Browsing by Title

Tutkimuksessa on kartoitettu vuosina 1980 - 1990 Opaskoirakoululla syntyneillä labradorinnoutajilla esiintyneitä perinnöllisiä sairauksia ja verrattu ko. koiria Ruotsin labradorinnoutajapopulaatioon. Opaskoirakoululla syntyneistä labradorinnoutajista on lisäksi laskettu syntyneiden koirien määrät kunakin vuonna ja tutkittujen korien osuudet rekisteröidyistä Labradorinnoutajilta tutkitaan silmäsairauksista perinnöllistä harmaakaihia, progressiivista retinaaliatrofiaa ja retinualidysplasiaa. Perinnöllisistä nivelsairauksista tutkitaan kyynärnivelen osteokondroosia ja lonkkaniveldysplasiaa Opaskoirista on laskettu soveltuneiden ja soveltumattomien koirien osuuksia ja soveltumattomuuden syitä. Jalostustavoitteissa pyritään sekä luonteensa, että terveytensä ja fyysisen rakenteensa puolesta opaskoirana mahdollisimman ideaaliseen labradorinnoutajan, jonka eräs tärkeä ominaisuus on myös mahdollisimman pitkä käyttöikä, johon suurimpana tekijänä vaikuttaa koiran terveys. Kirjallisuuskatsauksessa on painotus kunkin sairauden jalostuksellisella merkityksellä perinnöllisyyden osalta olen pyrkinyt etsimään uusimmat tiedot ja käsitykset eri sairauksien osalta

Jotta oriin sperman pakastusmenetelmiä kyettäisiin kehittämään, tarvitaan luotettavia menetelmiä sperman laadun arviointiin. Monenlaisia menetelmiä on olemassa, mutta vain harvoissa tutkimuksissa on tutkittu niiden ja hedelmällisyyden korrelaatiota. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia pakastespermaa useilla taloudellisesti käyttökelpoisilla ja käytännöllisillä laboratoriokokeilla ja tutkia tulosten korreloivuutta tammojen varsomisprosenttien kanssa. Pakastespermalle tehtyjä kokeita ja varsomisprosentteja verrattiin kandessa koesarjassa. Ensimmäisessä tutkittiin 27 oriin ja toisessa 23 oriin sperma. Molempien kokeiden oriilla oli ollut keskimäärin 37 tammaa (vaihteluväli 7-121). Siittiöiden morfologia tutkittiin ja bakteeriviljely tehtiin kerran kunkin oriin spermasta. Ensimmäisessä koesarjassa tutkittiin sperman konsentraatio, progressiivinen motiliteetti valomikroskoopilla heti sulatuksen ja 1, 2, 3, ja 4 tunnin inkubaation jälkeen, motiliteetin ominaisuudet automaattisella sperma-analysaattorilla, plasmamembraani-integriteetti valomikroskoopilla käyttäen CFDA/P! –värjäystä (karboksifluoreskeiini-indiasetaatti/propidiumjodidi), plasmamembraani-integriteetti fluorometrillä käyttäen PI-värjäystä ja tehtiin resatsuriinireduktiotesti. Toisessa koesarjassa samat kokeet kuin koesarja 1:ssä ja lisäksi hypo-osmotic swelling test (HOS) valomikroskoopilla ja fluorometrillä tehtiin heti sulatuksen jälkeen sekä kolmen tunnin inkubaation jälkeen. Ensimmäisessä koesarjassa kaikkien oriitten progressiivinen motiliteetti 2 ja 4 tunnin inkubaation jälkeen korreloi varsomisprosentin kanssa (p<0,05); oreilla joilla oli ollut >20 tammaa siemennysannos korreloi negatiivisesti (p<0,05) ja resatsuriinireduktiotesti positiivisesti (p=0.052) varsomisprosentin kanssa. Toisessa koesarjassa kaikilla oriilla hypo-osmoottinen turvotustesti (HOS) heti sulatuksen jälkeen korreloi negatiivisesti varsomisprosentin kanssa, mutta oriilla, joilla oli ollut >20 tammaa korreloi HOST positiivisesti (mikroskoopilla p = 0,051 ja fluorometrillä p = 0,054). Yhdenkään testin ei havaittu antavan toistuvasti luotettavaa tai tarkkaa tietoa sperman hedelmöittämiskyvystä, koska koesarjoissa saatiin erilaisia tuloksia, vaikka oriit olivat osittain samoja.

Siirto- ja pakastesiemennysten lisääntyessä tammojen hedelmällisyystulosten parantuminen on hevoskasvatuksen taloudellisuuden kannalta merkittävää. Oriitten spermoissa on eroja sekä siirto- että pakastekestävyydessä. Pelkällä orivalinnalla ei voida kuitenkaan vaikuttaa hedelmällisyystuloksiin, sillä yleensä valinta painottuu suorituskykyyn. Siittiöiden lisäksi seminaaliplasmalla on havaittu vaikutuksia siirto- ja pakastuskestävyyteen. Seminaaliplasma koostuu useista erilaisista biologisista komponenteista, joista matriksimetalloproteinaasit (MMP) ovat yksi. Ne ovat proteiiniperhe, johon kuluu useita jäseniä. MMP:t kykenevät hajottamaan muun muassa solun ulkoisia tukirakenteita sekä tyvikalvoa erilaisissa fysiologisissa ja patologisissa tiloissa. Matriksimetalloproteinaaseja on löydetty useista kudoksista ja myös seminaaliplasmasta. Työn tutkimusosuudessa haluttiin selvittää MMP-pitoisuuksia, niiden vaihteluita oriitten välillä ja mahdollisia vaikutuksia hedelmällisyystuloksiin. Seminaaliplasmanäytteitä tutkittiin yhteensä 43 oriista. Näytteet oli kerätty astutuskaudella 2006 erirotuisilta ja -ikäisiltä hevosilta sekä kahdelta ponilta. Keräysvaiheessa näytteet jaoteltiin 1-4 eri fraktioon. Jokaisesta näytteestä tutkittiin MMP:t zymografian avulla. Seminaaliplasmanäytteiden lisäksi oriilta kerättiin hedelmällisyystietoja siittoloista sekä Suomen raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestöltä (Suomen Hippos ry). Kaikki tulokset taulukoitiin ja laskettiin aktiiviselle (akt-MMP-2) ja pro-MMP-2:lle sekä kokonais-MMP-9:lle (tot-MMP-9) siittiörikkaassa (SR) ja siittiököyhässä fraktiossa (SK) sekä kokonaisejakulaatissa (KE): keskiarvot, keskihajonnat, mediaanit sekä maksimi- ja minimiarvot. Spearmanin järjestyskorrelaatiokertoimet laskettiin tammojen ensimmäiseen kiimaan tiinehtymisen ja eri MMP-pitoisuuksien välille SR:ssa ja KE:ssa. Oriilla oli havaittavia pitoisuuksia pro- ja akt-MMP-2:ta sekä tot-MMP-9:ää. MMP-pitoisuudet olivat suurimmat SR:ssa. Suurimpia olivat pro-MMP-2:n pitoisuudet ja orikohtaiset erot olivat siinä pieniä. Saadut tulokset vastasivat odotuksia, sillä miesten seminaaliplasmatutkimusten tulokset ovat samansuuntaisia. Eri MMP-pitoisuuksilla ei havaittu korrelaatiota tammojen tiinehtymiseen kanssa. Aineiston pienen koon takia sattumalla voi olla suuri vaikutus tuloksiin. Myös keräysvuodenaika ja yksilön ejakulaation koostumusvaihtelut saattavat vaikuttaa seminaaliplasman MMP-pitoisuuksiin, sillä sen useissa ominaisuuksissa tapahtuu muutoksia näiden muuttujien mukaan. Tulokset ovat suuntaa antavia ja toimivat apuna jatkotutkimuksia suunniteltaessa.

Antalet ormar ökar hela tiden som sällskapsdjur och därmed även som patienter hos veterinärer. Veterinärer bör känna till ormarnas grundläggande anatomi för att kunna utföra allmänundersökning, provtagning och behandling på det mest ändamålsenliga sättet. I denna litteraturöversikt är det meningen att sammanfatta och presentera ormarnas makroskopiska anatomi, med basis på de studier som hittills har gjorts, för att underlätta veterinärernas dagliga arbete och vidareutbildning. Ormarnas fylogeni och utveckling behandlas kort för att klargöra vissa anatomiska aspekter. Ormar hör till fjällbärande kräldjur och ormarnas ursprung har länge varit en källa för dispyt men det har kommit nya studier som stöder härstamningen från landlevande ödlor som börjar gräva ner sig. Detta har lett till en tillbakabildning av lemmar och förlängning av ormarnas kropp. Ormars anatomi skiljer sig starkt från de till veterinären kända däggdjurens, även om de grundläggande aspekterna är lika. Exempelvis har ormar ett nervsystem, blodomlopp, matsmältningskanal, urinsystem, motsvarande könskörtlar, lever, bukspottskörteln o.s.v. Form, placering och delvis funktion kan skilja sig från däggdjuren. De största skillnaderna är att ormar saknar lemmar och organen är anpassade efter den tubformade strukturen. Ormar har alltså motsvarande organ, med några större avvikelser: ormar kan ha giftkörtlar och huggtänder. Andra stora skillnader är att ormar har ett hjärta med endast tre hjärtrum, huvudsakligen en fungerande lunga och en lungsäck. Övriga detaljer som skiljer sig är att ormarnas njurar avviker i anatomi och funktion. Istället för skilda öppningar för urin, könsmaterial och avföring öppnar de sig alla in i en gemensam kloak. Ormar har dessutom lymfhjärtan men inga lymfknutar. Könsorganen skiljer sig starkt från däggdjuren då hanarna har två hemipenisar och honor lägger antingen ägg eller föder levande ungar. Även ormarnas yttre och sinnesorgan är anpassade till ormarnas sätt att leva. Exempelvis ormars hud avviker i och med att ormar har fjäll och att huden är väldigt flexibel. Gällande sinnesorganen har ormarna dålig syn, ett väldigt bra luktsinne och en del ormar känner även mycket små temperaturförändringar m.h.a. s.k. groporgan. Grunden till allt, nervsystemetet, är uppbyggt på samma sätt som hos däggdjur men t.ex. hjärnans cortex är inte veckad så som hos däggdjuren, utan slät.

Tämä syventävien opintojen tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Kirjallisuuskatsauksessa Markus Hämäläinen käsittelee sementillisiä ja Vesa Pakkanen sementittömiä lonkkaproteeseja sekä selvitetään luun rakennetta ja toimintaa, luunmuodostumista, luun biomekaanista testaamista sekä bioaktiivista lasia. Ihmisten lonkkaproteeseissa on pääongelmana niiden mekaaninen irtoaminen. Tutkimus on osa laajempaa tutkimuskokonaisuutta, jossa selvitetään bioaktiivisen lasin käyttömahdollisuuksia lonkkaproteesin kiinnittymisen edistäjänä. Tämän osatutkimuksen tavoitteena oli osoittaa, että bioaktiivisella lasilla päällystetty metalli-implantti kiinnittyy nopeasti luuhun. Tutkittavat implantit ja niiden kontrolli-implantit asennettiin yhdeksän lampaan reisiluihin. Lampaat teurastettiin 12 viikon kuluttua leikkauksesta. Luutuminen arvioitiin mekaanisesti ja histologisesti. Tutkimuksessa implantit eivät kiinnittyneet toivotulla tavalla. Leikattujen lampaiden 18:sta implantista vain viisi implanttia oli kiinnittynyt, ja 13 implantin voidaan katsoa jääneen kiinnittymättä. Kiinnittymisen epäonnistuminen on voinut johtua lampaan reisiluun ydinontelon sisältämästä rasvasta, joka ilmeisesti haittasi luutumista.

Osteokondroosi on sikojen yleisin jalkasairaus. Liki kaikkien kotisikojen luissa on mikroskooppisia osteokondroosimuutoksia puolen vuoden ikään mennessä. Osalla sioista muutokset paranevat spontaanisti. Vain pieni osa sioista saa kliinisesti havaittavan ontuman. Osteokondroosin tutkimustekniikat eivät ole yhteneviä. Diagnostiikassa on käytetty kliinistä tutkimusta, histologiaa erilaisin värjäyksin, radiografiaa, tietokonetomografiaa, elektronimikroskopiaa, angiomikrografiaa ja luun leimausta (bone labelling). Diagnoosin asettamiseksi käytetään yleensä kahta-kolmea menetelmää. Osteokondroosivaurioita esiintyy sekä painoakantavissa että -kantamattomissa nivelissä. Predilektiopaikkoja ovat femurin mediaalinen condylus, distaalisen ulnan kasvurustot, proksimaalinen femur ja humerus. Pahimmat vauriot esiintyvät takapolvessa ja kyynärnivelessä. Osteokondroosin etiologia ja patogeneesi ovat vielä puutteellisesti tunnettuja. Mekaanista kasvurustoon kohdistuvaa painoa on arveltu tärkeimmäksi etiologiseksi tekijäksi. Nopea kasvu viivästyttää osteokondroosin puhkeamista. Villisioilla on raportoitu lieviä histologisia osteokondroosimuutoksia, mutta ei kliinistä ontumaa eikä makroskooppisia tai radiologisia vaurioita. Villisiat kasvavat hitaammin kuin kotisiat, ja niiden rakenne poikkeaa myös kotisioista. Useat tutkijat epäilevät kasvuhormonin olevan vahva etiologinen tekijä.

D-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, jota kani ja useat muut eläinlajit, mukaan lukien ihminen, saa ravinnostaan tai sitä muodostuu iholla UVB-säteilyn vaikutuksesta. Elimistössä ravinnosta saatu tai iholla muodostettu D-vitamiini muokataan vielä hormonaalisesti aktiiviseen muotoon. D-vitamiinilla on tärkeä rooli luuston aineenvaihdunnassa. D-vitamiinilla on myös useita muita vaikutuksia elimistössä, esimerkiksi sen puutos on yhteydessä tiettyjen sairauksien syntyyn. D-vitamiinin puutos johtaa sekä ihmisillä että kaneilla luustosairauksien kehittymiseen. D-vitamiinin yliannostuksen saaneilla kaneilla on havaittu tutkimuksissa poikkeavia kalkkeutumia eri elimissä, muutoksia luustossa ja munuaisissa sekä aiheuttavan lisääntyneitä luomisia tiineille kaninaaraille ja aineenvaihduntaongelmia emälle ja sikiölle. Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu alhaisia D-vitamiinipitoisuuksia suomalaisilla lemmikkikaneilla. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli määrittää pääkaupunkiseudun villikanien seerumin 25-hydroksi-D3-vitamiini (25(OH)D) -pitoisuuksia ja niiden vaihtelua eri vuodenaikoina. Aikaisemmin ei ole tehty vastaavia tutkimuksia villikaneista. Tutkimuksessa verrattiin saatuja seerumin 25(OH)D-pitoisuuksia kanien ikään, sukupuoleen, näytteenottokuukauteen, -vuoteen ja -vuodenaikaan. Seeruminäytteet kerättiin vuosina 2019-2021 kanien metsästysaikana (1.9.-31.3.) ja lisäksi analysoitiin vuonna 2013 kerättyjä näytteitä. Näytteet kerättiin pääkaupunkiseudun villikanikannan säätelyn yhteydessä ja niitä analysoitiin yhteensä 78. Näytteiden 25(OH)D-vitamiinipitoisuudet olivat pääasiassa erittäin alhaiset, 64 näytteen pitoisuuksien keskiarvo oli 3,4 ng/ml (keskihajonta 1,7, vaihteluväli 0,3–7,1 ng/ml), kun taas neljäntoista näytteen D-vitamiinipitoisuus oli niin alhainen, ettei sitä saatu määritettyä käytetyllä menetelmällä. Korkein mitattu 25(OH)D-pitoisuus oli 7,1 ng/ml. Tilastollisessa analyysissa iän, sukupuolen, näytteenottovuoden tai näytteenottokuukauden ja 25(OH)D-vitamiinipitoisuuksien välillä ei huomattu merkitsevää tilastollista eroa. Aiemmin tehdyssä suomalaistutkimuksessa lemmikkikanien seerumin 25(OH)D-pitoisuuksien keskiarvoksi mitattiin 26 ng/ml. Lemmikkikanien D-vitamiininpuutosrajaksi on määritetty 17 ng/ml. Tässä tutkimuksessa mitatut villikanien 25(OH)D-pitoisuudet olivat alhaisempia kuin Suomessa mitatut lemmikkikanien pitoisuudet. Vuodenaikaisvaihtelua pitoisuuksissa ei havaittu. Tutkimuksessa ei selvitetty matalien seerumin 25(OH)D-pitoisuuksien vaikutusta villikanien luustoterveyteen.

Tämän lisensiaatintutkielman tarkoituksena oli selvittää, vaikuttaako syntymäpaino, kasvunopeus, pahnueen koko, pahnueen sisäinen koonvaihtelu tai pahnueen keskipaino sikojen käytöshäiriöiden ilmenemiseen. Painotuksena tutkielmassa oli välikasvatusvaihe. Tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä tutkimusosuudesta. Kirjallisuuskatsauksessa tarkasteltiin käytöshäiriöiden, kuten hännänpurennan, korvienpurennan ja “belly nosingin” taustasyitä ja mahdollisia ratkaisuja niiden ilmenemisen vähentämiseksi. Käytöshäiriöiden taustasyyt on kirjallisuuskatsauksessa jaoteltu sisäisiin ja ulkoisiin tekijöihin. Käytöshäiriöiden taustalla on monenlaisia, keskinäisessä vaikuttavuussuhteensa toisiinsa olevia syitä. Siksi niiden jakaminen eri kategorioihin on haasteellista. Tutkimusosassa seurattiin porsaiden kasvua neljällä tilaparilla syntymästä teurastamolle lähtöön saakka. Tilaparin muodostivat porsaiden syntymätila, jossa ne myös vieroitettiin, sekä lihasikatila, jonne kaikki saman tilan porsaat lähtivät kasvamaan. Porsaat punnittiin ensimmäisen kerran heti syntymän jälkeen, toisen kerran välikasvatusvaiheessa ja kolmannen kerran ennen lihasikalaan siirtymistä. Sioille tehtiin kahdesti käytösseuranta: välikasvatusvaiheessa ja lihasikavaiheessa. Tässä tutkielmassa keskityttiin vain välikasvatusvaiheeseen. Käytösseurannassa tarkastellut käytösmuuttujat jaoteltiin neljään kategoriaan: aktiivinen, passiivinen, ympäristöön kohdistuva manipulaatio sekä sikaan kohdistuva manipulaatio, joka sisälsi hännän- ja korvanpurennan sekä kaikenlaisen lajitoverin tonkimisen. Lisäksi sioille tehtiin korvien ja häntien vaurioiden arviointi ennen lihasikalaan lähtöä ja lihasikavaiheen lopuksi. Tutkimuksen hypoteesina oli, että porsaan pieni syntymäpaino olisi yhteydessä myöhemmässä iässä esiintyviin käytöshäiriöihin. Havaittiin, että alkuhypoteesi eli se, että pieni syntymäpaino altistaa myöhemmällä iällä käytöshäiriöille, ei pitänyt paikkansa. Sen sijaan suuri vaihtelu pahnueen syntymäpainoissa näytti vaikuttavan välikasvatusvaiheessa havaittujen käytöshäiriöiden ilmenemiseen (p=0,056). Lisäksi suuremman keskimääräisen päiväkasvun sekä imetys- että välikasvatusvaiheessa havaittiin lisäävän sikaan kohdistuvan manipulaation osuutta kaikesta aktiivisesta tekemisestä. Välikasvatuksessa sikaan kohdistuvan manipulaation osuus kasvoi, kun keskimääräinen päiväkasvu imetysvaiheessa nousi 200 grammasta 300 grammaan. Tämä osuus kasvoi myös, kun päiväkasvu välikasvatusvaiheessa nousi 300 grammasta 400 grammaan, mutta vaikutus oli vähäisempi. Tutkimuksen tulosten ja kirjallisuuskatsauksen perusteella voidaan ehdottaa, että päiväkohtaisen kasvun rajoittaminen ja vastasyntyneiden porsaiden lajittelu mahdollisimman samanpainoisiin pahnueisiin voisivat olla keinoja vähentää riskiä käytöshäiriöiden syntymiselle. Suosittelemme lisätutkimuksien tekemistä aiheesta, jotta käytöshäiriöitä pystyttäisiin ennaltaehkäisemään tehokkaammin ja niiden ilmenemisen syitä pystyttäisiin paremmin ymmärtämään.

Pahnueita tasataan siirtämällä yksi tai useampi porsas emakolta toiselle. Tasauksen tarkoituksena on pienentää ylisuuria pahnueita sekä taata kaikille porsaille oma, toimiva nisä ja riittävä maidon saanti. Pahnueentasauksella tähdätään porsaiden kuolleisuuden vähentämiseen suurissa pahnueissa ja parannetaan niiden tuotosta myöhemmin. Porsaita siirtämällä myös tasataan pahnuekokoja emakoiden kesken ja pienennetään pahnueiden sisäistä painovariaatiota. Pahnueentasauksen vaikutuksesta on tehty useita keskenään ristiriitaisia tutkimuksia. Monet ovat sitä mieltä, että tasaus huonontaa siirrettyjen porsaiden kasvua ja vaikuttaa haitallisesti myös ne vastaanottavan pahnueen kasvuun häiriten mm. pahnueen sisäistä nisäjärjestystä. Kaikki tutkimukset eivät kuitenkaan puolla tätä käsitystä, ainakaan jos siirrot tehdään ensimmäisten elinpäivien aikana, kun nisäjärjestys ei vielä ole vakiintunut. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten pahnueiden tasaaminen ensimmäisenä elinpäivänä vaikuttaa siirrettyjen porsaiden kasvuun ja kuolleisuuteen ennen vieroitusta. Myös porsaita luovuttaneiden, vastaanottaneiden ja kontrollipahnueiden porsaiden keskimääräistä kasvua ja kuolleisuutta seurattiin. Tutkimme myös, miten tasaus vaikutti porsaita luovuttaneiden ja vastaanottaneiden emakoiden painon- ja silavamittojen muutoksiin sekä emakoiden tiinehtymiseen seuraavaan porsimiseen. Pahnueen tasauksen vaikutuksista porsaita luovuttaneiden ja vastaanottaneiden emakoiden tuotokseen on vain vähän aikaisempaa tutkimustietoa. Porsaita luovuttavilta emakoilta siirrettiin kultakin kolme porsasta vastaanottaville tasausemakolle. Näitä siirtoja tehtiin 10. Lisäksi 20 tasausemakolle tehtiin ns. valetasaus, jossa aina kahden emakon kesken vaihdettiin päittäin kolme porsasta. Siirrettyjen porsaiden ja jokaisesta luovuttajapahnueesta satunnaisesti valittujen kolmen porsaan kasvua seurattiin. Kontrolleina kokeessa oli 43 emakkoa ja 32 pahnuetta, joista kustakin tarkkailtiin kolmea keskikokoista porsasta. Siirretyt porsaat kasvoivat huonommin syntymästä 10. elinpäivään (P<0,05) ja siitä vieroitukseen asti (P<0,01). Siirrettyjen porsaiden vieroituspaino oli selvästi luovuttaja- ja kontrollipahnueiden tarkkailtujen porsaiden painoa pienempi (P<0,001). Parhaiten yksittäiset porsaat kasvoivat luovuttajapahnueissa. Porsaiden kuolleisuuteen siirrolla ei ollut vaikutusta. Tasattujen pahnueiden, luovuttajapahnueiden ja tasaamattomien kontrollipahnueiden porsaiden keskimääräiseen kasvuun ja kuolleisuuteen siirroilla ei ollut vaikutusta. Kaikkien ryhmien emakot pärjäsivät yhtä hyvin, eikä niiden tiinehtyvyydessä seuraavaan porsimiseen ollut eroja. Pahnueentasaus huononsi siirrettyjen porsaiden kasvua, mutta pahnueiden kokonaiskasvuun tai emakoihin sillä ei ollut vaikutusta. Pahnueentasauksella pystytään takaamaan useammalle porsaalle toimiva nisä. Tasaaminen voi siis olla taloudellisesti kannattavaa, koska sen avulla on mahdollista lisätä vieroitettavien porsaiden määrää.

Suomessa kulutetusta lihasta noin puolet on jauhelihaa, josta suurin osa myydään valmiiksi pakattuna. Jauheliha on helposti pilaantuva elintarvike, sillä lihan koostumus tarjoaa pilaajamikrobeille ravinteita ja hyvän kasvuympäristön. Säilytyksen aikana pilaajamikrobiyhteisön määrä ja lajisto muuttuu, mikä johtaa lopulta aistittaviin pilaantumismuutoksiin tuotteessa. Jääkaappilämpötilassa tyypillisesti suurin osa lihan pilaajamikrobeista on maitohappobakteereja, kuten laktobasilleja, leukonostokkeja, laktokokkeja ja karnobakteereja. Maitohappobakteerien lisäksi esiintyy enterobakteereja, pseudomonasta ja Brochothrix thermosphactaa. Säilytyksen aikana pilaajamikrobien määrä tuotteessa kasvaa ja niiden aineenvaihduntatuotteita alkaa kerääntyä elintarvikkeeseen. Pilaajamikrobien kasvuun jauhelihassa voidaan vaikuttaa muuttamalla mikrobien kasvuympäristöä eli olosuhteita. Ulkoisista olosuhteista pakkaustapa voi rajoittaa tai suosia joidenkin pilaajamikrobien kasvua. Jauhelihan sisäisiä olosuhteita, kuten koostumusta ja ravinteiden määrää voidaan muuttaa lisäämällä siihen esimerkiksi kasviskomponenttia. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää pakkaustavan ja porkkanan lisäämisen vaikutusta jauhelihan pilaajamikrobiyhteisön määrään ja koostumukseen. Pakkaustavoista tutkittiin tyhjiöpakkauksen ja korkeahappisen suojakaasupakkauksen vaikutusta jauhelihan pilaajamikrobiyhteisöihin. Tutkimus suoritettiin +5 °C lämpötilassa. Tutkimukseen valittiin 20 tyhjiöpakattua naudan jauhelihapakkausta, joista neljä puolitettiin ja pakattiin uudelleen korkeahappiseen suojakaasuun. Lisäksi tutkittiin 16 korkeahappiseen suojakaasuun pakattua jauhelihapakkausta, jotka porsaanlihan lisäksi sisälsivät 25 % esikeitettyä porkkanaa. Tuotteita tutkittiin saapumispäivänä-, puolivälissä käyttöaikaa ja viimeisenä käyttöpäivänä. Kaikista pakkauksista tehtiin kvantitatiiviset määritykset viljelemällä kokonaispesäkeluku, enterobakteerit ja maitohappobakteerit (pmy/g). Lisäksi tuotteista mitattiin pH ja suojakaasun O2/CO2-koostumus. Puolivälissä käyttöaikaa ja viimeisenä käyttöpäivänä tutkittavista tuotteista viljeltiin lisäksi Brochothrix thermosphacta, sekä määritettiin aistinvarainen laatu. Viimeisenä käyttöpäivänä mikrobiyhteisön monimuotoisuutta tutkittiin bakteeriviljelystä riippumattomalla 16S rRNA-geenin amplikointisekvensoinnilla. Viimeisenä käyttöpäivänä maitohappobakteerit tunnistettiin lajitasolle ribotyypitysanalyysin avulla käyttämällä koettimina 16S ja 23S rRNA-geenejä. Viimeisenä käyttöpäivänä kaikissa tuoteryhmissä pilaajamikrobien valtasukuna olivat maitohappobakteerit 16S rRNA-geenin amplikointisekvensoinnilla. Viimeisenä käyttöpäivänä tyhjiöpakkauksissa aerobisten pilaajamikrobien määrä oli hieman pienempi, kun suojakaasupakkauksissa. Tyhjiöpakkauksen valtasukuna olivat laktokokit, ja tuotteiden aistinvarainen laatu oli hyvä viimeisenä käyttöpäivänä. Suojakaasupakkauksessa kasvoi hieman monimuotoisempi pilaajamikrobiyhteisö. Suojakaasupakkauksen valtasukuna olivat myös laktokokit, mutta mikrobiyhteisössä esiintyi leukonostokkeja ja hieman B. thermosphactaa, jotka mitä ilmeisemmin aiheuttivat tuotteeseen viimeisenä käyttöpäivänä aistittavia pilaantumismuutoksia. Porkkanaa sisältävässä jauhelihassa pilaajamikrobiyhteisö koostui suurimmaksi osaksi leukonostokeista, mutta mukana oli myös runsaasti B. thermosphactaa. Edellä mainitut pilaajat aiheuttavat voimakkaita pilaantumismuutoksi porkkanaa sisältävään jauhelihaan viimeisenä käyttöpäivänä. Porkkanan sisältämän glukoosin vaikutuksesta pilaajamikrobien määrä kasvoi voimakkaasti säilytyksen aikana, ja viimeisenä käyttöpäivänä se ylitti elintarviketeollisuusliiton ohje arvot. Pakkaustavoista tyhjiöpakkaus vaikutti hieman hidastavan pilaajamikrobien kasvua.