Browsing by Title
Now showing items 1235-1254 of 1400
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Lonkkadysplasia, eli lonkkanivelen kehityshäriö, on koirien yksi merkittävimpiä ortopedisiä sairauksia. Lonkkadysplasia ja sen seurauksena kehittynyt nivelrikko aiheuttavat koiralle kroonista kipua. Sairaus voi ilmetä muun muassa koiran ontumana, jäykkyytenä ja liikkumishaluttomuutena. Lonkkadysplasian hoitovaihtoehdot vaihtelevat riippuen koiran iästä ja sairauden asteesta. Tyypillisesti lonkkadysplasian hoito perustuu painonhallintaan ja kivun lievitykseen tulehduskipulääkkeitä hyödyntäen. Myös kirurginen hoito voi olla tarpeellinen joillekin yksilöille. Kipulääkkeiden käyttö tai kirurginen hoito ei kuitenkaan sovi kaikille potilaille mahdollisten sivuvaikutusten tai kalliiden kustannusten vuoksi. Tästä johtuen on olemassa tarve löytää muita vaihtoehtoisia hoitomuotoja. Eläinlääketieteessä akupunktio on herättänyt lisääntynyttä kiinnostusta kroonisen kivun lievittäjänä. Vaikka akupunktiota on hyödynnetty jo tuhansien vuosien ajan, on sen käytöstä eläinlääketieteessä vain muutamia tieteellisiä tutkimuksia. Akupunktion etuna pidetään sen pitkäaikaista kipua lievittävää vaikutusta ja vähäisiä sivuvaikutuksia. Tutkielmaan sisältyvä tutkimus on kaksoissokkoutettu, satunnaistettu, plasebokontrolloitu tutkimus. Tutkimuksessa tutkittiin ohutneula-akupunktion vaikutusta lonkkadysplasiaa sairastavien koirien ontumaan hyödyntämällä askelvoimamittauksesta saatavia kineettisiä ja kinemaattisia mittaustuloksia. Askelvoimamittaukset suoritettiin askelvoimalevyn ja askelvoimamaton avulla ja valittuja askelparametreja olivat maksimaalinen kohtisuora voima, impulssi, raajan maksimaalinen kuormitusnopeus, maksimipaine, kontaktiaika ja tassun kontaktialue. Jokaiselle valitulle muuttujalle laskettiin epäsymmetriaindeksi matemaattista kaavaa hyödyntämällä. Koirien ontuman muutosta arvioitiin vertaamalla koirien alkutilanteen epäsymmetriaindeksejä lopputilanteen indekseihin ja lisäksi akupunktioryhmän ja lumeryhmän tuloksia verrattiin toisiinsa. Hypoteesina oli, että akupunktioryhmään kuuluvien koirien ontuma vähenisi mikä näkyisi askelparametrien epäsymmetriaindeksien laskuna. Tutkimuksessa oli mukana 16 lonkkadysplasiaa sairastavaa koiraa. Koirat oli jaettu satunnaisesti akupunktio- ja lumeryhmiin siten, että molemmissa ryhmissä oli 8 koiraa. Kaikki koirat kävivät tutkittavina yhteensä viisi kertaa noin viikon välein. Akupunktioryhmän koirat saivat kolmen keskimmäisen käynnin yhteydessä ohutneula-akupunktiohoitoa. Lumeryhmän koirat odottivat eläinlääkärin huoneessa saamatta hoitoa. Käyntien yhteydessä kaikille koirille tehtiin myös subjektiivinen ontumatutkimus, suppea ortopedinen ja neurologinen tutkimus, askelvoimamittaukset ja lisäksi koirista otettiin verinäytteitä. Koirien omistajat täyttivät joka käynnin aikana koiraa koskevan kyselylomakkeen. Koirien ontuman alku- ja lopputasot määritettiin ensimmäisen hoitokäynnin ja viimeisen käynnin perusteella. Tutkimuksen pienen otoskoon vuoksi tilastolliset menetelmissä hyödynnettiin parametrittomia testejä. P-arvon rajaksi asetettiin < 0.05. Tutkimuksessa ei todettu tilastollisesti merkittävää eroa akupunktio- ja lumeryhmän välillä tai ryhmien sisällä. Akupunktioryhmässä kaikki epäsymmetriaindeksit laskivat kun taas lumeryhmässä kolme epäsymmetriaindeksiä nousi (impulssi, kontaktiaika ja tassun kontaktialue), yksi pysyi samana (maksimipaine) ja kaksi laski (maksimaalinen kohtisuora voima ja maksimaalinen kuormitusnopeus). Vaikka tieteellisesti todistettua näyttöä ohutneula-akupunktion tehosta ei tämän tutkimuksen puitteissa saatu, antavat tulokset viitteitä ohutneula-akupunktion potentiaalisesta myönteisestä vaikutuksesta lonkkaperäisen kivun lievittämisessä. Mahdollisen tilastollisen merkittävyyden esiintuomiseksi tarvitaan lisää tutkimuksia suuremmilla otoksilla.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2015)Lonkkavika on merkittävä sairaus koirapopulaation keskuudessa ja sitä seuraava nivelrikko taas yleisin kroonisen kivun aiheuttaja. Lonkkavikaa on perinteisesti hoidettu esimerkiksi tulehduskipulääkkeillä ja kirurgialla, mutta koska edellä mainitut hoidot eivät välttämättä sivuvaikutusten tai kustannusten takia sovi kaikille, on tärkeää kehittää ja tutkia erilaisia vaihtoehtohoitomuotoja. Akupunktio on esimerkki ns. vaihtoehtolääketieteestä ja sen kiinnostus on lisääntynyt eläinlääketieteessä huomattavasti viime vuosikymmenien aikana. Akupunktiossa niin kutsuttuja akupisteitä voidaan stimuloida esimerkiksi ohuilla neuloilla ja siten perinteisen kiinalaisen näkemyksen mukaan palauttaa elimistön energiatasapaino ennalleen. Länsimaisen lääketieteen mukaan se vaikuttaa kipuun esimerkiksi porttikontrolliteorian sekä endogeenisten opioidien ja muiden yhdisteiden, kuten serotoniinin, erittymisen kautta. Akupunktion hyötyihin kuuluu sen verrattain helppo käyttö sekä haittavaikutusten vähäisyys. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia onko akupunktiosta apua koirien krooniseen kipuun subjektiivisen arvioinnin perusteella. Hypoteesina oli, että akupunktioryhmässä lonkkavikaisten koirien kivun ja liikuntavaikeuksien sekä kipulääkkeen käytön pitäisi pienentyä verrattuna kontrolliryhmään. Akupuntkioryhmän myös oletettiin käyttävän vähemmän kipulääkitystä tutkimuksen aikana. Päämuuttujina käytettiin HCPI-arvoa (Helsinki Chronic Pain Index) ja VAS-mittaria (Visual Analogue Scale), jotka laskettiin omistajien täyttämistä kyselylomakkeista, sekä eläinlääkäriopiskelijoiden tekemiä ontuma-arviointeja ravissa ja käynnissä. Tutkimus toteutettiin kaksoissokkoutettuna kontrolloituna tapausverrokkitutkimuksena ja se suunniteltiin osaksi laajempaa kansainvälistä tutkimusta. Tutkimukseen valittiin 1. arviointikäynnin perusteella yhteensä 19 koiraa, jotka jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään. Akupunktioryhmässä olleet koirat (10 kpl) saivat yhteensä kolme kertaa ohutneula-akupunktiohoitoa 45 minuutin ajan noin viikon välein. Lumeryhmässä olleet koirat (9 kpl) odottivat saman ajan tutkimushuoneessa eläinlääkrin kanssa saamatta mitään hoitoa. Hoitokäyntien yhteydessä koirille tehtiin myös ontumatutkimus, suppea ortopedinen tutkimus, askelvoimamittaus sekä otettiin verikokeita. Samat tutkimukset tehtiin myös viimeisellä arviointikäynnillä noin viikko viimeisen hoitokäynnin jälkeen. Tilastollisissa menetelmissä käytettiin pienen otoskoon vuoksi non-parametrisiä testejä ja P-arvon rajaksi asetettiin ≤0.05. Tutkimuksessa ei todettu tilastollisesti merkittävää eroa akupunktio- ja lumeryhmän välillä minkään muuttujan kohdalla. Kuitenkin, kun verrattiin muutosta alun ja lopun välillä, akupunktioryhmän sisällä havaittiin useissa muuttujissa (HCPI, elämänlaatu VAS sekä ontuma ravissa ja käynnissä) tilastollisesti merkittäviä eroja. Lumeryhmässä ainoastaan liikuntavaikeudet (VAS) vähenivät merkittävästi omistajien arvioinnin mukaan. Tulokset osoittavat, että akupunktiolla on todennäköisesti positiivista vaikutusta koirien krooniseen kipuun, mutta tämän tutkimuksen perusteella sitä ei voida kuitenkaan pitää tieteellisesti todistettuna tehokkaana hoitomuotona. Useat eri tekijät, kuten pieni otoskoko, heterogeeninen tutkimuspopulaatio, subjektiivisen arvioinnin heikko luotettavuus sekä merkittävä lumevaikutus varmasti vaikuttavat siihen, että ryhmien välille ei saatu tutkimuksessa eroa. Tulokset ovat kuitenkin rohkaisevia ja antavat odottaa positiivisempia tuloksia, kun kaikki osatutkimukset yhdistetään.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)Tämä lisensiaatin tutkimus koostuu kolmesta osasta: kirjallisuuskatsauksesta, kokeellisesta osasta ja liitteistä. Hevosten mahahaavat ovat yleinen sairaus. Maha-suolikanavan mukoosa on vahingoittunut ja haavauma voi yltää lamina propriaan asti. Sairauden diagnosointi tapahtuu tyypillisesti kliinisten oireiden ja hoitovasteen perusteella. Ainoa varma diagnosointimenetelmä on mahan tähystys. Tähystys on kallista ja vaatii erityistaitoa, jonka vuoksi olisi tarve löytää vaihtoehtoinen diagnosointimenetelmä. Terve suoliston mukoosa ei läpäise sakkaroosia ja se hydrolysoidaan ohutsuolessa monosakkarideiksi, joka imeytyy ohutsuolen mukoosan läpi. Jos hevosella on mahahaava, mukoosa on vahingoittunut ja sakkaroosi pääsee imeytymään sen läpi. Imeytynyt sakkaroosi voidaan todeta veressä. Tämän perusteella seerumin sakkaroosi pitoisuuden mittaaminen voisi olla hyvä vaihtoehto mahahaavan diagnosointiin. Sakkaroosin pitoisuus mahdollisesti myös korreloi mahahaavan vakavuuden kanssa. Tämän hypoteesin selvittämiseksi on suunnitteilla tutkimus, jossa suuri määrä hevosia tähystetään, jonka jälkeen niille annostellaan sakkaroosia ja otetaan verinäyte. Verikokeista määritellään sakkaroosin määrä ja verrataan tulosta mahahaavan vakavuuteen. Tähystystä varten hevoset on rauhoitettava. Yleisimmin hevosen rauhoituksessa käytetään detomidiniä ja butorphanolia. Useiden tutkimusten mukaan nämä aineet vaikuttavat mahalaukun tyhjentymiseen hidastavasti. Jos mahalaukun tyhjentyminen hidastuu, sakkaroosi pysyy mahdollisesti pidempään mahalaukussa, mikä voi vaikuttaa sakkaroosin pitoisuuteen seerumissa. Sakkaroosin pitoisuuteen seerumissa voisi siis vaikuttaa se, onko hevonen rauhoitettu vai ei. Tämän tutkimuksen tavoite onkin selvittää rauhoituksen vaikutusta sakkaroosin imeytymiseen. Materiaalimme koostui kymmenestä terveestä hevosesta. Kaikille hevosille suoritettiin kliininen tutkimus ja niiltä otettiin verinäytteet maha-suolikanavan sairauden poissulkemiseksi. Ensimmäisessä kokeessa hevosille annosteltiin 16 tunnin paaston jälkeen 500 grammaa sakkaroosia 10 % -liuoksena nenämahaletkulla suoraan mahaan ja verinäytteet otettiin 0,45, 90, 135, 180 ja 225 minuuttia annostelun jälkeen. Seuraavassa kokeessa hevoset rauhoitettiin 16 tunnin paaston jälkeen ja niille suoritettiin mahalaukun tähystys. Tämän jälkeen niille annosteltiin sakkaroosi ja otettiin verikokeet ensimmäisen kokeen mukaisesti. Sakkaroosin pitoisuus veressä määritettiin GC-FID metodilla. Sakkaroosin pitoisuudesta tietyillä ajanhetkillä hevosen ollessa rauhoitettuna ja ei-rauhoitettuna muodostettiin kuvaajat. Sakkaroosi voitiin havaita seerumissa 45 minuutin kuluttua annostelusta ja sitä oli vielä havaittavissa 225 minuutin kohdalla. Ei-rauhoitetuilla hevosilla sakkaroosin seerumipitoisuudet olivat suuremmat kaikkina mittaus ajankohtina. Kuvaajan malli oli sama kummallakin ryhmällä. Ei-rauhoitetuilla hevosilla huippu tuli jo 45 minuutissa, kun se rauhoitetuilla hevosilla tuli 90 minuutissa. Rauhoitetuilla hevosilla sakkaroosin imeytyminen oli hitaampaa. Tähän selityksenä voi olla tähystys ja siihen liittyvä mahalaukun täyttäminen ilmalla, joka suoritettiin ainoastaan rauhoitetuilla hevosilla. Kuvaajien muotojen yhteneväisyyden perusteella sakkaroosin seerumipitoisuutta voidaan verrata rauhoitetuilla ja ei-rauhoitetuilla hevosilla, mutta viiterajojen pitää olla kummallakin ryhmällä erilaiset.
-
(2019)Feeding raw food has increased in popularity and many advocate the good effects of it. Only few studies on raw food has been done, mainly on negative effects such as the risk of infection when handling raw meat. Therefore, the purpose of this study was to investigate whether different diets, especially raw food, has an impact on blood parameters. The hypothesis was that raw food will have an impact on the blood parameters. A total of 101 dogs were included in the analysis. Both hematologic and serum biochemical analyses were made. The owners were asked to fill in a questionnaire with information about their dog and the percent of each food they give to their dogs. Diets were defined as raw food, dry food, canned food and homemade food. Based on the questionnaire, the dogs were divided into different diet groups. Staffordshire bull terriers were also analysed individually since they consisted the majority of the population (n =80). The diet groups were as follows; 100 % raw food, 100% dry food and mixed diet. The population was also divided into 5 groups according to a set percent of either raw or dry food (1 = 0%, 2 = 1–30 %, 3 = 31–60 %, 4= 61–99 %, and 5 = 100 %). The mean values of the blood parameters in all groups were compared statistically (Kruskal-Wallis test). Differences were found between raw and dry and raw and mixed diets. The blood values that most often differed were erythrocytes, haemoglobin, alkaline phosphatase (ALP), creatinine, cholesterol, sodium and protein. Erythrocytes, haemoglobin, protein and creatinine increased with increased amount of raw food. ALP and cholesterol showed the opposite. Sodium showed high values in groups with high amounts of raw food and low values in mixed diets. This study gave evidence that diet is affecting blood parameters. In which extent it can affect remains unclear since no exact information about the diets were collected. Further studies need to be done to evaluate the real effect of a raw diet on blood parameters and whether it should be incorporated in clinical work.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2015)The aim of this licentiate thesis is to assess by literature the potential exposure of humans to Mycobacterium avium subspecies paratuberculosis (MAP) through food and drinking water in Finland and Minnesota, USA and to represent the prevalence (the total number of cases of a disease at a specific time) of Johne's disease and the prevalence and incidence (the number of new cases of a disease during a certain period of time) Crohn's disease in the United States, Minnesota and Finland. Johne's disease (JD), also known as paratuberculosis, is a globally important chronic intestinal disease of cattle and other ruminants such as goats and sheep caused by MAP. Crohn's disease (CD) is a chronic intestinal disease of humans. The etiology of CD is unknown but in addition to genetic susceptibility, environmental factors have been found to have an impact on the onset of the disease. It has been suggested that MAP could be one of the etiologic agents of CD. In the United States, JD is more common in dairy cattle than in beef cattle. The apparent cow-level prevalence is 6% and apparent herd-level prevalence is 68 % in dairy cattle. In Minnesota the apparent prevalence of JD in dairy cattle at the cow-level is 3% and at the herd-level 46%. In beef cattle the prevalence at the cow-level is only 0.3 % in Minnesota. The prevalence of CD in the United States is 241/100,000 and the annual incidence 20/100,000. The prevalence of CD in Minnesota is 222/100,000 and the annual incidence 13/100,000. In Finland, JD has been diagnosed in five beef cattle herds since 1992. The disease has not been diagnosed in dairy cattle or sheep or goats in Finland. The prevalence of CD in Finland is 124/100,000 and the annual incidence 9/100,000. The prevalence of MAP in food and drinking water in Finland has not been studied. Despite this, it is unlikely that people are exposed to MAP through drinking water or by eating foods of Finnish origin because the prevalence of JD in Finland is very low. However, exposure to the bacterium is possible by eating imported beef and dairy products such as cheese and yogurt. The share of imported foods within these food groups is relatively large in Finland. Dairy products and beef are imported for example from Germany and Denmark where the prevalence of JD at the herd-level is about 50–80 %. In the United States the occurrence of MAP in foods and drinking water has been studied quite much. It appears that the bacterium is found in foods and drinking water of U.S. origin. Because JD is so common in the United States and Minnesota, it is likely that people are exposed to the bacterium in Minnesota even though not all the food eaten is produced in the state. It is likely that people in areas of high prevalence of JD are exposed more to MAP than people in areas of low prevalence of JD. Comparing subsets of CD patients with high exposure to MAP to healthy controls with and without exposure to MAP could reveal the possible role of MAP in the complex etiology of CD. Based on this literature review it can be assumed that in Finland CD is caused by some other environmental agent than MAP. This licentiate thesis sets up further research needs to estimate the true human exposure to MAP.
-
(2019)Co-infection, a state in which the host is infected with more than one micro- or macroparasite at a time, is the norm in the wild because of a wide range of interacting organisms and parasites. Bank vole is a reservoir host of Puumala hantavirus (PUUV), a pathogen causing Nephropathia Endemica, an endemic disease in Finland. The helper T cell (Th)1/Th2 polarization theory, which is established in the laboratory, but less-studied in the wild, suggests that there is a trade-off between Th1 response against microparasites and Th2 response against macroparasites. I studied whether helminth or hantavirus infection, individually and synergistically, have effect on the immune responses of wild bank voles and whether there is a trade-off between Th1 and Th2 responses. My hypothesis was that helminth infection would reduce the bank voles’ ability to mount an effective immune response against viral infections and make them more susceptible to chronic Puumala virus infection. I measured mRNA levels of transcription factors Tbet (Th1 response) and Gata3 (Th2 response) in the splenocytes of wild-caught bank voles after stimulating the cells with different immune stimulants. I also measured the constitutive levels of Tbet and Gata3 in bank voles’ spleens. The splenocytes of PUUV-infected bank voles were less responsive to stimulations than those of PUUV-negative ones. The reduced ability of splenocytes from PUUV-infected voles to respond to stimulation can be because of the virus itself affecting the T cell function or alternatively due to an inherent defect in immune cells making them more susceptible to PUUV infection. The constitutive expression of Gata3 in spleen correlated positively with gastrointestinal nematode load in PUUV-infected voles but not in PUUV-negative voles. This can be because of mounting an immune response against helminths reduces the bank voles’ ability to resist the viral infection in accordance with the trade-off between Th1 and Th2 responses or as previous studies have shown, Gata3 can act as a marker of infection tolerance in bank voles. Because of a small sample size and a heterologous group of studied bank voles, more research is needed on co-infection immunology in bank voles and other wild animals.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)Koirien käytösongelmat ovat länsimaissa yleisiä ja ovat yleinen syy koirien uudelleensijoittamiseen tai eutanasiaan. Koiran kontrolloimaton aggressiivinen käyttäytyminen on hyvinvointiongelma, joka voi aiheuttaa suoran vaaran koiran omistajalle, muille eläimille sekä koiralle itselleen. Yleisin käytösongelma, jonka takia koiranomistajat hakeutuvat käytösneuvojalle Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa on aggressio vieraita ihmisiä kohtaan. Koirien luovuttaminen uuteen kotiin alle kahdeksan viikon iässä, sekä sosiaalisilta ominaisuuksiltaan monipuoliset kasvatusolosuhteet elinviikkojen 4-12 aikana ovat ulkomaisissa tutkimuksissa yhdistetty vähentyneeseen aggressio- ja pelkokäyttäytymiseen aikuisena. Suomessa koirien luovutusiän jakaumaa ja sen yhteyttä aggressio- ja pelkokäyttäytymiseen ei ole tutkittu, eikä kartoitusta kasvatusolosuhteiden ominaisuuksista ole aiemmin tehty. Suomen Kennelliiton sääntöjen mukaan koiraa ei tule luovuttaa alle seitsemänviikkoisena, mutta luovutuksen ylärajaa ei ole määritetty. Tästä huolimatta sosiaalisessa mediassa on ollut paljon keskustelua luovutusikäsuosituksen myöhäistämisestä 10-12 viikkoon. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia suomalaisella koira-aineistolla, nouseeko aggressio- ja pelkokäyttäytymisen todennäköisyys luovutusiän noustessa sekä onko mahdollista määrittää luovutusikä, joka olisi ihanteellisin mahdollisimman vähäisen aggressio- ja pelkokäyttäytymisen kannalta. Aineisto kerättiin internet-kyselystä, jonka tuloksena tutkimukseen kelpuutettiin 5067 koiraa. 30,9 % koirista oli luovutettu uuteen kotiin alle kahdeksanviikkoisina, 37,6 % kahdeksanviikkoisina ja 31,5 % yli kahdeksanviikkoisina. Tutkimukseen kelpuutetuista koirista 77,7 % oli kasvatettu ennen luovutustaan kasvattajan kotona, 14,7 % kasvattajan kotona erillisessä tilassa ja 7,6 % kenneleissä. Eri sosiaalisissa tilanteissa esiintyneiden ongelmakäytösten yhteys luovutusikään selvitettiin käyttämällä khi-neliö -testejä ja ristiintaulukointia. Tutkimuksessa havaittiin, että luovutusiällä on yhteys seuraaviin ongelmakäytöksiin: tuttujen ihmisten vältteleminen ja heille muriseminen, koiran kodin ulkopuolella kohdattujen vieraiden ihmisten vältteleminen, pureminen tai sen yrittäminen ja heille muriseminen, kotona vierailevien vieraiden ihmisten vältteleminen, pureminen tai sen yrittäminen sekä heille muriseminen ja haukkuminen sekä eläinlääkärin vältteleminen. Kaikissa edellämainituissa ongelmakäytöksissä > 8 viikkoisina luovutetut koirat olivat edustettuna odotusarvoa enemmän, kun taas 8 ja < 8 viikon iässä luovutetut osoittivat ongelmakäytöksiä odotusarvoa vähemmän. Luovutusiällä oli yhteys myös vieraille koirille haukkumiseen kodin ulkopuolella. Tätä käytöstä osoittivat odotusarvoa enemmän > 8 viikkoisina luovutetut ja vähiten < 8 viikkoisina luovutetut. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, ette kaikkien tutkittujen ongelmakäytöksien määrä nousi heti 9-12 viikkoisena luovutettujen ryhmässä aikaisemman luovutusiän ryhmiin verrattuna. Saatujen tulosten perusteella osoitettiin hypoteesin mukaisesti, että kotioloissa kasvatetun koiran ihanteellinen luovutusikä aikuisiän aggressio- ja pelkokäyttäytymisen kannalta on kahdeksan viikkoa, jonka jälkeen aggressio- ja pelkokäyttäytymisen esiintymisen todennäköisyys nousee luovutusiän noustessa. Lisäksi tutkimuksen perusteella voitiin todeta kotikasvatuksen olevan Suomessa kennelkasvatusta yleisempää.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)The benefits of dietary fiber for gastrointestinal health and in the treatment and management of gastrointestinal disease in humans is well recognised. Studies have shown that different types of fiber have different effects on the function and health of the animal and humans. The aim of this study was to determine whether feeding inulin as dietary fibre would have an effect on serum free fatty acids. We were particularly interested in those fatty acids that could act as precursors of prostaglandins and leukotriens as regulators of inflammatory processes. Six male purpose bred beagle dogs were used in this study. The study was constructed in three phases of 21 days duration each. In phase 1, inulin was fed as tablets weight adjusted at a dose of 6g/day to five dogs and 4g/day to one dog. In phase 2, dogs 1-5 received 12g/day inulin and dog 6 at 8g/day. In phase 3 none of the dogs got inulin as food additive. For assessment of serum fatty acids, the serum samples were collected at the end of each phase. The serum analysis was performed using high performance liquid chromatography (HPLC). Following FFA profile was determined: linoleic acid, linolenic acid, myristic acid, oleic acid, palmitic acid, palmitoleic acid, and stearic acid. Feeding inulin caused a significant increase in median total serum FFA (p <0.05). The median increase was from 184.28 mAU (range: 109.70 – 537.47) before inulin feeding to 232.92 mAU (range, 216.26- 304.36) after inulin feeding. No significant change was seen concerning the individual FFAs. However, for linolenic acid and palmitic acid a non-significant tendency for a relative decrease was noticed (p = 0.093 ; p= 0.076) The study showed, that inulin supplementation to food has also systemic effects in dogs probably on lipid metabolism, most likely on the hepatic re-esterification of FFA causing a non-specific increase in serum total FFA. Further studies need to assess, whether this effect is connected with a decrease in serum triglycerides and cholesterol as it is reported in rats and people. Furthermore, it needs to be studied whether this non-specific increase influences the relation between pro- and anti-inflammatory mediators.
-
The Physiological Effect of Mouse Peritoneal Mast Cell Chymase Activity on High Density Lipoproteins (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)In atherosclerosis, cholesterol accumulates in cholesterol-loaded macrophages (foam cells) forming cholesterol plaques in the arterial intima. Reverse cholesterol transport (RCT) is a mechanism in which HDL and its major structural protein apolipoprotein-A-1 (apoA-1) remove cholesterol from the foam cells and take it to the liver for its final excretion from the body in the faeces. An impaired removal of cholesterol from the foam cells is a potential contributor to a reduced RCT, which is related to a higher incidence of coronary heart disease. Chymase, a neutral protease of mast cells (MCs), is widely distributed in the connective tissue of most vertebrates and able to degrade apoA-1. After the degradation, HDL-particles are unable to interact with the ABCA-1 transporter protein on the surface of macrophages, which mediates efflux of cholesterol from the macrophage foam cells to HDL particles. It has been shown that chymase derived from rat peritoneal MCs is able to degrade apoA-1 even in the presence of blood plasma which contains natural inhibitors for chymase (α-2-macroglobulin and α-1-antichymotrypsin). In the present study we wanted to find out if mouse mast cell protease 4 (mMCP-4) isolated from peritoneal mast cells is able to maintain its enzymatic activity even in the presence of mouse serum and intraperitoneal fluid. A small molecular weight compound (S-2586) was used as a substrate. In the in vitro experiments a sonicated MC preparation that contains active chymase was used and the activity of chymase was measured in the presence of varying concentrations of plasma and intraperitoneal fluid. In the in vivo experiments we evaluate whether mast cell-dependent proteolysis of HDL particles does occur, and whether such modification inhibits their efficiency in inducing cellular cholesterol efflux in vitro. We found that both serum and intraperitoneal fluid inhibited chymase activity, serum to a higher extent. Systemic activation of MCs in mast cell-competent mice, but not in mast cell-deficient mice, in vivo led to a decreased ability of plasma and intraperitoneal fluid to act as cholesterol acceptors from cultured cholesterol-loaded macrophages. Local activation of peritoneal mast cells also blocked the cholesterol efflux-inducing effect of intraperitoneally injected human apoA-1. This work was performed at the Wihuri Research Institute. Licenses for animal work were approved by the Finnish Laboratory Animal Experiment Committee (Suomen eläinkoelautakunta, ELLA). Laboratory animals (female NMRI mice) were from the Viikki Laboratory Animal Centre of the University of Helsinki and the mast cell deficient strain of mice W-sash c-kit mutant KitW-sh/W-sh were from the Jackson Laboratory (BarHarbor, Maine). The work was supervised by the director of the Research Institute Petri Kovanen MD PhD and Miriam Lee-Rueckert PhD. Laboratory assistance was perceived from the technicians of the Wihuri Research Institute.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Only little data is available on seroprevalence of tick borne diseases in Finnish dogs. Worldwide these diseases, anaplasmosis being one of them, are relatively widely studied. In some European countries the disease has become more common than earlier and it has spread more towards North just in the last few years. The aim of this study was to investigate the seroprevalence of Anaplasma phagocytophilum –bacterium in Finnish dogs, the PCR-positivity in relation with seropositivity and the risk factors for exposure to a vector borne pathogen. The hypotheseis were that Anaplasma phagocytophilum is underdiagnosed in Finland, there are more Anaplasma phagocytophilum -infections and seropositive dogs in the southern parts of Finland and that hunting dogs are more susceptible for Anaplasma phagocytophilum -seropositivity compared to pet dogs. For material, 390 canine blood samples (serum, EDTA) were collected all around Finland. Of these samples, 50 were from hunting dogs. DNA was extracted from the EDTA-samples and with real-time -PCR the PCR-positive, bacteremic dogs, were spotted. Seropositivity was tested from the serum samples by using commercial SNAP 4Dx-test. The seroprevalence of anaplasmosis in Finnish dogs was 4,6% (18/390) and in hunting dogs 4,0% (2/50). Regionally in Åland there were more seropositive dogs than elsewhere in Finland. In Åland the seropositivity was 45% (9/20). Small dogs were more often seropositive than large dogs. Only two Finnish dogs were PCR-positive (2/390), meaning they had Anaplasma phagocytophilum -infection. These two dogs were seronegative. This study suggests that canine anaplasmosis is an important tick borne disease in Finnish dogs. The results show that dogs are commonly exposed to anaplasmosis especially in Åland islands and small dogs may be more susceptible to infection than large. It is unclear at this point if the prevalence of Anaplasma phagocytophilum -exposure will increase in other parts of the country due to the climate change and the northern spread of Ixodes ticks. The prevalence of actual infection is low. Because of this low number of Anaplasma phagocytophilum -positive dogs, no risk factors for infection could be identified in our study. Therefore, future studies with larger number of infected dogs are necessary to better understand the risk factors associated with Anaplasma phagocytophilum -infections in dogs and in people.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2013)Maha-suolistokanavan tähystystä ja kudosnäytteiden histopatologista tutkimusta käytetään maha-suolistokanavan sairauksien diagnostiikassa erityisesti taudin vakavuuden ja esiintymislaajuuden määrittämiseen. Limakalvossa näkyvien vaurioiden, kliinisten oireiden, histopatologisten löydösten ja hoidon välisen yhteyden määrittäminen on kuitenkin haastavaa. Tämä tutkielma tarjoaa ajantasaista tietoa koirien maha-suolistokanavan sairauksien diagnosoinnin laadusta Suomessa. Maha-suolistokanavan sairaudet ovat yleinen ongelma Yliopistolliseen Pieneläinsairaalaan tuotavilla potilailla. Joskus näiden potilaiden tutkiminen vaatii maha-suolistokanavan tähystystä ja histopatologista tutkimusta diagnoosin selvittämiseksi. Toistaiseksi koirapotilaiden maha-suolistokanavan tähystyksessä raportoitujen löydösten ja histopatologisten tulosten välistä tilastollista riippuvuutta ei ole tutkittu Suomessa. Tämän lisensiaatin tutkielman tavoitteena on selvittää limakalvomuutosten ja histologisten löydösten keskinäisen korrelaation vahvuus. Aineisto on kerätty Yliopistollisen Pieneläinsairaalan potilaista, joille on tehty ruuansulatuskanavan tähystystutkimus vuosien 2007 ja 2010 välisenä aikana. Toimenpiteitä on tehty 271 kappaletta yhteensä 243 potilaalle. Yliopistollisessa Pieneläinsairaalassa ei ole käytössä yhtenäistä menetelmää tähystyksessä havaittujen löydösten raportoimiseksi. Tutkielmani toinen tavoite on osoittaa yhtenäisen raportointimenetelmän käytön hyödyt raportoinnin laadun parantamiseksi. Tutkielma on kuvaileva, takautuva tutkimus. Tutkimuksessa keskitytään pääasiassa mahalaukun, ohutsuolen ja paksusuolen löydöksiin. Saatuja tuloksia ei voida soveltaa suoraan koskemaan kaikkia Suomessa koirille tehtäviä ruuansulatuskanavan tähystyksiä ja histopatologisia tutkimuksia, sillä potilasmateriaalina on käytetty ainoastaan Yliopistollisen Pieneläinsairaalan potilaita. Tähystyksessä ja histologisessa tutkimuksessa havaittujen löydösten voimakkuuden välinen tilastollinen riippuvuus vaihteli suuresti. Mahalaukussa löydösten välinen korrelaatio oli 0,33 ja ohutsuolessa 0,31. Paksusuolessa korrelaatio oli voimakkaampi: 0,72. Kaikki arvot ovat tilastollisesti merkitseviä >99 % luottamustasolla. Samanlaisia tuloksia on saatu myös muualla, sillä useissa tutkimuksissa on epäonnistuttu määrittelemään yhteys histologisesti havaittujen vaurioiden ja koiran suolistossa näkyvien muutosten, oireiden vakavuuden tai hoitovasteen välillä. Tähystyksistä kirjoitetuissa toimenpidekertomuksissa ohutsuolen löydöksistä 13,1 %, mahalaukun löydöksistä 16,3 % ja paksusuolen löydöksistä 18,8 % oli sellaisia, että niiden arvioiminen jälkikäteen oli mahdotonta. Yhtenäisen raportointimenetelmän käyttö koirien ruuansulatuskanavan tähystyslöydösten arvioimisessa olisi mitä todennäköisimmin pienentänyt epäselvien löydösten määrää.
-
(2020)Sikojen tummaa kyynelvuotoa on aiemmin pidetty lähinnä merkkinä kliinisestä sairaudesta tai huonosta ilmanlaadusta. Viimeaikaisissa tutkimuksissa vuoto on kuitenkin yhdistetty myös erilaisiin stressitekijöihin. Mikäli kyynelvuodon määrä kertoo eläimen kokemasta stressistä, voisi se olla hyödyllinen apuväline arvioitaessa sikojen hyvinvointia tilaolosuhteissa. Silmävuodon käyttöä hyvinvoinnin arvioinnin apuvälineenä on aiemmin käytetty yleisesti rotilla, joilla nopeasti kehittyvän punaisen kyynelvuodon aiheuttaa Harderin rauhasen aktivaatio. Sama rauhanen löytyy myös sioilta, joten on mahdollista, että ilmiön taustalla on samankaltainen mekanismi molemmilla lajeilla. Tämän lisensiaatintyön kirjallisessa osassa kuvattiin sikojen kyynelvuotoon liittyvät anatomiset ja fysiologiset tekijät sekä nykytietämys silmävuodon yhteydestä stressiin. Työn kokeellisessa osassa tutkittiin lihasikojen silmävuodon kehittymistä tilaolosuhteissa sekä sen yhteyttä ikään, kasvuun, sukupuoleen ja kokeellisesti aiheutettuihin stressitekijöihin. Tutkimus tehtiin kolmessa erässä, yhteensä mukana oli 80 karsinaa ja 1160 sikaa. Kussakin erässä eläimet jaettiin tutkimuskarsinoihin hännän tyypin (typistetyt hännät tai typistämättömät hännät), virikemateriaalitarjonnan (150 g olkea päivittäin eläintä kohti tai ei lainkaan olkea) sekä elintilan (1,21 m2 tai 0,73 m2 tilaa eläintä kohti) mukaan. Kyynelvuodon määrä pisteytettiin yksilöllisesti erikseen kummastakin silmästä asteikolla 1-4 pienemmästä vuodosta suurempaan, kolme kertaa viikossa yhdeksän viikon ajan. Samalla arvioitiin myös eläinten häntävauriot. Jokaisella tutkimusviikoilta valittiin tilastoanalyysiin kultakin yksilöltä korkein havaittu pisteluku. Kerätty data analysoitiin käyttäen logistista regressiomallia erikseen jokaiselle neljälle pisteluvulle. Pisteiden 1 ja 2 määrät vähenivät tutkimusjakson aikana ja korreloivat negatiiviseti keskimääräisen päiväkasvun kanssa. Pisteiden 4 määrä sen sijaan kasvoi tutkimusjakson aikana ja korreloi positiivisesti keskimääräisen päiväkasvun kanssa. Sukupuolella, oljen tarjoamisella tai elintilalla ei ollut vaikutusta pisteisiin. Tutkimuksessa pisteiden 1 määrä väheni ja pisteiden 4 määrä nousi selkeän häntävaurion ilmenemistä edeltävän viikon aikana. Tulokset viittaavat kyynelvuodolla olevan yhteys sian ikään, kasvuun ja koettuun stressiin. Elintilalla tai oljen tarjoamisella ei ollut tutkimuksessa vaikutusta kyynelvuotoon. Mikäli kyynelvuotoa halutaan käyttää sikojen hyvinvoinnin arvioinnissa, tulee huomioida iän ja kasvun vaikutus vuodon määrään.
-
(2023)Botulism is a potentially fatal flaccid paralysis in animals and humans. The disease is caused by botulinum neurotoxins (BoNTs) produced by endospore-forming bacteria of Clostridium botulinum Groups I-IV, or occasionally by Clostridium baratii and Clostridium butyricum. C. botulinum spores prevail in the environment and can contaminate food raw materials. BoNT production may occur in anaerobically stored foods, in the gastrointestinal tract, or in deep wounds. Here we take a novel insight into the regulation of BoNT synthesis through epigenetic control. Epigenetic studies in bacteria focus mostly on DNA methylation catalysed by enzymes called methyltransferases (MTases), which recognize specific DNA sequence motifs and methylate either an adenine or a cytosine base. While most MTases are part of restriction-modification systems involved in defending the cells from foreign mobile DNA elements, there are orphan MTases that methylate DNA to control gene expression. Here we characterized the role of a conserved orphan MTase, M.CboAII, in C. botulinum Group I. In order to unravel the biological role of M.CboAII, a m.cboAII deletion mutant of the proteolytic C. botulinum model strain ATCC 19397 was characterized. The growth, sporulation, cell morphology and neurotoxin production in the Δm.cboAII mutant and its parental strain were compared by measuring the culture density, vegetative cell and spore counts, microscopy, and toxin quantification using an immunological in vitro assay. The mutant showed decreased toxin synthesis and attenuation of sporulation, whereas culture density and cell numbers were similar compared to the parental strain. Further, irregularly shaped mutant cells were detected, which may suggest membrane alterations. Our results suggest that M.CboAII plays a positive role in toxin synthesis and in sporulation. Transcriptomic analysis of ATCC 19397 and Δm.cboAII mutant strains at different stages of growth will help us to uncover the cellular processes controlled by M.CboAII in more detail. Here we take the first glance into epigenetic regulation of cellular processes in C. botulinum. We report a potentially novel regulatory mechanism involved in C. botulinum toxinogenesis and sporulation. Better understanding of these fundamental processes controlling the pathogenicity of C. botulinum may help to develop novel strategies in food and health management in the future.
-
(2024)Clostridium botulinum, an obligate anaerobic spore-forming bacterium, produces botulinum neurotoxin (BoNT), the most potent known natural toxin. Botulism is a potentially fatal disease caused by BoNT, mostly transmitted through contaminated food and leading to flaccid paralysis. In nature, C. botulinum can disseminate via oxygen-resistant spores. Understanding the genetic regulation of sporulation is crucial for controlling spores in food. In C. botulinum Group I ATCC 3502, it has been observed that the role of the sporulation regulator SigK is more diverse than that of other sporulation sigma factors, potentially regulating stress response in addition to sporulation. In the less studied strain C. botulinum Group II Beluga a binding site for SigK has been identified in the promoter of the BoNT encoding gene bontE, suggesting that SigK may regulate BoNT production. This licentiate thesis focuses on the role of SigK in the C. botulinum Group II strain Beluga. The aim of the study was to determine how deletion of sigK, the gene encoding SigK, would affect bacterial growth, toxin production, sporulation, and spore physiology. The study was conducted by comparing the wild-type strain Beluga PbontE-SNAP (WTPbontE-SNAP) with the sigK deletion mutant Beluga ΔsigK PbontE-SNAP (ΔsigKPbontE SNAP), both of which were tagged with the reporter snap gene under the control of the bontE promoter to monitor the expression of the bontE gene. Although ΔsigKPbontE-SNAP initiated sporulation normally, fewer mature spores were observed compared to WTPbontE-SNAP. Even though in ΔsigKPbontE-SNAP no heat resistant spores were detected, phase-bright spores were seen in phase contrast microscopy, indicating that the sporulation process was initiated successfully. Another important finding was that the spores produced by ΔsigKdid not germinate as frequently as those of WT, which could indicate structural problems of ΔsigK spores. However, some parts of the spore coat had likely been successfully formed, as the addition of lysozyme to the recovery medium did not result in the destruction of ΔsigK spores. In addition to sporulation, deletion of sigK also partially negatively impacted vegetative growth. The total amount of toxin produced was reduced in the ΔsigK strain only in the early time points, which could be explained by the slower growth of the strain. The findings suggest that in C. botulinum Group II Beluga, SigK is a late-stage sporulation factor that mainly regulates genes necessary for spore coat formation. Experiments regarding spore structure should be performed using electron microscopy. Also, since the conditions used in this study were optimal for bacteria, the experiments could be repeated under stressful conditions as well. This study provides a basis for elucidating the entire sporulation cascade in Beluga. This knowledge could contribute to control C. botulinum spores in food in the future
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1998)Enterohemorraginen Escherichia coli (EHEC) on nimi niille E.coli serotyypeille, jotka aiheuttavat ihmisillä verisen ripulin, hemolyyttisureemisen syndrooman ja tromboottisen trombosytopenisen purppuran. Ensimmäisen kerran EHEC epidemia raportoitiin 1982. Sen jälkeen epidemioita ja sporadisia sairastumisia on raportoitu ympäri maailman. Suomessa tavattiin vain yksittäisiä EHEC infektioita, kunnes vuonna 1997 59 ihmistä sairastui EHEC:iin. Yleisin sairautta aiheuttava serotyyppi on E.coli O157:H7. Tartunnanlähteeksi on useimmiten paljastunut huonosti kypsennetty naudanliha, mutta myös muista elintarvikkeista, juoma- ja uimavedestä, sekä suora zoonoottinen tai ihmisestä toiseen tartunta on mahdollinen. Infektiivinen annos on hyvin pieni. Nautakarjaa pidetään E.coli O157:H7:n reservuaarina. EHEC tuottaa Shiga-like toksiineja (stx1 ja stx2), aiheuttaa attaching-effacing (AE) leesion, tuottaa hemolysiinejä sekä sietää erittäin alhaista pH:ta, mikä edistää sen selviytymistä mahalaukussa. Alhaisen pH:n sietoon vaikuttavat sekä solujen kasvuvaihe että mahdollinen aikaisempi kasvu alhaisessa pH:ssa. Maatiloilla tartunta tapahtuu horisontaalisesti eläimestä toiseen ilmeisesti ainakin juomaveden välityksellä, mutta EHEC:n tarkkaa epidemiologiaa tiloilla ei tunneta. Tässä tutkimuksessa selvitettiin E.coli O157:H7 säilymistä säilörehussa. 20 g säilörehua, pH 4,0 tai 4,6, inokuloitiin E.coli O157, vakuumoitiin Stomacher-pussiin ja inkuboitiin joko 5 °C tai 20 °C. Ensimmäinen näyte otettiin seuraavana päivänä ja viimeinen kolme viikkoa myöhemmin. E.coli O157 säilyminen todettiin käyttäen immunomagnettista separaatiota (Dynabeads anti- E.coli O157, Dynal), viljeltiin CT-SMAC-agarille (Difco) ja sorbitolinegatiiviset pesäkkeet varmistettiin agglutinaatiotestillä (E.coli O157 Test Kit, Oxoid). Varsinkin huonolaatuisessa, korkean pH:n säilörehussa E.coli O157:H7 säilyi koko tutkitun ajan, kolme viikkoa. Eläimille syötettävä säilörehu voi sisältää infektoimiskykyisiä bakteereja eli se voi toimia infektion levittäjänä. Tässä tutkimuksessa tutkittiin myös E.coli O157:n säilymistä käsittelemättömässä järvivedessä ja solujen kasvuvaiheen sekä inkubointilämpötilan vaikutusta säilymiseen. 100 ml järvivettä inokuloitiin E.coli O157, joko logaritmisen tai stationäärikasvuvaiheen aikana. Vettä inkuboitiin joko 5 °C, 15 °C tai 25 °C. Ensimmäinen näyte otettiin seuraavana päivänä ja viimeinen kolme viikkoa myöhemmin. Pesäkkeitä muodostavat yksiköt laskettiin EMB-agarilta (Oxoid). Stationäärikasvuvaiheen solut selviytyivät paremmin kaikissa inkubointilämpötiloissa kuin logaritmisen kasvuvaiheen solut, mutta tässä tutkimuksessa ei havaittu, että solut olisivat säilyneet paremmin alhaisessa lämpötilassa, kuten muissa tutkimuksissa on havaittu.
-
(2023)Traumat ovat yksi yleisimpiä eläinten ja ihmisten päivystykseen hakeutumisen syitä. Kuvantamistutkimuksilla on näiden potilaiden hoidossa keskeinen rooli. Traumapotilas on potilas, jolla on ulkoisen voiman aiheuttama äkillinen vakava tai hengenvaarallinen fyysinen vamma. Traumapotilaat ovat usein monivammapotilaita, joilla on vaurioita useammassa kehon osassa. Kuvantamismenetelmät ovat tärkeitä etenkin eläimillä, joiden oireiden arviointi on haastavaa. Eläimet eivät tuo oireitaan samalla tavalla esille kuin ihmiset. Tietyntyyppiset vammamekanismit aiheuttavat tiettyjä vammoja. Vammamekanismi huomioidaan koko tutkimus- ja hoitoprosessin ajan. Mitä suuremmasta vammaenergiasta on kyse, sitä todennäköisemmin potilaalla on merkittäviäkin kudosvaurioita, vaikka kliininen tilanne näyttää hyvältä ja vakaalta. Ihmislääketieteessä traumapotilaan kuvantaminen jaetaan alkuvaiheen kuvauksiin, tietokonetomografiatutkimukseen (TT) ja kontrolli- sekä lisäkuvauksiin. Alkuvaiheen kuvauksiin kuuluvat perinteisistä diagnostisen kuvantamisen menetelmistä muodostuvat rintaontelon ja lantion röntgenkuvaus sekä kohdennettu ultraäänitutkimus. Trauma-TT tutkimus tarkoittaa koko kehon kuvausta, jossa kuvataan pää, kaularanka, rintakehä ja vatsaontelo sekä lantio. Ihmislääketieteessä trauma-TT on yleisesti käytössä päivystystutkimuksissa. Koirilla ja kissoilla traumapotilaiden alkuvaiheen kuvantaminen on hyvin varustelluilla klinikoilla samankaltainen kuin ihmisillä, mutta TT-tutkimusta käytetään vähemmän. Eläinlääketieteessä TT-tutkimus on käytössä enimmäkseen valikoituihin tutkimuksiin. Eläinlääketieteessä TT-tutkimuksen käytön haasteena on laitteiden rajallinen saatavuus, korkeat kustannukset sekä traumapotilaiden kriittinen tila että kuvaukseen liittyvät anestesiatarpeet. Isoimmilla paikkakunnilla kontrolli- ja lisäkuvauksiin eläinlääketieteessä on lähes samanlaiset mahdollisuudet kuin ihmislääketieteessä. Ihmislääketieteessä TT-tutkimus on todettu hyödylliseksi traumapotilaan vammojen diagnosoinnissa. Traumapotilaiden kuvaukseen on luotu protokollia, mutta protokollissa on vaihtelua sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Useimmiten monivammapotilaalle suositellaan trauma-TT tutkimusta, koska sillä saadaan nopeasti iso määrä tarkkaa tietoa suuresta elinjoukosta. Koirilla ja kissoilla TT-tutkimuksen käyttöä traumapotilailla on tutkittu vähemmän kuin ihmisillä. Viimeisimmissä tutkimuksissa on saatu merkittäviä tuloksia TT-tutkimuksen hyödyistä koira- ja kissatraumapotilaille. Trauma-TT:n on todettu olevan huomattavasti sensitiivisempi havaitsemaan ilmarinta kuin perinteiset kuvantamismenetelmät ja sillä on saatu poissuljettua perinteisillä kuvantamismenetelmillä epäiltyjä vammoja, kuten rintakehän ja vatsaontelon vammoja. Tämän kirjallisuuskatsauksen perusteella voidaan todeta, että trauma-TT tutkimuksesta hyötyvät etenkin koira- ja kissamonivammapotilaat. Resursseja TT-tutkimuksen suorittamiseen Suomessa on jo olemassa, mutta tarvitaan koulutusta näiden resurssien hyödyntämiseen, esimerkiksi kouluttamalla päivystävät eläinlääkärit tulkitsemaan TT-kuvista potilaan selkeimmät ja suurimmat vammat käyttäen apuna strukturoitua tarkistuslistaa. Tämä kirjallisuuskatsaus tarjoaa eläinlääkäreille yhteenvedon TT-tutkimuksen mahdollisuuksista ja hyödyistä koira- ja kissatraumapotilailla tämänhetkisen tutkimustiedon perusteella. Trauma-TT:tä hyödyntämällä parannetaan traumapotilaan tilan ja ennusteen arviointia sekä helpotetaan hoitopäätöksien tekemistä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2003)Koirien ja kissojen suu- ja hammashoidot ovat uusi ja huonosti tunnettu eläinlääketieteen ala. Syventävien opintojeni tarkoituksena on jakaa tietoa erilaisista hoidoista. Tavoitteena on tulevaisuudessa painattaa näiden syventävien opintojen pohjalta opintomoniste, jonka avulla eläinlääketieteen opiskelijat, eläinlääkärit ja lemmikkien omistajat voivat tutustua erilaisiin suu- ja hammashoitoihin. Hoidoista on pyritty kertomaan helppolukuisesti ja kansantajuisesti, jotta oppaan lukeminen olisi vaivatonta myös lemmikkien omistajille. Käsiteltyjä aiheita ovat suun ja hampaiden anatomia, hammastarkastus, hampaiden puhdistus, gingiviitti eli ientulehdus, parodontiitti eli hampaan kiinnityskudoksen tulehdus, hampaiden kotihoito, hampaiden poistot, FORL eli kissan hampaiden syöpymävauriot, juurihoito, pulpa-amputaatio, purentaviat ja oikomishoidot, paikkaus, metallikruunut, mandibulektomia ja maxillektomia eli alaleuan ja yläleuan poistoleikkaukset sekä erilaiset murtumahoidot. Oleellisena osana oppaaseen kuuluvat myös piirros-, röntgen- ja valokuvat, jotka selventävät tekstiosuutta.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1999)Syventävät opintomme koostuvat kahdesta Eläinlääkärilehteen julkaistavaksi tarjotusta artikkelista: Vapaana elävät hevoset muodostavat laumoja ja käyttävät suurimman osan päivästään laiduntamiseen, jolloin ne liikkuvat ruoan perässä pitkiäkin matkoja. Hevosen käyttäytyminen ei ole juurikaan muuttunut kesyyntymisen aikana, toisin kuin sen elinympäristö. Sopeutumisvaikeudet muuttuneeseen elinympäristöön voivat aiheuttaa erilaisia käyttäytymishäiriöitä, kuten kutomista, imppaamista, itsensä runtelua sekä puun, ulosteen, kuivikkeiden ja maan syömistä. Nämä ovatkin tuttuja ongelmia hevosihmisten parissa. Käyttäytymishäiriöiden syinä saattavat olla perinnöllisyys, matkiminen, karkearehun vähäisyys sekä liikunnan, sosiaalisten kontaktien tai virikkeiden puute. Käyttäytymishäiriöitä on perinteisesti hoidettu estämällä käyttäytyminen esimerkiksi sitomalla kutova hevonen kiinni. Eettisesti ja terapeuttisesti parempi menetelmä on kuitenkin yrittää löytää häiriökäyttäytymisen aiheuttaja ja korjata hevosen elinolosuhteet. Liikunnan ja karkearehun lisääminen, sekä mahdollisuus sosiaalisiin kontakteihin parantavat usein tilannetta. Tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää tiettyjen häiriökäyttäytymismallien yleisyyttä Suomen hevospopulaatiossa. Aihetta ei ole aiemmin selvitetty Suomessa. Haastattelimme kyselykaavakkeen avulla hevosen omistajia, hoitajia tai valmentajia vuonna 1997. Hevosia oli otoksessa 114 kpl, näistä 68 oli ratsuja ja 46 ravureita. Kartoitimme mm. kutomisen, itsensä vaurioittamisen, puremisen, potkimisen, vikuroinnin, kielellä puuhastelun, imppauksen, ilman nielemisen sekä ulosteen-, kuivikkeiden- ja maansyömisen esiintyvyyttä. Lisäksi kysyttiin tarhataanko hevosta hiekkatarhassa sekä lastaustavasta ja -ajasta. Tuloksia käsiteltäessä vertailimme ratsuja ja ravureita, eri sukupuolia sekä rotuja keskenään. Käyttäytymismallit jaoimme stereotypioihin, aggressiiviseen käyttäytymiseen sekä suuhun liittyviin häiriöihin. Lisäksi laskimme ei-toivottujen käyttäytymismallien, sekä yksittäisten käyttäytymimallien esiintymistä. Tulosten analysointiin käytimme CHI2 - ja Fisherin testiä sekä logistista regressioanalyysiä. Yksi tai useampi ei-toivottu käyttäytymismalli oli 67,5%:lla, stereotypioita 13,2%:lla, aggressiivista käytöstä 19,3%:lla ja suuhun liittyviä häiriöitä 52,6%:lla hevosista. Suuhun liittyvien häiriöiden osuus oli huomattava. Suurin osa oli jonkin ei-toivotun kohteen syömistä, näistä erityisesti ulosteensyöntiä näytti esiintyvän eniten hiekkatarhassa tarhattavilla ratsuilla. Karkearehun vähäisyys on luultavasti merkittävä altistava tekijä suuhun liittyvien käyttäytymishäiriöiden esiintymisessä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2001)Tässä tutkimuksessa selvitettiin erilaisia tilaolosuhteita vertailemalla hännänpurennalle altistavia tekijöitä, sekä erilaisten tilatyyppien (yhdistelmä- ja lihasikalat) hännänpurennan yleisyyttä. Tulokset perustuvat teurastamon sikalinjalta viikon aikana kerättyyn aineistoon (10924 eläintä), teurastamon keräämiin sikalakohtaisiin olosuhdetietoihin (29 tilaa) ja tilatyyppitietoihin (149 tilaa). Teuraslinjalla tarkasteltiin hännän laatua ja pituutta eläinkohtaisesti. Tulosten perusteella valittiin olosuhdekartoitukseen tilat, joilla esiintyi vähiten (enintään 6 %:lla eläimistä) ja eniten (vähintään 20 %:lla eläimistä) hännänpurentaa. Tiloille, joilla esiintyi eniten hännänpurentaa oli tyypillistä osaritilälattia ja lannanpoisto lietelantana. Näillä tiloilla oli myös vertailuryhmää useammin käytössä rajoitettu ruokinta, elintarviketeollisuuden sivutuotepohjainen ruokinta tai vapaaruokinta-automaatti. Lisäksi näillä tiloilla karsinan ilmavirtaus oli pienempi ja karsinan eläinmäärä eli ryhmäkoko suurempi kuin tiloilla, joilla esiintyi vähiten hännänpurentaa. Hännänpurentaa esiintyi myös enemmän yhdistelmäsikaloissa kuin lihasikaloissa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)Escherichia coli O157 on merkittävä elintarvikevälitteinen patogeeni, joka voi aiheuttaa etenkin alle 5 vuotiaille lapsille hemorraagista koliittia sekä hemolyyttis-ureemisen syndrooman (HUS). Tartunnan voi saada riittämättömästi kypsennetystä (naudan) lihasta, pastöroimattomasta maidosta, vihannesten, kasvisten tai veden välityksellä, mutta myös suorassa kontaktissa nautaan. Enterohemorraaginen E. coli (EHEC) tarkoittaa patogeenisinä pidettyjä E. coli -kantoja, jotka on yhdistetty ihmistapauksiin. Tyypillinen EHEC-kanta tuottaa shigatoksiinia, pystyy aiheuttamaan ns. A/E-vaurion ja sillä on 60 MDa plasmidi sytoplasmassaan. EHEC-termi käsittää O157-serotyypin lisäksi muitakin tyyppejä, mutta O157 on ollut niistä yleisin. Suomessa on aiemmin tutkittu nautojen E. coli O157-prevalenssia teurastamonäytteistä vuonna 1997, jolloin 1,3 % ulostenäytteistä oli positiivisia, sekä vuosina 2003–2005, jolloin positiivisia näytteitä oli vuosittain alle 1 %. Nyt haluttiin selvittää prevalenssi tilatasolla ja samalla selvittää tilakohtaisia riskitekijöitä, jotka vaikuttavat bakteerin eritykseen ulosteissa. Kesällä 2004 kerättiin uloste- ja pintapuhtausnäytteitä 14 lihakarjatilalta ja samalla tilanomistajilta kysyttiin tilan tuotostietoja, navetan olosuhteita, eläintietoja, lannan käsittelyä, eläinten ruokintaa, juomavettä ja tilan terveystietoja koskevia tietoja. Lisäksi kiinnitettiin huomiota tilan lähiympäristöön, koneiden yhteiskäyttöön naapureiden kanssa sekä tilalla työskenteleviin ja vieraileviin ihmisiin. Näytteet tutkittiin bakteriologisesti Helsingin Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitoksessa (EELA, nyk. Evira). Kolmelta tilalta eristettiin E. coli O157-bakteeri, jolloin prevalenssi oli 21,4 %. Koska tutkimukseen osallistui vain neljätoista lihakarjatilaa, oli tilastollisesti merkitsevien johtopäätösten tekeminen mahdotonta. E. coli O157-positiiviset tilat olivat tämän tutkimuksen mukaan kuitenkin hieman suurempia kuin tilat, joilta ei eristetty bakteeria. Ruokinnan, lannankäsittelyn ja muiden tilanhoitorutiinien merkitystä eritykseen oli vaikea arvioida, joten lisätutkimuksia aiheesta tarvitaan.
Now showing items 1235-1254 of 1400