Browsing by Title

Maapallon väkiluvun kasvu lisää ruoantuotannon tarvetta ja lisääntyvä eläinperäisten ravintoaineiden kulutus tarkoittaa myös lisääntyvää rehun tarvetta. Maapallon rajallisten luonnonvarojen vuoksi tuotantoeläinten ruokintaan tarvitaan rehulähteitä, joiden ympäristövaikutukset ovat nykyistä pienempiä. Munintakanojen ruokinnassa hyönteisrehua on tutkittu potentiaalisena korvikkeena muille tällä hetkellä saatavilla oleville proteiinirehuille. Hyönteiset ovat proteiinipitoisia ja niiden aminohappokoostumus vastaa varsin hyvin kanojen tarpeita. Etenkin Hermetia illucens -toukista valmistettu rehu vaikuttaa lupaavalta vaihtoehdolta korvaamaan täysin tai ainakin osittain nykyisin yleisesti käytettyjä soija- ja kalajauhorehuja. Ruokintakokeissa H. illucens -toukkarehulla on korvattu muita proteiinirehuja ilman haitallisia vaikutuksia munintakanojen tuotantotuloksiin, kananmunien laatuun tai lintujen hyvinvointiin. Hyönteisrehu näyttäisi edistävän kanojen terveyttä, minkä arvellaan johtuvan hyönteisten sisältämästä kitiinistä. H. illucens -toukkien ravintoainekoostumus vaihtelee niiden syömästä ravinnosta riippuen. Toukkien proteiinipitoisuus on noin 31–46 % kuiva-aineesta ja poistamalla ylimääräistä rasvaa pitoisuus nousee jopa 65,5 %:iin. Toukat sisältävät lisäksi runsaasti munintakanoille tärkeää kalsiumia. Hyönteisrehun soveltuvuutta arvioitaessa tulee huomioida myös siihen liittyvät biologiset ja kemialliset riskit. Hyönteisten omat taudinaiheuttajat ovat harmittomia selkärankaisille, mutta hyönteiset voivat toimia selkärankaisille haitallisten mikrobien välittäjinä. Kemiallisia riskejä aiheuttavat raskasmetallien, toksiinien, lääkeaineiden ja muiden kemikaalien kertyminen hyönteisiin. Tärkeimpiä riskeihin vaikuttavia tekijöitä ovat kasvatettava hyönteislaji, hyönteisten keräysvaihe ja ravinto, tuotantoympäristö sekä hyönteisraaka-aineen käsittelymenetelmät. Näistä suurin merkitys on hyönteisten syömällä ravinnolla. Hyönteistuotannon haasteita ovat vakiintuneiden käytäntöjen ja automatisoinnin puute, runsas käsityön määrä, tuotannon pienimuotoisuus sekä korkeat yksikkötuotannon kustannukset. Ollakseen kilpailukykyinen vaihtoehto muille siipikarjan proteiinirehuille tulee hyönteisrehun hintatasoa saada nykyistä alemmaksi. Vieraslajeja kasvatettaessa hyönteisten karkaaminen voi puolestaan uhata luonnon ekosysteemejä. Hyönteiset ovat tehokkaita rehunkäyttäjiä ja niiden kasvatus on ekologisempaa kuin maanviljelys. Useat hyönteiset kykenevät hyödyntämään erilaisia ravintolähteitä varsin monipuolisesti ja hyönteisten ravintona on mahdollista hyödyntää elintarviketuotannon sivuvirtoja, kuten kasvien kuorijätteitä, mikä tukee kiertotaloutta ja kestävää kehitystä. Kasvatettavien hyönteisten ravintona käytetään tällä hetkellä pääasiassa viljaraaka-aineita, jotka kelpaisivat muidenkin tuotantoeläinten tai ihmisten ravinnoksi, ja ruokinnan kestävyyttä voitaisiin parantaa käyttämällä hyväksi elintarviketeollisuuden sivuvirtoja. Tuontisoijan korvaaminen kotimaisesti tuotetulla hyönteisrehulla lisäisi myös Suomen proteiiniomavaraisuutta.

Kilpirauhasen vajaatoiminnan eli hypotyreoosin kartoitustutkimuksessa tutkittiin verinäyttein 170 aikuiselta ei-aikaisemmin sairaaksi todetulta suursnautserilta tyroksiini (T4), kilpirauhasta stimuloiva hormoni (TSH), kolesteroli, leukosyytit ja punasoluarvot (punasolumäärä, hematokriitti ja hemoglobiini). Verinäytteenoton yhteydessä koirille tehtiin yleistutkimus ja kysely mahdollisista oireista erillisellä kaavakkeena. Vajaatoiminnan diagnoosin epäily asetettiin T4-TSH-suhteen perusteella. Kolesteroli, leukosyytit ja punasoluarvot eivät tässä tutkimuksessa olleet merkityksellisiä taudin määrityksessä. T4-TSH-suhteen lukuarvo < 30 katsottiin viittaavan hypotyreoosiin ja lukuarvo < 12 antaa varman diagnoosin. Noin 22 % tutkituista suursnautsereista sai tuloksen < 30 ja 12 % sai tuloksen < 12. Yleisimmät oireet sairaiksi epäillyillä koirilla olivat karvapeitteen ja ihon ongelmat, kuten karvattomuus, kuiva karva ja hilseily. Kartoitustutkimuksen toinen osuus koostui aiemmin hypotyreoottiseksi diagnostisoitujen suursnautsereiden kyselytutkimuksesta. Kyselykaavakkeita palautettiin 22 kpl. Keskimääräinen oireiden alkamisikä oli 4,5 vuotta. Yleisimmät oireet olivat haluttomuus (82 %), hilseily (68 %), alentunut kylmänsieto (59 %), kuiva karva (59 %) ja karvattomuus (59 %). Hypotyreoosindiagnoosi perustui useimmissa tapauksissa (91 %) kliinisiin oireisiin ja T4-määritykseen. Kaikista koirista 59 % oli saanut viitealueella olevan T4-pitoisuuden, joka taas vahvasti viittaa normaaliin kilpirauhaiseen. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään kilpirauhasen normaali fysiologia, hypotyreoosin etiologia, kliininen kuva, kilpirauhasen toiminnan tutkiminen, diagnoosin asettaminen, hoito ja ennuste. Kilpirauhasen toiminnan tutkimisessa uutta on TSH:n pitoisuuden määritys ja sen tulkitseminen yhdessä T4:n kanssa.

Iän ja harjoittelun vaikutus lihassyykoostumukseen suomenhevosella -tutkielman tavoitteena oli selvittää, miten lihassyykoostumus muuttuu suomenhevosvarsan kehittyessä ja miten lihassyykoostumus vaikuttaa hevosen kilpailumenestykseen. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu muilla roduilla nopeasti supistuvien aerobisten ( IIA ) ja hitaasti supistuvien aerobisten lihassyiden ( I ) lisääntyvän ja nopeasti supistuvien glykolyyttisten ( II B ) vähenevän iän ja harjoittelun myötä. Seurantajakso aloitettiin ennen varsojen valmennuksen aloittamista kaksivuotiaana ja lopetettiin niiden ollessa neljä - viisivuotiaita. Kilpailumenestystä seurattiin kuusi - seitsemänvuotiaaksi. Seuranta tehtiin ottamalla takaraajan suuresta gluteaali-lihaksesta biopsioita puolen vuoden - vuoden välein ja tunnistamalla saaduista biopsiosta histokemiallisen myosiiniATPaasi-värjäyksen avulla I-, IIA- ja IIB-tyypin lihassyyt. Tutkimuksessa havaittiin I-tyypin solujen määrän lisääntyminen ja IIB-tyypin solujen vähentyminen. Muutos ajoittui suurimmaksi osaksi kaksivuotis- ja kolmevuotiskevään väliseen aikaan. Lihassyytyypin yhteyttä kilpailumenestykseen ei voitu osoittaa

Epilepsia on koiran yleisin neurologinen sairaus ja belgianpaimenkoirarodulla uskotaan olevan selvästi korkeampi riski sairastua epilepsiaan kuin koirapopulaatiossa yleisesti. On todettu, että epilepsia lisää koirilla ennenaikaisen kuoleman riskiä. Koirien terveyden parantamisen lisäksi epilepsian tutkimus koirilla auttaa ihmisten epilepsian tutkimusta. Useimpien koirien perinnöllisten epilepsioiden epäillään periytyvän joko resessiivisesti tai polygeenisesti. Epilepsian kohtauskuva vaihtelee rotukohtaisesti, mutta mahdollisesti myös rodun sisällä. Koirien epilepsiakohtaukset luokitellaan paikallisiin kohtauksiin, paikallisalkuisiin sekundäärisiin yleistyneisiin kohtauksiin ja primaarisesti yleistyneisiin kohtauksiin. Tässä tutkimuksessa tutkittiin belgianpaimenkoiran epilepsian kliinistä kuvaa ja peritytymismallia, jotta voidaan arvioida onko taustalla yksi vai useita epilepsiaa aiheuttavia geenimutaatioita. Tutkimuksessa analysoitiin 79 epilepsiaa sairastavan belgianpaimenkoiran kyselylomake ja laadittiin tutkimukseen valituista koirista sukupuut periytymismallin selvittämiseksi. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös sitä, onko belgianpaimenkoiran rotumuunnosten välillä eroja kliinisessä kuvassa ja prevalenssissa. Oletuksena oli, että tervueren- ja groenendael-rotumuunnoksilla on korkeampi epilepsian prevalenssi aiempien tutkimusten perusteella. Tutkimuksessa mukana olevien koirien kohtauksista 47 % luokiteltiin paikallisalkuiseksi sekundäärisesti yleistyneeksi kohtaukseksi, 47 % primaarisesti yleistyneeksi kohtaukseksi ja 6 % paikalliseksi kohtaukseksi. Tervueren-rotumuunnoksella esiintyi enemmän primaarisesti paikallisia kohtauksia kuin groenendael-rotumuunnoksella. Tervueren-rotumuunnoksen kohtaustiheys oli korkeampi kuin groenendael-rotumuunnoksella. Belgianpaimenkoirien epilepsian periytymismallin arvioitiin olevan laadittujen sukupuiden perusteella monitekijäinen. Belgianpaimenkoirien tarkan periytymismallin selvittäminen vaatisi jatkotutkimuksia.

Epileptiset kohtaukset ovat koirien yleisin neurologinen ongelma. Yleisin diagnoosi on idiopaattinen epilepsia. Idiopaattisessa epilepsiassa koirilla voi esiintyä useita erityyppisiä kohtauksia. Sairauden ilmenemisessä ja kliinisessä kuvassa voidaan havaita vaihtelua eri koirarotujen välillä. Suomenpystykorvilla on pitkään epäilty esiintyvän epilepsiaa enemmän kuin koirilla keskimäärin ja epilepsian uskotaan olevan rodun yksi vakavimmista terveysongelmista. Kyseessä olevan tutkimuksen tavoitteena oli selvittää idiopaattisen epilepsian vallitsevuus ja sairauden erityispiirteet suomenpystykorvalla. Tässä työssä keskitytään erityisesti kohtausten kliiniseen kuvaan osana laajempaa suomenpystykorvien epilepsiatutkimusta. Työ koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Kirjallisuuskatsaus käsittelee yleisesti koiran idiopaattista epilepsiaa sekä erityisesti kohtausten kliinistä kuvaa ja aiheesta tehtyjä tutkimuksia eri koiraroduilla. Suomenpystykorvien epilepsiatutkimus toteutettiin laajan kyselytutkimuksen avulla. Yhteensä 5960 kyselylomaketta lähetettiin suomenpystykorvien omistajille vuosina 2003 ja 2004. Vastauksia saatiin 2299 kappaletta. Tutkimukseen otettiin mukaan 2143 koiraa. Epilepsiaa sairastavia koiria oli 141. Näiden koirien omistajille tehtiin puhelinhaastattelu. Haastattelujen tarkoituksena oli saada yksityiskohtaista tietoa sairauden kehityksestä ja epilepsiakohtausten kliinisestä kuvasta näillä koirilla. Epilepsiaa sairastavat koirat saivat ensimmäisen kohtauksen keskimäärin kolmen vuoden ikäisenä, mikä on tyypillistä idiopaattisessa epilepsiassa. Koirista 85 %:lla esiintyi osittaisia kohtauksia, jolloin kohtausten ensimmäiset kliiniset merkit viittasivat vain toisen aivopuoliskon osallisuuteen. Kohtaukset yleistyivät sekundaarisesti 54 %:lla koirista. Osittaisia kohtauksia saavista koirista 70 %:lla kohtaukset luokiteltiin monimutkaisiksi eli niihin liittyi heikentynyt tajunnan taso. Kohtausten alkuvaiheessa ja kohtausten jälkeen suurimmalla osalla koirista havaittiin poikkeavaa käyttäytymistä (mm. levottomuus, omistajan luokse hakeutuminen, piiloutuminen, sekavuus). Kohtausten aikana esiintyneistä motorisista oireista yleisimpiä olivat heikkous, tärinä sekä toonis-klooniset oireet (jäykkyys ja tahattomat lihasnykäykset). Koirista 75 %:lla esiintyi autonomisia oireita, joista yleisimpiä olivat kuolaaminen, oksentaminen ja virtsarakon kontrollin menetys. Kohtausten esiintymistiheys oli keskimäärin neljä kohtausta vuodessa ja esiintymistiheys nousi tutkimuksen aikana vain harvoilla koirilla. Pääosin epilepsiaa sairastavat suomenpystykorvat pystyivät siis elämään normaalia elämää.

Kypsä B-lymfosyytti voi aktivoitua kohdattuaan sopivan antigeenin tai esimerkiksi ympäristön tulehdusvälittäjäaineiden vaikutuksesta. Järjestäytyneet imukudokset, ja etenkin niiden itukeskukset, tarjoavat otollisen ympäristön B-soluaktivaatiolle. Aktivaation seurauksena B-solu voi alkaa tuottaa pintansa B-solureseptorin kaltaista, mutta liukoisessa muodossa olevaa vasta-ainetta soluvälitilaan. Aluksi aktivoitunut B-solu tuottaa IgM-luokan vasta-ainetta, mutta luokanvaihdon seurauksena B-solu voi alkaa tuottaa esim. IgA-luokan vasta-aineita. IgA on yleisin immunoglobuliiniluokka aikuisen naudan limakalvojen pintaeritteissä, mutta sikiöaikana sen erittyminen on hyvin vähäistä. Aikuisella eläimellä suoliston alueella IgA-luokanvaihtoa tapahtuu järjestäytyneiden imukudosten, kuten Peyerin levyjen itukeskuksissa ja paikallisesti esimerkiksi lamina propriassa. IgA:lla on keskeinen rooli limakalvojen immuunipuolustuksessa, ja sen toiminta on yhdistetty mm. normaalin suoliston mikrobiston säätelyyn. NR4A1-proteiini kuuluu NR4A-tumareseptoriperheeseen, joka säätelee DNA-transkriptiota. NR4A1:n määrän lyhytaikainen lisääntyminen on yhdistetty aikaisemmissa tutkimuksissa mm. antigeenin aikaansaamaan aikaiseen B-soluaktivaatioon. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, voidaanko naudan sikiöllä havaita fluoresenssimikroskopian avulla lymfosyyttiaktivaation seurauksena aktivoituneita IgA+ soluja ileumin alueen Peyerin levyissä ja niiden läheisissä kudoksissa. Tutkimuksessa hyödynnettiin ileumin kudosleikkeitä, jotka oli saatu 11 vasikasta normaalien teurastamoprosessien yhteydessä. Sikiöiden iät vaihtelivat 200 ja 290 tiineysvuorokauden välillä. Fluoresenssimikroskoopin avulla laskettiin kaksoispositiiviset (IgA+, NR4A1+) solut leikkeissä. Kaksoispositiivisia (IgA+, NR4A1+) soluja havaittiin systemaattisesti kaikissa tutkituissa kudosleikkeissä. Kaksoispositiiviset solut jakautuivat etenkin interfollikulaari- ja villusalueelle, mutta joitakin soluja oli havaittavissa myös Peyerin levyjen follikkeleissa ja kupolialueella. Tämä tutkimus antaa viitteitä siitä, että naudan suolistossa tapahtuu varhaista B-lymfosyyttiaktivaatiota jo sikiöaikana. Tapahtumaa ohjaavat tekijät ovat kuitenkin vielä epäselviä.

Eläinlääkäri voi paitsi luovuttaa lääkkeitä potilaan omistajalle, myös määrätä tutkimalleen potilaalle lääkkeitä apteekin kautta toimitettavaksi. Tutkimuksemme tavoitteena oli selvittää mitä lääkkeitä eläinlääkärit määräävät eläimille apteekkien kautta. Keräsimme tietoja toimitetuista eläinlääkemääräyksistä kaikkien Yliopiston Apteekkien (17 kpl) reseptipäiväkirjoista. Haimme kaikki lääkemääräykset eläimille yhden kuukauden ajalta, huhtikuulta 2001. Kirjasimme eläinlajin, määrätyn lääkkeen nimen, vahvuuden ja toimitetun määrän, hoitojakson pituuden sekä indikaation. Lähemmän tarkastelun kohteena olivat mikrobilääkkeet ja ihmisille rekisteröidyt lääkevalmisteet. Apteekkien koko kuukauden reseptuurista keskimäärin 1 % (0,01–17 %) koski eläimille määrättyjä lääkkeitä. Yhteensä toimitettiin 2719 eläinlääkemääräystä, joista suurin osa koirille ja kissoille. Peroraaliset mikrobilääkkeet olivat yleisimmin määrättyjä lääkkeitä (38 %). Niistä 17 % oli ihmisille rekisteröityjä lääkevalmisteita. Peroraalisista mikrobilääkkeistä eniten määrättyjä olivat beetalaktaamit, trimetopriimi-sulfonamidit ja makrolidi-linkosamidit. Fluorokinoloneja määrättiin vain muutamassa tapauksessa. Hoitojaksojen pituudet vaihtelivat suuresti, keskimääräinen kuurin pituus oli 10 päivää paitsi kissoille määrätyissä makrolidi-linkosamidi -ryhmän lääkkeissä joissa keskimääräinen kuurin pituus oli 20 päivää. Indikaatioihin perustuvaa tarkastelua ei voitu tehdä koska ainoastaan 37 % lääkemääräyksistä sisälsi tietoa käyttöaiheesta. Ihmisille rekisteröidyistä valmisteista eniten määrättyjä olivat insuliinit, kortisoni, mikrobilääkkeet ja eräät sydänlääkkeet sekä ruoansulatuskanavan vaivoihin käytettävät lääkkeet. Laissa olevan kaskadisäännöksen mukaan eläimelle saa määrätä ihmislääkettä vain jos sopivaa eläinlääkettä ei ole saatavana. Tutkimuksemme perusteella eläimille määrätään ihmislääkettä usein myös tilanteissa, joissa vastaavaa eläinlääkettä olisi saatavana. Ihmislääkkeen käyttö saattaa joskus selittyä sopivammalla pakkauskoolla tai vahvuudella mutta erityisesti uudempia mikrobilääkkeitä on varottava käyttämästä lemmikkieläimille ilman selkeää perustelua. Koska mikrobilääkeresistenssi on kasvava ongelma, täytyy antibioottien käyttöä jatkuvasti seurata ja suosituksia päivittää jotta tilanteet, joissa mikrobilääkkeiden käyttö on erityisen runsasta tai perusteetonta, saadaan kuriin. Myös ihmisille rekisteröityjä laajakirjoisia mikrobilääkkeitä olisi eläinlääkinnässä syytä välttää resistenssin leviämisen estämiseksi. Yleisesti ottaen ihmislääkkeitä käytettäessä tulisi muistaa lajien väliset erot ja miettiä tarkkaan sopiiko ihmislääke kyseiselle eläimelle.

Koirien atooppinen dermatiitti on ihmisten atooppista ihottumaa muistuttava ihosairaus. Se määritellään perinteisesti kutisevaksi, tulehdukselliseksi, allergiseksi ihosairaudeksi, johon liittyy geneettinen alttius tuottaa IgE-vasta-aineita erityisesti ympäristövälitteisiä allergeeneja kohtaan. Perinteisen IgE-vasta-aineiden välittämän yliherkkyysreaktion rinnalle on nykyisin nostettu myös muita näkökohtia, kuten ihon läpäisyesteessä ilmeneviä puutteita. Ihmisillä on useiden tutkimusten perusteella osoitettu TEWL:n eli transepidermaalisen veden haihtumisen mittauksen olevan luotettava työkalu näiden ihon läpäisyesteen puutteiden havaitsemiseen. Tämän lisensiaatin tutkielman tavoitteena oli selvittää, kuinka hyvin TEWL-arvot ja ihon kliininen kunto korreloivat keskenään atooppista dermatiittia sairastavilla koirilla. Hypoteesina oli kohtalainen positiivinen korrelaatio TEWL-arvojen ja ihon kliinistä kuntoa mittaavien kokonais-CADESI-4 (canine atopic dermatitis extent and severity index) -arvojen välillä. Tutkimuspopulaatio koostui 45 yksityisesti omistetusta, yli vuoden ikäisestä staffordshirenbullterrieristä. Tutkimukseen osallistuneet koirat kerättiin retrospektiivisesti DOGRISK-projektiin kuuluneesta kliinisestä ruokintatutkimuksesta (www.dogrisk.com). Atooppinen dermatiitti -ryhmään (31 koiraa) kuuluivat koirat, jotka täyttivät viisi kahdeksasta ns. Favrotin kliinisestä kriteeristä. Lisäksi aineistoon sisältyi kuusi koiraa, joilla oli lievä tulehduksellinen ihosairaus ja seitsemän tervettä kontrollia. Atooppinen dermatiitti -ryhmän koirista tehtiin myös 18 koiran osa-aineisto, josta oli poissuljettu koirat, joiden TEWL-mittauksissa oli epäselvyyksiä, historiassa kortisonilääkityksiä tai joilla oli todettu muita sairauksia loppukäynnin yhteydessä. Mikrobi-infektioita ei kontrolloitu TEWL-mittausten suorittamisen yhteydessä. TEWL-mittaukset tehtiin ruokintatutkimuksen loppukäynnillä ns. suljetun kammion menetelmää hyödyntävän TEWL-mittauslaitteen (Vapometer) avulla kolmelta eri ihoalueelta (korvanlehden sisäpinta, kyynärtaive, inguinaalialue) ilman karvojen ajelua. Kaikkien koirien ihon kliinisen kunnon arvioi sama tutkija CADESI-4-menetelmän avulla. Saatujen CADESI-4- ja TEWL-arvojen välistä korrelaatiota analysoitiin kahden eri ei-parametrisen testin, Kendallin taun ja Spearmanin rhon, avulla kaikilla atooppisen dermatiitin ryhmään kuuluvilla koirilla ja osa-aineiston koirilla. Tutkimustuloksissa havaittiin asetetun hypoteesin mukaisesti CADESI-4- ja TEWL-arvojen välillä kohtalaista korrelaatiota, mutta vain osa-aineistossa, josta oli poistettu mittauksiin liittyvät epävarmuustekijät sekä mittauksiin mahdollisesti vaikuttavat muut sairaudet ja lääkitykset. Osa-aineistossa kokonais-TEWL ja kokonais-CADESI-4 korreloivat heikosti sekä inguinaali-TEWL ja kokonais-CADESI-4 heikosti/kohtalaisesti keskenään. Tarvitaan lisää tutkimusta riittävän isolla aineistolla, että voitaisiin selvittää TEWL-mittausten luotettavuus ihon läpäisyesteen arviointiin atooppista dermatiittia sairastavilla koirilla. Mikäli TEWL-mittaukset todetaan luotettaviksi, voisi niistä koirilla olla hyötyä muun muassa erilaisten ihon läpäisyesteen vahvistamiseen tähtäävien hoitomuotojen arvioinnissa. Ne voisivat myös osaltaan edistää mahdollisimman varhaisen diagnoosin saamista atooppista dermatiittia sairastavilla koirilla.

Tämä on eläinlääketieteen lisensiaatintutkielma, kartoittava kirjallisuuskatsaus koirien ja kissojen yleisimmistä ihosiirteistä. Ihosiirteiden käyttö ei ole yleistä, mutta niille on suuri tarve silloin, kun haavaa ympäröivää ihoa ei ole riittävästi haavan suoraa sulkua varten. Työn tavoitteena on esitellä ihosiirteet, perustella, miksi ihosiirteitä tarvitaan, millä perusteella siirteistä valitaan sopivin ja miten kyseinen siirre toteutetaan. Ensisijaisesti pieneläinten haavat suljetaan yhdistämällä haavan reunat toisiinsa suoraan, toissijaisesti käytetään haavajännitettä vähentäviä tekniikoita. Näin saadaan suljettua valtaosa eläinten haavoista. Lopuissa, harvinaisissa tapauksissa käytetään ihosiirteitä. Erilaisista siirteistä valitaan ensisijaisesti yksinkertaisin ja vähiten kudosvaurioita aiheuttava siirre. Viimesijaisesti tai siirrehoidon epäonnistuttua haavat hoidetaan avoimina. Ihosiirteet, toteuttamisen yleiset yksityiskohdat ja komplikaatiot esitellään yleisesti. Subdermal plexus- ja axial pattern -siirteiden leikkaustekniikat esitellään yksityiskohtaisesti ja niistä esitetään havainnoivia kuvia. Siirteiden komplikaatiot ja käyttökohteet on kerätty siirteitä käsittelevistä kokeellisista ja vertailevista tutkimuksista sekä tapausselostuksista. Näitä julkaisuja tarkastellaan myös kokonaisuutena, tutkimustiedon kattavuuden ja tutkimuskysymysten kartoittamiseksi. Työ pohjustetaan teoriaosuudella, jossa kerrataan tiivistetysti ihon makroanatomiaa ja haavan paranemisen fysiologiaa niiltä osin, kuin se on siirteiden kannalta olennaista. Tarkasteltuja kokeellisia tutkimuksia, tapausselostuksia ja -sarjoja on kymmeniä. Siirretyypeittäin tutkimusten määrä on kuitenkin pienehkö. Tutkimusten vertailu on hankalaa, koska tutkimusten pienen määrän lisäksi niiden kirjaamiskäytännöt vaihtelevat. Voidaan kuitenkin päätellä, että ihosiirreleikkaukset ovat turvallisia, niihin liittyy paljon lieviä komplikaatioita, mutta vähän vakavia komplikaatioita. Ihosiirteen pääasiallinen tarkoitus, haavan primaari sulku toteutuu, sillä komplikaatioista huolimatta lähes kaikissa tutkituissa potilastapauksissa valtaosa siirteistä on selviytynyt elinvoimaisena.

Ikääntyneiden hevosten osuus hevospopulaatiossa on kasvamassa. Ikääntyneillä hevosilla esiintyy erilaisia kroonisia sairauksia ja monesti useita sairauksia samanaikaisesti. Tässä kirjallisuuskatsauksessa käydään läpi hevosen normaalin ikääntymisen merkkejä elinryhmittäin, yleisimpiä ikääntyneiden hevosten sairauksia ja niiden esiintyvyyttä. Kaikki eliöt ikääntyvät, mutta eliöiden enimmäisikä vaihtelee lajeittain. Hevosen katsotaan olevan ikääntynyt sen ollessa 15-vuotias tai vanhempi. Hevosen normaaliin ikääntymiseen kuuluvat muutokset hampaissa, suoliston mikrobistossa, lihasmassan väheneminen ja jänteiden rakenteen muuttuminen. Normaaliin ikääntymiseen liittyvät muutokset ovat usein lieviä, eivätkä vaikuta merkittävästi hevosen elämänlaatuun, lukuun ottamatta hampaiden silottumista. Mikäli hevosella on selkeitä oireita tai havaittavia muutoksia, ovat ne yleensä merkkejä sairaudesta. Iäkäs hevonen ei aina ole sairas, mutta alttius sairauksille kasvaa iän myötä. Omistajat tunnistavat hevosensa ikääntymisen ja sairauden merkkejä, mutta eivät välttämättä yhdistä niitä sairauksiin. Kuitenkin lähes kaikilla ikääntyneillä hevosilla on todettavissa jokin epänormaali muutos tai sairauden oire eläinlääkärin tutkimuksen perusteella. Osa muutoksista ovat harmittomia eivätkä vaikuta hevosen elämänlaatuun, mutta osa muutoksista aiheuttavat esimerkiksi jatkuvaa kipua tai voi pitkälle edetessään johtaa hevosen lopettamiseen. Useamman sairauden yhtäaikainen esiintyminen on ikääntyneillä hevosilla yleistä ja voi vaikuttaa voimakkaasti hevosen elinikään. Ikääntyneen hevosen hoitaminen vaatii omistajalta sitoutumista, sillä monet niillä esiintyvistä sairauksista on parantumattomia ja voivat vaatia hoidollisesti merkittävää työpanosta omistajalta. Tästä huolimatta ikääntyneille hevosille tarjotaan usein vähemmän sairaudenhoitoa ja ennaltaehkäisevää hoitoa kuin ne tarvitsisivat.