Browsing by Title

Koirilla ja kissoilla esiintyy useita samoja munasarjakasvaimia ja -kystia kuin ihmisillä. Munasarjojen sairaudet ovat koirilla ja kissoilla suhteellisen harvinaisia, mutta ne voivat aiheuttaa erilaisia terveydellisiä ongelmia. Oletettavasti yksi tekijä etenkin kissojen munasarjamuutosten diagnosoimisen vähäisyydessä on lemmikkien varhainen sterilisaatio. Koirilla ja kissoilla tavatut munasarjakasvaimet luokitellaan epiteliaalisiin kasvaimiin, stromaalisiin sukupienan kasvaimiin ja itusolujen kasvaimiin. Lisäksi koirilla ja kissoilla tavataan muita satunnaisesti munasarjoissa esiintyviä kasvaimia, kuten sekatyyppisiä kasvaimia, munasarjan mesenkyymin kasvaimia ja munasarjoihin metastoituneita kasvaimia. Koirien yleisimpiä munasarjakasvaimia ovat epiteelistä lähtöisin olevat kasvaimet, kuten papillaarinen kystadenooma ja kystadenokarsinooma. Kissoilla yleisimpiä kasvaimia ovat stromaalisiin sukupienan kasvaimiin kuuluvat granuloosasolukasvaimet sekä luteoomat ja thekoomat. Uusimpien tutkimusten mukaan pahanlaatuisista munasarjakasvaimista yleisimpiä ovat granuloosasolukasvaimet. Munasarjakasvainten diagnosoiminen voi olla vaikeaa, sillä kasvaimet eivät aina aiheuta kliinisiä oireita. Diagnoosi tehdäänkin usein sattumalta munasarjojen poiston yhteydessä. Koirilla ja kissoilla tavattavia munasarjojen kystamuutoksia ovat luteaali- ja follikulaarikystat, epiteelinalaisen rakenteen kystat, kystinen rete ovarii ja munasarjan ulkopuoliset kystat. Munasarjojen kystiset muutokset ovat koirilla ja kissoilla munasarjakasvaimia huomattavasti yleisempiä. Munasarjakystat diagnosoidaan pääasiassa ultraäänitutkimuksella. Merkityksellisimpiä munasarjakystia koirilla ja kissoilla ovat follikulaarikystat, jotka tuottavat estrogeeni- ja progesteroni -hormoneja, ja voivat aiheuttaa pitkittynyttä kiimaa ja muutoksia kohdun limakalvossa. Sekä munasarjakasvainten että munasarjakystien ensisijaisena hoitomuotona pidetään ovariektomiaa eli munasarjojen kirurgista poistoa. Ihmislääketieteessä leikkaushoitoon yhdistetään usein kemoterapiahoito, mutta koirilla ja kissoilla kemoterapiaa on kuvattu munasarjakasvainten hoidossa vain yksittäisissä tutkimuksissa. Vain vähän tutkimustietoa on saatavilla munasarjakasvainten hoidon ennusteesta. Ennusteen on esitetty olevan hyvä, mikäli kasvain rajoittuu vain munasarjoihin. Metastoituneiden munasarjakasvainten tapauksessa ennuste huononee. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on perehtyä nykyisen tutkimustiedon perusteella koirien ja kissojen munasarjoissa esiintyvien kasvainten ja kystamuutosten luokitteluun, patologiaan, histologisiin ja diagnostisiin ominaispiirteisiin sekä hoitoon. Lisäksi työssä käydään läpi naaraan munasarjojen normaaliantomiaa- ja fysiologiaa sekä naaraan seksuaalista kehitystä. Työn tarkoituksena on myös toimia tietolähteenä eläinlääkäreille sekä eläinlääketieteen opiskelijoille.

Tutkielman kirjallisuusosassa esitellään kampylobakteerilajit ja niiden ominaisuudet. Ne ovat gramnegatiivisia mibroaerofiilisia bakteereja, jotka aiheuttavat erilaisia infektioita sekä ihmisille että eläimille. Infektiot ovat tavallisesti elintarvikeperäisiä. Sukuun luetaan tällä hetkellä kuuluvaksi 13 lajia, joista tunnetuin on C. jejuni. Kampylobakteerien luokittelu on ollut vaikeaa, koska ne ovat suhteellisen inaktiivisia biokemiallisissa testeissä. Uudempien molekyyli -biologisten menetelmien avulla on saatu selvyytta taksonomiaan. Kirjallisuusosassa on keskitytty lajeihin C. upsaliensis ja C. helveticus, jotka olivat tutkimuksessa erityisen kohteena. Nämä lajit ovat uudempia ja vähemmän tutkittuja lajeja, ja niiden zoonoosiluonteesta ollaan kiinnostuneita. Niitä on eri tutkimuksissa eristetty koirien ja kissojen ulosteesta sekä ihmisiltä. Tavallisimmat humaani-infektiot ovat olleet enteriittejä. Suuri osa koirien ja kissojen eristyksistä on tehty terveiltä yksilöiltä. Kokeellisessa osassa kartoitettiin kampylobakteerien yleisyyttä koirien ja kissojen ulostenäytteissä Tutkimusmenetelmänä käytettiin kalvosuodatusmenetelmää, jonka avulla voidaan löytää useita eri kampylobakteerilajeja yhtäaikaa Tutkimusaineisto koostui pääasiassa Eläinlääketieteellisen korkeakoulun pieneläinsairaalan potilaista. Näytteitä kerättiin yhteensä 200 eläimestä. Nämä olivat sekä kliinisesti terveitä että sairaita. Tutkituista eläimistä 25 oli kissaa ja 175 koiraa. Näytteet otettiin steriilillä vanutikulla suoraan peräsuolesta ja säilytettiin BHI-liemessä Brusella- tai BHI-agarille viljelyyn asti. Alustoja inkuboitiin mikroaerofiilisesti 2-3 vrk tta. Kasvustoista tehtiin gramvärjäys biokemiallisia testejä, antibioottiherkkyyskoe ja SDS-PAGE -kokosoluproteiiniprofiili. Tulosten perusteella määritettiin eristettyjen kantojen lajipositiivisia näytteitä oli 48 tutkituista 200 näytteestä. Eniten eristettün C. upsaliensista ja toiseksi eniten C. helveticus. Eräät kannat olivat todennäköisesti helikobakteereja. Kampylobakteerien erottelussa helikobakteereista tärkeimpiä testejä oli bakteerien tunnistaminen morfologian avulla. Tutkimuksen perusteella kampylobakteerit, etenkin C. upsaliensis ja C. helveticus, näyttäisivät olevan melko yleisiä koira- ja kissapopulaatiossa muodostaen näin ollen varteenotettavan zoonoottisen riskin.

Koiran kaularanka koostuu seitsemästä nikamasta. Jokaisen nikaman perusrakenne on samanlainen, mutta varsinkin kaksi ensimmäistä kaulanikamaa ovat pitkälle erilaistuneita ja eroavat toiminnallisesti sekä anatomisesti muista. Kannattajanikama sijaitsee heti kallon takana ja mahdollistaa pään nyökkäyksen. Siinä on siipimäiset ulokkeet, mutta tyypillisestä nikamasta poiketen siitä puuttuvat okahaarake ja nikamarunko. Toinen kaulanikama, kiertonikama, mahdollistaa pään kiertämisen. Sen erikoisuuksia ovat suuri ja pitkänomainen okahaarake sekä päätä kohti suuntautuva hammasmainen uloke. Koiranpentujen selkärangan luutuminen alkaa emon kuudennella tiineysviikolla ja tapahtuu pääosin rustosyntyisesti. Vastasyntyneellä koiranpennulla voidaan havaita yksittäisiä nikaman osia, mutta kannattaja- ja kiertonikaman muotoutuminen tapahtuu suurimmilta osin vasta 12 viikon ikään mennessä. Koirilla esiintyy useita synnynnäisiä kaularangan epämuodostumia, ja näistä useat voivat aiheuttaa vakavia neurologisia oireita painaessaan selkäydintä. Tunnetuin on Chiari-tyyppinen epämuodostuma, jossa kallon kaudaalikoppa kehittyy liian pieneksi kattamaan täysin pikkuaivot ja aivorungon. Cavalier kingcharlesinspanieleilla sen on todettu olevan perinnöllinen. Kaularangan kraniaaliosan epämuodostumia on monenlaisia, mutta yleisimpiä ovat nikamien yhteenluutumat, kannattaja-kiertonikamanivelen epävakaus ja kiertonivelen hampaan vajaakehitys. Kaudaalisen kaularangan tunnetuin epämuodostuma on Wobblerin syndroomaa aiheuttava nikaman asennon muutos. Tämä lisensiaatintutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksen lisäksi alkuperäistutkimuksesta. Englantilaisilta bullterriereiltä on löydetty kaularangan kiertonikamasta uudenlainen epämuodostuma, jossa okahaarake koostuu erillisestä lineaarisesta osasta ja joka on osalla yksilöistä jopa irrallinen. Myös suomalaiset eläinlääkärit olivat kliinisessä potilastyössä havainneet sattumalöydöksinä samanlaisia muutoksia. Tutkimuksen päätavoitteena oli selvittää tämän muutoksen yleisyyttä Suomessa asuvilla bullterriereillä. Hypoteesi oli, että kiertonikaman okahaarakkeen muutos on synnynnäinen epämuodostuma, joka on yleinen suomalaisilla bullterriereillä. Aineisto kerättiin kahdesta valmiina olevasta tietokannasta sekä suoraan koiranomistajilta kyselylomakkeella. Koira, jonka kaularangasta oli olemassa sivuttaissuuntainen röntgen-, magneetti- tai tietokonetomografiakuva, pystyi osallistumaan tutkimukseen. Myös kääpiöbullterrierit otettiin mukaan tutkimukseen rotujen läheisen historian vuoksi. Tutkimuksessa oli mukana 42 bullterrieriä, joista 17:llä (40,5 %) todettiin kiertonikaman okahaarakkeen muutos. Tämä tutkimus osoittaa muutoksen olevan melko yleinen Suomessa asuvilla bullterriereillä. Muutoksen ei voitu osoittaa olevan periytyvä näin suppean aineiston perusteella. Sen voidaan kuitenkin olettaa periytyvän, koska sen yleisyys rotupopulaatiossa on ilmeistä. Muutoksen taustasyytä ei saatu selville tässä tutkimuksessa. Lisäksi kahdella kääpiöbullterrierillä todettiin samanlainen muutos kiertonikamassa. Kiertonikaman okahaarakkeen muutos ei todennäköisesti aiheuta osalle koirista minkäänlaisia kliinisiä oireita, mutta kaularangan kipuoireista kärsivän bullterrierin kaularanka voi olla jatkossa tarpeen röntgenkuvata muutoksen varalta. Kiertonikaman muutos tulee myös erottaa traumaattisesta luunmurtumasta.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kyselytutkimuksella selvittää koirien käyttäytymistä kylmässä ja arvioida massan ja insulaation merkitystä lämmönsäätelyssä. Tutkimuksen tulosten mukaan molemmilla muuttujilla oli merkitystä sille, kuinka hyvin koirat kestävät kylmää. Tulosten mukaan pienten koirien kylmäaltistus oli pienempää kuin suurempien rotujen. Tulosten perusteella pienet koirat palelivat helpommin kuin keskikokoiset tai suuret koirat. Alle 10 asteen pakkasessa suuret ja keskikokoiset koirat selvisivät yhtä hyvin, mutta tätä kylmemmässä suuret selvisivät keskikokoisia paremmin. Tulokset antavat viitteitä siitä, että kylmässä selviämisen massa olisi 3,8 kg:n ja 11,9 kg:n välissä. Viitteitä on myös siitä, että tassujen nostelu olisi herkin vaste palelemiselle. Omistajat osasivat tulosten perusteella hyvin arvioida koiriensa palelemista. Lisäksi suojavaatteiden käyttö vastasi hyvin arvioita koirien palelemista, pienet koirat palelivat eniten ja niillä käytettiin myös eniten suojavaatteita. Kylmä aiheuttamia vammoja oli aineiston koirilla vähän, poikkeuksena vesihännän esiintyvyys beagle-rotuisilla koirilla (9,8 %).

Mediaalinen patellaluksaatio on perinnöllinen sairaus ja yksi yleisimmistä ortopedisistä vaivoista koirilla. Sitä voidaan hoitaa konservatiivisesti tai kirurgisesti. Mediaalisen patellaluksaation syntymekanismin ymmärtämiseksi on hyvä hahmottaa polven anatomia ja normaali toiminta. Patellan mediaalinen luksoituminen aiheutuu rakenteellisista altistavista tekijöistä, kuten reisiluun kaulan pienentyneestä kallistuskulmasta, reisiluun telauran mataluudesta ja sääriluun kyhmyn normaalia mediaalisemmasta sijainnista. Nämä johtavat nelipäisen reisilihaksen pystysuoran linjan siirtymiseen mediaalisesti, jolloin patella ajautuu telauran sisäpuolelle. Luuston muutokset voivat olla todettavissa jo vastasyntyneillä pennuilla, mutta mediaalinen patellaluksaatio kehittyy koirille kasvun aikana. Sen taustalla on harvoin trauma. Pienikokoisilla koiraroduilla, kuten chihuahua, yorkshirenterrieri ja pomeranian, mediaalinen patellaluksaatio on kaikkein yleisintä. Sen kehittyminen saattaa liittyä kääpiökokoisuuteen vaikuttaviin geeneihin. Mediaalisten patellaluksaatioiden määrä on kasvanut myös suurilla koiraroduilla viime aikoina. Koirilla mediaalinen patellaluksaatio diagnosoidaan yleisimmin 1-4 vuoden iässä. Diagnoosi tehdään ontumatutkimuksen ja kliinisen tutkimuksen avulla. Tyypillinen oire on yksittäisten askelten väliin jättäminen oireilevalla takajalalla. Oirekuva vaihtelee oireettomasta vakavaan ontumaan. Mediaalisen patellaluksaation vakavuus määritellään asteikolla yhdestä neljään. Ensimmäisen asteen luksaatiossa patella saadaan manuaalisesti luksoitumaan telaurastaan, mutta se palautuu paikalleen itsestään. Toisen asteen luksaatiossa patella luksoituu helposti paikaltaan myös spontaanisti, mutta pääasiallisesti se sijaitsee telaurassaan polven ollessa ojennettuna. Kolmannen asteen luksaatiossa patella on jatkuvasti luksoituneena telauran sisäpuolelle, mutta saadaan palautumaan paikalleen manuaalisesti. Neljännen asteen luksaatiossa patella on pysyvästi luksoituneena. Konservatiivista hoitoa suositellaan ensimmäisen ja toisen asteen patellaluksaatioiden hoitoon oireettomille täyskasvuisille koirille. Konservatiiviseen hoitoon kuuluvat kipulääkitys, lepo, liikunnan rajoittaminen, painonhallinta ja fysioterapia. Kirurgista hoitoa suositellaan kasvaville koirille ja kaikille oireileville koirille luksaation asteesta riippumatta. Mediaalisen patellaluksaation kirurgisen korjauksen tavoitteena on saada patella vakautettua paikalleen telauraansa ja palauttaa nelipäisen reisilihaksen suuntaus oikealle linjalle. Näihin tavoitteisiin päästään käyttämällä yhdistelmää pehmytkudoksia ja luustoa muokkaavia tekniikoita. Reisiluun telauraa voidaan syventää erilaisilla menetelmillä, sääriluun kyhmyä voidaan siirtää lateraalisuuntaan ja pehmytkudoksia muokata. Kirurgisen korjauksen ennuste on yleensä hyvä, ja komplikaatioita esiintyy alle neljäsosalla leikatuista potilaista. Paras ennuste leikkaukselle on ensimmäisen asteen luksaatioissa. Suurilla koirilla leikkauskomplikaatioita esiintyy enemmän kuin pienillä. Kirjallisuuskatsaukseen on koottu nykytietämys medialliselle patellaluksaatiolle altistavista tekijöistä, sen hoidosta, komplikaatioista ja ennaltaehkäisystä. Katsausta voidaan hyödyntää esimerkiksi opetuksessa tai koirien kasvatuksessa. Jalostuskoirien valinnassa tulee välttää koiria, joilla on mediaalinen patellaluksaatio, koska se aiheuttaa pitkäaikaista, kroonista kipua ja on sen vuoksi huomattava koirien hyvinvointia heikentävä sairaus.

Haimatulehdus eli pankreatiitti on haiman tulehdusprosessi. Pankreatiitin oireet ovat epäspesifisiä ja ei ole olemassa mitään erityistä "pankreatiittioiretta". Oireena esiintyy kuivumista, vatsan tunnustelun aristamista, kuumetta, ikteerisuutta, äkillistä oksentelua, väsymistä ja ruokahalun huonontumista. Tällä hetkellä ei ole olemassa yhtä ainoaa testiä, jolla pankreatiitti voitaisiin diagnostisoida. Tutkimusten mukaan edes haimaentsyymien, seerumin amylaasi- ja lipaasiaktiivisuuden tai trypsiinin pitoisuuden (cTLI), perusteella ei voida tehdä luotettavaa diagnoosia. Röntgen- tai ultraäänitutkimukset eivät nekään ole kovin luotettavia menetelmiä pankreatiitin diagnostisoinnissa. Tutkimuksessa arvioitiin endoskooppisen retrogaadin haimatiehyiden kuvantamismenetelmän (ERP) suoritusmahdollisuuksia terveillä beagle-koirilla, haimanestenäytteiden ottamista ja mahdollisia komplikaatioita. Toimenpiteet suoritettiin kahdesti seitsemälle terveelle beaglerotuiselle koiralle. Ensimmäisellä toimenpidekerralla suoritettiin haimatiehytjärjestelmän varjoainekuvaus. Toisella kerralla otettiin koirilta haimanestenäyte ja uusittiin varjoainekuvaus. Mahdollisia komplikaatiota arvioitiin ennen toimenpidettä ja toimenpiteen jälkeen tehdyin kliinisten perustutkimuksien (lämpötila, hengitys- ja sydänfregvenssi, vatsan palpointi) ja otettujen verinäytteiden perusteella (hkr-, Na-, Ca-, K-, amylaasi-, lipaasi- ja cTLI-arvot). Tutkimuksessa saatiin tehtyä molemmilla tutkimuskerroilla kaikille koirille ERP. Toimenpiteessä oli pieniä ongelmia viidellä suorituskerralla neljästätoista. Ongelmat liittyivät esimerkiksi varjoaineen haimatiehyeen injisoimiseen. Saatujen fluoroskopiakuvien perusteella koirien haimatiehyiden rakenteessa esiintyy vaihtelua. Haimanestenäytteiden ottaminen koiralta osoittautui hyvin vaikeaksi ja kunnollisia näytteitä ei saatu otettua. Kliinisissä perustutkimuksissa sekä verinäytteiden hematokriitti- ja ionipitoisuuksissa ei havaittu ERP:n aiheuttamiin komplikaatioihin viittaavia muutoksia. Haima-arvot kohosivat toimenpiteiden jälkeen tilastollisesti merkitsevästi. Lähes kaikkien koirien entsyymiarvot palautuivat yhden vuorokauden kuluessa perustasolleen. Lasku oli selvästi hitaampaa koirilla, joilla kaikki haima-arvot olivat kohonneet erittäin korkealle. Yhdellä koiralla toisen toimenpidekerran jälkeen haima-arvot laskivat vasta kuuden vuorokauden kuluttua. Tälle koiralle ERP indusoi lievän, itsestään rajoittuvan, akuutin pankreatiitin. Saatu komplikaatioriski (7,1 %) on samaa luokkaa humaanilääketieteen tutkimusten kanssa. Tutkimustulosten perusteella voidaan laatia suositukset ERP:n riskien hallitsemiseksi. Toimenpidettä ennen otetaan verinäyte seerumin amylaasin ja lipaasin aktiivisuuden sekä cTLI:n pitoisuuden lähtötason määrittämiseksi. Toimenpiteen jälkeen koiraa tarkkaillaan vähintään kaksi vuorokautta. Mahdollisten komplikaatioiden havaitsemiseksi otetaan toimenpiteen jälkeen yhden ja kahden vuorokauden kuluttua verinäyte, ja määritetään siitä seerumin amylaasin ja lipaasin aktiivisuus sekä cTLI:n pitoisuus.

Kuvailevan epidemiologisen tutkimuksen aineistona on 566 EELA:ssa vuonna 1994 virologisesti varmennettua koirien penikkatautitapausta. Tutkimuksessa tarkastellaan tapausten jakaumia ajan, paikan, koirien rodun, sukupuolen, iän, oireiden ja rokotustietojen suhteen. Koska koirien tiedot on kerätty eläinlääkäreiden antamista esitiedoista, ei kaikista koirista ole saatu kaikkia tarvittavia tietoja. Positiivisiksi varmennettujen tapausten määrä alkoi lisääntyä heinä-elokuussa Suur-Helsingin alueella, noin kuukautta myöhemmin Etelä- ja Keski-Suomen suurehkoissa kaupungeissa. Lokakuussa tapauksia oli eniten (147 koiraa). Erityistä rotudispositiota ei havaittu. Sekarotuiset olivat suurin yksittäinen ryhmä (19.2 %). Uroskoiria oli sairastuneissa enemmän kuin naaraita (CIg95% 53.8 % 62.4 % ja CI95% 37.6 % -46.2 % vastaavasti). Penikkatautia esiintyi yllättävän tasaisesti eri ikäryhmissä puolentoista vuoden ikään saakka. Koirien yleisimmät oireet sopivat hyvin kirjallisuuden antamaan kuvaan penikkataudista lukuunottamatta iho-oireita, joita esiintyi runsaasti (45 %). Lähes kaikki koirat, joiden rokotustaustasta oli tietoa (397 koiraa), oli rokotettu vähintään kerran 95.7%). Suurin osa koirista oli rokotettu kolmen ja neljän kuukauden ikäisinä (71.8 % ja 70.9 % vastaavasti) KELA:n suositusten mukaisesti. Rokotusstatus saatiin määritettyä 265 koirasta. Tässä tutkimuksessa asetettujen kriteerien mukaan näistä koirista 64 %:lla oli voimassaoleva rokotus. Näistä koirista Dohyvac-rokotteella rokotettujen koirien osuus oli suhteessa suurempi kuin muilla rokotteilla rokotettujen koirien, kun määriä verrattiin rokotteiden myyntilukuihin.

Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on selvittää, mitä tämän hetken tutkimustiedon perusteella tiedetään koirien proteiinihukkaa aiheuttavien suolistosairauksien (protein-losing enteropathies, PLE) patofysiologiasta, etiologiasta sekä mahdollisista komplikaatioista. Lisäksi työn tavoitteena on koota kattava suomenkielinen tietopaketti PLE:n kliinisestä kuvasta, diagnostiikasta, tämänhetkisistä hoitovaihtoehdoista sekä ennusteesta ja toimia siten apuna eläinlääkärien kliinisessä työssä. PLE on oireyhtymä, jossa albumiinia menetetään suoliston kautta liikaa, jolloin maksa ei ehdi kompensoida menetystä tuottamalla lisää albumiinia. PLE on yhdistetty moniin eri suolistosairauksiin, kuten krooniseen enteropatiaan, suoliston lymfoomaan sekä suoliston lymfangiektasiaan eli imusuoniston toimintahäiriöön. Myös parasiitti-, bakteeri- ja sieni-infektiot, suoliston kryptasairaus, suoliston krooninen intussusseptio eli suolentuppeuma, ruoka-aineyliherkkyys sekä suoliston haavaumat voivat olla PLE:n taustalla. PLE:n oireet riippuvat alla olevasta sairaudesta ja sen kestosta. Ruuansulatuskanavan vaivat, kuten krooninen ripuli ja laihtuminen ovat tyypillisiä PLE-potilaalle, mutta ainoita oireita voivat olla myös esimerkiksi oksentelu tai nesteen kertyminen vatsaonteloon. PLE:tä on syytä epäillä, mikäli potilaalla havaitaan hypoalbuminemia eli matala veren albumiinipitoisuus. PLE:n diagnosoimiseksi tulee sulkea pois mahdolliset muut hypoalbuminemiaa aiheuttavat syyt, kuten proteiinihukkaa aiheuttava munuaissairaus, maksan vajaatoiminta sekä laajat ihovauriot, tutkimalla iho sekä virtsanäytteestä proteiini-kreatiniinisuhde ja seeruminäytteestä sappihappopitoisuus. Lisäksi hypoadrenokortisismia epäiltäessä tulisi tutkia seerumin lepokortisolipitoisuus ja tehdä ACTH-stimulaatiokoe. PLE:n aiheuttajasairauksien selvittämiseksi vaaditaan laajojen verinäytteiden lisäksi ulostenäytteiden tutkimista sekä diagnostista kuvantamista. Lopullinen diagnoosi taustasairaudesta saadaan usein vasta koepalojen ja histopatologisen tutkimuksen avulla. PLE:n hoito riippuu alla olevasta sairaudesta. Hoito koostuu usein ravitsemuksellisesta hoidosta, immunosupressiivisista lääkkeistä, tukihoidosta, kuten kolloidi-infuusiosta, pahoinvoinninestolääkkeistä, mahansuojalääkkeistä, probiooteista ja antibiooteista, sekä mahdollisten komplikaatioiden hoidosta. PLE:n ennuste on usein varauksellinen. Yleisimmin raportoitu PLE:n ennustetta heikentävä tekijä on hypoalbuminemia. PLE:n ennustetta heikentävät myös muun muassa suuri pistemäärä kroonisen enteropatian kliinisessä aktiviteetti-indeksissä (canine chronic enteropathy activity index, CCECAI), huono vaste immunosupressiiviseen hoitoon sekä lymfooma taustasairautena.

Tutkimus koostuu kahdesta osasta: Koiran suolistoloisten esiintyvyys ja antiparasitaaristen lääkeaineiden käyttö koirilla Suomessa. Ensimmäisen osan kirjallisesta osuudesta on kirjoittanut Johanna Vierimaa ja toisen osan Tiina Pullola. Työhön liittyvä näytteiden keruu sekä laboratoriotyöt tehtiin yhteistyönä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää koiran suolistoloisten esiintyvyys Suomessa, sekä kartoittaa suolistoloisinfektioille altistavia riskitekijöitä. Tutkimuksessa selvitettiin myös, miten antiparasitaarisia lääkkeitä käytetään tällä hetkellä koirille suolistoloisten häädössä. Samoin selvitettiin, miten koiranomistajat saavat tietoa koiran loisista ja miten he käyttämänsä sisäloishäätölääkkeen valitsevat. Suomessa ei ole aikaisemmin tehty koko maata koskevaa prevalenssitutkimusta suolistoloisten esiintymisestä koirilla. Loishäätölääkkeiden käyttöä koirilla ei myöskään ole aikaisemmin selvitetty. Tutkimus tehtiin syksyjen 2001 ja 2002 välisenä aikana Helsingin yliopiston Eläinlääketieteellisen tiedekunnan patologian ja parasitologian oppiaineelle. Tutkimukseen osallistui 541 koiraa ympäri Suomea. Näytteet pyrittiin keräämään siten, että saatiin mahdollisimman kattava otos suomalaisista koirista. Tätä varten koirat oli jaettu käyttötarkoituksen (kennel-, metsästys-, koti- ja harrastuskoirat), sukupuolen, iän ja läänin mukaan. Näytteeksi kerättiin mahdollisimman tuore ulostenäyte, joka säilytettiin viileässä ja tutkittiin kymmenen vuorokauden sisällä tiedekunnan parasitologian laboratoriossa. Koiranomistajat ottivat näytteet itse annettujen ohjeiden mukaan. Näytteet kerättiin metsästysseurojen, kenneleiden ja koirakerhojen avustuksella, sekä suoraan yksityisiltä koiranomistajilta koirapuistoissa ja koiratapahtumissa. Tutkimukseen osallistuneet koiranomistajat täyttivät esitietolomakkeen, jossa tiedusteltiin loishäätörutiineista ynnä muusta asiaan liittyvästä. Esitietolomakkeiden tiedot toimivat aineistona tutkimuksen antiparasitaaristen lääkeaineiden käyttöä koskevassa osuudessa. Koiran suolistoloisten munia löytyi 32:n koiran ulostenäytteestä (5,9 %) ja lisäksi neljän koiran ulostenäytteestä löytyi Isospora spp. -protozoan ovokystia (0,7 %). Infektioiden aiheuttajina olivat Toxocara spp. 1. suolinkainen (17 koiraa, 3,1 %), Uncinaria stenocephala 1. hakamato (14 koiraa, 2,6 %), Trichuris vulpis 1. piiskamato (yksi koira, 0,2 %) ja Diphvllobothrium ltum 1. leveä heisimato (kaksi koiraa, 0,4 %). Tulosten tilastollisen käsittelyn perusteella suolinkais- ja hakamatotartuntariski oli suurempi kennelissä asuvilla koirilla sekä koirilla, jotka olivat käyneet Pohjoismaiden ulkopuolella vuoden sisällä, kuin muilla koirilla. Tutkimukseen osallistuneet koirat saivat sisäloishäädön jokseenkin säännöllisesti; 86 % koirista hoidetaan suolistoloisten varalta vähintään kerran vuodessa. Eri käyttötarkoituksen omaavista koirista metsästyskoirat näyttäisivät saavan vähiten sisäloishäätöjä; noin 31 % metsästyskoirista sisäloishäädetään harvemmin kuin kerran vuodessa. Kyselytutkimuksen mukaan suurin osa (53,4 %) koiranomistajista vaihtelee käyttämäänsä sisäloishäätövalmistetta. Merkittävin valmisteen valintaan vaikuttava tekijä oli laajakirjoisuus. Eniten käytetty sisäloishäätölääkevalmiste oli tutkimuksen mukaan Axilur® (lntervet) jonka vaikuttavana aineena on fenbendatsoli. Koiranomistajien tärkein tiedonsaantilähde koskien koiran sisäloisia oli eläinlääkäri. Kirjallisuuskatsauksessa on esitelty tutkimuksessa havaittujen koiran suolistoloisten elämänkierrot sekä koiran suolistoloisten esiintyvyys muissa maissa. Kirjallisessa osiossa esitellään lyhyesti myös markkinoilla olevat suolistoloishäätövalmisteet, kerrotaan sisäloishäätöhäätösuosituksista ja resistenssin kehittymisestä loishäätölääkkeille.

Etummaisen ristisiteen osittainen tai täydellinen repeämä on yleisin takajalan ontuman aiheuttaja koirilla. Leikkausmenetelmiä ristisidevaurion korjaamiseksi on kehitetty lukuisia, mutta pitkän aikavälin seurantatutkimuksia leikkauksesta toipumisesta ei ole juurikaan tehty. Voimalevyanalyysiä pidetään tällä hetkellä objektiivisena ja luotettavana menetelmänä jalan käytön arvioimisessa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia ja vertailla ristisideleikattujen koirien voimalevyarvoja terveisiin koiriin sekä eri leikkausmenetelmien kesken kun leikkauksesta oli kulunut 1-4 vuotta. Toteutettuun kliiniseen retrospektiivinen seurantatutkimukseen valittiin aiemmin tehdyn kyselytutkimuksen perusteella yli 18 kg painavia koiria, joiden toisesta takajalasta oli leikattu eturistisiderepeämä vuosina 2004-2006. Tutkimukseen osallistumisen esti tiedossa oleva tai tutkimuksen aikana havaittu muu merkittävä ortopedinen sairaus. Terveinä kontrollikoirina käytettiin 1-8 vuotiaita rottweilereita ja labradorinnoutajia joilla ei esiintynyt tiedettäviä tai tutkimuksen aikana havaittuja ortopedisia vaivoja. Leikattujen ja kontrollikoirien tuli olla ilman tulehduskipu- , opioidi- ja kortisonilääkitystä vähintään 7 päivän, ilman pitkävaikutteisia kortisonivalmisteita vähintään 30 päivän, ja ilman pentosaanipolysulfaattilääkityksiä vähintään 90 päivän ajan. Suun kautta annettavat ravintolisä- ja rasvahappovalmisteet tuli jättää pois 7 vuorokautta ennen tutkimuskäyntiä. Jokaiselta koiralta laskettiin sekä oikean- että vasemmanpuoleisista raajapareista vähintään viisi voimalevytulosta, joista analysoitiin vertikaalinen huippuvoima ja vastaava impulssi, jarrutus- ja työntövoima ja vastaavat impulssit, painonvarausaika, nousevat ja laskevat kulmat, kuormitusaika sekä takajalkojen kuormistusajat sekä vertikaalisten huippuvoimien symmetriaindeksit. Viidestä suorituksesta laskettiin koirakohtaiset keskiarvot ja keskihajonnat. Huippuvoimat, voimaimpulssit sekä nousevat ja laskevat kulmat ilmoitettiin prosentteina painosta. Ristisideleikattujen raajojen arvoja vertailtiin ryhmien välillä ja kontrollikoiriin. Tutkimuskäynnille osallistui 42 koiraa, joista 23 poistettiin lopullisista tuloksista muiden havaittujen ortopedisten vaivojen vuoksi Leikatut koirat (n=19) olivat tilastollisesti merkitsevästi vanhempia kuin kontrollikoirat (p<0,01). Voimalevyarvoissa ei havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja leikattujen ja kontrollikoirien kesken (p>0,306) eikä eri leikkausryhmien välillä (p>0,12). Aiemmissa kliinisissä seurantatutkimuksissa ristisideleikattujen koirien voimalevyarvot ovat jääneet kontrollikoirien arvoja alhaisemmiksi, mutta seuranta-ajat ovat olleet tätä tutkimusta lyhyempiä. Tämän tutkimuksen voimalevyanalyysin keskiarvojen perusteella ristisidevaurioisten koirien jalan toimintakyky näyttäisi palautuvan pääosin hyvälle tasolle ja säilyvän myös pitkällä aikavälillä, Toisaalta myös huonommin toipuneita koiria esiintyy, mikä näkyy symmetriaindeksien runsaassa hajonnassa; subjektiivisesti symmetriaindeksejä arvioitaessa leikatuilla koirilla esiintyi huomattavasti enemmän epäsymmetriaa takajalkojen painonvarauksessa. Tässä tutkimuksessa eri leikkausmenetelmiä ei voitu vertailla luotettavasti otoskokojen pienuuden vuoksi. Ristisidevaurioisten koirien muiden nivelten nivelrikkomuutokset ja ortopediset vaivat todettiin tutkimuksen aikana yleisiksi, ja siksi koiran voinnin arvioinnissa ja hoidossa tulisikin kiinnittää huomiota todetun ristisidevaurion lisäksi myös muihin esiintyviin ortopedisiin vaivoihin.