenssiä koskevissa analyyseissa ei havaittu moniresistenssiä tai hankittua resistenssiä yhdelläkään kannalla. Tulokset ovat hypoteesin mukaisia ja osoittavat, että tutkituilla rotilla esiintyy erilaisia kampylobakteereita, joista osalla on potentiaalia tarttua ihmisiin ja tuotantoeläimiin. Rottien merkitystä kampylobakteerin leviämisessä tulisi kuitenkin tutkia vielä lisää ennen kuin voidaan tehdä johtopäätöksiä rottien roolista kampylobakteerin levittäjinä.

Syvän koukistajajänteen kavionsisäiset vauriot ovat ratsuhevosilla tunnettu vaiva, joiden diagnosoiminen on hevosen kavion rakenteen vuoksi haastavaa. Nykyisten kuvantamismenetelmien avulla pystytään kuitenkin arvioimaan vaurioiden tarkkaa sijaintia sekä laatua, mikä on merkittävää paitsi vaurioiden diagnosoinnin, myös hevospotilaalle annettavan paranemisennusteen kannalta. Tässä kirjallisuuskatsauksessa perehdytään syvän koukistajajänteen vaurioihin kaviossa. Syvä koukistajajänne on keskeinen rakenne kavion mekaanisen toiminnan kannalta, minkä vuoksi sen vauriot voivat olla kivun aiheuttaman ontuman taustalla. Syvän koukistajajänteen vauriot jaetaan primaareihin ja sekundaarisiin vaurioihin. Primaareita vaurioita ovat jänteen halkeamat, ytimen vauriot sekä alakiinnityskohdan vauriot. Sekundaariset vauriot esiintyvät yleensä osana ns. sädeluusyndroomaa, jonka yhteydessä jänteessä esiintyy osittaisia halkeamia ja jänteen dorsaalisen pinnan vaurioita. Syvän koukistajajänteen primaarit vauriot aiheuttavat yleensä akuutisti alkaneen yhden jalan ontuman. Sekundaarisia vaurioita tavataan puolestaan sädeluusyndroomalle tyypillisenä molempien etujalkojen kroonisena ontumana. Ontuma usein paranee levossa, mutta tyypillisesti pahenee taas hevosen palatessa takaisin työhön. Syvän koukistajajänteen kavionsisäinen vaurio diagnosoidaan ontumatutkimuksen ja diagnostisen kuvantamisen avulla. Ontumatutkimukseen sisältyy hevosen historian ja käyttötarkoituksen selvittäminen, yleistutkimus, palpaatiotutkimus, taivutuskokeet, ontuman arviointi liikkeessä sekä kavion hermojen puudutukset. Syvän koukistajajänteen kavionsisäisissä vaurioissa saadaan usein jonkinlainen vaste matalalla johtopuudutuksella, mutta ontuma saadaan kokonaan häviämään vasta keskikorkean johtopuudutuksen avulla. Kavionsisäisen ontuman selvittämiseksi diagnostinen kuvantaminen aloitetaan aina röntgentutkimuksella. Syvän koukistajan vauriossa ei yleensä ole nähtävissä röntgenkuvissa muutoksia. Röntgentutkimuksella voidaan kuitenkin nähdä sädeluun luisia muutoksia, jotka esiintyvät usein yhdessä koukistajajänteen alaosan vaurioiden kanssa. Epäiltäessä syvän koukistajajänteen vaurioitumista, tarvitaan röntgentutkimuksen rinnalle myös muita kuvantamismenetelmiä. Kavionsisäisissä vaurioissa ultraäänitutkimuksen suorittaminen on haastavaa, mutta se voi antaa viitteitä syvän koukistajajänteen vaurion mahdollisuudesta. Skintigrafialla voidaan saada akuuteissa tapauksissa paikannettua vaurion sijainti kavioon, mutta vaurion tarkempaa laatua ei saada selville. Luotettavin diagnoosi saadaan magneettitutkimuksen tai tietokonetomografian avulla. Syvän koukistajajänteen vaurioiden hoito perustuu pitkäaikaiseen lepoon, kontrolloituun liikuntaan sekä oikeanlaiseen kengitykseen. Konservatiivisen hoidon tukena voidaan käyttää lääkeaineiden ja biologisten aineiden injektioita vaurioalueelle. Kirurginen hoito on mahdollista jänteen dorsaalisten vaurioiden hoidossa. Syvän koukistajajänteen vaurioiden ennuste riippuu vaurion laajuudesta ja muista samanaikaisesti vaurioituneista rakenteista, mutta yleisesti ennuste hevosen urheilukäyttöön palaamiselle on aina varauksellinen. Kaikilla ei ole mahdollisuutta lähteä tarkempaa tietoa antavaan magneettitutkimukseen, mutta hoitoa kannattaa kuitenkin kokeilla erityisesti silloin, kun röntgen- ja ultraäänitutkimuksissa ei havaita merkittäviä muutoksia.

Keinosiemennyssonnien pakastepillerien mikrobiologisesta laadusta ei ole aikaisemmin tehty yhtenäistä kartoitusta Suomessa. Tutkimusmateriaalina oli viiden keinosiemennysaseman sonneja. 112 sonnille tehtiin kvantitatiiviset määritykset siemennesteen aerobisten ja anaerobisten bakteerien totaalimääristä sekä homeiden ja hiivojen määristä. Kvalitatiiviseen tutkimusosuuteen kuuluivat erikoismääritykset seuraavista bakteereista: Staphylococcus, Brucella, Haemophilus somuus, Campylobacter foetus, Listeria sekä mykoplasmat ja ureaplasmat. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää pakastesperman bakteerikontaminaation suuruutta, ja verrata sonnien sperman mikrobiologisen laadun korreloivuutta sonnien uusimattomunaprosentteihin. Tutkimuksessa kartoitettiin mahdollisia eroja pillerien bakteerimäärissä eri keinosiemennysasemilla. Mielenkiintoista on myös tehdä havaintoja sperman kontaminaation kvalitatiivisesta laadusta. Spermassa ei saisi olla patogeenisiä bakteereja. Tulokset vaihtelivat kvantitatiiviselta laadultaan jonkin verran, vaikkakin suurin osa siemennäytteistä oli hyvälaatuisia. Hedelmällisyyttä ja mikrobiologista laatua vertailtiin tilastollisin menetelmin keskenään. Tämän tutkimusmateriaalin pohjalta tilastollista korreloivuutta ei todettu. Kvalitatiivisessa tutkimusosuudessa oli muutama yllättävä löydös. Yhden sonnin näytteestä eristettiin listeria, joka tunnistettiin lajitasolle asti. Kyseessä oli ei-patogeeninen Listeria innocua. Useasta näytteestä löytyi Haemophilus somuus-bakteereita. Tämä bakteeri on todennäköisimmin peräisin sonnin genitaalielimistä. Se voi olla merkityksellinen hedelmällisyyttä ja siemennyksen jälkeistä kohtutulehdusriskiä arvioitaessa. Keinosiemennysasemien keskinäinen vertailu osoittaa, että mikrobiologinen laatu on hyvin tasainen Suomessa. Asemien laimennusnesteessä käytettäviä antibioottiyhdistelmiä ei tämän vuoksi ollut mahdollista vertailla asemittain.

Tämän lisensiaatin tutkielman tavoitteena oli luoda Opaskoirakoululle tartuntapainetta vastaava sisäloiskontrollisuunnitelma, jota voisi soveltaa myös muissa kenneleissä. Aloite työn tekemiselle tuli Opaskoirakoulun taholta – he halusivat rutiininomaisten sisäloislääkitysten sijaan kartoittaa aidon tarpeen sisäloislääkitysten tiheydelle ja muulle sisäloisloiskontrollille. Loisten esiintyvyyskartoituksessa hypoteesina oli se, että opaskoirien ulostenäytteistä löytyy sisäloisten, erityisesti Toxocara caniksen, munia. Oletus perustui siihen, että kennelin tartuntapaine loisten suhteen voi olla suuri johtuen koirien suuresta määrästä ja vaihtuvuudesta sekä pentueista, joita koululla syntyy noin 70 vuodessa. Lisäksi voitiin olettaa, että Opaskoirakoulun aiemmat loiskontrollikäytännöt eivät täysin vastanneet koirien tartuntapainetta sisäloisten suhteen, sillä ne oli laadittu tietämättä loisten todellista esiintyvyyttä. Suunnitelmaa varten opaskoirien ulostenäytteitä tutkittiin noin kahden kuukauden välein syksystä 2014 syksyyn 2015 sisäloisten esiintyvyyden määrittämiseksi. Tutkimusjakson aikana tutkittiin 108 eri koiran ulostenäytteet, yhteensä 214 näytettä, sekä viiden pentueen pentujen yhteisnäytteet. Ulostenäytteet tutkittiin koeputkiflotaatiomenetelmällä ja sisäloisten suhteen kahdeksasta positiivisesta näytteestä määritettiin lisäksi sisäloisten munien määrä MacMaster –laskukammion avulla. Lisäksi ulkoilutarhoista tutkittiin yhteensä 18 maanäytettä keväällä ja syksyllä 2015 kirjallisuuden pohjalta tarkoitukseen sopivaksi muokatun menetelmän avulla. Opaskoirakoulun koirien ulostenäytteissä oli koeputkiflotaatiomenetelmällä havaittavia loisten munia vain yksittäisissä näytteissä, mistä voitiin päätellä, että Opaskoirakoululla ei ole sisäloisongelmaa tällä hetkellä. Yhden vastikään Latviasta tuodun pennun näytteessä havaittiin Toxocara caniksen munia ja Opaskoirakoululle ostetun barbet-pennun ulostenäytteessä oli Isospora ohioensis –kompleksiin kuuluvan loisen ookystia. Strongylidae-lahkon loisten munia havaittiin kahdeksassa aikuisen labradorinnoutajan näytteessä pieniä määriä. Munien ulkonäön perusteella ei voitu sulkea pois mahdollisuutta, että munat kuuluivat koiran Uncinaria stenocephala –loiselle, mutta todennäköisemmin ne olivat peräisin kasvinsyöjien ulosteista. Yhdessä Opaskoirakoulun hoitajan omistaman koiran näytteessä esiintyi silmin havaittavia Mesocestoides-heisimatosuvun loisen jaokkeita. Opaskoirakoulun pentujen ja aikuisten koirien ulkoilutarhoissa havaittiin molemmilla tutkimuskerroilla vaihteleva määrä epätyypillisen näköisiä Toxocara caniksen munia. Yhdessä aikuisten koirien tarhasta keväällä otetussa näytteessä oli lisäksi Isospora- tyyppisiä ookystia. Toxocaran munien epätyypillinen ulkonäkö selittynee sillä, että ne olivat olleet maaperässä pitkään ja kärsineet ympäristöolosuhteiden vaikutuksista, eivätkä olleet enää tartuntakykyisiä. Munat eivät siis kerro Opaskoirakoululla esiintyvästä akuutista Toxocara-tartunnasta. Havaitut Isospora-loisen ookystat sen sijaan kertonevat viimeaikaisesta tartunnasta, sillä ne säilyvät maaperässä huonosti pakkaslämpötiloissa. Tartuntapaineen selvittämisen perusteella Opaskoirakoululle suositeltiin jatkossa aikuisten koirien ulostenäytteiden tutkimista, jotta voidaan lääkitä keskitetysti vain ne koirat, joilla sisäloisia esiintyy. Emien ja pentujen lääkitykset päivitettiin vastaamaan yleisiä suosituksia. Myös ympäristötekijät huomioitiin kontrollisuunnitelmassa.

Sioilla imetys ja negatiivinen energiatase estävät kiiman ilmenemisen imetyksen aikana. Emakolle voidaan saada aikaan kiima imetyksen aikana keskeytetyn imetyksen avulla. Tällöin emakko vieroitetaan porsaistaan osaksi aikaa vuorokaudesta noin viikon ajaksi. Tiineytyksen jälkeen emakko voi jatkaa porsaiden imetystä. Porsaiden on havaittu tutkimuksissa hyötyvän asteittaisesta vieroituksesta ja myöhemmästä vieroitusiästä paremman syönnin, kasvun ja suoliston terveyden muodossa. Keskeytetyn imetyksen vaikutuksista emakon hedelmällisyyteen kaivataan lisätietoa, sillä aiemmat tulokset ovat olleet vaihtelevia. Tämän työn tutkimusosiossa kuvataan neljä viikkoa porsimisen jälkeen aloitetun keskeytetyn imetyksen, ja neljä viikkoa sen jälkeen jatkuneen ryhmäimetyksen vaikutuksia emakoiden hedelmällisyyteen. Tavoitteena on selvittää eroja hedelmällisyyden tunnusluvuissa (kiiman ilmeneminen, tiinehtymis- ja porsimisaste, sekä tuleva pahnuekoko) emakoiden välillä eri porsimiskerran, imetysajan pituuden tai kuntoluokan mukaan. Lisäksi tavoitteena on tutkia follikkelikasvua ja emakoiden kokemaa stressiä keskeytetyn imetyksen aikana. Tutkimuspopulaation koko oli 23 emakkoa, jotka porsivat vapaaporsituksessa 3–5 emakon ryhmäimetysosastolla vuosien 2017–2018 aikana. Yhteensä porsimisia kertyi 33. Neljä viikkoa porsimisen jälkeen aloitettiin viikon kestävä keskeytetty imetys, jonka aikana emakoiden munasarjojen follikkelikasvua mitattiin ultraäänitutkimuksin. Lisäksi emakoilta kerättiin sylkinäytteitä kortisolin määritystä varten ja verinäytteitä progesteronin määritystä varten. Emakot punnittiin, ja selkärasvan paksuus mitattiin ultraäänimenetelmällä noin viikkoa ennen porsimista sekä keskeytetyn imetyksen aloituspäivänä. Neljän viikon kuluttua tiineytyksestä emakoille tehtiin tiineystarkastus. Porsaiden synnyttyä kerättiin tiedot pahnuekoosta. Ensikot ilmensivät kiiman heikommin (57 %) vanhempiin emakoihin nähden (92 %) (p-arvo 0,021). Ensikot myös menettivät merkitsevästi enemmän selkärasvan paksuuttaan (-33 %) emakoihin nähden (-15 %) (p-arvo 0,01). Tiinehtymisaste oli keskimäärin 79 % (ei merkitsevää eroa porsimakertojen välillä). Imetyskauden pituus keskeytetyn imetyksen alkaessa vaikutti merkitsevästi tiinehtyvyyteen (<28 vrk 40 %, >28 vrk 87 %) (p-arvo 0,02). Vanhojen emakoiden (porsimakerta 5–7) porsimisaste oli heikompi (46 %) muihin nähden (88 %) (p-arvo 0,03). Keskeytetyllä imetyksellä saavutettiin onnistunut follikkelikasvu ovulatoriseen kokoon (keskiarvo 6,51 mm). Emakoiden syljen kortisolipitoisuuden havaittiin kasvavan iltapäivää kohden keskeytetyn imetyksen 1., 5. ja 7. päivänä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että neljän viikon imetyksen jälkeen aloitettu keskeytetty imetys mahdollistaa emakoiden tiineytyksen imetyksen aikana. Tiineytyksen jälkeen emakko voi jatkaa imetystä, ja näin porsaat voidaan vieroittaa vanhempina. Nuori ikä (ensikko), voimakas laihtuminen ja lyhyt imetyskausi keskeytetyn imetyksen alkaessa voivat johtaa heikompiin hedelmällisyystuloksiin. Keskeytetty imetys saattaa aiheuttaa emakoille stressiä, mikä voi heikentää hedelmällisyyttä.