Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

  • Bruno-Paasisalo, Melina (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2013)
    Koira on ihmisen vanhin kotieläin ja ihminen on jalostanut tähän eläinlajiin yli 400 rotua. Jalostusta on tehty ihmisen toiveet ja tarpeet täyttäviä yksilöitä käyttäen, mikä on johtanut siihen, että monen rodun geneettinen pohja on kapea. Harvojen yksilöiden suosio jalostusmateriaalina johtaa siihen, että toivottujen ominaisuuksien lisäksi myös haitalliset ominaisuudet ovat päässeet lisääntymään rodussa. Amerikancockerspanieli on tyyppiesimerkki koiranjalostuksesta ja sen mukanaan tuomista ongelmista. Rotu on USAssa kehitetty koirarotu ja sen sanotaan olevan lähtöisin yhdestä uroksesta ja tämän puolisisaresta. Rodulla on todettu esiintyvän muun muassa kroonista hepatiittia ja erilaisia silmäsairauksia. Useissa tutkimuksissa on amerikancockerspanieleilla todettu olevan taipumusta myös korvatulehduksiin sekä niille altistaviin sairauksiin, kuten iho-ongelmiin ja atopiaan. Amerikancockerspanieleilla korvatulehdus näyttää johtavan myös useammin korvakäytävän umpeutumiseen ja krooniseen tulehdukseen: hoitona on tällöin useimmiten korvakäytävän poistoleikkaus. Koiran genomin selvittäminen on mahdollistanut koirien sairauksien perinnöllisyyden tarkemman tutkimisen. Aikaisemmin perinnöllisyyttä on voitu tutkia vain sukupuita analysoimalla ja risteytyskokein. Nykymenetelmin voidaan löytää tautia aiheuttavat geenivirheet ja kehittää mahdollisesti työkaluja sairauksien vastustamiseen ja hoitoon. Selvitystyö suomalaisten amerikancockerspanieleiden korvaongelmista aloitettiin kyselytutkimuksella, jonka tulokset julkaistiin vuonna 2010. Kyselytutkimukseen osallistuneet koirat kutsuttiin jatkotutkimuksiin, joihin osallistui vuoden 2011 aikana 41 koiraa. Tutkimuskäynnillä selvitettiin sitä, onko koirilla tutkimushetkellä korvatulehdusta ja jos on, niin onko tulehdus aiheuttanut korviin kroonisia muutoksia. Tutkimukseen osallistuneiden koirien sukulaisuussuhteita tutkimalla pyrittiin päättelemään, onko suomalaisilla amerikancockerspanieleilla perinnöllistä alttiutta korvatulehduksiin. Sukulaisuuksien analysointia varten koirat jaettiin kolmeen ryhmään esitietojen ja tutkimuskäynnillä havaittujen löydösten mukaan. Koirien sukutaulut haettiin Suomen Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä, Koiranetistä ja niiden perusteella piirrettiin koirien yhteinen sukupuu. Sukupuusta etsittiin selkeitä periytysmalleja sekä yhdistäviä tekijöitä eli yhteisiä esi-isiä. Osa tutkituista koirista olivat sisaruksia, osa oli vanhempi-lapsi-pareja, osa oli serkuksia. Kaiken kaikkiaan yhteys toiseen tutkimukseen osallistuneeseen koiraan löytyi viimeistään 4.-5. polvesta. Sukupuun analysoinnin perusteella voidaan sanoa, että alttius on perinnöllistä ja todennäköisyys saada sairaita jälkeläisiä kasvaa, jos toinen vanhemmista on sairas. Aineisto ei ole kuitenkaan riittävän laaja, jotta voidaan varmuudella sanoa, millä periytymismallilla alttius korvatulehduksiin suomalaisilla amerikancockerspanieleilla periytyy. Jatkotutkimukset laajemmalla aineistolla toisivat selkeyttä perinnöllisyyteen. Tämän tutkimuksen pohjalta tehtävä geneettinen analyysi toivottavasti auttaa paikantamaan korvatulehduksille altistavan geenivirheen.
  • Kingelin, Taina (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1996)
    Kriittisten valvontakohtien riskianalyysi järjestelmä (HACCP) on prosessin sisäinen terveysvaarojen valvomistapa, joka mahdollistaa uhkaavan vaaran ehkäisyn ennen kuin se ehtii tapahtua. Sen tarkoituksena on suojata kuluttajia ruokamyrkytyksiltä ja lisätä muutenkin elintarvikkeen turvallisuutta. HACCP-järjestelmän luominen vaatii työryhmän, joka saa riittävästi koulutusta järjestelmän seitsemästä periaatteesta. Työryhmä hankkii riitävästi tietoa ja soveltaa HACCP-järjestelmän periaatteita laitoksen toimintaan. Omavalvonta on laadunvarmistustoimintaa, jolla laitos osoittaa noudattavansa voimassaolevia lakeja ja asetuksia. Se on Suomessa lakisääteistä. Omavalvontasuunnitelma on kirjallinen menettelyohje omavalvonnan toteutumisesta. Se on laitoskohtainen. Sen on pohjauduttava HACCP-järjestelmään. Viranomaisvalvonta on solutettu omavalvonnan osaksi. Omavalvontasuunnitelma tehdään vaiheittain:alkuselvitykset, toiminnan ja tuotteen kuvaus, vaarojen tunnistus ja torjuntatoimenpiteet, kriittiset valvontakohteet, työohjeet valvontakohteisiin ja omavalvonnan ylläpidon suunnittelu. HACCP-järjestelmäpohiainen omavalvonta soveltuu myös teurastus- ja leikkaamotoimintaan. Erona jatkojalostelaitoksen omavalvontaan on, että teurastustoiminta ei sisällä kuumennusvaiheita, joten biologisten vaarojen todennäköisyys on suurempi. Omavalvontasuunnitelman tekoon vaikuttavia tekijöitä ovat laki, käyttäjäystävällisyys ja kustannukset. Ennen käyttöönottoa suunnitelma on hyväksytettävä kunnan valvontaviranomaisella. Omavalvontasuunnitelman toimivuuden kulmakivenä on henkilökunnan koulutus ja osapuolten sitoutuminen suunnitelmaan. Tutkielmaan sisältyy pienimuotoisen teurastamon ja leikkaamon omavalvontasunnitelma.
  • Huttunen, Anniina (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2015)
    Monet koirat ja kissat kärsivät kroonisesta kivusta, jonka yleisimpiä syitä ovat nivelrikko, krooniset tulehdukset ja syöpä. Pitkittyessään kipu aiheuttaa muutoksia sitä välittävissä rakenteissa ja hermoston herkistymistä kivulle. Kroonistuessaan kipu vaikuttaa negatiivisesti hyvinvointiin. Kipua onkin tärkeää lievittää mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja mahdollisimman tehokkaasti. Kroonista kipua lievitettäessä hoitojaksot ovat pitkiä, ja lääkeaineita annetaan usein vanhoille eläimille. Tämän vuoksi on tärkeää ymmärtää kipua aiheuttavat mekanismit ja kohdistaa hoito näihin oikeilla lääkeaineilla. Tässä kirjallisuuskatsauksessa esitellään kroonisen kivun fysiologiaa sekä kissojen ja koirien kroonisen kivun lievitykseen käytettäviä lääkeaineita, niiden tutkittua tehoa kivun lievityksessä ja niiden turvallisuutta pitkäaikaisessa käytössä. Tulehduskipulääkkeet on käytetyin lääkeaineryhmä kroonisen kivun lievityksessä: ne ovat tehokkaita, pääosin hyvin siedettyjä, niitä voidaan antaa kotona ja niiden väärinkäyttömahdollisuudet ovat vähäisiä. Koirille ja kissoille on useita myyntiluvallisia tulehduskipulääkkeitä, ja niiden pidempiaikaisesta käytöstä löytyy enemmän tutkimustietoa kuin muista lääkeaineryhmistä. Muita kroonisen kivun lievitykseen käytettäviä lääkeaineita ovat muun muassa opioidit, trisykliset antidepressantit, N-metyyli-Daspartaatti (NMDA) -reseptoreihin vaikuttavat lääkeaineet ja epilepsialääkkeet. Näiden lääkeaineiden haittavaikutuksista ja tehosta pitkäaikaisessa käytössä eläimillä on niukasti tutkimustietoa. Tästä huolimatta näitä lääkeaineita käytetään yleisesti koirien ja kissojen kovan kivun ja kroonisen kivun lievityksessä. Monien lääkeaineiden annokset on lähinnä ekstrapoloitu ihmistutkimuksista, ja annostelun pohjana ovat kokemusperäiset, anekdotaaliset tiedot, jotka eivät perustu tutkimustuloksiin. Multimodaalisella lääkehoidolla eli käyttämällä useampaa eri lääkeaineryhmän lääkeainetta on saatu parhaita tuloksia kroonisen kivun lievityksessä ihmisillä tehdyissä tutkimuksissa. Eläimillä multimodaalisesta kroonisen kivun lievityksestä on vain vähän tutkimuksia. Multimodaalisen kivunlievityksen etuna on, että kipua lievittävä vaikutus kohdistuu useaan kohtaan kipuviestiä välittävässä järjestelmässä. Haittavaikutukset jäävät myös vähäisemmiksi, koska yksittäisten lääkeaineiden annosta voidaan vähentää niiden synergististen vaikutusten vuoksi. Kirjallisuuskatsauksessa esitettyä tietoa voidaan hyödyntää eläinlääkinnässä valittaessa parhaiten kunkin eläimen yksilölliseen tilanteeseen sopivaa lääkitystä kroonisen kivun hoitoon. Vähäisen tutkimustiedon vuoksi lääkeaineiden tehosta ja turvallisuudesta pitkäaikaisessa käytössä tarvitaan lisää tietoa.
  • Vesanto, Saara (2019)
    Tutkielman tavoitteena on kirjallisuuskatsauksen avulla tehdä yhteenveto tällä hetkellä käytössä olevista koiran kroonisen ortopedisen kivun arviointiin käytetyistä menetelmistä ja niiden eroista. Kipu on epämiellyttävä sensorinen ja emotionaalinen kokemus, johon liittyy kudosvaurio tai sen uhka. Kipu on aina subjektiivista ja sen takia kivun mittaaminen ja arviointi eläimillä on vaikeaa. Yleisin syy krooniseen kipuun koiralla on nivelrikko, josta kärsii 20% koirapopulaatiosta. Nivelrikon aiheuttama kipu on pääasiassa kroonista tulehduskipua, mutta siihen voi liittyä myös kroonisen hermosärkykivun komponentti. Kroonista kipua ei voi suoraan mitata, mutta siihen liittyviä käytösmuutoksia voi havaita. Tutkimuksissa koiran kroonista kipua on mitattu useilla erilaisilla menetelmillä, eikä parhaista kivun arvioinnin menetelmistä ole olemassa yhteisymmärrystä. Ihmisten nivelrikkotutkimuksessa on pyritty standardoimaan ja validoimaan subjektiivisia mittausjärjestelmiä luotettavan tiedon keräämiseksi. Koiran nivelrikkotutkimuksessa on yleistä käyttää kivun arviointiin subjektiivista arviointimenetelmää, jota ei ole standardoitu ja validoitu. Tämän takia eri tutkimusten tuloksia on vaikea verrata toisiinsa. Käytössä on omistajan ja eläinlääkärin subjektiivinen arvio koiran kivusta. Omistajien käyttöön on validoitu useita erilaisia kipukyselyitä kroonisen kivun mittaamiseen. Eläinlääkärin käyttöön ei ole olemassa validoitua subjektiivista kivunarviointimenetelmää. Eläinlääkäri voi käyttää kivun arvioimiseen myös objektiivisia mittausmenetelmiä, kuten röntgenlöydöksien arviointia. Nivelissä havaitut röntgenmuutokset eivät kuitenkaan mittaa varsinaisesti kipua eivätkä ne ole tutkimuksissa korreloineet muiden kivun arviointimenetelmien kanssa. Kliinisessä työssä on myös yleistä, että röntgenlöydökset eivät korreloi kliinisten oireiden vakavuuden kanssa. Kivun arviointiin on käytetty myös aktiivisuuden mittausta kiihtyvyysanturin avulla. Vielä ei ole selvää miten suuri aktiivisuuden muutos tarkoittaa kliinisesti merkittävää muutosta kivussa. Objektiivinen askellajianalyysi on nykypäivänä laajasti käytössä koiran ortopedisen kivun tutkimuksessa, koska nivelrikon seurauksena koiran painonvaraus muuttuu. Objektiivisessa askellajianalyysissä saadaan askelvoimalevyn ja -maton avulla objektiivisesti mitattua kvantitatiivista tietoa koiran painonvarauksesta. Tulosten tulkinta voi kuitenkin olla vaikeaa, jos koiralla on nivelrikkoa useammassa nivelessä tai raajassa. Hermosärkykipu koiralla on vielä huonosti tunnettu ja ymmärretty ilmiö. Kvantitatiivista sensorista mittausta on käytetty tuntoaistin herkkyyden tutkimiseen, koska hermosärkykipuun voi liittyä hermoston herkistymistä. Myös omistajan arviota koiran käytöksestä on käytetty hermosärkykivun arvioimiseen joissain tutkimuksissa, mutta yhtäkään validoitua tai standardoitua kyselyä ei ole vielä olemassa. Eläinlääketieteessä olisi tärkeää saada käyttöön validoituja menetelmiä kivun mittaamiseen ja saavuttaa yhteisymmärrys eri menetelmien käytöstä erilaisissa tilanteissa. Validoimattomien menetelmien käyttö lisää riskiä virheellisen ja epäolennaisen tiedon keräämiseen ja levittämiseen.
  • Rantakallio, Meri (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)
    Suomalaisilla säännöllisesti valmennetuilla lämminveriravureilla esiintyy suhteellisen paljon kroonisia lihasongelmia, joiden syytä ei ole pystytty selvittämään. Lihasoireet aiheuttavat taukoja hevosten valmennukseen ja kilpailuttamiseen, mikä koetaan välillä hyvinkin turhauttavana. Tutkimuksia nimenomaan suomalaisten lämminveriravureiden lihasongelmista ei ole aikaisemmin tehty. Kansainväliset tutkimukset on tehty pääosin englannin täysverisistä laukkahevosista. Toistuvan liikuntarasitukseen liittyvän lannehalvaus-oireyhtymän (recurrent exertional rhabdomyolysis, RER) altistavina tekijöinä pidetään nuorta ikää, hermostuneisuutta, temperamenttista käytöstä, suuria väkirehuannoksia, yhtä tai useampaa lepopäivää harjoitusten välillä ja ontumista. Taudin uskotaan olevan perinnöllinen ja sitä tavataan huomattavasti enemmän tammoilla kuin oriilla ja ruunilla. Toinen periytyvä lihasongelmia aiheuttava sairaus on polysakkaridin kertymäsairaus (polysaccharide storage myopathy, PSSM), jossa lisääntynyt insuliiniherkkyys ja vääristynyt entsyymisuhde aiheuttavat ylimääräisen glukoosin ja epänormaalin filamenttimaisen polysakkaridin kertymistä lihassoluihin. Parantavaa hoitoa lihassairauksille ei ole mutta oikeanlaisella ruokinnalla, energiatasapainolla ja säännöllisellä liikunnalla voidaan helpottaa oireita. Tässä tutkimuksessa haluttiin saada informaatiota lihasongelmien syistä suomalaisilla lämminveriravureilla. Tutkimuksella haluttiin selvittää esim quarterhevosilla paljon todetun PSSM:n osuutta suomalaisten lämminveristen lihasongelmien taustalla. Toisena hypoteesina oli mahdollinen monokarboksylaattikuljettajaa (MCT) koodaavan geenin virhe, joka vaikuttaisi laktaatin kuljettamiseen lihassolusta ja sitä kautta lisäisi lihasten happamoitumista. Happamoituminen puolestaan aiheuttaisi muutoksia solukalvojen läpäisevyydessä ja lihasperäisten entsyymien aktiivisuuksien lisääntymistä veressä. Tutkimukseen osallistui 11 hevosta, joista viisi määriteltiin sairaiksi omistajien tai valmentajien arvioimien kliinisten lihasoireiden ja aikaisemmin todettujen lisääntyneiden lihasperäisten entsyymiaktiivisuuksien takia. Hevosista otettiin verinäytteet, joista määritettiin ASAT- ja CK-aktiivisuudet ja punasolujen MCT-aktiivisuudet, sekä lihasbiopsiat, joista tehtiin värjäykset mahdollisen PSSM:n diagnosoimiseksi ja eri lihassolutyyppien suhteellisen osuuden ja oksidatiivisen kapasiteetin arvioimiseksi. Yhtään PSSM löydöstä ei tehty, joten sairauden osuus lihasongelmien aiheuttajana suomalaisilla lämminveriravureilla on tämän tutkimuksen perusteella epätodennäköinen. Huomattava osa oireilevista hevosista (4/5) oli tammoja. Kaikkien hevosten lihasperäiset entsyymiaktiivisuudet olivat tutkimushetkellä viitearvojen sisällä, eikä ryhmien välillä ollut tilastollisesti merkitsevää eroa. Myöskään lihassolutyyppien suhteellisissa osuuksissa eikä punasolujen MCT-aktiivisuuksissa ollut tilastollisesti merkitsevää eroa ryhmien välillä. Oireilevien hevosten kilpailusuoritukset ja lihasten oksidatiivinen kapasiteetti olivat hyviä. Tarkempien taustatietojen puuttuessa ruokinnan ja sen muutosten vaikutusta oireisiin ei voitu arvioida. Geenivirheiden osalta tutkimus jatkuu edelleen. Uusia tutkimuksia on käynnissä ja niiden tuomaa tietoa kaivataan paljon, jotta usein kilpailu-uran päättäville lämminveriravurien lihasongelmille ja niiden taustatekijöille saataisiin selvyyttä.
  • Penttinen, Anna (2020)
    Hevosten kroonis-progressiivinen lymfedeema (eng. chronic progressive lymphedema, CPL) on vasta tällä vuosituhannella tunnistettu itsenäiseksi, vuohisrohtumasta eli rivistä (eng. pastern dermatitis, PD) erilliseksi sairaudeksi, jonka taustalla on todennäköisesti perinnöllisiä tekijöitä. Tuoreen itsenäisen sairauden statuksen ja Suomen tupsujalkaisen hevospopulaation pienen koon vuoksi tietämys CPL:sta on suomalaisessa hevospraktiikassa todennäköisesti vaillinaista ja sairaus voi tästä johtuen olla alidiagnosoitu. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena onkin koota tämänhetkinen tietämys tästä tietyillä tupsujalkaisilla kylmäverisillä hevosroduilla esiintyvästä sairaudesta suomenkieliseksi tietopaketiksi ja näin lisätä tietämystä CPL:sta. Katsauksessa käydään läpi sairauden osalta oleellinen anatomia ja fysiologia sekä patogeneesi, genetiikka, esiintyvyys ja oireet siltä osin kuin ne tunnetaan. Lisäksi esitellään diagnostiikan ja hoidon mahdollisuuksia. CPL on raajoissa ilmenevä imunestekierron häiriö, joka johtuu ihon ja imusuonten seinämien elastiinin poikkeavuudesta. Histologisesti muutoksia elastiinissa esiintyy koko keholla eli kyseessä on yleistynyt sairaus, mutta painovoiman vuoksi oireet ilmenevät pääosin raajojen distaaliosissa. Oireilu alkaa tyypillisesti jo nuorella iällä; ensimmäiset muutokset ovat yleensä havaittavissa kolmanteen ikävuoteen mennessä. Sairauden progressiivisen luonteen vuoksi CPL:n oireet pahenevat iän myötä. Oireisiin kuuluu raajojen distaaliosien turvotusta, sidekudostumista, hyperkeratoosia, ihon haavautumista, ihopoimujen ja noduloiden muodostumista erityisesti vuohisen alueelle sekä bakteerien ja vuohispunkin aiheuttamia sekundaari-infektioita. Kuten sekundaarisessa lymfedeemassa, myös CPL:ssa infektiot ja traumat altistavat oireiden puhkeamiselle ja vaikuttavat niiden vakavuuteen. CPL on tähän mennessä todettu shire- ja clydesdalenhevosella, brabantinhevosella, friisiläisellä, irlannincobilla sekä useilla saksalaisilla työhevosroduilla. Alustavissa genetiikkaa koskevissa tutkimuksissa on löydetty useita CPL:n kanssa assosioituvia lokuksia, mutta yhtäkään sairauden taustalla olevaa geeniä ei ole vielä kuitenkaan tunnistettu. Sekä sairaalaoloihin että arkipraktiikkaan soveltuvia diagnosointimenetelmiä on tutkittu ja useampikin menetelmä on havaittu toimivaksi kliinisen diagnostiikan rinnalla diagnoosin varmistamiseksi ja oireiden vakavuuden arvioimiseksi. Yhdenkään menetelmän toimivuudesta subkliinisten tapausten diagnostiikassa ei kuitenkaan ole saatu näyttöä. Tutkituista menetelmistä ja niiden potentiaalista huolimatta CPL-diagnoosi tehdään silti pääosin kliinisen tutkimuksen perusteella. CPL on hevoselle merkittävä hyvinvointiongelma ja sairaudelle alttiiden rotujen piirissä se aiheuttaa myös huomattavia taloudellisia menetyksiä. Parantavaa hoitoa ei ole, minkä vuoksi hoidossa keskitytään altistavien tekijöiden, kuten infektioiden, hoitoon ja ehkäisyyn, turvotuksen minimoimiseen ja kivunhallintaan. Lupaavin hoitokeino on turvotusta vähentävä painehoito, jolla saavutetaan usein erinomaisia tuloksia ja hoidon aloitusajankohdasta riippuen voidaan elämänlaadun parantamisen lisäksi myös pidentää hevosen käyttöikää. Sairauden hallinta vaatii kuitenkin runsaasti vaivannäköä ja taloudellista panostusta ja usein hoidosta huolimatta päädytään lopulta eutanasiaan.
  • Koivukoski, Tiina (2022)
    Cryptosporidium parvum on merkittävä taudinaiheuttaja nautakarjoissa maailmanlaajuisesti. Sen aiheuttama kryptosporidioosi on yleinen ruoansulatuskanavan sairaus alle kuuden viikon ikäisillä vasikoilla. Kryptosporidioosi on herkästi leviävä tauti, joka aiheuttaa hyvinvointiongelmia ja tuotantotappioita karjataloudessa. Lisäksi C. parvum on zoonoottinen taudinaiheuttaja, ja se aiheuttaa myös ihmisillä kliinisenä suolistoinfektiona oireilevaa kryptosporidioosia. 2000-luvun aikana, ja etenkin viime vuosina, kryptosporidioositapaukset ovat lisääntyneet Suomessa merkittävästi niin vasikoilla kuin ihmisilläkin. On tärkeää tutkia kryptosporidioosin leviämiseen liittyviä tekijöitä, jotta voidaan paremmin ehkäistä sekä eläinten että ihmisten sairastumista. Tämän lisensiaatintutkielman kirjallisuuskatsauksessa perehdytään olemassa olevaan kirjallisuuteen koskien kryptosporidioosin leviämistä, torjuntaa ja hallintaa nautakarjoissa. Lisäksi kirjallisuuskatsauksessa käsitellään vasikoiden kryptosporidioosin hoitoa sekä kryptosporidioosin zoonoottista luonnetta. Lisensiaatintutkielman tutkimusosuuden tavoitteena on tunnistaa kryptosporidioosin leviämiseen, torjuntaan ja hallintaan liittyviä tekijöitä, joihin voidaan kiinnittää huomiota lypsykarjatilojen päivittäisessä toiminnassa. Hypoteesina on, että tutkimuksessa nousee esiin tilojen tautisuojaukseen ja hoitokäytänteisiin liittyviä tekijöitä. Lisensiaatintutkielman tutkimusosuudessa aineistona käytettiin KRYPTO-hankkeen osana Ruokaviraston lypsykarjatiloille toteuttamaa kyselytutkimusta, jossa pyrittiin tunnistamaan tekijöitä, jotka vaikuttavat lypsykarjatiloilla kryptosporidioosin leviämiseen ja kliinisen taudin puhkeamiseen. Kyselytutkimuksessa oli mukana 77 tapaustilaa, joilla oli todettu Ruokavirastossa laboratoriovarmistettu C. parvum -tartunta. Verrokkitiloja oli 152. Kyselytutkimuksessa oli kolme avointa kysymystä, joissa kysyttiin tilallisilta kryptosporidioosin leviämiseen ja torjuntaan liittyviä tekijöitä sekä kryptosporidioositartunnan seurauksia tiloilla. Lisensiaatintutkielman tutkimusosuus keskittyy käsittelemään näiden avointen kysymysten vastausmateriaalia. Kyselytutkimuksen avointen kysymysten vastausaineistolle tehtiin induktiivinen sisällön analyysi, jonka tavoitteena on aineiston systemaattinen ja objektiivinen analysointi. Sisällön analyysin avulla aineistoa voidaan esittää tiivistetyssä muodossa ja sitä voidaan käsitteellistää. Induktiivinen sisällön analyysi on kolmivaiheinen menetelmä, jonka vaiheet ovat aineiston pelkistäminen, ryhmittely ja abstrahointi. Sisällön analyysin päätteeksi tehtiin vielä sisällön analyysin validointi, jonka tarkoituksena on analyysin luotettavuuden varmistaminen. Tutkimusosuudessa nousi hypoteesin mukaisesti esiin paljon tautisuojaukseen ja eläinten hoitokäytänteisiin liittyviä tekijöitä, jotka ovat hyvin relevantteja havaintoja eläintautien leviämisen suhteen. Etenkin se, että kryptosporidioositartunnan jälkeen monilla tapaustiloilla käytänteitä muutettiin enemmän verrokkitilojen käytänteiden kaltaisiksi, osoittaa, että tilalliset ovat tehneet relevantteja havaintoja kryptosporidioosin leviämisen ehkäisyn suhteen. Tutkimuksen tuloksia voidaan soveltaa myös käytäntöön. Esimerkiksi voidaan ohjeistaa tilallisia entistä enemmän tautisuojauksen tai eläintautien leviämisen ehkäisyn kannalta tärkeisiin tilan hoitotoimenpiteisiin liittyen. Lisäksi zoonoottisen taudinaiheuttajan ollessa kyseessä, voidaan eläinten tartuntoja ehkäisemällä ehkäistä myös eläinten kanssa työskentelevien ihmisten tartuntoja.
  • Åström, Marit (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2000)
    Kryptosporidium ja Giardia ovat parasitaarisia alkueläimiä, jotka aiheuttavat ihmiselle pääasiassa ripulitautia. Ihminen saa tartunnan veden ja elintarvikkeiden välityksellä tai suorista kontakteista toisten ihmisten ja eläinten kanssa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää esiintyykö turkiseläimissä kryptosporidia ja giardiaa. Haluttiin myös selvittää ELISA-menetelmän soveltuvuus seulontatutkimuksiin. ELISA-tutkimuksessa ei todettu yhtään kryptosporidi-positiivista näytettä (0/277). Giardia-positiivisia näytteitä todettiin 18 kappaletta (18/275). 18 giardia-positiivisestä näytteestä tehdyssä immunofluoresenssitutkimuksessa ei todettu giardia-positiivisia näytteitä. Biopsianäytteiden mikroskooppitutkimuksessa ei todettu giardia-positiivisia näytteitä. ELISA-menetelmät ovat kehitetty potilasnäytteiden tutkimiseen eivätkä ne näin ollen ehkä sovellu seulontatutkimuksiin. Menetelmän herkkyys ja spesifisyys eivät ehkä riitä kartoitustutkimuksen tekoon.
  • Latvanen, Taru (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1997)
    Tämän kokeellisen tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää miten utareen maitotilan ja verisuonten välinen läpäisevyys muuttuu utaretulehduksen aikana, ja millä mekanismilla tuo muutos välittyy. Proteolyyttisten entsyymien merkitystä pyrittiin selvittämään. Koe tehtiin kahdessa osassa. Ensimmäinen osakoe tehtiin keväällä 1996 ja toinen osakoe loppuvuodesta1996. Molemmissa kokeissa käytettiin kahta ayshire-rotuista lehmää. Kaikki neljä lehmää olivat kliinisesti terveitä. Kunkin lehmän etu-utareneljännekseen ruiskutettiin Escherichia coli -bakteerin endotoksiinia. Saman lehmän vastakkaista utareneljännestä käytettiin kontrollina. Lehmiä seurattiin kliinisin tutkimuksin ja niistä otettiin toistuvia maito- ja verinäytteitä. Ensimmäiset näytteet otettiin ennen tartutusta ja viimeiset kuusi vuorokautta tartutuksen jälkeen. Lehmien yleistila muuttui jo ennen kuin paikallisia kliinisiä oireita havaittiin. Utaremuutoksia havaittiin heti tämän jälkeen. Läpäisevyys oli suurimmillaan neljän tunnin kuluttua tartutuksesta. Proteaasi- ja proteaasi-inhibiittoripitoisuuksissa havaittiin voimakas nousu. Tämän tutkimuksen perusteella näyttäisi siltä, että läpäisevyyden lisääntyminen vaikuttaa kliinisten oireiden kehittymiseen. Muutoksia säätelevät erilaiset tulehduksen välittäjäaineet sekä mm. proteaasit ja niiden inhibiittorit. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään E.coli -bakteerin aiheuttaman utaretulehduksen syntyä ja taudinkuvaa.
  • Miinalainen, Paula (2022)
    Kuivatut siankorvat ovat suosittuja koirien herkkuja. Siankorvien mikrobiologiseen laatuun vaikuttaa moni tekijä, kuten teurastettavien sikojen puhtaus ja siankorvien valmistuksen prosessihygienia. Vaikka kuivattujen siankorvien valmistusketjussa on monia bakteereita tuhoavia tai poistavia vaiheita, ei kaikkia bakteereita saada poistettua. Näin ollen kuluttajalle päätyessään kuivatut siankorvat voivat olla myös patogeenisilla eli tautia aiheuttavilla sekä antibioottiresistenteillä bakteereilla saastuneita. Tämä altistaa sekä koirat että niiden omistajat tartunnoille. Erityisesti pienet lapset, iäkkäät, immuunipuutteiset ja raskaana olevat henkilöt ovat alttiita saastuneiden lemmikinruokien tai infektoituneiden lemmikkien välittämille tartunnoille. Saastuneet siankorvat ovat aiheuttaneet ihmisten salmonellaepidemioita. Epidemioiden seurauksena siankorvien mikrobiologista laatua on tutkittu eri maissa erityisesti Salmonella-bakteerien osalta. Useassa tutkimuksessa on havaittu salmonellan eri serotyyppejä kuivatuissa siankorvissa. Eristettyjen salmonellakantojen joukossa on ollut myös antibioottiresistenttejä kantoja. Ruotsalaisessa tutkimuksessa havaittiin salmonellaa ja ESBL-entsyymiä tuottavia resistenttejä bakteereita kuivatuissa siankorvissa. Suomessa myytävistä siankorvista ei ole julkaistu vastaavia tutkimuksia. Sen vuoksi suomalaiselle siankorvien mikrobiologista laatua selvittävälle tutkimukselle oli tarvetta. Tämän tutkielman tutkimusosiossa oli tavoitteena tutkia salmonellan, resistenttien ESBL/AmpC-entsyymiä tuottavien Escherichia coli -bakteerien ja tuotantolaitoksissa ympäristökontaminanttina esiintyvän patogeenisen Listeria monocytogenes -bakteerin esiintymistä sekä hygieniaindikaattoreina toimivien kokonais- ja enterobakteerien määriä kuivatuissa siankorvissa. Lisäksi tavoitteena oli vertailla kotimaisten ja ulkomaisten siankorvien mikrobiologista laatua keskenään ja selvittää, onko mikrobiologisen laadun kannalta merkitystä, ostetaanko siankorvat pakattuina vai irtotuotteina. Hypoteesina oli, että ulkomaisissa siankorvissa on enemmän bakteereita kuin kotimaisissa, ja että pakatuissa ja irtomyydyissä siankorvissa ei ole eroa bakteereiden osalta. Tutkimusosiossa näytteenä oli yhteensä 50 Suomesta tai ulkomaisista verkkokaupoista ostettua kuivattua siankorvaa. Näytteistä 31 oli alkuperältään kotimaisia ja loput ulkomaisia. Kotimaisista näytteistä 16 oli irtotuotteita ja muut näytteet olivat pakattuja. Näytteiden kokonais- ja enterobakteerien määriä tutkittiin pintaviljelymenetelmällä. ESBL/AmpC-E. colin esiintymistä tutkittiin kefotaksiimi-pitoisella valikoivalla maljalla sekä varmistustesteillä. Salmonellan ja listerian esiintymistä kartoitettiin aluksi PCR-menetelmällä. Positiivisen PCR-tuloksen saaneille näytteille tehtiin näiden bakteerien osalta viljelyt valikoivilla maljoilla sekä varmistustestejä puhdasviljelmistä. Ulkomaisista näytteistä löytyi sekä salmonellaa että ESBL/AmpC-E. colia. Kotimaisista näytteistä löytyi listeriaa, mutta vain PCR-menetelmällä. Kokonais- ja enterobakteerimäärät olivat suurimpia ulkomaisissa pakatuissa näytteissä. Tämä tutkimus osoitti, että koirille tarkoitettujen kuivattujen siankorvien mikrobiologinen laatu vaihtelee huomattavasti, ja että ulkomaisissa siankorvissa voi esiintyä ihmisten terveydelle haitallisia patogeenisia ja/tai resistenttejä bakteereita. Pakatut siankorvat eivät ole pakkaamattomia turvallisempia. Tulosten perusteella kuivattuja siankorvia käsiteltäessä tulee kiinnittää huomiota hyvään hygieniaan.
  • Aalto, Nina (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2004)
    Syventävien opintojeni tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä tutkimusosuudesta. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään Listeria monocytogeneksen yleistä epidemiologiaa ja esiintyvyyttä elintarviketeollisuudessa sekä ultraäänen käyttösovellutuksia ja ultraäänen toimintaperiaatetta puhdistuskäytössä. Tutkimusosuudessa tutkittiin ultraäänipuhdistuksen vaikutusta L. monocytogeneksen tuhoutumiseen eri kuljetushihnamateriaaleissa. Tutkimus on osa Hygila eli hygieeniset laitteet elintarviketeollisuudessa -projektia. L. monocytogenes on pääasiassa elintarvikkeiden välityksellä leviävä patogeeni, joka voi aiheuttaa vakavan infektion, listerioosin, henkilöille, joiden vastustuskyky on heikentynyt. L. monocytogenes on grampositiivinen, fakultatiivisesti anaerobi sauvabakteeri, joka esiintyy yleisesti ympäristössä. L. monocytogenes on eristetty useista erilaisista elintarvikkeiden tuotantolaitoksista. L. monocytogeneksesta on tullut kasvava ongelma elintarviketeollisuudessa, sillä sen eradikointi raaka-aineista ei ole mahdollista ja tuotantolaitoksiin päästyään se on vaikeasti häädettävissä. L. monocytogenes pystyy kiinnittymään erilaisille pinnoille ja muodostamaan puhdistukselle vastustuskykyisen biofilmin. Lisäksi se suosii hankalasti puhdistettavia kohtia kuten kuljettimia. L. monocytogeneksen on todettu pystyvän muodostamaan persistoivia laitoskantoja, jotka ovat nonpersistoivia kantoja vieläkin vastustuskykyisempiä puhdistustoimenpiteille. Voimakastehoista ja matalataajuista ultraääntä käytetään puhdistamiseen. Ultraäänipuhdistus perustuu kavitaatioon, jolloin pesunesteeseen muodostuu ultraäänen vaikutuksesta pieniä värähteleviä kuplia. Kuplat keräävät energiaa ja lopulta räjähtävät aiheuttaen likaa irrottavia iskuaaltoja puhdistettavaan pintaan. Ultraäänen on todettu tuhoavan mikrobeja ja irrottavan biofilmiä tehokkaasti erilaisista pinnoista. Tutkimuksessa tutkittiin ultraäänipuhdistuksen vaikutusta L. monocytogeneksen tuhoutumiseen kolmessa eri kuljetushihnamateriaalissa, joita olivat ruostumaton teräs, asetaali ja polypropyleeni. Ultraäänipesun kestoa (30s / 1 min), lämpötiloja (30 °C / 45 °C) ja pesuaineita (SOLO / P3-mip SP) vaihdeltiin. Tutkimuksessa todettiin ultraäänipuhdistuksen tuhoavan L. monocytogenesta eri kuljetushihnamateriaaleista. Kuljetushihnamateriaaleista erityisesti ruostumaton teräs puhdistui polypropyleenia paremmin. Myös asetaali puhdistui polypropyleenia paremmin. Ultraäänipesuajalla, jonka kesto oli 30 s tai 1 min, ei tässä tutkimuksessa todettu olevan merkitystä. Korkeampi pesulämpötila suurensi L. monocytogeneksen reduktiolukuja, mutta tilastollisesti merkitseviä tuloksia oli vain muutama. Pesuaineen vaikutuksista havaittiin materiaalikohtaisia eroja siten, että polypropyleeni ja myös asetaali puhdistuivat paremmin SOLO-pesuaineella. Ruostumaton teräs puhdistui matalammassa 30 °C lämpötilassa P3-mip SP -pesuaineella paremmin. Ultraäänipuhdistuksen todettiin soveltuvan kuljetushihnamateriaalien puhdistamiseen.
  • Miettinen, Mirjami (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2015)
    Ihmisen ja hevosen välinen kommunikaatio kuolaimen välityksellä perustuu paineeseen ja paineelle myötäämiseen. Kuolain aiheuttaa painetta suupieliin, kieleen, hammaslomaan, kovaan suulakeen ja suitsien välityksellä niskaan ja turpaan. Turpahihnaa käytetään tasapainottamaan kuolainta, herkistämään hevosen suuta kuolaimen aiheuttamalle paineelle ja pitämään hevosen suuta kiinni. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tuoda eläinlääkäreille, hevosalan ammattilaisille ja hevosen omistajille lisää tietoa kuolaimen ja turpahihnan valinnan, sovituksen ja käytön vaikutuksesta hevosen suun terveyteen, sekä opettaa tunnistamaan kuolaimesta johtuviin suun terveysongelmiin viittaavia käytösoireita. Tutkimuksessa tutkittiin hevosten suun mittasuhteiden merkitystä kuolaimen valintaan, suun haavaumien esiintymistä ja sijaintia sekä ratsastuksessa esiintyvien käytösoireiden esiintymistä kuolaimia käyttävillä ja kuolaimettomia suitsia käyttävillä hevosilla. Tutkimukseen liittyi 30 hevosen kliininen tutkimus ja kyselytutkimus, johon vastasi 655 vastaajaa. Kyselytutkimuksessa oli 48 kysymystä liittyen hevosen talliolosuhteisiin, ruokintaan, liikuntaan, varusteisiin, ratsastajaan ja tiettyjen käytösongelmien esiintymiseen ratsastettaessa. Kliinisessä tutkimuksessa hevosille tehtiin yleistutkimus, mittauksia hevosen päästä, suusta ja kuolaimista sekä suun ja hampaiden perusteellinen tarkastus suun haavaumien ja hammassairauksien havaitsemiseksi. Kliinisessä tutkimuksessa ylä- ja alaleuan välinen etäisyys vaihteli 24-49 mm välillä. Hevosilla, joilla ylä- ja alaleuan välinen etäisyys on vain 24 mm, ei ole tilaa paksulle kuolaimelle. Liian paksun kuolaimen aiheuttama kielen puristuminen voi aiheuttaa hevoselle epämukavuutta, lisätä suun aukomista ja kielen työntämistä ulos suusta. Hevosilla kuolain veti suupieltä kaudaalisesti oikealla puolella keskimäärin 45,2 mm ja vasemmalla puolella 41,6 mm. Pienimmillään kuolaimen etäisyys 06-hampaista oli 18 mm. Ohjien kiristäminen voi aiheuttaa kuolaimen osumisen poskihampaisiin. 59%:lla kuolaimia käyttävistä hevosista esiintyi kuolaimen aiheuttamaa 06-hampaan kulumista purupinnalta tai etureunasta. Kuolaimen paino vaihteli 156-374 g:n välillä. Jos suupieliin kohdistuu lyhyiden poskihihnojen, painavan kuolaimen tai ohjien tai kuolaintuntuman kautta suuri peruspaine, tarvitaan suurempi ohjasjännite hevosen reaktion saamiseksi. Suulaen korkeuden mitattiin hevosilla olevan 8-12 mm. 57%:lla hevosista alaleuan hammasloma oli palpoiden kapea. Alaleuan hammasloman leveys voi selittää hevosten yksilöllistä herkkyyttä kuolaimen aiheuttamalle paineelle. Kuolaimia käyttävistä hevosista 89%:lla todettiin suun pehmutkudosten paikallista hyperkeratoosia, 78%:lla haavaumia, 78%:lla suupielien depigmentaatiota, 37%:lla hyperemiaa, 19%:lla turvotusta ja 15%:lla arpia. Paikallista hyperkeratoosia havaittiin eniten 09-11 ja haavaumia 06-hampaiden alueella posken limakalvolla. Turpahihnan kireys hevosilla vaihteli 13-36 mm. Suurin osa todetuista suun haavaumista voivat johtua kuolaimen aiheuttamasta paineesta tai kireän turpahihnan käytöstä. Suun haavaumat aiheuttavat hevoselle epämukavuutta ja kipua. Kyselytutkimuksessa havaittiin kuolaimen käyttöön liittyvien käytösoireiden, kuten suun aukomisen, kielen laittamisen kuolaimen päälle, kielen työntämisen ulos suusta ja kuolaimen puremisen poskihampaiden väliin olevan yleisiä ratsuhevosilla. Kuolaimia käyttävillä hevosilla esiintyi useammin suun vaahtoamista ratsastettaessa, pään nostamista ylös suitsia laitettaessa, veren vuotamista kielestä ja pukittelua ratsastettaessa kuin kuolaimettomia suitsia käyttävillä hevosilla. Kuolaimen valinnassa ja sovituksessa tulisi huomioida hevosen suun leveys, ala- ja yläleuan välinen etäisyys ja alaleuan leveys. Hevosen suun terveyden ylläpitämiseksi hevosille tulisi tehdä säännöllisesti suun ja hampaiden tarkastus, tarkastaa kuolaimen sopivuus, vaihdella säännöllisesti erilaisia kuolaimia ja kuolaimettomia suitsia, suosia ratsastamista ilman turpahihnaa tai turpahihna löysällä ja kiinnittää huomiota kuolaimen oikeaan käyttöön ja hevosen käytösoireisiin.
  • Kemppainen, Tiina (2023)
    Koirien kestävyyskunto on ollut tutkijoiden kiinnostuksen kohteena jo useiden vuosikymmenten ajan. Koirien maksimaalinen hapenottokyky (VO2max) on suurempi kuin ihmisurheilijoilla johtuen tehokkaammasta sydän- ja verenkiertoelimistön toiminnasta sekä paremmasta solutason aineenvaihdunnasta. Rekikoirilla tehdyt tutkimukset osoittavat, että säännöllisellä kestävyysharjoittelulla voidaan edelleen kehittää näitä ominaisuuksia ja auttaa koiria kestämään paremmin pitkäkestoista rasitusta. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, mitä koirien kestävyyskunnosta tiedetään ja millaista harjoittelua koirat tarvitsevat eri ikävaiheissa. Aihe on tärkeä, jotta saadaan luotua kokonaiskäsitys terveiden koirien elimistön toiminnasta sekä määritettyä koirille sopivia liikuntasuosituksia. Opinnäytetyön tutkimusosiossa tarkasteltiin labradorinnoutajapentujen kestävyysharjoittelua vesijuoksumatolla. Ohjattu vesijuoksumattoharjoittelu oli osa laajempaa koiranpentujen kestävyyskuntotutkimusta, jossa selvitettiin harjoittelun vaikutusta kasvavien koirien kestävyyskuntoon. Tutkimusosio toteutettiin kuvailevana tutkimuksena, jonka tavoitteena oli tuottaa tietoa pentujen harjoittelusta sekä harjoittelun aikaisista sykkeistä. Tutkimukseen osallistui seitsemän terveystarkastuksen läpäissyttä pentua, jotka olivat tutkimuksen alkaessa 16 viikon ikäisiä. Pennut harjoittelivat lonkkasyvyisessä vedessä keskimäärin kaksi kertaa viikossa kahdeksan viikon ajan. Harjoittelun kuormittavuutta säädeltiin vesijuoksumaton nopeuden ja harjoituksen keston avulla. Pennuilta mitattiin jokaisen harjoituksen aikana alku-, keski- ja loppusyke. Tutkimuksen tulosten mukaan pennut harjoittelivat matalilla sykealueilla koko harjoittelujakson ajan. Pentujen keskisykkeet vaihtelivat 136–170 bpm välillä, eli syketaso pysyi koirien kuivan maan harjoitteluun perustuvan laskennallisen peruskestävyysalueen alapuolella (< 180 bpm). Vesijuoksumaton nopeutta ja harjoittelun kestoa kasvatettiin viikkojen edetessä, mutta kuormituksen lisääminen ei nostanut pentujen sykearvoja. Vesijuoksumaton nopeus oli alimmillaan 6,5 m/min ja korkeimmillaan 32,5 m/min. Vesijuoksumattoharjoittelua oli keskimäärin 25–50 minuuttia viikossa, jonka lisäksi pennut liikkuivat kotona noin 1–2 tuntia päivässä erillisen ohjeistuksen mukaan. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että vesijuoksumatolla suoritettu harjoittelu oli kokonaisuudessaan kevyttä eikä kuormittanut merkittävästi pentujen sydän- ja verenkiertoelimistöä. Matalia sykearvoja saattoi osittain selittää valittu harjoittelumuoto, sillä sykkeiden on todettu olevan vesijuoksumatolla matalammat kuin tavallisella juoksumatolla. Kahdeksan viikon harjoittelujakson aikana keskisykkeet kääntyivät laskusuuntaan usealla pennulla, vaikka harjoittelun oli tarkoitus olla nousujohteista. Tämä johtui todennäköisesti siitä, että pennut tottuivat vesijuoksumattoharjoitteluun ja oppivat liikkumaan aiempaa taloudellisemmin. Pennuille kertyi viikkotasolla melko vähän ohjattua harjoittelua, joten kotona suoritetulla liikunnalla saattoi olla vesijuoksumattoharjoittelua suurempi vaikutus pentujen kuntotasoon.
  • Kuikka, Paula (2021)
    Olkanivelen osteokondroosi on paikallinen rustosyntyisen luutumisen häiriö, jota tavataan yleisesti nuorilla keskikokoisilla ja suurilla koirilla. Osteokondroosi jaetaan kolmelle eri vakavuusasteelle, joista vakavin on osteochondrosis dissecans eli OCD. Tässä osteokondroosi on aiheuttanut nivelruston halkeamisen ja niveleen tulehdustilan nivelnesteen päästessä yhteyteen rustonalaisen luun kanssa. Aiemmin on todettu, että osteokondroosimuutoksen koolla on yhteys kipuun, mutta ei ole tietoa muutosten koon, muodon, sijainnin tai irtopalojen suhteesta kivun voimakkuuteen. Tämä lisensiaatintutkielma sisältää kliinisen alkuperäistutkimuksen kuvantamisesta koiran olkanivelen osteokondroosin diagnostiikassa. Tutkimus on tehty osana Helsingin yliopiston COPLA ScaffoldTM-rustonkorjausistutetutkimusta. Työn tarkoituksena oli kartoittaa ja vertailla ensimmäisen käynnin yhteydessä tehtyjä löydöksiä. Hypoteesina oli, että muutoksen koko röntgenkuvassa (pituus, syvyys) ja tietokonetomografiatutkimuksessa eli CT-tutkimuksessa (pituus, syvyys, leveys, suurin halkaisija) korreloi koiran kivun voimakkuuden kanssa (ontuman ja taivutuskivun voimakkuus, olkanivelen liikelaajuus). Myös muutoksen sijainnilla, muodolla, ja kuvantamisessa todetuilla irtopaloilla oletettiin olevan korrelaatio kivun voimakkuuden kanssa. Hypoteesina oli myös, että CT-tutkimus on röntgenkuvausta tarkempi kuvantamismenetelmä. Aineistona tässä tutkimuksessa käytettiin COPLA ScaffoldTM-rustonkorjausistutetutkimukseen osallistuneiden koirien tietoja. Aineisto on kerätty vuosina 2017–2020. Tähän tutkielmaan otettiin mukaan tutkimukseen osallistuneiden koirien ne olkanivelet, joissa todettiin osteokondroosimuutoksia CT-tutkimuksessa ja röntgenkuvassa (n=47). Koirien paino ensimmäisellä käynnillä oli 15–45 kg ja ne olivat iältään 5–8 kk. Todettuja muutoksia verrattiin eläinlääkärin suorittamaan ontumatutkimukseen, jossa arvioitiin ontuman voimakkuus, olkanivelen taivutuskivun voimakkuus sekä olkanivelen liikelaajuus. Tutkimustulokset vastasivat osittain hypoteeseja. Olkanivelen osteokondroosimuutoksen pituuden, leveyden ja kivun voimakkuuden välillä havaittiin tilastollisesti merkitsevä positiivinen korrelaatio. Muutoksen pituuden, leveyden ja liikelaajuuden välillä havaittiin tilastollisesti merkitsevä negatiivinen korrelaatio. Kuitenkaan muutoksen syvyyden, muodon, sijainnin tai sen, oliko nivelessä irtopalaa, ja kivun voimakkuuden tai liikelaajuuden välillä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. Tämän perusteella voidaan päätellä, että osteokondroosimuutoksen pituus ja leveys ovat merkittävimpiä tekijöitä suhteessa koiran kipuun ja se tulisi huomioida hoidon suunnittelussa. CT-tutkimuksista ja röntgenkuvista mitattujen pituuksien ja syvyyksien välillä oli tilastollisesti merkitsevä positiivinen korrelaatio. Pituusmittojen korrelaatio oli voimakas, mutta syvyysmittojen vain kohtalainen, joten voidaan päätellä, että CT-tutkimus on röntgenkuvausta tarkempi kuvantamismenetelmä muutoksen syvyyden suhteen hypoteesin mukaisesti. Koiran olkanivelen osteokondroosi pystytään yleensä diagnosoimaan hyvin röntgenkuvan perusteella, mutta jos muutos on hyvin matala, saadaan CT-tutkimuksesta tarkempaa tietoa. CT-tutkimuksesta on hyötyä myös silloin, jos halutaan vielä yksityiskohtaisempaa tietoa osteokondroosimuutoksen muodosta, sijainnista tai irtopaloista esimerkiksi hoitomenetelmän valitsemiseksi.
  • Kuronen, Taija (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1999)
    Lemmikki Oy valmistaa kylmäkuivausmenetelmällä maitohappobakteerikäymisen avulla kypsennettyjä makupaloja naudan pötsistä. Tuotteessa on runsaasti maitohappobakteereita, minkä vuoksi tuotteen ajateltiin soveltuvan erityisen hyvin herkkävatsaisille koirille. Maitohappobakteerien oletettiin tukevan suoliston omaa mikrobiflooraa ja tasapainottavan ruoansulatuskanavan toimintaa. Tutkimuksessa oli mukana 44 erirotuista ja- ikäistä koiraa. Koirista 12 oli omistajien mukaan herkkävatsaisia. Koirat saivat painon mukaan lasketut määrät kylmäkuivattuja makupaloja ja saman verran vertailutuotetta, joka oli tehty samoista raaka-aineista lämminkuivausmenetelmällä. Lämpökäsittelyn johdosta tuotteen maitohappobakteerit oletettavasti kuolivat. Omistajat kirjasivat koirien ulosteen laadun ylös ruokintakokeen aikana. Erityisesti seurattiin makupalojen annon jälkeisiä ulosteita: erosivatko ne normaaleista jätöksistä. Tuloksia vertailtiin 2 -riippumattomuustestin avulla. Tuloksia analysoitaessa ainoa merkittävä tulos oli, että kylmäkuivatuilla makupaloilla oli hieman enemmän negatiivisiä vaikutuksia herkkävatsaisille koirille, kuin muille koirille. Omistajien omien kommenttien mukaan makupalat kuitenkin sopivat hyvin niin herkkävatsaisille kuin ei-herkkävatsaisillekin koirille. Kylmäkuivatuilla ja lämminkuivatuilla makupaloilla ei ollut suuria eroja, joten maitohappobakteereilla ei liene merkitystä makupalan vatsaystävällisyyteen.
  • Hietanen, Paula (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2013)
    Suomessa ei ole aikaisemmin kattavasti selvitetty eläinlääkäreiden pieneläinten anestesiakäytäntöjä. Tämän työn tavoitteena oli tutkia suomalaisten eläinlääkärien kissoille ja koirille käyttämiä nukutuskäytäntöjä ja verrata niitä kirjallisuuteen. Tutkimuksessa selvitettiin myös vaikuttaako potilaan eläinlaji (kissa tai koira) ja terveydentila eläinlääkärin anestesiassa käyttämiin lääkkeisiin ja tekniikoihin. Tutkimus toteutettiin internetissä täytettävänä sähköisenä kyselynä (Helsingin yliopiston E-lomakepalvelu) kesä- elokuussa vuonna 2008. Kyselylomake sisälsi osiot vastaajien perustiedoista ja työnkuvasta, kolme erilaista potilastapausta (terveen koiran kastraatio, terveen kissan sterilaatio ja sairaan koiran pyometra-leikkaus) sekä osion eläinlääkärin arviosta omasta osaamisestaan ja haluamastaan jatkokoulutuksesta. Jokaisesta potilastapauksesta esitettiin samat kysymykset, joilla selvitettiin vastaajan käyttämiä työtapoja ja lääkkeitä kunkin potilaan kohdalla. Vastauksia kyselyyn saatiin yhteensä 139 kappaletta. Kyselyn perusteella eläinlääkärit muuttivat hoitotapaansa potilaan mukaan. Sekä sairaalle että terveelle koiralle annettiin useammin suonensisäistä nesteytystä anestesian yhteydessä ja tulehduskipulääkettä jatkohoitoon kuin kissalle. Enemmistö eläinlääkäreistä olisi lähettänyt näissä potilastapauksissa kissan kotiin nukkuvana, kun taas kummatkin koirapotilaat lähetettäisiin kotiin kävelykunnossa. Pyometra-leikkauksessa koiran olisi intuboinut 47,5 % vastanneista, mutta kissan olisi intuboinut sterilaation yhteydessä vain 3,6 %. Lisähappea olisi antanut sairaalle koiralle 48,9 % vastanneista ja terveelle kissalle 14,4 %. Veriarvoja tutkittiin terveiltä potilailta erittäin harvoin, kun taas sairaalta potilaalta 55 % vastanneista olisi tutkinut veriarvoja. Ero oli yllämainituissa tapauksissa tilastollisesti merkitsevää (p < 0,001). Valtaosa vastanneista ei olisi käyttänyt paikallispuudutteita missään potilastapauksista. Niin ikään valtaosa eläinlääkäreistä (70,5 %) ei olisi kirjannut anestesiatapahtumia ollenkaan valvontalomakkeelle. Eläinlääkäreiden käyttämissä esilääkitys-, induktio- ja ylläpitoaineissa havaittiin eroja potilastapausten välillä. Koirapotilailla lähes kaikki vastanneet olisivat valinneet esilääkitykseen α2-agonistin ja opioidin, kun taas kissalla suosituimmat lääkeaineryhmät olivat α2-agonistit ja ketamiini. Sairaalla koiralla käytettiin enemmän opioideja ja bentsodiatsepiineja esilääkityksessä kuin terveellä koiralla. Induktioaineista ylivoimaisesti suosituin niin sairailla kuin terveilläkin koirilla oli propofoli. Anestesian ylläpitoon suosituin vaihtoehto koirapotilailla oli propofoli (48,8 % terveellä ja 47,2 % sairaalla) ja toisena isofluraani (20,9 % terveellä ja 29,9 % sairaalla). Kissalla vastaavasti suosituin vastaus oli "ei muuta" (esilääkityksen lisäksi). Toiseksi suosituin vaihtoehto kissalla oli ketamiini ja sitten propofoli. Kyselystä voidaan päätellä, että eläinlääkärit muokkasivat anestesiaprotokollaansa potilaan tilan mukaan. Anestesiatapahtumien kirjaus, paikallispuudutteiden hyödyntäminen sekä potilaan intubointi ovat helposti toteutettavia parannuksia eläinlääkärin anestesiaprotokollaan, ilman tarvetta jatkokoulutukselle. Kyselyn perusteella suurin osa eläinlääkäreistä oli tyytyväisiä osaamiseensa anestesian saralla, mutta olisi kuitenkin toivonut lisäkoulutusta asiassa.
  • Kauppinen, Senni (2023)
    Kondrodysplastiset koirarodut, kuten welsh corgit ja mäyräkoirat, ovat ilmiasultaan huomattavan lyhytraajaisia koiria, joiden lyhytraajaisuus johtuu ruston ja kasvulevyjen kehityshäiriöstä. Kehityshäiriöt altistavat kondrodysplastiset rodut muun muassa kyynärnivelen inkongruenssille eli kyynärnivelen nivelpintojen epäyhdenmukaisuudelle. Kyynärnivelen inkongruenssi on yksi kyynärniveldysplasian eli kyynärnivelen kehityshäiriön muoto. Kyynärnivel on olkaluun, värttinäluun ja kyynärluun muodostama nivel. Värttinäluu kasvaa pituutta proksimaalisesta, eli lähempänä kehoa olevasta ja distaalisesta, eli kauempana kehoa olevasta kasvulevystä, mutta kyynärluun pituuskasvu tapahtuu pääasiassa vain distaalisesta kasvulevystä. Värttinä- ja kyynärluun pituuskasvun täytyy olla synkronoitua, jotta kyynärnivelen nivelpinnat pysyvät yhdenmukaisina. Kyynärluun distaalisen kasvulevyn ennenaikainen sulkeutuminen aiheuttaa kyynär- ja värttinäluun epäsuhtaisen kasvun, jolloin olka- ja kyynärluun välinen nivelrako levenee eli nivelestä tulee inkongruentti. Tässä kirjallisuuskatsauksessa perehdytään kondrodysplastisten rotujen kyynärnivelen inkongruenssin etiologiaan, patofysiologiaan, oireisiin, kliiniseen diagnostiikkaan ja hoitomuotoihin, jotta saadaan kerättyä yhteen tämänhetkinen tieto kyseisten koirarotujen kyynärnivelen inkongruenssista, jalostuksen seulonnasta ja hoitomuotojen valinnasta. Kyynärnivelen inkongruenssi voi oireilla esimerkiksi ontumana, kipuna erityisesti kyynärniveltä yliojennettaessa sekä ranteen äkillisenä koukistuksena askelluksen keskitukivaiheessa. Kyynär- ja värttinäluun kasvun epäsuhdan vuoksi raajat ovat usein valgus -asennossa, eli raajat taipuvat ranteen kohdalta poispäin vartalon keskitasosta. Valgus –asennon lisäksi kyynärvarsi voi kaareutua epänormaalisti. Kyynärnivelen inkongruenssia voidaan tutkia ortopedisen tutkimuksen, röntgen-, tietokonetomografia- ja magneettikuvauksen, sekä kyynärnivelen tähystämisen avulla. Röntgenkuvan perusteella kyynärnivel arvioidaan Suomessa jalostuksen seulontatutkimuksissa neljään eri luokkaan: INC0 – ei inkongruenssia, INC1 – lievä inkongruenssi, INC2 – kohtalainen inkongruenssi ja INC3 – vakava inkongruenssi. Kyynärnivelen inkongruenssin suositeltavin hoitomuoto on kirurginen korjaus, mutta toisinaan päädytään konservatiiviseen hoitoon. Kirurginen toimenpide tulisi kuitenkin suorittaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa inkongruenssin diagnosoinnin jälkeen, jotta kyynärnivelen vakavan nivelrikon riskiä voitaisiin vähentää. Kirurgisen toimenpiteen suunnittelussa voidaan hyödyntää CORA –menetelmää, joka on alun perin ihmiskirurgiassa kuvattu menetelmä ja jonka avulla voidaan selvittää luusta operoitavat kohdat. Kyynärnivelen inkongruenssin hoidossa kuvattuja kirurgisia menetelmiä on useita ja tässä kirjallisuuskatsauksessa perehdymme dynaamiseen distaaliseen ulnan ostektomiaan, dynaamiseen proksimaaliseen ulnan osteotomiaan ja kaksoisvinoon dynaamiseen proksimaaliseen ulnan osteotomiaan, sekä asentovirheen kirurgisista korjausmuodoista perehdymme avoimeen ja suljettuun kiilaosteotomiaan sekä kaarevaan kiilaosteotomiaan.
  • Koskinen, Nina (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)
    Kondrodystrofisilla koiraroduilla, kuten mäyräkoiralla ja basset houndilla, esiintyy kyynärnivelen inkongruenssia, joka on yksi kyynärnivelen kehityshäiriön eli kyynärniveldysplasian muoto. Inkongruentissa kyynärnivelessä olka- ja kyynärluun välinen nivelrako on leventynyt, kyynärluun telalovi ei myötäile tiiviisti olkaluun telaa sekä kyynär- ja värttinäluun välillä voi olla porras. Inkongruenssi saattaa johtaa kyynärnivelen nivelrikkoon ja aiheuttaa etujalan ontumista. Kondrodystrofisilla roduilla kyynärnivelen inkongruenssin taustalla uskotaan olevan kyynär- ja värttinäluiden epäsynkroninen kasvu, joka johtuu kyynärluun distaalisen kasvulevyn ennenaikaisesta sulkeutumisesta. Skyenterriereillä sen on todettu olevan perinnöllistä, mutta tarkkaa mekanismia ei tunneta. Inkongruenssin yleisyydestä on tehty skyenterriereillä yksi tutkimus, jonka perusteella kohtalainen ja vakava inkongruenssi on niillä suhteellisen yleistä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää inkongruenssin yleisyyttä muilla kondrodystrofisilla koiraroduilla. Kyynärnivelen inkongruenssi diagnosoidaan yleensä röntgenkuvista, mutta tietokonetomografiatutkimus sekä nivelen tähystys ovat tarkempia tutkimusmenetelmiä. Röntgenkuvissa inkongruenssi tulee parhaiten esille mediolateraalisuunnassa kuvatussa, 90 asteen kulmaan taivutetussa nivelessä. Tähän tutkimukseen kerättiin kondrodystrofisia rotuja edustavia koiria, joiden kyynärnivel (toinen tai molemmat) oli kuvattu mediolateraalisuunnassa noin 90 asteen kulmassa. Tutkimukseen saatiin 44 koiraa yhteensä 11:stä kondrodystrofiseksi luokiteltavasta rodusta. Koirista 16:lla oli sopiva kuva vain toisesta kyynärnivelestä, joten tutkimukseen saatiin yhteensä 72 kyynärniveltä. Kyynärnivelen inkongruenssin luokittelua varten röntgenkuvista mitattiin olka- ja kyynärluun välinen nivelrako sen leveimmästä kohdasta. Nivelraon leveyden perusteella kyynärnivelet luokiteltiin neljään inkongruenssiluokkaan: ei inkongruenssia (INC0), lievä inkongruenssi (INC1), kohtalainen inkongruenssi (INC2) ja vakava inkongruenssi (INC3). Lisäksi kuvista arvioitiin mahdollinen kyynärnivelen nivelrikko. Mikäli nivelessä todettiin nivelrikkomuutoksia, se luokiteltiin vähintään luokkaan INC2. Yksittäisiä kyynärniveliä tarkasteltaessa eniten esiintyi lievää inkongruenssia (INC1) ja toiseksi eniten kohtalaista inkongruenssia (INC2). Kun koirat luokiteltiin huonomman kyynärnivelen perusteella, lievää ja kohtalaista inkongruenssia esiintyi yhtä paljon. Koirista yli puolella (55 %) todettiin kohtalainen tai vakava kyynärnivelen inkongruenssi. Rodun yhteyttä kyynärnivelen inkongruenssiin tutkittiin kääpiömäyräkoiran ja welsh corgi pembroke -rodun osalta. Lisäksi tutkittiin sukupuolen yhteyttä inkongruenssiin. Kummassakaan tapauksessa yhteyttä ei todettu. Toisaalta etenkin rotujen osalta aineisto oli hyvin suppea, minkä takia saadut tulokset saattavat olla epäluotettavia. Sekä tämän tutkimuksen että aiemmin kondrodystrofisiin rotuihin kuuluvilla skyenterriereillä tehdyn tutkimuksen perusteella kyynärnivelen inkongruenssi on suhteellisen yleistä kondrodystrofisilla koiraroduilla. Inkongruenssi olisikin syytä ottaa huomioon myös näiden rotujen jalostuksessa. Skyenterriereiden rotuyhdistys suosittelee jalostukseen käytettävien koirien kyynärnivelten röntgenkuvausta ja inkongruenssin arviointia. Sama suositus olisi toivottavaa saada myös muille kondrodystrofisille koiraroduille.
  • Koski, Senni (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)
    Amerikanstaffordshirenterrieri on yksi roduista, joilla ongelmat kyynärnivelessä ovat kohtalaisen yleisiä. Muutokset kyynärnivelessä tapahtuvat jo nuorena, 4-6 kuukauden ikään mennessä. Tästä syystä on tärkeää selvittää kuinka kyynärnivel nuorilla koirilla kehittyy ja mihin asioihin voidaan kiinnittää huomiota kehittyvässä nivelessä, jotta kyynärnivelen kasvuhäiriöt voidaan diagnosoida mahdollisimman varhaisessa kasvun vaiheessa. Jotta sairaat nivelet ja lievät muutokset tunnistetaan, on tiedettävä kuinka terve kyynärnivel kehittyy. Kyynärnivel on monimutkainen nivel, jonka eri osien kehityksessä voidaan havaita eroja yksilöiden välillä. Yksi useammalla mahdollisella tavalla kehittyvistä osista on kyynärpään uloke, joka voi kehittyä joko rinnakkaisella luutumisella suoraan kyynärluun varren jatkeena, sekundaarisesta luutumiskeskuksesta tai näiden yhdistelmänä. Kyynärpään uloke on lisäksi paikka, jossa usein nähdään ensimmäisenä osteofyytti- eli uudisluumuodostusta kasvuhäiriöiden yhteydessä. Kyynärpään ulokkeen kehitystä ja siihen vaikuttavia tekijöitä on tutkittu tähän mennessä hyvin vähän. Tähän tutkimukseen rekrytoitiin koiria kyynärnivelterveydestä kiinnostuneiden kasvattajien kautta. Tutkimukseen osallistui yhteensä 26 nuorta amerikanstaffordshirenterrieriä. Koirista otettiin röntgenkuvat rauhoituksessa 10 vk, 12 vk, 14 vk, 16 vk, 20 vk, 6 kk ja 12 kk:n iässä. Molemmista kyynärnivelistä otettiin mediolateraalisuunnassa röntgenkuvat nivel taivutettuna 45 asteen kulmaan sekä kyynärvarsista nivel taivutettuna 90 asteen kulmaan. Röntgenkuvista tarkasteltiin erityisesti kyynärpään ulokkeen kehitystä ja luutumista kyynärluuhun, värttinä- ja kyynärluun pituuskasvua sekä kasvulevyjen sulkeutumista. Tutkimuksessa tarkasteltiin painon, sukupuolen ja pentueen vaikutusta kyynärpään ulokkeen ja kyynärvarren luiden kehitykseen. Hypoteesina oli, että kyynärvarren luiden epäsynkroninen kasvu vaikuttaa kyynärpään ulokkeen kehitykseen sekä kyynärpään ulokkeen kehitystavalla ja luutumisiällä olisi yhteys. Lisäksi tarkasteltiin mahdollisten osteofyyttien kehitystä ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksen tulokset antavat viitettä siitä, että kyynärpään ulokkeen luutuminen olisi rinnakkaisen luutumisen kautta valmis aikaisemmin kuin sekundaarisesta luutumiskeskuksesta tai yhdistelmänä kehittyessään, joka vahvistaa tämän tutkimuksen hypoteesin. Kyynärvarren luiden pituuksien suhteella vaikuttaisi olevan yhteys kyynärpään ulokkeen kehitykseen. Värttinä- ja kyynärluun pituuseron ollessa suurempi, kyynärpään ulokkeet kehittyivät useimmiten rinnakkaisen luutumisen kautta ja luutuivat aiemmin kuin pituuseron ollessa pienempi. Sukupuolten välillä voitiin havaita ero verrattaessa ikää, jolloin kyynärpään uloke on yhdistynyt kyynärluuhun sekä luutunut kokonaan. Tulosten perusteella nartuilla kyynärpään uloke kehittyy aikaisemmin kuin uroksilla. Pentujen painolla oli yhteys kyynärpään ulokkeen kehitykseen. Mitä painavampi pentu oli 6 kk:n iässä, sitä myöhemmin kyynärpään uloke kehittyi. Myös geneettisillä tekijöillä on vaikutusta kyynärpään ulokkeen kehitykseen, sillä pentueiden sisällä yksilöiden kyynärpään ulokkeet kehittyivät hyvin samalla tavalla.
  • Joutsemo, Maria (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2011)
    Kyykäärme (Vipera berus) on Suomen ainoa myrkkykäärme, ja sitä esiintyy lähes koko maassa Pohjois-Lappia lukuun ottamatta. Kyy on yleensä helposti tunnistettavissa selän tummasta sahalaitakuviosta. Käärme ei ole perusluonteeltaan hyökkäävä, vaan pyrkii ensisijaisesti pakenemaan. Koira kuitenkin pääsee monesti yllättämään kyyn ennen kuin käärme ehtii paeta, jolloin se puolustautuessaan saattaa purra rajusti. Kaikki puremat eivät sisällä myrkkyä, vaan noin kolmasosa puremista on ns. kuivapuremia. Kyynpuremia raportoidaan eniten maalis- ja lokakuun välisenä aikana. Kyynpuremasta aiheutuvat oireet ovat koiralla vaihtelevia, ja eläimen voinnin kehittymisen ennustaminen ensioireiden perusteella on vaikeaa. Oireet vaihtelevat paikallisesta turvotuksesta henkeä uhkaavaan monielinvaurioon. Koiralla kuolleisuuden on raportoitu olevan 3,5 – 4 %. Kyynmyrkyn koostumusta ei vielä tarkalleen tunneta, mutta sen pääkomponentin muodostavat suurimolekyyliset proteiinit ja polypeptidit, joista osalla on entsymaattista aktiivisuutta. Lisäksi osalla myrkyn komponenteista vaikuttaisi olevan suoraa toksista vaikutusta kohdekudokseen, esimerkiksi munuaisiin. Keskeisintä kyynpureman patofysiologiassa on myrkyn sytotoksisen komponentin ja proteolyyttisten entsyymien aiheuttama verisuonten endoteelivaurio, jonka seurauksena suonet alkavat vuotaa. Kehittyvä voimakas kudosturvotus on kyynpureman tyypillisin oire, ja se ilmaantuu aina kahden tunnin sisällä puremasta, mikäli purema on sisältänyt myrkkyä. Nesteiden siirtyminen verisuoniston ulkopuolelle johtaa nopeasti hypovolemiaan ja shokkiin. Tärkeiden sisäelinten verenkierto heikkenee, jolloin solut kärsivät hapen ja ravinteiden puutteesta. Myrkky stimuloi myös sytokiinien tuotantoa ja vapautumista elimistöstä. Näiden farmakologisesti aktiivisten aineiden vapautuminen pahentaa systeemioireita, aiheuttaa lihasspasmeja ja on pääasiallisesti kyynpuremasta aiheutuvan voimakkaan kivun taustalla. Kyynmyrkyn sisältämät vieraat proteiinit voivat aiheuttaa myös anafylaktisen reaktion. Tutkimusosan aineisto koostuu 12 koirasta, joita hoidettiin kyynpureman takia Yliopistollisen Eläinsairaalan teho-osastolla vuosina 2007 – 2008. Koirista 10 toipui kotiutuskuntoon ja kaksi jouduttiin lopettamaan komplikaatioiden takia. Tutkimuksessa tarkasteltiin potilaiden virtsa- ja seeruminäytteistä määritettyjä munuaisten toimintaa kuvaavia laboratorioarvoja ja verrattiin lopetettujen koirien arvoja selvinneiden koirien vastaaviin. Tarkoituksena oli selvittää, onko selvinneiden ja lopetettujen välillä havaittavissa eroja, ja että onko tiettyjen laboratoriomääritysten perusteella mahdollista sanoa jotakin potilaan selviytymisennusteesta. Tuloksissa todettiin eroja selvinneiden ja lopetettujen koirien välillä. Virtsasta mitatut munuaisten solutuhoa kuvaavat entsyymiaktiivisuudet (AFOS/C ja GGT/C) sekä virtsan proteiinit kreatiniiniin suhteutettuna olivat lopetetulla selvästi korkeammat kuin selvinneillä koirilla. Myös seeruminäytteissä todettiin eroja. Tulosten perusteella vaikuttaakin siltä, että lopetetuilla koirilla vauriot munuaisissa olivat pahemmat kuin selvinneillä koirilla. Tutkimuksen aineisto oli kuitenkin niin pieni, että tuloksia voidaan pitää ainoastaan suuntaa antavina.