Browsing by Title

Målet med denna studie var att reda ut hur kalvars sociala beteende utvecklas från födseln till 6 månaders ålder då kalvarna inte utsätts förden stress som modern djurhushållning orsakar. ~ En hjord på en tjur 4k or, 7 kvigor samt deras kalvar hölls på ett 20 ha:s skogsområde i sydvästra Finland. Kalvarna föddes inom mars-september 1989. Åtta tjur och två kvigkalvar observerades under två timmar per dag vid 1, 3, 7, 14,21, 29, 61, 91, 122, 152 och 180 dagars ålder. De sociala kontakterna registrerades kontinuerligt. Kalvarnas sociala aktivitet ökade till 7 dagars ålder. Kontakterna med modern minskade kraftigt under den första månaden medan kontakterna med andra kalvar ökade i motsvarande man. Kalvarna bildade sina egna grupper som höll ihop största delen av dagen. Frekvensen av kontakterna med de vuxna i flocken förändrades inte. Nosande var det vanligaste sociala beteendet mellan djuren. Lek utgjorde 20% av kontakterna mellan kalvama. Digivningen stod för 12% av kontakterna med modern. De vanligaste beteendena, förutom nosandet, som kalvarna visade mot övriga vuxna var sexuellt och undvikande beteende. Vuxna kor och tjuren var mest aggressiva mot kalvama. Kalvama själva var mycket sällan aggressiva. Avvikande beteende sågs endast enstaka ganger. Kalvarnas beteende utvecklades mycket under den första månaden. En tydlig förändring i beteendet sågs också dåkalvama blev 6 månader gamla och kom in i puberteten. Otillfredställt behov av sociala kontakter i den moderna mjölkboskapsuppfödningen kan leda till olika avvikande beteenden som orsakar bl.a. hälsoproblem.

Eri nivelten korvaaminen keinonivelellä on nykyään arkipäivää. Leikkausten päämääränä on kivuton nivel, jonka toiminta on hyvä ja leikkaustulos kestävä. Myös eläimillä lonkkaproteesien käyttö on yleistymässä. Aiemmin suurin osa proteeseista kiinnitettiin luusementillä, mutta sementittömät proteesit ovat viime vuosina yleistyneet voimakkaasti. Sementittömien, yleensä titaanista valmistettujen proteesien toivotaan kiinnittyvän luuhun normaalin luutumisprosessin kautta. Titaaniproteeseja voidaan käyttää pinnoittamattomina tai pinnoittaa niitä eri materiaaleilla, yleensä keraameilla. Yksi mahdollisista pinnoitemateriaaleista on bioaktiivinen lasi. Tässä syventävien opintojen projektissa tutkittiin bioaktiivisella lasilla pinnoitettujen segmentaaliproteesien (korvaa puuttuvan luusegmentin) kiinnittymislujuutta koirilla (8 kpl) mekaanisesti kiertolujuustestillä. Projekti oli osa laajempaa tutkimuskokonaisuutta, jossa tutkittiin bioaktiivisen lasin käyttöä ortopedisten implanttien pinnoitusmateriaalina ja luusiirteen korvaajana. Tutkimuksen tavoitteena oli osoittaa, että bioaktiivinen lasi proteesin pinnoitemateriaalina edistää proteesin nopeaa ja mekaanisesti tukevaa luutumista. Tutkimuksessa käytettiin kahdeksaa beagle-rotuista koiraa, joiden kumpaankin reisiluuhun asetettiin pinnoitettu ja pinnoittamaton intercalaariproteesi (kahden nivelen välinen proteesi) kiertävässä, satunnaisessa järjestyksessä. Tutkimuksessa käytettiin yhteensä 16:ta intercalaariproteesia, jotka asetettiin paikoilleen press-fit (paikalleen pakotus) menetelmällä. Mekaaninen testaus tehtiin Århusin yliopistossa 14 viikon seuranta-ajan jälkeen. Tutkimuksessa havaittiin merkitsevä ero (p < 0,05) proksimaalipään bioaktiivisella lasilla pinnoitettujen sekä pinnoittamattomien titaaniproteesien välillä. Tutkimuksessa kävi ilmi, että perinteinen karhennettu titaanipinta kiinnittyi paremmin luuhun kuin bioaktiivisella lasilla pinnoitettu proteesi. Merkitsevä ero oli havaittavissa maksimiväännössä, jäykkyydessä sekä energiassa. Murtumiskulmassa merkitsevää eroa ei havaittu (p = 0,119). Tulokset poikkesivat aiemmista vastaavista tutkimuksista saaduista tuloksista merkittävästi. Mahdollisena syynä voidaan pitää uuden pinnoitteen kiinnitysmenetelmän käyttöönottoa ja pinnoituksen laatua. Luusiirreryhmien välillä ei havaittu merkitsevää eroa. Tämän perusteella ainakin puolet allogeeniluusiirteestä (vierasluusiirre) voidaan korvata bioaktiivisella lasilla mekaanisen kiinnittymislujuuden heikkenemättä.

Antimicrobial use (AMU) has led to a development of antimicrobial resistant bacteria that complicate treatment of infectious diseases in animals and humans. Majority of veterinary AMU occurs in pigs, which is known to contribute to the development of antimicrobial resistance (AMR). Especially in large pork producing countries, the majority of antimicrobials are administered as group treatments for pigs that enhances AMR development. Biosecurity means measures that prevent pathogen transmission to a herd (external biosecurity) and within a herd (internal biosecurity). Consequently, when there is a global demand to decrease AMU, biosecurity has been introduced as an alternative to that. In Finland, veterinary AMU is one of the lowest level in the EU and group treatments are not preferred. However, Finnish pig herds have been small-sized in general and disease situation has been relatively good thorough the country thus there has been no need to invest in biosecurity. Herd size is increasing and therefore farmers must adopt alternative methods to decrease the need to use antimicrobials. This study aimed to investigate current biosecurity status of Finnish pig herds and their AMU, and study associations between them. Study population consisted of ten farrow-to-finish herds whose biosecurity status was evaluated by using an international Biocheck.UGent scoring system. AMU of individual herds was collected from national Sikava register covering around 90 % of Finnish pig herds. It is therefore the best available source for AMU data and makes comparison between herds possible. Furthermore, detailed calculation of AMU at different production stages was done. The biosecurity scores of study herds varied considerably. Mean external biosecurity score was higher than internal biosecurity score (Mean ± SD; 69 ± 1.2 vs. 44 ± 5.3, P < 0.001) and better in large herds compared to small herds (LSmeans ± SE; 72 ± 1.3 vs. 66 ± 1.3, P < 0.05). AMU tended to increase with decreasing biosecurity according to the study hypothesis. AMU was highest in suckling piglets but there were no significant correlations between the total biosecurity scores and AMU at any age groups studied. Regardless of the small sample size of this study, current findings support other studies indicating the potential to improve biosecurity of Finnish herds in order to avoid increase in AMU.

Osteokondroosi on tyypillinen etujalan ontuman aiheuttaja suurilla ja nopeasti kasvavilla koiraroduilla, mutta sitä esiintyy myös aikuispainoltaan vain noin 15-25 kg:n painoisilla bordercollieilla. Bordercollie on listattu olkanivelen osteokondroosin suhteen riskiroduksi useammassa eri tutkimuksessa, mutta ongelman yleisyydestä tai taudinkuvasta rodussa ei ole tietoa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää bordercollieille tyypillisiä osteokondroosin taudinkuvaan liittyviä piirteitä ja arvioida sairauden esiintyvyyttä Suomessa. Hypoteesina oli, että oirekuva, tyypillinen oireiden alkamisikä, sukupuolijakauma, muutosten tyypillinen sijainti ja yleisimmin valittu hoitomuoto bordercollieilla on samankaltainen kuin muillakin koiraroduilla. Tutkimukseen kerättiin aineistoksi Suomessa hoidettuja, osteokondroosia sairastavia bordercollieita. Tutkimusosio koostui kahdesta erikseen kerätystä aineistosta: osteokondroosipotilaita hoitavilta eläinklinikoilta saatavasta potilasaineistosta sekä osteokondroosia sairastavien koirien omistajille suunnatusta kyselytutkimuksesta. Lisäksi aineistoon saatiin mukaan professori Hannes Lohen geenitutkimusryhmälle näytteen luovuttaneiden, osteokondroosia sairastavien bordercollieiden hoitotiedot. Tutkimusaineistoon saatiin yhteensä 129 koiran tiedot, joista 73 koiran tiedot klinikoiden kautta, 57 koiran tiedot kyselytutkimuksen kautta ja 59 potilaan tiedot Hannes Lohen geenitutkimusryhmän kautta. Osasta potilaista hoitotietoja saatiin useammasta eri lähteestä. Eri lähteistä saadut tiedot yhdistettiin koiran tunnistetietojen (mikrosiru tai rekisterinumero) avulla ja otettiin mukaan tutkimusaineistoon siltä osin, kun tietoa oli saatavilla. Tutkimusaineiston koirat olivat syntyneet vuosien 1996-2015 välillä. Tutkimusaineiston potilaista 62,8 % oli uroksia ja 37,2 % narttuja. Osteokondroosin oireet alkoivat keskimäärin 7 kuukauden iässä, potilaat hoidettiin useimmiten kirurgisesti (73,6 % potilaista) ja iältään potilaat olivat leikkaushetkellä keskimäärin 9,8 kuukauden ikäisiä. Yleisimmin muutoksia esiintyi olkanivelissä (93,9 % potilaista). Lievä tai kohtalainen nivelrikko kehittyi osteokondroosin seurauksena 40,5 %:lle potilaista, mutta tästä huolimatta 80 % koirista kuntoutui omistajan arvion mukaan fyysisesti raskasta tai kohtalaisen raskasta työ- tai harrastuskäyttöä kestäviksi. Aikavälin pituuden oireiden alusta leikkaukseen havaittiin korreloivan kuntoutumisen kanssa, p-arvon ollessa 0,024. Pian oireiden alkamisen jälkeen leikatut koirat kestivät paremmin fyysistä rasitusta kuin myöhemmin leikatut. Tämän tutkimusaineiston perusteella laskettu osteokondroosin esiintyvyys bordercollieilla Suomessa vaihteli noin 2,5-3,8 %:n (95 %:n luottamusväli 0,014-0,059) välillä vuosina 2011-2015.

Clostridium botulinum on anaerobinen bakteeri, joka tuottaa vahvinta luonnollista myrkkyä, botuliinineurotoksiinia. Botuliinitoksiini aiheuttaa ihmisille ja eläimille botulismina tunnettua velttohalvausta, joka voi johtaa kuolemaan. C. botulinum -bakteeria ja sen itiöitä esiintyy maaperässä sekä vesistöissä, minkä vuoksi bakteereja ja siten niiden tuottamaa toksiinia voi päätyä myös elintarvikkeisiin. C. botulinum -bakteerin toksiinierityksen säätely on vielä osittain tuntematonta. Toksiinintuottoon ja toksiinineritykseen liittyvien mekanismien parempi ymmärtäminen lisäisi mahdollisuuksia parantaa elintarviketurvallisuutta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia itiönmuodostuksen pääsäätelijä Spo0A-proteiinia koodaavaa spo0A-geeniä ja botuliinitoksiinikompleksin toksista osaa koodaavaa botA-geeniä ihmiselle botulismia aiheuttavassa ryhmän I C. botulinum ATCC19397 -kannassa. Geenien toimintaa tutkittiin CRISPR-Cas9–menetelmällä valmistettujen spo0A- ja botA-deleetiomutanttien avulla. Mutanttikannasta mitattuja ominaisuuksia verrattiin mutatoimattoman villityypin kannan tuloksiin. Itiönmuodostus on C. botulinum -bakteereille tärkeä aineenvaihdunnan tapahtuma, ja kasvatusliemessä itiöinti sekä toksiinituotanto käynnistyvät samanaikaisesti. C. botulinumin ryhmän II bakteereilla Spo0A-proteiinin on todettu säätelevän positiivisesti botuliinitoksiinin tuotantoa. Oletimme tämän säätelyn olevan käytössä myös ryhmän I C. botulinum -bakteereilla, joten oletimme toksiinituotannon vähenevän spo0A-mutantilla. Hypoteesina oli myös, että spo0A-mutantin itiönmuodostus lakkaa. Oletimme, että botA-mutantti ei tuottaisi toksiinia toksiinigeenin puuttuessa. botA-mutanttikannan oletettiin kasvavan nopeammin sekä muodostavan tiheämmän kasvuston kuin villityypin kanta, kun mutanttikannalta ei kulu energiaa suuren toksiiniproteiinin rakentamiseen ja se voi käyttää enemmän energiaa kasvuunsa. Tutkimuksen lopuksi poistetut geenit palautettiin mutantteihin, jotta varmistettiin havaittujen muutosten johtuneen geenien poistamisesta. Tutkituista mutanttikannoista mitattiin optista tiheyttä spektrofotometrillä, laskettiin elävien solujen ja itiöiden määrää MPN (most probable number) -menetelmällä, mitattiin toksiinieritystä immunologisella testillä (enzyme-linked immunosorbent assay, ELISA) sekä geenien ilmentymistä RT-qPCR-menetelmällä. Itiöiden ja elävien solujen esiintymistä tutkittiin myös kvalitatiivisesti mikroskopoimalla. Odotusten mukaisesti spo0A-mutantti ei muodostanut itiöitä eikä botA-mutantti muodostanut toksiinia. spo0A-geenin poisto johti toksiinituotannon merkittävään vähenemiseen sekä transkriptiotasolla että eritetyn toksiinin määrässä. Tutkimuksessamme totesimme Spo0A:n säätelevän toksiinituotantoa ryhmän I C. botulinum -bakteereilla. botA-mutantin kasvunopeus ei ollut hypoteesin mukainen, vaan se kasvoi samalla tavalla kuin villityypin kanta. Spo0A:n positiivinen säätelyvaikutus botA-toksiinigeeniin on merkittävä löydös, sillä se viittaisi samojen säätelymekanismien olevan käytössä universaalisti ryhmien I ja II C. botulinum -kannoilla. Löydös linkittää C. botulinum -bakteereille kaksi hyvin merkittävää aineenvaihdunnan tapahtumaa, toksiinintuotannon ja itiöitymisen, toisiinsa. Toksiinituotannon ja itiöinnin käynnistymisen yhteinen säätely on bakteerille todennäköisesti energiatehokasta. Yhteinen säätely auttaa bakteeria todennäköisesti varmistamaan itselleen suotuisat elinolosuhteet ja elinkierron jatkumisen.

Brakykefaalisten eli lyhytkuonoisten koirarotujen, kuten ranskanbulldoggin, mopsin ja englanninbulldoggin, suosio on lisääntynyt viime vuosikymmenten aikana sekä Suomessa että maailmalla. Kyseisillä roduilla tunnetaan useita jalostuksella aikaansaatuja piirteitä, jotka lisäävät koiran riskiä kärsiä hyvinvointia ja elämänlaatua heikentävistä terveysongelmista. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on koostaa yhteen ajantasaista tutkimustietoa suosituimpien brakykefaalisten koirarotujen ilmiasuun liittyvistä terveys- ja hyvinvointiongelmista sekä selvittää keinoja niiden esiintyvyyden vähentämiseksi jalostusvalintojen avulla. Lyhyt kuono ja ahtautuneet sieraimet kuuluvat brakykefaalisen hengitystieoireyhtymän tärkeimpiin ulkomuodollisiin riskitekijöihin. Lyhytkuonoisten rotujen jalostusyksilöiden seulonnassa voidaan hyödyntää 1000 metrin kävelytestiä tunnistamaan kliinisesti merkittävistä oireista kärsivät koirat. Jalostusvalintoja tukevaa tietoa saadaan myös kävelytestin yhteydessä eläinlääkärin suorittamalla kliinisellä tutkimuksella ja oireyhtymälle altistavien ulkomuotopiirteiden arvioinnilla. Lyhyen kuonon lisäksi suhteellisen leveä luomirako altistaa sarveiskalvon haavaumille. Piirrettä voidaan arvioida esimerkiksi määrittämällä silmän sivuilla näkyvän kovakalvon osuus. Lisäksi niin kutsuttu nenäpoimu voi aiheuttaa karvojen hankautumista sarveiskalvoa vasten. Syvät ihopoimut ja ihoa vasten painuva korkkiruuvihäntä lisäävät riskiä toistuville ihopoimutulehduksille. Brakykefaalinen kallonmuoto johtaa usein hampaiden virheasentoihin ja hammasvälien ahtautumiseen, jotka lisäävät riskiä hampaiden kiinnityskudossairaudelle, parodontiitille. Brakykefaaliseen kallonmuotoon liittyy usein myös välikorvan muutoksia, joiden kliininen merkitys on kuitenkin vielä epäselvä. Etenkin tietyillä brakykefaalisilla roduilla emän lantion tavallista ahtaampi rakenne voi mahdollisesti altistaa keisarileikkausta vaativille synnytyshäiriöille. Rekisteröidyillä koirilla yksilökohtaista keisarileikkausten määrää on mahdollista seurata ja rajoittaa keisarileikkausten ilmoitusvelvollisuudella. Myös muiden perinnöllisten vikojen vuoksi tehtyjen kirurgisten operaatioiden ilmoittamisvelvollisuus voi ehkäistä sairaiden koirien käyttöä jalostuksessa. Englanninbulldoggilla, ranskanbulldoggilla ja bostoninterrierillä rotuihin käytännössä fiksoitunut DVL2-geenin mutaatio aiheuttaa homotsygoottina roduille tyypillisen korkkiruuvihännän ja on yhteydessä brakykefaaliseen kallonmuotoon. Mutaation on ehdotettu altistavan myös rintarangan nikamaepämuodostumille, jotka voivat aiheuttaa selkäytimen kompressiota ja neurologisia oireita. Selän nikamaepämuodostumien määrää voidaan arvioida selän röntgenkuvista. Brakykefaalisten rotujen tilanne vaatii terveysongelmien esiintyvyyden tarkempaa kartoittamista ja jalostusohjelmilla aikaansaadun edistyksen seurantaa koirien hyvinvoinnin takaamiseksi tulevaisuudessa. Jalostuskoirien terveystutkimusten lisäksi tulisi harkita raja-arvojen asettamista tietyille ulkomuotopiirteille, kuten kuonon suhteelliselle pituudelle, sierainten ahtaumalle, luomiraon suhteelliselle leveydelle, ihopoimuille ja hampaiden virheasennoille. Suunnitelmalliset roturisteytykset voivat olla välttämättömiä terveysongelmien esiintyvyyden vähentämiseksi suosituimmissa brakykefaalisissa roduissa, kun otetaan huomioon terveysongelmille altistavien piirteiden ja myös muiden koiran hyvinvoinnille haitallisten perinnöllisten sairauksien, kuten ortopedisten ongelmien, korkea esiintyvyys kyseisissä roduissa.

Kirjallisuuskatsauksessa tutustutaan ionoforisista kokkidiostaateista saatavilla olevaan tietoon, etenkin niiden farmakokinetiikkaan, hajoamiseen ympäristössä ja ympäristövaikutuksiin. Lisäksi työn kirjallisuusosuudessa selvitetään ionoforisten kokkidiostaattien rakennetta, kokkidiostaattien käyttöä rehuissa ja käyttöön hyväksymistä Suomessa. Broilertalouden rakennetta Suomessa ja erilaisia broilerinlannan käsittelymenetelmiä käsitellään myös lyhyesti. Tutkimusosuuden tarkoitus oli selvittää kvantitatiivisesti Suomessa broilereiden ruokinnassa käytettävien kokkidiostaattien, narasiinin ja salinomysiinin, erittymismääriä lantaan ja niiden hajoamisnopeutta eri lannankäsittelyprosesseissa. Tutkimuksessa kerättiin näytteitä kuivikelannasta lintujen teurastuspäivänä sekä aumavarastoinnin, kompostoinnin ja teollisen kuivauskäsittelyn aikana. Lantanäytteistä tutkittiin narasiinin tai salinomysiinin pitoisuuden lisäksi kuiva-ainepitoisuus ja kokonaistyppipitoisuus. Kokkidiostattianalyysit suoritettiin Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen laboratoriossa, kuiva-aineanalyysit Biolan Oy:n sisäisessä laboratoriossa ja typpimääritykset Viljavuuspalvelun laboratoriossa. Narasiinin määrä lannassa oli 135 tai 145 g/15000 broilerin lantaerä. Kompostointikäsittelyssä narasiinin määrä väheni 87 vrk aikana 4,1%:iin, samanpituisessa aumavarastoinnissa 59,3%:iin ja 20 minuutin kuivauksessa 78,5%:iin. Salinomysiinin määrä lannassa oli alkuhetkellä 86 grammaa. Kompostoinnin jälkeen lannassa oli salinomysiiniä jäljellä 10,5%, aumasäilytyksen jälkeen 69,8% ja kuivauksen jälkeen 48,8%. 15000 broilerin erä saa rehun mukana noin 2650 grammaa kokkidiostaattia. Lannan kokonaiskuiva-aineen ja kokonaistypen määrää mitattiin sekä kompostoinnin että aumavarastoinnin aikana. Kuiva-ainepitoisuus väheni kakissa prosesseissa. Väheneminen oli voimakkaampaa kompostoinnin aikana (27-28 %) kuin aumassa (3-4 %). Kokonaistypen määrä väheni kompostoinnin aikana n. 26-35 %. Aumavarastoinnin aikana kokonaistypen määrä sen sijaan lisääntyi n. 5-10 %. Typen määrää jo ennestään erittäin typpipitoisessa lannassa aumavarastoinnin aikana lisäävät ilmeisesti ilmakehän typpeä sitovat mikrobit. Kompostointi oli selvästi tehokkaampi tapa hajottaa kokkidiostaatteja lannassa kuin aumavarastointi. Molempien käsittelyjen pituus oli 87 vuorokautta. Myös 20 minuutin kestävällä teollisella kuivauksella ja rakeistuksella saatiin kokkidiostaatien määrät vähenemään (jäljellä 21-51 %). Kaikkien käsittelyjen jälkeen lannassa oli vielä mitattavissa olevia pitoisuuksia narasiinia ja salinomysiininatriumia. Kokkidiostaattien hajoamisesta lannassa ja ympäristössä tarvittaisiin lisää tietoa. Tutkimuksessa käytetty menetelmä ionoforisten kokkidiostaattien määrittämiseksi broilerin lannasta on käyttökelpoinen tarkoitukseen. Tämän tutkimuksen perusteella ionoforiset kokkidiostaatit hajoavat melko tehokkaasti nykyisin eniten käytetyssä aumauksessa – n. 2-3 % jäljellä 3 kuukauden kuluttua. Maaperän eliöille ja ihmisille turvallista kokkidiostaattipitoisuutta on kuitenkin vaikea arvioida ekosysteemin monimutkaisuuden ja käytettävissä olevan tiedon niukkuuden vuoksi.

Bronkoalveolaarihuuhtelua (BAL) käytetään alempien hengitysteiden sairauksien diagnosoimiseen. BAL:n tarkoituksena on kerätä keuhkoepiteeliä vuoraavaa nestettä, ELF:ä (epithelial lining fluid). Keuhkohuuhtelunestenäyte, BALF (bronchoalveolar lavage fluid) koostuu huuhtelunesteen ja ELF:n sekoituksesta. ELF:n laimenemiskertoimen laskemiseen käytetään sekä ulkoisia että sisäisiä merkkiaineita. Toistaiseksi ei ole löydetty täydellistä merkkiainetta, joka täyttäisi hyvälle merkkiaineelle asetetut vaatimukset. Kunnes täydellinen merkkiaine kehitetään, BAL-tekniikka tulisi standardoida muilta osa-alueiltaan (mm. potilaan asento, huuhtelunestemäärä, huuhdeltu keuhkoalue, takaisinimuun käytetty paine, huuhtelun kesto ja näytteen käsittely ja varastointi), jotta mahdolliset virhelähteet minimoitaisiin ja BALF-tulokset olisivat mahdollisimman vertailukelpoisia keskenään. Tämän tutkielman tarkoituksena oli verrata koiran painoon suhteutettua ja vakiovolyymistä huuhtelunestemäärää sekä selvittää kummalla menetelmällä saadaan BALF-näytteitä, joissa ELF:n prosenttiosuuksissa on mahdollisimman vähän vaihtelua. Työ toteutettiin osana ELL Marika Melamiehen väitöskirjatutkimuksen I osatyötä "Canine chronic bronchopulmonary inflammation with special reference to pharmacological aspects". Tutkielman kokeellisessa osiossa kolmelletoista terveelle beagle-rotuiselle koiralle suoritettiin BAL kumpaankin pallealohkoon. Jokaisen koiran toiseen keuhkopuoliskoon ruiskutettiin huuhtelunestettä 2 ml/kg ja toiseen 50 ml huuhtelunestettä jaettuina kahteen huuhtelukertaan. Huuhteluneste imettiin välittömästi takaisin. Huuhtelun kesto mitattiin ensimmäisen huuhteluerän alusta toisen erän takaisinimemisen loppumiseen. Huuhtelunestenäytteestä mitattiin ureapitoisuus, jota vertaamalla veren ureapitoisuuteen voitiin laskea ELF:n prosentuaalinen määrä keuhkohuuhtelunäytteessä. Prosentuaalisissa ELF-määrissä todettiin tilastollisesti merkittävä ero: käytettäessä painoon suhteutettua huuhtelunestemäärää saatiin tasaisempi tulos verrattuna vakionestemäärällä huuhdeltuihin. Huuhtelun kestoajalla ei ollut vaikutusta BALF:n ureapitoisuuksiin. Kirjallisuuskatsaus käsittelee koirien tähystys- ja BAL-tekniikkaa sekä BALF:n tulosten tulkintaa.

Koirilla esiintyvistä lisääntymisongelmia aiheuttavista infektiivisistä mikrobeista tyypillisimmät ovat Brucella canis ja canine herpes virus-1 (CHV-1). Näiden aiheuttamat ongelmat saattavat muodostua hyvinkin merkittäviksi yksittäisessä kennelissä alentaen syntyvien pentujen määrää huomattavasti vuositasolla. Useissa maissa tehtyjen tutkimusten perusteella on todettu herpeksen olevan enzoottinen virus koirapopulaatioissa. Brucella canista esiintyy harvemmin, mutta sen aiheuttamien vakavien lisääntymisongelmien takia vähäinenkin esiintyvyys on merkittävää. Suomessa ei ole aiemmin tutkittu Brucella canis –bakteerin tai CHV-1:n esiintyvyyttä paikallisessa koirapopulaatiossa. Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa näiden mikrobien esiintyvyys Suomessa ja niiden merkitys suomalaisten koirien lisääntymisongelmissa. Tutkimukseen pyydettiin lehti-ilmoituksella mukaan jalostuskoiria, joilla oli ollut lisääntymisongelmia. Näytteitä otettiin myös täysin terveistä koirista verrokkiryhmäksi. Näytteeksi otettiin verta lasiseen seerumiputkeen noin 8 ml. Näytteet kerättiin pääsääntöisesti kenneleissä paikan päällä. Yhteensä näytteitä saatiin 388 kpl. Brucella canis –vasta-aineet tutkittiin kaikista näytteistä EELA:ssa. Yhdestäkään näytteestä ei löytynyt positiiviseksi tulkittavia vasta-ainemääriä. Herpesvasta-ainetutkimusta varten valittiin 40 lisääntymisongelmista kärsivien kenneleiden näytettä sekä 41 näytettä verrokkiryhmäksi ongelmattomista kenneleistä. Herpesvasta-aineet tutkittiin Ruotsissa SVA:n laboratoriossa. Herpesvasta-aineita tutkimuksessa todettiin usealla koiralla. Seroprevalenssi ongelmakenneleiden ryhmässä oli 90%. Verrokkiryhmän kenneleissä seroprevalenssi oli selvästi matalampi, 24%. Vasta-ainetiitterin korkeus todettiin tilastollisesti merkitsevästi riippuvaksi kennelin ongelmastatuksesta ja koiran käytöstä jalostuksessa. Herpesvasta-aineita todettiin enemmän ongelmakennelien koirilla kuin ongelmattomien kenneleiden koirilla. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta herpeksen olevan yksi tärkeimmistä aiheuttajista kennelin lisääntymisongelmissa. Kennelin herpestilanteen selvittäminen tulisikin sisällyttää tutkimuksiin kartoitettaessa syitä kennelin lisääntymisongelmiin.