Browsing by Title

Tutkimuksen tarkoituksena oli kyselytutkimuksella selvittää koirien käyttäytymistä kylmässä ja arvioida massan ja insulaation merkitystä lämmönsäätelyssä. Tutkimuksen tulosten mukaan molemmilla muuttujilla oli merkitystä sille, kuinka hyvin koirat kestävät kylmää. Tulosten mukaan pienten koirien kylmäaltistus oli pienempää kuin suurempien rotujen. Tulosten perusteella pienet koirat palelivat helpommin kuin keskikokoiset tai suuret koirat. Alle 10 asteen pakkasessa suuret ja keskikokoiset koirat selvisivät yhtä hyvin, mutta tätä kylmemmässä suuret selvisivät keskikokoisia paremmin. Tulokset antavat viitteitä siitä, että kylmässä selviämisen massa olisi 3,8 kg:n ja 11,9 kg:n välissä. Viitteitä on myös siitä, että tassujen nostelu olisi herkin vaste palelemiselle. Omistajat osasivat tulosten perusteella hyvin arvioida koiriensa palelemista. Lisäksi suojavaatteiden käyttö vastasi hyvin arvioita koirien palelemista, pienet koirat palelivat eniten ja niillä käytettiin myös eniten suojavaatteita. Kylmä aiheuttamia vammoja oli aineiston koirilla vähän, poikkeuksena vesihännän esiintyvyys beagle-rotuisilla koirilla (9,8 %).

Mediaalinen patellaluksaatio on perinnöllinen sairaus ja yksi yleisimmistä ortopedisistä vaivoista koirilla. Sitä voidaan hoitaa konservatiivisesti tai kirurgisesti. Mediaalisen patellaluksaation syntymekanismin ymmärtämiseksi on hyvä hahmottaa polven anatomia ja normaali toiminta. Patellan mediaalinen luksoituminen aiheutuu rakenteellisista altistavista tekijöistä, kuten reisiluun kaulan pienentyneestä kallistuskulmasta, reisiluun telauran mataluudesta ja sääriluun kyhmyn normaalia mediaalisemmasta sijainnista. Nämä johtavat nelipäisen reisilihaksen pystysuoran linjan siirtymiseen mediaalisesti, jolloin patella ajautuu telauran sisäpuolelle. Luuston muutokset voivat olla todettavissa jo vastasyntyneillä pennuilla, mutta mediaalinen patellaluksaatio kehittyy koirille kasvun aikana. Sen taustalla on harvoin trauma. Pienikokoisilla koiraroduilla, kuten chihuahua, yorkshirenterrieri ja pomeranian, mediaalinen patellaluksaatio on kaikkein yleisintä. Sen kehittyminen saattaa liittyä kääpiökokoisuuteen vaikuttaviin geeneihin. Mediaalisten patellaluksaatioiden määrä on kasvanut myös suurilla koiraroduilla viime aikoina. Koirilla mediaalinen patellaluksaatio diagnosoidaan yleisimmin 1-4 vuoden iässä. Diagnoosi tehdään ontumatutkimuksen ja kliinisen tutkimuksen avulla. Tyypillinen oire on yksittäisten askelten väliin jättäminen oireilevalla takajalalla. Oirekuva vaihtelee oireettomasta vakavaan ontumaan. Mediaalisen patellaluksaation vakavuus määritellään asteikolla yhdestä neljään. Ensimmäisen asteen luksaatiossa patella saadaan manuaalisesti luksoitumaan telaurastaan, mutta se palautuu paikalleen itsestään. Toisen asteen luksaatiossa patella luksoituu helposti paikaltaan myös spontaanisti, mutta pääasiallisesti se sijaitsee telaurassaan polven ollessa ojennettuna. Kolmannen asteen luksaatiossa patella on jatkuvasti luksoituneena telauran sisäpuolelle, mutta saadaan palautumaan paikalleen manuaalisesti. Neljännen asteen luksaatiossa patella on pysyvästi luksoituneena. Konservatiivista hoitoa suositellaan ensimmäisen ja toisen asteen patellaluksaatioiden hoitoon oireettomille täyskasvuisille koirille. Konservatiiviseen hoitoon kuuluvat kipulääkitys, lepo, liikunnan rajoittaminen, painonhallinta ja fysioterapia. Kirurgista hoitoa suositellaan kasvaville koirille ja kaikille oireileville koirille luksaation asteesta riippumatta. Mediaalisen patellaluksaation kirurgisen korjauksen tavoitteena on saada patella vakautettua paikalleen telauraansa ja palauttaa nelipäisen reisilihaksen suuntaus oikealle linjalle. Näihin tavoitteisiin päästään käyttämällä yhdistelmää pehmytkudoksia ja luustoa muokkaavia tekniikoita. Reisiluun telauraa voidaan syventää erilaisilla menetelmillä, sääriluun kyhmyä voidaan siirtää lateraalisuuntaan ja pehmytkudoksia muokata. Kirurgisen korjauksen ennuste on yleensä hyvä, ja komplikaatioita esiintyy alle neljäsosalla leikatuista potilaista. Paras ennuste leikkaukselle on ensimmäisen asteen luksaatioissa. Suurilla koirilla leikkauskomplikaatioita esiintyy enemmän kuin pienillä. Kirjallisuuskatsaukseen on koottu nykytietämys medialliselle patellaluksaatiolle altistavista tekijöistä, sen hoidosta, komplikaatioista ja ennaltaehkäisystä. Katsausta voidaan hyödyntää esimerkiksi opetuksessa tai koirien kasvatuksessa. Jalostuskoirien valinnassa tulee välttää koiria, joilla on mediaalinen patellaluksaatio, koska se aiheuttaa pitkäaikaista, kroonista kipua ja on sen vuoksi huomattava koirien hyvinvointia heikentävä sairaus.

Haimatulehdus eli pankreatiitti on haiman tulehdusprosessi. Pankreatiitin oireet ovat epäspesifisiä ja ei ole olemassa mitään erityistä "pankreatiittioiretta". Oireena esiintyy kuivumista, vatsan tunnustelun aristamista, kuumetta, ikteerisuutta, äkillistä oksentelua, väsymistä ja ruokahalun huonontumista. Tällä hetkellä ei ole olemassa yhtä ainoaa testiä, jolla pankreatiitti voitaisiin diagnostisoida. Tutkimusten mukaan edes haimaentsyymien, seerumin amylaasi- ja lipaasiaktiivisuuden tai trypsiinin pitoisuuden (cTLI), perusteella ei voida tehdä luotettavaa diagnoosia. Röntgen- tai ultraäänitutkimukset eivät nekään ole kovin luotettavia menetelmiä pankreatiitin diagnostisoinnissa. Tutkimuksessa arvioitiin endoskooppisen retrogaadin haimatiehyiden kuvantamismenetelmän (ERP) suoritusmahdollisuuksia terveillä beagle-koirilla, haimanestenäytteiden ottamista ja mahdollisia komplikaatioita. Toimenpiteet suoritettiin kahdesti seitsemälle terveelle beaglerotuiselle koiralle. Ensimmäisellä toimenpidekerralla suoritettiin haimatiehytjärjestelmän varjoainekuvaus. Toisella kerralla otettiin koirilta haimanestenäyte ja uusittiin varjoainekuvaus. Mahdollisia komplikaatiota arvioitiin ennen toimenpidettä ja toimenpiteen jälkeen tehdyin kliinisten perustutkimuksien (lämpötila, hengitys- ja sydänfregvenssi, vatsan palpointi) ja otettujen verinäytteiden perusteella (hkr-, Na-, Ca-, K-, amylaasi-, lipaasi- ja cTLI-arvot). Tutkimuksessa saatiin tehtyä molemmilla tutkimuskerroilla kaikille koirille ERP. Toimenpiteessä oli pieniä ongelmia viidellä suorituskerralla neljästätoista. Ongelmat liittyivät esimerkiksi varjoaineen haimatiehyeen injisoimiseen. Saatujen fluoroskopiakuvien perusteella koirien haimatiehyiden rakenteessa esiintyy vaihtelua. Haimanestenäytteiden ottaminen koiralta osoittautui hyvin vaikeaksi ja kunnollisia näytteitä ei saatu otettua. Kliinisissä perustutkimuksissa sekä verinäytteiden hematokriitti- ja ionipitoisuuksissa ei havaittu ERP:n aiheuttamiin komplikaatioihin viittaavia muutoksia. Haima-arvot kohosivat toimenpiteiden jälkeen tilastollisesti merkitsevästi. Lähes kaikkien koirien entsyymiarvot palautuivat yhden vuorokauden kuluessa perustasolleen. Lasku oli selvästi hitaampaa koirilla, joilla kaikki haima-arvot olivat kohonneet erittäin korkealle. Yhdellä koiralla toisen toimenpidekerran jälkeen haima-arvot laskivat vasta kuuden vuorokauden kuluttua. Tälle koiralle ERP indusoi lievän, itsestään rajoittuvan, akuutin pankreatiitin. Saatu komplikaatioriski (7,1 %) on samaa luokkaa humaanilääketieteen tutkimusten kanssa. Tutkimustulosten perusteella voidaan laatia suositukset ERP:n riskien hallitsemiseksi. Toimenpidettä ennen otetaan verinäyte seerumin amylaasin ja lipaasin aktiivisuuden sekä cTLI:n pitoisuuden lähtötason määrittämiseksi. Toimenpiteen jälkeen koiraa tarkkaillaan vähintään kaksi vuorokautta. Mahdollisten komplikaatioiden havaitsemiseksi otetaan toimenpiteen jälkeen yhden ja kahden vuorokauden kuluttua verinäyte, ja määritetään siitä seerumin amylaasin ja lipaasin aktiivisuus sekä cTLI:n pitoisuus.

Kuvailevan epidemiologisen tutkimuksen aineistona on 566 EELA:ssa vuonna 1994 virologisesti varmennettua koirien penikkatautitapausta. Tutkimuksessa tarkastellaan tapausten jakaumia ajan, paikan, koirien rodun, sukupuolen, iän, oireiden ja rokotustietojen suhteen. Koska koirien tiedot on kerätty eläinlääkäreiden antamista esitiedoista, ei kaikista koirista ole saatu kaikkia tarvittavia tietoja. Positiivisiksi varmennettujen tapausten määrä alkoi lisääntyä heinä-elokuussa Suur-Helsingin alueella, noin kuukautta myöhemmin Etelä- ja Keski-Suomen suurehkoissa kaupungeissa. Lokakuussa tapauksia oli eniten (147 koiraa). Erityistä rotudispositiota ei havaittu. Sekarotuiset olivat suurin yksittäinen ryhmä (19.2 %). Uroskoiria oli sairastuneissa enemmän kuin naaraita (CIg95% 53.8 % 62.4 % ja CI95% 37.6 % -46.2 % vastaavasti). Penikkatautia esiintyi yllättävän tasaisesti eri ikäryhmissä puolentoista vuoden ikään saakka. Koirien yleisimmät oireet sopivat hyvin kirjallisuuden antamaan kuvaan penikkataudista lukuunottamatta iho-oireita, joita esiintyi runsaasti (45 %). Lähes kaikki koirat, joiden rokotustaustasta oli tietoa (397 koiraa), oli rokotettu vähintään kerran 95.7%). Suurin osa koirista oli rokotettu kolmen ja neljän kuukauden ikäisinä (71.8 % ja 70.9 % vastaavasti) KELA:n suositusten mukaisesti. Rokotusstatus saatiin määritettyä 265 koirasta. Tässä tutkimuksessa asetettujen kriteerien mukaan näistä koirista 64 %:lla oli voimassaoleva rokotus. Näistä koirista Dohyvac-rokotteella rokotettujen koirien osuus oli suhteessa suurempi kuin muilla rokotteilla rokotettujen koirien, kun määriä verrattiin rokotteiden myyntilukuihin.

Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on selvittää, mitä tämän hetken tutkimustiedon perusteella tiedetään koirien proteiinihukkaa aiheuttavien suolistosairauksien (protein-losing enteropathies, PLE) patofysiologiasta, etiologiasta sekä mahdollisista komplikaatioista. Lisäksi työn tavoitteena on koota kattava suomenkielinen tietopaketti PLE:n kliinisestä kuvasta, diagnostiikasta, tämänhetkisistä hoitovaihtoehdoista sekä ennusteesta ja toimia siten apuna eläinlääkärien kliinisessä työssä. PLE on oireyhtymä, jossa albumiinia menetetään suoliston kautta liikaa, jolloin maksa ei ehdi kompensoida menetystä tuottamalla lisää albumiinia. PLE on yhdistetty moniin eri suolistosairauksiin, kuten krooniseen enteropatiaan, suoliston lymfoomaan sekä suoliston lymfangiektasiaan eli imusuoniston toimintahäiriöön. Myös parasiitti-, bakteeri- ja sieni-infektiot, suoliston kryptasairaus, suoliston krooninen intussusseptio eli suolentuppeuma, ruoka-aineyliherkkyys sekä suoliston haavaumat voivat olla PLE:n taustalla. PLE:n oireet riippuvat alla olevasta sairaudesta ja sen kestosta. Ruuansulatuskanavan vaivat, kuten krooninen ripuli ja laihtuminen ovat tyypillisiä PLE-potilaalle, mutta ainoita oireita voivat olla myös esimerkiksi oksentelu tai nesteen kertyminen vatsaonteloon. PLE:tä on syytä epäillä, mikäli potilaalla havaitaan hypoalbuminemia eli matala veren albumiinipitoisuus. PLE:n diagnosoimiseksi tulee sulkea pois mahdolliset muut hypoalbuminemiaa aiheuttavat syyt, kuten proteiinihukkaa aiheuttava munuaissairaus, maksan vajaatoiminta sekä laajat ihovauriot, tutkimalla iho sekä virtsanäytteestä proteiini-kreatiniinisuhde ja seeruminäytteestä sappihappopitoisuus. Lisäksi hypoadrenokortisismia epäiltäessä tulisi tutkia seerumin lepokortisolipitoisuus ja tehdä ACTH-stimulaatiokoe. PLE:n aiheuttajasairauksien selvittämiseksi vaaditaan laajojen verinäytteiden lisäksi ulostenäytteiden tutkimista sekä diagnostista kuvantamista. Lopullinen diagnoosi taustasairaudesta saadaan usein vasta koepalojen ja histopatologisen tutkimuksen avulla. PLE:n hoito riippuu alla olevasta sairaudesta. Hoito koostuu usein ravitsemuksellisesta hoidosta, immunosupressiivisista lääkkeistä, tukihoidosta, kuten kolloidi-infuusiosta, pahoinvoinninestolääkkeistä, mahansuojalääkkeistä, probiooteista ja antibiooteista, sekä mahdollisten komplikaatioiden hoidosta. PLE:n ennuste on usein varauksellinen. Yleisimmin raportoitu PLE:n ennustetta heikentävä tekijä on hypoalbuminemia. PLE:n ennustetta heikentävät myös muun muassa suuri pistemäärä kroonisen enteropatian kliinisessä aktiviteetti-indeksissä (canine chronic enteropathy activity index, CCECAI), huono vaste immunosupressiiviseen hoitoon sekä lymfooma taustasairautena.

Tutkimus koostuu kahdesta osasta: Koiran suolistoloisten esiintyvyys ja antiparasitaaristen lääkeaineiden käyttö koirilla Suomessa. Ensimmäisen osan kirjallisesta osuudesta on kirjoittanut Johanna Vierimaa ja toisen osan Tiina Pullola. Työhön liittyvä näytteiden keruu sekä laboratoriotyöt tehtiin yhteistyönä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää koiran suolistoloisten esiintyvyys Suomessa, sekä kartoittaa suolistoloisinfektioille altistavia riskitekijöitä. Tutkimuksessa selvitettiin myös, miten antiparasitaarisia lääkkeitä käytetään tällä hetkellä koirille suolistoloisten häädössä. Samoin selvitettiin, miten koiranomistajat saavat tietoa koiran loisista ja miten he käyttämänsä sisäloishäätölääkkeen valitsevat. Suomessa ei ole aikaisemmin tehty koko maata koskevaa prevalenssitutkimusta suolistoloisten esiintymisestä koirilla. Loishäätölääkkeiden käyttöä koirilla ei myöskään ole aikaisemmin selvitetty. Tutkimus tehtiin syksyjen 2001 ja 2002 välisenä aikana Helsingin yliopiston Eläinlääketieteellisen tiedekunnan patologian ja parasitologian oppiaineelle. Tutkimukseen osallistui 541 koiraa ympäri Suomea. Näytteet pyrittiin keräämään siten, että saatiin mahdollisimman kattava otos suomalaisista koirista. Tätä varten koirat oli jaettu käyttötarkoituksen (kennel-, metsästys-, koti- ja harrastuskoirat), sukupuolen, iän ja läänin mukaan. Näytteeksi kerättiin mahdollisimman tuore ulostenäyte, joka säilytettiin viileässä ja tutkittiin kymmenen vuorokauden sisällä tiedekunnan parasitologian laboratoriossa. Koiranomistajat ottivat näytteet itse annettujen ohjeiden mukaan. Näytteet kerättiin metsästysseurojen, kenneleiden ja koirakerhojen avustuksella, sekä suoraan yksityisiltä koiranomistajilta koirapuistoissa ja koiratapahtumissa. Tutkimukseen osallistuneet koiranomistajat täyttivät esitietolomakkeen, jossa tiedusteltiin loishäätörutiineista ynnä muusta asiaan liittyvästä. Esitietolomakkeiden tiedot toimivat aineistona tutkimuksen antiparasitaaristen lääkeaineiden käyttöä koskevassa osuudessa. Koiran suolistoloisten munia löytyi 32:n koiran ulostenäytteestä (5,9 %) ja lisäksi neljän koiran ulostenäytteestä löytyi Isospora spp. -protozoan ovokystia (0,7 %). Infektioiden aiheuttajina olivat Toxocara spp. 1. suolinkainen (17 koiraa, 3,1 %), Uncinaria stenocephala 1. hakamato (14 koiraa, 2,6 %), Trichuris vulpis 1. piiskamato (yksi koira, 0,2 %) ja Diphvllobothrium ltum 1. leveä heisimato (kaksi koiraa, 0,4 %). Tulosten tilastollisen käsittelyn perusteella suolinkais- ja hakamatotartuntariski oli suurempi kennelissä asuvilla koirilla sekä koirilla, jotka olivat käyneet Pohjoismaiden ulkopuolella vuoden sisällä, kuin muilla koirilla. Tutkimukseen osallistuneet koirat saivat sisäloishäädön jokseenkin säännöllisesti; 86 % koirista hoidetaan suolistoloisten varalta vähintään kerran vuodessa. Eri käyttötarkoituksen omaavista koirista metsästyskoirat näyttäisivät saavan vähiten sisäloishäätöjä; noin 31 % metsästyskoirista sisäloishäädetään harvemmin kuin kerran vuodessa. Kyselytutkimuksen mukaan suurin osa (53,4 %) koiranomistajista vaihtelee käyttämäänsä sisäloishäätövalmistetta. Merkittävin valmisteen valintaan vaikuttava tekijä oli laajakirjoisuus. Eniten käytetty sisäloishäätölääkevalmiste oli tutkimuksen mukaan Axilur® (lntervet) jonka vaikuttavana aineena on fenbendatsoli. Koiranomistajien tärkein tiedonsaantilähde koskien koiran sisäloisia oli eläinlääkäri. Kirjallisuuskatsauksessa on esitelty tutkimuksessa havaittujen koiran suolistoloisten elämänkierrot sekä koiran suolistoloisten esiintyvyys muissa maissa. Kirjallisessa osiossa esitellään lyhyesti myös markkinoilla olevat suolistoloishäätövalmisteet, kerrotaan sisäloishäätöhäätösuosituksista ja resistenssin kehittymisestä loishäätölääkkeille.

Etummaisen ristisiteen osittainen tai täydellinen repeämä on yleisin takajalan ontuman aiheuttaja koirilla. Leikkausmenetelmiä ristisidevaurion korjaamiseksi on kehitetty lukuisia, mutta pitkän aikavälin seurantatutkimuksia leikkauksesta toipumisesta ei ole juurikaan tehty. Voimalevyanalyysiä pidetään tällä hetkellä objektiivisena ja luotettavana menetelmänä jalan käytön arvioimisessa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia ja vertailla ristisideleikattujen koirien voimalevyarvoja terveisiin koiriin sekä eri leikkausmenetelmien kesken kun leikkauksesta oli kulunut 1-4 vuotta. Toteutettuun kliiniseen retrospektiivinen seurantatutkimukseen valittiin aiemmin tehdyn kyselytutkimuksen perusteella yli 18 kg painavia koiria, joiden toisesta takajalasta oli leikattu eturistisiderepeämä vuosina 2004-2006. Tutkimukseen osallistumisen esti tiedossa oleva tai tutkimuksen aikana havaittu muu merkittävä ortopedinen sairaus. Terveinä kontrollikoirina käytettiin 1-8 vuotiaita rottweilereita ja labradorinnoutajia joilla ei esiintynyt tiedettäviä tai tutkimuksen aikana havaittuja ortopedisia vaivoja. Leikattujen ja kontrollikoirien tuli olla ilman tulehduskipu- , opioidi- ja kortisonilääkitystä vähintään 7 päivän, ilman pitkävaikutteisia kortisonivalmisteita vähintään 30 päivän, ja ilman pentosaanipolysulfaattilääkityksiä vähintään 90 päivän ajan. Suun kautta annettavat ravintolisä- ja rasvahappovalmisteet tuli jättää pois 7 vuorokautta ennen tutkimuskäyntiä. Jokaiselta koiralta laskettiin sekä oikean- että vasemmanpuoleisista raajapareista vähintään viisi voimalevytulosta, joista analysoitiin vertikaalinen huippuvoima ja vastaava impulssi, jarrutus- ja työntövoima ja vastaavat impulssit, painonvarausaika, nousevat ja laskevat kulmat, kuormitusaika sekä takajalkojen kuormistusajat sekä vertikaalisten huippuvoimien symmetriaindeksit. Viidestä suorituksesta laskettiin koirakohtaiset keskiarvot ja keskihajonnat. Huippuvoimat, voimaimpulssit sekä nousevat ja laskevat kulmat ilmoitettiin prosentteina painosta. Ristisideleikattujen raajojen arvoja vertailtiin ryhmien välillä ja kontrollikoiriin. Tutkimuskäynnille osallistui 42 koiraa, joista 23 poistettiin lopullisista tuloksista muiden havaittujen ortopedisten vaivojen vuoksi Leikatut koirat (n=19) olivat tilastollisesti merkitsevästi vanhempia kuin kontrollikoirat (p<0,01). Voimalevyarvoissa ei havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja leikattujen ja kontrollikoirien kesken (p>0,306) eikä eri leikkausryhmien välillä (p>0,12). Aiemmissa kliinisissä seurantatutkimuksissa ristisideleikattujen koirien voimalevyarvot ovat jääneet kontrollikoirien arvoja alhaisemmiksi, mutta seuranta-ajat ovat olleet tätä tutkimusta lyhyempiä. Tämän tutkimuksen voimalevyanalyysin keskiarvojen perusteella ristisidevaurioisten koirien jalan toimintakyky näyttäisi palautuvan pääosin hyvälle tasolle ja säilyvän myös pitkällä aikavälillä, Toisaalta myös huonommin toipuneita koiria esiintyy, mikä näkyy symmetriaindeksien runsaassa hajonnassa; subjektiivisesti symmetriaindeksejä arvioitaessa leikatuilla koirilla esiintyi huomattavasti enemmän epäsymmetriaa takajalkojen painonvarauksessa. Tässä tutkimuksessa eri leikkausmenetelmiä ei voitu vertailla luotettavasti otoskokojen pienuuden vuoksi. Ristisidevaurioisten koirien muiden nivelten nivelrikkomuutokset ja ortopediset vaivat todettiin tutkimuksen aikana yleisiksi, ja siksi koiran voinnin arvioinnissa ja hoidossa tulisikin kiinnittää huomiota todetun ristisidevaurion lisäksi myös muihin esiintyviin ortopedisiin vaivoihin.

Välilevysairaudet ovat yksi yleisimpiä neurologisia oireita aiheuttavia sairauksia koirilla. Näitä sairastavia koiria tulee vastaanotolle niin päivystyksessä kuin peruspraktiikassa, minkä takia näiden sairauksien tietämys on tärkeää jokaiselle eläinlääkärille. Tämän lisäksi tunnettujen välilevysairauksien määrä ja eri välilevysairauksien määrittely on tarkentunut viimeisten vuosikymmenien aikana. Omistajien toiveet ja odotukset koirien hoidosta ovat myös kasvaneet, mikä nostaa esiin tarpeen välilevysairauksien lisääntyneestä tuntemuksesta. Tämä lisensiaatin tutkielma on ajankohtainen sekä suomenkielinen katsaus kaikista tällä hetkellä tunnetuista koirien välilevysairauksista. Sitä voidaan hyödyntää tiedonlähteenä niin praktiikassa kuin eläinlääketieteen opiskeluidenkin aikana. Terveen välilevyn anatomian ja fysiologian tunteminen on tärkeää, jotta ymmärrämme eri välilevysairauksia. Välilevy löytyy lähes jokaisesta selkärangan nikaman välistä ja niiden tehtävä on tehdä selkärangasta joustava. Välilevyn rakenne koostuu nestemäisestä ydinosasta, sitä ympäröivästä syykehästä sekä näiden väliin jäävästä välisolukosta. Selkänikamiin välilevy kiinnittyy päätelevyjen avulla. Patologisten muutosten edetessä välilevyn rappeutuessa, sen fysiologiset ja biomekaaniset ominaisuudet muuttuvat, jonka seurauksen välilevy on alttiimpi vaurioille. Tämä johtaa useimmiten suurentuneeseen välilevysairauden riskiin. Välilevyn rappeuma ei kuitenkaan edellä tai aiheuta kaikkia välilevysairauksia. Välilevysairaudet jaotellaan pääpiirteittäin kahteen ryhmään, välilevyn prolapseihin sekä embolisiin välilevysairauksiin. Embolisia välilevysairauksia tunnetaan vain yksi, fibrokartilaginoosi embolismi, jossa välilevystä irronneet rustoiset embolit tukkivat selkäytimen pieniä verisuonia, aiheuttaen iskeemisen eli verenkierron estymisestä aiheutuvan selkäydinvaurion. Välilevyn prolapseissa välilevyn ydinosa tai syykehä työntyy akuutisti tai kroonisesti anatomisen sijaintinsa ulkopuolelle. Tämä aiheuttaa läheiseen selkäytimeen tai hermojuuriin, joko isku- tai painevaurion tai yhdistelmän näitä. Välilevyn prolapsit jaotellaan tarkemman etiologian mukaan välilevyn ekstruusioihin eli ydinosan purkautumisiin ulos syykehän sisältä selkäydinkanavaan, sekä protruusioihin eli syykehän paksuuntumisen aiheuttamiin välilevyn pullistumiin. Välilevyn ekstruusiosta johtuvia välilevysairauksia ovat rappeutuneen välilevyn ekstruusio (Hansen tyyppi 1), akuutti ei-kompressoiva välilevyn ekstruusio (ANNPE), hydroituneen välilevyn ekstruusio (HNPE), intraduraalinen/intramedullaarinen välilevyn ekstruusio (IIVDE) sekä traumaattinen välilevyn ekstruusio. Näiden lisäksi rappeutuneen välilevyn ekstruusioiden yhteydessä voidaan todeta selkäydinkanavan sisäisten laskimopunosten repeämiä. Välilevyn protruusio (Hansen tyyppi 2) on ainoa protruusioihin luokiteltava välilevysairaus. Potilaalla nähtävät kliiniset oireet riippuvat selkäydinvaurion vakavuudesta sekä hermojuuriin muodostuvasta paineesta. Yleisiä oireita välilevysairauksissa ovat kipu sekä neurologiset puutokset. Välilevysairauksien hoito määräytyy tarkemmin selkäydinvaurion ja sairauden tyypin mukaan. Ennusteeseen vaikuttaa selkäydinvaurion vakavuusaste, valittu hoitomuoto sekä omistajien hoitohalukkuus ja sitoutuminen hoitoon.

Virtsatieinfektiolla (VTI) tarkoitetaan tilaa, jossa taudinaiheuttaja kiinnittyy virtsateihin ja alkaa lisääntymään siellä aiheuttaen eläimelle oireita. Tyypillisimmin VTI:n taustalla on bakteeri, mutta myös virukset ja sienet voivat harvinaisina infektoida virtsateitä. Yleisin infektion aiheuttaja on Escherichia coli -bakteeri (noin 50 %:ssa infektioista). Virtsatieinfektiot ovat suhteellisen yleisiä sairaustiloja koirilla: noin 14 % koirista sairastaa bakteerin aiheuttaman virtsatietulehduksen elinaikanaan. Tulehdus voi sijaita alemmissa virtsateissä, jolloin sitä kutsutaan infektoituneen alueen mukaan kystiitiksi (virtsarakko), vaginiitiksi (emätin), uretriitiksi (virtsaputki) tai prostatiitiksi (eturauhanen), tai ylemmissä virtsateissä, jolloin kyseessä on pyelonefriitti (munuaisaltaan tulehdus) tai ureteriitti (virtsanjohtimien tulehdus). Tässä kirjallisuuskatsauksessa keskitymme tulehdukseen virtsarakossa ja erityisesti bakteerien aiheuttamaan kystiittiin. Virtsarakontulehdukset luokitellaan sporadisiin kystiitteihin ja toistuviin kystiitteihin niiden esiintymistiheyden mukaan. Koiran virtsarakontulehdus luokitellaan sporadiseksi kystiitiksi, jos tulehdukset ovat olleet satunnaisia eli koiralla on ollut alle kolme kystiitin sairausjaksoa kuluneen 12 kuukauden aikana. Toistuvana kystiittinä infektiota pidetään silloin, kun sairausjaksoja on ollut kolme kertaa tai useammin kuluneen 12 kuukauden aikana, tai kahdesti tai useammin kuluneen 6 kuukauden aikana. Toistuville virtsatieinfektioille koiraa voivat altistaa esimerkiksi virtsateiden rakenteelliset poikkeavuudet, katetrointi, virtsakivet sekä tietyt endokrinologiset sairaudet, kuten Cushingin tauti. Nartut ovat huomattavasti alttiimpia virtsatieinfektioille kuin urokset. Alempien virtsateiden infektioille tyypilliset oireet ovat tihentynyt virtsaamistarve, kipuilu virtsatessa, tiputteleva virtsaaminen sekä virtsan verisyys, sameus ja epänormaali haju. Virtsatieinfektion diagnosointi perustuu tyypillisiin oireisiin sekä kattavaan virtsatutkimukseen, johon kuuluu virtsan kemiallinen seulonta ja sedimenttitutkimus sekä virtsaviljely ja mikrobilääkeherkkyysmääritys. Virtsatutkimuksessa alempien virtsateiden infektioon viittaavia löydöksiä ovat bakteerien, tulehdussolujen, punasolujen ja toisinaan proteiinien esiintyminen virtsassa sekä bakteerikasvu virtsaviljelyssä. Virtsatieinfektiota sairastavan koiran hoitoon kuuluu kipulääkitys sekä antibiootti, jonka valinnassa käytetään apuna mikrobilääkeherkkyysmääritystä. Toistuvien infektioiden tapauksessa olennaista on myös selvittää ja hoitaa infektioille altistava tekijä. Hoitamattomana alempien virtsateiden infektio voi levitä munuaistasolle aiheuttaen munuaisaltaan tulehduksen, mikä voi johtaa henkeä uhkaavaan akuuttiin munuaisvaurioon tai munuaisten vajaatoimintaan. Tässä kirjallisuuskatsauksessa esitellään tarkemmin virtsatieinfektioiden aiheuttajia, altistavia tekijöitä, diagnosointia sekä hoitoa. Kirjallisuuskatsauksen tarkoitus on olla tiivis tietolähde koiran virtsatieinfektioiden kliiniseen lähestymiseen ja erityisesti kystiitin diagnostiikkaan ja hoitoon koirilla.

Kampylobakteereita esiintyy yleisesti eläinten suolistossa. Ne ovat yleisin bakteeriperäisen enteriitin aiheuttaja teollisuusmaissa ja tartunta saadaan yleensä ulosteilla kontaminoituneen veden tai ruoan välityksellä. Epidemiologisissa tutkimuksissa on havaittu, että myös ihmisten läheiset kontaktit lemmikkieläimiin voivat olla riskitekijä saada kampylobakteeri-infektio. Kampylobakteerien antibioottiresistenssi on lisääntynyt nopeasti erityisesti fluorokinoloniryhmän antibiootteja vastaan. Fluorokinolonit otettiin sekä eläin- että humaanikäyttöön 1980-luvulla. Niitä on käytetty mm. siipikarjalla salmonellan ehkäisemiseksi. Fluorokinoloniresistenssillä on vakavat vaikutukset ihmisten ripulisairauksien hoitoon ja se myös vaikeuttaa kampylobakteerien lajitunnistusta. Tässä tutkimuksessa kartoitettiin kampylobakteerien esiintymistä koirilla ja kissoilla sekä eristettyjen kampylobakteerikantojen antibioottiherkkyyttä pieneläimille yleisesti käytetyille antibiooteille. Lajitunnistus perustui lähinnä gramvärjäykseen ja pesäkemorfologiaan, sillä tämän tutkimuksen puitteissa ei ollut mahdollista tehdä tarkempaa lajitunnistusta. Näytteitä otettiin vuosina 1998-1999 lähinnä Yliopistollisen eläinsairaalan potilaskoirista ja –kissoista. Tutkitut eläimet olivat pääasiassa kliinisesti terveitä eikä niillä esiintynyt ripulioireita. Koiria tutkittiin 130kpl, joista alle vuoden ikäisiä oli 47 ja aikuisia 83. Kissoja tutkittiin 24kpl. Aikuisilla koirilla 51:ltä (61,4%) eristettiin kampylobakteeria muistuttava bakteeri. Pennuilta eristettiin 19 yksilöltä (40,4%) kampylobakteeri ja kissoilta 19 yksilöltä (79,2%). Eristys tehtiin kolmelta eri elatusainemaljalta, koska on mahdollista, että yhdellä eläimellä on useampi kuin yksi kampylobakteerilaji. Tulosten arvioinnissa on huomioitava, että sama bakteerikanta on eristetty useammalta alustalta. 147 eristetyn kannan antibioottiherkkyys tutkittiin amoksisilliini-klavulaanihapolle, ampisilliinille, enrofloksasiinille, erytromysiinille, linkomysiinille, metronidatsolille, nalidiksiinihapolle ja polymyksiini B:lle. Yksikään kannoista ei ollut resistentti enrofloksasiinille. Resistenttejä kantoja oli runsaasti metronidatsolille (43%), linkomysiinille (47%) ja polymyksiini B:lle (35%). Nämä kannat - erityisesti polymyksiini B:lle resistentit - ovat todennäköisesti helikobakteereita. Tutkituilla koirilla ja kissoilla esiintyy runsaasti kampylobakteereita muistuttavia bakteereita. Tällä hetkellä koirista ja kissoista eristettyjen kampylobakteerien antibioottiresistenssi ei ole merkittävää.