Browsing by Title

Tutkimuksessa selvitettiin ensikoiden melatoniiniprofiilien yhteyttä puberteetin ilmenemisen viivästymiseen syyskaudella. Tavoitteena oli löytää yksilöllisten melatoniiniprofiilien avulla ennustettavia eroja syyskauden hedelmällisyydessä, jotta alemman hedelmällisyyden yksilöt voitaisiin tulevaisuudessa karsia tuotannosta ja jalostuksesta. Tulokset perustuvat Hyvinkäältä Maatalouden tutkimuskeskuksen sikatalouden koeasemalta syksyllä 2000 saatuun aineistoon (18 eläimen näytteet). Tutkimuseläimet valittiin pareittain vastaavien syntymäpäivien mukaan isommasta eläinmäärästä siten, että kiimaan tulleiden (saavuttaneet puberteetin) ja kiimaa näyttämättömien (puberteetin viivästyminen) ryhmään tuli sama eläinmäärä. Eläimistä otettiin verinäytteitä kahden vuorokauden aikana yhteensä 4 päivä- ja 6 yönäytettä, joista analysoitiin melatoniinipitoisuudet. Tutkimus osoitti kaikilla tutkimuseläimillä kiiman ilmenemisestä riippumattoman, selkeän ja säännöllisen, vuorokaudenajan mukaan vaihtelevan melatoniinirytmin. Kaikilla päiväarvot olivat alhaiset ja yöarvot korkeat, kuten muillakin aiemmin tutkituilla nisäkkäillä. Joillain yksilöillä yölliset melatoniinipitoisuudet olivat päiväarvoihin nähden moninkertaiset. Tehty tutkimus on ensimmäisiä, joissa sian säännöllinen melatoniinirytmi on pystytty osoittamaan. Tehdyssä tutkimuksessa yhteyttä puberteetin viivästymisen ja yksilöllisten melatoniiniprofiilien välillä ei löydetty. Näiden tulosten pohjalta on oletettava, ettei sian yöllisten melatoniinikonsentraatioiden yksilöllisillä eroilla ole vaikutusta puberteetin ilmenemiseen tai sen viivästymiseen. Erot melatoniinitasoissa saattavat olla osoitus yksilöllisistä eroista käpyrauhasen koossa, kuten aiemmin on osoitettu mm. lampaalla. Tutkimuseläinten käpyrauhasten kokoja ei mitattu.

Epilepsia on koirien yleisin krooninen neurologinen sairaus. Ihmislääketieteestä tiedetään, että yli 80 %:lla epilepsiaa sairastavista ihmisistä on havaittu itsestään syntyneiden eli spontaanien epileptisten kohtausten lisäksi epilepsian liitännäissairauksia ja yli 50 %:lla useampi kuin yksi liitännäissairaus. Eläinlääketieteessä kiinnostus epilepsian liitännäissairauksia kohtaan on lisääntynyt, kun kroonisten sairauksien hoidossa on alettu korostaa potilaan kokonaisvaltaista hyvinvointia. Liitännäissairauksien ajatellaan olevan yleisiä myös idiopaattista epilepsiaa sairastavilla koirilla. Idiopaattista epilepsiaa sairastavista koirista esimerkiksi noin 70 %:lla on raportoitu liitännäissairauksiksi laskettavia käyttäytymisen muutoksia, jotka voivat vaikuttaa koiraan liittyviin hoitopäätöksiin sekä sen elämänlaatuun. Epilepsian ja liitännäissairauden välinen suhde voi olla vaihteleva. Epilepsian liitännäissairaus voi syntyä yhteisen sairauksille altistavan tekijän seurauksena, aiheuttaa epilepsian kehittymisen tai olla seurausta epilepsiasta tai epilepsian hoidossa käytetystä kohtauksenvastaisesta lääkityksestä. Koirien idiopaattisen epilepsian liitännäissairaudet johtuvat nykytietämyksen mukaan ennen kaikkea aivojen sähköisen toiminnan häiriöistä tai kohtauksenvastaisesta lääkityksestä. Ihmisillä epilepsian liitännäissairaudet voivat olla fyysisiä sairauksia, kognitiivisen toiminnan muutoksia tai psykiatrisia häiriöitä. Koirilla toistaiseksi tunnistetut idiopaattisen epilepsian liitännäissairaudet ovat käytökseen ja kognitiiviseen toimintaan liittyviä muutoksia ja häiriöitä. Käytökseen liittyviä muutoksia idiopaattista epilepsiaa sairastavilla koirilla ovat esimerkiksi ahdistuneisuus, pelokkuus ja levottomuus. Kuten epilepsiaa sairastavilla ihmisillä, myös idiopaattista epilepsiaa sairastavilla koirilla havaitaan aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriötä, joka esiintyy koirilla esimerkiksi ylivilkkautena, impulsiivisuutena ja keskittymiskyvyn heikkenemisenä. Kognitiivisina muutoksina on lisäksi havaittu muistin toiminnan häiriöitä ja puutoksia tarkkaavaisuudessa sekä havainnoinnissa. Idiopaattista epilepsiaa sairastavien koirien koulutettavuuden on todettu olevan heikompaa terveisiin koiriin verrattuna. Koirilla kohtauksenvastaisen lääkityksen aiheuttamia liitännäissairauksia ovat lääkityksen aikaansaamat haitalliset käytösmuutokset, kuten levottomuus, ahdistuneisuus ja apaattisuus. Usean kohtauksenvastaisen lääkkeen yhdistelmähoidon on todettu aiheuttavan enemmän haitallisia käytösmuutoksia verrattuna ainoastaan yhden kohtauksenvastaisen lääkkeen käyttöön. Lisäksi korkean kohtaustiheyden ja vakavan kohtauskuvan on havaittu lisäävän tiettyjen käytösmuutosten, kuten aggressiivisuuden ja ahdistuneisuuden, esiintymisen riskiä. Tässä kirjallisuuskatsauksessa esitellään yleisesti koirilla esiintyvää idiopaattista epilepsiaa ja esitetään kootusti nykyisen tutkimustiedon perusteella millaisia liitännäissairauksia koirien idiopaattisen epilepsian yhteydessä on raportoitu esiintyvän. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on lisätä tietoa epilepsian liitännäissairauksista praktiikkaa tekevien eläinlääkäreiden keskuudessa. Toivottavaa on, että mahdolliset käytökselliset ja kognitiiviset muutokset voidaan huomioida koiran hyvinvoinnin ja kohtauksenvastaisen lääkehoidon sopivuuden arvioinnissa. Idiopaattista epilepsiaa sairastavan koiran mahdollisista liitännäissairauksista tulee lisäksi opettaa koiran omistajaa, jotta omistaja ymmärtää epilepsian mahdolliset vaikutukset koiransa elämään ja kykenee näin arvioimaan koiran päivittäistä olotilaa.

Tämän syventävien opintojen projektin tarkoituksena oli selvittää eräiden entsyymien pitoisuuksia ja niiden muutoksia tamman vaginalimassa kiimakierron aikana, ja entsyymitutkimusten käyttökelpoisuutta kiiman toteamisessa ja ovulaation ennustamisessa. Koska aihetta on aiemmin tutkittu erittäin vähän, käsitellään kirjallisuuskatsauksessa tamman vaginan, cervixin ja kohduneritteitä yleisemmältä kannalta. Imupaperikiekkoihin imeytettyjä limanäytteitä kerättiin yhteensä 24 suomenhevostammalta Ypäjällä kesällä 1987 (14 tammaa, ryhmä 2) ja 1988 (10 tammaa, ryhmä 1). Näytteitä otettiin 13 kiimakierron aikana per tamma, ja kiimakiertoja seurattiin samalla seerumin progesteronimääritysten, rektalisoinnin ja ultraäänitutkimusten avulla. Näytteistä määritettiin totaaliproteiinit, N-asetyl-beta-D-glukosaminidaasi eli NAGaasi, leusiiniarylamidaasi sekä hapan ja alkalinen fosfataasi. Näistä eniten muutoksia kiimakierreaikana näytti tapahtuvan NAGaasin ja happaman fosfataasinpitoisuuksissa. NAGaasipitoisuus sekä NAGaasi/proteiini olivat ryhmässä merkitsevästi korkeammat diestruksessa kuin kiiman aikana. Ryhmässä 2 ei eroa kuitenkaan ollut. NAGaasipitoisuus oli suuri kiiman alussa, lähellä luteolyysiä, ja lisäksi käyrissä oli 1-2 huippua diestruksen aikana. Tulokset poikkesivat verrattuna ainoaan aikaisempaan tamman vaginalimasta tehtyyn entsyymitutkimukseen, jossa korkein pitoisuus saatiin päivää ennen ovulaatiota. Happaman fosfataasin pitoisuus oli selvästi korkeampi kiiman aikana kuin diestruksessa ryhmässä 2. HFOS-proteiiniarvoissa ero oli merkitsevä molemmissa ryhmissä. Huippupitoisuudet kiiman alussa osuivat samoihin päiviin NAGaasin kanssa. Lopullisten johtopäätösten tekeminen vaatii vielä tarkempaa, mm. tammakohtaista perehtymistä aineistoon. Tässä vaiheessa näyttää siltä, ettei entsyymimääritystä saadaainakaan seerumin progesteronimäärityksiin verrattuna parempaa informaatiota kiimaantulosta ja ovulaatiosta. Tulosten tulkintaa vaikeuttavat mm. suuret tammakohtaiset erot entsyymiaktiivisuuksissa tai entsyymi/proteiiniarvoissa.

Maa- ja metsätalousministeriön asettaman utaretulehdustyöryhmän Suomen utaretulehdustilanteen kartoittamista varten kerätystä aineistosta haluttiin tutkia eräiden tuotantoympäristöön ja lypsyhygieniaan liittyvien tekijöiden vaikutusta karjan utareterveyteen. Tiedot tuotantoympäristötekijöistä oli koottu kyselylomakkeella. Aineistossa oli 4206 lehmää 405 tilalta. Lehmien neljännesmaitonäytteistä oli määritetty mm. solupitoisuus, CMT-arvo ja NAGaasi-aktiivisuus sekä mikrobiologinen kasvu. Näiden perusteella neljännes määriteltiin joko terveeksi tai sairaaksi siten, että minkä tahansa näistä kriteereistä ylittäessä raja-arvon luettiin neljännes sairaaksi. Lehmä katsottiin sairaaksi, jos yksikin sen neljänneksistä oli luokiteltu sairaaksi. Tällaisia lehmiä oli aineistossa 60,3 %. Lehmätietojen perusteella laskettiin karjakohtaiset utaresairausprosentit. KyselylomakkeIta saatuja tietoja, joiden vaikutusta utareterveyteen haluttiin tutkia, olivat navettatyyppi, laiduntaminen, lannankäsittely, kuivikkeiden käyttö, kuivikelaatu, utareen esikäsittely (alkusuihkeet, lypsyliinakäytäntö sekä pesuveden ja lypsyliinojen desinfiointi), vedinkaston ja vedinvoiteen käyttö, lypsykoneen tyyppi ja ikä sekä lypsykoneen huolto. Ainoa karjan utaresairausprosenttiin merkitsevästi vaikuttava tekijä oli vedinkaston käyttö. Utareterveys oli 10,9 % parempi karjoissa, joissa vedinkastoa käytettiin kaikille lehmille, kuin karjoissa, joissa sitä ei käytetty tai käytettiin vain osalle lehmistä. Monien muiden tekijöiden vaikutuksesta saatiin suuntaa antava tulos, vaikka tulokset eivät olleetkaan merkitseviä.

Viikin koetilalla tehtiin syksyn 1998 ja kevään 1999 aikana vasikoiden vierihoitotutkimus. Mukaan otettiin 18 vasikkaa, jotka jaettiin sattumanvaraisesti kolmeen ryhmään: 8 viikon vierihoito (ryhmä 1), 5 viikon vierihoito (ryhmä 2) ja kontrolliryhmä (ryhmä 3). Vasikat olivat yksittäiskarsinoissa, ja pääsivät imemään emäänsä parteen kahdesti päivässä lypsyn jälkeen. Kontrolliryhmä joi maidon tuttiämpäristä. 5 viikon iässä ryhmä 2 ei saanut enää maitoa, ja ryhmät 1 ja 3 saivat maitoa enää kerran päivässä. Kuivarehua annettiin alusta lähtien vapaasti. Vasikoiden terveyttä seurattiin päivittäin kirjaamalla ulosteen konsistenssi, yskän esiintyvyys ja vasikoiden hoidot. Verinäytteitä otettiin 2-4 vrk:n ja 2 viikon iässä, 5 viikon iässä 0-2 vrk ennen ja 1-3 vrk jälkeen vieroituksen , 6,5 viikon iässä, 8 viikon iässä 0-2 vrk ennen vieroitusta, sekä 9,5 ja 12 viikon iässä. Verinäytteistä analysoitiin punasolut, Hkr, Hb, MCV, MCH, MCHC, rauta, valkosolut, valkosolujen erittelylaskenta, fibrinogeeni, haptoglobiini, IgG, GGT, CK, ASAT, proteiini, albumiini, urea, glukoosi, vapaat rasvahapot ja kortisoli. Tutkimusvasikoilla oli paljon ripulia, mikä heikentää aineistoa. Silti tulokset vastaavat hyvin muista tutkimuksista saatuja tuloksia. Vasikoilla oli jonkin verran anemiaa 1-1,5 kuukauden iässä. Tähän saattaa vaikuttaa raudanpuute ja hiehojen suuri määrä. Ruokinnan vaikutus näkyi selkeästi veriarvoissa; kuivarehuun siirtyminen nosti veren proteiini-, urea- ja rautapitoisuutta ja laski veren glukoosipitoisuutta. Vieroituksen yhteydessä vasikoiden elimistössä tapahtui lievää kuivumista, sillä hematokriitti näytti nousevan vieroituksessa, lisäksi proteiini-, albumiini ja ureapitoisuus nousivat. Ryhmän 1 lievä stressileukogrammi vieroituksen yhteydessä saattaa indikoida vieroitustressin vaikutusta, sen sijaan kortisolitasoon vieroitustressillä ei näyttänyt olevan ainakaan pidempiaikaista vaikutusta. Ryhmien välillä oli joitain yksittäisiä eroja mittausajankohdittain. Ryhmän 1 vasikoilla oli alhaisempi proteiinitaso kuin ryhmällä 2 ja alhaisempi albumiini- ja ureataso kuin muilla ryhmillä 5 - 8 viikon iässä, jonka jälkeen erot tasoittuivat 9,5 viikon ikään mennessä. Erot johtuvat ilmeisesti ryhmän 1 alhaisemmasta kuivarehun syönnistä.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Escherichia colimastiitin patogeneesia sekä antibioottihoidon vaikutusta taudin kulkuun ja bakteerien eliminoitumiseen utareesta. Työn ensimmäisessä osassa aiheutettiin kokeellinen mastiitti neljälle ayshire-lehmälle inokuloimalla yhteen neljännekseen kahdella eri tartutuskerralla 10³ CFU Escherichia coli-bakteeria. Joka toisella tartutuskerralla hoitona oli vain lypsy oksitosiinin avulla ja joka toisella tartutuskerralla lypsyn lisäksi parenteraalinen antibioottihoito (trimetopriimi-sulfadiatsiini). Tulehdusparametrejä ja lehmien kliinistä tilaa seurattiin jatkuvasti sekä akuutin taudin että paranemisen edistyessä. Tulehdusreaktio oli huipussaan 12 tunnin kuluttua tartutuksesta ja kaikki tulehdusparametriarvot laskivat normaalitasolle kolmen viikon kuluessa. Antitrypsiiniaktiivisuus tosin oli huipussaan jo kahdeksan tunnin kuluttua tartutuksesta ja se laski normaalitasolle kaikilla lehmillä kahden viikon kuluessa. Bakteerit eliminoituivat utareesta viikon kuluessa, samoin endotoksiinit. Sairastuvuudessa, taudin vakavuudessa tai paranemisnopeudessa ei voitu todeta eroa eri hoitojen tai tartutuskertojen välillä. Toinen osatutkimus käsitti 47 spontaania akuuttia koliformimastiittia. Sairaan neljänneksen maidosta määritettiin NAGaasi- ja antitrypsiiniaktiivisuudet sekä endotoksiinipitoisuus semikvantitatiivisesti. Tässä ryhmässä esiintyi yleisesti hyvin korkeita NAGaasi- ja antitrypsiiniaktiivisuuksia ja endotoksiinia löytyi useimmista näytteistä.

Escherichia coli O157:H7 on yksi enterohemorraagisiin E. coli -kantoihin kuuluvista serotyypeistä. EHEC-kannat voivat aiheuttaa vakavan jopa kuolemaanjohtavan infektion ihmisillä, eritoten lapsilla. EHEC:n pääreservoaari on nauta ja merkittävin EHEC-tartunnan lähde on raaka tai riittämättömästi kypsennetty naudanliha, joka on teurastuksen yhteydessä kontaminoitunut EHEC-bakteereita sisältävällä ulosteella. Kestomakkara valmistetaan ilman kuumennuskäsittelyä fermentoimalla maitohappobakteereilla jauhettua naudan- ja sianlihaa. Muista elintarvikepatogeeneista poiketen EHEC on ainutlaatuisen kestävä happamille olosuhteille, mikä mahdollistaa EHEC:n selviytymisen kestomakkaran valmistusprosessissa. EHEC:n pienestä infektiivisestä annoksesta johtuen muodostavat kestomakkarat riskielintarvikkeen, sillä EHEC voi säilyä niissä kauan tartuntakykyisenä pitkästä kylmäsäilytyksestä huolimatta. Probiootilla tarkoitetaan ravintoon lisättyä elävää mikrobipreparaattia, jolla on suotuisa vaikutus ihmisen terveyteen tiettynä pitoisuutena. Probioottiset maitohappobakteerit voivat tuottaa myös erilaisia antimikrobisia yhdisteitä. Ne voivat tarjota yhden lisäesteen EHEC:n selviämiselle kestomakkaran fermentoinnissa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia kolmen probioottisen Lactobacillus rhamnosus -kannan (L. rhamnosus GG, L. rhamnosus LC-705 ja L. rhamnosus E-800) vaikutusta Escherichia coli O157:H7 -bakteerien selviytymiseen kestomakkaran fermentoinnissa ja jälkikypsytyksessä verrattuna kaupalliseen Pediococcus pentosaceus -kantaan. Tutkimus todisti olevan mahdollista käyttää probioottisia kantoja kestomakkaran fermentoinnissa. Escherichia coli O157:H7 -pitoisuus laski kestomakkaran fermentoinnin ja jälkikypsytyksen aikana (28 vrk) pitoisuudesta 4.5 log pmy/g pitoisuuteen 1.5 log pmy/g. Kuitenkaan probioottisten L. rhamnosus -kantojen ja kaupallisen kannan vaikutuksissa Escherichia coli O157:H7-bakteerien selviytymiseen ei havaittu eroa.

Koska sioille tarve tutkia ja tonkia ympäristöään on tärkeä käyttäytymistarve, manipuloitavien esineiden vaikutusta tuotantosikojen käyttäytymiseen on tutkittu paljon etenkin sosiaalisen häiriökäyttäytymisen kuten hännänpurennan vähentämiseksi. Tiedetään myös, että emakoilla on tarve pesänrakennukseen porsimisen aikoihin. Luonnollisissa olosuhteissa niin villi- kuin kesysiat rakentavat porsimis- ja lepäämispesiä, mutta ei tiedetä, mikä merkitys pesänrakennuksella on tuotanto-olosuhteissa eläville sioille. Aiemman tutkimusprojektin aikana havaittiin, että kun tutkittavat esineet sijoitettiin karsinan makuualueelle, imevät porsaat ja lihasiat manipuloivat esineitä myös ollessaan lepäämässä. Tämän alkuperäistutkimuksen sisältävän lisensiaatin tutkielman tarkoituksena oli selvittää videomateriaalin avulla manipuloitavien esineiden vaikutusta sikojen makuullemenon aikaiseen käyttäytymiseen. Tutkittavat esineet olivat imevillä porsailla sisalköydet ja sanomalehtipaperi ja lihasioilla puunrungon palaset. Tarkoituksena oli selvittää, onko luonnollisilla materiaaleilla merkitystä sikojen makuulle asettumisessa ja muistuttaisivatko ne sikoja mahdollisesti pesänrakennuksesta. Hypoteesina oli, että porsaat ja lihasiat manipuloisivat esineitä juuri ennen makuullemenoa ja yrittäisivät mennä niiden alle. Lisäksi hypoteesina oli, että porsaat asettuisivat nopeammin lepäämään manipuloitavien esineiden vaikutuksesta, ja että lihasiat asettuisivat mieluiten makaamaan puiden viereen. Tutkimus tapahtui analysoimalla aiemmin kuvatulta videomateriaalilta sikojen käyttäytymistä. Imeväisikäisiä porsaita oli 19 porsimiskarsinaa, joista 10 karsinassa oli tutkittavia esineitä ja yhdeksän karsinaa olivat kontrollikarsinoita. Lihasikoja oli 26 karsinaa, joista 12 sisälsivät puunrungon palasia ja 14 karsinaa olivat kontrollikarsinoita. Yhdessä pahnueessa oli 7-12 porsasta, ja yhdessä karsinassa 9-11 lihasikaa. Videomateriaalista analysoitiin porsaiden ja sikojen tekemiä kärsäkosketuksia ja manipulaatioita, jotka kohdistuivat tutkittaviin esineisiin, lattiaan ja toisiin sikoihin. Lisäksi analysoitiin porsaiden makuullemenon nopeutta ja lihasikojen makuupaikan valintaa karsinassa. Tarkastelun ajanjaksona oli sikojen kulkema matka ruokailupaikalta (nisältä tai ruokakaukalolta) ensimmäiseen makuulle asettumiseen. Tuloksista kävi ilmi, että sekä porsaat että lihasiat yrittivät mennä esineiden alle ja osa jäi myös makaamaan niiden alle. Köysien ja puiden kosketteleminen tiheni juuri ennen makuulle asettumista. Vaikka tuotanto-olosuhteissa on tilaa verrattain vähän ja manipuloitavia esineitä rajallinen määrä, on merkittävä havainto, että siat käyttävät esineitä makuullemenon aikana. Kosketustiheyden tihentyminen juuri ennen makuullemenoa viittaa siihen, että esineiden manipuloiminen ennen makuullemenoa voi olla eri käyttäytymismuoto kuin koskettelu normaalin tutkimisen yhteydessä. Manipuloitavat esineet pidensivät porsaiden makuullemeno aikaa verrattuna kontrolliryhmään, mikä on linjassa aiempien tutkimusten kanssa. Puunrungon palasilla ei ollut vaikutusta lihasikojen makuupaikan valintaan karsinassa. Vaatii vielä lisätutkimusta, jotta voidaan määrittää, kuinka tärkeästä käyttäytymismuodosta- tai tarpeesta luonnollisen materiaalin manipuloiminen on sioille makuullemenon aikana.

Eturistisiteen repeämän on todettu olevan yksi yleisimmistä koiran tuki- ja liikuntaelimistön sairauksista. Ristisidevaurion hoitoon on kehitetty lukuisia eri leikkausmenetelmiä, mutta niitä vertailevia tutkimuksia on toistaiseksi tehty vähän ja usein seuranta-aika on ollut niissä melko lyhyt. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa eturistisideleikattujen koirien kuntoutumistuloksia 1-4 vuotta leikkauksen jälkeen omistajille suunnatun kyselytutkimuksen avulla eri leikkausmenetelmiä vertaillen. Hypoteesina oli, että pitkän aikavälin hoitotulos olisi kaikilla menetelmillä yleisesti ottaen hyvä, mutta leikkausmenetelmiä vertailtaessa havaittaisiin eroja uudempien osteotomiamenetelmien hyväksi verrattuna perinteisiin intrakapsulaari- ja ekstrakapsulaarimenetelmiin. Tutkimus toteutettiin retrospektiivisenä kyselytutkimuksena. Tutkimukseen valittiin Yliopistollisen eläinsairaalan ja viiden pääkaupunkiseudulla sijaitsevan eläinlääkäriaseman potilasmateriaalista vuosina 2004–2006 ristisiderepeämän vuoksi leikattuja koiria, joilla ei ollut todettu muita polven samanaikaisia ongelmia. Koirien omistajille lähetettiin postitse validoidun Helsinki chronic pain kipuindeksin (HCPI) kysymyksiin pohjautuva kyselykaavake, joka sisälsi kysymyksiä liittyen koiran toipumiseen ja kuntoutumiseen leikkauksen jälkeen, koiran vointiin, kipuoireisiin, lääkitykseen ja hoitoihin kyselyhetkellä sekä muihin tuki- ja liikuntaelinten sairauksiin. Kyselyitä lähetettiin yhteensä 507 kappaletta ja vastausprosentiksi saatiin 53,6 %. Tutkimuksen perusteella omistajat ovat leikkausmenetelmästä riippumatta keskimäärin hyvin tyytyväisiä koiransa toipumiseen ja hoitotulokseen. Analysoitujen 253 kyselykaavakevastauksen perusteella 96,9 % omistajista arvioi hoitotuloksen joko erinomaiseksi tai hyväksi. Koirista 77,8 % ontui leikattua jalkaa alle 3 kk leikkauksen jälkeen ja kyselyhetkellä 76,4 % koirista varasi painoa leikatulle jalalle yhtä paljon kuin vastakkaiselle takajalalle aina tai lähes aina. Leikattujen koirien ikä- ja rotujakauma vastasivat aikaisempien tutkimusten tuloksia. Helsinki chronic pain kipuindeksin keskiarvoksi saatiin 8,9, joka sijoittui aiemmin terveillä koirilla saatujen arvojen (0-5) ja kroonisesta kivusta kärsivillä koirilla saatujen arvojen (7-35) väliin. Leikkausmenetelmien välisiä eroja vertailtaessa havaittiin, että osteotomiamenetelmillä leikattujen koirien HCPI-kipuindeksiarvot olivat tilastollisesti merkitsevästi alempia kuin ekstrakapsulaarimenetelmällä leikattujen koirien (p=0.034) ja TTA-menetelmällä (tibial tuberosity advancement) leikatut koirat ontuivat leikkauksen jälkeen tilastollisesti merkitsevästi lyhyemmän aikaa kuin intrakapsulaarimenetelmällä leikatut koirat (p=0.006, kun Holm-Bonferroni-korjattu merkitsevyyden raja-arvo oli 0.008). Ontumisen asteessa ja leikatun jalan painonvarauksessa kyselyhetkellä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa leikkausmenetelmien välillä. Näiden tulosten perusteella osteotomiamenetelmillä saattaisi siis olla omat etunsa perinteisiin menetelmiin verrattuna, mikä tukee myös alussa esitettyä hypoteesia. Asian varmistamiseksi tarvittaisiin kuitenkin lisää tämän kaltaisia, eri leikkausmenetelmiä vertailevia pitkän aikavälin seurantatutkimuksia. Muut tulokset vastasivat hyvin aikaisemmissa ristisideleikatuille koirille tehdyissä kyselytutkimuksissa saatuja tuloksia.

Uusi herpesvirusten sukuun kuuluva virus aiheutti 50 % kuolleisuuteen johtaneen epidemian 1984 hollantilaisessa merinisäkäskeskuksessa. Tämän jälkeen hylkeiden herpesvirusvasta-aineita on todettu useilta Pinnipedia-heimon lajeilta ympäri maailmaa. Pohjanmerellä kuoli tuhansittain harmaahylkeitä vuoden 1988 aikana hylkeiden morbilliviruksen aiheuttamaan sairauteen. Hylkeiden herpesvirus (Phocid herpesvirus type 1, PhHV-1) eristettiin myös kuolleiden eläinten elimistä antaen aihetta epäillä herpesviruksen osuutta näin suureen kuolleisuuteen johtaneeseen taudinkuvaan. Yleisesti herpesvirusinfektioille on tyypillistä että stressi yhdessä infektion kanssa saa aikaan rajumman sairauden. Luonnoneläinten tuominen sairaalahoitoon läheiseen kontaktiin muiden eläinten kanssa on kliinistä sairautta mahdollisesti vakavoittava stressitekijä. Hylkeiden suojaaminen kliiniseltä taudilta paikoissa, joissa hylkeitä pidetään syystä tai toisesta vankeudessa on ollut lähtökohtana rokotteen kehittämiselle. Rokotetutkimuksia varten on hylkeiden herpesviruksesta eristetty immunogeenisiä glykoproteiineja. Muilla herpesviruksilla suoritetut immunogeenisyystutkimukset ovat osoittaneet glykoproteiini B:n ja D:n olevan erityisen tehokkaita humoraalisen ja soluvälitteisen immuniteetin syntymiseen. Nämä glykoproteiinit on siksi valittu komponenteiksi rokotteeseen PhHV-1:tä vastaan. Tulevaisuuden rokotteen kliinisen tehon tutkimista varten ennen rokotteen ottamista rutiinikäyttöön merinisäkäskeskuksessa on tutkittu koe-eläinmallin sopivuutta. Oma tutkimukseni alkoi glykoproteiini D:n tuottamisella soluviljelmässä tarkoituksena tuottaa riittävästi proteiinia jotta sen immunogeenisyys voitaisiin testata. Pilottitutkimuksen omaisesti oli myös tarkoitus selvittää bakulovirusmenetelmän sopivuus juuri tämän proteiinin tuottamiseen. Tuotetusta proteiinista valmistettiin iscom-rokote, jolla immunisoitiin hiiriä. Tutkimukseni eläinmalli-osassa tutkimme kahden eri mallin sopivuutta rokotteen kliinisen tehon tutkimista varten. Heterologinen kissamalli, jossa kissat rokotettiin ensin joko PhHV-1–iscom – tai FHV-iscom rokotteella ja sitten altistettiin FHV infektiolle, osoittautui paremmaksi vaihtoehdoksi kun hiirien infektoiminen PhHV-1:llä. Kissamallin avulla voidaan tutkia rokotteen antamaa suojaa kliinistä tautia vastaan. Todettiin myös että PhHV-1 iscom-rokotus vähensi viruksen erittymistä verrattuna rokottamattomaan kontrolliryhmään. Glykoproteiini D osoittautui tässä pilottitutkimuksessa riittävän immunogeeniseksi, joten tutkimusta on syytä jatkaa. Glykoproteiini B:n kohdalla hyväksi todettu bakulovirusvektorimenetelmä ei kuitenkaan sellaisenaan sovi käytettäväksi gD:n tuottamisessa, vaan sitä on optimoitava. Rokottamisen tavoitteena ei suinkaan ole pyrkimys luonnossa elävien hylkeiden rokottamiseen vaan tavoitteena on suojata orvot poikaset vakavalta taudilta niiden ensimmäisten sairaalahoitoviikkojen ajan.