Browsing by master's degree program "Degree Programme in Veterinary Medicine"

Rokottaminen on tehokkain ja edullisin keino tartuntatautien hallintaan. Suomessa koirien rokotussuositukset antaa Ruokavirasto. Rokottamiseen liittyy aina riski haittavaikutusten ilmenemisestä eli rokotusreaktioista. Rokotusreaktiot ovat immuunipuolustuksen liiallisia ja halutusta poikkeavia vasteita jonkin rokotteen ainesosan laukaisemana, ja ne tulisi hoitaa reaktion immunologinen tausta tuntien. Tämän työn kirjallisuuskatsausosiossa on perehdytty rokottamisen hyötyihin ja turvallisuuteen, rokotteiden aiheuttamiin vakaviin haittavaikutuksiin sekä anafylaktisen rokotusreaktion hoitoon ja koottu ohjeita rokotussuunnitelman laatimiseen sellaisella koiralla, joka on aiemmin saanut rokotteesta vakavan rokotusreaktion. Rokotusreaktioista on aina syytä ilmoittaa eläinlääkkeiden turvallisuutta valvovalle taholle, joka Suomessa on Fimea eli lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus. Aiemmissa rokotereaktiotutkimuksissa on havaittu rokotereaktion riskin olevan suurempi pienirotuisilla koirilla. Lisäksi samalla käynnillä annettujen rokotteiden määrän kasvun on huomattu kasvattavan riskiä rokotereaktiolle. Tämän työn tutkimusosuudessa selvitettiin, voiko Suomessa kerätystä haittavaikutusilmoitusaineistosta löytää trendejä, jotka esimerkiksi tukisivat aiemmin julkaistujen tutkimusten tuloksia rokotereaktioiden esiintyvyydestä. Hypoteesiksi asetettiin jonkinlaisten trendien havaitseminen, mutta aineiston luonteen vuoksi hypoteesien asettamisessa oltiin varovaisia. Aineistona toimi Fimealta vastaanotetut koirien rokotehaittavaikutusilmoitukset taulukko-ohjelmaan vietynä vuosilta 2013–2023. Aineistosta tehtiin taulukkolaskentatyökaluja hyödyntäen tai manuaalisesti seuraavat analyysit: ilmoitusten vuosittaiset määrät, ilmoitusten vakavuusluokittelu, rotu- ja sukupuolijakauma, neutralisaatiostatus ja epäiltyjen lääkevalmisteiden määrä ilmoituksessa. Koska Suomessa vuosittain rokotettujen koirien määrää ja ominaisuuksia ei tunneta, ei aineistoa voitu verrata kontrolliryhmään. Ilmoituksissa eniten esiintyneitä koirarotuja verrattiin kuitenkin Suomen Kennelliiton tilastoihin suosituimmista koiraroduista vuosina 2020–2022. Vertailussa huomattiin Suomessa suosittujen koirarotujen korostunut esiintyminen haittavaikutusilmoituksissa. Kuitenkin chihuahua-rotuisten koirien yleisyys rokotehaittavaikutustilastoissa ei välttämättä selity rodun suosiolla Suomessa. Tämä olisi linjassa aiempien tutkimusten tulosten kanssa pienirotuisten koirien suuremmasta riskistä rokotehaittojen esiintymiselle, mutta lisää tutkimuksia Suomen koirapopulaation rokotereaktioista tarvitaan. Muutoin trendeinä tuloksissa huomattiin haittavaikutusilmoitusten määrän kasvu 10 vuoden aikana, vakavaksi luokiteltavien rokotusreaktioiden määrän kasvu 10 vuoden aikana ja useimpien ilmoitusten koskevan useampaa kuin yhtä lääkevalmistetta. Trendien havaitseminen vahvisti hypoteesin, mutta tuloksista johtopäätösten tekeminen vaatisi kontrolliryhmän tuntemisen. Fimean haittavaikutustietokanta on hyvin kattava, ja tulevaisuudessa aineistosta on syytä tehdä lisätutkimuksia, kun esimerkiksi Ruokaviraston koirarekisterin kautta tunnetaan suomalainen koirapopulaatio paremmin. Jotta rokotteiden turvallisuutta voitaisiin luotettavasti arvioida, tulisi kaikki havaitut haitat ilmoittaa Fimealle.

Tämän työn tarkoituksena on kuvata koiran ruokana käytettävän suomalaisen peuranlihan ravintoarvot, raskasmetallipitoisuudet sekä mikrobiologinen laatu. Peuranliha valitaan koiran ruokavalion pohjaksi monesti siinä tilanteessa, kun koira näyttää merkkejä ruoka-aineyliherkkyydestä tai -allergiasta, ja joudutaan etsimään uusia proteiininlähteitä. Kun omistaja itse tai ravitsemusalan ammattilainen suunnittelee koiralle kotiruokavalion tuoreista raaka-aineista, on oleellista tietää käytettävien raaka-aineiden ravintoainepitoisuudet. Lisäksi lihan mikrobiologisen laadun tunteminen on tärkeää silloin, kun omistaja päättää syöttää lihan koiralleen raakana. Jos riista on koiran pääasiallinen ravinnonlähde pitkiä aikoja, voivat riistanlihan mahdollisesti korkeat raskasmetallipitoisuudet nousta ongelmaksi koiran terveyden kannalta. Työssä tutkittiin yhteensä 50 peuranlihanäytettä kymmenestä eri erästä. Näytteistä määritettiin lihan mikrobiologinen laatu sekä viljelemällä että PCR-menetelmän avulla. Lisäksi kahdesta lihaerästä lähetettiin näytteet ravintoaine- ja raskasmetallianalyyseihin. Kahdelle koiralle ja kahdelle kissalle syötettiin tutkittavaa peuranlihaa ja eläimiltä kerättiin sylkinäytteitä, kuppisivelynäytteitä sekä ulostenäytteitä patogeenien tutkimista varten. Peuranliha sisälsi liian vähän useita kivennäis- ja hivenaineita sekä D-, E- ja B12-vitamiinia täyttääkseen koiran ravintoainetarpeet. Liha oli hyvin rasvaista. Kahden koiralle välttämättömän aminohapon määrä lihassa oli melko matala. Kadmium- ja lyijypitoisuudet olivat lihassa matalat. Yhteensä neljästä lihaerästä löydettiin L. monocytogenes PCR-menetelmän avulla ja kahdesta lihaerästä se kyettiin viljelemällä eristämään. Y. enterocolitica sen sijaan todettiin PCR-menetelmällä seitsemästä lihaerästä ja myös se eristettiin kahdesta lihaerästä. PCR-menetelmällä kampylobakteeria löytyi kolmesta lihaerästä ja STEC:ia kaikista lihaeristä. L. monocytogenes eristettiin viljelemällä yhdestä koiran ulostenäytteestä ja kampylobakteeri saman koiran ulosteesta toisella näytteenottokerralla. PCR-menetelmällä saatiin positiivinen kampylobakteeritulos kaikista kissojen ulostenäytteistä sekä kolmesti toisen koiran ulostenäytteistä ja kerran toisen koiran ulostenäytteestä. L. monocytogenes löytyi PCR-menetelmällä kerran toisen koiran ulostenäytteestä. Tutkittu peuranliha ei enterobakteerien osalta täyttänyt olemassa olevia vaatimuksia hyvälaatuisesta lihasta 80 %:ssa eristä, mutta säädettyjä raja-arvoja voi pitää liian matalina, kun niitä sovelletaan eläimille tarkoitettuihin sivutuotteisiin. Patogeeneja esiintyi PCR-menetelmällä paljon, mutta vain harvasta näytteestä saatiin patogeeni eristettyä, mikä viittaa niiden vähäiseen määrään lihassa.

Tämän lisensiaatintutkielman aihe on hyvin ajankohtainen sekä globaalisti että Suomessa. Kesällä 2023 korkeapatogeeninen lintuinfluenssa (HPAI) A(H5N1) tavattiin Suomessa ensimmäisen kerran turkiseläimissä. Taudin rajoittamiseksi lopetettujen eläinten korvaussummista tuli valtiolle 50 miljoonan euron lasku. Suomessa ihmistartunnoilta vältyttiin –toistaiseksi. HPAI A(H5N1) on tähän asti tarttunut ihmiseen heikosti, mutta kuolleisuus on ollut korkea, yli 50 %. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on selvittää mahdollisia isännän geneettisiä tekijöitä, joilla voisi olla vaikutusta HPAI A(H5N1)-viruksen laajentuneeseen isäntälajikirjoon. Korkeapatogeeninen lintuinfluenssavirus A(H5N1) kuuluu influenssa-A-viruksiin, joille on tunnusomaista kyky nopeaan geneettiseen muuntumiseen sekä isäntälajiloikkiin, mitkä puolestaan tekevät niistä potentiaalisia pandemianaiheuttajia naiivissa populaatiossa. Isännän genotyyppi vaikuttaa ympäristötekijöiden ja viruksen ominaisuuksien ohessa sairastuvuuteen ja kuolleisuuteen. Erityisen keskeiseksi immuunivasteen toiminnalle influenssa-A-virusinfektiossa tiedetään MX1-geeni (myxovirus resistance 1), mutta tässä kirjallisuuskatsauksessa esitellään myös muita geneettisiä tekijöitä. Influenssa-A-viruksille altistavia variantteja on tunnistettu ihmisen MX1 sekä muissa lokuksissa. Nyt kun HPAI A(H5N1) on tehnyt lajiloikan canidae-heimoon turkiskettujen tartuntojen myötä, herää kysymys koiran alttiudesta. Yhteisen terveyden näkökulmasta viruksen loikka koiraan olisi eri mittaluokan ongelma, sillä ihmisen kontaktit koiriin ovat globaalisti runsaat ja tiiviit ja voimallisten taudinrajoitustoimien sosiaalinen hyväksyttävyys olisi kiistanalaista. Lisäksi HPAI A(H5N1) vaikuttaa jo nyt negatiivisesti luonnon monimuotoisuuteen vahingoittamalla merkittävästi useita luonnonvaraisia eläinkantoja. Perusymmärrys viruksen ja isännän perimän vuorovaikutuksesta auttaa ymmärtämään taudin patogeneesiä ja sitä kautta toimii pohjana mm. rokote- ja lääkekehitystyölle. Tässä työssä esiin nostetut geneettiset tekijät ovat alku, mutta virus-isäntä-vuorovaikutuksen tutkimuksen tulee jatkua, jotta mahdollisen pandemian realisoitumiseen oltaisiin valmiita.

Eläinlääkärit ja eläinten omistajat ovat yhä tietoisempia kroonisen kivun vaikutuksista eläinten hyvinvointiin, joten tarve kehittää tehokkaampia keinoja sen hallintaan on kasvanut. Onkin tärkeää, että eläinlääkäri osaa tunnistaa kroonista kipua, kommunikoi omistajan kanssa saatavilla olevista hoitovaihtoehdoista onnistuneesti ja siten pystyy lisäämään eläinten hyvinvointia. Kroonisen kivun mekanismit ovat monimutkaisia ja sen taustalla voi olla monia syitä, joten sen hoito on kuitenkin usein haastavaa. Tavallisin ja koirilla parhaiten tunnettu kroonisen kivun muoto on nivelrikkokipu, jonka hoitoon on kehitetty eniten lääkevalmisteita koirille. Tulevaisuudessa kaivataan lisätietoa kuitenkin myös muista syistä johtuvasta kroonisesta kivusta ja sen hoidosta. Tässä kirjallisuuskatsauksessa käsitellään koirille käytettäviä kipulääkkeitä ja pohditaan niiden käyttöä kroonisen kivun hoidossa. Lisäksi pohdin kroonisen kivun hoitoa multimodaalisesta näkökulmasta. Pohdin myös, millaisia haasteita koirien kroonisen kivun lääkkeelliseen hoitoon voi liittyä. Eniten tietoa on saatavilla tulehduskipulääkkeistä, ja niiden merkitys onkin keskeinen kroonisen kivun hoidossa, sillä niiden tehoa ja turvallisuutta on tutkittu kattavasti ja uusia lääkevalmisteita on tullut markkinoille aivan lähimenneisyydessä. Kroonisen kivun hoidossa hyödynnetään myös monia ihmislääkevalmisteita, joista saatavilla oleva tutkimustieto koirilla on vielä puutteellista. Niiden tehosta saatu tieto on usein ristiriitaista, mutta niitä voidaan kuitenkin soveltaen käyttää kroonisen kivun hoidossa.

Kuumapolttonupoutus on yleinen vasikoille tehtävä, kipua ja stressiä aiheuttava toimenpide, jonka tarkoituksena on estää sarvien kasvaminen tuhoamalla sarvenaiheet. Suomessa nupoutuksen yhteydessä tulee käyttää rauhoitusta, paikallispuudutusta ja kipulääkitystä. Ennen nupoutusta annettu rauhoitusaine vähentää vasikan kokemaa kipua ja stressiä sekä vasikan fyysisen paikallaan pitämisen tarvetta toimenpiteen aikana. Tutkimuksemme tavoitteena oli selvittää ja vertailla lihaksensisäisen ksylatsiinin, detomidiinin sekä detomidiini-ketamiini-yhdistelmän vaikutuksia sedaatioon sekä kivunlievitykseen kuumapolttonupoutuksen yhteydessä. Tutkimushypoteesimme oli, että edellä mainitut rauhoitusaineet tuottaisivat vertailukelpoisen sekä nupoutukseen riittävän sedaation. Tutkimuksessamme oli mukana 15 kliinisesti tervettä 18 ± 4 päivän ikäistä vasikkaa, jotka nupoutettiin rauhoitettuina, kipulääkittyinä ja paikallispuudutuksessa. Vasikat jaettiin rauhoitusaineen perusteella satunnaisesti kolmeen ryhmään: ryhmän X (n=5) vasikat rauhoitettiin ksylatsiinilla 0,2 mg/kg, ryhmän D (n=4) vasikat detomidiinilla 40 µg/kg ja ryhmän DK (n=6) vasikat detomidiini-ketamiini-yhdistelmällä, jossa oli detomidiinia 20 µg/kg ja ketamiinia 2 mg/kg. Tutkimuksessa arvioitiin rauhoituksen kestoa ja syvyyttä (Clinical sedation score, CSS), kipua (Pain score, PS), sarvenaiheen ympäryksen mekaanista kipukynnystä sekä kudosturvotusta, reaktiota paikallispuudutukseen ja nupoutukseen sekä ruumiinlämpöä. Pienen otoskoon vuoksi tilastollisia analyysejä ei tehty, ja tulokset päädyttiin esittämään kuvailevalla tavalla. Rauhoitusaineprotokollat tuottivat paikallispuudutteen annostelemiseksi sekä kuumapolttonupoutuksen suorittamiseksi riittävän sedaation. Neljä vasikkaa reagoi lievästi paikallispuudutukseen ja kaksi nupoutukseen; rauhoitusainetta ei tarvinnut kuitenkaan lisätä yhdellekään vasikalle. X-ryhmän vasikoilla aika makuulle käymisestä seisomaan nousemiseen oli keskimäärin pisin, 65,6 ± 21,5 min ja DK-ryhmässä lyhin, 50,8 ± 18,6 min. Syvin sedaation taso saavutettiin X- ja DK-ryhmissä keskimäärin hieman aiemmin ja sedaatio oli syvempi kuin D-ryhmässä. Sekä X- että DK-ryhmässä useammalle vasikalle annosteltiin lisäkivunlievitystä PS-arvon ylitettyä 10/21. Mekaaninen kipukynnys tutkittiin vain 11 vasikalta johtuen 4 vasikan puuttuvista kirjauksista. Mekaaninen kipukynnys oli rauhoitteen annon jälkeen alhaisimmillaan X- ja D-ryhmässä T24H (X: 18,3 ± 3,4 N ja D: 25,3 ± 7,5 N) ja DK-ryhmässä T240 (12,0 ± 1,2 N). X-ryhmässä alin mitattu ruumiinlämpö rauhoitteen annon jälkeen oli 36,5 °C; D-ryhmässä 38,0 °C ja DK-ryhmässä 37,4 °C. Tulosten perusteella ksylatsiini, detomidiini ja detomidiini-ketamiini-yhdistelmä soveltuvat vasikan nupoutusrauhoitukseen. Nupoutukseen reagoiminen ja lisäkivunlievityksen tarve kertovat kuitenkin riittämättömästä kivunlievityksestä nupoutuksen aikana sekä nupoutuksen jälkeisinä tunteina. Koska tutkimuksemme seurantajakso jatkui vain 24 tuntia rauhoituksesta, olisi rauhoitusaineiden pitkäaikaisempia vaikutuksia mielenkiintoista tutkia lisää. Pienen otoskoon ja tilastollisten analyysien puuttumisen vuoksi tutkimustulosten varmentaminen suuremmalla otannalla olisi järkevää.

Koirien kestävyyskunto on ollut tutkijoiden kiinnostuksen kohteena jo useiden vuosikymmenten ajan. Koirien maksimaalinen hapenottokyky (VO2max) on suurempi kuin ihmisurheilijoilla johtuen tehokkaammasta sydän- ja verenkiertoelimistön toiminnasta sekä paremmasta solutason aineenvaihdunnasta. Rekikoirilla tehdyt tutkimukset osoittavat, että säännöllisellä kestävyysharjoittelulla voidaan edelleen kehittää näitä ominaisuuksia ja auttaa koiria kestämään paremmin pitkäkestoista rasitusta. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, mitä koirien kestävyyskunnosta tiedetään ja millaista harjoittelua koirat tarvitsevat eri ikävaiheissa. Aihe on tärkeä, jotta saadaan luotua kokonaiskäsitys terveiden koirien elimistön toiminnasta sekä määritettyä koirille sopivia liikuntasuosituksia. Opinnäytetyön tutkimusosiossa tarkasteltiin labradorinnoutajapentujen kestävyysharjoittelua vesijuoksumatolla. Ohjattu vesijuoksumattoharjoittelu oli osa laajempaa koiranpentujen kestävyyskuntotutkimusta, jossa selvitettiin harjoittelun vaikutusta kasvavien koirien kestävyyskuntoon. Tutkimusosio toteutettiin kuvailevana tutkimuksena, jonka tavoitteena oli tuottaa tietoa pentujen harjoittelusta sekä harjoittelun aikaisista sykkeistä. Tutkimukseen osallistui seitsemän terveystarkastuksen läpäissyttä pentua, jotka olivat tutkimuksen alkaessa 16 viikon ikäisiä. Pennut harjoittelivat lonkkasyvyisessä vedessä keskimäärin kaksi kertaa viikossa kahdeksan viikon ajan. Harjoittelun kuormittavuutta säädeltiin vesijuoksumaton nopeuden ja harjoituksen keston avulla. Pennuilta mitattiin jokaisen harjoituksen aikana alku-, keski- ja loppusyke. Tutkimuksen tulosten mukaan pennut harjoittelivat matalilla sykealueilla koko harjoittelujakson ajan. Pentujen keskisykkeet vaihtelivat 136–170 bpm välillä, eli syketaso pysyi koirien kuivan maan harjoitteluun perustuvan laskennallisen peruskestävyysalueen alapuolella (< 180 bpm). Vesijuoksumaton nopeutta ja harjoittelun kestoa kasvatettiin viikkojen edetessä, mutta kuormituksen lisääminen ei nostanut pentujen sykearvoja. Vesijuoksumaton nopeus oli alimmillaan 6,5 m/min ja korkeimmillaan 32,5 m/min. Vesijuoksumattoharjoittelua oli keskimäärin 25–50 minuuttia viikossa, jonka lisäksi pennut liikkuivat kotona noin 1–2 tuntia päivässä erillisen ohjeistuksen mukaan. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että vesijuoksumatolla suoritettu harjoittelu oli kokonaisuudessaan kevyttä eikä kuormittanut merkittävästi pentujen sydän- ja verenkiertoelimistöä. Matalia sykearvoja saattoi osittain selittää valittu harjoittelumuoto, sillä sykkeiden on todettu olevan vesijuoksumatolla matalammat kuin tavallisella juoksumatolla. Kahdeksan viikon harjoittelujakson aikana keskisykkeet kääntyivät laskusuuntaan usealla pennulla, vaikka harjoittelun oli tarkoitus olla nousujohteista. Tämä johtui todennäköisesti siitä, että pennut tottuivat vesijuoksumattoharjoitteluun ja oppivat liikkumaan aiempaa taloudellisemmin. Pennuille kertyi viikkotasolla melko vähän ohjattua harjoittelua, joten kotona suoritetulla liikunnalla saattoi olla vesijuoksumattoharjoittelua suurempi vaikutus pentujen kuntotasoon.

Lisääntynyt tietoisuus koirien perinnöllisistä sairauksista on lisännyt tarvetta kiinnittää enemmän huomiota koirarotujen jalostukseen. Kyynärnivelen dysplasia eli kyynärnivelen kehityshäiriö on yksi yleisimmistä perinnöllisistä sairauksista koirilla, johon vaikuttavat perimän lisäksi myös ympäristötekijät. Sairauden vastustamisen haastavuuden vuoksi on ajansaatossa yritetty kehittää erilaisia apumekanismeja jalostukseen. Yksi näistä on PEVISA-ohjelma eli perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustusohjelma, jossa kyynärnivelen dysplasia on ollut muutaman vuosikymmenen ajan mukana. Kyynärnivel muodostuu olkaluusta, värttinäluusta ja kyynärluusta. Rustonsisäisen luutumisen häiriintyessä sekä värttinä- ja kyynärluun kasvaessa eri tahtia koiralle syntyy kyynärnivelen dysplasia. Erilaisia kyynärnivelen kehityshäiriön muotoja ovat sisemmän varislisäkkeen sairaus, olkaluun nivelnastan osteokondroosi, kiinnittymätön kyynärpään uloke ja inkongruenssi eli kyynärnivelen nivelpintojen epäyhdenmukaisuus. Nämä eri kehityshäiriön muodot ovat eteneviä ja voivat periytyä toisistaan riippumatta eri tavalla eri roduilla. Kyynärnivelen dysplasiaa esiintyy tyypillisesti nuorilla, nopeasti kasvavilla, suurilla ja jättikokoisilla koirilla sekä kondrodystrofisilla eli hyvin matalaraajaisilla koiraroduilla. Tällöin koiran tyypillisin oire on etujalan ontuma. Muita kliinisiä oireita voivat olla muun muassa kipu etujalan ojennuksessa, nivelen turvotus, krepitaatio eli rahina ja jalan lihasten surkastuminen. Kyynärnivelen dysplasian diagnosoiminen tapahtuu röntgenkuvauksella, tietokonetomografialla tai tähystämällä. Viralliset seulontaröntgenkuvat kyynärnivelistä arvioidaan Suomessa neljään eri luokkaan: 0 – ei muutoksia, 1 – lievä dysplasia, 2 – kohtalainen dysplasia ja 3 – vakava dysplasia. Kyynärnivelen dysplasian hoitovaihtoehdot ovat kirurgia, proteesit ja konservatiivinen hoito. Näistä suositeltavin vaihtoehto etenkin nuorille koirille on kirurgia. Kirurginen hoito tulisikin aloittaa mahdollisimman pian diagnosoinnin jälkeen ennen kuin niveleen on ehtinyt tulla merkittäviä nivelrikkomuutoksia. Riippuen mikä kyynärnivelen kehityshäiriön muoto koiralla on, valitaan sille sopivin kirurginen menetelmä useista eri vaihtoehdoista. Myös esimerkiksi CUE-osaproteesit ovat yksi suositeltava vaihtoehto etenkin sisemmän varislisäkkeen sairauden hoidossa. Tässä kirjallisuuskatsauksessa keskitytään koiran kyynärnivelen dysplasian etiologiaan, fysiologiaan, oireisiin, kliiniseen diagnostiikkaan, vastustamiseen jalostuksessa ja hoitomuotoihin. Tutkielmassa kootaan yhteen tämänhetkinen tieto koirien kyynärnivelen dysplasiasta, sen jalostuksesta ja eri hoitovaihtoehdoista.

Tämä kirjallisuuskatsauksen ja alkuperäistutkimuksen sisältävä lisensiaatintutkielma käsittelee mikrobilääkeresistenssiä sekä laajakirjoisia beetalaktamaaseja tuottavia enterobakteereita hevosilla Suomessa. Mikrobilääkeresistenssillä tarkoitetaan mikrobien vastustuskykyä mikrobilääkkeitä kohtaan. Mikrobilääkkeiden liikakäyttö ja uusien mikrobilääkkeiden pula ovat johtaneet yleistyvään maailmanlaajuiseen mikrobilääkeresistenssiongelmaan. Mikrobilääkeresistenssi on uhka ihmisten ja eläinten terveydelle. Mikrobilääkkeille vastustuskykyisten bakteerien aiheuttamien infektoiden lisääntyessä hoitovaihtoehdot vähenevät ja potilaiden kuolleisuus nousee. Beetalaktamaasit ovat bakteerien tuottamia entsyymejä, jotka pystyvät hajottamaan beetalaktaameja. Beetalaktaamit ovat lääketieteellisesti merkittävä mikrobilääkeryhmä. ESBL (extended spectrum beta-lactamase) -entsyymeillä puolestaan tarkoitetaan bakteerien tuottamia beetalaktamaasientsyymejä, jotka pystyvät hajottamaan laajakirjoisia beetalaktaameja, kuten esimerkiksi kolmannen polven kefalosporiineja. Enterobakteerit ovat tärkein laajakirjoisia beetalaktamaaseja tuottava bakteeriheimo. Enterobakteereja esiintyy sekä ihmisillä että eläimillä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ESBL-enterobakteerien esiintyvyyttä hevosten peräsuolesta otetuissa seulontanäytteissä Suomessa. Samalla tutkittiin, mitä ESBL-bakteerilajeja Suomessa asuvilla hevosilla esiintyy. Aihetta ei ole aiemmin juurikaan tutkittu Suomessa, joten tutkimus tuo tärkeää lisätietoa Suomessa asuvien hevosten resistenssitilanteesta. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin mahdollisia riskitekijöitä ESBL-kantajuudelle. ESBL-kantajuuden prevalenssin odotettiin olevan noin 7 % Suomessa. Prevalenssihypoteesi tässä tutkimuksessa asetettiin hieman alemmas verrattuna muihin Euroopan maihin, koska Suomen resistenssitilanne on Euroopan keskimääräistä parempi. Riskitekijöitä ESBL-kantajuudelle on aiemmissa tutkimuksissa todettu olevan esimerkiksi mikrobilääkehoito ja sairaalahoito. Tutkimusta varten kerättiin Yliopistollisen hevossairaalan potilailta seulontanäytteitä loppuvuoden 2020 ja alkuvuoden 2021 aikana. Näytteitä kerättiin yhteensä 161:ltä hevoselta. Tutkimukseen osallistuneiden hevosten omistajat vastasivat kyselylomakkeen kysymyksiin, jotka käsittelivät esimerkiksi sairaalaan tulosyytä, hevosen lääkintähistoriaa sekä tietoja hevosen lähikontakteista. Näytteet viljeltiin ja löydettyjen enterobakteerikantojen herkkyysmääritykset tehtiin Eläinlääketieteellisen tiedekunnan kliinisen mikrobiologian laboratoriossa. Kyselylomakkeen vastausten perusteella määritettiin mahdollisia riskitekijöitä SPSS-ohjelman avulla. Dikotomisille muuttujille tehtiin ristiintaulukointi ja Fisherin eksakti testi. ESBL-prevalenssi laskettiin EpiTools-laskimella. Tutkimukseen osallistuneista hevosista viisi oli ESBL-positiivisia, jolloin ESBL-prevalenssi tutkimuspopulaatiossa oli 3,1 %. Tilastollisesti merkitseviksi riskitekijöiksi ESBL-kantajuudelle todettiin analyysin perusteella sairaalahoito viimeisen kolmen kuukauden sisällä, mikrobilääkehoito viimeisen kolmen kuukauden sisällä sekä kirurginen toimenpide viimeisen kolmen kuukauden sisällä. Tutkimuksen tuloksena saatu ESBL-prevalenssi hevosilla poikkesi hypoteesistamme sekä aiemmista tutkimustuloksista. Poikkeamaa voi selittää eroavaisuudet tutkimusten välillä esimerkiksi otoskoossa ja tutkimuspopulaatiossa. Harhaa tutkimustuloksiin on voinut aiheuttaa esimerkiksi Covid-19-pandemia sekä väärinkäsitykset kyselylomakkeen kysymyksiin vastatessa. Riskitekijäanalyysin tulokset myötäilivät aiempia tutkimustuloksia sekä hypoteesiamme.

Insuliiniaineenvaihdunnan häiriö (Insulin dysregulation, ID) on tärkeä osa hevosten metabolista syndroomaa (Equine metabolic syndrome, EMS) ja merkittävä riskitekijä hormoniperäiselle kaviokuumeelle. Tutkimuksissa on todettu, että pitkittynyt hyperinsulinemia aiheuttaa aiemmin terveillä hevosilla ja poneilla kaviokuumeen. Tarkkaa mekanismia tälle ei kuitenkaan edelleenkään tiedetä. Kaviokuumeessa kavioluun ja sarveiskavion välinen lamellikerros vaurioituu, mikä voi johtaa kavioluun kääntymiseen ja vajoamiseen kavion sisällä. Kaviokuume voi pahimmillaan johtaa hevosen tai ponin lopettamiseen. Insuliiniaineenvaihdunnan kausittaisia muutoksia on tähän mennessä tutkittu erittäin vähän ja varsinkin Suomessa vuodenaikojen vaihtelu on hyvin suurta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten hevosten insuliiniaineenvaihdunta muuttuu 2 kuukauden laidunkauden aikana. Hypoteesina oli, että hevosten insuliiniaineenvaihduntaa mittaavien testien tulokset muuttuisivat laidunkauden aikana. Tutkimukseen osallistui 29 suomenhevosta Ypäjän Hevosopistolta. Hevosille suoritettiin sokerirasitustesti (Oral sugar test, OST) kerran kesäkuussa ja kerran elokuussa. Näiden perusteella määritettiin hevosille insuliinin maksimipitoisuus (InsulinMax) ja aika-insuliinipitoisuus kuvaajan alle jäänyt pinta-ala (AUC) molemmilla testikerroilla. Molemmilla kerroilla hevosten verinäytteistä tutkittiin myös adiponektiini, adrenokortikotropiini (ACTH), triglyseridi sekä glukoosi. Lisäksi hevosille tehtiin kuntoluokitus (Body condition score, BCS) ja niiden kaulan paksuus arvioitiin (Cresty neck score, CNS). Hevosista osa oli testien välisen ajan sisäruokinnassa ja osa vaihtelevan ajan laitumella. Tilastollisessa analyysissä vertailtiin OST:n tuloksia kesä- ja elokuussa. Lisäksi vertailtiin mitattuja arvoja sen mukaan, todettiinko hevosilla ID ja olivatko ne testien välisen ajan laitumella vai sisäruokinnassa. Yhteensä 10 hevosella todettiin ID ainakin toisella testikerralla. Kuudella hevosella ID todettiin vain toisella testikerralla. Ainoastaan yhdellä hevosella todettiin kohonnut lepoinsuliinipitoisuus. Hevosten insuliiniarvoissa (InsulinMax ja AUC) ei todettu tilastollisesti merkitsevää eroa kesä- ja elokuun välillä. Laitumella olleiden hevosten insuliiniarvot (InsulinMax ja AUC) olivat elokuun mittauksessa suuremmat verrattuna sisäruokinnassa olleisiin hevosiin. Sisäruokinnassa olleiden hevosten InsulinMax:n mediaani oli 14,5 µIU/ml (vaihteluväli 0,0–47,8 µIU/ml) ja laitumella olleiden hevosten 33,6 µIU/ml (vaihteluväli 5,4–300 µIU/ml). Kaikkien hevosten ruokinta ja liikunta saattoi kuitenkin jonkin verran vaihdella testikertojen välisenä aikana, minkä takia tuloksiin tulee suhtautua kriittisesti. Tutkimus osoittaa, että yksittäisten hevosten OST tulokset voivat vaihdella. Tämän takia hevosia, joilla epäillään ID:tä, tulisi testata useamman kerran, vaikka ensimmäisellä kerralla tätä ei todettaisikaan. Tulosten perusteella laiduntaminen saattaa vaikuttaa OST-tuloksiin ja insuliiniaineenvaihduntaan, mutta tämä vaatii vielä lisätutkimuksia. Tutkimuksessa todettiin myös, että pelkän lepoinsuliinin määrittämisellä ei saada luotettavaa kuvaa hevosen insuliiniaineenvaihdunnasta.

Lampaiden laidunnus on lampaanlihantuotannon perusta. Erilaisilla laitumilla laiduntaessaan lampaat saavat liikkua vapaasti ja toteuttaa luontaista lauma- ja ruokailukäyttäytymistään. Suomalaisten lampaiden kantamista zoonoottisista taudinaiheuttajista on merkittävästi vähemmän tietoa kuin nautojen vastaavista zoonooseista. Lammastalouden on syytä valmistautua Suomeen saapuviin uusiin zoonoottisiin taudinaiheuttajiin, ilmasto muuttuu ja niin myös loistilanne. Maailmalla muutoksia levinneisyydessä on jo havaittu mm. ison maksamadon kohdalla. Cryptosporidium-alkueläimen aiheuttamat infektiot ovat lisääntyneet ihmisillä, myös Suomessa. Cryptosporirium parvum on yleisin zoonoottinen kryptosporidioosin aiheuttaja. C. parvum alkueläimen esiintymisestä lampailla Suomessa ei ole kansallisesti kattavaa tutkimustietoa. Toinen yleinen kryptosporidioosia aiheuttaja C. hominis leviää lähinnä ihmisten välillä. Tämä tutkielma tehtiin osana Lammaslaitumien zoonoosit –hankkeen ensimmäistä osatehtävää. Maa- ja metsätalousministeriön rahoittama hanke on eläinlääketieteellisen tiedekunnan vetämä ja hankkeen yhteistyökumppanina toimii Ruokavirasto. Hankkeen päätavoitteena on saada tietoa lampailla esiintyvistä zoonoottisista bakteeri- ja loistartunnoista, sekä tuottaa tietoa niiden ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi. Tämän tutkielman kirjallisuuskatsauksessa perehdytään lampaiden laidunvälitteisistä zoonoottisista loisista maksamatojen ja Cryptosporidium alkueläimen elämänkiertoon, levinneisyyteen sekä tartuntojen hallintaan laitumilla. Kokeellisen osan tavoitteena oli selvittää suomalaisilta lampureilta kyselytutkimuksen avulla lampoloiden bioturvallisuustoimia, laidunnus- ja juomavesiasioita sekä näkemystä sisäloisten levinneisyydestä. Tutkielman tutkimusosan aineisto kerättiin 10.11.–20.12.2022 kyselytutkimuksella. Lampureiden sähköpostiosoitteita saatiin 3 978 kappaletta tietopyyntönä Ruokaviraston lammasrekisteristä. Kyselyyn vastattiin nimettömästi. Kyselyyn saatiin 241 vastausta, joista 226 vastaajalla oli lampaita. Suomessa oli vuonna 2022 rekisteröityneitä lampaanpitäjiä yhteensä 1187 kappaletta (Luke 2022). Kyselyyn vastanneilla oli yli 1-vuotiaita uuhia yhteensä 9 218. Luonnonvarakeskuksen mukaan koko Suomessa uuhia oli yhteensä 63 618 vuonna 2022. Kyselytutkimukseen osallistuneet tilat kattoivat siis yli 14 % koko Suomen uuhimäärästä. Kyselyssä oli yhteensä 68 kysymystä ja vastauksia saatiin jokaisesta Suomen maakunnasta. Yli puolet kyselyn vastaajista ilmoitti lampaiden pidon olevan harrastus. Vain neljällä 226:stä vastaajasta lampaat eivät laiduntaneet. Vastaajista 40 % oli luonnonmukaisessa tuotannossa mukana. Kyselyn mukaan lammastiloilla on hyvin monenlaisia tulonlähteitä. Tautisulut ovat lammastiloilla harvinaisia. Vastaajista 14 % (n=220) lampaat laidunsivat joko samaan tai eri aikaan muiden eläinten kanssa. Kyselytutkimuksen mukaan Cryptosporidium alkueläintä ei ole havaittu yhdelläkään lammastilalla. Vastaajista kolme ilmoitti lampailta löytyneen isoa maksamatoa ja viisi pientä maksamatoa.