Browsing by Author "Hakala, Milla"

Sädeluusyndroomaa pidetään yleisimpänä ratsuhevosten etujalkojen ontuman aiheuttajana. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on selvittää sädeluun ja sitä ympäröivien rakenteiden muutoksia ja niiden kliinistä merkitystä sädeluusyndroomassa sekä antaa valmiuksia tarkoituksenmukaisen diagnostisen menetelmän valintaan. Sädeluusyndroomassa kipu on peräisin sädeluusta tai sitä ympäröivistä rakenteista. Sädeluusyndroomassa vaurioituneita rakenteita voivat olla sädeluu, syvä koukistajajänne, sädeluun kollateraaliligamentit, distaalinen ligamentti, distaalinen annulaarinen ligamentti sekä sädeluun bursa. Sädeluusyndrooman oireita ovat kipu kavion kantaosassa, askeleen lyhentyminen, jäykkyys, haluttomuus hypätä esteitä sekä lievästä vakavaan, vaihteleva, progressiivinen ontuma. Yleensä sädeluusyndroomasta kärsivät hevoset ontuvat molempia etujalkojaan. Sädeluusyndrooma diagnosoidaan yleensä hevosen historian, yleis- ja ontumatutkimuksen, puudutusten sekä röntgenkuvauksen avulla. Muita diagnostisia menetelmiä, kuten magneettikuvantamista, tietokonetomografiaa, skintigrafiaa, ultraäänitutkimusta sekä bursoskopiaa käytetään myös sädeluusyndrooman tunnistamiseen. Tavallisesti matala johtopuudutus, kavionivelen tai sädeluun bursan puudutus poistavat sädeluusyndroomaa sairastavien hevosten ontuman. Röntgentutkimus on tällä hetkellä yksi käytetyimmistä menetelmistä sädeluusyndrooman diagnosoinnissa ja sillä voidaankin havaita monia luustomuutoksia, kuten distaalireunan synoviaalikanavien lisääntymistä, proksimaalireunan osteofyyttien muodostus, sädeluun medullan kystamuodostus ia skleroosi, fleksorikorteksin paksuuntuminen ja eroosiot sekä distaalireunan luufragmenttien muodostuminen. Röntgentutkimuksella ei kuitenkaan saada selville pehmytosarakenteiden kuntoa, ja hevonen voikin sairastaa syndroomaa, vaikkei röntgenlöydöksiä olisi. Magneettikuvantamisella pystytään havaitsemaan luustovaurioiden lisäksi pehmytosavauriot, ja sitä pidetäänkin tällä hetkellä parhaimpana apuvälineenä sädeluusyndrooman diagnostiikassa. Tietokonetomografialla pystytään havaitsemaan röntgentutkimusta tarkemmin ja aikaisemmassa vaiheessa sädeluun luustomuutokset. Ultraäänitutkimusta ei käytetä juurikaan sädeluusyndrooman diagnostiikassa sen epäkäytännöllisyyden vuoksi. Ultraäänitutkimuksella voidaan kuitenkin havaita sädeluun bursan tulehdus sekä syvän koukistajajänteen sekä distaalisen ligamentin mineralisaatio. Skintigrafia on hyvä havaitsemaan varhaisia muutoksia luussa ja tunnistamaan sairauden aikaisessa vaiheessa. Skintigrafiasta uskotaan olevan myös apua, kun ontuman aiheuttajaa ei ole paikallistettu tai röntgenlöydösten kliininen merkitys on epävarma. Bursoskopian uskotaan olevan hyödyllinen, mikäli muutokset ovat sädeluun bursassa. Suomessa tällä hetkellä löytyy ainoastaan yksi hevosten magneettitutkimus- sekä skintigrafialaite. Tietokonetomografialaitetta puolestaan ei ole vielä hevosille saatavilla Suomessa. Röntgenlaite löytyy yleensä kaikilta hevosklinikoilta, joten sitä voidaankin pitää ”rutiinimenetelmänä” diagnostiikassa. Vaikka magneettitutkimusta pidetäänkin spesifimpänä diagnosointivälineenä, kaikilla hevosten omistajilla ei välttämättä ole halukkuutta viedä hevosta magneettitutkimukseen maantieteellisistä tai taloudellisista syistä johtuen.