Browsing by Title

Clostridium botulinum on gram-positiivinen itiöitä muodostava sauvamainen anaerobibakteeri, jota esiintyy yleisesti ympäristössä. C. botulinum tuottaa myrkyllisintä tunnettua yhdistettä, botuliinineurotoksiinia. Botuliinineurotoksiini aiheuttaa ihmisille ja eläimille botulismina tunnettua halvaussairautta, joka voi johtaa hoitamattomana jopa kuolemaan. Etenkin C. botulinum ryhmä II on elintarvikehygienian kannalta merkittävä, sillä ryhmän bakteerit kasvavat jääkaappilämpötiloissa, mikä aiheuttaa riskin jääkaapissa säilytettävien elintarvikkeiden turvallisuudelle. C. botulinum -bakteerin itiöinnin ja toksiinintuotannon geneettisiä säätelymekanismeja ei vielä tunneta täysin. Jotta voisimme saada lisää tietoa keinoista parantaa elintarvikkeiden turvallisuutta, on tärkeää saada lisää tietoa etenkin bakteerin toksiinintuotannosta. Koska on viitteitä siitä, että toksiinintuotannon ja itiöinnin välillä olisi yhteistä geneettistä säätelyä, on myös tärkeää saada lisää tietoa bakteerin itiöinnistä. Lisensiaatintutkielman tutkimusosassa tutkittiin uudella CRISPR-Cas9-menetelmällä valmistettuja kantoja. C. botulinum ryhmän II Beluga-kannasta oli yksitellen deletoitu geenit spo0A, sigK, orfX2 ja amyE. Tutkimuksessa selvitettiin, miten deleetio vaikuttaa bakteerien kasvuun, itiöintiin, toksiinintuotantoon ja solumorfologiaan. Bakteerikasvua seurattiin mittaamalla spektrofotometrilla optista tiheyttä sekä MPN (most probable number) -menetelmällä bakteerimääriä. Itiöintiä mitattiin kuumentamalla näytteitä vegetatiivibakteerien tuhoamiseksi ja edelleen MPN-menetelmällä. Toksiinintuotantoa mitattiin immunologisella ELISA (enzyme-linked immunosorbent assay) -testillä. Solujen morfologiaa tutkittiin gram- ja itiövärjäyksillä. spo0A ja sigK ovat keskeisiä itiöintiin vaikuttavia geenejä. Tutkimuksessa spo0A-geenimutantti (∆spo0A) ei itiöitynyt ollenkaan, ja spo0A-geenin deleetio vaikutti negatiivisesti bakteerien kasvuun. ∆sigK ei kyennyt itiöitymään, mutta itiövärjäyksessä havaittiin malakiittivihreällä värjäytyviä esi-itiöitä emosolujen sisällä. Todennäköisesti itiöinti on siis keskeytynyt vaiheessa IV, ja sigK-geeni säätelee itiöiden kuorikerroksen muodostumista. ∆sigK- ja ∆spo0A-kantojen toksiinintuotanto oli myös vähäisempää kuin mutatoimattoman kannan, mikä viittaa siihen, että toksiinintuotannon ja itiöinnin välillä on yhteistä geneettistä säätelyä. Molempien mutanttikantojen kohdalla toksiinia kertyi bakteerisolujen sisälle. Koska mutanttikannat eivät itiöityneet ollenkaan, saattaa olla, että normaali toksiininvapautus edellyttää nimenomaan tehokasta itiöitymistä. Tarvitaan kuitenkin jatkotutkimuksia, jotta saadaan entistä laajempi kuva bakteerien toksiininvapautusmekanismeista ja geneettisestä säätelystä. orfX2-geenin tehtävää ei tunneta, mutta epäillään, että se joko säätelee toksiinintuotantoa tai vastaa toksiinin rakenteellisen kompleksin proteiiniosan muodostumisesta. Tutkimuksessa havaittiin, että orfX2-geenin deleetio vaikutti sekä bakteerin itiöintiin että toksiinintuotantoon negatiivisesti. Lisäksi bakteerisolujen pidentynyt rakenne viittaa siihen, että bakteereilla oli jakaantumisongelmia. Tutkimuksen ∆orfX2-kannan deleetio oli kuitenkin tapahtunut epätäydellisesti, joten tästä johtuvat polarisaatiovaikutukset voivat olla mahdollisia. ∆amyE toimi tutkimuksessa kontrollikantana. amyE-geeni vaikuttaa tärkkelyksen pilkontakykyyn, joten deleetion ei oleteta vaikuttavan bakteerin toksiinintuotantoon tai itiöitymiseen. Tutkimustulokset olivat hypoteesin mukaisia.

Clostridium botulinum on anaerobinen, gram-positiivinen, itiöivä sauvabakteeri, jota esiintyy maailmanlaajuisesti maaperässä, meressä ja meren sedimenteissä. Se tuottaa maailman voimakkainta myrkkyä, botulinumneurotoksiinia (BoNT), joka aiheuttaa botulismina tunnetun velttohalvauksen estämällä asetyylikoliini -välittäjäaineen vapautumisen hermolihasliitoksen synapsiraossa. BoNT on n.150 kDa:n pituinen polypeptidiketju, joka koostuu disulfidisillalla yhdistetystä raskas- ja kevytketjusta. C. botulinum jaetaan kuuteen serotyyppiin A-F, joista C ja D aiheuttavat botulismia vain eläimillä. Linnut, turkiseläimet ja hevoset ovat herkimpiä C-tyypin toksiinille ja naudat ja pikkumärehtijät D-tyypille. Tyypit voidaan jakaa mikrobiologisten ominaisuuksiensa mukaan myös kolmeen ryhmään I-III. C- ja D- tyyppi muodostavat III-ryhmän, jolle on ominaista, että sen toksiinintuottogeeni sijaitsee bakteriofaagissa, toisin kuin muilla ryhmillä, joilla geeni kuuluu bakteerin kromosomiin. Bakteriofaagit ovat bakteerien loisviruksia, joita löytyy kaikkialta ympäristöstämme. Niillä on säännöllinen, usein kuusikulmainen pää ja tupellinen häntä. C- ja D-tyypin faagit sisältävät kaksijuonteista DNA:ta, jossa myös BoNT-geeni sijaitsee. Infektoidessaan bakteerin faagi siirtää DNA:nsa häntää pitkin bakteerin solulimaan. C- ja D-tyypin faagin suhde isäntäsoluunsa on pseudolysogeeninen, mikä tarkoittaa sitä, että faagi pystyy vaihdellen integroitumaan ja irrottautumaan bakteerin kromosomista. Integroiduttuaan kromosomiin faagi-DNA on lysogeenisessa syklissä eli se toimii osana isäntäsolun kromosomia ja periytyy sen mukana solun jälkeläisille. Irrottautuessaan kromosomista faagi-DNA joutuu solulimassa lyyttiseen sykliin, jossa se solun toimintaan puuttumatta monistaa itseään ja rakentaa päitä ja häntiä käyttöönsä. Lopulta uudet faagit rikkovat solun purkautuessaan siitä ulos. C- ja D-tyypit ovat toksigeenisiä ainoastaan infektoiduttuaan faagilla ja menettävät toksiinintuottokykynsä, jos faagi-DNA irrottautuu kromosomista. Faagityypistä riippuu, tuottaako solu C1- vai D-tyypin toksiinia. Kaikki faagit eivät kuitenkaan pysty infektoimaan kaikkia C- ja D-tyypin kantoja antigeenisista ja morfologisista eroista johtuen. Faagin menetykseen johtavia seikkoja ei tarkalleen tiedetä, mutta kasvulle epäedulliset ympäristöolot ja sarjasiirrostukset vähentävät kantojen toksigeenisyyttä. UV-säteilyllä ja erilaisilla kemiallisilla käsittelyillä faagit saadaan irtoamaan keinotekoisesti. Neurotoksiinit syntetisoidaan ei-toksisten proteiinien kanssa osana suurempia, erikokoisia toksiinikomplekseja. Proteiinit osallistuvat BoNT:n suojaamiseen ja kiinnittymiseen. Kompleksin rakentamisesta vastaa kuusi geeniä, joita koodataan kolmessa rykelmässä kahteen eri suuntaan. Osalla proteiineista on hemagglutinaatioaktiivisuutta, jonka mukaan HA-geenit on nimetty. Diagnostiikassa hiirikokeet ovat paljolti väistyneet uusien menetelmien tieltä, vaikka ne ovatkin yhä ainoa varma keino todeta toksiinin aktiivisuus. Immunologisista menetelmistä ELISA:a on paljon hyödynnetty C- ja D-tyypeillä. Detektioon on käytetty PCR:ää, mutta modernimpien geeniteknisten tyypitysmenetelmien osalta ei ole vielä julkaistuja tutkimustuloksia C- ja D-tyypeiltä. Sen sijaan ihmisbotulismia aiheuttavia tyyppejä on paljon tutkittu mm. ribotyypityksellä, PFGE:llä ja AFLP:llä.

Clostridium botulinum on gram-positiivinen itiöllinen anaerobinen sauvabakteeri. Epäsuotuisissa kasvuolosuhteissa bakteeri tuottaa lämpökestävän itiön. Bakteerin itiöitä esiintyy yleisesti maaperässä ja vesistöjen sedimenteissä. Clostridium botulinumin vegetatiivisten solujen tuottama toksiini on yksi vahvimmista myrkyistä ja se voi sairastuttaa sekä ihmisiä että eläimiä. Hevonen on erittäin herkkä botulinumtoksiinille. Maailmalla on raportoitu useita tapauksia, joissa pilaantunutta rehua syöneet hevoset ovat sairastuneet ja kuolleet myrkyn aiheuttamiin halvausoireisiin. Myös Suomessa on raportoitu botulismiepäilyjä, jotka ovat liittyneet pilaantuneen säilörehun syöttämiseen. Tässä tutkimuksessa selvitettiin C. botulinum tyyppien A, B, E ja F itiöiden mahdollista esiintymistä hevosen ulosteessa laidunkaudella. Työni liittyy osana tutkimukseen, jossa selvitetään C. botulinumin itiöiden esiintyvyyttä hunajassa. Mehiläisten tiedetään käyttävän vettä pesän lämmönsäätelyyn ja omaksi ravinnokseen. Tarvitsemansa veden mehiläiset hakevat lantaloista ja lantakasoista ja näin ollen on mahdollista, että hevosen uloste voisi toimia mahdollisena kontaminaatiolähteenä. Suomessa ei ole aikaisemmin tutkittu C. botulinumin itiöiden esiintymistä hevosen ulosteessa. Näytteet kerättiin eläinlääkäreiden ja eläinlääketieteen kandidaattien avustuksella sadalta hevoselta eri puolilta Suomea. Näytteenottotiloilla eläinlääkäri täytti hevosen omistajan tai tallinpitäjän avustuksella kyselykaavakkeen, jonka avulla selvitettiin mm. hevosten ruokintaa, vedensaantia ja laidunolosuhteita. C. botulinumin detektio tehtiin rikastuksen jälkeen multiplex-PCR –menetelmällä. Itiöiden määrä määritettiin MPN (Most Probable Number) –menetelmää käyttäen. Näytteistä punnittiin 1 g:n erissä kymmenen putken sarjat, joista positiivisen tuloksen antaneiden putkien lukumäärästä MPN-luku laskettiin. Käytetyllä menetelmällä hevosen ulostenäytteistä havaittiin C. botulinumin suhteen positiivisiksi 16 (16%) näytettä. Kaikki positiiviset näytteet sisälsivät tyypin B itiöitä. Tulos on sopusoinnussa elintarvike- ja ympäristöhygienian laitoksella meneillään olevan tutkimuksen kanssa, jossa C. botulinum tyyppiä B todettiin esiintyvän Suomen maaperässä. Ulostenäytteistä löydettyjen itiöiden määrä vaihteli 11-69 kpl itiöitä/100 g näytettä keskiarvon ollessa 28 itiötä/100 g näytettä. Kyselytutkimuksen aineisto analysoitiin c2 –testin avulla. Kysyttyjen muuttujien suhteen ei havaittu tilastollisesti merkittäviä eroja positiivisten ja negatiivisten hevosten välillä (p>0,05). Tämän tutkimuksen perusteella hevosen uloste voi toimia mahdollisena kontaminaatiolähteenä hunajassa esiintyville C. botulinumin itiöille.

Clostridium botulinum on itiöitä muodostava gram-positiivinen sauvamainen anaerobibakteeri, jota tavataan yleisesti maaperässä ja vesistöissä ympäri maailmaa. Maaperästä ja vesistöistä se siirtyy helposti itiöidensä avulla kasveihin ja kaloihin, sekä myös muihin ihmisten käyttämiin elintarvikkeisiin. C. botulinum tuottaa lisääntyessään maailman myrkyllisimpänä aineena tunnettua neurotoksiinia, jota kutsutaan botulinumtoksiiniksi. C. botulinum jaetaan serotyyppeihin A, B, C, D, E, F ja G, joista tyypit A, B, E ja F ovat tavallisimpia humaanibotulismin aiheuttajia. Botulismia tavataan ihmisillä neljässä eri muodossa: klassinen ruokamyrkytysbotulismi, haavabotulismi, imeväisbotulismi sekä suolistobotulismi. Imeväisbotulismi on alle vuoden ikäisillä pikkulapsilla esiintyvä sairaus, joka aiheutuu C. botulinum –itiöiden germinoituessa ja tuottaessa toksiinia lapsen suolistossa. Sairaudella on erilaisia vakavuusasteita lievistä oireista äkkikuolemaan (kätkytkuolema) ilman edeltäviä oireita. Hunaja on toistaiseksi todettu ainoaksi vehikkelielintarvikkeeksi imeväisbotulismitapauksissa. C. botulinumin prevalenssia hunajassa on tutkittu useissa eri maissa ja itiöitä on todettu esiintyvän noin 0-20 %:ssa tutkituista näytteistä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää C. botulinum –itiöiden prevalenssia ruotsalaisessa hunajassa, sekä arvioida saadun tuloksen perusteella sisältääkö ruotsalaisen hunajan syöttäminen pikkulapsille imeväisbotulismiriskin. Hunajanäytteet (61 kpl) esikäsiteltiin ja tutkittiin multiplex-PCR-menetelmällä ja pyrittiin osoittamaan näytteissä mahdollisesti esiintyvä C. botulinum -serotyypin A, B, E tai F neurotoksiinigeeni. Tutkituista hunajanäytteistä löytyi vain yksi positiivinen näyte, jolloin C. botulinum –itiöiden prevalenssi ruotsalaisessa hunajassa on tämän tutkimuksen mukaan 2 %. Tulos vastaa suuruusluokaltaan muissa pohjoismaissa saatuja tuloksia. Löydetty C. botulinum –organismi oli serotyyppiä E. Näytteet olivat peräisin lingotusta hunajasta, joten suoraan mehiläispesistä tai kennostoista otetuissa näytteissä prevalenssi olisi saattanut osoittautua suuremmaksi. Saadun tuloksen perusteella voidaan siis ruotsalaisen hunajan syöttämisen alle vuoden ikäisille lapsille katsoa sisältävän imeväisbotulismiriskin. Alhaisen prevalenssin vuoksi riski on kuitenkin vähäinen.

Clostridium botulinum on yleinen bakteeri maaperässä ja vesistöissä. Se kasvaa anaerobisesti, eli se on erittäin potentiaalinen pilaaja säilykkeissä ja tyhjiöpakatuissa tuotteissa. C .botulinumin eristäminen näytteistä on aikaa vievää runsaan sekakasvun takia. Proteolyyttisten C. botulinumin -kantojen eristykseen on olemassa selektiivinen elatusaine, mutta ongelmaksi jää nonproteolyyttisten kantojen, kuten E-tyyppisten kantojen eristäminen, koska osa näistä kannoista ei kykene kasvamaan tällä elatusaineella. Tämän tutkimuksen tarkoituksena olikin kehittää C. botulinum tyyppi E:lle selektiivinen elatusaine, joka estäisi mahdollisimman monien näytteissä esiintyvien kontaminanttien kasvua. Tutkimuksessa käytettiin neurotoksiinia tuottavia C botulinum tyyppi E -kantoja ja negatiivisina vertailukantoina elintarvike- ja ympäristönäytteistä eristettyjä neurotoksiinia tuottamattomia pesäkemorfologialtaan C. botulinum tyyppi E:tä muistuttavia klostridikantoja. Kantojen neurotoksiinituotanto osoitettiin polymeraasiketjureaktiolla (PCR). Lääkeaineherkkyysmääritykset tehtiin agardiffunsiotekniikalla ja tarkoituksena oli löytää antibiootti, jolle C. botulinum tyyppi E olisi lähes resistentti, mutta jolle toksiinia tuottamattomat kannat puolestaan olisivat herkkiä. Lääkeaineherkkyysmäärityksissä todettiin C. botulinum tyyppi E:n kestävän toksiinia tuottamattomia kantoja paremmin seuravia antibiootteja: atstreonaami, kloksasilliini, kefiksiimi, kefotaksiimi, metisilliini, mesillinaami, penisilliini ja trimetopriimisulfa. Selektiiviseksi aineeksi valittiin kolmannen polven kefalosporiini, kefotaksiimi, jolle C. botulinum tyyppi E:n kannat olivat melko resistenttejä, mutta neurotoksiinia tuottamattomat negatiiviset vertailukannat olivat huomattavasti herkempiä. Kefotaksiimia lisättiin eri konsentraatioilla C. botulinumin eristyksessä käytettyyn elatusaineeseen (EYA = egg yolk agar). Kefotaksiimikonsentraatiot 5 ja 10 mg/1 agaria eivät sanottavasti heikentäneet C. botulinum tyyppi E:n kasvua, mutta estivät melko tehokkaasti kontaminanttien kasvua. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella olisi suositeltavaa käyttää C. botulinum tyyppi E:n eristämisessä selektiivistä kefotaksiimi agaria, jossa kefotaksiimikonsentraatio olisi 5 tai 10 mg/l agaria, pelkän EYA:n tilalla.

Collie eye anomalia eli CEA on lähinnä colliesukuisilla koirilla (pitkäkarvainen ja lyhytkarvainen collie, bordercollie, shetlanninlammaskoira, australianpaimenkoira, lancashire heeler) esiintyvä perinnöllinen, synnynnäinen, ei etenevä silmäsairaus. Mesodermaalisen eriytymisen häiriintyessä silmän sikiökautisessa kehityksessä syntyy muutoksia silmän posteriorisen osan sidekudos- ja verisuonikalvoille. Muutoksia havaitaan verkkokalvolla, kovakalvolla, suonikalvolla, tapetumissa, näköhermopään alueella ja verisuonissa. Muutokset ovat molemminpuoleisia, mutta ne voivat olla eriasteisia eri silmissä. Sairauden aiheuttama haitta vaihtelee huomaamattomasta näköhaitasta täydelliseen sokeuteen. Diagnostisia muutoksia CEA:lle ovat chorioretinaalinen dysplasia eli CRD ja posteriorinen polaarinen coloboma. Sekundaarisia muutoksia ovat retinan irtoaminen ja silmän sisäinen verenvuoto. Sairauden diagnostiikassa oleellisin on silmänpohjan oftalmoskooppinen tutkimus mustuaisten laajentamisen jälkeen suoralla tai epäsuoralla metodilla. Lisäksi diagnostiikan avuksi on tullut geenitestaus. Diagnostiikan ongelmia ovat suuri vaihtelu normaalissa silmänpohjassa koiralla ja mahdollisesti kehittyvän pigmentin alle peittyvät muutokset. Tällöin sairas koira voidaan tulkita terveeksi ja tätä kutsutaan go-normal-ilmiöksi. Go-normal ongelma pystytään välttämään, jos silmäpeilaus tehdään ennen pigmentoitumista eli viimeistään ennen 12 viikon ikää pennuilla. Geenitestauksella on tarkoitus pystyä tunnistamaan myös kantajat, mutta geenitestauksen ongelmia ovat edelleen käynnissä oleva kiistely CEA:n periytyvyydestä ja toistaiseksi testauksen epävarmuus. CEA:n periytyvyydestä on useita tutkimuksia, joista osa tukee resessiivistä eli väistyvää periytymismallia ja osa polygeenistä eli usean geenin vaikutuksesta tapahtuvaa periytymismallia. CEA:ta esiintyy eri tutkimusten mukaan pitkäkarvaisilla collieilla keskimäärin 50 % populaatiosta, Suomessa luku on noin 30% luokkaa. Lyhytkarvaisilla collieilla Suomessa esiintyvyys on 10 % luokkaa. Shetlanninlammaskoirilla ulkomailla 50 % luokkaa, Suomessa 20 % luokkaa ja Yhdysvalloissa vain muutaman prosentin. Bordercollieilla ja australianpaimenkoirilla sairautta esiintyy huomattavasti vähemmän, esiintyvyys on vain muutaman prosentin luokkaa rodussa. Lancashireheelereillä on raportoitu noin 14% esiintyvyys, vaikka kyseessä onkin hyvin pieni rotu. Sairauden perinnöllisen luonteen ja mahdollisesti vakavien silmämuutosten vuoksi jalostusvalinnoilla tulee vastustaa sairautta. Jalostuksessa paras mahdollinen tieto oikeita valintoja varten saadaan yhdistämällä silmäpeilaustulokset ja geenitestaustulokset pentueen vanhemmista.

Työn tarkoituksena oli selvittää concanavalin A -pikatestin (Ani Biotech) soveltuvuutta koiran akuutin tulehdusvasteen mittaamiseen. Tutkimuksessa testattiin kahdessa osassa yhteensä sadan neljän koiran seeruminäytteet, joista kolmekymmentäviisi näytettä oli terveistä yksilöistä. Pitämällä neutrofiliaa akuutin tulehdusvasteen ilmaisijana saatiin testin sensitiivisyydeksi 94,4 % ja spesifisyydeksi 83,7 %. Akuutin tulehdusvasteen ilmaisijana testi vaikuttaa toimivan hyvin. Käytännössä olisi ehkä mahdollista soveltaa tätä pyometran diagnosoinnissa ja erityisesti pyometran ja endometriitin erottelussa.

Koirien eturistisidevaurion parhaimpana leikkaustekniikkana pidetään tällä hetkellä tibial plateau leveling osteotomy (TPLO) -leikkausta. Yksi uusimmista tekniikoista on CORA-based leveling osteotomy (CBLO). Se pyrkii samaan lopputulokseen kuin TPLO, mutta erilaisella suunnittelulla ja toteutuksella. Tässä kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan eturistisidevaurioiden etiologiaa ja patogeneesiä koirilla, esitellään CBLO-leikkaustekniikka sekä pohditaan sen hyviä ja huonoja puolia verrattuna TPLO-leikkaukseen. Tutkimusosiossa tarkasteltiin Seinäjoen Eläinsairaalassa vuosina 2016-2023 tehtyjä CBLO-leikkauksia. Tarkastelun kohteena oli potilasmateriaali, jalkakohtaiset tiedot, paraneminen sekä komplikaatiot. Potilaista otettiin röntgenkuvat ennen leikkausta eli preoperatiivisesti sekä sen jälkeen eli postoperatiivisesti. Röntgenkuvista arvioitiin nivelrikkomuutoksia sekä mitattiin tibial plateau angle (TPA) eli sääriluun yläpään nivelpinnan kulma. Leikkauskertomuksesta kirjattiin ylös eturistisiteen ja mediaalisen nivelkierukan status sekä leikkaustekniset tiedot. Hypoteesina oli, että potilasmateriaali, paraneminen ja komplikaatiot olisivat linjassa aiemmin tutkitun kanssa. Tutkimuksessa oli mukana yhteensä 141 potilasta ja 31 potilasta leikattiin myöhemmin toisen polven eturistisidevaurion takia CBLO-leikkaustekniikalla. Leikkauksia oli yhteensä 172. Potilaista intakteja uroksia oli 38,3 % (n=54), kastroituja uroksia 15,6 % (n=22), intakteja naaraita 36,1 % (n=51) ja steriloituja naaraita 9,9 % (n=14). Eri rotuja oli yhteensä 48, joista määrällisesti bichon friséitä oli eniten (n=22). Leikkauspotilaiden painon keskiarvo ± keskihajonta oli 13,4 kg ± 9,9 kg. Potilaiden ikä vaihteli 6 kk ja 12,5 vuoden välillä ja iän keskiarvo ± keskihajonta oli 7,32 v ± 2,92 v. Oikea polvi operoitiin 75 leikkauksessa (43,6 %) ja vasen polvi 97 leikkauksessa (56,4 %). Tutkimuksessa 148 potilaan (86 %) eturistiside oli revennyt täydellisesti ja 17 potilaan (9,9 %) osittain. Mediaalinen nivelkierukka oli ehjä 40 potilaalla (23,2 %) ja vaurioitunut 51 potilaalla (29,7 %). Osalla potilaista ei ollut dokumentaatiota eturistisiteen tai mediaalisen nivelkierukan tilasta. Potilaiden preoperatiivinen TPA vaihteli 16 ja 45,6 välillä ja keskiarvo ± keskihajonta oli 29,3 ± 4,87. Postoperatiivisen TPA:n keskiarvo ± keskihajonta oli 8,41 ± 4,56. Kontrollikäynnillä 6 viikon kuluttua leikkauksesta arvioiduista potilaista operoitua jalkaa käytti moitteettomasti 60,7 % (n=65), 24,3 % (n=26) ontui satunnaisesti tai hieman, 3,7 % (n=4) ontui selvästi ja yksi potilas ei varannut painoa jalalle ollenkaan. Yhteensä 18 potilaalla todettiin komplikaatioita. Uusintaleikkausta vaativia merkittäviä komplikaatioita oli 5, vähäisiä komplikaatioita 11 ja leikkauksen aikaisia komplikaatioita 4. Hypoteesi toteutui paranemisen ja komplikaatioiden suhteen, mutta potilasmateriaalina oli selkeästi pienempiä koiria kuin muissa tutkimuksissa.

Clostridium perfringens on yleinen ruokamyrkytyksiä aiheuttava bakteeri. Ruokamyrkytyksen oireiden uskotaan johtuvan C. perfringensin tuottamasta enterotoksiinista (CPE). C. perfringens on yleinen ihmisten ja eläinten suolistossa sekä maaperässä, mutta vain noin 5 % eristetyistä kannoista on kantanut cpe-geeniä. Mahdollisina lähteinä ruokamyrkytyksissä pidetään liharuokia. Erityisesti suolensisältöä pidetään tärkeänä kontaminaation lähteenä lihaan. C. perfringensiä esiintyy yleisesti terveen broilerin suolistossa. Teurastusprosessin aikana broilerin suolensisältö voi levitä ja kontaminoida broilerin lihan sekä käsittely-ympäristön. Vain pieni osa C. perfringens-kannoista, jotka on eristetty nykytekniikoilla broilerin ulosteesta, on cpe-positiivisia. C. perfringensin geneettisestä diversiteetistä eli monimuotoisuudesta terveillä eläimillä ei ole paljon tietoa. C. perfringens-kantojen geneettisestä tyypityksestä olisi hyötyä epidemiologisiin tutkimuksiin. Tämä tutkimus oli osa elintarvike- ja ympäristöhygienian laitoksen kesäkoulua 2004. Tutkimuksessa haluttiin selvittää kuinka suurella osalla teurastetuista broilereista Suomessa esiintyy cpe-positiivista C. perfringensiniä nested PCR-menetelmällä osoitettuna. Tyypityksen avulla cpe-positiivisista näytteistä tutkittiin geneettistä diversiteettiä eli C. perfringens-kantojen monimuotoisuutta parven sisällä sekä eri tuottajilta peräisin olevilla linnuilla. Kantojen cpe-positiivisuus osoitettiin käyttäen nested PCR-menetelmää. Kantojen geneettistä diversiteettiä tutkittiin PFGE:n avulla. Tässä tutkimuksessa sadasta broilerin suolensisältörikastenäytteestä seitsemän (7 %) tulkittiin cpe-positiivisiksi. Vain neljästä cpe-positiivisesta näytteestä saatiin eristettyä C. perfringens tyypitystä varten. Näistä neljästä näytteestä eristettiin yhteensä 38 isolaattia. Tyypitettyä saatiin kahdeksan isolaattia, jotka olivat peräisin kahdelta saman tuottajan broilerilta. Seitsemällä isolaatilla oli identtinen PFGE-profiili ja yksi oli läheistä sukua näiden kanssa. Loput isolaateista jäivät tyypittymättä todennäköisesti bakteerin tuottamien voimakkaiden DNaasien aiheuttaman DNA:n hajoamisen seurauksena.

The purpose of the study was to determine the occurrence of various genotypes of cpe gene-carrying (cpe-positive) Clostridium perfringens type A and the general occurrence of C. perfringens in the scalding water before and after the scalding of pigs. The scalding water was collected from one small slaughterhouse on 6 different days. The scalding water was filtered through a hydrophobic grid membrane and the bacteria were grown on tryptose-sulfite-cycloserine (TSC) agar. The cpe-positive C. perfringens strains were found from the grid membrane using colony hybridization. By combining colony hybridization with grid membrane filtration it is possible to examine tens of thousands of colonies and isolate the cpe-positive C. perfringens strains among the colonies using only small sample sizes. The isolated C. perfringens strains were confirmed by multiplex PCR. Specific primers have been created to recognise various types of C. perfringens. Using these primers the existence of the genes coding alpha (cpa), beta (cpb), epsilon (etx), iota (iA) and enterotoxins (cpe) in the sample being examined can be determined. C. perfringens was found in five samples (83 %) taken after the scalding. C. perfringens was found in only one (17 %) sample taken before the scalding. There were no C. perfringens found in one (17 %) of the batches of samples. All isolated C. perfringens were type A. None of the isolates carried the cpe gene. Based on the present study the scalding water could not be shown to be a remarkable reservoir of strains of the cpe-positive C. perfringens type A. However cpe negative C. perfringens type A could be found in all but one batch of samples taken from the scalding water so it is possible that cpe positive strains will also end up in the water.