Browsing by Title

Brakykefaalisten eli lyhytkuonoisten koirarotujen, kuten ranskanbulldoggin, mopsin ja englanninbulldoggin, suosio on lisääntynyt viime vuosikymmenten aikana sekä Suomessa että maailmalla. Kyseisillä roduilla tunnetaan useita jalostuksella aikaansaatuja piirteitä, jotka lisäävät koiran riskiä kärsiä hyvinvointia ja elämänlaatua heikentävistä terveysongelmista. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on koostaa yhteen ajantasaista tutkimustietoa suosituimpien brakykefaalisten koirarotujen ilmiasuun liittyvistä terveys- ja hyvinvointiongelmista sekä selvittää keinoja niiden esiintyvyyden vähentämiseksi jalostusvalintojen avulla. Lyhyt kuono ja ahtautuneet sieraimet kuuluvat brakykefaalisen hengitystieoireyhtymän tärkeimpiin ulkomuodollisiin riskitekijöihin. Lyhytkuonoisten rotujen jalostusyksilöiden seulonnassa voidaan hyödyntää 1000 metrin kävelytestiä tunnistamaan kliinisesti merkittävistä oireista kärsivät koirat. Jalostusvalintoja tukevaa tietoa saadaan myös kävelytestin yhteydessä eläinlääkärin suorittamalla kliinisellä tutkimuksella ja oireyhtymälle altistavien ulkomuotopiirteiden arvioinnilla. Lyhyen kuonon lisäksi suhteellisen leveä luomirako altistaa sarveiskalvon haavaumille. Piirrettä voidaan arvioida esimerkiksi määrittämällä silmän sivuilla näkyvän kovakalvon osuus. Lisäksi niin kutsuttu nenäpoimu voi aiheuttaa karvojen hankautumista sarveiskalvoa vasten. Syvät ihopoimut ja ihoa vasten painuva korkkiruuvihäntä lisäävät riskiä toistuville ihopoimutulehduksille. Brakykefaalinen kallonmuoto johtaa usein hampaiden virheasentoihin ja hammasvälien ahtautumiseen, jotka lisäävät riskiä hampaiden kiinnityskudossairaudelle, parodontiitille. Brakykefaaliseen kallonmuotoon liittyy usein myös välikorvan muutoksia, joiden kliininen merkitys on kuitenkin vielä epäselvä. Etenkin tietyillä brakykefaalisilla roduilla emän lantion tavallista ahtaampi rakenne voi mahdollisesti altistaa keisarileikkausta vaativille synnytyshäiriöille. Rekisteröidyillä koirilla yksilökohtaista keisarileikkausten määrää on mahdollista seurata ja rajoittaa keisarileikkausten ilmoitusvelvollisuudella. Myös muiden perinnöllisten vikojen vuoksi tehtyjen kirurgisten operaatioiden ilmoittamisvelvollisuus voi ehkäistä sairaiden koirien käyttöä jalostuksessa. Englanninbulldoggilla, ranskanbulldoggilla ja bostoninterrierillä rotuihin käytännössä fiksoitunut DVL2-geenin mutaatio aiheuttaa homotsygoottina roduille tyypillisen korkkiruuvihännän ja on yhteydessä brakykefaaliseen kallonmuotoon. Mutaation on ehdotettu altistavan myös rintarangan nikamaepämuodostumille, jotka voivat aiheuttaa selkäytimen kompressiota ja neurologisia oireita. Selän nikamaepämuodostumien määrää voidaan arvioida selän röntgenkuvista. Brakykefaalisten rotujen tilanne vaatii terveysongelmien esiintyvyyden tarkempaa kartoittamista ja jalostusohjelmilla aikaansaadun edistyksen seurantaa koirien hyvinvoinnin takaamiseksi tulevaisuudessa. Jalostuskoirien terveystutkimusten lisäksi tulisi harkita raja-arvojen asettamista tietyille ulkomuotopiirteille, kuten kuonon suhteelliselle pituudelle, sierainten ahtaumalle, luomiraon suhteelliselle leveydelle, ihopoimuille ja hampaiden virheasennoille. Suunnitelmalliset roturisteytykset voivat olla välttämättömiä terveysongelmien esiintyvyyden vähentämiseksi suosituimmissa brakykefaalisissa roduissa, kun otetaan huomioon terveysongelmille altistavien piirteiden ja myös muiden koiran hyvinvoinnille haitallisten perinnöllisten sairauksien, kuten ortopedisten ongelmien, korkea esiintyvyys kyseisissä roduissa.

Kirjallisuuskatsauksessa tutustutaan ionoforisista kokkidiostaateista saatavilla olevaan tietoon, etenkin niiden farmakokinetiikkaan, hajoamiseen ympäristössä ja ympäristövaikutuksiin. Lisäksi työn kirjallisuusosuudessa selvitetään ionoforisten kokkidiostaattien rakennetta, kokkidiostaattien käyttöä rehuissa ja käyttöön hyväksymistä Suomessa. Broilertalouden rakennetta Suomessa ja erilaisia broilerinlannan käsittelymenetelmiä käsitellään myös lyhyesti. Tutkimusosuuden tarkoitus oli selvittää kvantitatiivisesti Suomessa broilereiden ruokinnassa käytettävien kokkidiostaattien, narasiinin ja salinomysiinin, erittymismääriä lantaan ja niiden hajoamisnopeutta eri lannankäsittelyprosesseissa. Tutkimuksessa kerättiin näytteitä kuivikelannasta lintujen teurastuspäivänä sekä aumavarastoinnin, kompostoinnin ja teollisen kuivauskäsittelyn aikana. Lantanäytteistä tutkittiin narasiinin tai salinomysiinin pitoisuuden lisäksi kuiva-ainepitoisuus ja kokonaistyppipitoisuus. Kokkidiostattianalyysit suoritettiin Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen laboratoriossa, kuiva-aineanalyysit Biolan Oy:n sisäisessä laboratoriossa ja typpimääritykset Viljavuuspalvelun laboratoriossa. Narasiinin määrä lannassa oli 135 tai 145 g/15000 broilerin lantaerä. Kompostointikäsittelyssä narasiinin määrä väheni 87 vrk aikana 4,1%:iin, samanpituisessa aumavarastoinnissa 59,3%:iin ja 20 minuutin kuivauksessa 78,5%:iin. Salinomysiinin määrä lannassa oli alkuhetkellä 86 grammaa. Kompostoinnin jälkeen lannassa oli salinomysiiniä jäljellä 10,5%, aumasäilytyksen jälkeen 69,8% ja kuivauksen jälkeen 48,8%. 15000 broilerin erä saa rehun mukana noin 2650 grammaa kokkidiostaattia. Lannan kokonaiskuiva-aineen ja kokonaistypen määrää mitattiin sekä kompostoinnin että aumavarastoinnin aikana. Kuiva-ainepitoisuus väheni kakissa prosesseissa. Väheneminen oli voimakkaampaa kompostoinnin aikana (27-28 %) kuin aumassa (3-4 %). Kokonaistypen määrä väheni kompostoinnin aikana n. 26-35 %. Aumavarastoinnin aikana kokonaistypen määrä sen sijaan lisääntyi n. 5-10 %. Typen määrää jo ennestään erittäin typpipitoisessa lannassa aumavarastoinnin aikana lisäävät ilmeisesti ilmakehän typpeä sitovat mikrobit. Kompostointi oli selvästi tehokkaampi tapa hajottaa kokkidiostaatteja lannassa kuin aumavarastointi. Molempien käsittelyjen pituus oli 87 vuorokautta. Myös 20 minuutin kestävällä teollisella kuivauksella ja rakeistuksella saatiin kokkidiostaatien määrät vähenemään (jäljellä 21-51 %). Kaikkien käsittelyjen jälkeen lannassa oli vielä mitattavissa olevia pitoisuuksia narasiinia ja salinomysiininatriumia. Kokkidiostaattien hajoamisesta lannassa ja ympäristössä tarvittaisiin lisää tietoa. Tutkimuksessa käytetty menetelmä ionoforisten kokkidiostaattien määrittämiseksi broilerin lannasta on käyttökelpoinen tarkoitukseen. Tämän tutkimuksen perusteella ionoforiset kokkidiostaatit hajoavat melko tehokkaasti nykyisin eniten käytetyssä aumauksessa – n. 2-3 % jäljellä 3 kuukauden kuluttua. Maaperän eliöille ja ihmisille turvallista kokkidiostaattipitoisuutta on kuitenkin vaikea arvioida ekosysteemin monimutkaisuuden ja käytettävissä olevan tiedon niukkuuden vuoksi.

Bronkoalveolaarihuuhtelua (BAL) käytetään alempien hengitysteiden sairauksien diagnosoimiseen. BAL:n tarkoituksena on kerätä keuhkoepiteeliä vuoraavaa nestettä, ELF:ä (epithelial lining fluid). Keuhkohuuhtelunestenäyte, BALF (bronchoalveolar lavage fluid) koostuu huuhtelunesteen ja ELF:n sekoituksesta. ELF:n laimenemiskertoimen laskemiseen käytetään sekä ulkoisia että sisäisiä merkkiaineita. Toistaiseksi ei ole löydetty täydellistä merkkiainetta, joka täyttäisi hyvälle merkkiaineelle asetetut vaatimukset. Kunnes täydellinen merkkiaine kehitetään, BAL-tekniikka tulisi standardoida muilta osa-alueiltaan (mm. potilaan asento, huuhtelunestemäärä, huuhdeltu keuhkoalue, takaisinimuun käytetty paine, huuhtelun kesto ja näytteen käsittely ja varastointi), jotta mahdolliset virhelähteet minimoitaisiin ja BALF-tulokset olisivat mahdollisimman vertailukelpoisia keskenään. Tämän tutkielman tarkoituksena oli verrata koiran painoon suhteutettua ja vakiovolyymistä huuhtelunestemäärää sekä selvittää kummalla menetelmällä saadaan BALF-näytteitä, joissa ELF:n prosenttiosuuksissa on mahdollisimman vähän vaihtelua. Työ toteutettiin osana ELL Marika Melamiehen väitöskirjatutkimuksen I osatyötä "Canine chronic bronchopulmonary inflammation with special reference to pharmacological aspects". Tutkielman kokeellisessa osiossa kolmelletoista terveelle beagle-rotuiselle koiralle suoritettiin BAL kumpaankin pallealohkoon. Jokaisen koiran toiseen keuhkopuoliskoon ruiskutettiin huuhtelunestettä 2 ml/kg ja toiseen 50 ml huuhtelunestettä jaettuina kahteen huuhtelukertaan. Huuhteluneste imettiin välittömästi takaisin. Huuhtelun kesto mitattiin ensimmäisen huuhteluerän alusta toisen erän takaisinimemisen loppumiseen. Huuhtelunestenäytteestä mitattiin ureapitoisuus, jota vertaamalla veren ureapitoisuuteen voitiin laskea ELF:n prosentuaalinen määrä keuhkohuuhtelunäytteessä. Prosentuaalisissa ELF-määrissä todettiin tilastollisesti merkittävä ero: käytettäessä painoon suhteutettua huuhtelunestemäärää saatiin tasaisempi tulos verrattuna vakionestemäärällä huuhdeltuihin. Huuhtelun kestoajalla ei ollut vaikutusta BALF:n ureapitoisuuksiin. Kirjallisuuskatsaus käsittelee koirien tähystys- ja BAL-tekniikkaa sekä BALF:n tulosten tulkintaa.

Koirilla esiintyvistä lisääntymisongelmia aiheuttavista infektiivisistä mikrobeista tyypillisimmät ovat Brucella canis ja canine herpes virus-1 (CHV-1). Näiden aiheuttamat ongelmat saattavat muodostua hyvinkin merkittäviksi yksittäisessä kennelissä alentaen syntyvien pentujen määrää huomattavasti vuositasolla. Useissa maissa tehtyjen tutkimusten perusteella on todettu herpeksen olevan enzoottinen virus koirapopulaatioissa. Brucella canista esiintyy harvemmin, mutta sen aiheuttamien vakavien lisääntymisongelmien takia vähäinenkin esiintyvyys on merkittävää. Suomessa ei ole aiemmin tutkittu Brucella canis –bakteerin tai CHV-1:n esiintyvyyttä paikallisessa koirapopulaatiossa. Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa näiden mikrobien esiintyvyys Suomessa ja niiden merkitys suomalaisten koirien lisääntymisongelmissa. Tutkimukseen pyydettiin lehti-ilmoituksella mukaan jalostuskoiria, joilla oli ollut lisääntymisongelmia. Näytteitä otettiin myös täysin terveistä koirista verrokkiryhmäksi. Näytteeksi otettiin verta lasiseen seerumiputkeen noin 8 ml. Näytteet kerättiin pääsääntöisesti kenneleissä paikan päällä. Yhteensä näytteitä saatiin 388 kpl. Brucella canis –vasta-aineet tutkittiin kaikista näytteistä EELA:ssa. Yhdestäkään näytteestä ei löytynyt positiiviseksi tulkittavia vasta-ainemääriä. Herpesvasta-ainetutkimusta varten valittiin 40 lisääntymisongelmista kärsivien kenneleiden näytettä sekä 41 näytettä verrokkiryhmäksi ongelmattomista kenneleistä. Herpesvasta-aineet tutkittiin Ruotsissa SVA:n laboratoriossa. Herpesvasta-aineita tutkimuksessa todettiin usealla koiralla. Seroprevalenssi ongelmakenneleiden ryhmässä oli 90%. Verrokkiryhmän kenneleissä seroprevalenssi oli selvästi matalampi, 24%. Vasta-ainetiitterin korkeus todettiin tilastollisesti merkitsevästi riippuvaksi kennelin ongelmastatuksesta ja koiran käytöstä jalostuksessa. Herpesvasta-aineita todettiin enemmän ongelmakennelien koirilla kuin ongelmattomien kenneleiden koirilla. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta herpeksen olevan yksi tärkeimmistä aiheuttajista kennelin lisääntymisongelmissa. Kennelin herpestilanteen selvittäminen tulisikin sisällyttää tutkimuksiin kartoitettaessa syitä kennelin lisääntymisongelmiin.

Kampylobakteerit ovat gramnegatiivisia, pääosin mikroaerobisia bakteereja, joita esiintyy monien eläinten suolistossa. Ihmisille kampylobakteerit ovat erityisesti suoliston taudinaiheuttajia ja kampylobakteerit ovatkin yleisimpiä bakteeriperäisiä ihmisten suolistotulehduksen aiheuttajia kehittyneissä maissa, myös Suomessa. Suolistotulehduksen lisäksi kampylobakteerit voivat aiheuttaa ihmisille esimerkiksi Guillain-Barré -hermostosairautta ja pitkäkestoisiakin niveloireita aiheuttavaa reaktiivista niveltulehdusta. Ihmisen tyypillisimmät taudinaiheuttajat kampylobakteereista ovat Campylobacter jejuni ja Campylobacter coli. Näistä kahdesta selvästi yleisempi taudinaiheuttaja on C. jejuni. Sekä C. jejuni että C. coli ovat termofiilisiä kampylobakteereja. Kampylobakteeritartunta on yleensä ulosteperäinen ja erityisesti ulosteella saastunut broilerinliha on tärkeä kampylobakterioosin lähde. Maatilojen ympäristössä olevien jyrsijöiden on todettu olevan yksi kampylobakterioosin riskitekijöistä ja kampylobakteereja on havaittu jyrsijälajeilla, esimerkiksi metsähiirillä ja vesimyyrillä. Suomessa jyrsijöiden kantamia kampylobakteereja ei ollut tutkittu ennen tämän tutkielman aloittamista. Päästäisiä koskevia tutkimuksia kampylobakteerien osalta on maailmanlaajuisestikin hyvin vähän. Tutkimusosiossa tutkittiin termofiilisten kampylobakteerien yleisyyttä suomalaisissa pienjyrsijöissä ja päästäisissä. Tutkimuksen hypoteesina oli, että suomalaisista piennisäkkäistä löytyy kampylobakteereja. Tutkimuksessa tutkittiin yhteensä 372 eläintä 12:sta eri lajista, jotka oli pyydystetty 24:ltä paikalta eri puolilta Suomea. Tutkituista eläimistä 342 oli jyrsijöitä ja 40 päästäisiä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää isäntälajien välisiä eroja kampylobakteerien yleisyyden suhteen sekä esimerkiksi kampylobakteerien yleisyyttä eri puolilla Suomea. 76 metsämyyrää oli pyydetty keväällä ja kesällä vuonna 2017, kun taas vuodelta 2015 oli 82 metsämyyrää. Näitä kahta vuotta verrattiin toisiinsa mahdollisten vuosittaisten kampylobakteerierojen havaitsemiseksi metsämyyrissä. Tutkimus suoritettiin viljelemällä eläinten ulostetta selektiivisille kasvatusmaljoille, joita inkuboitiin termofiilisille kampylobakteereille otollisissa olosuhteissa. Bakteerikasvustoa viljeltiin tämän jälkeen epäselektiivisille maljoille puhdasviljelmiksi, joista tehtiin DNA-eristys. DNA:ta monistettiin PCR-menetelmän avulla ja PCR-tuotteet tutkittiin geelielektroforeesin avulla bakteerilajien tunnistamiseksi. Tulokset olivat hypoteesin mukaiset. Tutkimuksessa todettiin C. jejunia 17,7 %:lla tutkituista eläimistä. Kampylobakteereja havaittiin neljällä jyrsijälajilla: metsähiirillä, punamyyrillä, metsämyyrillä ja peltomyyrillä. Suurinta esiintyvyys oli punamyyrillä, joista 63,6 % oli kampylobakteeripositiivisia. Kaikki tutkitut päästäisnäytteet olivat kampylobakteerinegatiivisia. Metsämyyrillä ja metsähiirillä todettiin paikkakunnan vaikuttavan kampylobakteerien yleisyyteen. Metsämyyrillä oli kampylobakteereja merkittävästi enemmän vuonna 2017 kuin 2015, mikä voi liittyä metsämyyrien vuosittaisiin kannanvaihteluihin. Tutkimustulosten perusteella jyrsijät voivat mahdollisesti toimia kampylobakteerien reservuaarina ja mahdollisesti myös ihmisten kampylobakterioosin lähteenä. Jyrsijät voivat mahdollisesti esimerkiksi tartuttaa ihmisiä tai maatilan eläimiä tai saastuttaa toimintatiloja tai vesilähteitä. Jatkotutkimuksia kuitenkin tarvitaan esimerkiksi selvittämään sitä, ovatko suomalaisten jyrsijöiden kantamat kampylobakteerit ihmiselle patogeenisiä kantoja. Campylobacters are gram negative, mostly microaerobic bacteria that live in the intestines of many animal species. Campylobacters are the most common cause of human bacterial enteritis in developed countries, including Finland. The most common human pathogens of Campylobacter spp. are Campylobacter jejuni and Campylobacter coli. Campylobacter infection happens usually via fecal contamination. Especially contaminated, undercooked broiler meat is an important source of campylobacteriosis. Rodents near farms are noted as a risk factor for campylobacteriosis, and Campylobacter spp. have been detected in some rodent species. Studies regarding campylobacters in shrews are minimal worldwide. In this thesis, the Campylobacter occurrence in Finnish small rodents and shrews was studied. The hypothesis was that Finnish small mammals do carry Campylobacter spp. 342 rodents and 40 shrews from 12 species trapped from 24 locations throughout Finland were studied. The purpose of the study was to detect differences in Campylobacter occurrence between host species and for example to compare the occurrence in different parts of Finland. Possible annual differences in bank voles were studied with 76 animals from 2017 and 82 animals from 2015. The study was performed by cultivating fecal samples to selective agars that were incubated in conditions suitable for thermophilic Campylobacter spp. Bacterial growth was cultivated to non-selective agars for pure growth and DNA isolation was performed. DNA was multiplied using PCR and gel electrophoresis was used to determine the Campylobacter species. The results were consistent with the hypothesis. Four rodent species were Campylobacter positive: yellow-necked mouse, northern red-backed vole, bank vole and field vole. The occurrence was highest in northern red-backed voles, where 63,6 % of the animals were Campylobacter positive. Al thel studied shrews were Campylobacter negative. Bank voles had campylobacters significantly more in 2017 than in 2015, which may relate to the annual population chances in bank voles. According to the results it is possible that rodents could act as Campylobacter reservoir and source of human campylobacteriosis. Rodents could possibly infect humans or farm animals or contaminate estates or water sources. Further studies are needed to determine for example if the campylobacters in Finnish rodents’ strains are pathogenic for humans.

Capnocytophaga cynodegmi löytyi 9:stä eläimestä (26%) ja C.canimorsus 5:sta (14%) 35 kissan otoksestamme. Rapid-paneelit olivat nopeat ja helppokäyttöiset. Testisarjojen antamat tulokset on esitetty taulukoissa 2A - 4B. C. cynodegmikantojen "mikrokoodeja" ei löytynyt valmistajan käsikirjasta. C. canimorsus antoi satunnaisesti saman mikrokoodin kuin Gardenella vaginalis, mutta bakteerit ovat helposti erotettavissa toisistaan, koska G. vaginalis on aina katalaasinegatiivinen. Sakkaroositestinsä ansiosta Rapid NH kykeni erottamaan C. cynodegmin ja C. canimorsuksen toisistaan, mihin Rapid NF+ ei kunnolla pystynyt. Rapid NF+ erotti kuitenkin eläinperäiset Capnocytophagat muista testitietokantaan kuuluvista bakteereista. Mikäli valmistaja lisäisi kyseiset mikrokoodit luetteloihinsa, eläinperäisten Capnocytophagojen identifioiminen olisi nykyistä huomattavasti nopeampaa (4 h verrattuna 5-7 päivään). Bakteeri pystyttäisiin löytämään useammin kuin ennen, sillä usein verilevyt hävitetään 3 vrk:n inkubaation jälkeen, vaikka Capnocytophagat kasvavat silmin näkyviksi pesäkkeiksi CO2-atmosfäärissäkin vasta n. 5 vrk:ssa. Harvinaisia bakteereita ei laboratorioissa monesti osata lainkaan epäillä. Mikäli DF-2-bakteerien nimi tulisi "automaattisesti" kaupallisen testisarjan tiedostosta, niiden tunnistus osuisi oikeaan nykyistä selvästi useammin.

Clostridium botulinum is a Gram-positive, anaerobic, spore-forming bacterium that is found widely in nature. C. botulinum produces highly potent neurotoxin which causes paralysis. Yet, it is not known why the toxin is produced. C. botulinum poses a risk for the food industry, when spores germinate in food and start producing toxin. The aim of this study was to report how different carbohydrates and metabolites affect growth, toxin production and sporulation of C. botulinum. The hypothesis was that different substrates have different influence on the metabolism of C. botulinum. Earlier studies show which carbohydrates are utilized by C. botulinum but only few relate nutrient availability to toxin production. Glucose is the far most studied carbohydrate and it is known to support growth and toxin production. Growth in defined medium with added substrates was measured with Bioscreen. The method is based on measuring optical density of the cultures; optical density increases when the bacteria divide. Toxin levels were measured from 1 d and 5 d samples with a commercial ELISA (ELISA, enzyme-linked-immunosorbent-assay). The number of spores produced was measured after five days of growth. Vegetative cells were destroyed by heating (10 min, 80 °C) and MPN-method was conducted (MPN, most-probable number). With added glucose and glucose derivates (trehalose, maltotriose), growth and toxin production were induced most compared to control medium. High spore numbers were also measured. Higher concentrations of these substrates supported growth more than the lower concentrations. With higher concentrations of glucose and maltotriose the toxin levels were lower compared to low concentrations. With trehalose toxin levels were similar at high and low concentration. It can be concluded that the maximal growth density alone does not determine the toxin levels. N-acetylglucosamine (GlcNAc), which is found in bacterial cell walls, supported growth similar to glucose. GlcNAc supported also high sporulation and toxin production. Even though GlcNAc is a major component of chitin (e.g. the insect exoskeleton), chitin did not support toxin production or sporulation as efficiently as GlcNAc. The results indicate that C. botulinum might favor environments with fungi, dead bacteria or degraded chitin. By utilizing compounds from dead bacteria or insects, C. botulinum might have a role in circulating nutrients in anaerobic environment.

Medetomidiini on α2-adrenoseptoriagonisti ja sen käyttö sedatiivina on kliinisessä eläinlääketieteessä hyvin yleistä. Medetomidiinilla saadaan aikaan sedaatio, joka annoksesta ja antoreitistä riippuen vaihtelee kevyestä uneliaisuudesta syvään sedaatioon, joka mahdollista pienet noninvasiiviset toimenpiteet. Medetomidiiniä käytetään usein yhdessä muiden lääkeaineiden kanssa, sillä esimerkiksi medetomidiini ja butorfanoli potentoivat toistensa vaikutuksia. Esilääkityksenä annettu medetomidiini vähentää myös yleisanesteettien tarvetta. α2-adrenoseptoriagonistien sedatiivinen vaikutus johtuu keskushermostossa tapahtuvaan presynaptisten α2-adrenoseptoreiden aktivaatiosta, mikä vähentää noradrenaliinin erittymistä synapsirakoon ja heikentää siten hermoimpulssien kulkua. α2-adrenoseptoreita on myös keskushermoston ulkopuolella esimerkiksi verisuonten sileän lihaksen pinnalla. Näiden perifeeristen α2-adrenoseptoreiden aktivaatio lisää verisuonten supistumista. Medetomidiini aiheuttaa haittavaikutuksina sykkeen ja sydämen minuuttitilavuuden laskua, verisuonten vastuksen nousua, muutoksia verenpaineeseen sekä erityisesti märehtijöillä hapen osapaineen laskua valtimoveressä. Verenpaineen muutos on kaksivaiheinen, sillä verenkierron vastuksen nousu perifeerisestä α2-adrenoseptoriaktivaatiosta johtuen nostaa verenpaineen ensin korkeaksi. Myöhemmin verenpaine laskee johtuen medetomidiinin sympatolyyttisistä keskushermostovaikutuksista. Verenkierron vastuksen noususta johtuva verenpaineen nousu käynnistää barorefleksin, jonka seurauksena syke laskee entisestään. Medetomidiinin aiheuttama sedaatio voidaan kumota ja haittavaikutuksia lievittää α2-adrenoseptoriantagonisti atipametsolilla. Vatinoksaani on toistaiseksi vain tutkimuskäytössä oleva α2-adrenoseptoriantagonisti, joka voidaan annostella yhdessä medetomidiinin kanssa samassa ruiskussa suonen- tai lihaksensisäisesti. Se ei juuri ylitä veriaivoestettä, eikä siten vaikuta medetomidiinin keskushermostovaikutuksiin, kuten sedaatioon. Se lievittää medetomidiinin aiheuttamia perifeerisestä α2-aktivaatiosta johtuvaa verenkierron vastuksen nousua ja vähentää siten verenpaineen nousua. Tämä vähentää barorefleksin aktivoitumista ja estää sykkeen ja sydämen minuuttitilavuuden laskua. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää vatinoksaanin, atipametsolin ja medetomidiinin yhteisvaikutuksia, kun vatinoksaani annostellaan lihaksen sisäisesti yhdessä medetomidiinin kanssa. Hypoteesi on, että vatinoksaani lievittää medetomidiinin haittavaikutuksia ilman, että se heikentää rauhoitusta tai heräämistä. Tutkimukseen käytettiin kahdeksaa lammasta, joista kukin sedatoitiin sekä pelkällä medetomidiiniä (30 μg/kg) tai medetomidiini-vatinoksaaniseoksella (30 μg/kg ja 300 μg/kg vastaavasti). 30 minuutin kuluttua annosteltiin atipametsoli (150 μg/kg).120 minuutin seurantajakson aikana kardiopulmonaarisia muuttujia mitattiin tietyin aikavälein. Sedaation tasoa seurattiin subjektiivisesti asteikolla 0-10. Vatinoksaani lievitti merkittävästi medetomidiinin aiheuttamia muutoksia sykkeeseen atipametsoli-injektion jälkeen ja verenkierron vastukseen jo ennen sitä. Vatinoksaani joudutti verenpaineen nousua ja hapen osapaineen laskua 10 minuuttia medetomidiinin annostelun jälkeen. Sekä sedatoituminen että herääminen oli varmempaa ja nopeampaa vatinoksaanin läsnä ollessa. Tuloksista voi päätellä, että vatinoksaanin käyttö saattaa parantaa sedaation kardiopulmonaarista laatua ja sen käyttö lampailla on turvallista myös siinä tapauksessa, että sedaatio kumotaan atipametsolilla.

Clostridium botulinum is an anaerobic, endospore-forming bacterium able to produce botulinum neurotoxin which causes life-threatening botulism to human and animals. The classical food botulism follows when food containing preformed neurotoxin is ingested. C. botulinum strains form four phenotypically distinct groups of organisms (I-V). The strains causing human botulism belong to groups I and II. They are a risk to the food industry since the spores of group I are higly resistant to heat and the strains of group II can grow at refrigeration temperatures. A profound understanding of the mechanisms behind cold and heat resistance of C. botulinum will minimize the risks posed by this pathogen in the food industry. Two-component systems utilizing a phospotransfer mechanism between a sensor kinase and a response regulator are known to be the mostly used mechanisms in adaptation to different environmental conditions. However, their role in the physiology and stress tolerance of C. botulinum is unclear. The purpose of this study was to find out the role of a CBO0366 gene, encoding a sensor kinase belonging to a two-component system, in the physiology and cold and heat resistance of C. botulinum. The novel ClosTron-system was used in this study to inactivate the CBO0366 gene of the ATCC 3502 strain of C. botulinum. The system is based on re-targeting the mobile group II intron of the pMTL007-plasmid by using Splicing by Overlap Extension PCR (SOE-PCR), resulting in the intron inserting into the CBO0366 gene of C. botulinum. The insertion of the intron interrupts the reading frame of the gene. The physiology and cold and heat resistance of the mutant strain were researched by using the wild type of ATCC 3502 as a control. The growth on blood and egg yolk agar, metabolic activity, and growth curves at 37 and 45 °C, of the mutant strain were identical to the wild type. By contrast, at 15 ° and 20 °C the mutant strain grew slower. The results indicate that the CBO0366 gene has a central role in the cold resistance of C. botulinum ATCC 3502. It thus can be expected that the sensor kinase encoded by CBO0366 is a part of a two-component system responsible for responses needed in adaptation to cold. Inactivation of the gene probably inhibits the cold signal and subsequently the specific response inside the cell. Thus adaptation to cold is slower. The mutant strain nevertheless grew at 15 °C so the gene is probably not essential in survival in lower temperatures.

Tämän lisensiaatintutkielman kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on koota yhteen tämänhetkinen tutkimustieto Chiari-tyyppisen epämuodostuman, kallo-kaularankaliitoksen ahtauman ja syringomyelian yleisyydestä, etiologiasta, patogeneesistä, diagnostiikasta, oireista ja niihin liitetyistä kuvantamislöydöksistä, hoidosta ja ennusteesta, sillä tasolla, jolla kliinistä työtä tekevän praktikon olisi hyvä tuntea aihetta. Aihe on oleellinen uuden, etenkin oireita koskevan tutkimustiedon takia. Pienten brakykefaalisten koirarotujen suosion lisääntymisen myötä Chiari-tyyppisen epämuodostuman, kallo-kaularankaliitoksen ahtauman ja syringomyelian yleisyys koirapopulaatiossa saattaa lisääntyä, mikä lisää tarvetta tunnistaa näiden rakenteellisten poikkeamien aiheuttamat oireet. Chiari-tyyppiselle epämuodostumalle, kallo-kaularankaliitoksen ahtaumalle ja syringomyelialle alttiita ovat brakykefaaliset pienet rodut. Se on erityisen yleistä cavalier kingcharlesinspanielilla ja chihuahualla. Chiari-tyyppinen epämuodostuma on kallo-kaularankaliitoksen ja useiden kallon luiden kehityshäiriö, jossa kallon koko on suhteessa liian pieni aivojen kokoon nähden. Tämän seurauksena aivot järjestäytyvät kallon sisällä uudelleen ja pikkuaivot tyräytyvät niska-aukkoon. Chairi-tyyppisen epämuodostuman taustalla uskotaan olevan takaraivon rustoliitoksen liian aikainen luutuminen. Kallo-kaularankaliitoksen ahtaumassa kallon ja kaularangan luiset rakenteet ovat normaalia lähempänä toisiaan, ja alueen hermokudokselle jää normaalia vähemmän tilaa. Syringomyelia on selkäytimen nesteontelotauti, jota todetaan usein Chiari-tyyppisen epämuodostuman yhteydessä. Syringomyelian syntymekanismi on vielä epäselvä, mutta sen uskotaan kehittyvän aivo-selkäydinnesteen virtaamisen häiriön seurauksena. Parhaiten diagnoosiin päästään korkeakenttämagneettikuvauksella. Chiari-tyyppistä epämuodostumaa ja syringomyeliaa voidaan hoitaa oireenmukaisesti pääasiassa yhdistelmällä tulehduskipulääkkeitä ja pregabaliinia tai gabapentiinia, sekä kirurgisesti. Chiari-tyyppinen epämuodostuma, kallo-kaularankaliitoksen ahtauma ja syringomyelia aiheuttavat kivuksi tulkittavia oireita, käytösmuutoksia ja motorisia puutoksia. Kivuksi tulkittavia oireita ovat ääntely, pään ja naaman hankaaminen, koskettamisen ja harjaamisen välttely, katkonainen uni, haluttomuus kiivetä portaita tai hypätä, sekä kosketusarkuus. Kivuliailla koirilla on voimakkaampi brakykefalia kuin oireettomilla koirilla. Kipuun liitettyjä rakenteita ovat isoaivojen rostaalisten osien lytistyminen ja hajulohkojen ventraalinen kiertyminen, lyhyt kallonpohja ja korkea kallonmuoto, jyrkkä otsapenger, ydinjatkeen taipuminen ja ensimmäisen ja toisen kaulanikaman alueen yläpuolinen kompressio. Syringomyelialle tyypillinen oire on ilman raapiminen, jota todetaan koirilla nesteontelon ollessa halkaisijaltaan yli 4 mm. Motoriset puutokset voidaan neurologisessa tutkimuksessa paikallistaa nesteontelon aiheuttaman selkäytimen vaurion sijainnin mukaan. Käytösmuutosten uskotaan olevan seurausta kivusta. Chiari-tyyppisen epämuodostuman, kallo-kaularankaliitoksen ahtauman ja syringomyelian oireiden tunnistaminen auttaa eläinlääkäreitä diagnoosiin päätymisessä. Tunnistamalla oireisiin liitettyjä rakenteita voidaan pyrkiä välttämään ja suosimaan tiettyjä rakenteellisia piirteitä jalostuksessa. Näin voitaisiin pyrkiä välttämään kipua ja kärsimystä tulevissa sukupolvissa sellaisilla roduilla, joissa on todettu yleisesti Chiari-tyyppistä epämuodostumaa ja syringomyeliaa. Kallo-kaularankaliitoksen ahtauman osuutta oireiden aiheuttajana tulisi tutkia lisää.