Browsing by discipline "Sisätautioppi"
Now showing items 1-20 of 83
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)Afrikkalaisen kääpiösiilin terveyden- ja sairaanhoito-opas on tehty praktisoiville eläinlääkäreille. Sen tarkoituksena on antaa nopeasti tietoa kääpiösiilien yleisimmistä sairauksista ja hoidoista, mutta myös sen normaalista käyttäytymisestä ja elinolosuhteiden vaatimuksista. Oppaaseen on kerätty tietoa kääpiösiilistä lemmikkinä, sen elinolosuhteiden vaatimuksista, normaalista anatomiasta ja fysiologiasta, ruokinnasta, lisääntymisestä ja käyttäytymisestä. Lisäksi oppaasta löytyy tietoa kääpiösiilien yleisimmistä sairauksista ja niiden hoidosta. Oppaassa on myös taulukkomuodossa siilien perusarvot, normaalit laboratorioarvot sekä lääkeaineiden annokset. Oppaassa on kerrottu kääpiösiilistä potilaana, omine erikoisine tapoineen. Oppaan tietolähteinä ovat olleet lähinnä ulkomaiset julkaisut. Hoitovaihtoehdot ja lääkitykset on kuitenkin pyritty valitsemaan suomalaisesta näkökulmasta. Seasta löytyy myös soveltamiskelpoisia ulkomaisia hoitokäytäntöjä. Afrikkalaisten kääpiösiilien määrä lemmikkinä Suomessa ja maailmalla kasvaa jatkuvasti. Koska kääpiösiilejä tuodaan myös ulkomailta, ei ole syytä unohtaa eksoottisten tautien mahdollisuutta. Myös zoonoottiset sairaudet tulee muistaa ottaa huomioon. Kääpiösiilit sairastavat suhteellisen paljon. Valitettavan monet sairauksista aiheutuvat virheellisestä ruokinnasta tai vääränlaisista elinolosuhteista. Lisäksi monen sairauden perinnöllisyys on vielä tuntematonta. Tiedon lisääntyessä saamme toivottavasti terveempiä lemmikkejä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1997)Krooniset ärsytysperäiset hengitystiesairaudet ovat Suomessa hevosilla hyvin yleisiä. Pitkä sisäruokintakausi, huonolaatuiset rehut ja tallien usein heikko ilman laatu altistavat hevosia allergisille hengitystiesairauksille. Hevosten hengitystiesairauksien hoidossa käytetään paljon lääkeaineita, joiden vaikutuksista on hyvin vähän tutkittua tietoa. Tutkimuksessamme pyrittiin selvittämään asetyylikysteiinin vaikutuksia ja mukolyyttistä tehoa COPD:tä (chronic obstructive pulmonary disease) sairastavissa hevosissa. Tutkimukseen osallistui kymmenen hevosta, jotka tutkittiin neljä kertaa. Toisen ja kolmannen tutkimuskerran välillä hevosia lääkittiin kahden viikon ajan asetyylikysteiinillä (2.4 g suun kautta kahdesti päivässä). Jokaisella tutkimuskerralla hevosille tehtiin kliininen yleistutkimus ja ne tähystettiin. Tähystyksen yhteydessä hevosista otettiin makealimanäyte, josta määritettiin tiettyjen entsyymien (MMP9, kaseinaasi ja beta-glukuronidaasi) pitoisuudet sekä neutrofiilimäärä. Tutkimustulosten perusteella asetyylikysteiinillä ei todettu tilastollisesti merkittävää vaikutusta koeryhmän hevosten oireisiin. Yksittäisille hevosille hoidolla näyttäisi kuitenkin olleen positiivinen vaikutus.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2003)Verenkuva-analysaattorit ovat laitteita, jotka laskevat ja lajittelevat verisolut. Tietystä määrästä verta lasketaan punasolut, valkosolut ja verihiutaleet. Lisäksi niistä saa hematokriitin, hemoglobiinin ja punasoluindeksit. Eri eläinlajien ja ihmisten verisolut ovat kooltaan hyvin vaihtelevia, joten ihmisen verisolujen laskemiseen kehitetty laite ei sellaisenaan sovi eläinnäytteiden analysointiin. Lisäksi laitteissa on erilaisia laimentimia ja reagensseja, joiden vaikutus soluihin vaihtelee lajeittain. Kirjallisuusosassa on esitelty tällä hetkellä markkinoilla olevia eläinlaboratorioiden käyttöön tarkoitettuja laitteita ja niiden toiminta pääpiirteittäin. Tutkimusosassa vertailtiin ensin Cell-Dyn 3700 laitteen tekemää valkosolujen erittelylaskentaa verisivelystä tehtyyn manuaaliseen laskentaan. Näytteinä oli 65 kpl kissoista otettuja verinäytteitä, joista tehtiin sekä automaattinen että manuaalinen valkosolujen erittelylaskenta. Eri menetelmillä saadut tulokset olivat samankaltaiset neutrofiilien ja lymfosyyttien osalta. Monosyyttien osalta tulokset Cell-Dyn 3700 laitteella olivat hieman isompia ja eosinofiilien kohdalla pienempiä kuin manuaalisella laskennalla. Tulosten perusteella Cell-Dyn 3700 laitetta voidaan käyttää nykyisillä asetuksilla kissojen verinäytteiden valkosoluerittelyn tekemiseen. Toisessa osassa määritettiin kissan hematologiset viitearvot Cell-Dyn 3700 laitteella. Tätä varten kerättiin verinäytteet 43 terveeltä kissalta. Kaikki kissat olivat rauhoitettuja näytteenottohetkellä. Viitearvot laskettiin käyttäen ei-parametrista menetelmää. Valkosoluarvojen osalta viitearvot muodostuivat suunnilleen samoiksi kuin lähdekirjallisuudessa. Punasoluarvoista hematokriitin, hemoglobiinin ja punasolujen lukumäärän viitearvot muodostuivat lähdekirjallisuuden arvoja korkeammiksi ja punasoluvakioiden (MCV, MCH ja MCHC) viitearvot suunnilleen samoiksi kuin lähteissä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1998)Tutkimuksessa määritettiin sytologiset viitearvot keuhkohuuhtelunäytteille. 11 koirasta otettiin keuhkohuuhtelu (BAL) 5-7 viikon väliajoin seitsemän kertaa. Jokaiselle koiralle tehtiin yleistutkimus ennen rauhoitusta. Koirat rauhoitettiin medetomidiinilla ja riittävä anestesia saatiin propofolilla. Huuhtelunesteenä käytettiin fysiologista natriumkloridia 1 ml/kg jokaiseen huuhteluerään. Huuhtelu suoritettiin kummallekin pallealohkolle kahdesti peräkkäin fiberoskoopin näytteenottokanavan kautta. Välittömästi näytteenoton jälkeen jäähauteessa lasipurkissa olevat näytteet vietiin laboratorioon käsiteltäviksi. Näytteen kokonaistilavuus ja solupitoisuus (elävät ja kuolleet solut) määritettiin. Yhdenkertaisen sideharson läpi suodatetusta ja kahdesti sentrifugoidusta ja pestystä näytteestä sytosentrifugoitiin 40 000 elävää solua objektilasille. Saadut lasit värjättiin May-Grünwald-Giemsalla. Mikroskopoimalla eriteltiin 300 solua ja laskettiin eri solujen prosenttiosuudet. Sytologiset viitearvot määritettiin kunkin koiran keskiarvojen keskiarvosta 95 %:n luottamusvälillä. Saantoprosentti oli 57-63 % ja saaliin kokonaissolut 0,086-0,153 x 106 solua/ml. BAL-näytteidenerittelylaskennassa oli makrofageja 68,5-76 %, lymfosyyttejä 13,8-18,9 %, neutrofiilejä 3,9-5,8 %, eosinofiilejä 1,0-6,4 %, plasmasoluja 0,3-1,0 %, basofiilejä 1,0-1,9 % ja epiteelisoluja 0,4-1,2 %. Kirjallisuuskatsauksessa on käsitelty koiran akuuttien alempien hengitysteiden sairauksien etiologiaa, oireita, diagnoosia ja hoitoa. Kennelyskä ja keuhkokuume ovat tärkeimmät infektiiviset sairaudet. Parasiiteista vaeltavia suolikaistoukkia esiintyy Suomessa, mutta varsinaiset keuhkomadot ovat vielä harvinaisia. Keuhkoödeemi voidaan jaotella kardiogeeniseen ja ei-kardiogeeniseen. Yleisin keuhkoödeemin aiheuttaja on kardiogeeninen sairaus. Muita koiran keuhkosairauksia ovat keuhkojen eosinofiili-infiltraatio syndrooma, keuhkoruhje, keuhkojen tromboembolia, keuhkoverenvuoto ja akuuttihengitysvaikeusoireyhtymä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)Bronkoalveolaarihuuhtelua (BAL) käytetään alempien hengitysteiden sairauksien diagnosoimiseen. BAL:n tarkoituksena on kerätä keuhkoepiteeliä vuoraavaa nestettä, ELF:ä (epithelial lining fluid). Keuhkohuuhtelunestenäyte, BALF (bronchoalveolar lavage fluid) koostuu huuhtelunesteen ja ELF:n sekoituksesta. ELF:n laimenemiskertoimen laskemiseen käytetään sekä ulkoisia että sisäisiä merkkiaineita. Toistaiseksi ei ole löydetty täydellistä merkkiainetta, joka täyttäisi hyvälle merkkiaineelle asetetut vaatimukset. Kunnes täydellinen merkkiaine kehitetään, BAL-tekniikka tulisi standardoida muilta osa-alueiltaan (mm. potilaan asento, huuhtelunestemäärä, huuhdeltu keuhkoalue, takaisinimuun käytetty paine, huuhtelun kesto ja näytteen käsittely ja varastointi), jotta mahdolliset virhelähteet minimoitaisiin ja BALF-tulokset olisivat mahdollisimman vertailukelpoisia keskenään. Tämän tutkielman tarkoituksena oli verrata koiran painoon suhteutettua ja vakiovolyymistä huuhtelunestemäärää sekä selvittää kummalla menetelmällä saadaan BALF-näytteitä, joissa ELF:n prosenttiosuuksissa on mahdollisimman vähän vaihtelua. Työ toteutettiin osana ELL Marika Melamiehen väitöskirjatutkimuksen I osatyötä "Canine chronic bronchopulmonary inflammation with special reference to pharmacological aspects". Tutkielman kokeellisessa osiossa kolmelletoista terveelle beagle-rotuiselle koiralle suoritettiin BAL kumpaankin pallealohkoon. Jokaisen koiran toiseen keuhkopuoliskoon ruiskutettiin huuhtelunestettä 2 ml/kg ja toiseen 50 ml huuhtelunestettä jaettuina kahteen huuhtelukertaan. Huuhteluneste imettiin välittömästi takaisin. Huuhtelun kesto mitattiin ensimmäisen huuhteluerän alusta toisen erän takaisinimemisen loppumiseen. Huuhtelunestenäytteestä mitattiin ureapitoisuus, jota vertaamalla veren ureapitoisuuteen voitiin laskea ELF:n prosentuaalinen määrä keuhkohuuhtelunäytteessä. Prosentuaalisissa ELF-määrissä todettiin tilastollisesti merkittävä ero: käytettäessä painoon suhteutettua huuhtelunestemäärää saatiin tasaisempi tulos verrattuna vakionestemäärällä huuhdeltuihin. Huuhtelun kestoajalla ei ollut vaikutusta BALF:n ureapitoisuuksiin. Kirjallisuuskatsaus käsittelee koirien tähystys- ja BAL-tekniikkaa sekä BALF:n tulosten tulkintaa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1992)Tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää bronkoalveolaarinen huuhtelun suorittamista ja näytteiden laboratoriotekniikkaa sekä vertailla saatuja tuloksia keuhkobiopsioista saatuihin histopatologisiin muutoksiin. Keuhkonäytteet (28 kpl) kerättiin syksyllä 1991 Helsingin kaupungin teurastamolta. Bronkoalveolaarinen huuhtelu suoritettiin yleensä noin yhden tunnin sisällä hevosen teurastuksen jälkeen ja huuhtelunäytteistä määriteltiin totaalisolut ja solujen differentiaalilaskenta. Kenhkobiopsioita otettiin kuudesta eri kohdasta keuhkoista ja lisäksi näytteeksi otettiin yksi keuhkopala. Histopatologisten muutosten perusteella aineisto jaettiin neljään eri ryhmään, joiden sisällä analysoitiin em. totaalisolut ja solujen differentiaalilaskenta (tulokset%). Saatuja tuloksia vertailtiin Studentin t-testillä. Tällöin ei saatu tilastollisesti merkitseviä eroja (merkitsevyysraja 95 %) eri ryhmien välille. Lisäksi aineistoa käsiteltiin frekvenssianalyysilla, jolloin havaittiin neutrofiilien nousu ryhmissä II ja III 2/3-osassa näytteistä. Tämä löydös tukee aikaisempien tutkimusten tuloksia, joissa on havaittu neutrofiilien määrän nousua kroonisissa obstruktiivisissa keuhkosairauksissa (Vrins et al, 1991, Derksen et al. 1986).;Tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää bronkoalveolaarinen huuhtelun suorittamista ja näytteiden laboratoriotekniikkaa sekä vertailla saatuja tuloksia keuhkobiopsioista saatuihin histopatologisiin muutoksiin. Keuhkonäytteet (28 kpl) kerättiin syksyllä 1991 Helsingin kaupungin teurastamolta. Bronkoalveolaarinen huuhtelu suoritettiin yleensä noin yhden tunnin sisällä hevosen teurastuksen jälkeen ja huuhtelunäytteistä määriteltiin totaalisolut ja solujen differentiaalilaskenta. Kenhkobiopsioita otettiin kuudesta eri kohdasta keuhkoista ja lisäksi näytteeksi otettiin yksi keuhkopala. Histopatologisten muutosten perusteella aineisto jaettiin neljään eri ryhmään, joiden sisällä analysoitiin em. totaalisolut ja solujen differentiaalilaskenta (tulokset%). Saatuja tuloksia vertailtiin Studentin t-testillä. Tällöin ei saatu tilastollisesti merkitseviä eroja (merkitsevyysraja 95 %) eri ryhmien välille. Lisäksi aineistoa käsiteltiin frekvenssianalyysilla, jolloin havaittiin neutrofiilien nousu ryhmissä II ja III 2/3-osassa näytteistä. Tämä löydös tukee aikaisempien tutkimusten tuloksia, joissa on havaittu neutrofiilien määrän nousua kroonisissa obstruktiivisissa keuhkosairauksissa (Vrins et al, 1991, Derksen et al. 1986).
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1999)Tutkimuksen tarkoituksena oli saada selville herpesviruksen, caliciviruksen ja klamydian yleisyys Suomen kissapopulaatiossa, oireisten ja kroonisten kantajien yleisyys, erot rotu- ja kotikissojen tartuntojen yleisyydessä, rokotusten vaikutukset ja eri tutkimusmenetelmien käyttökelpoisuus diagnostiikassa. Näiden infektioiden esiintymistä Suomessa ei ole tutkittu aikaisemmin ja erityisesti klamydian merkitystä kissojen sairastumisiin on vähätelty. Tutkimus tehtiin vuosina 1995-1997 EELA:n virologian osastolla. Tutkimuksiin osallistui 377 kissaa, 225 rotukissaa ja 152 kotikissaa. Rotukissat olivat 20 rodun edustajia. 185 kissaa saatiin kissalehdissä ilmestyneiden artikkelien perusteella vuosina 1995 ja 1996, ja näille tehtiin myös kliininen tutkimus. Näistä 70% oli alle 2-vuotiaita. 45 kissalla todettiin kliinisiä oireita. Tutkittiin yhteensä 370 seeruminäytettä ja 185 silmä- ja nielunäytettä. Tutkittaville kissoille ei asetettu muita vaatimuksia kuin se, ettei niitä oltu viimeisen kuukauden aikana hoidettu antibiooteilla. Tutkimusmenetelmiksi valittiin virusten ja klamydian eristys soluviljelmissä ja vasta-aineiden osoitus virusneutralisaatio- ja komplementtisitoutumistestillä. Tutkimuksesta tuli esille, että Chlamydia psittaci on pääsyynä kronisiin silmäoireisiin 20 %:lla ja herpesvirus 6.6 %:lla silmäoireilevista kissoista. Herpesviruskantajuus rotukisoilla on 33.9 % ja kotikissoilla 6.6 %. Caliciviruskantajuus rotukissoilla on 71 % ja kotikissoilla 27 %. 16 % kissoista on sekäherpes- että caliciviruskantajia. Rokotuksista ei ole mitään apua kantajille ja on epätodennäköistä että kantajamuoto häviää niiden seurauksena. Vaikka terveet kissat olisivat säännöllisesti rokotettuja, ne voivat silti saada tartunnan ja levittää virusta eteenpäin. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään kissojen klamydia, herpesvirus ja calicivirus infektiot.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2006)Krooninen laihtuminen on epäspesifinen kliininen oire monissa hevosten sairauksissa. Laihtumisen taustalla voi olla patofysiologialtaan erilaisia aiheuttajia, kuten kehityksellisiä, infektiivisiä tai neoplastisia sairauksia sekä parasiittitartuntoja. Vaikka kroonisen laihtumisen on reportoitu olevan yleinen oire eri sairauksissa, sen prevalenssia ja insidenssiä ei ole tutkittu hevospopulaatiossa. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään yleisiä ja harvinaisia hevosten kroonisen laihtumisen taustalla olevia sairauksia ja oireyhtymiä sekä tilan evaluaatioon soveltuvia kliinisiä tutkimusmenetelmiä. Yleisimpiä taustalla olevia sairauksia tai oireyhtymiä ovat kroonisen tulehduksellisen suolistosairauden (inflammatory bowel disease, IBD) eri muodot, proteiinien menetystä aiheuttava enteropatia ja ripuli, suolistoparasiitit, peritoniitti ja vatsaonteloabskessit sekä hammasongelmat. Harvinaisia syitä hevosten kroonisen laihtumisen taustalla ovat mm. krooniset maksasairaudet, sydänsairaudet, kasvainsairaudet sekä krooninen munuaisvika. Kroonisen laihtumisen evaluaatiossa perusteellisten anamnestisten tietojen, huolellisen kliinisen yleistutkimuksen ja hematologian sekä seerumitutkimusten ohella hyödyllisiä ovat mm. ultraääni- ja röntgentutkimukset, imeytymistestit, peräsuolibiopsiat sekä vatsaontelonestetutkimus. Vatsaontelon ultraäänitutkimuksen avulla voidaan mitata suoliston liikkuvuutta ja suolenseinämän paksuutta sekä havaita mahdollisia effuusioita ja massoja. Rintaonteloröntgentutkimus on tarpeen neoplasioiden ja muiden kroonisten keuhkosairauksien poissulkemiseksi. Hiilihydraattien imeytymistä ohutsuolesta voidaan arvioida glukoosin tai D-xyloosin imeytymistestillä. Tulehdusmuutokset peräsuolibiopsioissa puolestaan heijastavat koko suoliston tilaa. Peritoneaalinesteen tutkimus voi antaa viitteitä esimerkiksi vatsaontelon kasvainsairaudesta. Eläinlääketieteellisen tiedekunnan kliinisen laitoksen ja yliopistollisen eläinsairaalan suureläinklinikan tutkimusprojektiin otettiin kroonisesta laihtumisesta ja / tai toistuvista koliikeista kärsineitä hevosia. Hevosille tehtiin laajat tutkimukset, jotka sisälsivät mm. D-xyloosin absorptiotestin, peräsuolibiopsioiden histologisen tutkimuksen ja vatsaontelon ultraäänitutkimusen. Yhteensä 32 hevosta tutkittiin, ja viidentoista hevosen painonmenetyksen katsottiin kuntoluokan perusteella olevan kroonista. D-xyloosin imeytymisen huippupitoisuus tässä ryhmässä oli normaalia alhaisempi 27 %:lla, ja 33 %:lla imeytyminen oli viivästynyt. Peräsuolibiopsioissa löytyi yleisesti muutoksia; 50 %:lla todettiin lievä tai kohtalainen eosinofiili-infiltraatio sekä mukoosassa että submukoosassa. Suurimmalla osalla kroonisesti laihtuneista hevosista tulehduksellisen suolistosairauden voitiin katsoa olevan painonmenetyksen aiheuttaja. Löydökset osoittavat että muun muassa D-xyloosin absorptiotesti, peräsuolibiopsiatutkimus, suoliston ultraäänitutkimus ja vatsaontelonestetutkimus ovat tehokkaita menetelmiä kroonisesti laihtuneiden hevosten evaluaatioon ja taustalla olevien gastrointestinaaliperäisten sairauksien diagnosointiin.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1994)Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään hevosen hengitysteiden anatomiaa ja fysiologiaa, sekä COPD:n patogeneesiä, histopatologiaa ja kliinistä kuvaa. Lisäksi esitellään erilaisia COPD-potilaan tutkimuksessa käytettaviä; menetelmiä. Tutkimusosassa oli tarkoituksena selvittää, kuinka suuria vuodenaikaisvaihteluita yksittäisen hevosen hengitysteissä tapahtuu, sekä selvittää, mitkä tutkimusmenetelmät soveltuvat parhaiten COPD:n asteen arviointiin. Erityisesti kiinnitettiin huomiota trakealimanäytteiden entsyymiarvoihin. Tutkimusosuus suoritettiin Ypäjän Hevostaloudentutkimusasemalla. Kokeessa oli mukana 19 hevosta, joita seurattiin vuoden ajan n. kuuden viikon välein. Jokaisella tutkimuskerralla hevosille suoritettiin kliininen yleistutkimus, intrapleuraalisen paineen mittaus sekä endoskopointi. Endoskopoinnin yhteydessä hevosilta otettiin trakealimanäytteet, joista tutkittiin solukuva sekä tietyt entsyymipitoisuudet (NAGaasi, beeta-glukuronidaasi, trypsiini-inhibiittori, plasmiini ja plasminogeeni ). Verinäytteistätutkittiin mm. yleisimmät tulehdusparametrit (fibrinogeeni, leukosyytit ) sekä happiosapainearvot. COPD-oireiden vuodenaikaisvaihtelu oli selvästi havaittavissa. Sekä kliiniset oireet, että erilaiset COPD:n määrityksessä käytettävät parametrit olivat korkeimmillaan kevättalvella. Entsyymeistä beeta-glukuronidaasi osoittautui lupaavaksi parametriksi hevosten hengitystiesairauksien asteen määrityksessä. Beeta-glukuronidaasiarvot olivat merkitsevästi kohonneet silloin, kun hevonen oli intrapleuraalipaineen, veri-alveolieron ja trakealiman neutrofiilimäärän perusteella määritelty sairaaksi.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2011)Tämä lisensiaatin tutkielma koostuu kolmesta osasta; kirjallisuuskatsauksesta, kokeellisesta osasta ja liitteistä. Iohexol on ionisoitumaton, trijodattu ja vesiliukoinen röntgenvarjoaine. Iohexolia on hyödynnetty lääketieteessä useita vuosia. Iohexolia on käytetty muun muassa angio- ja myelografiassa, lisäksi iohexolia on hyödynnetty arvioitaessa munuaiskerästen suodattumisnopeutta sekä suoliston läpäisevyyden muutoksia. Hevosen tulehduksellisessa suolistosairaudessa (Inflammatory bowel disease, IBD) suoliston rakenne ja sen läpäisevyys muuttuu; tyypillistä on tulehdussolujen kertyminen suoliston seinämään ja myös sidekudosmuodostusta saattaa esiintyä. Suolisto muutoksia saatetaan havaita sekä ohut- että paksusuolessa. IBD aiheuttaa hevoselle laihtumista, johtuen ravintoaineiden puutteellisesta imeytymisestä ja proteiinien menetyksestä suoleen suoliston häiriötilan yhteydessä. Tällä hetkellä IBD:n diagnostiikka perustuu tyypillisiin oireisiin, kliiniseen tutkimukseen, verinäytteisiin, glukoosin imeytymistestiin ja peräsuolesta otettuun koepalaan. IBD:n diagnostiikka on kuitenkin erittäin haastavaa ja tutkimusmenetelmiin liittyy lukuisia ongelmia, jotka vähentävät niiden luotettavuutta IBD:n diagnostiikassa. Tutkimuksemme tarkoituksena on kehittää hevosen IBD:n diagnostiikkaa entistä helpompaan, luotettavampaan ja turvallisempaan suuntaan. Tämän alustavan tutkimuksen tavoitteet olivat: (1) tutkia voidaanko iohexol havaita hevosen seerumissa oraalisen annostelun jälkeen ja (2) muodostaa iohexolin pitoisuuskuvaaja ajan funktiona terveillä hevosilla. Materiaalimme koostui kymmenestä terveestä hevosesta, joilla ei ollut havaittu laihtumista tai ripulia. Ennen iohexolin annostelua hevosille suoritettiin kliininen tutkimus ja verinäytteet otettiin maha-suolikanavan sairauden poissulkemiseksi. Hevosille suoritettiin myös mahalaukun tähystys. 16 tunnin paaston jälkeen 1 ml/kg Iohexolia annosteltiin 10 % -liuoksena nenämahaletkulla suoraan mahaan ja verinäytteet otettiin 0, 30, 60, 120, 180, 240, 300 ja 360 minuuttia annostelun jälkeen. Iohexolin pitoisuus määritettiin käyttämällä korkean erotuskyvyn nestekromatografiaa. Iohexolin pitoisuuksista tietyillä ajanhetkillä muodostettiin kuvaaja. Hevosilla ei havaittu maha-suolikanavan sairauksia. Kaikki hevoset olivat hyvässä kuntoluokassa ja mahalaukun tähystyksessä ei havaittu merkittäviä muutoksia. Verinäytteiden tulokset olivat viiterajoissa. Kaikki hevoset sietivät iohexolia hyvin ja haittavaikutuksia ei havaittu. Iohexol oli havaittavissa seerumissa 60 minuutin kuluttua annostelusta. Kuvaajassa voitiin havaita kaksi huippua. Statistiset menetelmät tukivat löydöksiä. Iohexol testi oli yksinkertainen suorittaa ja siihen ei liittynyt haittavaikutuksia. Annos 1ml/kg oli havaittavissa seerumissa. Iohexolin pitoisuuskuvaaja muodosti kaksi huippua, ja tämänkaltainen ilmiö on kuvattu kirjallisuudessa aikaisemmin useiden lääkkeiden tapauksessa. Hevosella ilmiö liittyy todennäköisesti maha-suolikanavan rakenteellisiin ja fysiologisiin eroavaisuuksiin ja lisätutkimuksia ilmiön varmistamiseksi tarvitaan. Iohexol näyttää olevan potentiaalinen merkkiaine suoliston läpäisevyyden arviointiin ja lisätutkimuksia IBD:tä sairastavien hevosten seerumin iohexolin pitoisuuksista verrattuna terveiden hevosten seerumin iohexolin pitoisuuksiin on suunnitteilla.
-
DGGE analysis of probiotic-induced alteration in the canine faecal lactic acid bacteria microbiota (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)Several canine clinical gastrointestinal problems, such as inflammatory bowel disease and small-intestinal bacterial overgrowth, are believed to be associated with bacteria. These conditions often lead to chronic diarrhea. Many canine gastrointestinal problems are treated with antibiotics, but due to increasing problems with antimicrobial resistance alternative therapies should be considered. One of these therapies is suggested be probiotic bacteria treatment, especially with members of the genus Lactobacillus due to their health-conferring properties. The probiotic characteristics of bacteria are linked to host specificity which is an important criterion for selection of a probiotic. Most of the commercial probiotic strains meant for dogs are not from canine origin. In addition many substances available in the Finnish market contain Enterococcus faecium, whose safety has been questioned due to it's pathogenic characteristics. This study was based on the study project investigating the effect of host-specific canine LAB on long term gastro-intestinal symptoms. The study was a randomized, double-blinded and placebo controlled trial. This study examined the changes in the canine faecal LAB microbiota caused by fed canine host-specific probiotic LAB. The purpose was to become familiar to the isolation of gastro-intestinal microbiota and to assess the potential alterations in the faeces by applicable methods. The most important methods were polymerase chain reaction (PCR) and denaturing gradient gel electrophoresis (DGGE). During the study DGGE analysis proved to be a working method for analyzing bacterial communities. When the method becomes more familiar, it will probably be as common in use as agarose gel electrophoresis due to it's advantages. Some alterations of the microbiota could be seen on the DGGE analysis. During the experiment the bands resembling those of standard strains were dominant. This implies the Lactobacillus strains of interest being able to survive the canine intestine. However, after feeding seized the bands formed by the strains of interest disappeared and were replaced with bands of indigenous LAB. Also after the feeding seized, some new bands appeared on DGGE gel. This implies a contribution of fed probiotic mixture to the enhanced prevalence of potential novel microbes.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)Microbiota inhabiting the colon fermentate carbohydrates, proteins and endogenous substrates to volatile fatty acids (VFA) and produce energy for the microbial growth. Because all species of bacteria ferment some component of the digesta and produce various VFAs, alterations in microflora may modify these fermentative end products. Thus, measuring the amount and type of VFA produced gives an instrument which reflects changes in the bacterial microbiota of the intestine. This study set out to explain the connections between diet composition and the formation of VFAs. The general hypothesis was that different food compositions cause differences in the VFA profile, and this may have systemic effect on animal health. Graeco Latin Square design study with 5 healthy Beagles was performed, feeding high protein (diet A, starch 54 g/kg, crude protein 609 g/kg), high carbohydrate (diet B, starch 438 g/kg, crude protein 194 g/kg), and a balanced commercial (diet C, starch 277 g/kg, crude protein 264 g/kg) diets for three weeks each. The diet C was used also for the baseline. VFA, fecal dry matter and fecal consistency score were assessed. All dogs had formed feces during diets B and C but diarrhea during diet A, leading to significant differences in fecal consistency score between the diets (p < 0.0001). The results indicate that alterations in diet had a large influence on the amount and quality of VFAs produced. Mixed-effect model analysis shows that the diets had a statistically significant (p<0.05) influence on all of the VFAs produced excluding butyric acid. The most significant changes from the baseline diet were seen with the high protein diet. Compared to the baseline diet, valeric acid production increased 24-fold, isobutyric acid by 79.5% and isovaleric acid by 42.4 %. Production of propionic acid decreased by 43.3%, acetic acid by 25.0%, and butyric acid by 10.2 %. In previous studies similar changes in VFA profile have been coupled with various intestinal diseases as well as inhibition in biotin absorption. Furthermore, this might have an influence on inflammatory response at the cellular level. Thus, changes in VFA profile may have an influence at least on the local intestinal health. The total amount of fatty acids decreased on both experimental diets. It seems that having moderate protein and carbohydate levels in the diet is a virtue and more is not necessarily better. This study provides additions to existing understanding of the relationship between diet composition and the formation of VFAs in the intestine. The findings suggest that observing the alterations in VFA levels formed in the intestine and therefore present in feces, may provide an instrument to indirectly observe changes in the bacterial microbiota of the intestine. Thus, there is a need to find the link between the changes in VFA profiles and colonic microbiota, and bacterial diversity in feces by using molecular methods. Having this greater level of understanding would lead to more robust insights into the role of intestinal microbiota in animal health, and to potential advances in the prevention and curing of related diseases.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2000)Pieneläinlääketieteessä ei haimabiopsioita ole käytetty haimasairauksien diagnostiikassa, johtuen toimenpiteen traumaattisuudesta. Pelätään, että jopa terve haima ärsyyntyy toimenpiteestä siinä määrin, että seurauksena voi olla jopa hengenvaarallinen haiman akuutti inflammaatio eli pankreatiitti. Koepala tarjoaa kuitenkin niin paljon spesifistä informaatiota haiman senhetkisestä tilasta, että sitä tulisi useimmiten käyttää diagnostiikan apukeinona. Potilaalle vähemmän traumaattisen toimenpiteestä tekee sen suorittaminen tähystysleikkauksella eli laparoskopialla. Tämä syventävien opintojen tutkielma sisältää eksokriinisen haiman toiminnan, haimatulehduksen sekä laparoskopian käytön sisältävän kirjallisuuskatsauksen. Tutkimusosuudessa oli tarkoitus selvittää, sairastuvatko terveet koirat pankreatiittiin haimasta otetun koepalan seurauksena. Tutkimuksessa haluttiin myös selvittää laparoskopian soveltuvuus kirurgisena menetelmänä tämän toimenpiteen suorittamiseen. Tutkimuksessa käytettiin neljää tervettä beagle-rotuista koekoiraa. Haimabiopsian otto laparoskopian avulla suoritettiin sedaatiossa ja paikallispuudutuksessa. Jokaiselta koiralta otettiin kaksi biopsiaa, jotka tutkittiin histologisesti. Toimenpiteen jälkeen koirien vointia seurattiin viikon ajan kliinisen yleistutkimuksen sekä verinäytteiden avulla. Kaksi koirista lopetettiin viikko operaation jälkeen ja kaksi vasta kolme viikkoa operaation jälkeen. Lopetetuille eläimille tehtiin ruumiinavaus, minkä yhteydessä otettiin näytepalat haimasta histologista tutkimusta varten. Biopsioiden histologisista tuloksista selvisi, että yhdeltä koiralta ei saatu haimabiopsiaa, vaan näytekudos koostui ainoastaan rasvakudoksesta. Tämä vähensi otoksen käytännössä kolmeen koiraan. Näistä koirista yhdellä oli verinäytteissä haimatulehdukseen viittaavia löydöksiä, joten kyseessä on ilmeisesti ollut harmiton itsestään ohimenevä lievä pankreatiitti. Tämä koira kuului ensimmäisenä lopetettuihin koiriin, joista löytyi histologisia muutoksia haimasta otetuista näytepaloista. Näistä muutoksista suurin osa selittyy kuitenkin haiman normaalilla paranemisprosessilla. Myöhemmin lopetetuissa koirissa ei ollut havaittavissa muutoksia. Laparoskopia vaikutti tutkimuksen perusteella sopivalta ja melko vaivattomalta tavalta ottaa haimasta koepala, eikä koepalan ottoon liittynyt mitään vakavia seuraamuksia. Koepaloja tulisikin pyrkiä ottamaan vaikeissa potilastapauksissa (esim. SEPI, krooninen pankreatiitti sekä haimakasvaimet) diagnoosin varmistamiseksi.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1993)Kaneista, jyrsijöistä, linnuista ja erilaisista matelijoista on viime vuosina tullut erittäin suosittuja lemmikkejä. Usein omistajien tiedot eläimen hoidosta ovat erittäin rajoittuneita, eksoottisempien eläinlajien ollessa kyseessä he eivät aina tiedä edes perusasioita ympäristöolosuhteista ja ruokinnasta. Syventävien opintojeni tarkoituksena on lisätä omistajien tiedon määrää, jotta he oppisivat hoitamaan lemmikkejään paremmin, kääntymään ajoissa eläinlääkärin puoleen ja vastaisuudessa myös ehkäisemään sairauksien syntymistä. Työ jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisen osan muodostaa eksoottisten eläintenomistajille suunnattu tiedotusmateriaali. Eläinlajeista on otettu mukaan kani, marsu, rotta, hiiri, hamsteri, gerbiili, chinchilla, fretti, suo- ja maakilpikonna, liskot, käärmeet sekä linnut. Kunkin eläinlajin hoitopaperissa on käsitelty eläimen käyttäytymistä ja käsittelyä, vaadittavia häkki- ja muita olosuhteita, ruokintaa, lisääntymistä ja sairauksien oireita. Osassa hoitopapereita on lyhyesti käsitelty ko. eläinlajin yleisimpiä sairauksia. Omistajille suunnattua materiaalia ovat myös eläinten tavallisimmista sairauksista tehdyt erilliset paperit. Ne sisältävät tietoa sairauden aiheuttajista, tartuntateistä, hoidosta, ennusteesta ja ehkäisystä. Toinen osa koostuu eläinlääkäreille tarkoitetusta materiaalista. Se sisältää lintu- ja matelijapotilaiden anamneesikaavakkeet, listan yleisimmistä eksoottisilla eläimillä käytettävistä lääkkeistä annoksineen sekä yhteenvedon kanin syömättömyyden tavallisimmista syistä ja niiden diagnosoinnista. Tarkoituksena on, että eläinlääkäri voi kopioida omistajille tarkoitettuja papereita ja antaa niitä heille tarvittaessa. Kaiken materiaalin tarkoituksena on myös helpottaa ja nopeuttaa eläinlääkärin työskentelyä. Ohjeiden tarkoituksena ei kuitenkaan ole korvata henkilökohtaista kontaktia eläinlääkärin ja omistajan välillä vaan täydentää suullisia ohjeita.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1992)Vuohitiloilla utaretulehdus vähentyä maidontuotantoa ja heikentää maidon laatua. Meijereille vuohenmaidon laatu on ongelma erityisesti juustonvalmistuksessa. Kliinisesti terveen vuohen maidossa usein esiintyvien koagulaasinegatiivisten bakteerien merkitys on kiistanalainen. Tämä syventävien opintojen tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosan. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään vuohen utaretulehdusta, sen diagnosointia ja vuohen utaretulehduksen aiheuttajaorganismeja. Tutkimusosassa selvitettiin eri bakteerien merkitystä sekä kliinisessä että subkliinisessä vuohen utaretulehduksessa. Näytteet jaettiin kolmeen ryhmään sen mukaan olivatko näytteet peräisin kliinistä vai subkliinistä utaretulehdusta sairastavilta vuohilta vai vuohilta, joiden maitonäytteistä ei vuoden aikana eritetty kertaakaan utaretulehdusbakteeria. Eri bakteerien aiheuttamia maitomuutoksia mitattiin CMT-testin sekä NAGaasi- ja antitrypsiinipitoisuuden avulla. Tutkimuksessa S.aureus aiheutti eniten maitomuutoksia vuohen sekä kliinisessä että subkliinisessä utaretulehduksessa. S.aureus oli myös yleisin vuohenkliinisen utaretulehduksen aiheuttaja. Toinen tärkeä kliinisen utaretulehduksen aiheuttaja oli S.epidermidis, joka ei kuitenkaan nostanut CMT:n, NAGaasin ja antitrypsiinin arvoja yhtä selvästi kuin S.aureus. Yleisimmät vuohen subkliinistä utaretulehdusta aiheuttavat bakteerit ovat koagulaasinegatiivisia stafylokokkeja joista selvästi yleisin oli S.epidermidis (43,7%). Seuraavaksi yleisimpiä olivat S.intermedius (27,3%) ja S.hyicus (10,9%). S.aureus oli subkliinisen utaretulehduksen aiheuttajana 3,8%:ssa tapauksista. Tutkimuksessa osoittautui, että koagulaasinegatiiviset bakteerit pystyvät aiheuttamaan kudostuhoa infektoituneessa vuohen utareessa, joten niiden merkitystä vuohen utaretulehduksen aiheuttajana ei tule vähätellä
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1994)Nämä syventävät opinnot koostuvat 3 osasta. Tutkimusosa käsittelee furosemidin imeytymistä Eudragit-hartseja sisältävistä enteromatriksirakeista. Kahta tutkittua valmistetta verrattiin kaupalliseen Lasix retardiin. Ruoka vähensi furosemidin imeytymistä kaikilla valmisteilla. Matriksityyppisillä rakeilla pitenivät myös viive imeytymisen alkamiseen ja aika huippupitoisuuden saavuttamiseen sekä huippupitoisuudet olivat alhaisemmat. Eri hartsien välille ei saatu tilastollisesti merkittäviä eroja. Tutkimusosa II:ssa verrattiin ibuprofeenin imeytymistä hydrofiilisistä enteromatriksikapseleista, jotka sisälsivät hydroksipropyylimetyyliselluloosaa (HPMC) ja eri määriä kaliumkarbonaattia. Valmisteille ei saatu tilastollisesti merkitseviä eroja ruoan kanssa tai ilman annettuna. Ainut ero saavutettiin 30 mg kaliumkarbonaattia sisältävällä valmisteella, kun sen aika huippupitoisuuden saavuttamiseen oli ruoan kanssa huomattavasti lyhyempi kuin ilman ruokaa. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään kivun fysiologiaa ja ei-steroidien anti-inflammatoristen kipulääkkeiden käyttöä koiralla ja kissalla. Katsauksessa rajoitumme lähinnä Suomessa markkinoilla oleviin lääkeaineisiin.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1995)Tällä syventävien opintojen projektilla haluttiin selvittää mahdollinen haiman ja sapen vaikutus radioaktiivisen cesiumin (Cs-134) resekreetioon ruuansulatuskanavaan hiirellä. Aiheesta jo aikaisemmin ilmestyneiden tutkimusten mukaan ohutsuolen alkuosaan tapahtuu cesiumin eritystä. Tuolle alueella eksokriinisen erityksensä laskevien haiman ja sapen vaikutusta ei kuitenkaan ole tarkemmin selvitetty. Projektissa käytettiin 7 hiirikoeryhmää. Kahdelle ryhmällä annettiin haiman toiminnan stimuloimiseksi raakaa soijaa ja kahdelle ryhmälle koolihappoa sapen erityksen vilkastuttamiseksi. Kontrolliryhmiä oli kaksi ja lisäksi yksi paastokontrolliryhmä. Puolet ryhmistä saivat rehunsa mukana cesiumsitojaa (AFFC), jolla estettiin ruuansulatuskanavaan jo erittyneen cesiumin takaisinimeytyminen. Hiiriin injisoitiin cesiumisotooppi intraperitoneaalisesti ja niiden kokokehon radioaktiivisuuden kehittymistä seurattiin päivittäin. Hiirten lopetuksen yhteydessä suoliston eri osista otettiin näytteitä, joiden radioaktiivisuus määritettiin. Tehtyjen kokeiden perusteella ei voitu havaita haimalla tai sapella olevan vaikutusta cesiumin resekreetioon ruuansulatuskanavaan.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1990)Tämä syventävien opintojen tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä tutkimusosasta. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään haimanvajaatoiminnan (PDA) etiologiaa, oireita, diagnoosia ja hoitoa sekä esitellään lyhyesti sairauksien perinnöllisyystutkimusta ja eri perinnöllisyysmalleja. Tutkimusosa koostuu kolmesta tutkimuksesta. Ensimmäisessä tutkimuksessa pyritään saamaan varmennus PDA:n periytyvyysmallista saksanpaimenkoirilla sekä seuraamaan, miten ja millä nopeudella haiman surkastuminen tapahtuu. PDA:ta sairastavien saksanpaimenkoirien risteyksessä syntyneet kuusi pentua ovat tällä hetkellä kolmevuotiaita ja yksi pentu on sairastunut PDA:han. Kahden vuoden iässä PDA:han sairastuneella koiralla oli syntyessään normaali haima. Haiman makroskooppinen surkastuminen tapahtui nopeasti, kolmen kuukauden sisällä. Toisessa tutkimuksessa kartoitettiin PDA:n esiintymistä collieilla sekä tutkittiin, onko sairaus rodulla perinnöllinen. Eläinlääketieteellisellä korkeakoululla vuosien 1977-1988 välisenä aikana collieilla todetuista 51 PDA-tapauksesta 44 pystyttiin sijoittamaan yhdistettyyn sukutauluun. Tutkimusaineiston perusteella voidaan olettaa, että PDA on collieilla perinnöllinen sairaus, mutta periytyvyysmallia ei voitu varmuudella määrittää. Kolmannen tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, voidaanko PDA:ta sairastavien koirien kliinisiin oireisiin vaikuttaa vaihtamalla koirien tavanomainen ruoka suolistosairauksien hoitoon tarkoitettuun dieettiruokaan. Entsyymilääkitys pidettiin ennallaan tutkimuksen ajan. Tutkimus osoitti, että dieettiruualla pystytään vähentämään joitakin PDA-oireita. Suoliston murina, ilmavaivat, ulosteen määrä sekä ulostuskerrat vähenivät merkitsevästi. Dieettiruokinnan kustannukset olivat lähes kaksinkertaisesti tavanomaiseen ruokintaan verrattuna.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2002)Syventävien opintojen tutkielmani koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Kirjallisuuskatsauksessa käydään lyhyesti läpi eri verisolujen synteesi, eliniät ja tehtävät. Lisäksi kerrotaan punasolujen ja valkosolujen määrän fysiologisesta vaihtelusta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Sairauksiin liittyvät punasolujen, valkosolujen ja verihiutaleiden muutokset käsitellään lyhyesti. Kirjallisuuskatsauksessa kerrotaan myös aiemmista verisolujen vuorokausivaihtelua koskeneista tutkimuksista ja niiden tuloksista hevosella ja muilla eläinlajeilla. Tutkimusosan tarkoituksena oli selvittää tapahtuuko veriparametreissa tilastollisesti merkitsevää vaihtelua, ja ennen kaikkea, mikäli vaihtelua todettaisiin, olisiko se niin suurta, että sillä olisi myös kliinistä merkitystä. Tutkimusosassa kerättiin verinäytteitä seitsemältä tiedekunnan koehevoselta vuorokauden ajan kahden tunnin välein. Näytteet analysoitiin Cell-DynR 3700 -laitteella (Abbot Diagnostics, USA), joka tulosti näytteistä seuraavat parametrit: RBC, Hkr, Hb, MCV, MCH, MCHC, WBC, %N, %L, %M, %E, %B ja PLT. Saatua dataa analysoitiin tilastollisesti ja graafisesti. Tehdyn statistiikan perusteella selvitettiin parametreissa havaitun vaihtelun tilastollista merkitsevyyttä. Tilastollisesti merkitsevää vaihtelua ajan suhteen tapahtui parametreilla RBC, Hkr, Hb, N, L ja N:L. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa, että näiden parametrien määrä noudattaa vuorokausirytmiä hevosella. Asian varmistaminen vaatisi ns. kosinianalyysin suorittamista, mitä tutkimuksessa ei tehty. Punasolujen, hematokriitin ja hemoglobiinin todettiin olevan korkeampia päivällä kuin yöllä. Vuorokausivaihtelu johtuu todennäköisesti sympaattisen hermoston lisääntyneestä aktiivisuudesta vireystilan ollessa korkeampi päivällä kuin yöllä. Tähän liittyvä pernan kontraktio nostaa punasoluarvot päivällä korkeammiksi. Neutrofiilien määrän todettiin olevan päivällä korkeampi kuin yöllä. Lymfosyyteillä tilanne oli lähes päinvastainen. Valkosoluissa havaittu vaihtelu on mahdollisesti sidoksissa kortisolin erityksen vuorokausrytmiin. Kortisolin erityksen on todettu hevosilla olevan runsainta päivällä ja vähäisintä yöllä. Ilmeisesti kohonneeseen sympaattiseen aktiivisuuteen liittyvän pernan kontraktion vapauttamat lymfosyytit päivällä tasaavat lymfosyyttien määrässä tapahtuvia muutoksia, eikä lymfosyyttien määrä siten päivällä laske kovin alhaiseksi. Niillä parametreilla, joilla todettiin ajan suhteen tilastollisesti merkitsevää vaihtelua, pohdittiin tarkemmin havaitun vaihtelun kliinistä merkitystä. Kliinisen merkityksen arviointi osoittautui varsin hankalaksi, koska valmista luotettavaa tapaa ei ole keksitty. Jos kliinisesti merkittävänä pidetään muutosta, joka on suuruudeltaan vähintään 25 % kaikkien hevosten kaikkien näytteiden keskiarvosta, niin tutkimuksessamme RBC:n, Hkr:n ja Hb:n vaihtelu ajan suhteen ei ollut kliinisesti merkittävää. Neutrofiilien, lymfosyyttien ja näiden suhteen osalta aineistomme osoittautui liian pieneksi, jotta olisimme voineet tällä tavalla arvioida havaitun vaihtelun kliinistä merkitystä. Kirjallisuudessa aiemmin käytetyn, ns. prosenttieroperiaatteen mukaan tarkasteltuna esiintyi kaikkien tutkittujen parametrien, paitsi punasoluindeksien, määrissä sellaista vaihtelua, jolla saattaa olla kliinistä merkitystä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2002)Tutkimuksen tarkoituksena oli seurata liharotuisten hiehojen fysiologista sopeutumista talviaikana erilaisissa tuotantotiloissa. Vertailukohteina olivat lämmin tila, kylmäpihatto ja ulkotarha. Tutkimus oli kaksivaiheinen, kokeet tehtiin talvikausina 1998-1999 ja 1999-2000 Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen emolehmänavetassa Tohmajärvellä. Kolmeen eri koeryhmään kuuluvista hiehoista kerättiin verinäytteitä, joista tutkittiin eläinten metabolista tilaa, piileviä sairauksia sekä stressiä kuvaavia muuttujia. Verinäytteitä otettiin molemmissa kokeissa kymmenen kertaa. Tuloksia vertailemalla saatiin tietoa eläinten kyvystä sopeutua vallitseviin kasvatusolosuhteisiin. Kokeiden aikana naudoilla havaittiin merkitseviä muutoksia eri verianalyyttien pitoisuuksissa. Talvi sinänsä vaikutti moniin veriarvoihin, erityyppisten kasvatusolosuhteiden vaikutus sen sijaan oli vähäinen. Ulkokasvatusryhmä joutui kylmempien olosuhteiden vuoksi todennäköisesti käyttämään muita ryhmiä enemmän rasvavarastojaan, mikä havaittiin joidenkin verianalyyttien pitoisuuksissa. Kokeiden perusteella voidaan kuitenkin ulko-, sisä- ja kylmäpihattokasvatusta pitää yhtä hyvinä kasvatusmuotoina.
Now showing items 1-20 of 83