Browsing by Author "Forell, Tarja"
Now showing items 1-1 of 1
-
Forell, Tarja (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1993)Tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään penikkataudin leviämiseen koirapopulaatiossa vaikuttavia tekijöitä. Tutkimusosa jakaantui kahteen osaan. Tapaus-verrokkitutkimus tehtiin Pieneläinklinikan ja Eläinlääkäriasema Mevetin potilaina olleista koirista. Seurantatutkimus tehtiin 21.4.1990 Porvoon kultaisten noutajien näyttelyyn osallistuneista koirista. Tietojen keräämiseen käytettiin kyselykaavakkeita, joissa pyydettiin koirien omistajilta tietoja mm. koiran rokotustaustasta, koirakontakteista ja oireista. Penikkatautiin sairastuivat lähinnä nuoret koirat. Sairastuneista koirista oli alle yksi vuotiaita noin 65 %. Sairastuneista koirista oli yli kaksi vuotiaita vain noin viisi prosenttia. Valtaosa sairastuneista koirista oli kerran rokotettuja. Yleisiä rokotusohjeita oli noudatettu eli koirat oli rokotettu noin kolmen kuukauden iässä. Ei ollut viitteitä siitä, että tietyillä rokotteilla rokotetut koirat olisivat sairastuneet herkemmin penikkatautiin. Koirapuistoissa koiranäyttelyissä ja koulutustilaisuuksissa käynnit lisäsivät selvästi koirien riskiä sairastua penikkatautiin. Seurantatutkimuksessa sairastuneista koirista 71 % sai penikkatautitartunnan mahdollisesti Porvoon koiranäyttelystä.
Now showing items 1-1 of 1