Browsing by discipline "Husdjurens reproduktion"

Siemennys aiheuttaa normaaleille tammoille nopeasti ohimenevän fysiologisen tulehdusreaktion. Joillakin tammoilla fysiologinen tulehdusreaktio jää persistoivaksi, itsepintaiseksi. Näillä tammoilla on useimmiten puutteita kohdun mekaanisessa puhdistautumisessa, jolloin kohdunkaulan avautuminen tai kohdun myometriumin supistukset jäävät puutteellisiksi. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitä vaikutuksia kohdun tulehdusreaktioon tai tamman tiinehtymiseen on sillä, että kohdunkaulan kautta tapahtuvaa puhdistautumista vaikeutetaan keinotekoisesti. Työn kokeellinen osuus tehtiin Ypäjällä kesällä 2007. Kokeessa käytettiin 29 genitaalisesti normaalia tammaa. Tammat jaettiin neljään ryhmään ja niitä seurattiin viiden kiimakierron ajan. Ensimmäisessä, kolmannessa ja viidennessä kiimassa kultakin tammalta otettiin kohtubiopsia ja kohtutupponäyte. Toinen ja viides kiima olivat käsittelykiimoja. Käsittelyssä A kohdunkaula suljettiin 25 tunnin ajaksi kohtukatetrin avulla. Käsittelyssä B kohdunkaula suljettiin kuudeksi tunniksi, jonka jälkeen kohtunestettä laskettiin ulos ja katetri suljettiin uudelleen 19 tunnin ajaksi. Käsittelyssä C tammat vain siemennettiin ja kohdun annettiin tyhjentyä vapaasti (kontrollikäsittely). 25 tuntia siemennyksestä käsittelyissä A ja B kohtunestettä laskettiin ulos katetrin kautta ja kohtu huuhdeltiin, käsittelyssä C kohtunestettä kerättiin tamponiin ja kohtu huuhdeltiin. Kohtuneste viljeltiin ja siitä laskettiin polymorfonukleaariset leukosyytit. Lisäksi kohtuun kertyvän nesteen määrää seurattiin ultraäänitutkimuksilla. Tutkimus suoritettiin cross-over-kokeena, jossa ryhmät 1 ja 2 sekä 3 ja 4 toimivat toisilleen kontrolleina kiimoissa 2 ja 4. Toisessa kiimassa neutrofiilien konsentraatio oli suurin käsittelyn A (katetri 25 tuntia) saaneiden tammojen kohtunesteissä. Neljännessä kiimassa oli samoin, mutta neutrofiilikonsentraatiot olivat huomattavasti korkeammat kuin toisessa kiimassa. Kohdun nestekertymät olivat toisessa kiimassa suurimmat käsittelyn A (katetri 25 tuntia) saaneilla tammoilla. Näiden tammojen nestekertymät olivat suurimpia myös neljännessä kiimassa kontrollikäsittelyn (käsittely C) jälkeen. Neutrofiilikonsentraatiolla tai kohdun nestekertymillä ei tässä tutkimuksessa havaittu yhteyttä tiinehtymiseen. Kaikkien tammojen yhteenlasketut tiineysprosentit olivat 48 toisessa kiimassa ja 16 neljännessä kiimassa. Tutkimus osoitti, että puutteellisella kohdunkaulan kautta tapahtuvalla puhdistautumisella on suuri vaikutus tulehdusreaktion voimakkuuteen ja kestoon. Lisäksi kokeessa havaittiin, että kaikki kohdunkaulan kautta tapahtuvat käsittelyt vaikuttivat tulehdusreaktioon, eikä kaksi kiimakiertoa riittänyt palauttamaan kohdun toimintaa normaaliksi.

Tämä työ on kirjallisuuskatsaus koiran lisääntymisestä ja siihen liittyvistä häiriöistä. Työ jakaantuu kahteen osaan: Normaaliin lisääntymiseen liittyvät tapahtumat sekä häiriötiloihin. Työssä käydään läpi nartun ja uroksen sukupuolielinten anatomia, lisääntymiseen liittyvä hormonitoiminta, hedelmöitys ja synnytys ja siihen liittyvät ongelmat. Jälkimmäisessä osassa perehdytään anatomisiin poikkeavuuksiin sukupuolielimissä, syklushäiriöihin, sukupuolielinten infektio- ja kasvainsairauksiin sekä abortin syihin.

Tämä syventävien opintojen tutkielma käsittää kirjallisuuskatsauksen sekä kaksi tutkimusosaa. Kirjallisuuskatsauksessa on keskitytty oriin sukupuolielinten anatomiaan, oriin siemennesteen koostumuksen, muodostumisen, käsittelemisen ja pakastamisen teoriaan sekä siemennesteen pakastamisen historiaan. Ensimmäisen osakokeen käytännön osan suorittivat ELK Heidi Jankola ja ELK Anna Kurtén. Tutkimuksessa selvitettiin pakastusliuokseen lisätyn glysiinibetaiinin vaikutusta siittiöiden sulatuksen jälkeiseen liikkuvuuteen. Glysiinibetaiinin vaikutusta testattiin eri pitoisuuksilla (0, 0.25, 0.5, 1.0, 1.5, 2.0, 2.5, 3.0, 4.0, 5.0 %). Yhdeksän oriin siemenneste laimenneniin, sentrifugoitiin, laimennettiin uudelleen, pakattiin olkiin, joiden siittiötiheys oli 200-400 miljoonaa siittiötä/ml ja oljet pakastettiin Hannover-menetelmällä. Sulatuksen jälkeiset HTM-analysaattorilla mitatut keskimääräiset eteenpäinliikkuvuudet olivat edellämainittujen pitoisuuksien järjestyksen mukaisesti 7.2. 7.8, 6.5, 7.4, 6.9, 7.3, 5.3, 5.1, 3.2, 1.8 %. Glysiinibetaiinilisän ei todettu parantavan sulatuksen jälkeistä siittiöiden liikkuvuutta. Tutkimusosan toisen osakokeen suoritti ELK Ansa Nummijärvi. Tarkoituksena oli löytää pelkkää sentrifugointia hellävaraisempi menetelmä siemennesteen väkevöimiseksi. Viidentoista oriin siemennestettä väkevöitiin kolmella eri menetelmällä, jotka olivat suodatus, jäähdytys ja sentrifugointi sekä pelkkä sentrifugointi. Jatkokäsittely oli kaikissa ryhmissä samanlainen: siemenneste laimennettiin, pakattiin olkiin ja pakastettin Hannover-menetelmällä. Oljet sulatettiin (50 °C vesihauteessa 45 sekuntia (105 kpl)), kunnes havaittiin siemennesteen sulavan jo 30 sekunnissa. Loput oljet (108 kpl) sulateniin käyttämällä lyhyempää 30 sekunnin sulatusaikaa. Lyhyemmällä sulatusajalla siittiöiden sulatuksen jälkeinen liikkuvuus oli parempi. Siittiöiden sulatuksen jälkeiset liikkuvuuksien keskiarvot olivat suodatuksella 9,1 %, jäähdytyksellä ja sentrifugoimalla 16,0 % ja pelkällä sentrifugoinnilla 18,7 %. Paras menetelmä siemennesteen väkevöimiseksi oli pelkkä sentrifugointi.

Kirjallisuusosassa perehdytään lypsykarjataloudellisesti keskeiseen asiaan, kiimakiertojen käynnistymiseen poikimisen jälkeen. Alussa käsitellään naudan normaalia lisääntymiselinten anatomiaa ja fysiologiaa, josta päästään poikimisen jälkeisiin tapahtumiin lisääntymiselinten osalta. Tiineyden aikana FSH:n ja LH:n erittyminen on hyvin vähäistä. FSH:n eritys alkaa noin viikon sisällä poikimisesta, mutta LH:n eritys alkaa paljon hitaammin ja on herkempi GnRH:n säätelevälle vaikutukselle. Harvan LH-pulssifrekvenssin on todettu olevan yhteydessä poikimisen jälkeiseen pidentyneeseen puerperaalianestrustilaan. Follikkeliaallot jatkuvat läpi tiineyden, mutta tiineyden kolmen viimeisen viikon ajaksi ne vaimenevat. Poikimisen jälkeen lypsylehmillä on havaittu melko synkroninen uuden follikkeliaallon alkaminen 5 - 7 päivää poikimisesta. Kohdun involuutio kestää noin kuukauden. Aika poikimisesta ensimmäiseen ovulaatioon vaihtelee paljon, ja keskimääräisessä ajassakin on suurta vaihtelua tutkimusten välillä. Useimmiten keskiarvoksi on ilmoitettu 3 – 4,5 viikkoa, joskus jopa 6 viikkoa. Normaaleista lehmistä suurimmalla osalla ensimmäiseen ovulaatioon ei liity kiiman oireita. Ensimmäinen kiimakierto voi olla normaalia selvästi lyhyempi, vain noin puolen kiimakierron pituinen, mutta toinen kiimakierto on jo normaali (21 ± 3 vrk). Viivästyneen kiimakierron käynnistymisen riskitekijöitä ovat pitkä ummessaoloaika (> 77 vrk), poikimavaikeudet, epänormaalit kohtuvuodot, puerperaalisairaudet ja negatiivinen energiatase. Tutkimusosassa pyrimme selvittämään kiimakiertojen käynnistymistä poikimisen jälkeen suomalaisessa, runsastuottoisessa lypsykarjassa. Kiimakiertojen käynnistymisen lisäksi kiinnitettiin huomiota erityisesti kiimakiertojen pituuteen, progesteronipitoisuuksiin ja follikkelidynamiikkaan sekä estrogeenipitoisuuksiin kiiman aikana. Tutkimuksessa oli mukana 24 vähintään kerran poikinutta lehmää, joiden munasarjojen toimintaa seurattiin kolmanteen ovulaatioon saakka. Ensimmäinen ovulaatio tapahtui keskimäärin 29,3 ± 18,2 vrk poikimisesta ja ovuloituneen follikkelin halkaisija oli 17,3 ± 6,9 mm. Ensimmäisen kiimakierron pituus oli keskimäärin 20,5 ± 7,4 vrk (vaihteluväli 10 – 42 vrk) ja lehmistä 20,0 %:lla ensimmäinen kiimakierto oli lyhyt. Progesteronin huippupitoisuus oli ensimmäisen kiimakierron aikana 19,1 ± 12,3 nmol/l ja toisen kiimakierron aikana 20,2 ± 3,9 nmol/l. Tutkimuksen mielenkiintoisena löydöksenä olivat ylisuuret follikkelit, jotka eivät häirinneet lehmän normaalia syklistä toimintaa.

Luteinisoiva hormoni (LH) on aivolisäkkeen etulohkon tuottama glykoproteiini, jonka pääasialliset vaikutukset kohdistuvat munasarjoihin. LH on keskeinen hormoni ovulaatiossa, se tukee keltarauhasta diestruksen aikana ja stimuloi follikkelien thecasoluja tuottamaan androgeeneja. Hypotalamuksen tuottama gonadotropiineja vapauttava hormoni (GnRH) stimuloi aivolisäkettä tuottamaan follikkelia stimuloivaa hormonia (FSH) ja LH:ta, jotka puolestaan vaikuttavat munasarjoihin. Munasarjojen tuottamat steroidihormonit vaikuttavat palautejärjestelmän kautta hypotalamukseen ja aivolisäkkeeseen. LH:n eritys tapahtuu pulssittaisesti koko kiimakierron ajan. Keskiluteaalivaiheessa pulssien amplitudi on suurin ja frekvenssi pienin. Estrusta lähestyttäessä pulssien frekvenssi tihenee ja amplitudi pienenee, kunnes LH-pitoisuuden voimakas nousu, LH-piikki, aikaansaa ovulaation. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, eroaako prostaglandiini- (PG) ja GnRH-käsittelyllä indusoitua ovulaatiota ja näin aikaansaatua lyhyttä kiimakiertoa edeltävä LH-eritys, LH-aalto, normaalia kiimakiertoa edeltävästä LH-erityksestä. Normaali kiimakierto esiintyi kontrolliryhmän hiehojen lisäksi osalla PG- ja GnRH-käsittelyn saaneista eläimistä. Tutkimukseen osallistui 15 tervettä, kiimakierroltaan normaalia 12 – 20 kuukauden ikäistä ayrshire-hiehoa. Kokeessa oli kaksi koeryhmää (D7 ja D14) ja yksi kontrolliryhmä (C), joissa kussakin oli kuusi eläintä. Koeryhmien hiehoille annettiin dekskloprostenolia (PG) päivänä 7 tai 14. Kaksikymmentäneljä tuntia PG-injektion jälkeen kullekin koeryhmän eläimelle annettiin GnRH-injektio ovulaation indusoimiseksi. Kontrolliryhmän hiehojen, joista osa oli samoja kuin ryhmässä D7, kiimat synkronointiin hormonikierukan avulla ja niiden annettiin ovuloida vapaasti. Koe-eläinten munasarjoja tutkittiin ultraäänilaitteella kokeen aikana ja eläimistä kerättiin verinäytteitä progesteroni- ja LH-pitoisuuksien määrittämistä varten. Plasman LH-pitoisuus mitattiin puolen tunnin välein otetuista näytteistä, koeryhmissä alkaen GnRH-injektiosta kuuden tunnin ajan ja kontrolliryhmässä alkaen 36 tuntia kierukan poistosta jatkuen 31 tunnin ajan. Lyhyitä kiimakiertoja esiintyi ryhmässä D7 6/6 kpl ja ryhmässä D14 2/5 kpl, mutta kontrolliryhmässä niitä ei havaittu ainoatakaan. Ero koeryhmien ja kontrolliryhmän välillä oli tilastollisesti merkitsevä. Niiden hiehojen, joiden kiimakierto oli lyhyt, progesteronieritys poikkesi selvästi normaalin kiimakierron omaavien eläinten erityksestä. LH-aalloista tutkittiin erikseen LH:n maksimiarvo, aallon kestoaika, aika ensimmäisestä merkitsevästä noususta maksimiarvoon ja ovulaatioon, aika maksimiarvosta ovulaatioon sekä totaalieritystä kuvaava käyrän alapuolinen pinta-ala (AUC). Koeryhmien välillä ei todettu olevan eroa LH-erityksessä riippumatta siitä, onko seuraava kiimakierto lyhyt vai normaali. Koeryhmien LH-aalto erosi kuitenkin niin paljon kontrolliryhmän aallosta, että ei ole poissuljettua, että tällä voisi olla vaikutusta tulevaan kiimakiertoon.

Etelä-Pohjanmaalla Osuuskunta Maitojalosteella toteutettiin vuosina 1998-2000 lypsykarjojen terveydenhuoltoprojekti. Tämän syventävien opintojen työn tarkoituksena oli tarkastella projektiin osallistuneiden karjojen (98 kpl) utareterveystietoja sekä vedinten päiden kuntoa ja sen yhteyttä karjan utareterveyteen. Työssä perehdyttiin myös vetimen pään rasitusmuutosten syntyyn, siihen vaikuttaviin tekijöihin, eri kuntoluokitusmalleihin ja kuntoluokituksen toimivuuteen. Hyväkuntoinen ja ehjä vetimen pää on tärkeä tekijä utaretulehduksen vastustamisessa. Vaurioituneella vetimen päällä on osoitettu olevan yhteyttä utaretulehduksiin. Vedinten päiden kuntoluokitusta on käytetty hyväksi erilaisissa tutkimuksissa ja utareterveydenhuoltotyössä. Vedinten päiden kuntoluokitusmalleja on monenlaisia, ja arvosteluasteikko vaihtelee niissä kolmesta kuuteen. Luokitus perustuu vetimen pään ulkonäön arvosteluun: värimuutoksiin, turvotuksiin, verenvuotoihin, epiteelin ulostyöntymiseen vedinkanavan aukosta sekä palpaatiotuloksiin ja mahdollisiin aristuksiin. Vedinkanavan aukon suun ympärillä olevan valkean sidekudoksisen renkaan paksuus, pehmeys, kovuus, epätasaisuus ja mahdollinen rikkoutuminen huomioidaan. Vedinkanavan hyperkeratoosi ja epiteelin hyperplasia ovat yleisiä muutoksia lypsylehmillä ja niiden oletetaan johtuvan vedinkanavan reagoinnista konelypsyyn. Muutokset näkyvät paksuuntuneena valkeana sidekudosrenkaana vedinkanavan aukon suulla. Hyperkeratoosin määrän lisääntyminen on yleensä merkki viallisesta lypsykoneesta tai muuten huonosta lypsysysteemistä (tykyttimen imusuhde, lypsyalipaine, nännikumit). Vedinten kunnon on todettu olevan huonompi lehmillä, jotka on lypsetty liian jäykillä nännikumeilla. Vetimen pään kuntoon vaikuttavat myös lehmän tuotantovaihe, ikä (poikimakertojen ja lypsykausien määrä) sekä vetimen muoto. Eroa on myös etu- ja takavedinten välillä. Hyperkeratoosimuutoksia saavat aikaan myös erilaiset ihoa ärsyttävät aineet, traumat sekä infektiiviset tekijät. Hyvien eli 1-luokan vedinten osuus tiloilla vaihteli välillä 43-100 % (ka. 79 %), 2-luokan 0-41 % (ka. 16 %) ja huonoimpien eli 3-luokan osuus 0-26 % (ka. 4 %). Tiloista 27 %:lla soluluku oli alle 100 000 kpl/ml ja 6 %:lla yli 250 000 kpl/ml. Terveydenhuoltoprojektin tulehdusprosentin tavoitearvo oli < 15% ja tavoite täyttyi 76%:lla tiloista. Projektissa tavoite utaretulehdushoitojen määräksi oli < 30 % vuodessa (3 hoitoa / 10 lehmää), ja tavoite täyttyi 58 %:lla tiloista (vaihtelu 0-151 %, ka. 32 %). Tämän aineiston tilastollisessa käsittelyssä ainoa esille tullut merkitsevä yhteys löytyi tyhjälypsyn määrän ja vetimen pään kunnon välisestä suhteesta. Vedinten päiden kuntoluokitustulosten suhteen 20 parhaimmalla tilalla oli useammin hyvin alhainen tankkimaidon soluluku, kuin huonoimmilla 20 tilalla.

Lisensiaatin tutkielman tavoitteena oli tutkia nautojen abortteja Suomessa. Työ sisältää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosan. Tutkimusaineistona käytin Eviran Märehtijöiden luomisen syyt -projektin aineistoa. Tutkimuksessa kerättiin abortoituneita sikiöitä Suomessa vuosina 2012 ja 2013. Tutkielmani aineisto kattoi 534 abortoitunutta sikiötä tai vuorokauden sisällä syntymästä kuollutta vasikkaa. Sikiöt tutkittiin patologisin, histologisin ja mikrobiologisin menetelmin Evirassa. Lisensiaatin tutkielmaani varten kokosin aineiston ja kartoitin aineistosta tiineyden keskeytymisten lukumäärät, taudinaiheuttajat ja karjanomistajilta kootut taustatiedot. Tavoitteena oli saada kuva nautojen aborttitilanteesta ja aborttien syistä Suomessa tällä hetkellä. Samalla kartoitettiin uuden Suomeen saapuneen viruksen, schmallenberg-viruksen, aiheuttamia abortteja. Vertasin karjanomistajien lähetteissä antamia taustatietoja aborttitietoihin, ja tutkin, löytyisikö taustatietojen avulla yhdistäviä tai selittäviä tekijöitä aborteille. Noin puolet nautojen aborteista jää ilman diagnoosia. Selvitin tässä tutkielmassa myös ilman diagnoosia jääneiden tapausten taustatiedot mahdollisten niitä yhdistävien tekijöiden varalta. Tutkimuksessa ilmeni, että 33 %:ssa aborteista oli infektiivinen tausta. 17 %:ssa tapauksista abortin syy oli ei-infektiivinen, kuten esimerkiksi sikiön lymfooma, struuma tai lihasrappeuma. 50 %:ssa tapauksista taudinaiheuttajaa tai mitään muutakaan selvää syytä ei löytynyt. Infektiivisistä aborteista bakteerit aiheuttivat 57 %, virukset 14 % sekä sienet ja alkueläimet (Neospora caninum) joitakin abortteja. Bakteereista yleisimpiä olivat Trueperella pyogenes, Ureaplasma diversum sekä Listeria monocytogenes. Schmallenberg-virus oli ainoa aineistossa todettu virus. Schmallenbergin aiheuttamia tyypillisiä muutoksia sikiössä olivat raajojen lihasten ja luuston epämuodostumat, kuten raajojen ankyloosi (nivelen jäykistymä) ja artrogrypoosi (usean nivelen virheasento ja jäykistymä) ja lihasten atrofia (surkastuminen). Jonkin verran eroavaisuuksia aborttiryhmien kesken löytyi karjanomistajien taustatietojen pohjalta. T. pyogenes aiheutti eniten abortteja parsinavetoissa. Schmallenberg ja listeria aiheuttivat puolestaan abortteja useammin pihatoissa kuin parsinavetoissa. Virus- ja sieniabortteja esiintyi eniten kylmäpihatoissa. Neospora-abortteja oli eniten pienillä tiloilla. Kaksostiineydet ja pilaantuminen selittävät osan ilman diagnoosia jääneistä aborteista. Taustatietojen perusteella ilman diagnoosia jääneiden aborttien ryhmä ei erotu muista aborteista. Lypsykarjatilojen abortit jäivät useammin ilman diagnoosia kuin emolehmätilojen abortit. Päätelminä voidaan todeta, että Suomen aborttitilanne on hyvä. Tarttuvia aborttien aiheuttajia tutkimuksessa todettiin vain yksi, schmallenberg-virus. Virusaborttien määrä on kansainvälisesti arvioiden pieni. Schmallenberg-viruksen esiintymistä pihatoissa selittää varmastikin hyönteisvektorien helppo pääsy pihattoon. Yleisimmät aborttien aiheuttajat olivat kuitenkin naudan normaalissa elinympäristössä ja naudan elimistössä eläviä opportunistisia bakteereja, kuten T. pyogenes. Aborttien ehkäisyssä on olennaista huolehtia nautojen hyvästä perusterveydenhuollosta, etteivät opportunistiset bakteeri saisi jalansijaa. Tutkielmassani pohdin vielä aborttien tutkimista ja diagnosointia. Karjanomistajien lähetteissä kirjaamia tietoja käyttämällä ei yksinään voida tutkia taustalla vaikuttavia tekijöitä. Tilakäynti olisi luotettavampi tapa tutkia abortoineen naudan pito-olosuhteita. Tutkimus on aina suhteutettava aborttiongelman laajuuteen. Abortteja esiintyy karjassa aina jonkin verran. Tärkeintä on tutkia asiaa silloin, kun aborttien määrä nousee yli viiteen prosenttiin tiineyksistä.

Follikkelidynamiikka kuvaa munasarjojen follikkelien kehittymistä ja surkastumista sekä kehitystä säätelevien mekanismien vuorovaikutusta. Kirjallisuusosiossa kuvataan follikkelidynamiikan tutkimusmenetelmiä ja nykykäsitystä naudan follikkelidynamiikasta painottaen proestruksen eli esikiiman follikkelidynamiikkaa. Kokeellinen osa kuvailee proestruksen follikkelidynamiikkaa. Follikkelidynamiikan tutkimukseen on käytetty teuraseläimiä, munasarjojen kirurgista poistoa, peräsuolen kautta tapahtuvaa palpaatiota, follikkelinestenäytteenottoa, erilaisia värjäys-, follikkeliablaatio- ja kauterisaatiotekniikoita niin laparotomisesti kuin transvaginaalisestikin. Erityisasemaan on noussut peräsuolen kautta suoritettava reaaliaikainen ultraäänitutkimus, jonka yhtenevyys in vivo -löydöksiin on validoitu perusteellisesti. Munasarjakudos toimii yhtenä toiminnallisena yksikkönä niin endokriinisesti kuin munasarjarakenteiden kehittymisenkin kannalta. Munasarjarakenteiden välinen "kommunikaatio" tapahtuu yksinomaan endokriinisesti. Munasarjoissa esiintyy kiimakierron aikana pääsääntöisesti kaksi tai kolme follikkeliaaltoa. Kahden aallon kierto kestää tyypillisesti 20 vrk ja kolmen aallon 23 vrk. Kolmen aallon järjestelmän toinen follikkeliaalto ja nonovulatorinen dominoiva follikkeli eroavat muiden aaltojen vastaavista. Taustalla on diestruksen suuren progesteronipitoisuuden kasvuympäristö. Keltarauhasen progesteronieritys, follikkelien estradiolieritys, sentraalinen oksitosiini/GnRH-pulssigeneraattori, FSH- ja LH-eritys, kohdun PGF2α-eritys ja follikkelidynamiikka ovat kaikki vuorovaikutussuhteessa toisiinsa. Tämän seurauksena luteolyysin ajoitus ja erityisesti follikkeliaallon kehitysvaihe luteolyysin tapahtuessa vaihtelee. Proestruksen aikaisesta follikkelidynamiikasta on vähän julkaisuja, kun follikkelidynamiikan tutkimus on kohdentunut follikkeliaaltojen alkuvaiheen ilmiöiden, emergenssin ja deviaation, kuvailemiseen. Työssä oli tarkoituksena selvittää kiiman (tai ovulaation) ennustettavuutta progesteronipitoisuuden romahtamisesta määritellyn luteolyysihetken perusteella. Tutkimusosassa kartoitettiin follikulaarivaiheen follikkelidynamiikkaa sekä normaaleissa että lyhyissä kiimakierroissa. Aineistoksi koottiin lisääntymistieteen osastolla tehdyistä kokeista manipuloimattomia luteolyysin ja ovulaation välisiä ajanjaksoja. Kaikkien eläinten kiimakierron kahdeksan viimeisen päivän follikkelidynamiikka ja progesteronipitoisuuden kuvaaja esitettiin graafisesti. Lyhyiden kiimakiertojen follikkelidynamiikka erosi täysin normaalikiimakiertoisista eläimistä. Kahden ja kolmen aallon kiimakiertojen välillä oli merkitseviä eroja useissa proestruksen follikkelidynamiikkaa kuvaavissa suureissa. Hiehojen ja lehmien väliset erot olivat tässä tutkimuksessa pienet. Tulevan ovulatorisen follikkelin suhteellisen (verrattuna suurimpaan kokoon ennen ovulaatiota) ja follikulaarivaiheen välisen ajan välillä todettiin käänteinen yhteys. Normaalikiimakierroissa noin kolmessa tapauksessa neljästä ovulaatio tapahtui 3–4 vrk kuluttua luteolyysistä ja vastaavasti lyhyissä kiimakierroissa neljässä tapauksesta viidestä ovulaatio tapahtui 2–3 vrk kuluttua luteolyysistä. Käsillä olevassa tutkimuksessa ovuloituvan follikkelin tunnistaminen munasarjoissa olevana suurimpana follikkelina oli mahdollista (todennäköisyys > 0,90) vasta päivää ennen ovulaatiota.

Naudan munasarjarakkulat aiheuttavat taloudellisia menetyksiä lypsykarjataloudessa viivästyttämällä tiinehtymistä ja lisäämällä hoitokuluja. Tämän vuoksi munasarjarakkuloita on tutkittu paljon. Vaikka rakkuloiden kehittymiselle altistavia tekijöitä on osoitettu olevan lukuisia, rakkuloiden syntymekanismista ei ole edelleenkään varmuutta. Työssä on kirjallinen osuus, jossa perehdytään tämänhetkiseen tietoon munasarjarakkuloiden syntymekanismista, tyypillisistä oireista, altistavista tekijöistä ja keinosta päästä munasarjarakkula-diagnoosiin. Kirjallisuuskatsauksessa tutustutaan myös tähänastisten tutkimusten avulla tietoon käytössä olevista hoitomuodoista ja näiden hoitomuotojen tehosta. Vertailevia tutkimuksia eri hoitomuotojen välillä on rajallisesti, mikä vaikeuttaa hoitomuotojen tehon vertaamista. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää munasarjarakkuladiagnoosin vaikutusta eläinten poistoihin ja tulevaan tiinehtymiseen. Aineisto kerättiin 15 karjan hedelmällisyystarkastuskäyntitietojen pohjalta noin kymmenen vuoden ajalta (lokakuusta 2000 joulukuuhun 2010). Aineistoon otettiin mukaan kaikki munasarjarakkuladiagnoosin saaneet eläimet sekä lisäksi sellaiset ennaltaehkäisevänä hormonikäsittelynä hoidetut eläimet, joilla oli munasarjoissa ylisuuri follikkeli. Aineistoon valikoitui 494 tapausta, joista 51 poistettiin puutteellisten tietojen vuoksi. Tapaukset hoidettiin joko luteotrooppisilla injektioilla (391 kpl) tai progestageenikuurilla (52 kpl). Koska näillä on erilaisesta ohjeistuksesta johtuen oletettavasti erilainen siemennysten ajoittuminen, niitä on tuloksissa tarkasteltu erikseen. Näiden lisäksi työssä tarkastellaan myös poikimakerran ja hoitoajankohdan vaikutusta paranemiseen, ensimmäiseen siemennykseen ja edelleen tiinehtymiseen. Paranemisen kriteerinä käytettiin kiimakiertojen käynnistymistä. Paraneminen tapahtui tutkimuksessa kaikista hoidoista 84,8 %:ssa ja aloitushoidoista 85,9 %:ssa tapauksista. Luteotrooppisilla injektioilla hoidetuista 85,1 % parantui, progestageenikuurilla 82,0 % (progestageenikuurilla hoidetut valikoituneesta aineistosta, eivät keskenään vertailukelpoisia). Aika hoidosta ensimmäiseen siemennykseen oli koko aineistossa 35,9 ± 22,4 vuorokautta, GnRH-injektioilla 38,7 ± 22,2 vuorokautta ja progestageenikuurilla 13,3 ± 2,4 vuorokautta kierukan asentamisesta. Aika hoidosta tiinehtymiseen oli koko aineistossa 65,0 ± 45,9 vuorokautta, GnRH-injektioilla 66,4 ± 46,0 vuorokautta ja progestageenilla 52,2 ± 44,3 vuorokautta kierukan asentamisesta. GnRH-hoidettuja eläimiä verrattiin kontrolliinsa, ja voitiin todeta, että ensimmäinen siemennys viivästyi noin kahdeksan päivää ja tiinehtyminen noin 20 päivää. Rakkula lisäsi eläimen poistoriskiä kontrolliin verrattuna 6,9 prosenttiyksikköä. Analyyseissä erot olivat tilastollisesti erittäin merkitseviä. Tutkimuksen perusteella munasarjarakkulat, hoidettuinakin, viivästyttävät tiinehtymistä ja lisäävät eläimen poistoriskiä. Tutkimus antaa uutta tietoa munasarjarakkuloiden hoidosta ja hoitoennusteesta, erityisesti Suomen olosuhteissa. Luteotrooppisilla injektioilla hoidettujen aineisto oli kattava, mutta

Siirto- ja pakastesiemennysten lisääntyessä tammojen hedelmällisyystulosten parantuminen on hevoskasvatuksen taloudellisuuden kannalta merkittävää. Oriitten spermoissa on eroja sekä siirto- että pakastekestävyydessä. Pelkällä orivalinnalla ei voida kuitenkaan vaikuttaa hedelmällisyystuloksiin, sillä yleensä valinta painottuu suorituskykyyn. Siittiöiden lisäksi seminaaliplasmalla on havaittu vaikutuksia siirto- ja pakastuskestävyyteen. Seminaaliplasma koostuu useista erilaisista biologisista komponenteista, joista matriksimetalloproteinaasit (MMP) ovat yksi. Ne ovat proteiiniperhe, johon kuluu useita jäseniä. MMP:t kykenevät hajottamaan muun muassa solun ulkoisia tukirakenteita sekä tyvikalvoa erilaisissa fysiologisissa ja patologisissa tiloissa. Matriksimetalloproteinaaseja on löydetty useista kudoksista ja myös seminaaliplasmasta. Työn tutkimusosuudessa haluttiin selvittää MMP-pitoisuuksia, niiden vaihteluita oriitten välillä ja mahdollisia vaikutuksia hedelmällisyystuloksiin. Seminaaliplasmanäytteitä tutkittiin yhteensä 43 oriista. Näytteet oli kerätty astutuskaudella 2006 erirotuisilta ja -ikäisiltä hevosilta sekä kahdelta ponilta. Keräysvaiheessa näytteet jaoteltiin 1-4 eri fraktioon. Jokaisesta näytteestä tutkittiin MMP:t zymografian avulla. Seminaaliplasmanäytteiden lisäksi oriilta kerättiin hedelmällisyystietoja siittoloista sekä Suomen raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestöltä (Suomen Hippos ry). Kaikki tulokset taulukoitiin ja laskettiin aktiiviselle (akt-MMP-2) ja pro-MMP-2:lle sekä kokonais-MMP-9:lle (tot-MMP-9) siittiörikkaassa (SR) ja siittiököyhässä fraktiossa (SK) sekä kokonaisejakulaatissa (KE): keskiarvot, keskihajonnat, mediaanit sekä maksimi- ja minimiarvot. Spearmanin järjestyskorrelaatiokertoimet laskettiin tammojen ensimmäiseen kiimaan tiinehtymisen ja eri MMP-pitoisuuksien välille SR:ssa ja KE:ssa. Oriilla oli havaittavia pitoisuuksia pro- ja akt-MMP-2:ta sekä tot-MMP-9:ää. MMP-pitoisuudet olivat suurimmat SR:ssa. Suurimpia olivat pro-MMP-2:n pitoisuudet ja orikohtaiset erot olivat siinä pieniä. Saadut tulokset vastasivat odotuksia, sillä miesten seminaaliplasmatutkimusten tulokset ovat samansuuntaisia. Eri MMP-pitoisuuksilla ei havaittu korrelaatiota tammojen tiinehtymiseen kanssa. Aineiston pienen koon takia sattumalla voi olla suuri vaikutus tuloksiin. Myös keräysvuodenaika ja yksilön ejakulaation koostumusvaihtelut saattavat vaikuttaa seminaaliplasman MMP-pitoisuuksiin, sillä sen useissa ominaisuuksissa tapahtuu muutoksia näiden muuttujien mukaan. Tulokset ovat suuntaa antavia ja toimivat apuna jatkotutkimuksia suunniteltaessa.