Browsing by Title

Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää erilaisten nikamaepämuodostumien esiintyvyyttä suomalaisissa bostoninterriereissä, ja kehittää sopiva luokittelujärjestelmä nikamaepämuodostumien määrälle selässä. Tutkimusta on tarkoitus hyödyntää tulevaisuudessa bostoninterriereiden perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustus -ohjelmassa ja terveystilanteen kartoituksessa. Bostoninterrieri kuuluu korkkiruuvihäntä-rotuihin muun muassa englanninbulldogin, ranskanbulldogin ja mopsin kanssa. Näillä roduilla on kirjallisuudessa havaittu normaalia enemmän nikamaepämuodostumia. Nikamaepämuodostumiin luetaan puolinikamat, perhosnikamat, yhteenluutuneet nikamat, välimuotoiset nikamat, selkärankahalkiot sekä spondyloosi, ja ne voivat esiintyä samanaikaisesti nikamassa. Lisäksi haluttiin tutkia onko hännän pituudella yhteyttä nikamaepämuodostumien esiintyvyyteen. Tutkimukseen osallistuvat koirat kerättiin Suomen bostoninterriereiden rotuyhdistyksen kautta. Osallistujat ilmoittautuivat mukaan vapaaehtoisesti. Koiria osallistui tutkimukseen yhteensä 61 kappaletta. Osallistuville koirille tehtiin perustutkimus ja niiden selkäranka röntgenkuvattiin kahdesta projektiosta. Röntgenkuvista katsottiin nikamaepämuodostumat ja mitattiin ristiluun ja hännän yhteenlaskettu pituus. Saadut tiedot kerättiin Excel-taulukkoon koirakohtaisesti ja analysoitiin IBM SPSS Statistics 23.0-ohjelmalla. Synnynnäisten selkärankamuutosten lukumäärän perusteella koirat jaettiin neljään luokkaan: Luokkaan "vertebral anomaly" eli VA1 kuuluivat koirat, joilla havaittiin 1 tai 2 muuttunutta nikamaa, luokkaan VA2 ne, joilla havaittiin 3 tai 4 muuttunutta nikamaa, luokkaan VA3 ne, joilla havaittiin 5-9 muuttunutta nikamaa, ja luokkaan VA4 ne, joilla havaittiin 10 tai enemmän muuttunutta nikamaa. Lisäksi oli vielä luokka VA0, johon kuuluvilla koirilla ei havaittu muuttuneita nikamia. Tutkimuksessa kaikilla tutkimukseen osallistuneilla koirilla havaittiin selkärangassaan vähintään yksi epämuodostunut nikama. Luokkaan VA0 ei tässä tutkimuksessa kuulunut yhtään koiraa. Luokkaan VA1 kuului 24 % tutkimukseen osallistuneista koirista. Luokka VA2 oli isoin luokka ja siihen kuului 36 % tutkimukseen osallistuneista koirista. Luokkaan VA3 kuului 27 % tutkimukseen osallistuneista koirista. Luokka VA4 oli pienin luokka: siihen kuului 13 % tutkimukseen osallistuneista koirista. Yleisin löydös röntgenkuvissa oli puolinikama, joita todettiin 97 % tutkimukseen osallistuneista koirista. Muiden muutosten esiintyvyydet olivat perhosnikamalla 60 %, spondyloosilla 46 %, välimuotoisella nikamalla 35 %, selkärankahalkiolla 25 % ja yhteenluutuneilla nikamilla 22 %. Yleisin muuttunut nikama oli rintarangan 8. nikama. Spondyloosin ja nikamamuutosten välillä havaittiin selvä positiivinen korrelaatio. Lisäksi hännän pituuden ja nikamamuutosten välillä havaittiin negatiivinen korrelaatio. Tämän tutkimuksen perusteella nikamaepämuodostumien esiintyvyys suomalaisissa bostoninterriereissä on korkea, mutta linjassa muiden esiintyvyystutkimusten kanssa. Lisäksi hännän pituudella on vaikutusta nikamaepämuodostumien esiintyvyyteen, ja nikamaepämuodostumat todennäköisesti altistavat spondyloosille koiran vanhetessa. Tutkimuksessa kehitettyä selkärangan luokittelumenetelmä hyväksyttiin Suomen Kennelliiton viralliseksi selkäluokittelumenetelmäksi selkäkuvausten yhteydessä. Tutkimuksen tulosten perusteella jalostuksessa tulisi huomioida koiran selkäluokka jos nikamaepämuodostumien esiintyvyyttä halutaan jatkossa vähentää.

Giardia duodenalis on ihmisillä sekä eläimillä yleisesti esiintyvä suolistoparasiitti. Ihmisillä esiintyy vuosittain arviolta 280 miljoonaa G. duodenalis -infektiota, joista suurin osa todetaan alle 5-vuotiailla lapsilla. Giardioosi on zoonoottinen sairaus, eli se voi tarttua eläimestä ihmiseen. Giardiainfektion yleisimpiin oireisiin kuuluvat ripuli, vatsakivut sekä ilmavaivat, mutta tutkimuksissa on havaittu myös ruoansulatuskanvan ulkopuolella esiintyviä pitkäaikaisiakin oireita. Näihin oireisiin kuuluvat muun muassa niveltulehdukset, allergiat sekä lihasvaivat. Suurimmassa osassa tapauksia giardioosi ei vaadi lääkkeellistä hoitoa. Giardiainfektio diagnosoidaan ulostenäytteestä. Suomessa giardiainfektioita on pidetty todennäköisimpinä lähinnä ulkomaanmatkoja tehneiden keskuudessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) pitää yllä rekisteriä Suomen giardioositapauksista ja rekisteriin tulisi ilmoittaa esimerkiksi epäilty tartuntamaa, mutta todellisuudessa tämä tieto päätyy rekisteriin ani harvoin, tässä aineistossa vain 5 %:ssa ilmoitetuista tapauksista. Tutkimusten mukaan giardiaa kuitenkin esiintyy Suomen luonnonvesissä, joten infektion alkuperämaa olisi tärkeä tieto giardioositapausten raportoinnissa. Ilman tätä tietoa kotoperäisiä tapauksia on mahdotonta tunnistaa. Tämän lisensiaatin tutkielman lähtökohtana oli kartoittaa giardioosi yleisyyttä ja riskitekijöitä Suomessa, mutta puutteellisten rekisteritietojen takia tutkimus jäi kuvailevalle tasolle. Aineistona lisensiaatintyöhöni toimi THL:n tartuntatautirekisterin vuosina 1995–2018 todetuista giardioositapauksista kerätyt tiedot. Jokaisesta giardioositapauksesta olisi pitänyt olla rekisterissä seuraavat tiedot: tapauksen tunnus, sukupuoli, ikä vuosina, tartuntamaa, tilastointipäivä, potilaan syntymämaa, tilastointiviikko sekä sairaanhoitopiirin koodi. Kävin tartuntatautirekisterin tiedot läpi Microsoft Excel -ohjelmalla. Tuloksissa havaittiin Suomen giardioositapausten määrän pysyvän tasaisena tutkittujen vuosien välillä, lukuun ottamatta vuosia 2008 ja 2011. Vuoden 2008 tartuntamäärien nousun selittää Nokian vesikriisi, mutta koska isossa osassa tapauksia tieto epäillystä tartuntamaasta puuttuu, syytä vuoden 2011 tartuntamäärien nousulle on vaikea sanoa. Tutkimuksessa havaittu Suomen giardioositapausten ikä- ja sukupuolijakauma oli odotetun lainen, eikä tapausten määrissä huomattu merkityksellistä eroa eri kuukausien välillä. Suomen sisällä giardioosin ilmaantuvuus vaihteli paljon eri sairaanhoitopiirien välillä. Tutkimuksen tulosten perusteella Suomen giardioositilanne on tällä hetkellä vakaa. Tartuntoja ilmoitetaan keskimäärin 300 vuodessa eikä Nokian vesikriisiä ennen tai sen jälkeen ole Suomessa tunnistettu yhtään giardioosiepidemiaa. Giardiainfektio saadaan useimmiten saastuneen veden välityksellä, mutta moni muukin asia lisää giardiainfektion riskiä. Kaukokohteisiin matkailevan on hyvä pitää mielessä toimet, joilla omaa riskiä saada giardioosi voidaan vähentää. Näihin kuuluu muun muassa käsihygieniasta huolehtiminen, vain pullotetun veden juominen sekä raakojen elintarvikkeiden nauttimisen välttäminen. Jotta kotoperäisiä tartuntoja ja epidemioita päästäisiin kartoittamaan, tulisi tartunnan alkuperämaa jatkossa lisätä tartuntatautirekisteriin aina, kun se on mahdollista.

Suomalaisille koiranomistajille tehtiin vuosina 1998-2002 kyselytutkimus, johon saatiin 1007 vastausta. Aineistosta selvitettiin koirien hankintasyitä ja käyttäytymisessä koettuja ongelmia. Erityisesti tarkasteltiin hyökkäävyyttä ja arkuutta sekä hankintasyiden yhteyttä näihin ongelmiin. Koetut hyökkäävyyteen ja arkuuteen liittyvät ongelmat jakautuivat faktorianalyysissä neljään faktoriin, joille annettiin nimet hyökkäävyys koiria kohtaan, hyökkäävyys vieraita ihmisiä kohtaan, hyökkäävyys perheenjäseniä kohtaan ja arkuus. Ongelmafaktoreiden suuruusjärjestys oli (suluissa esiintymisfrekvenssi): hyökkäävyys koiria kohtaan (48,6%) > arkuus (36,3%) > hyökkäävyys vieraita ihmisiä kohtaan (16,0%) > hyökkäävyys perheenjäseniä kohtaan (15,7%). Faktoreiden ulkopuolelle jääneen paukkuarkuuden koki ongelmaksi 22,2% omistajista. Tarkempi analyysi ongelmaksi koetusta käyttäytymisestä ja hankintasyistä tehtiin kymmenestä rodusta (bullterrieri, cockerspanieli, englanninspringerspanieli, irlanninsusikoira, landseer, kultainennoutaja, saksanpaimenkoira, tanskandoggi, tiibetinspanieli ja welsh corgi pembroke). Saksanpaimenkoirien omistajat pitivät hyökkäävyyttä koiria kohtaan muita koiranomistajia tilastollisesti merkitsevästi suurempana ongelmana. Muita koiranomistajia pienempänä ongelmana hyökkäävyyttä pitivät mm. irlanninsusikoiran ja kultaisennoutajan omistajat. Arkuutta pitivät muita koiranomistajia suurempana ongelmana irlanninsusikoiran omistajat ja pienempänä ongelmana saksanpaimenkoiran omistajat. Hankintasyyt jakautuivat kolmeen pääfaktoriin, joille annettiin nimet ulkoilu/lemmikki, näyttelyt/kasvatus ja koulutus/kilpailut. Nämä olivat myös kolme tärkeintä syytä hankkia koira. Hankintasyiden ja ongelmaksi koetun hyökkäävyyden ja arkuuden välistä yhteyttä selvitettiin 727 vastauksen aineistosta. Tilastollisesti merkitsevää yhteyttä havaittiin hyökkäävyyden ja hankintasyiden suojelemaan/vahtimaan kotia, ulkoilu/lemmikki ja toisten koirien kaveriksi välillä, arkuuden ja hankintasyyn koulutus/kilpailut välillä sekä paukkuarkuuden ja hankintasyiden lasten kaveriksi ja metsästys välillä. Tilastollisesti merkitsevä yhteys arkuuden ja hyökkäävyyden välillä löytyi kaikki vastaukset käsittävässä aineistossa ja joissakin roduissa.

Tuotantoeläinten hyvinvointia ja eläinsuojeluvaatimusten toteutumista valvotaan Euroopan unionin ja kansallisen lainsäädännön mukaisesti tehtävillä eläinsuojelutarkastuksilla. Suomessa tuotantoeläintilojen eläinsuojelutarkastuksia tehdään vuosittain yli 3000. Vuonna 2009 voimaan tulleen uuden eläinlääkintähuoltolain (765/2009) myötä uudistettiin myös Suomen eläinsuojelujärjestelmää ja eläinsuojeluvalvontaa alettiin keskittää tietyille eläinlääkäreille mm. eturistiriitojen välttämiseksi. Eläinsuojeluvalvonnan toteutusta ja erityisesti tuottajien näkemyksiä valvonnasta on tutkittu hyvin vähän Suomessa ja muualla maailmassa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten tuottajat itse kokevat eläinsuojelutarkastusten tekemisen, niiden tärkeyden ja merkityksen sekä niihin liittyvät valvontatoimenpiteet ja seuraamukset. Tutkimuksessa keskitytään käsittelemään epäilyyn ja otantaan perustuvia eläinsuojelutarkastuksia sekä täydentävien ehtojen eläinten hyvinvointiin liittyviä tarkastuksia. Tutkimus toteutettiin lähettämällä internetissä täytettävä kysely 500:lle nauta- ja 500:lle sikatuottajalle. Vastausprosentti oli 20,0 %. Vastaukset analysoitiin SPSS-ohjelmiston avulla. Tulosten mukaan suomalaiset nauta- ja sikatuottajat kokevat eläinsuojeluvalvonnan Suomessa tarpeelliseksi ja riittäväksi. Myös tiedotus eläinsuojeluvaatimuksista koettiin riittäväksi ja vastaajat kokivat tuntevansa eläinsuojelulainsäädännön tarpeeksi hyvin eläintenpitoaan ajatellen. Osa oli tyytymättömiä usein muuttuviin säädöksiin ja niiden tulkintaan. Nykyiset hallinnolliset ja rikosoikeudelliset toimenpiteet koettiin melko toimivina, mutta tukien sidonnaisuus tarkastuksiin koettiin epäreiluna. Eläinsuojelujärjestelmään eläinlääkintähuoltolain (765/2009) myötä tehtyjen muutosten tarpeellisuus jakoi selvästi sika- ja nautatuottajien mielipiteet. Vastaajien kokemukset eläinsuojelutarkastuksista olivat pääasiassa positiivisia. Kommunikointi tarkastajan kanssa sujui hyvin, asioista keskusteltiin ja tarkastus tehtiin yhteisymmärryksessä tarkastajan kanssa. Ilmapiiri koettiin toisaalta avoimena, mutta toisaalta jännittyneenä. Tarkastuksesta laaditut asiakirjat koetiin selkeiksi ja hyvin perustelluiksi. Tarkastuksia ei välttämättä koettu omalla kohdalla tarpeelliseksi ja niiden koettiin jonkun verran häiritsevän tilan normaalia toimintaa, mm. koska niistä ei ollut ilmoitettu etukäteen. Osa oli kokenut tarkastuksen perusteettomaksi ja jopa loukkaavaksi. Yli neljäsosa vastaajista koki, että heidän oikeusturvaansa oli loukattu tarkastuksella. Osa vastaajista ilmaisi huolensa tuottajien jaksamisesta ja siitä huolehtimisesta sekä tarkastajien välisiin eroihin liittyen. Lisäksi osa koki hankalaksi, että EU:n sisäiset erot ovat maiden välillä suuria ja erot asettavat tuottajat eriarvoiseen asemaan. Tutkimuksen tulokset ovat saman suuntaisia muiden alaan liittyvien tutkimustulosten kanssa. Tutkimusta tarvitaan kuitenkin enemmän ja laajemmin, jotta se kattaisi paremmin koko eläinsuojelujärjestelmän eri osa-alueet ja tilanteet. Tämä tutkimus antaa viitteitä siitä, miten Suomen eläinsuojelujärjestelmä toimii tuottajien näkökulmasta ja missä asioissa on parannettavaa. Tuloksia voidaan käyttää hyväksi tulevaisuudessa eläinsuojeluvalvonnan kehitystyössä sekä esimerkiksi tuottajien jaeläinsuojelutarkastajien koulutuksessa.

Tutkielmassa tarkastellaan kirjallisuuteen perustuen eräitä sikojen kasvuun vaikuttavia tekijöitä. Tarkasteltaviksi tekijöiksi on tarttuvista tekijöistä valittu merkityksellisiä hengitysteiden bakteeri-infektioita ja sikojen parasiitteja. Lisäksi tarkastellaan sikalaolosuhteita ja niiden merkitystä tuotantoon ja eläinten terveyteen ja hyvinvointiin. Hengitysteiden bakteeri-infektiot ovat runsaasti tutkittu alue johtuen suuresta taloudellisuudesta merkityksestään sikataloudessa. Tässä käsitellyillä hengitystiepatogeeneilla on merkitystä paitsi ensisijaisina taudinaiheuttajina, myös toissijaisille patogeeneille altistajina. Bakteeriperäisten hengitystiesairauksien aiheuttamat kasvutappiot vaihtelevat 5 ja 20 prosentin välillä, lisäksi tappioita aiheutuu alentuneesta rehuhyötysuhteesta ja etenkin paiseisen keuhkokalvontulehduksen kohdalla myös kohonneesta kuolleisuudesta. Sikojen parasiiteistä merkittäviä kasvutappioiden aiheuttajia ovat piiskamato, nystyrämato ja kapipunkin aiheuttaman sairauden yliherkkyysmuoto. Suolinkainen ja kokkidit ovat merkityksellisiä lähinnä toissijaisille taudinaiheuttajille altistavina tekijöinä, suolinkaisella on merkitystä myös teurastappioiden aiheuttajana maksavioitusten takia. Sikalaolosuhteet ovat merkityksellisiä lähinnä sian vastustuskyvyn kannalta; osa olosuhdevirheistä altistaa sikoja suoraan sairauksille murtamalla ensisijaisia vastustusmekanismeja limakalvo- ja ihovaurioiden takia, lisäksi olosuhdevirheidellä on suuri vaikutus stressin aiheuttaman immuunisupression muodossa. Kokeellisessa osassa porsaille luodaan normaalikasvukäyrä perustuen kolmen suomalaisen opetus- ja koulutilan punnitusaineistoon. Aineisto muodostuu 836 porsaasta. Tutkimusaikana 60 vuorokaudessa porsaat saavuttavat keskimääräisesti välityspainon 20 kiloa. Kasvua tarkasteltaessa merkittäviksi tekijöiksi kohoavat pahnuekoon ja porsaan syntymäpainon merkitys tuotannolle. Pienten pahnueitten porsaat kasvavat nelisen prosenttia nopeammin välityspainoon kuin suurten pahnueiden porsaat mutta suuret pahnueet tuottavat jopa 25 prosenttia enemmän pahnuepainossa mitattuna. Yksittäisen porsaan kasvua tutkittaessa syntymäpainossa ollut ero säilyi koko tutkimusajan suhteellisen eron pienentyessä. Porsaiden absoluuttinen kiloissa mitattava kokoero kasvoi koko tutkimusajan.

Suomeen tuodaan jatkuvasti ulkomailta rescue-koiria, joiden historiaa ei tunneta. Rescue-koirat ovat kadulle hylättyjä tai sinne syntyneitä koiria, joilla ei ole omistajaa. Niitä otetaan kiinni paikallisille koiratarhoille, joista osa tekee yhteistyötä suomalaisten rescue-järjestöjen kanssa. Järjestöt auttavat usein koiria niiden kotimaassa ja järjestävät niiden adoptioita suomalaisiin koteihin. Myös yksityishenkilöt adoptoivat ulkomailta löytämiään koiria, mutta tämä on selvästi harvinaisempaa. Yleisimpiä tuontimaita ovat Espanja, Romania, Venäjä ja Viro. Näissä maissa esiintyy kotoperäisenä sellaisia parasiitteja ja niiden kantamia taudinaiheuttajia, joita Suomessa ei toistaiseksi esiinny. Koirien lisääntynyt matkustus ja adoptio ulkomailta voivat lisätä Suomessa aiemmin vähäisenä esiintyneiden tai täältä aiemmin kokonaan puuttuneiden patogeenien esiintymistä ja ilmaston lämpeneminen voi mahdollistaa sellaisten loisten elämänkierron, joille Suomen olosuhteet ovat aiemmin olleet epäsuotuisat. Vektorivälitteisten tautien inkubaatioaika on usein pitkä, eikä niitä voida aina havaita ennen tuontia. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli selvittää tärkeimpien tuontimaiden tiettyjen vektorivälitteisten tautien esiintyvyyttä ja verrata tilannetta tietoihin suomalaiskoirista. Suomessa yleisimmät vektorivälitteiset taudit ovat puutiaisen levittämät anaplasmoosi ja borrelioosi, koiranpuutiaisen levittämä ehrlichioosi on harvinainen. Amerikkalaista sydänmatoa ei esiinny Suomessa kotoperäisenä, mutta täällä tavataan sen vektoriksi sopivia hyttyslajeja. Tuontimaista Virossa tautitilanne on melko samanlainen kuin Suomessa, mutta Itä- ja Etelä-Euroopassa endeemisenä esiintyvät yleisesti myös esimerkiksi ehrlichioosi, dirofilarioosi, babesioosi ja leishmanioosi. Kirjallisuuskatsaukseen liitetyn retrospektiivisen tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää vektorivälitteisten bakteerien, Ehrlichia ssp, Anaplasma ssp, Borrelia burgdorferi (sensu lato) ja sukkulamato Dirofilaria immitiksen sekä sisäloisten esiintyvyyttä Suomeen jo adoptoiduissa rescue-koirissa. Tutkimuksessa oli mukana 259 Helsingin Yliopistollisessa eläinsairaalassa tutkittua rescue-taustaista koiraa, joille oli tehty verinäytteestä SNAP 4Dx -pikatesti, ulostetutkimus flotaatio- tai Baermann-menetelmällä ja/tai FASTest Giardia -pikatesti. Tässä aineistossa A. phagocytophilumin esiintyvyys rescue-koirissa oli 4,6 %, B. burgdorferin 4,1 %, E. caniksen 6,6 % ja D. immitiksen 2,5 %. Ulostetutkimuksissa giardian esiintyvyys oli 7,9 %, flotaatiomenetelmällä tutkituista 6,7 % oli positiivisia jollekin parasiitille Isospora ssp. ollen löydöksistä yleisin. Baermann-menetelmällä ainoana löydöksenä oli yksi Strongyloides stercoralis. Vektorivälitteisten patogeenien esiintyvyys oli odotetusti A. phagocytophilumia lukuun ottamatta yleisempää rescue-koirissa kuin suomalaisissa koirissa. Sisäloisten esiintyvyydessä rescue-koirilla ei ollut merkittävää eroa suomalaisten ja rescue-koirien välillä. Tämän aineiston sekä aikaisempien julkaisujen perusteella rescue-koirat ovat todennäköisemmin Suomessa harvinaisena esiintyvien vektorivälitteisten patogeenien kantajia. Koirien testaaminen on tärkeää tuonnin yhteydessä, jotta mahdolliset tartunnat voidaan havaita ja hoitaa ajoissa.

Tutkimuksessa kartoitettiin Suomessa asuvien hollanninpaimenkoirien terveydellinen tilanne vuodesta 1990 heinäkuuhun 2001 asti, sekä verrattiin sairauksien esiintymistä rodun kolmella eri karvamuunnoksella. Tutkimus tehtiin kolmessa osassa: omistajakyselynä, eläinlääkärien potilastietokyselynä, sekä vuoden kestäneenä eläinlääkärikäyntiseurantana. Tutkimukseen saatiin mukaan 272 koiraa, joka oli 59,5% Suomessa vuoden 2001 loppuun mennessä rekisteröidyistä hollanninpaimenkoirista. Vastauksia saatiin omistajakyselyyn 61,0 %, eläinlääkärikyselyyn 24,6 % ja eläinlääkärikäyntiseurantaan 45,7 %. Omistajakyselyn mukaan 53,6 %, eläinlääkärien potilastiedostojen mukaan 20,9 % ja eläinlääkärikäyntiseurannan mukaan 68,1 % koirista oli ollut täysin terveitä. Yleisimpiä sairauksia omistajakyselyn ja eläinlääkärikäyntiseurannan mukaan olivat ruuansulatuskanavan sairaudet, ihon traumat ja tulehdukset, sekä selän kipuoireilut. Eläinlääkärien potilastiedostoissa myös raajojen sairauksia ja silmätulehduksia esiintyi muita sairauksia yleisemmin. Tutkimuksen ainoa tilastollisesti merkitsevä ero karvamuunnosten kesken (p < 0,05) oli eläinlääkärien potilastiedostoissa pitkäkarvaisilla hollanninpaimenkoirilla esiintyneiden silmätulehdusten korkeampi lukumäärä verrattuna karkea- ja lyhytkarvaisiin. Sukupuolten välillä ei todettu tilastollisesti merkitseviä eroja. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että Suomessa hollanninpaimenkoirat ovat olleet suhteellisen terveitä. Hollanninpaimenkoirien geenipohja on kuitenkin melko kapea, ja perinnöllisten sairauksien esiintyvyyteen on syytä kiinnittää huomiota tulevaisuudessa.

Lypsykarjojen terveystarkkailu aloitettiin Suomessa vuonna 1982. Muutamassa vuodessa sairaustietojen keräilyä tehtiin ympäri maan. Lypsykarjan terveystarkkailussa pyritään seuraamaan ja parantamaan eläinten terveydentilaa yksilö- ja karjatasolla. Terveystarkkailussa kerätään eläinlääkäreiden lehmien siemennys- ja terveyskorttiin tekemiä hoito- ja sairaustietoja. Kerättäviä tietoja ovat hoitopäivämäärä, hoitokerta, sairauskoodi ja eläinlääkärin tunnusnumero. Tiedot kerää seminologi muun työnsä ohella tilalla käydessään. Hän lähettää tiedot tietokoneen välityksellä Maatalouden Laskentakeskukseen, joka ylläpitää tietoja karjakohtaisesti. Tila saa kerran vuodessa yhteenvetoraportin terveystarkkailussa viimeisten 12 kuukauden aikana kerätyistä tiedoista. Lehmän sairaus vaikuttaa suuresti siihen, kuinka suuri osa tapauksista saadaan terveystarkkailurekisteriin tallennettua. Terveystarkkailuun kuuluvilla tiloilla saadaan poikimahalvaustapauksista noin 80 % rekisteriin, kun taas utaretulehduksista tallentuu vain noin 50 %. Tämä ero johtuu pitkälti siitä, että omistajat kirjaavat huonosti reseptillä hoidettuja sairaustapauksia lehmän terveyskorttiin. Norjassa aloitettiin lypsylehmien terveystarkkailu vuonna 1975, Ruotsissa 1982 ja Tanskassa 1991. Islannissa ei ole vastaavaa järjestelmää käytössä. Ruotsissa ja Norjassa sairauksien rekisteröinti on pakollista, Suomessa ja Tanskassa se on vapaaehtoista. Eri Pohjoismaissa on erilaiset koodit diagnooseille ja hoidoille. Tiedot kirjaa yleensä eläinlääkäri, joskus omistaja. Keruu- ja tallennusmenetelmät poikkeavat eri maissa. Vuonna 2002 suoritetun tutkimuksen perusteella Norjassa esiintyi muita maita enemmän ketoosia, Tanskassa poikimahalvauksia esiintyi vähiten. Norjassa ja Suomessa esiintyi enemmän vedinvaurioita alkulaktaatiossa kuin muissa maissa. Suomessa esiintyi vähiten jälkeisten jäämistä ja Tanskassa vähiten abortteja. Suomessa hoidetaan eniten hormonaalisia lisääntymishäiriöitä ja Tanskassa vähiten. Neljän Pohjoismaan kesken on suunnitteilla tutkimushanke havaittujen sairastuvuuserojen syiden selvittämiseksi.

Tutkimuksessa selvitettiin suomenpystykorvien (n=255) plasmaproteiinien polymorfismia elektroforeettisin menetelmin. Yksisuuntaisen ja kaksisuuntaisen elektroforeesin, sekä isoelektronisen fokusoinnin avulla saatiin määritettyä kahdeksan polymorfista proteiinia, joiden geenifrekvenssit laskettiin. Tutkimuksen yhteydessä löydettiin kaksi ennen julkaisematonta alleelia. Aineisto jaettiin populaatio- ja perhemateriaaliryhmiin, joiden frekvenssejä vertailtiin. Frekvenssit erosivat tilastollisesti merkitsevästi ainoastaan yhden alleelin kohdalla. Geenifrekvenssien avulla laskettiin todennäköisyyksiä saada selville virheelliset vanhemmat. Käytettäessä kahdeksaa proteiinia on todennäköisyys saada erotettua väärä isä tai emä 96 %. Tämä on maksimaalinen todennäköisyys, joka saavutetaan, mikäli pentuja on viisi kappaletta. Jos pentuja on vain yksi, on todennäköisyys 73 %. Populaatio- ja perhemateriaaleilla ei ole eroa. Pennunvaihtotapaus (molemmat vanhemmat väärät) saadaan selvitettyä 89 % todennäköisyydellä. Käytännössä plasmaproteiineja käytetään koiralla eniten isyysmäärityksiin. Niitä voidaan käyttää myös koiran identifioimiseen ja lajin/rodun historian tutkimiseen.

Useat praktiikassa työskentelevät eläinlääkärit nukuttavat päivittäin kissoja ja koiria. Anestesian ylläpitoon käytettävä lääkeaine valitaan potilaan, suoritettavan toimenpiteen, ympäristön sekä käytössä olevan välineistön mukaan. Tässä kirjallisuuskatsauksessa esitellään erilaisia tapoja ylläpitää anestesiaa kissoilla ja koirilla ja niiden toteuttamiseksi tarvittavaa taustatietoa käytetyistä lääkeaineista ja niiden farmakologiasta, välineistöstä, työturvallisuudesta sekä ympäristövaikutuksista. Kissoilla ja koirilla inhalaatioanestesian ylläpidossa käytetään isofluraania tai sevofluraania. Tässä työssä niiden farmakokineiikkaa käsitellään muun muassa seuraavien käsitteiden avulla: osapaine, sisään hengitetyn inhalaatioanesteetin määrä, alveolaarisen inhalaatioanesteetin pitoisuus, eliminaatio ja pienin alveolaarinen pitoisuus. Isofluraanilla ja sevofluraanilla on hyvin samankaltaiset haittavaikutukset elimistöön, joista merkittävimmät ja yleisimmät ovat hengitys- ja verenkiertoelimistön lamaaminen. Inhalaatioanestesian toteuttamiseen tarvitaan endotrakeaaliputki ja anestesialaite. Hengitysjärjestelmät voidaan jakaa kahteen sen mukaan, että salliiko se uloshengityskaasujen uudelleen hengittämisen vai ei. Useimmin käytetään kiertävää hengitysjärjestelmää. Työntekijöiden altistuminen inhalaatioanesteeteille saattaa aiheuttaa päänsärkyä, pahoinvointia sekä pidemmän ajan altistuksessa geneettisiä ja inflammatorisia muutoksia. Näiden syiden takia inhalaatioanesteeteille altistuminen tulee minimoida. Ilmakehässä inhalaatioanesteetit toimivat kasvihuonekaasujen tavoin. Kissoilla ja koirilla suonensisäisen anestesian ylläpitoon käytetään alfaksalonia tai propofolia. Niiden vaikutus alkaa ja päättyy nopeasti ja ne ovat käytännöllisiä etenkin lyhyissä anestesioissa. Alfaksalonin ja propofolin yleisin sivuvaikutus on hengityselimistön lama. Vähimmillään suonensisäisen anestesian toteutukseen tarvitaan suonikanyyli, lääkeaine ja ruisku mutta etenkin pidemmissä anestesioissa annostelun helpottamiseksi voidaan käyttää myös erilaisia infuusiopumppuja. Alfaksaloni ja propofoli ovat käyttäjälleen varsin turvallisia, mikäli lääkkeiden käsittely on asianmukaista. Niiden vaikutuksista ympäristöön tiedetään varsin vähän, minkä takia asiaa tulisi tutkia lisää. Sekä inhalaatioanestesian, että suonensisäisen anestesian ylläpitoon vaikuttavat käytetyt esilääkkeet ja tarvittava anestesian ylläpitoannos tulee säätää riittäväksi potilasta monitoroiden. Lisää tutkimus- ja kehitystyötä tarvitaan, jotta voidaan kehittää vieläkin turvallisempia anesteetteja sekä potilaille, työntekijöille, että ympäristölle.