Browsing by Title
Now showing items 666-685 of 1400
-
(2019)ESBL (Extended-spectrum beta-lactamase) eli laajakirjoiset beetalaktamaasit ovat pääasiassa Enterobacteriacae -heimon bakteerien, kuten Escherichia coli ja Klebsiella pneumoniae-bakteereiden tuottamia entsyymejä, joilla ne muuttuvat vastustuskykyiseksi tiettyjä beetalaktaami-ryhmän mikrobilääkkeitä vastaan. Beetalaktaamit, kuten penisilliinit ja kefalosporiinit, ovat yleisesti käytössä olevia mikrobilääkkeitä sekä lääketieteessä että eläinlääketieteessä. ESBL-bakteerit ovat yleistymässä eläimillä aiheuttaen ongelmia eläinlääkinnälle, sillä moniresistenttien bakteerien aiheuttamia infektioita on vaikea hoitaa. ESBL-bakteerit ovat myös zoonoottisia, eli ne voivat tarttua eläimestä ihmiseen ja toisin päin, aiheuttaen ongelmia myös kansanterveydelle. Tämä lisensiaatintutkielma on kaksiosainen: kirjallisuuskatsauksessa käsitellään ESBL:ää, riskitekijöitä ESBL-kantajuudelle sekä ESBL-bakteerien vastustamista ja ESBL-bakteerien aiheuttamien infektioiden hoitoa eläimillä aiempaan tutkimustietoon perustuen. Tutkimusosiossa tavoitteena oli selvittää Eläinlääketieteellisen tiedekunnan kliinisen mikrobiologian laboratorion seulontanäytteistä vuosilta 2012-2017 ESBL:n ja AmpC:n yleisyyttä koirilla, ESBL/AmpC-bakteerien mikrobilääkeherkkyyksiä sekä mahdollisia riskitekijöitä ESBL/AmpC-kantajuudelle. Aikaisempien tutkimustulosten perusteella hypoteesina oli, että etenkin mikrobilääkehoito sekä koiran alkuperämaa (tuontikoirat) lisäävät riskiä ESBL/AmpC:n kantajuudelle. Seulontanäytteitä oli yhteensä 523:sta koirasta. Potilaiden esitiedot ja seulontanäytteiden kiekkoherkkyysmääritysten tulokset oli koottu taulukkolaskentaohjelmaan. Riskitekijöitä (mikrobilääkitys- ja tuontitausta, ikä, sukupuoli) analysoitiin SPSS-ohjelmalla ja mikrobilääkeherkkyydet määritettiin WHONET-ohjelmalla CLSI:n asettamien herkkyysrajojen perusteella. Tilastollisen merkitsevyyden raja-arvo oli p<0,05. Seulontanäytteistä ESBL-negatiivisia koiria oli 430 (82,2%) ja ESBL/AmpC-positiivisia koiria oli 93 (17,8%). ESBL-positiivisista 88:lla lajina oli E. coli ja kolmella K. pneumoniae, sekä kahdella Proteus mirabilis. E. coli-kannoista 50 % (n=44) oli moniresistenttejä ollen vastustuskykyisiä mikrobilääkkeille vähintään kolmessa eri mikrobilääkekategoriassa (yleisimmin beetalaktaamit, fluorokinolonit, trimetopriimi-sulfonamit ja tetrasykliinit). Osa kannoista (n=5) oli edellisten lisäksi vastustuskykyisiä myös gentamisiinia (aminoglykosidi) ja kloramfenikolia vastaan. Tutkimustulosten valossa todennäköisemmin sopivia mikrobilääkkeitä ESBL-bakteerien aiheuttamien infektioiden hoitoon koirilla olisivat aminoglykosidit, kloramfenikoli ja tetrasykliini. Tulokset ovat kuitenkin vain suuntaa antavia, sillä mikrobilääkkeiden käytön tulisi aina perustua herkkyysmääritykseen. Se, että potilas oli mikrobilääkehoidolla näytteenoton aikana, osoittautui suojelevaksi tekijäksi ESBL/AmpC-kantajuudelle (OR 0,416, p=0,014). Tuontitaustan osalta ristitulosuhteeksi saatiin OR=1,608, mutta tulos ei ole tilastollisesti merkittävä, vaikkakin lähellä sitä (p=0,073). Ikä ja sukupuoli eivät osoittautuneet tilastollisesti merkitseviksi riskitekijöiksi ESBL/AmpC-kantajuudelle. Tulosten mahdollinen virhelähde on puutteelliset esitiedot etenkin mikrobilääkityksen ja tuontitaustan osalta. Kaikkien tulee kantaa vastuu taistelussa moniresistenttejä bakteereja vastaan. Tärkeimpiä huomioitavia asioita ovat harkittu ja perusteltu mikrobilääkkeiden käyttö herkkyysmäärityksiin perustuen sekä hygieeniset toimintatavat potilaita hoidettaessa.
-
(2023)Tämä kirjallisuuskatsauksen ja alkuperäistutkimuksen sisältävä lisensiaatintutkielma käsittelee mikrobilääkeresistenssiä sekä laajakirjoisia beetalaktamaaseja tuottavia enterobakteereita hevosilla Suomessa. Mikrobilääkeresistenssillä tarkoitetaan mikrobien vastustuskykyä mikrobilääkkeitä kohtaan. Mikrobilääkkeiden liikakäyttö ja uusien mikrobilääkkeiden pula ovat johtaneet yleistyvään maailmanlaajuiseen mikrobilääkeresistenssiongelmaan. Mikrobilääkeresistenssi on uhka ihmisten ja eläinten terveydelle. Mikrobilääkkeille vastustuskykyisten bakteerien aiheuttamien infektoiden lisääntyessä hoitovaihtoehdot vähenevät ja potilaiden kuolleisuus nousee. Beetalaktamaasit ovat bakteerien tuottamia entsyymejä, jotka pystyvät hajottamaan beetalaktaameja. Beetalaktaamit ovat lääketieteellisesti merkittävä mikrobilääkeryhmä. ESBL (extended spectrum beta-lactamase) -entsyymeillä puolestaan tarkoitetaan bakteerien tuottamia beetalaktamaasientsyymejä, jotka pystyvät hajottamaan laajakirjoisia beetalaktaameja, kuten esimerkiksi kolmannen polven kefalosporiineja. Enterobakteerit ovat tärkein laajakirjoisia beetalaktamaaseja tuottava bakteeriheimo. Enterobakteereja esiintyy sekä ihmisillä että eläimillä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ESBL-enterobakteerien esiintyvyyttä hevosten peräsuolesta otetuissa seulontanäytteissä Suomessa. Samalla tutkittiin, mitä ESBL-bakteerilajeja Suomessa asuvilla hevosilla esiintyy. Aihetta ei ole aiemmin juurikaan tutkittu Suomessa, joten tutkimus tuo tärkeää lisätietoa Suomessa asuvien hevosten resistenssitilanteesta. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin mahdollisia riskitekijöitä ESBL-kantajuudelle. ESBL-kantajuuden prevalenssin odotettiin olevan noin 7 % Suomessa. Prevalenssihypoteesi tässä tutkimuksessa asetettiin hieman alemmas verrattuna muihin Euroopan maihin, koska Suomen resistenssitilanne on Euroopan keskimääräistä parempi. Riskitekijöitä ESBL-kantajuudelle on aiemmissa tutkimuksissa todettu olevan esimerkiksi mikrobilääkehoito ja sairaalahoito. Tutkimusta varten kerättiin Yliopistollisen hevossairaalan potilailta seulontanäytteitä loppuvuoden 2020 ja alkuvuoden 2021 aikana. Näytteitä kerättiin yhteensä 161:ltä hevoselta. Tutkimukseen osallistuneiden hevosten omistajat vastasivat kyselylomakkeen kysymyksiin, jotka käsittelivät esimerkiksi sairaalaan tulosyytä, hevosen lääkintähistoriaa sekä tietoja hevosen lähikontakteista. Näytteet viljeltiin ja löydettyjen enterobakteerikantojen herkkyysmääritykset tehtiin Eläinlääketieteellisen tiedekunnan kliinisen mikrobiologian laboratoriossa. Kyselylomakkeen vastausten perusteella määritettiin mahdollisia riskitekijöitä SPSS-ohjelman avulla. Dikotomisille muuttujille tehtiin ristiintaulukointi ja Fisherin eksakti testi. ESBL-prevalenssi laskettiin EpiTools-laskimella. Tutkimukseen osallistuneista hevosista viisi oli ESBL-positiivisia, jolloin ESBL-prevalenssi tutkimuspopulaatiossa oli 3,1 %. Tilastollisesti merkitseviksi riskitekijöiksi ESBL-kantajuudelle todettiin analyysin perusteella sairaalahoito viimeisen kolmen kuukauden sisällä, mikrobilääkehoito viimeisen kolmen kuukauden sisällä sekä kirurginen toimenpide viimeisen kolmen kuukauden sisällä. Tutkimuksen tuloksena saatu ESBL-prevalenssi hevosilla poikkesi hypoteesistamme sekä aiemmista tutkimustuloksista. Poikkeamaa voi selittää eroavaisuudet tutkimusten välillä esimerkiksi otoskoossa ja tutkimuspopulaatiossa. Harhaa tutkimustuloksiin on voinut aiheuttaa esimerkiksi Covid-19-pandemia sekä väärinkäsitykset kyselylomakkeen kysymyksiin vastatessa. Riskitekijäanalyysin tulokset myötäilivät aiempia tutkimustuloksia sekä hypoteesiamme.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2017)Mikrobilääkeresistenssi lisääntyy maailmanlaajuisesti mikrobilääkkeiden kasvavan kulutuksen myötä. Resistentit bakteerit aiheuttavat vaikeahoitoisia infektioita ja lisääntynyttä kuolleisuutta. Etenkin 3. polven kefalosporiiniresistenssi on yleistynyt nopeasti plasmidivälitteisten ESBL- ja AmpC-β-laktamaasigeenien johdosta. Näitä geenejä esiintyy enterobakteereilla, joista tärkeimpänä suomalaisilla ihmisillä ja eläimillä Escherichia coli. Myös karbapeneemi- ja kolistiiniresistenssi yleistyy. ESBL/AmpC-E. coli aiheuttaa virtsatietulehduksia ja jopa kuolemaan johtavia yleisinfektioita. Se kuuluu kasvavassa määrin myös terveiden ihmisten ja eläinten suolistomikrobistoon. Riskitekijöitä kantajuudelle ovat mikrobilääkekuurin lisäksi ulkomaanmatkat ja terveydenhoitolaitokset sekä ei-ihmisperäiset lähteet, kuten eläimet ja ympäristö. ESBL/AmpC-E. coli -bakteeria kantavien eläinten on arvioitu olevan kansanterveydellinen uhka. Tällaisten eläinten runsas käsittely on todettu ulkomaalaisissa tutkimuksissa riskitekijäksi kantajuudelle. Eläinperäisen tartunnan osuus ihmisten ESBL/AmpC-kuormassa on kuitenkin yhä kiistanalainen. Eläinlääkärit muodostavat riskiryhmän eläinperäisille ESBL/AmpC-tartunnoille työhön liittyvän runsaan eläinkontaktin vuoksi. Tutkimuksessa analysoitiin vuoden 2016 Eläinlääkäripäivillä kerätyt 296 suomalaisen eläinlääkärin ulostenäytteet EU:n referenssilaboratorion suositusten mukaisin menetelmin. Ulostenäytteistä eristettiin 3. polven kefalosporiineille ja karbapeneemeille resistentit E. coli ja K. pneumoniae -kannat, joille tehtiin ESBL/AmpC-fenotyypin määrittämistä varten mikrobilääkeherkkyysmääritys EUCAST-standardia noudattaen. ESBL/AmpC-E. coli -kantojen kokogenominen DNA sekvensointiin ja kantojen geneettisistä ominaisuuksista määritettiin ST-tyyppi, plasmidit ja resistenssigeenit 19 eri mikrobilääkeryhmää kohtaan. Suomalaisista eläinlääkäreistä yhdeksän (3 %, 95 % luottamusväli 1,6–5,7 %) kantoi laajakirjoisia β-laktamaaseja tuottavaa E. coli -bakteeria. Yhtään laajakirjoisia β-laktamaaseja tuottavaa K. pneumoniae -bakteeria ei osoitettu. Yhtään karbapeneemeille tai kolistiinille resistenttiä E. coli- tai K. pneumoniae -bakteeria ei osoitettu. Kaikki 3. polven kefalosporiineille resistentit kannat kantoivat ESBL-geenejä ja yksi kanta kantoi lisäksi AmpC-geeniä. Yleisimmät ESBL-geenit olivat blaCTX-M-15 (3/9), blaCTX-M-14 (2/9) ja blaCTX-M-1 (2/9). Yleisin ST-tyyppi oli 131 (3/9) sekä plasmidi IncF (9/9), jonka lisäksi useammasta kuin yhdestä kannasta todettiin IncI1 (2/9). Suomalaisilla eläinlääkäreillä ei havaittu normaaliväestöä suurempaa laajakirjoisia β-laktamaaseja tuottavan E. coli - bakteerin kantajuutta. Selkeää yhteyttä eläinperäisiin lähteisiin ei myöskään todettu, vaan suurin osa eläinlääkäreiltä osoitetuista ESBL/AmpC-E. coli- kannoista oli geneettisiltä ominaisuuksiltaan terveillä ihmisillä yleisesti esiintyviä kantoja. Kahdesta eläinlääkäristä kuitenkin eristettiin tuotantoeläimillä useissa tutkimuksissa todettu blaCTX-M-1-geeniä ja IncI1-plasmidia kantava E. coli, mikä antaa viitteen eläinperäisen tartunnan mahdollisuudesta. Eri tartuntalähteiden ja leviämisreittien selvittämiseksi suomalaisten tuotanto- ja seuraeläinten sekä terveiden ja infektoituneiden ihmisten ESBL/AmpC- E. coli -kantojen geneettisistä ominaisuuksista tarvittaisiin lisää tietoa, sillä tilanne voi tulevaisuudessa muuttua.
-
(2022)Hevoskilpailuissa Suomessa on voimassa sääntöjä hevosten lääkintään ja lääkekirjanpitoon liittyen. Ravikilpailuissa noudatetaan Suomen Hippos ry:n sääntöjä, ja ratsukilpailuissa Suomen Ratsastajainliitto ry:n sääntöjä, joiden pohjana on Kansainvälisen ratsastajainliiton (FEI) säännöt. Suomen Hippos ry on koonnut listan ohjeellisista dopingvaroajoista monille lääkeaineille. FEI:lla vastaavaa kattavaa listaa ei ole, vaan FEI jakaa lääkeaineita valvottaviin ja kiellettyihin lääkeaineisiin. Lisäksi FEI:lla on suppea lista lääkeaineista, joille on arvioitu ajanjakso, jolloin lääkeaine on havaittavissa lääkeainetestinäytteissä lääkkeenannon jälkeen. Suomen Hippos ry, Suomen Ratsastajainliitto ry ja FEI teettävät suomalaisissa hevoskilpailuissa lääkeainetestejä säännöllisesti. Positiivisia lääkeainetestinäytteitä Suomessa vuosina 2016–2021 on tuottanut 23 lääkeainetta, jotka ovat fluniksiini, beetametasoni, metyyliprednisoloni, omepratsoli, ranitidiini, klenbuteroli, kofeiini, setiritsiini, testosteroni, dimetyylisulfoksidi (DMSO), glausiini, altrenogesti, sukralfaatti, fenyylibutatsoni, diklofenaakki, prokaiini, trimetopriimi, kannabidioli, guaifenesiini, ketoprofeiini, timololi, dembreksiini ja mefenaamihappo. Tässä kirjallisuuskatsaustutkielmassa esitellään tarkemmin listan ensimmäisen kahdentoista lääkeaineen farmakokinetiikkaa ja vaikutuksia hevosen elimistössä. Lääkeaineiden farmakokinetiikan ymmärtäminen on avainasemassa, jotta lääkeaineille voidaan määritellä dopingvaroaikoja tai kieltää joidenkin lääkeaineiden käyttö kokonaan kilpailevilla hevosilla. Lääkeaineiden vaikutuksien tunteminen elimistössä on välttämätöntä, jotta voidaan pohtia niiden dopingkäytön tuomia hyötyjä kilpailevalle hevoselle. Suomessa suuri osa positiivisista lääkeainetestinäytteistä johtuu sairaan hevosen hoitoon tarkoitetuista lääkityksistä, eikä suoranaisista kilpailusuorituksen parantamispyrkimyksistä. Koska sairaalla hevosella ei saa kilpailla, ovat myös nämä lääkeaineet otettava huomioon hevoskilpailuiden lääkeainevalvonnassa. Tutkielman tavoitteena on pohtia lisäksi lääkeainevalvonnan haasteita. Lääkeaineita päätyy virtsan ja ulosteen mukana lääkityn hevosen elinympäristöön, josta niitä voi päätyä myös hevosiin, joita ei ole lainkaan lääkitty. Myös lääkitty hevonen voi saada ympäristöstään lääkettä uudelleen elimistöönsä, jolloin veri- ja virtsanäytteissä voidaan havaita lääkeainetta pidempään kuin olettaisi. Toinen ongelma on lääkeaineiden ”off label -käyttö”, jossa lääkeainetta käytetään hevoselle esimerkiksi eri antoreittiä tai annosta käyttämällä kuin lääkkeen valmisteyhteenvedossa on ohjeistettu. Tällöin lääkeaineella tehdyt tutkimukset ja niiden perusteella annetut dopingvaroajat ja arvioidut poistumisajat hevosen elimistöstä eivät välttämättä enää päde. Hevosissa on myös suurta yksilökohtaista vaihtelua lääkeaineiden metaboliassa ja siinä, kuinka pitkään lääkeainetta on havaittavissa veressä ja virtsassa lääkkeenannon jälkeen. Yksi ongelma lääkeainevalvonnassa voi olla toistuvasti annetut lääkeannokset, jonka seurauksena lääke voi kertyä elimistöön ja näkyä testinäytteissä pidempään kuin on oletettu. Lääkeainevalvonnan haasteisiin on tarpeen perehtyä, jotta positiivisten testinäytteiden taustalla olevia eri syitä osataan pohtia ja ottaa huomioon esimerkiksi rangaistuksia määritettäessä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1993)Tähän tutkielmaan kuuluu sekä kirjallisuuskatsaus että tutkimusosa. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään verkkokalvon anatomian ja fysiologian perusteiden sekä koiran verkkokalvon kehityksen lisäksi lyhyesti fototransduktiota (valoenergian muuttumista näköaistinsoluissa sähköisiksi impulsseiksi), koiran verkkokalvosurkastumia ja elektroretinografiaa. Tutkimuksessa mitattiin pimeäadaptoidun verkkokalvon DC-elektroretinogrammi yhdeksältä labradorinnoutajalta. Koirien molemmat vanhemmat sairastavat perinnöllistä verkkokalvosurkastumaa (yleistynyt sauva-tappi -dystrofia). Rekisteröinneissä koirat olivat 1, 2, 3, 4 ja 18 kuukauden ikäisiä. Kontrolliryhmän koirat olivat terveitä, vastaavanikäisiä labradorinnoutajia. Xenon-salamalampulla annetut ärsykkeet kolmella eri intensiteetillä (alkaen 2 log yksikköä b-aallon kynnysarvon alapuolelta) aiheuttivat negatiivisia vasteita, jotka tunnistettiin kynnysherätevasteiksi (scotopic threshold response, STR). STR:n oletetaan olevan postreseptoriaalinen kynnysvaste. Vasteiden latenssiajat vaihtelivat 37-78 ms:iin. Vasteen voimakkuuteen vaikuttivat valon intensiteetti ja koiran ikä. Latenssiaika, vasteen alkamiseen kulunut aika, lyheni koiran vanhetessa sekä kontrolleilla että dystrofisilla. Amplitudien huippuarvot vaihtelivat 0-70 mikroV:iin, eikä kummassakaan ryhmässä amplitudeilla ollut merkitsevää eroa. 18 kuukauden iässä ei kuitenkaan yhdeltäkään dystrofiselta mitattu STR:ää, vaikka kontrolleilla se oli. Ero oli merkitsevä (P=0.028). Vasteen huippuarvon saavuttamiseen kulunut aika (implicit time)lyheni terveen koiran vanhetessa. Dystrofisilla lyhenemistä ei tapahtunut. Kolmen kuukauden iässä ero oli tilastollisesti merkitsevä. Tutkimus osoittaa, että STR:ää voidaan käyttää avuksi, kun tutkitaan perinnöllistä verkkokalvosurkastumaa sen varhaisvaiheessa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1997)Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan elintarvike- ja ympäristöhygienian laitoksella on kuvattu pilaantuneesta tomaattiketsupista eristetty Lactobacillus fructivorans -kanta. Ko. bakteeri on muihin maitohappobakteereihin verrattuna huomattavan lämpöresistentti ja kestää lisäksi alhaista pH:ta ja korkeita etanolipitoisuuksia. Kyseisen kannan kuumennuskestävyyttä tutkittaessa on todettu eloonjäämiskäyrän loppuosassa nk. häntä. Tällaista bakteeripopulaatiota kuumennettaessa bakteerien kuoleminen hidastuu lyhyen ajan kuluttua selvästi, ja bakteereista jää pieni osa henkiin hyvin pitkänkin kuumennuksen jälkeen. Havaittu lämpöresistenssi voi johtua esim. osapopulaation ominaisuuksista tai kyseessä voi olla indusoituva lämpötoleranssi, joka johtuu nk. lämpöshokkiproteiineista. Useimmat organismit muodostavat lämpöshokkiproteiineja kasvuympäristön lämpötilan noustessa. Ne suojaavat solua kuumennuksen aiheuttamilta vaurioilta. Myös muunlaiset stressitekijät voivat saada aikaan lämpöshokkiproteiinien muodostumista. Tutkimuksessa altistettiin L. fructivorans -bakteereita lyhytkestoisille stressitekijöille (lämpökäsittely ja korkea etanolipitoisuus). Käsitellyistä bakteereista eristettiin proteiineja lysotsyymikäsittelyn avulla ja proteiinit eroteltiin molekyylipainon mukaisesti SDS-PAGE-elektroforeesimenetelmällä. Lisäksi tutkittiin yhden tärkeä lämpöshokkiproteiinin, Escherichia colin hsp60-proteiinin, GroEL:n, vasta-aineiden sitoutumista L. fructivoransin proteiineihin Western blotting -menetelmällä. Lämmölle ja etanolille altistettujen L. fructivorans -bakteereiden ja altistamattomien vertailuerien välillä ei todettu eroja proteiiniprofiileissa. Lämpökäsittelyille altistetun L. fructivoransin proteiinit reagoivat GroEL vasta-aineen kanssa erittäin heikosti. Vertailubakteerina käytetyllä Lactobacillus sakella todettiin SDS PAGE:ssa selvä proteiinien induktio lämpökäsittelyn seurauksena. Erityisesti lisääntyi molekyylipainoltaan n. 70 kDa suuruisen proteiinin synteesi. Tämä proteiini reagoi immunoblottauksessa GroEL-vasta-aineen kanssa. Tulosten perusteella ei voida tehdä johtopäätöksiä L. fructivoransin proteiinien stressi-induktion olemassaolosta. Immunoblottauksella saadut tulokset viittaavat kuitenkin siihen, että L. fructivoransin aiemmissa tutkimuksissa havaittu lämpöresistenssi ei johdu GroEL-proteiinin induktiosta.
-
(2023)Insuliiniaineenvaihdunnan häiriö (Insulin dysregulation, ID) on tärkeä osa hevosten metabolista syndroomaa (Equine metabolic syndrome, EMS) ja merkittävä riskitekijä hormoniperäiselle kaviokuumeelle. Tutkimuksissa on todettu, että pitkittynyt hyperinsulinemia aiheuttaa aiemmin terveillä hevosilla ja poneilla kaviokuumeen. Tarkkaa mekanismia tälle ei kuitenkaan edelleenkään tiedetä. Kaviokuumeessa kavioluun ja sarveiskavion välinen lamellikerros vaurioituu, mikä voi johtaa kavioluun kääntymiseen ja vajoamiseen kavion sisällä. Kaviokuume voi pahimmillaan johtaa hevosen tai ponin lopettamiseen. Insuliiniaineenvaihdunnan kausittaisia muutoksia on tähän mennessä tutkittu erittäin vähän ja varsinkin Suomessa vuodenaikojen vaihtelu on hyvin suurta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten hevosten insuliiniaineenvaihdunta muuttuu 2 kuukauden laidunkauden aikana. Hypoteesina oli, että hevosten insuliiniaineenvaihduntaa mittaavien testien tulokset muuttuisivat laidunkauden aikana. Tutkimukseen osallistui 29 suomenhevosta Ypäjän Hevosopistolta. Hevosille suoritettiin sokerirasitustesti (Oral sugar test, OST) kerran kesäkuussa ja kerran elokuussa. Näiden perusteella määritettiin hevosille insuliinin maksimipitoisuus (InsulinMax) ja aika-insuliinipitoisuus kuvaajan alle jäänyt pinta-ala (AUC) molemmilla testikerroilla. Molemmilla kerroilla hevosten verinäytteistä tutkittiin myös adiponektiini, adrenokortikotropiini (ACTH), triglyseridi sekä glukoosi. Lisäksi hevosille tehtiin kuntoluokitus (Body condition score, BCS) ja niiden kaulan paksuus arvioitiin (Cresty neck score, CNS). Hevosista osa oli testien välisen ajan sisäruokinnassa ja osa vaihtelevan ajan laitumella. Tilastollisessa analyysissä vertailtiin OST:n tuloksia kesä- ja elokuussa. Lisäksi vertailtiin mitattuja arvoja sen mukaan, todettiinko hevosilla ID ja olivatko ne testien välisen ajan laitumella vai sisäruokinnassa. Yhteensä 10 hevosella todettiin ID ainakin toisella testikerralla. Kuudella hevosella ID todettiin vain toisella testikerralla. Ainoastaan yhdellä hevosella todettiin kohonnut lepoinsuliinipitoisuus. Hevosten insuliiniarvoissa (InsulinMax ja AUC) ei todettu tilastollisesti merkitsevää eroa kesä- ja elokuun välillä. Laitumella olleiden hevosten insuliiniarvot (InsulinMax ja AUC) olivat elokuun mittauksessa suuremmat verrattuna sisäruokinnassa olleisiin hevosiin. Sisäruokinnassa olleiden hevosten InsulinMax:n mediaani oli 14,5 µIU/ml (vaihteluväli 0,0–47,8 µIU/ml) ja laitumella olleiden hevosten 33,6 µIU/ml (vaihteluväli 5,4–300 µIU/ml). Kaikkien hevosten ruokinta ja liikunta saattoi kuitenkin jonkin verran vaihdella testikertojen välisenä aikana, minkä takia tuloksiin tulee suhtautua kriittisesti. Tutkimus osoittaa, että yksittäisten hevosten OST tulokset voivat vaihdella. Tämän takia hevosia, joilla epäillään ID:tä, tulisi testata useamman kerran, vaikka ensimmäisellä kerralla tätä ei todettaisikaan. Tulosten perusteella laiduntaminen saattaa vaikuttaa OST-tuloksiin ja insuliiniaineenvaihduntaan, mutta tämä vaatii vielä lisätutkimuksia. Tutkimuksessa todettiin myös, että pelkän lepoinsuliinin määrittämisellä ei saada luotettavaa kuvaa hevosen insuliiniaineenvaihdunnasta.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)Lisensiaatintutkielmani sisältää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosion, jotka käsittelevät lihavuuskuntoluokan, sen muutosten ja laiduntamisen vaikutusta tamman kiimakiertoon. Tamman lihavuuskunto, lihavuuskunnon muutosten ja tamman saaman ravinnon laadun on aiemmin todettu vaikuttavan kiimakiertoon sekä systeemisesti että follikkelitasolla. Selvimmillään erot ovat olleet seksuaalilevosta palautuessa. Ylimääräisellä rasvalla ei ole havaittu olevan vaikutusta lisääntymiseen samalla tavoin kuin laihuudella tai kuntoluokan muutoksilla, mutta lihavuus altistaa hevosia aineenvaihdunnan sairauksille, jotka puolestaan heikentävät hedelmällisyyttä. Tutkimus oli osa MTT:n (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) HorseGrass -hanketta, jonka tarkoituksena oli tutkia vapaan ja rajoitetun laiduntamisen vaikutusta hevosen hiilihydraatti- ja rasvametaboliaan. Tutkielmani käsittelee tutkimukseen sisältynyttä lisääntymisosiota, jossa tutkittiin lihavuuden ja lihavuuskunnon muutosten vaikutusta kiimakiertojen follikkelidynamiikkaan, seerumin progesteronipitoisuuksiin ja ovulaatioiden välisiin aikoihin. Kokeella oli eläinkoelautakunnan myöntämä lupa, joka koski 22 MTT:n ja Ypäjän hevosopiston omistamaa ja kasvattamaa suomenhevostammaa. Tammat oli jaettu kahteen ryhmään, joista toinen laidunsi niukalla luonnonvaraisella laitumella ja toinen runsaalla viljellyllä peltolaitumella. Tammoista otettiin verinäytteitä diestruksen aikana 1., 3. ja 5. ovulaation toteamisen jälkeen sekä jokaisen kiimakierron 16. – 18. päivästä ovulaation toteamiseen saakka 3 – 4 kertaa viikossa progesteronitason määrittämistä varten. Tammojen kohtu, kohdunkaula ja munasarjat tutkittiin peräsuolen kautta ultraäänitutkimuksella kiimakierron 16. – 18. päivästä ovulaation toteamiseen saakka 3 kertaa viikossa. Tammat punnittiin kuukausittain. Samalla niiden lihavuuskunto arvioitiin ja rasvakudoksen paksuutta mitattiin ultraäänellä viidestä erikseen määritellystä kohdasta. Tulosten tarkastelun yhteydessä tammat jaettiin uudelleen kahteen ryhmään painonmuutoksen mediaanin mukaan. Runsaan laitumen ja > 51 kg lihoneiden ryhmässä diestrus pidentyi laidunkauden aikana. Niukalla laitumella ≤ 51 kg lihoneiden ryhmässä havaittiin persistoivia keltarauhasia, kun taas runsaalla laitumella niitä ei havaittu lainkaan. On mahdollista, että laitumen tyypillä on merkitystä kiimakierron häiriöiden synnyssä. Tutkimuksessa oli myös nähtävissä, että joutilas hevonen lihoo laitumella ollessaan, runsaan laitumen ryhmä lihoi merkittävästi niukan laitumen ryhmää enemmän. Painon, kaulanympäryksen ja vyötärön ympäryksen todettiin olevan parhaita lihomisen mittareita. Merkittävimmin rasvakudoksen paksuus runsaan laitumen tyhmässä kasvoi lavan ja hännäntyven alueella. Luonnonlaidun voi mahdollisesti altistaa kiimakierron häiriöille, kun taas runsas laidun ja lihominen voivat altistaa diestruksen pidentymiselle. Siitostamman laidunnusaika ja laiduntyyppi tulisi mitoittaa oikein lihomisen ja sen aiheuttamien ongelmien ennaltaehkäisemiseksi.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1997)Tämä syventävien opintojen tutkielma käsittää kirjallisuuskatsauksen sekä kaksi tutkimusosaa. Kirjallisuuskatsauksessa on keskitytty oriin sukupuolielinten anatomiaan, oriin siemennesteen koostumuksen, muodostumisen, käsittelemisen ja pakastamisen teoriaan sekä siemennesteen pakastamisen historiaan. Ensimmäisen osakokeen käytännön osan suorittivat ELK Heidi Jankola ja ELK Anna Kurtén. Tutkimuksessa selvitettiin pakastusliuokseen lisätyn glysiinibetaiinin vaikutusta siittiöiden sulatuksen jälkeiseen liikkuvuuteen. Glysiinibetaiinin vaikutusta testattiin eri pitoisuuksilla (0, 0.25, 0.5, 1.0, 1.5, 2.0, 2.5, 3.0, 4.0, 5.0 %). Yhdeksän oriin siemenneste laimenneniin, sentrifugoitiin, laimennettiin uudelleen, pakattiin olkiin, joiden siittiötiheys oli 200-400 miljoonaa siittiötä/ml ja oljet pakastettiin Hannover-menetelmällä. Sulatuksen jälkeiset HTM-analysaattorilla mitatut keskimääräiset eteenpäinliikkuvuudet olivat edellämainittujen pitoisuuksien järjestyksen mukaisesti 7.2. 7.8, 6.5, 7.4, 6.9, 7.3, 5.3, 5.1, 3.2, 1.8 %. Glysiinibetaiinilisän ei todettu parantavan sulatuksen jälkeistä siittiöiden liikkuvuutta. Tutkimusosan toisen osakokeen suoritti ELK Ansa Nummijärvi. Tarkoituksena oli löytää pelkkää sentrifugointia hellävaraisempi menetelmä siemennesteen väkevöimiseksi. Viidentoista oriin siemennestettä väkevöitiin kolmella eri menetelmällä, jotka olivat suodatus, jäähdytys ja sentrifugointi sekä pelkkä sentrifugointi. Jatkokäsittely oli kaikissa ryhmissä samanlainen: siemenneste laimennettiin, pakattiin olkiin ja pakastettin Hannover-menetelmällä. Oljet sulatettiin (50 °C vesihauteessa 45 sekuntia (105 kpl)), kunnes havaittiin siemennesteen sulavan jo 30 sekunnissa. Loput oljet (108 kpl) sulateniin käyttämällä lyhyempää 30 sekunnin sulatusaikaa. Lyhyemmällä sulatusajalla siittiöiden sulatuksen jälkeinen liikkuvuus oli parempi. Siittiöiden sulatuksen jälkeiset liikkuvuuksien keskiarvot olivat suodatuksella 9,1 %, jäähdytyksellä ja sentrifugoimalla 16,0 % ja pelkällä sentrifugoinnilla 18,7 %. Paras menetelmä siemennesteen väkevöimiseksi oli pelkkä sentrifugointi.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)Tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Tutkimusosassa hyödynnettiin ELL Laura Hännisen osin julkaisemattoman tutkimuksen materiaalia. Riittävä ja laadukas uni on välttämätöntä kaikille eläimille. Uni jaetaan kotieläimillä tavallisesti kahteen luokkaan: NREM- ja REM -uneen. Erityisesti REM-unta pidetään tärkeänä nuoren eläimen kehittyville aivoille. Suurimmalla osalla nisäkäslajeista kasvavat yksilöt nukkuvatkin REM-unta suhteessa enemmän kuin aikuiset lajitoverit. Naudat nukkuvat vähän, mikä on tyypillistä kasvinsyöjille. Nukkuminen tapahtuu lyhyissä jaksoissa, mikä puolestaan on tyypillistä saalielämille. Aikuisten nautojen kokonaisunimäärä on noin neljä tuntia vuorokaudessa. REM–unta siitä on noin 17 prosenttia. Kolmen kuukauden ikäisillä vasikoilla unta on keskimäärin 6 tuntia vuorokaudessa REM–unen osuuden ollessa siitä noin 45 prosenttia. Tärkein REM–unen ulkoinen merkki naudoilla on niskan ja kaulan lihasten rentoutuminen. Tällöin nauta nukkuu maaten kaulan nojatessa esimerkiksi maata tai omaa kylkeä vasten. NREM–unessa pää on tavallisesti ylhäällä niskan tukemana. NREM–unta nauta voi nukkua myös märehtiessään. Vasikat lepäävät luonnontilaisissa oloissa samanikäisten lajitoverien seurassa pienissä ryhmissä. Tuotanto-olosuhteissa vasikoita kasvatetaan yleisesti vieroituksesta 8 viikon ikään yksittäiskarsinoissa. Sosiaalisten kontaktien puute heikentää laumaeläimen hyvinvointia. Tilan puute karsinoissa puolestaan voi rajoittaa vasikan lepoasentoja ja vaikuttaa unen määrään ja laatuun. Toisaalta lajitoverit samassa karsinassa voivat häiritä toistensa unta ja tehdä siitä katkonaisempaa varsinkin, jos tilaa ei ole riittävästi. Tutkimuksessa käytettiin Kanadassa vuonna 1998 kerättyä videoaineistoa. Tutkimustilalla kasvatettiin kolmen kuukauden ikäisiä vasikoita joko pareittain (n=12) tai yksin (n=12) muuten samanlaisissa olosuhteissa. Vasikoiden aktiivisuus ja vireystila yhden vuorokauden ajalta rekisteröitiin videolta tietokoneohjelmalla. Uni tunnistettiin lepoasentojen perusteella käyttäen Suomessa elektrofysiologisten unimittausten avulla kehitettyä menetelmää. Menetelmän mukaan vasikat nukkuvat REM–unta niska rentona ja NREM–unta pää ylhäällä niskan tukemana. Käyttäytymisistä laskettiin jaksojen vuorokausikohtaiset kestot, lukumäärät ja kokonaiskestot ja tulokset analysoitiin tilastollisella sekamallilla. Lajitoverin seurassa vasikat makasivat vähemmän, mutta käyttivät suuremman osan makaamisesta nukkumiseen. NREM–unijaksot olivat pidempiä pareittain kasvatetuilla vasikoilla. Lajitoverin seuralla ei ollut vaikutusta kokonaisunen määrään, unen katkonaisuuteen tai NREM- ja REM-unien kokonaismääriin. Tulosten perusteella vasikat olivat aktiivisempia lajitoverin seurassa kuin kasvatettaessa yksin. Lajitoverin fyysisen kontaktin seurauksena syntyvä turvallisuuden tunne voi olla syynä parikasvatettujen vasikoiden pidempiin NREM–unijaksoihin. Kyseisten löydösten perusteella lajitoverin seura edistäisi vasikoiden hyvinvointia, mikä voi näkyä mahdollisesti myös esimerkiksi vasikoiden kasvussa.
-
(2022)Laktaatti on elimistön energia-aineenvaihdunnan sivutuotteena syntyvä molekyyli. Laktaattia muodostuu normaalissa eläimen aineenvaihdunnassa pieniä määriä, mutta veren laktaattipitoisuuden noustessa kyseessä on todennäköisesti patologinen tila. Laktaatti tuotetaan laktaattidehydrogenaasientsyymin avulla pyruvaattimolekyylistä. Laktaatin määrä verenkierrossa lisääntyy, mikäli glykolyysireaktiossa syntyvät pyruvaattimolekyylit eivät pääse jatkamaan energiantuotantoketjua sitruunahappokiertoon ja oksidatiiviseen fosforylaatioon. Useimmiten tätä reaktiosarjaa rajoittaa reaktiossa tarvittavan hapen puute. Veren laktaattipitoisuuden nousu eli hyperlaktatemia jaetaan tyypin A ja tyypin B luokkiin hyperlaktatemiaan johtaneiden taustasyiden perusteella. Tyypin A hyperlaktatemiassa kudoksien hapenpuute johtaa laktaatin lisäntymiseen verenkierrossa. Tyypin B hyperlaktatemiassa kudoksissa on riittävä määrä happea, mutta sen hyödyntäminen ei syystä tai toisesta onnistu, jolloin normaali energiatuotannon ketju katkeaa. Laktaattiarvon mittaaminen erilaisista effuusionesteistä ja tuloksen vertaaminen plasman laktaattipitoisuuteen voi antaa tärkeää tietoa nesteen tyypistä ja ohjata hoitopäätöksen tekemistä. Septisessä nesteessä eli tulehduseritteessä laktaattipitoisuus on yleensä selkeästi madaltunut verrattuna veren laktaattipitoisuuteen. Pahanlaatuisissa kasvainsairauksissa on myös havaittu effuusionesteen laktaatin selkeää madaltumista. Akuuttipotilaalla laktaatin mittaaminen osana muiden laboratorioarvojen tutkimista sekä hyvää yleistutkimusta saattaa antaa viitteitä potilaan ennusteesta ja tilan vakavuudesta. Parhaan arvion potilaan ennusteesta saa, mikäli laktaattiarvon mittaamista toistetaan hoidon edetessä. Normaali tai vain hieman koholla oleva veren laktaatti antaa potilaalle hyvän ennusteen, kun taas voimakkaasti koholla oleva laktaatti lisää menehtymisen todennäköisyyttä. Sairaalahoidossa potilaan vastetta hoitoon voidaan arvioida seuraamalla veren laktaattia. Potilaan ennustetta heikentää, mikäli laktaatti nousee edelleen tai ei lähde laskemaan. Tutkielma tarjoaa suomalaisille eläinlääkäreille kattavan katsauksen laktaatin käytöstä diagnostisena työkaluna. Toivon, että tämän kirjallisuuskatsauksen myötä laktaatin tutkiminen osana akuuttipotilaan alkudiagnostiikkaa yleistyy. Laktaatin mittaamista hyödyntämällä voitaisiin parantaa potilaan tilan ja ennusteen arviointia sekä helpottaa hoitopäätöksien tekemistä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)Kovassa rasituksessa lihassoluissa muodostuu laktaattia niiden joutuessa työskentelemään anaerobisesti. Kun laktaatin tuotto ylittää kulutuksen, alkaa kudokseen kertyä laktaattia ja vetyioneja. Tästä seuranneen lisääntyneen happamoitumisen on epäilty olevan lihaksen väsymisen taustalla, mutta aiheesta väitellään yhä. Tutkimusta on tehty laktaatin liikkeistä niin eläin- kuin ihmispuolella. Hevonen on ollut hyvä tutkimuskohde sen laktaattiin käsittelyyn liittyvien erityisominaisuuksien ansiosta: Hevonen tuottaa ja kestää suuria määriä laktaattia liikuntarasituksen aikana, ja osalla hevosista yli puolet veren laktaatista voi sijaita punasoluissa. Hevosen punasolun solukalvolla laktaattikuljetukseen osallistuvat monokarboksylaattikuljettajat MCT1 ja MCT2. Hevonen on ainut tutkituista eläinlajeista jonka punasolun solukalvolta MCT2 on löydetty. Se vastaa kuljetuksesta veren alhaisissa laktaattipitoisuuksissa. Korkeissa pitoisuuksissa kuljetuksesta vastaa MCT1-kuljettaja, mutta sen esiintyminen vaihtelee hevosyksilöiden kesken. Hevoset voidaankin jakaa tämän kuljetusaktiivisuuden perusteella ryhmiin. Aasi kuulu hevosen kanssa Equus-perheeseen, mutta hevoseen verrattuna aasin jalostuksen suunta on ollut yksipuolinen. Tutkimuksen tarkoituksena olikin selvittää, onko aasilla samankaltaisia erityisominaisuuksia punasoluissa kuten hevosilla, käyttöominaisuuksista huolimatta. Hypoteesina oli, että aasin punasolun solukalvolta löytyy MCT2-kuljettaja. Koska yhteyttä kuljetusaktiivisuuden ja suorituskyvyn välillä ei ole voitu kiistatta todistaa, hypoteesina oli että myös MCT1 löytyy punasolusta, ja siinä esiintyy yksilöiden välistä vaihtelua. Aineistona oli 30 aasien punasolunäytettä. Näytteet käsiteltiin western blot –menetelmän mukaan, käyttäen proteiinien erotuksessa geelielektroforeesia (SDS-PAGE). Hevosspesifisten vasta-aineiden avulla määritettiin näytteistä MCT1:n ja MCT2:n esiintyminen ja suhteellinen määrä. Kaikilta aaseilta löytyi MCT2-kuljettaja ja 57 % aaseista MCT1-kuljettaja. MCT1-proteiinia oli enemmän ruunien kuin tammojen punasolujen solukalvoilla (p = 0,045). Hypoteesin mukaisesti kaikilta aaseilta löytyi punasoluista MCT2. Tämän perusteella kuljettajan esiintyminen voisi olla hevoseläinten, ei pelkästään hevosten erityisominaisuus. MCT1-kuljettajaa oli myös aasien punasoluissa, mutta hevosiin verrattuna sitä esiintyi pienemmällä yksilömäärällä. Samankaltaista selkeää kaksijakoisuutta ei MCT1-kuljettajan perusteella nähty, mutta hevostutkimuksissakin selkeä ero on havaittu MCT1-kuljettajan apuproteiinin (CD147) määrityksissä. Aasien rasitustesteissä ei ole mitattu yhtä korkeita laktaattipitoisuuksia kuten hevoselta, joten MCT1-kuljettajan merkitys aasille voisi olla vähäisempi. Pienempien laktaattipitoisuuksien taustalla voi olla aasien juostessa käyttämien lihasten pienempi anaerobisten lihassyiden määrä. Toisaalta aasin rasitustesteissä riittävä rasituksen taso on ollut haastava toteuttaa. Ruunien suuremmat MCT1-proteiinimäärät tammoihin verrattuna eivät ole yhteneviä hevoslöydösten kanssa, joten tämän tuloksen selvittäminen ja varmistaminen vaatisi lisätutkimuksia.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1998)Laminiitti eli sorkkakuume on tärkeä ontumista aiheuttava sairaus. Sorkkakuume voidaan jakaa neljään eri muotoon tilan vakavuudesta ja kestosta riippuen. Nämä muodot ovat akuutti, subakuutti, krooninen ja subkliininen. Subkliinisen laminiitin uskotaan olevan tärkein altistava tekijä ontumista aiheuttaville vaurioille, kuten anturahaavaumalle ja valkoviivan pilaantumalle. Laminiitti on sorkan koriumin tulehdus. Yleisimmin hyväksytty teoria laminiitin patogeneesistä on, että sorkan vauriot johtuvat vähentyneestä kapillaariverenkierrosta koriumissa ja sen seurauksena syntyvästä hapen puutteesta. Koriumin verenvähyys johtaa ravinteiden puutteeseen vaikuttaen keratinisaatioon ja johtaen dermis-epidermis liitoskohdan heikkenemiseen. Tällöin sorkkaluu voi pudota sarveisseinämään nähden ja alkaa painaa anturapintaa. Laminiitti on monisyytekijäinen sairaus. Erityisesti ruokinta, ympäristötekijät ja poikiminen ovat tärkeitä laminiitin etiologiassa. Työssäni pyrittiin selvittämään kasvatusolosuhteiden vaikutusta emolehmien sorkkaterveyteen vertaamalla sisä- ja ulkokasvatusryhmien (8+8 eläintä) sorkkamuutoksia valokuvaamalla koeryhmien sorkat yhteensä kolme kertaa noin kahden kuukauden välein. Valokuvat ja niihin liitetyt piirrokset arvosteltiin yhdellä kertaa tutkimuksen päätteeksi. Sorkkamuutoksista kiinnitettiin erityistä huomiota anturapinnan verenvuotoihin, jotka paljastavat sekä kliinisen että subkliinisen laminiitin. Lisäksi pyrittiin selvittämään poikimisen vaikutusta laminiitin esiintymiseen vertaamalla anturan verenvuotojen esiintymistä ennen poikimista ja poikimisen jälkeen. Tutkimuksen perusteella ei voitu havaita ulkokasvatuksella olevan haitallisia vaikutuksia emolehmien sorkkaterveyteen, sillä sisäryhmällä anturan verenvuotojen esiintyminen oli jokaisella tutkimuskerralla runsaampaa kuin ulkoryhmällä. Samoin poikimisella ei ollut vaikutusta laminiittiin liittyvien sorkkavaurioiden esiintymiseen. Valokuvausmenetelmä vaikuttaa sopivan hyvin laminiitin tutkimiseen.
-
(2023)Lampaiden laidunnus on lampaanlihantuotannon perusta. Erilaisilla laitumilla laiduntaessaan lampaat saavat liikkua vapaasti ja toteuttaa luontaista lauma- ja ruokailukäyttäytymistään. Suomalaisten lampaiden kantamista zoonoottisista taudinaiheuttajista on merkittävästi vähemmän tietoa kuin nautojen vastaavista zoonooseista. Lammastalouden on syytä valmistautua Suomeen saapuviin uusiin zoonoottisiin taudinaiheuttajiin, ilmasto muuttuu ja niin myös loistilanne. Maailmalla muutoksia levinneisyydessä on jo havaittu mm. ison maksamadon kohdalla. Cryptosporidium-alkueläimen aiheuttamat infektiot ovat lisääntyneet ihmisillä, myös Suomessa. Cryptosporirium parvum on yleisin zoonoottinen kryptosporidioosin aiheuttaja. C. parvum alkueläimen esiintymisestä lampailla Suomessa ei ole kansallisesti kattavaa tutkimustietoa. Toinen yleinen kryptosporidioosia aiheuttaja C. hominis leviää lähinnä ihmisten välillä. Tämä tutkielma tehtiin osana Lammaslaitumien zoonoosit –hankkeen ensimmäistä osatehtävää. Maa- ja metsätalousministeriön rahoittama hanke on eläinlääketieteellisen tiedekunnan vetämä ja hankkeen yhteistyökumppanina toimii Ruokavirasto. Hankkeen päätavoitteena on saada tietoa lampailla esiintyvistä zoonoottisista bakteeri- ja loistartunnoista, sekä tuottaa tietoa niiden ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi. Tämän tutkielman kirjallisuuskatsauksessa perehdytään lampaiden laidunvälitteisistä zoonoottisista loisista maksamatojen ja Cryptosporidium alkueläimen elämänkiertoon, levinneisyyteen sekä tartuntojen hallintaan laitumilla. Kokeellisen osan tavoitteena oli selvittää suomalaisilta lampureilta kyselytutkimuksen avulla lampoloiden bioturvallisuustoimia, laidunnus- ja juomavesiasioita sekä näkemystä sisäloisten levinneisyydestä. Tutkielman tutkimusosan aineisto kerättiin 10.11.–20.12.2022 kyselytutkimuksella. Lampureiden sähköpostiosoitteita saatiin 3 978 kappaletta tietopyyntönä Ruokaviraston lammasrekisteristä. Kyselyyn vastattiin nimettömästi. Kyselyyn saatiin 241 vastausta, joista 226 vastaajalla oli lampaita. Suomessa oli vuonna 2022 rekisteröityneitä lampaanpitäjiä yhteensä 1187 kappaletta (Luke 2022). Kyselyyn vastanneilla oli yli 1-vuotiaita uuhia yhteensä 9 218. Luonnonvarakeskuksen mukaan koko Suomessa uuhia oli yhteensä 63 618 vuonna 2022. Kyselytutkimukseen osallistuneet tilat kattoivat siis yli 14 % koko Suomen uuhimäärästä. Kyselyssä oli yhteensä 68 kysymystä ja vastauksia saatiin jokaisesta Suomen maakunnasta. Yli puolet kyselyn vastaajista ilmoitti lampaiden pidon olevan harrastus. Vain neljällä 226:stä vastaajasta lampaat eivät laiduntaneet. Vastaajista 40 % oli luonnonmukaisessa tuotannossa mukana. Kyselyn mukaan lammastiloilla on hyvin monenlaisia tulonlähteitä. Tautisulut ovat lammastiloilla harvinaisia. Vastaajista 14 % (n=220) lampaat laidunsivat joko samaan tai eri aikaan muiden eläinten kanssa. Kyselytutkimuksen mukaan Cryptosporidium alkueläintä ei ole havaittu yhdelläkään lammastilalla. Vastaajista kolme ilmoitti lampailta löytyneen isoa maksamatoa ja viisi pientä maksamatoa.
-
(2023)Lampaille ja vuohille tehtäviä yleisimpiä anestesiaa vaativia toimenpiteitä ovat nupoutukset ja kastraatiot, mutta myös vaativampia toimenpiteitä voi tulla vastaan akuuttipraktiikassa. Lampaalle ja vuohelle tehdään usein toimenpiteitä kenttäolosuhteissa eli eläintilalla, missä anestesian turvallinen toteuttaminen voi olla haastavampaa kuin eläinklinikalla. Lammas ja vuohi ovat lähtökohtaisesti tuotantoeläimiä, jonka vuoksi elintarvikkeiden turvallisuuteen pohjautuva lainsäädäntö tuo omat rajoitteensa lääkeaineiden valinnalle. Lampaan ja vuohen anestesiaan liittyy useita märehtijöille tyypillisiä riskitekijöitä kuten runsas syljeneritys, regurgitaatio eli pötsisisällön virtaaminen ruokatorveen ja suuhun sekä tympania eli pötsin täyttyminen kaasulla. Lampaat ja vuohet ovat erityisen herkkiä anestesian aikaiselle hypoksemialle eli veren alhaiselle happipitoisuudelle, joka voi johtaa jopa eläimen kuolemaan. Anestesian aikana hyvin olennainen komplikaatioita estävä tekijä on oikeanlainen eläimen asento anestesian aikana, jossa sylki ja mahdollinen regurgitaatio eivät valu hengitysteihin ja jossa hengitys ja pötsikaasujen röyhtäileminen on helpompaa. Anesteetteina käytettävistä lääkeaineista α2-agonistit ovat pienmärehtijöillä toimivia ja yleisesti käytettyjä lääkeaineita sedaatioon ja anestesian esilääkkeeksi, mutta lampaat ja vuohet ovat erityisen herkkiä niiden aiheuttamalle hypoksialla ja keuhkoödeemalle. A2-antagonisteista atipametsoli on toimiva lääkeaine nopeuttamaan anestesiasta toipumista ja vatinoksaani näyttäisi tämänhetkisten tutkimusten valossa olevan hyödyllinen ehkäisemään α2-agonistien aiheuttamien sivuvaikutusten ja hypoksemian syntymistä lampaalla. Opioidien tehosta pienmärehtijöillä on puutteellista näyttöä, mutta butorfanoli on haittavaikutuksiltaan vähäisin opioidi ja osana anestesiaa toimiva lääkeaine syventämään sedaatiota ja lievittämään kipua. Midatsolaami ja diatsepaami ovat todettu toimiviksi ja haittavaikutuksiltaan vähäisiksi sedatiiveiksi vuohella ja lampaalla ja niiden käyttö on hyödyllistä esimerkiksi tilanteissa, jossa α2-agonistien käyttö on kontraindisoitua. Yleisanestesian saavuttamiseksi kenttäolosuhteissa toimivin lääkeaine on ketamiini, joka yhdistettynä muihin lääkeaineisiin takaa kohtuullisen turvallisen nukutuksen. Yleisanestesiaan sopivat lampaalla ja vuohella hyvin myös propofoli ja alfaksaloni, mutta käytännössä ongelmaksi niiden käytössä voivat koitua jatkuvan suonensisäisen annostelun tarve ja lääkeaineiden kallis hinta. Paikallispuudutukset ovat tärkeä menetelmä pienmärehtijöiden anestesiassa, sillä niiden käyttö vähentää anestesiaan liittyviä riskejä vähentämällä tarvittavaa anesteettien määrää. Lampaat ja vuohet ovat erityisen herkkiä puudutteiden toksisille vaikutuksille, joten puudutteiden turvallisiksi todettuja enimmäisannoksia ei pidä ylittää ja annostelussa kannattaa olla erityisen tarkka tahattoman systeemisen annostelun välttämiseksi. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on perehtyä lampaan ja vuohen anestesiaan liittyviin riskitekijöihin, anestesian turvalliseen toteuttamiseen ja tämänhetkiseen tutkimustietoon anestesiassa käytettävien lääkeaineiden vaikutuksista kyseisillä eläinlajeilla. Tämän tutkielman tarkoitus on toimia käytännönläheisenä ja helppolukuisena oppaana pienmärehtijän anestesian toteuttamiseksi kenttäolosuhteissa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2015)Lampaan kaseöösi lymfadeniitti eli CLA (engl. caseous lymphadenitis) on maailmanlaajuisesti laajalle levinnyt infektiosairaus, jota esiintyy yleisesti useissa suurissa lammastuottajamaissa, kuten Australiassa, USA:ssa ja Iso-Britanniassa. Se aiheuttaa merkittäviä kustannuksia lammastuottajamaille lisäämällä ruhojen ja ruhonosien hylkäyksiä, kasvattamalla lihantarkastuskuluja ja vähentämällä villantuotantoa. Sairaus ilmenee kahtena eri muotona, sisäisenä ja ulkoisena, jotka voivat esiintyä sairastuneella lampaalla samanaikaisesti. Ulkoinen muoto havaitaan kliinisessä muodossa ulkoisten imusolmukkeiden suurentumisena. Infektoituneet imusolmukkeet saattavat erittää märkää. Sisäisessä muodossa sisäelimiin, tavallisimmin keuhkoihin, kehittyy märkäpesäkkeitä. Sairauden sisäistä muotoa ei pystytä havaitsemaan kliinisessä tutkimuksessa. Sairauden aiheuttaja on bakteeri Corynebacterium pseudotuberculosis, jolle ominaista on kyky säilyä hengissä makrofagien sisällä. Makrofagien mukana taudinaiheuttaja pääsee ihon pinnalta imuteitä pitkin paikallisiin imusolmukkeisiin, joissa se muodostaa kyseiselle bakteerille ominaisia pyogranulomatoottisia muutoksia. Leviäminen muualle elimistöön tapahtuu sairauden alkuvaiheessa oletettavasti verenkierron mukana. Sairaus on luonteeltaan krooninen ja hitaasti etenevä, ja siihen liittyy harvoin muita oireita imusolmukkeiden suurentumisen lisäksi. Taudinaiheuttaja leviää uusiin yksilöihin erittävistä ulkoisista paiseista tai keuhkoista peräisin olevan märkäeritteen välityksellä joko suorassa kontaktissa tai ympäristön, tavaroiden tai ihmisten välityksellä. C. pseudotuberculosiksen kyky säilyä ympäristössä pitkiäkin aikoja edistää sen leviämistä. Suurin osa uusista tartunnoista tapahtuu 1-2 –vuotiailla lampailla keritsimisen yhteydessä, jolloin taudinaiheuttaja pääsee pienten ihovaurioiden kautta leviämään muualle elimistöön. CLA:n hoito ei ole tuloksekasta, joten sen leviämistä on pyrittävä hallitsemaan muilla keinoin. Uusiin lampoloihin sairaus leviää tyypillisesti ostoeläinten mukana, joten lampolaan tuotavat uudet eläimet tulisi tutkia kliinisten CLA:n oireiden varalta. Lampolan sisällä leviämistä on tähän mennessä pyritty hallitsemaan kliinisesti sairaita yksilöitä karsimalla sekä rokotusohjelmilla. Australiassa rokottaminen on osoittautunut tehokkaaksi CLA:n kontrollointimenetelmäksi, mutta EU-maissa sopivia rokotteita ei toistaiseksi ole markkinoilla. Tutkimushankkeissa on sairauden saneerauksessa onnistuttu tutkimalla kaikki lampolan lampaat säännöllisin väliajoin sekä kliinisesti että serologisesti ELISA-testillä vasta-aineiden varalta ja karsimalla tai eristämällä kaikki kliinisesti oireilevat ja ELISA-testissä positiivisen näytteen antaneet yksilöt. Lisää tutkimusta vaaditaan, jotta saneerausohjelmia voitaisiin soveltaa lammastaloudessa. Suomessa CLA:ta ei ole toistaiseksi vielä todettu, mutta sen leviäminen Suomeen on mahdollista tuontilampaiden tai ulkomaalaisten keritsijöiden välityksellä. Tämän lisensiaatin tutkielman tavoitteena on koota keskeinen tutkimustieto sairaudesta suomeksi ja siten lisätä tietoisuutta CLA:sta eläinlääkäreiden ja lampurien keskuudessa. Tavoitteena on myös pohtia kirjallisuudesta löytyvän informaation merkitystä Suomen olosuhteissa ja ottaa kantaa siihen, miten sitä voidaan käytännössä hyödyntää, jos CLA:n kontrollointi tulee Suomessa ajankohtaiseksi. Kun tietoa on helposti ja nopeasti saatavilla, pystytään sairauteen varautumaan paremmin ja tarvittaessa ryhtymään tehokkaisiin toimenpiteisiin sen leviämisen estämiseksi.
-
(2023)Laiduntavien märehtijöiden mahasuolikanavan loistartunnat ovat maailmalla merkittävä ongelma. Loistartunnat voivat vaikuttaa negatiivisesti esimerkiksi eläinten kasvuun ja kuolleisuuteen, joten tartunnoilla voi olla huomattava vaikutus maatilojen kannattavuuteen. Loistartuntojen kontrollointi perustuu pitkälti osin loishäätölääkkeiden käyttämiseen, koska ne ovat laajakirjoisia, hyvin siedettyjä ja edullisia. Lääkkeiden hallitsemattoman käytön vuoksi loislääkeresistenssiä esiintyy maailmanlaajuisesti etenevissä määrin. Resistenssin yleistymisen vuoksi nykyisten lääkkeiden käyttäminen rutiininomaisesti on kestämätöntä ja uusien lääkkeiden kehittäminen on kallista. Maatilojen loistilanteen kontrolloimisessa on tärkeää havaita loisten häätöön käytettäviä lääkkeitä kohtaan muodostuva resistenssi mahdollisimman aikaisin. Loislääkeresistenssin havaitsemiseen on kehitetty Fecal egg count reduction -testi, joka on tällä hetkellä ainoa tapa havaita luotettavasti märehtijöiden mahasuolikanavan sukkulamatojen loislääkeresistenssiä. Testissä vertaillaan loismunamääriä ennen ja jälkeen loisten häätöön käytettävien lääkkeiden antamista. Loislääkeresistenssin esiintymisestä Suomessa ei ole olemassa tutkimustietoa, mutta epäilyjä resistenssin ilmenemisestä on esitetty. Tutkielmassa käsitellään lampaiden loislääkeresistenssin osoittamista Fecal egg count reduction (FECR) -testin avulla. Kirjallisuuskatsaus käsittelee testin suorittamista, siihen liittyviä tekijöitä sekä testin luotettavuutta ja ongelmia. Tutkielma sisältää alkuperäistutkimuksen, jossa testi suoritettiin suomalaisella lammastilalla tiettävästi ensimmäistä kertaa Suomessa. Tutkimuksen hypoteesina oli, että kyseisellä tilalla esiintyy loislääkeresistenssiä. FECR-testin avulla tutkittiin kahden eri mahasuolikanavan loisten häätöön käytettävän lääkkeen tehoa noin neljän kuukauden ikäisillä karitsoilla. Testissä oli mukana yhteensä 32 eläintä. Kartisoilta kerättiin yksilökohtaiset ulostenäytteet ennen ja jälkeen lääkityksen. Näytteet lähetettiin ulkopuoliseen laboratorioon, missä näytteistä laskettiin loismunien määrä modifioitua McMaster-menetelmää käyttäen. Loismunamäärien analysoimiseen käytettiin eggCounts-verkkosivustoa, jonka avulla saatiin FECR-testin tulokset. Samalla testattiin tämän verkko-ohjelmiston käytettävyyttä. Testissä oli lääkittävien ryhmien lisäksi mukana kontrolliryhmä. Tulosten perusteella testissä mukana olleiden loisten häätöön käytettävien lääkkeiden tehon katsottiin olevan laskeneen. Tuloksiin voi vaikuttaa useat eri tekijät, joten tuloksia ei voi arvioida suoraviivaisesti. Tulokset olivat tutkimuksen hypoteesin mukaiset, eli tulosten perusteella kyseisellä lammastilalla esiintyi resistenssiä kahta yleisesti käytettyä loisten häätöön käytettävää lääkettä kohtaan. Testi saatiin suoritettua onnistuneesti ja pilottikokeen perusteella se on käytettävissä loislääkeresistenssin esiintymisen havaitsemiseen Suomessa. Lisäksi työ antaa eläinlääkäreille ohjeita suorittaa vastaava testi Suomessa sekä arvioida tulosten luotettavuutta.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1994)Kirjallisuuskatsauksessa käsittelen suomenlampaalla ja sen risteytyksillä esiintyvän munuaistaudin esiintymistä ja merkitystä. Munuaisten fysiologiaa, anatomiaa ja histologiaa käsittelen lyhyesti ja erityisesti glomerulusten osalta. Histologisesti tauti voidaan luokitella mesangiokapillaariseksi glomerulonefriitiksi. Taudin oireet johtuvat immuunikompleksien kertymisestä glomerulusten kapillaareihin sekä aivojen choroid plexukseen. Seurauksena on munuaisen toiminnan heikkeneminen ja keskushermosto- oireita. Karitsat syntyvät oireettomina, mutta vähitellen ne eristyvät, eivät ime, viuhtovat häntäänsä ja aristavat selkäänsä. Uremian seurauksena karitsat kuolevat nopeasti. Sairastuneiden karitsoiden komplementin komponentti kolmen määrä on huomattavasti alentunut synnynnäisesti ja seurausta perinnöllisestä puutoksesta. Varmaa perinnöllisyyden mekanismia ei ole pysäyty vielä täysin selvittämään. Ainoa keino estää taudin leviämistä on poistaa kaikki vanhemmat pois siitoksesta, joiden jälkeläisillä tautia esiintyy. Lopuksi käyn läpi nuorella karitsalla munuaistoimintaa heikentäviä muita sairauksia. Tutkimusosassa aineistona käytettiin Jokioisten maatalouden tutkimuskeskuksen Kuuman koelampolassa esiintyneitä tapauksia. Lampaista otettiin verinäytteitä ja teurastettaessa tai karitsan kuollessa munuaisnäyte. Verinäytteistä tutkittiin munuaisarvoja ja elinleikkeet mikroskopoitiin histologisten muutosten löytämiseksi. Komplementin komponentti kolmen määrää mitattiin immunologisella menetelmällä. Tarkoituksena oli kartoittaa tilannetta lampaan perinnöllisen munuaistaudin osalta Kuuman koelampolassa Jokioisissa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)Tässä työssä tutkittiin lampaiden ruuansulatuskanavan loisten esiintymistä Suomessa. Loisten esiintymistiedoista on hyötyä lampaiden terveydenhuollon parissa työskenteleville ihmisille. Loisten aiheuttamat vahingot lampaille vaihtelevat johtuen loislajista ja loisten lukumäärästä, sekä lampaan omista ominaisuuksista. Yleensä loissairaudet vaivaavat nuoria eläimiä, sillä iän myötä lampaiden vastustuskyky eri loislajeja vastaan kehittyy. Loiset voivat vaikuttaa lampaiden taloudelliseen tuotokseen muun muassa hidastuneen kasvun tai huonon villanlaadun kautta. Loislääkityksiin on syytä Suomessakin kiinnittää huomiota, sillä lääkitykset ovat tärkein resistenttien loiskantojen syntymiseen vaikuttava tekijä. Lampailla oletettiin esiintyvän paljon ruuansulatuskanavan loisia. Tutkittuja ulostenäytteitä oli 262 kappaletta, joista 182 kpl oli karitsoista eli alle vuoden ikäisistä eläimistä ja 70 kpl aikuisista lampaista. Näytteitä oli 24:ltä eri tilalta ja ne otettiin teurastuksen yhteydessä syksyllä 2004 (202 kpl) ja keväällä 2005 (60kpl). Näytteet tutkittiin modifioidulla McMaster-menetelmällä. Menetelmä on kvantitatiivinen ja perustuu loisen munan kellumiseen nesteessä, jonka ominaispaino on suurempi kuin loisenmunan paino. Loiset eroteltiin kuuteen eri ryhmään seuraavasti (kokonaisesiintyvyys prosentit näkyvissä): Moniezia 8,0 % (eli lampailla Moniezia expansa), kokkidit 80,9 % (sis. kaikki löydetyt Eimeria-lajit), Strongyloides 47,7 % (sis. Strongyloides-tyyppiset munat, joista lampailla esiintyy S. papillosus), Nematodirus 10,7 % (eli Nematodirus spp.), "Trichostrongylus" 47,3 % (sis. Trichostrongyloidea- ja Strongyloidea-yläheimojen loiset lukuun ottamatta Nematodirus-suvun loisia) ja muut ryhmän 1,1 % (sis. kaikki ne loiset joita ei pystytty sijoittamaan edellä mainittuihin ryhmiin). Tutkimuksessa ei todettu yhtään tilaa, jolla ei olisi ollut loisia. Yksittäisiä eläimiä, joilla ei havaittu loisia oli 7,6 %. Kokkidit olivat yleisin loisryhmä karitsoilla (98,4 %). Myös aikuisilla lampailla oli eniten kokkideja (54,3 %) tosin "Trichostrongyluksia" (54,3 %) oli vastaava määrä. Verrattaessa loisten esiintymistä aikuisilla lampailla ja karitsoilla havaittiin odotetusti loisten olevan huomattavasti yleisempiä karitsoilla. Ryhmien "Trichostrongylus" (aikuisilla 54,3 %, karitsoilla 62,3 %) ja muut (aikuisilla 1,4 %, karitsoilla 1,6 % ) kohdalla erot eivät olleet yhtä suuria kuin muilla ryhmillä. Syksyn ja kevään näytteiden vertailu tehtiin karitsoilla, koska keväällä ei saatu aikuisten eläinten näytteitä. Loisia esiintyi keväällä odotetusti vähemmän kuin syksyllä. Loistartuntojen voimakkuudet vaihtelivat ja yksittäisillä kliinisesti terveillä eläimillä oli voimakkaitakin tartuntoja. Tilojen loistilanteen selvittäminen loishäätölääkityksiä suunniteltaessa olisikin tarpeellista. Näin voidaan suunnitella ja suunnata lääkityksiä paremmin eri eläinryhmille, jolloin turhia lääkityksiä voidaan välttää.
-
(2019)Tämän kirjallisuuskatsauksena tehdyn lisensiaatin tutkielman tarkoituksena oli selvittää lampaan ternimaidon koostumusta ja erityisesti ternimaidon immunoglobuliini G:n (IgG) pitoisuuksia. Lisäksi tarkoitus oli selvittää ternimaidon laatuun vaikuttavia tekijöitä, kerätä tietoa ternimaidon analysointimenetelmistä sekä kertoa ternimaidon imeytymisestä karitsoilla, vastasyntyneen karitsan passiivisen immuniteetin kehittymisestä ja passiivisen immuniteetin kehittymisen mahdollisesta epäonnistumisesta. Lampaalla, kuten muillakin märehtijöillä, hallitsevin immunoglobuliini sekä ternimaidossa että maidossa on IgG. Passiivinen immuniteetti tarkoittaa ternimaidosta karitsaan uuhelta siirtyneiden immunoglobuliinien antamaa suojaa vastasyntyneelle sekä muiden immuunipuolustusta vahvistavien tekijöiden siirtymistä vastasyntyneelle. Ternimaidolla on tärkeä merkitys passiivisen immuniteetin kehittymisessä. Se edistää ruuansulatuskanavan kehittymistä, vaikuttaa endokriiniseen sekä metaboliseen elinjärjestelmään ja tarjoaa tärkeän energianlähteen nuorille karitsoille lämmöntuotannon aloittamiseen sekä hypotermian ennaltaehkäisemiseen. Riittämätön ternimaidon saanti on toiseksi suurin syy karitsakuolleisuuteen synnynnäisten energiavarastojen hupenemisen jälkeen. Alhainen ternimaidon ja karitsan plasman immunoglobuliinipitoisuus 24 tuntia syntymän jälkeen on liitetty karitsakuolleisuuteen. Tämä korostaa vastasyntyneen karitsan laadukkaan ternimaidon saamisen tärkeyttä. Ternimaidon laatu korreloi suoraan sen sisältämän IgG:n määrän kanssa. Ternimaidon laatuun vaikuttavia tekijöitä lampailla ovat genotyyppi, rotu, utare, uuhen kuntoluokka, uuhen ikä ja karitsointikerta, katraan koko, hormonit, ravinto, aika sekä ternimaidon lämpökäsittely. Passiivisen immuniteetin muodostumista voidaan arvioida seerumin kokonaisproteiinipitoisuuden perusteella, mikä heijastaa albumiinin sekä gammaglobuliinien määrää. Menetelmä ei kuitenkaan ole kovin spesifinen. Hyvän laboratoriotavan menetelmät ovat parhaimpia menetelmiä IgG-pitoisuuksien mittaamiselle. Näitä hyvän laboratoriotavan menetelmiä ja testejä ovat radiaalinen immunodiffuusio (RID) sekä ELISA (Enzyme-linked immunosorbent assay). Tutkijat ovat kiinnostuneita kapillaarielektroforeesin (CE-menetelmä) mahdollisuuksista lampaan ternimaidon IgG-pitoisuuksien mittaamiseksi. Tutkijoiden mukaan CE-menetelmä tarjoaa uuden, luotettavan, nopeamman ja edullisemman vaihtoehdon ternimaidon IgG-pitoisuuden mittaamiselle. Suomalaiselle lampaanlihalle on kysyntää ja lähiruuan suosio on kasvanut tiedostavien kuluttajien keskuudessa. Suomen lammastaloudessa on kasvupotentiaalia ja laadukkaan ternimaidon takaaminen sekä karitsakuolleisuuden ennaltaehkäisy ovat avaintekijöitä lammastalouden kannattavuudelle.
Now showing items 666-685 of 1400