Browsing by Title

Elainten kivun hallinta on eettisesti tarkea osa elainlaakarin jokapaivaista tyonkuvaa. Akuutti neuropaattinen kipu kroonistuu helposti, mikali sen hoito on puutteellista. Pidempaan jatkuessaan kipuratojen aktivaatio saa aikaa muutoksia hermostossa, jolloin aikaisessa vaiheessa tehdylla diagnoosilla ja tehokkaalla kivun hallinnalla voidaan usein ehkaista kivun kroonistuminen. Tassa lisensiaatin tutkielmassa selvitetaan kirjallisuuskatsauksella kroonisen neuropaattisen kivun syntymekanismeja ja patofysiologisia eroavaisuuksia muun tyyppisesta akuutista ja kroonisesta kivusta seka neuropaattisen kivun esiintymista erilaisissa sairaustiloissa koirilla. Keskeisimpana tavoitteena on tarkastella kroonisen neuropaattisen kivun hoitomahdollisuuksia koirilla, keskittyen ihmisilla kivun hoidossa yleisesti kaytettyyn trisykliseen masennuslaakkeeseen, amitriptyliiniin. Neuropaattisille kiputiloille on olemassa useita etiologioita, joista koirilla yleisimpia ovat erilaiset traumat. Usein primaarista vammaa ei ole mahdollista paikantaa, jolloin kivun alkuperainen aiheuttaja voi jaada epaselvaksi. Diagnoosi pohjautuu talloin potilaan sairaushistoriaan, omistajan kertomukseen koiran oireista seka elainlaakarin tekemaan kliiniseen tutkimukseen. Kroonisessa neuropaattisessa kivussa hoitovaste yleisimmin kaytettyihin kipulaakkeisiin on usein huono. Tasta syysta kivun hoidossa turvaudutaan yleensa useiden laakeryhmien yhdistelmiin. Koirilla yleisimpia kroonisen neuropaattisen kivun hoidossa kaytettyja laakkeita ovat gabapentiini seka trisyklinen masennuslaake amitriptyliini. Amitriptyliinin paaasiallisen kivunhallinnallisen vaikutusmekanismin uskotaan perustuvan serotoniinin ja noradrenaliinin takaisinoton estoon, mutta silla on myos useita muita kroonisen kivun hallinnan kannalta olennaisia toimintamekanismeja. Se on yksi yleisimmista kroonisen kivun hoitoon kaytetyista laakkeista ihmisilla ja sen kaytto on yleistynyt myos elainpotilailla. Koirilla tehdyt farmakokineettiset tutkimukset ovat tuoneet lisaa tietoa amitriptyliinin kayttomahdollisuuksista, mutta tutkimustieto laakkeen kliinisesta kaytosta ja tehosta koirien neuropaattisen kivun hoidossa on viela erittain vahaista. Amiriptyliinilla on kuitenkin osoitettu olevan tehoa neuropaattisia komponentteja sisaltavaan krooniseen kipuun myos koirilla.

Tutkimuksessa käytettiin suomenhevosorivarsoja ( 16 kpl ), jotka olivat syntyneet touko-kesäkuussa -86. Varsat jaettiin 12-17 kk:n iässä kolmeen ryhmään: ryhmä 1=kontrollit, ryhmä 2= annos 100 mg jaryhmä 3= annos 500 mg. Lauraboliniaa kolmen viikon välein lihaksensisäisesti, yhteensä 12 hoitokertaa. Steroidikuurin aikana kivesten kokonaisleveys ( TSW ) mitattiin injektiokertojen yhteydessä. Lääkityksen loputtua kivekset mitattiin kolmesti vuodessa. Spermaa kerättiin keväällä -88, syksyllä -88 ja keväällä -89. Näytteistä mitattiin kokonaistilavuus, geelin ja geelivapaan siemennesteen tilavuudet, tiheys ja progressiivinen motiliteetti. Lisäksi määritettiin elävien/kuolleiden siittiöiden suhde ja tehtiin morfologinen tutkimus. Tutkimuksessa todettiin suuren Laurabolin-annoksen hidastavan kivesten kasvua ja vähentävän huomattavasti spermantuotantoa. Muutokset olivat kuitenkin reversiibeleitä, sillä kivesten koko ja spermantuotantokyky palautuivat kontrolliryhmää vastaavalle tasolle 4-12 kk:n kuluessa injektioiden lopettamisesta. Terapeuttisellaanabolisella steroidiannoksella ei ollut haitallista vaikutusta kivesten kehittymiseen ja spermantuotantokykyyn.

Anestesian aiheuttama verenpaineen lasku heikentää verenkiertoa munuaisissa ja aiheuttaa niissä hapenpuutetta, mikä altistaa munuaisvaurioille. Leikattavat hevoset saavat myös kipulääkkeitä, jotka altistavat munuaisvaurion syntymiselle. Tutkimuksen tarkoituksena on vertailla anestesian mahdollisesti aiheuttamaa munuais- ja maksatoksisuutta kliinisesti terveiden, kastroitavien hevosten ja ähkyn vuoksi leikattavien, mahdollisesti endotokseemisten hevosten välillä. Työssä verrattiin anestesian aiheuttamia muutoksia virtsasta ja seerumista määritettävissä parametreissä näiden kahden ryhmän välillä. Tarkoituksena oli selvittää onko anestesia mahdollisesti suurempi riski sairaille ja mahdollisesti endotokseemisille hevosille laukaisemaan akuutin munuaisvaurion syntymisen sekä selvittää mitkä entsyymiaktiivisuudet olisivat mahdollisesti käyttökelpoisia jatkotutkimuksissa mittaamaan hevosilla anestesian munuaisvaikutuksia. Aineistona käytettiin Yliopistolliseen hevossairaalaan leikattavaksi tulleita hevospotilaita. Jokaiselta hevoselta otettiin virtsa- ja verinäytteet ennen anestesiaa sekä tunnin välein anestesian aikana. Virtsanäytteistä määritettiin kreatiniini, proteiini, AFOS ja GGT. Seerumista määritettiin edellä mainittujen lisäksi urea, albumiini, SDH ja ASAT. Tutkimuksessa saatiin tilastollisesti merkitsevä ero näiden kahden ryhmän välille vain seerumin kreatiniinipitoisuudessa, joka ähkyn vuoksi leikatuilla hevosilla oli korkeampi. Ähkyä sairastavat hevoset ovat usein dehydroituneita, mikä johtaa munuaisten verenkierron heikentymiseen ja tätä kautta kreatiniinin heikentyneeseen poistumiseen elimistöstä. Vertailtaessa eri parametreja ryhmien sisällä toisiinsa havaittiin tilastollisesti merkitsevä entsyymiaktiivisuuden nousu kastroitavien hevosten virtsan GGT/kreatiniini –suhteessa anestesian aikana. Tutkimuksemme ei pystynyt osoittamaan anestesian olevan suurempi riski ähkyn vuoksi leikattaville, mahdollisesti endotoksemiasta kärsiville hevosille munuais- tai maksavaurioiden syntymisen suhteen. Otoskoon pienuuden huomioon ottaen ei varmoja johtopäätöksiä ilman jatkotutkimuksia kuitenkaan voida tehdä.

Dehydraation ja endotoksemian tiedetään huonontavan kudosperfuusiota ja anestesian aikana munuaisten verenkierto heikentyy entisestään. Huonontunut munuaisperfuusio yhdessä anesteettien mahdollisesti toksisten metaboliittien kanssa voi johtaa munuaisvaurioihin, hevosella tavallisimmin akuuttiin tubulusnekroosiin. Munuaisvaurioiden toteamiseksi on useita erilaisia menetelmiä. Tutkimuksen tavoitteena oli löytää menetelmiä, joilla hevosten munuaisvaurioita olisi mahdollista todeta mahdollisimman aikaisessa vaiheessa jo ennen kuin peruuttamattomia vaurioita on tullut. Lisäksi haluttiin selvittää miten eri parametrit korreloivat keskenään. Koeaineistoksi kerättiin virtsa- ja verinäytteitä 12 hevoselta, jotka nukutettiin ähkyleikkausta tai ruunausta varten Yliopistollisessa eläinsairaalassa. Näytteitä otettiin sekä ennen leikkausta että leikkauksen jälkeen. Virtsanäytteistä määritettiin kreatiniini, proteiini, alkalinen fosfataasi (AFOS) ja gammaglutamyylitransferaasi (GGT). Seerumista määritettiin edellisten lisäksi urea, albumiini, sorbitolidehydrogenaasi (SDH) sekä aspartaattiaminotransferaasi (ASAT). Tutkituista virtsan entsyymeistä GGT ja AFOS vapautuvat molemmat proksimaalisen tubuluksen epiteelisoluista. Näiden entsyymien välille ei saatu minkäänlaista korrelaatiota kummassakaan näytteessä. Tutkimuksessamme oli virtsan GGT-aktiivisuus suhteessa virtsan kreatiniinipitoisuuteen kohonnut leikkauksen aikana 11:llä hevosella 12:sta. AFOS-aktiivisuus sen sijaan oli puolella hevosista kohonnut, puolella laskenut. Ilmeisesti AFOS ei vapaudu munuaisvaurioiden yhteydessä virtsaan yhtä herkästi kuin GGT. Tämä tukee sitä kirjallisuuden käsitystä, että GGT on hyvin herkkä munuaisvaurion mittari hevosella.

Antibiootit kuuluvat koirilla yleisimmin käytettyihin lääkeaineisiin Suomessa. Valitettavasti näillä tehokkailla lääkeaineilla on hyödyllisten vaikutustensa lisäksi myös haittoja. Pahimmillaan antibioottien aiheuttamat haittavaikutukset voivat johtaa potilaan kuolemaan. Haittavaikutukset voidaan kuitenkin usein ennakoida, ja niiden välttämiseksi eläinlääkäreiden tulisikin tuntea käyttämiensä lääkeaineiden farmakologiset ominaisuudet sekä potilaan sairauden aiheuttamat muutokset esimerkiksi lääkeaineen kinetiikassa. Työn kirjallisen osuuden tarkoituksena on helpottaa haittojen tunnistamista mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään Suomessa systeemisesti käytettyjen antibioottiryhmien (beetalaktaamit, potentoidut sulfonamidit, tetrasykliinit, kinolonit, linkosamidit, makrolidit, aminoglykosidit, peptidiantibiootit ja nitroimidatsolit) yleisiä farmakologisia ominaisuuksia sekä niiden aiheuttamia haittavaikutuksia koiralla. Työn kokeellisen osuuden aineisto kerättiin Lääkelaitoksen ylläpitämästä eläinlääkkeiden haittavaikutusrekisteristä. Mukaan otettiin koirilla aikavälillä kesäkuu 2002 - kesäkuu 2006 raportoidut antibiootteihin liittyvät haittavaikutukset. Aineistossa oli ilmoitettu jokaisen haitan yhteydessä koiran rotu, ikä, sukupuoli, epäilty lääkevalmiste, muu samanaikainen lääke, oireet, eläimen toipuminen sekä haitan luokittelu. Yhteensä raportoituja tapauksia oli 47. Lääkeaineiden aiheuttamien haittavaikutusten tunnistaminen ja haitoista raportointi on erittäin tärkeää lääkevalmisteiden hyöty-riskisuhteen sekä haittavaikutusten taajuuden arvioinnissa. Antibioottien sekä muiden lääkeaineiden aiheuttamien haittavaikutusten todellista määrää eläimillä ei kuitenkaan valitettavasti tiedetä, koska usein haittavaikutuksia ei raportoida Lääkelaitokselle. Suomalaiset eläinlääkärit raportoivat haittoja potentoitujen sulfonamidien, beetalaktaamien, enrofloksasiinin, linkosamidien, polymyksiini B:n, metronidatsolin sekä tylosiinin käytön yhteydessä. Eniten haittavaikutuksia raportoitiin sulfadiatsiinin ja trimetopriimin yhdistelmälle ja toiseksi eniten amoksisilliinin ja klavulaanihapon yhdistelmälle. Yleisin raportoitu haittavaikutus oli pahoinvointi ja oksentaminen. Muita usein raportoituja haittavaikutuksia olivat iho-oireet, polyartropatia, kudosärsytys, apaattisuus ja väsymys, KCS (keratoconjunctivitis sicca), neurologiset oireet sekä anoreksia. Tuloksista nähdään, että tarkastellulla aikavälillä koirilla haittoja aiheuttaneet antibiootit ovat Suomessa tällä eläinlajilla yleisimmin käytettyjä mikrobilääkkeitä. Tuloksia voidaan pitää olemassa olevan kirjallisuuden perusteella odotettuina.

Työ oli kyselytutkimus, johon oli valittu EELA:n vuonna 1995 tekemän suuren utaretulehdustutkimuksen aineistosta 60 tilaa; näistä 25 tilalla ei oltu vuoden aikana käytetty lainkaan antibiootteja mastiitin hoitoon, kun taas 35 tilalla niitä oli käytetty poikkeuksellisen paljon, keskimäärin 0,93 hoitoa lehmää kohden. Näitä antibioottien käytön perusteella valittuja ryhmiä vertailtiin keskenään tilojen yleisten ominaisuuksien, kuten karjanhoitajan ja lehmien keski-iän, lehmien tuotosten, tilan lehmäluvun ja karjan tarkkailuun kuulumisen suhteen. Verrattiin myös lehmien utareterveyttä maidon solumäärien, sekä utareesta eristettyjen bakteerien että resistenttien bakteerien esiintymisen osalta. Tiloilta kyseltiin myös kuinka he olivat vuoden aikana hoitaneet utaretulehduksia ja vedinpolkemia, sekä millaisia ovat tilalla käytettävät toimenpiteet erilaisissa uteretulehdustilanteissa ja umpeenpanon yhteydessä, sekä käytännöt solu-, antibiootti- ja varoaikamaidon juottamisessa vasikoille. Lisäksi kysyttiin eläinlääkärin merkitystä hoitopäätöksiä tehtäessä ja puhelimitse määrättyjen lääkkeiden käyttöä. Kyselyyn vastasi 12 tilaa paljon antibiootteja käyttävien ryhmästä ja 15 tilaa vähän antibiootteja käyttävästä ryhmästä. Tilastollisesti merkitsevästi ryhmät erosivat toisistaan vain antibioottien käytön sekä lehmien keski-iän suhteen, joka oli paljon antibiootteja käyttäneiden ryhmässä alhaisempi. Kuitenkin oli havaittavissa selvä suuntaus, että ryhmässä, jossa käytettiin paljon antibiootteja, karjanhoitajien keski-ikä oli hieman alhaisempi, tilan lehmäluku suurempi, lehmät tuottivat hieman paremmin ja niiden maidon solu- ja bakteerimäärät olivat hieman alhaisemmat kuin vähän antibiootteja käyttävillä tiloilla keskimäärin. Vähän antibiootteja käyttävillä tiloilla oli vähemmän kliinisiä mastiitteja, kuin antibiootteja paljon käyttäneillä. EELA:N tekemän tutkimuksen tuloksiin verrattuna tilojen lehmäluvut olivat kasvaneet kummassakin ryhmässä, antibioottien käyttö oli hieman vähentynyt niitä paljon käyttäneiden ryhmässä ja hieman noussut niitä vähän käyttäneiden ryhmässä.

Användningen av insemination hos får och get i Finland sker i liten skala men intresset har ökat de senaste åren. Ökat intresse kräver att en enkel inseminationsteknik utvecklas som fårfarmarna själva kan utföra och som ger goda dräktighetsresultat. Intresset har ökat eftersom det förhindrar spridningen av smittosamma sjukdomar då kontakten och transporten av djuren minskar. Den effektiverar och breddar avelsarbetet och ökar produktionen. Hos får och get kan inseminationen göras genom vaginal-, cervikal- eller laparoskopisk insemination. Inseminationen hos får och get begränsas av att det är svårt att kanylera livmoderhalsen på grund av dess struktur med en inseminationspipett. I litteraturstudien beskriver jag de olika artificiella inseminationstekniker som kan användas hos får och get samt diskuterar deras för- respektive nackdelar vid användning. I min litteraturstudie utreder jag också vilka faktorer som påverkar dräktighetsresultatet vid användningen av artificiell insemination samt vilka användningen av artificiell insemination hos får och get. Jag beskriver även kort brunstcykeln och brunstkontroll hos får och get då det ger grunden för att inseminationen sker vid rätt tidpunkt. Jag behandlar också brunstsynkronisering, flushing och insamling och hantering av sperma då de är viktiga faktorer vid inseminering. Vaginal insemination anses vara den tekniken som är mest skonsam för djuret. Cervikal och transcervikal insemination är mera tekniskt krävande att utföra än vaginal insemination, kräver mera hantering av djuren samt tar längre tid. Vid djup insemination kan livmoderhalsen dessutom skadas. Laparoskopisk insemination är den mest krävande och dyraste metoden och bör alltid utföras av en veterinär under anestesi. Vid inseminationen kan färsk, kyld eller fryst sperma användas och de olika typerna har olika fördelar samt faktorer som begränsar användningen avdem. Färsk sperma ger nästan lika bra dräktighetsresultat oberoende vilken inseminationsteknik som används men användningen begränsas av dess korta hållbarhetstid. Skillnaderna i dräktighetsresultatet är stora då fryst och tinad sperma används. Användningen av artificiell insemination i stor skala begränsas av ökade kostnader, ökad arbetsmängd, djurens välmående påverkas negativt samt bristande dräktighetsresultat. Inseminationsteknikerna och spermieförvaringen behöver ännu utvecklas. Jag hoppas min licentiatavhandling ger en inblick inseminationsteknikerna hos får och get samt vilka alla faktorer som påverkar dräktighetsresultatet.

Krooniset ärsytysperäiset hengitystiesairaudet ovat Suomessa hevosilla hyvin yleisiä. Pitkä sisäruokintakausi, huonolaatuiset rehut ja tallien usein heikko ilman laatu altistavat hevosia allergisille hengitystiesairauksille. Hevosten hengitystiesairauksien hoidossa käytetään paljon lääkeaineita, joiden vaikutuksista on hyvin vähän tutkittua tietoa. Tutkimuksessamme pyrittiin selvittämään asetyylikysteiinin vaikutuksia ja mukolyyttistä tehoa COPD:tä (chronic obstructive pulmonary disease) sairastavissa hevosissa. Tutkimukseen osallistui kymmenen hevosta, jotka tutkittiin neljä kertaa. Toisen ja kolmannen tutkimuskerran välillä hevosia lääkittiin kahden viikon ajan asetyylikysteiinillä (2.4 g suun kautta kahdesti päivässä). Jokaisella tutkimuskerralla hevosille tehtiin kliininen yleistutkimus ja ne tähystettiin. Tähystyksen yhteydessä hevosista otettiin makealimanäyte, josta määritettiin tiettyjen entsyymien (MMP9, kaseinaasi ja beta-glukuronidaasi) pitoisuudet sekä neutrofiilimäärä. Tutkimustulosten perusteella asetyylikysteiinillä ei todettu tilastollisesti merkittävää vaikutusta koeryhmän hevosten oireisiin. Yksittäisille hevosille hoidolla näyttäisi kuitenkin olleen positiivinen vaikutus.

Koiran atooppinen dermatiitti (atopic dermatitis, AD) on yleinen ja pitkäaikainen kutiseva inflammatorinen ihosairaus. Sairautta ei voida parantaa, mutta oireita voidaan lievittää. Hoito on pitkäaikainen, usein jopa elinikäinen. Riittävän vasteen saavuttamiseksi joudutaan usein yhdistämään eri hoitoja. Hoitovaihtoehtojen valitsemiseen vaikuttavat hoidon tehokkuuden ja hinnan lisäksi hoidon turvallisuus. Glukokortikoidit tarjoavat tehokkaan ja uudempiin lääkkeisiin verrattuna taloudellisesti edullisen hoitovaihtoehdon. Glukokortikoidien käyttö aiheuttaa omistajissa kuitenkin pelkoa, sillä niiden pitkäaikaiskäytön turvallisuudesta ei ole tehty kattavia tutkimuksia. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli koota tärkeimmät koiran AD:n hoitovaihtoehdot, syventyä glukokortikoidien kliiniseen käyttöön ja selvittää, onko pitkäaikainen systeeminen anti-inflammatorinen glukokortikoidilääkitys turvallista. Koiran AD:n hoidossa ensisijaisesti pyritään välttämään oireita aiheuttavia allergeeneja. Tämä on käytännössä useimmiten vaikeaa tai mahdotonta. Tällöin on suositeltavaa kokeilla siedätyshoitoa, mikäli allergeenit on tunnistettu. Siedätyshoito ei kuitenkaan aina ole riittävä lievittämään oireita, jolloin hoitona voidaan käyttää akuuttia kutinaa ja inflammaatioreaktiota tehokkaasti vähentäviä glukokortikoideja tai kalsineuriini-inhibiittoreita. Antihistamiinit saattavat lisäksi osalla koirista lievittää oireita, mutta ne eivät tehoa akuuttiin kutinaan. Välttämättömillä rasvahapoilla ja ihoa kosteuttavilla tukihoidoilla pyritään parantamaan ihon eheyttä sekä vähentämään allergeenien ja hilseen määrää iholla. Koska AD:sta kärsivillä koirilla ihoinfektiot ovat tavallista yleisempiä, voi desifioivista topikaalisista puhdistusaineista, puhdistuspyyhkeistä tai shampoovalmisteista olla hyötyä. Tarvittaessa yleistyneissä tai syvissä ihoinfektioissa tulee hoitoon kombinoida systeeminen mikrobilääkitys. Liiallisella glukokortikoidien saannilla on lukuisia haittavaikutuksia, jotka on tunnettu jo kymmenien vuosien ajan. Sivuvaikutukset koirilla ovat moninaisia ja vaihtelevat lievistä vakaviin. Sivuvaikutusten riski kasvaa annoksen kasvaessa ja hoidon pitkittyessä sekä käytettäessä voimakkaampia valmisteita, mutta joitakin sivuvaikutuksia tavataan myös anti-inflammatorisella annoksella. Anti-inflammatoriseen glukokortikoidihoitoon keskittyviä kattavia turvallisuustutkimuksia on kuitenkin hyvin vähän ja tutkimustulokset ovat osittain ristiriitaisia. Lisäksi suurimmassa osassa tutkimuksia sivuvaikutuksia on tutkittu ihmisillä, joten tuloksia ei voida suoraan yleistää koiriin. Lopullisia johtopäätöksiä pitkäaikaisen anti-inflammatorisen glukokortikoidihoidon ja monien sivuvaikutusten välisistä yhteyksistä on vaikea tehdä. Täysin turvallisesta minimiannoksesta tai hoidon kestosta ei ole näyttöä, minkä vuoksi tulisi aina käyttää matalinta tehokasta annosta. Pitkäaikaisen anti-inflammatorisen glukokortikoidilääkityksen aiheuttamista vakavista haittavaikutuksista ei kuitenkaan vaikuta olevan selkeää näyttöä koirilla. Tutkimustulokset viittaavat siihen, ettei pitkäaikainen anti-inflammatorinen glukokortikoidihoito aiheuta dramaattisia sivuvaikutuksia ja että hoitoon liittyvä pelko saattaa olla liioiteltu.

Tämä lisensiaatintutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosuuden. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään yleisesti koirien synnytysvaikeutta sekä pentujen tavallisia kehityshäiriöitä. Tutkimusosuus on kyselytutkimus australiankelpieiden synnytysvaikeuksista ja pentujen kehityshäiriöistä. Tavoitteena oli kartoittaa näiden ongelmien yleisyyttä australiankelpieillä Suomessa. Tutkimus on pilottitutkimus, joka toteutettiin sähköisenä kyselytutkimuksena australiankelpieiden kasvattajille. Australiankelpieiden jalostuksen tavoiteohjelmassa 2020 on kiinnitetty huomiota siihen, että rodussa esiintyy jonkin verran synnytysongelmia, vaikka se ei ole anatomisilta piirteiltään tyypillinen synnytysvaikeuksista kärsivä rotu. Kehityshäiriöitä tai pentukuolleisuutta ei ole esiintynyt rodussa merkittävästi. Synnytysvaikeus on tila, jossa synnytys on vaikea, epänormaali, kivulias tai pentujen kulku synnytyskanavan läpi on vaikeutunut. Synnytysvaikeus voi johtua emästä, sikiöstä tai molemmista. Kohdun inertia eli polttoheikkous on yleisin emästä johtuva synnytysvaikeuden syy. Sikiöstä johtuvat syyt ovat useimmiten pennun virheasento synnytyskanavassa tai pennun liian suuri koko. Synnytysvaikeuksiin altistavia riskitekijöitä ovat rotu, pieni pentuekoko ja synnyttävän nartun korkea ikä. Synnytysvaikeutta voidaan hoitaa manuaalisella synnytysavulla, lääkkeellisesti tai kirurgisesti. Kyselyn vastausaktiivisuus oli kohtalainen. Vastauksissa pentueita oli yhteensä 89 (526 pentua) ja ne kattoivat 41,0 % ajanjaksolla 2000 - 2019 Suomessa syntyneistä australiankelpieiden pentueista. Tässä tutkimuksessa australiankelpieiden synnytysvaikeuksien esiintyvyys oli 21,0 % (n=19), joka on korkea esiintyvyys rodulle, joka ei ole rakenteensa puolesta tyypillinen synnytysvaikeuksista kärsivä rotu. Synnytysvaikeudeksi määriteltiin ne synnytykset, joissa tarvittiin lääkkeetöntä tai lääkkeellistä synnytysapua eläinlääkärissä tai keisarileikkaus. Kirjallisuudessa kuvattu synnytysvaikeuksien esiintyvyys eri rotuisilla koirilla on 3,7 - 16,0 %. Tässä tutkimuksessa dystokiatapauksista 47,4 % päätyi lopulta keisarileikkaukseen, mikä on pienempi osuus kuin kirjallisuudessa kuvattu 60 %. Pentuekoko vaihteli australiankelpieillä 5 - 9 pennun välillä ja oli keskimäärin 5,9 pentua. Näin ollen erityisen pieni tai suuri pentuekoko ei selitä kyselyssä ilmenevää korkeaa synnytysvaikeutta. Synnynnäiset kehityshäiriöt ja epämuodostumat voivat aiheuttaa pennuille rakenteellisia ja toiminnallisia ongelmia, jotka pahimmillaan vaikuttavat pennun elinkelpoisuuteen. Kehityshäiriöiden esiintyvyys australiankelpieillä oli 1,9 % (n=10). Yleisin kehityshäiriö oli kitalakihalkio, jonka esiintyvyys tutkimuksessa oli 0,76 %. Kirjallisuudessa kehityshäiriöiden esiintyvyys kaikkien rotujen osalta on 6,7 % ja yleisin kehityshäiriö on kitalakihalkio. Kehityshäiriöiden esiintyminen australiankelpieillä on tämän tutkimuksen mukaan vähäistä. Myös pentujen perinataalikuolemat (kuolleena syntyneet pennut ja seitsemän ensimmäisen elinpäivän aikana tapahtuvat kuolemat) ovat rodussa vähäisiä.