Browsing by master's degree program "Degree programme in veterinary medicine"

Clostridium botulinum is a Gram-positive, anaerobic, spore-forming bacterium that is found widely in nature. C. botulinum produces highly potent neurotoxin which causes paralysis. Yet, it is not known why the toxin is produced. C. botulinum poses a risk for the food industry, when spores germinate in food and start producing toxin. The aim of this study was to report how different carbohydrates and metabolites affect growth, toxin production and sporulation of C. botulinum. The hypothesis was that different substrates have different influence on the metabolism of C. botulinum. Earlier studies show which carbohydrates are utilized by C. botulinum but only few relate nutrient availability to toxin production. Glucose is the far most studied carbohydrate and it is known to support growth and toxin production. Growth in defined medium with added substrates was measured with Bioscreen. The method is based on measuring optical density of the cultures; optical density increases when the bacteria divide. Toxin levels were measured from 1 d and 5 d samples with a commercial ELISA (ELISA, enzyme-linked-immunosorbent-assay). The number of spores produced was measured after five days of growth. Vegetative cells were destroyed by heating (10 min, 80 °C) and MPN-method was conducted (MPN, most-probable number). With added glucose and glucose derivates (trehalose, maltotriose), growth and toxin production were induced most compared to control medium. High spore numbers were also measured. Higher concentrations of these substrates supported growth more than the lower concentrations. With higher concentrations of glucose and maltotriose the toxin levels were lower compared to low concentrations. With trehalose toxin levels were similar at high and low concentration. It can be concluded that the maximal growth density alone does not determine the toxin levels. N-acetylglucosamine (GlcNAc), which is found in bacterial cell walls, supported growth similar to glucose. GlcNAc supported also high sporulation and toxin production. Even though GlcNAc is a major component of chitin (e.g. the insect exoskeleton), chitin did not support toxin production or sporulation as efficiently as GlcNAc. The results indicate that C. botulinum might favor environments with fungi, dead bacteria or degraded chitin. By utilizing compounds from dead bacteria or insects, C. botulinum might have a role in circulating nutrients in anaerobic environment.

Chiari-tyyppinen epämuodostuma ja syringomyelia ovat yleisiä muutoksia cavalier kingcharlesinspanieleilla eli cavaliereilla. Chiari-tyyppinen epämuodostuma on usean eri tekijän muodostama ongelmakokonaisuus, johon liittyy sekä kallon että kallo-kaularankaliitoksen epänormaali kehittyminen. Chiari-tyyppinen epämuodostuma voi johtaa syringomyeliaan, muttei läheskään aina. Syringomyeliassa aivo-selkäydinnesteen virtaus on normaalista poikkeavaa, minkä seurauksena selkäytimeen muodostuu nesteontelo tai -onteloita. Syringomyelian syntymekanismi on osittain vielä epäselvä, mutta taustalla on havaittu olevan ainakin kallon ja kallo-kaularankaliitoksen rakenteellisia poikkeavuuksia, kuten takaraivoluun kehityshäiriöitä, pikkuaivojen painautumista ja tyräytymistä sekä kallon takakuopan ja niska-aukon ahtautumista. Rodun pieni koko ja brakykefaalisuus ovat syringomyelialle altistavia tekijöitä. Syringomyelia on yleensä oireeton, mutta pahimmillaan se voi aiheuttaa vakavaa hermokipua ja neurologisia puutoksia. Työn tavoitteena oli kuvata Chiari-tyyppisen epämuodostuman ja syringomyelian syntymekanismeja, riskitekijöitä ja etenemistä sekä selvittää näiden poikkeavuuksien eri vakavuusasteiden yleisyyttä Suomessa vuosina 2014–2018 seulontakuvatuilla cavaliereilla. Tavoitteena oli myös tutkia syringomyelian yhteydessä tavattavan aivokammioiden laajentumisen esiintyvyyttä. Lisäksi pyrittiin selvittämään cavaliereilla tavallisen sivulöydöksen, erittävän keskikorvan yleisyyttä suomalaisilla cavalierella. Tutkimuksen hypoteesina oli, että nämä muutokset ovat yleisiä suomalaisilla cavaliereilla, ja että syringomyeliaa esiintyy eniten yli 5-vuotiailla cavaliereilla. Työ tehtiin, koska tutkimusta Chiari-tyyppisen epämuodostuman ja syringomyelian esiintyvyyksistä Suomessa ei ole aiemmin julkaistu. Magneettikuvat on otettu matala- tai korkeakenttämagneetilla, ja löydökset on luokiteltu Suomen Kennelliitossa sen neurologiatyöryhmän laatiman arvosteluasteikon perusteella. Kuvien löydökset ja tutkimuksen kannalta keskeisimmät potilastiedot koottiin Excel-taulukkoon, josta laskettiin Chiari-tyyppisen epämuodostuman, syringomyelian ja aivokammioiden laajentuneisuuden eri vakavuusasteiden yleisyys prosentteina koko tutkimuspopulaatiossa ja erikseen eri ikäluokissa. Lisäksi eri vakavuusasteiden osuudet laskettiin erikseen oireilevien ja oireettomien koirien ryhmissä. Erittävän keskikorvan yleisyys molemmissa tai vain toisessa keskikorvassa laskettiin vastaavalla tavalla. Hypoteesin mukaisesti Chiari-tyyppinen epämuodostuma, syringomyelia ja erittävä keskikorva ovat yleisiä löydöksiä myös suomalaisilla cavaliereilla. Chiari-tyyppinen epämuodostuma todettiin 99,7 %:lla, syringomyelia 38 %:lla ja erittävä keskikorva 55%:lla tutkituista koirista. Aivokammioiden laajentumista havaittiin 28 %:lla. 18 kk─3-vuotiaista koirista syringomyelia todettiin 40 %:lla ja yli 5-vuotiaista koirista 44 %:lla, mikä tukee aiempien tutkimusten tuloksia syringomyelian etenevästä luonteesta. Selkäytimen nesteonteloiden maksimihalkaisijat sijaitsivat tyypillisimmin kaularangan alueella C2─C3, jonka on aiemmissakin tutkimuksissa todettu olevan tavallisimpia sijainteja nesteonteloiden maksimihalkaisijoille. Oireilevista koirista syringomyelia todettiin 72 %:lla ja oireettomista koirista 34 %:lla. Kaikilta oireilevilta cavaliereilta ei siis löydetty oireita selittävää nesteonteloa, ja toisaalta taas useilla koirilla, joilla ei ollut oireita, todettiin syringomyelia.

Clostridium botulinum on elintarvikevälitteinen patogeeni, joka tuottaa voimakkainta tunnettua myrkkyä botuliinitoksiinia. Botuliini on hermomyrkky, joka aiheuttaa botulismia sekä ihmisille että eläimille estämällä välittäjäaineen vapautumisen hermo-lihasliitoksessa. Hengityslihaksistoon edetessään botulismi on hoitamattomana mahdollisesti kuolemaan johtava sairaus. C. botulinum kannan ATCC 3502 botuliinitoksiinikompleksi koostuu toksiiniosasta (BoNT/A1), nonhemagglutiniiniosasta (NTNH) ja kolmesta hemagglutiniiniosasta (HA-17, HA-33 ja HA-70). Toksiinikompleksin osia koodaavat geenit sijaitsevat samassa lokuksessa ja muodostavat kaksi erillistä operonia. Operonien välissä sijaitsee geeni (botR), joka koodaa toksiinituotantoa säätelevää BotR-sigmatekijää. C. botulinum tuottaa itiöitä, jotka ovat ympäristössä hyvin kestäviä. Itiöitymisen pääsäätelijänä toimii Spo0A, joka aktivoituessaan aktivoi edelleen sigmatekijäkaskadin. Tässä säätelykaskadissa emosolun puolella itiöitymistä ohjaavia rakennegeenejä säätelevät SigE ja SigK, ja esi-itiön puolella SigF ja SigG. Tutkimus koostui kahdesta eri osasta. Tutkimuksen metodologisessa osassa I oli tarkoituksena arvioida pienistä bakteeripopulaatioista saatavaa RNA-määrää ja sen laatua. RNA:n tutkimusmenetelmiin vaaditaan tyypillisesti suuria määriä hyvälaatuista RNA:ta, ja menetelmästä riippuen tarvittava määrä vaihtelee 200 nanogrammasta 5:een mikrogrammaan. Tarkoituksena oli selvittää, kuinka paljon bakteerisoluja tarvitaan RNA-sekvensointiin ja RT-qPCR-menetelmään. Tutkimuksessa käytetyt bakteerisolupelletit säilytettiin -70°C:ssa ja niistä eristettiin RNA. Tutkimuksen biologisessa osassa II oli tarkoituksena vertailla kahden eri C. botulinum ATCC 3502 -kannan isolaatin transkriptioprofiilia toksiinituotantoon ja itiöitymiseen liittyvien geenien osalta. Isolaattien transkriptioprofiilin avulla saatiin tietoa siitä, mitkä geenit ilmentyvät solussa tietyllä ajanhetkellä. ATCC 3502 -kannan isolaatti tox+ tuottaa botuliinia, kun taas kannasta laboratorio-olosuhteissa spontaanisti mutatoitunut isolaatti tox- tuottaa botuliinia huomattavasti vähemmän. Neurotoksiinituotantokyvyn lisäksi myös isolaattien itiöitymiskyvyn tiedetään eroavan toisistaan. Tox--isolaatin itiöitymiskyky on aikaisempien tutkimusten perusteella heikentynyt. Tox+- ja tox--isolaattien aiempi genomianalyysi toi esiin tärkeitä eroavaisuuksia niiden genotyyppien ja fenotyyppien suhteen. Tox--isolaatin vaihtoehtoista sigmatekijää BotR koodaavasta geenistä (botR) löydettiin geenin lukukehyksen muuttava insertiomutaatio. Molemmat isolaatit (tox+ ja tox-) kasvatettiin identtisissä olosuhteissa (anaerobinen TPGY-liemikasvatusalusta, 37 °C), ja bakteereiden eri kasvuvaiheista eristettiin solunäytteet. Bakteerisoluista eristettiin RNA, jonka perusteella valmistettua cDNA:ta käytettiin templaattina kvantitatiivisessa reaaliaikaisessa RT-qPCR-analyysissa. RT-qPCR-menetelmän avulla tutkittiin kohdegeenien (botA, ha33, spo0A, sigF, sigE ja sigG) ilmentymistä bakteerin eri kasvuvaiheissa. Referenssigeeninä käytettiin 16S rRNA:ta. Geenien esiintymiselle muodostettiin suhdeluvut, joiden perusteella isolaattien transkriptioprofiileja verrattiin toisiinsa. Tutkimuksen osion II tulokset osoittavat, että botuliinin rakennegeenien (botA ja ha33) ilmentyminen tox+-isolaatilla oli suurimmillaan 30–65-kertaisesti (p<0,05) suurempaa kuin tox--isolaatilla. Tuloksen avulla voidaan selittää aikaisemmissa tutkimuksissa havaittu ero isolaattien neurotoksiinituotannossa. spo0A-geenin ilmentyminen oli enimmillään noin 30-kertaisesti suurempaa tox+-isolaatilla kuin tox--isolaatilla, mutta ero ei ollut näin suuri eikä tilastollisesti merkitsevä solupopulaatioiden kaikissa kasvuvaiheissa. Itiöitymisen sigmatekijöitä koodaavien geenien (sigE, sigF ja sigG) kohdalla erot isolaattien välillä olivat suurempia kuin spo0A-geenin kohdalla. Geenien ilmentyminen oli yleisesti 20–30-kertainen tox+-isolaatilla tox--isolaattiin nähden. Saadun tuloksen avulla voidaan selittää isolaatin tox- heikentynyt kyky itiöityä. Toksiinituotannolla ja itiöitymisellä on siten todennäköisesti yhteisiä säätelymekanismeja ja/tai -signaaleja. Mutaatio BotR sigmatekijässä todennäköisesti vaikuttaa myös itiöitymisen säätelyyn. On todennäköistä, että C. botulinumin itiöitymisen säätelykaskadi osallistuu myös toksiinituotannon säätelyyn. Tutkimus antaa tärkeää lisätietoa C. botulinumin itiöitymisen ja toksiinituotannon säätelystä saman kannan eri tavoin käyttäytyvillä solupopulaatioilla. Tutkimuksen osiosta I saatujen tulosten perusteella bakteerisolujen ja niistä eristettävän RNA-määrän välille saatiin standardisuora. Saatua tietoa voidaan hyödyntää RNA-sekvensoinnin ja RT-qPCR:n tutkimuskäytössä. Saatujen tulosten avulla voidaan laskea halutun RNA-massan perusteella soluviljelmään tarvittava bakteerisolumäärä, tai vastaavasti kuinka suuri määrä RNA:ta on mahdollista saada tietyn kokoisesta bakteerisolupopulaatiosta. Tutkimuksen osiosta II saatujen tulosten perusteella C. botulinumin itiöitymisprosessi ja toksiinituotanto linkittyvät siis toisiinsa useaa eri reittiä pitkin, ja vaikuttavat näin toinen toisensa säätelyyn. Tärkeänä tekijänä niiden välillä useimmilla C. botulinum –kannoilla toimii vaihtoehtoinen sigmatekijä BotR, joka toksiinituotannon säätelyn lisäksi linkittyy myös itiöitymisprosessin säätelyyn mitä todennäköisimmin orpokinaasien välityksellä säätelemällä Spo0A:n fosforyloitumista.

Clostridium botulinum on anaerobisissa olosuhteissa kasvava grampositiivinen sauvabakteeri. Se tuottaa hermomyrkkyä, botulinumneurotoksiinia, joka voi aiheuttaa ihmisen tai eläimen elimistöön päästessään botulismi-nimisen sairauden. Botulismi voi johtaa hoitamattomana hengityslihasten halvaukseen ja kuolemaan. Bakteeri muodostaa epäsuotuisia olosuhteita kestäviä lepomuotoja, itiöitä, jotka voivat säilyä muun muassa elintarviketeollisuuden kuumennusprosesseissa ja kylmäsäilytyksessä. Säilytyksen aikana itiö voi muuttua takaisin lisääntymiskykyiseen muotoonsa ja alkaa tuottaa botulinumneurotoksiinia. C. botulinumin itiöitä esiintyy maailmanlaajuisesti maaperässä, vesistöissä ja eläinten suolistoissa. Kuten moni muukin mikrobi, C. botulinumin itiöt voivat päätyä ympäristöstä elintarvikeketjuun. Kansainvälisiin tutkimuksiin perustuen itiöiden esiintyvyys valmisruokien liharaaka-aineissa on 0–10 %. Itiöitä on näytteissä ollut 2–4 itiötä/kg. Suomessa liharaaka-aineita ei ole tutkittu, mutta kalassa ja hunajassaitiöiden esiintyvyydet ovat olleet 5–40 %. Liharaaka-aineiden itiökontaminaation selvittäminen on tärkeää, jotta voidaan arvioida itiöiden valmisruokateollisuudelle asettamat riskit ja tarvittaessa optimoida valmisruokateollisuuden käytössä olevia valmistusprosesseja. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, esiintyykö suomalaisessa broilerissa ja sianlihassa C. botulinumin itiöitä. Tutkimuksessa käytettiin CEN ISO/TS 17919:2013 - standardimenetelmää, joka perustuu botulinumneurotoksiinigeenien (tyypit A, B, E ja F) osoittamiseen näytemateriaalista eristetystä bakteeri-DNA:sta reaaliaikaisella PCR-tekniikalla. Tutkimuksessa tutkittiin yhteensä 87 broilerin- ja sianlihanäytettä. Kansainvälisiin tutkimuksiin ja suomalaisiin kala- ja hunajatutkimuksiin perustuen hypoteesiksi asetettiin se, että myös suomalaisissaelintarvikeraakaaineissa voisi olla itiöitä eli yksi tai useampi tutkittava näyte noin 90 tutkittavasta näytteestä olisi botulinumneurotoksiinigeenin suhteen positiivinen. Kaikki tutkitut näytteet olivat botulinumneurotoksiinigeenin suhteen negatiivisia. Kontrollinäytteet antoivat positiivisen tuloksen, kun näytteisiin lisätyt itiömäärät olivat 3 itiötä/kg tai enemmän. Näytteissä oli näin ollen vähemmän kuin 3 itiötä/kg. Tutkimusten mukaan elintarvikkeet kontaminoituvat itiöillä jonkin verran, mutta tämän työn perusteella suomalaisessa broilerissa ja sianlihassa näyttää esiintyvän vain vähän tai ei ollenkaan C. botulinumin itiöitä. Suuremman näytemäärän tutkiminen vahvistaisi negatiivisen tuloksen luotettavuutta ja auttaa arvioimaan lihapohjaisiin valmisruokiin liittyvää C. botulinum -riskiä.

Clostridium botulinum on gram-positiivinen itiöitä muodostava sauvamainen anaerobibakteeri, jota esiintyy yleisesti ympäristössä. C. botulinum tuottaa myrkyllisintä tunnettua yhdistettä, botuliinineurotoksiinia. Botuliinineurotoksiini aiheuttaa ihmisille ja eläimille botulismina tunnettua halvaussairautta, joka voi johtaa hoitamattomana jopa kuolemaan. Etenkin C. botulinum ryhmä II on elintarvikehygienian kannalta merkittävä, sillä ryhmän bakteerit kasvavat jääkaappilämpötiloissa, mikä aiheuttaa riskin jääkaapissa säilytettävien elintarvikkeiden turvallisuudelle. C. botulinum -bakteerin itiöinnin ja toksiinintuotannon geneettisiä säätelymekanismeja ei vielä tunneta täysin. Jotta voisimme saada lisää tietoa keinoista parantaa elintarvikkeiden turvallisuutta, on tärkeää saada lisää tietoa etenkin bakteerin toksiinintuotannosta. Koska on viitteitä siitä, että toksiinintuotannon ja itiöinnin välillä olisi yhteistä geneettistä säätelyä, on myös tärkeää saada lisää tietoa bakteerin itiöinnistä. Lisensiaatintutkielman tutkimusosassa tutkittiin uudella CRISPR-Cas9-menetelmällä valmistettuja kantoja. C. botulinum ryhmän II Beluga-kannasta oli yksitellen deletoitu geenit spo0A, sigK, orfX2 ja amyE. Tutkimuksessa selvitettiin, miten deleetio vaikuttaa bakteerien kasvuun, itiöintiin, toksiinintuotantoon ja solumorfologiaan. Bakteerikasvua seurattiin mittaamalla spektrofotometrilla optista tiheyttä sekä MPN (most probable number) -menetelmällä bakteerimääriä. Itiöintiä mitattiin kuumentamalla näytteitä vegetatiivibakteerien tuhoamiseksi ja edelleen MPN-menetelmällä. Toksiinintuotantoa mitattiin immunologisella ELISA (enzyme-linked immunosorbent assay) -testillä. Solujen morfologiaa tutkittiin gram- ja itiövärjäyksillä. spo0A ja sigK ovat keskeisiä itiöintiin vaikuttavia geenejä. Tutkimuksessa spo0A-geenimutantti (∆spo0A) ei itiöitynyt ollenkaan, ja spo0A-geenin deleetio vaikutti negatiivisesti bakteerien kasvuun. ∆sigK ei kyennyt itiöitymään, mutta itiövärjäyksessä havaittiin malakiittivihreällä värjäytyviä esi-itiöitä emosolujen sisällä. Todennäköisesti itiöinti on siis keskeytynyt vaiheessa IV, ja sigK-geeni säätelee itiöiden kuorikerroksen muodostumista. ∆sigK- ja ∆spo0A-kantojen toksiinintuotanto oli myös vähäisempää kuin mutatoimattoman kannan, mikä viittaa siihen, että toksiinintuotannon ja itiöinnin välillä on yhteistä geneettistä säätelyä. Molempien mutanttikantojen kohdalla toksiinia kertyi bakteerisolujen sisälle. Koska mutanttikannat eivät itiöityneet ollenkaan, saattaa olla, että normaali toksiininvapautus edellyttää nimenomaan tehokasta itiöitymistä. Tarvitaan kuitenkin jatkotutkimuksia, jotta saadaan entistä laajempi kuva bakteerien toksiininvapautusmekanismeista ja geneettisestä säätelystä. orfX2-geenin tehtävää ei tunneta, mutta epäillään, että se joko säätelee toksiinintuotantoa tai vastaa toksiinin rakenteellisen kompleksin proteiiniosan muodostumisesta. Tutkimuksessa havaittiin, että orfX2-geenin deleetio vaikutti sekä bakteerin itiöintiin että toksiinintuotantoon negatiivisesti. Lisäksi bakteerisolujen pidentynyt rakenne viittaa siihen, että bakteereilla oli jakaantumisongelmia. Tutkimuksen ∆orfX2-kannan deleetio oli kuitenkin tapahtunut epätäydellisesti, joten tästä johtuvat polarisaatiovaikutukset voivat olla mahdollisia. ∆amyE toimi tutkimuksessa kontrollikantana. amyE-geeni vaikuttaa tärkkelyksen pilkontakykyyn, joten deleetion ei oleteta vaikuttavan bakteerin toksiinintuotantoon tai itiöitymiseen. Tutkimustulokset olivat hypoteesin mukaisia.

Cronobacter spp. eli kronobakteerit voivat aiheuttaa vakavia sairauksia vastasyntyneille, vanhuksille ja immuunipuutteisille aikuisille. Maailmalla on raportoitu useita kronobakteerien aiheuttamia taudinpurkauksia, joissa vastasyntyneiden infektiot on yhdistetty jauhemaisen äidinmaidonkorvikkeen käyttöön. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on koota tietoa kronobakteereista sekä syventyä niiden aiheuttamiin elintarvikehygieenisiin riskeihin, erityisesti jauhemaisissa äidinmaidonkorvikkeissa. Kronobakteerit ovat gramnegatiivisia sauvoja, jotka säilyvät pitkiä aikoja kuivissa olosuhteissa ja pystyvät muodostamaan biofilmejä erilaisille pinnoille. Kronobakteerien todennäköisin reservuaari on kasvimateriaali, mutta kronobakteereita on eristetty monista elintarvikkeista sekä ympäristönäytteistä. Kaikkia kronobakteerisuvun bakteereita pidetään tällä hetkellä opportunistisina patogeeneina. Kronobakteerit voivat aiheuttaa vastasyntyneille muun muassa kuolioista suolistotulehdusta, verenmyrkytystä sekä aivokalvontulehdusta. Kuolleisuus kronobakteeri-infektioissa on vastasyntyneillä ja pikkulapsilla keskimäärin 26,9 %. Jauhemaisia äidinmaidonkorvikkeita valmistavien elintarvikelaitosten riskienhallinta perustuu mahdollisten kronobakteerilähteiden tuntemiseen koko tuotteen valmistusprosessin ja elinkaaren osalta. Kronobakteerit eivät selviä pastöroinnista, joten lopputuotteen bakteerit ovat peräisin joko tuotantoympäristöstä kontaminaationa, korvikkeeseen tehtaassa lisättävistä ainesosista, jotka eivät kestä kuumennusta, tai äidinmaitokorvikkeen sekoituksesta kotona. WHO on luonut äidinmaidonkorvikkeiden käyttöön tarkat ohjeistukset, jotka korostavat yli 70 °C veden käyttöä jauhemaisen äidinmaidonkorvikkeen valmistuksessa kronobakteeririskin pienentämiseksi. Kronobakteeririskin pienentämisessä ovat avainasemassa turvalliset äidinmaidonkorvikkeet, kuluttajien neuvonta turvalliseen äidinmaidonkorvikkeiden käyttöön sekä riskiryhmien kanssa työskentelevien ammattihenkilökunnan koulutus.

Taenia saginata on ihmisen suolistoloinen, jonka väli-isäntänä toimii nauta tai muu märehtijä. Väli-isännän lihaksiin asettuvaa larvaa kustutaan nimellä Cysticercus bovis, ja lihaksissaan kystikerkuksia kantava nauta sairastaa kystikerkoosia. T. saginataa esiintyy maailmanlaajuisesti. Ihminen voi saada tartunnan syömällä huonosti kypsennettyä tai raakaa elinvoimaisia kystikerkuksia sisältävää lihaa. Ihmisellä ohutsuolessa asustava T. saginata aiheuttaa harvoin oireita, ja ihmisellä tartunta on harvinainen. Mato voi kuitenkin aiheuttaa epämääräisiä vatsavaivoja ja psyykkistä kuormitusta. Lisäksi T. saginatan ihmiskantajat ovat naudalle tartunnan lähde. Tartunnan saanut nauta on usein ihmisen tavoin oireeton, eikä sitä pidetä suurena uhkana elintarviketurvallisuudelle, mutta se aiheuttaa taloudellisia menetyksiä liha-alalla vakuutusten, ruhojen arvon vähenemisen, hylkäysten, kylmäkäsitttelyn sekä ylimääräisen käsittelyn vuoksi. Kystikerkoosia torjutaan lain määrittelemällä lihantarkastuksella. Joulukuussa voimaan astuneessa Komission täytäntöönpanoasetuksessa 2019/627 määritellään, ettei poskiviiltojen tekeminen post mortem -tarkastuksessa ole pakollista, jos C. boviksen esiintyvyys on pienempi kuin yksi miljoonasta, esiintyvyys osoitettu 95 % varmuudella tai viimeisen 1–2 vuoden aikana teurastetuissa eläimissä ei ole havaittu yhtään tapausta. Jo nykyistä edeltänyt asetus (EY) 854/2004 sallii lihantarkastuksessa tehtävien viiltojen vähentämisen, mikäli serologisia testejä on käytetty tai tila on todettu vapaaksi kystikerkoosista. Tämä kirjallisuuskatsaus selvittää T. saginatan esiintyvyyttä sekä kartoittaa ja vertailee T. saginatan erilaisia havainnointimenetelmiä. Katsaus arvioi myös lihantarkastuksen toimivuutta kystikerksten löytämiseksi sekä esittelee kystikerkoosin riskitekijöitä. Kirjallisuuskatsaus tarjoaa tietoa, joka on hyödynnettävissä esimerkiksi lihantarkastuksen menetelmiä uudistettaessa ja riskiperusteista lihantarkastusta suunniteltaessa. Kystikerkoosin esiintyvyys on muun muassa serologisin menetelmin saatujen tulosten valossa merkittävästi suurempi kuin lihantarkastukseen nojaavat teurastamojen valvontaraportit osoittavat. Lainsäädäntöön perustuva lihantarkastus ei havaitse isoa osaa tartunnoista, joten tarkemmat menetelmät olisivat tarpeen. Esiintyvyys vaihtelee paljon eri maiden ja alueiden välillä riippuen eläintenpitokäytännöistä ja olosuhteista. ELISA-menetelmistä (enzyme-linked immunosorbent assay) Ag-ELISA-testi voisi olla Suomen oloissa toimiva testi, jos kystikerkoosin seurantaa tarvitaan. Koska kaupallisia testejä ei kuitenkaan vielä ole saatavilla ja kynnys niiden käyttöönottoon on todennäköisesti suuri, sydämen lisäviiltojen tekeminen voisi olla muutos, joka parantaisi lihantarkastuksen herkkyyttä. Teurastamojen voisi olla helpompi myös nykyisellään helpompi sopeutua niiden tekemiseen. Toisaalta suunta on päinvastainen uuden, lihantarkastusta keventävän asetuksen (EKN 2019/627) kanssa.

Helsinki Chronic Pain Index (HCPI) is a validated clinical metrology instrument used to measure canine chronic pain. In pain assessment, it is recommended to use validated instruments, and behavioural changes provide the best basis for pain measurement. A measuring instrument is valid when it does what it is intended to do. Validation can be done using many different methods. The aim of this study was to investigate which items of the HCPI are still useful and psychometrically test a new structure of the HCPI (HCPI-E3) after four new questions had been added to the test. The data consisted of 1140 internet-based questionnaire responses from dog owners. The study dogs were divided into different groups based on their reported amount of pain symptoms, pain medications, and other treatments to relieve pain. Based on the comparison of different items, five possible structures of the new HCPI were developed and tested with different statistical methods. Based on the initial item comparison, the “vocalization” item was deleted from the HCPI. Overall, the “ease in” locomotion items showed better criterion validity than the “willingness to” items. Both of the “jumping” items performed excellent compared to the other locomotion item pairs, as well as the new structure containing both “jumping” items and only the “ease in” items from the other locomotion items. Thus, this structure was chosen to be the best candidate for the new structure of the HCPI. Jumping is an easily assessed activity, which does not occur too frequently, possibly making it easier to measure the dog’s willingness to do it compared to gait changes (walking, trotting, and galloping). The HCPI-E3 is a reliable tool for canine chronic pain measurement; however, future validation in the form of repeatability and reliability are still needed.

Bakteerien mikrobilääkeresistenssin yleistyminen on aiheuttanut tärkeän terveysongelman maailmassa. Moniresistentit bakteerit leviävät ihmisten ja eläinten välillä sekä välityksellä. Eläinten parissa työskentelevät ihmiset voivat olla suuremmassa riskissä saada ja levittää moniresistenttejä bakteereita. Bakteerit leviävät joko suorassa eläinkontaktissa tai välillisesti ympäristön ja työvälineiden kautta. Leviämisen ehkäisyssä ensisijaista on oikeanlainen suojautuminen, kuten hyvän käsihygienian noudattaminen. Metisilliiniresistenttejä Staphylococcus aureus (MRSA) -bakteereita on eristetty eläinlääkäreiltä maailmanlaajuisesti. Eläinlääkäreillä voi esiintyä enemmän tuotantoeläimiin liitettyä CC398-genotyypin MRSA-bakteeria verrattuna muuhun väestöön. Aiemman tutkimustiedon valossa MRSA-bakteerien esiintyvyys suomalaisilla eläinlääkäreillä on ollut alle yhden prosentin. Euroopassa MRSA:n esiintyvyydet eläinlääkäreillä ovat olleet jopa hieman yli 20 %. Tutkielma oli osa tutkimushanketta, jonka aineisto kerättiin vuoden 2016 Eläinlääkäripäivien yhteydessä. Tutkielmassa selvitettiin kyselylomakkeen avulla suomalaisten eläinlääkäreiden suojautumiskäytäntöjä moniresistenttejä bakteereita vastaan ja kantajuudelle altistavia riskitekijöitä. Pääpaino oli tuotantoeläinpraktikkojen suojautumisen tarkastelussa. Tutkielman päähypoteesi oli, että suomalaisten eläinlääkäreiden suojautumiskäytännöt ovat hyvällä tasolla. Toinen hypoteesi oli, että mikäli kantajia ilmenee, voi riskitekijöitäkin löytyä. Tutkielmassa arvioitiin myös suomalaisten eläinlääkäreiden zoonoositietämyksen kehitystä vertaamalla vuoden 2016 tutkimushankkeen tuloksia vuonna 2009 toteutetun tutkimushankkeen tuloksiin. Hypoteesi oli, että eläinlääkäreiden omat arviot zoonoositietämyksestään ovat parantuneet aikaisemmasta. Kyselylomakkeen palautti 262 eläinlääkäriä. Tutkielmaa tehdessä tiedossa oli, että heistä yhdeksän kantoi moniresistenttiä bakteeria. Kyselylomakkeessa kysyttiin omaa arviota käsienpesumahdollisuuksien riittävyydestä työssä. Suurin osa (47,2 %) tallikäyntejä tehneistä hevospraktikoista (n=108) piti tallien käsienpesumahdollisuuksia joskus riittävinä. Tuotantoeläinpraktikkojen (n=118) arviot tilojen käsienpesumahdollisuuksien riittävyydestä olivat valoisammat: 66,9 % arvioi käsienpesumahdollisuudet usein riittäviksi. Vastaajia pyydettiin arvioimaan käsienpesuun käyttämänsä aika. Vastaajista (n=202) 63,9 % käytti käsienpesuun aikaa alle 15 s, kun taas 4,5 % arvioi pesseensä käsiään 40 s tai kauemmin. Maailman terveysjärjestö (WHO) suosittelee käsienpesuajaksi 40–60 s. Vuonna 2009 vastaajista 39,6 % arvioi olevansa samaa mieltä väittämän ”Minulla on hyvät tiedot zoonooseista ja niiden ehkäisystä” kanssa. Vastaava luku vuonna 2016 oli 57,2 %, joten osuus kasvoi 17,6 prosenttiyksikköä. Tulokset eläinlääkäreiden suojautumiskäytännöistä eivät olleet hypoteesin mukaisia, vaikkakin tuotantoeläinpraktikkojen suojavaatteiden käyttö oli osittain hyvällä tasolla. Hypoteesia kantajuuden riskitekijöistä ei voitu tutkia kantajien vähyyden vuoksi. Sen sijaan hypoteesi zoonoositietämyksen kehityksestä osui oikeaan. Tutkimustulokset korostavat koulutuksen tarvetta suojautumisessa, kuten käsienpesuun vaadittavan ajan noudattamisessa. Arviot riittävistä käsienpesumahdollisuuksista olivat heikoimmat talleilla. Eläinlääkäreiden tulisi ohjeistaa erityisesti hevostenpitäjiä käsienpesumahdollisuuksien riittävästä järjestämisestä. Suojautumiskäytäntöjen kartoittaminen on aiheellista myös tulevaisuudessa.

Tämä eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma on eläinten positiivisia tunteita käsittelevä kirjallisuuskatsaus, jossa keskitytään siihen, miten eläinten positiiviset tunteet voidaan määritellä, mitä niistä tiedetään ja miten niitä voidaan mitata. Eläinten tunteiden määrittäminen on yhteiskunnallisesti merkittävää esimerkiksi eläinsuojelulain uudistusta tai erilaisia eläintenpito- ja koulutustapoja tarkasteltaessa. Mahdollisuus positiivisiin kokemuksiin on nykyään myös osa eläinten hyvinvoinnin määritelmää. Eläinten positiivisten tunteiden tutkimus onkin tällä vuosituhannella lisääntynyt ja tutkimustieto aiheesta on moninaista. Positiivisten tunteiden mittaamiseen ei kuitenkaan ole vielä olemassa vakiintuneita tapoja tai yhteistä konsensusta, minkä vuoksi lisää tutkimustietoa aiheesta tarvitaan. Tämä kirjallisuuskatsaus pyrkii avaamaan positiivisten tunteiden tutkimisen taustaa niin käsitteiden kuin lyhyesti tunteisiin liittyvän neurologiankin osalta, sekä kertomaan tämänhetkisistä tunteiden tutkimisen tavoista ja mahdollisuuksista.